Part 5

-- Mikä on tuo kartano, komeampi kuin minun, joka tuolla etäällä häämöittää ja josta te luokseni tulitte?

-- Kenen linna on, ja ken siellä isäntänä elää, emme tiedä, mutta hyvä sydän hänellä on, avoin on käsi jokaiselle, ken apua tarvitsee, vastasivat kerjäläiset. Ja kaunis on hänellä siellä puoliso, niin kaunis, että hänet nähdessään mieli hartaaksi käy, ja on kuin taivaan kirkkaus siellä valahtaisi, missä hän kulkee. Siunatut he ovat kaikella maallisella hyvyydellä, ja lämpimällä kädellä he siitä jokaiselle taritsevat.

Läksi keisari pojan asunnolle, tuli kaiken saattueensa keralla. Ja kun he pojan taloa lähestyivät, niin astui poika puolisoineen heitä vastaan ja vei heidät linnaansa. Siellä hän keisaria runsaasti kestitsi. Mutta jota kauemmin keisari kaunista neitoa katseli, sitä synkemmäksi hän muuttui. Lopulta hän sanoi pojalle:

-- Mistä olet naisesi saanut? Itsekö sait, ehkä varastit pohatoilta, keisareilta tai muilta, ehkä väkivallalla hänet itsellesi anastit?

-- En väkivallalla naistani ottanut, vastasi poika. Jumala hänet minulle antanut on.

-- Sen varsin valehteletkin, huusi keisari. Jumala ei häntä ole sinulle antaa voinut, sillä jos niin olisi, miksi ei hän minulle ole antanut yhtä hyvää morsianta. Minä en sanojasi usko, ellet minulle sellaista kirjaa Jumalalta tuo, jossa sanotaan, että hän sinulle naisesi antanut on. Viisi päivää sinulle aikaa annan. Jollet tuota kirjaa ole minulle tuonut, niin naisesi otan sinulta ja omaan linnaani vien.

Näin sanottuaan keisari läksi pojan luota seurueineen ja palasi omaan linnaansa.

Kovasti poika hätääntyi keisarin uhkauksesta, mutta hänen vaimonsa sanoi hänelle:

-- Miksi surisimme, koska Jumala meidät on toisillemme antanut. Jos hän meidät tahtoo toisillemme säilyttää, niin on hän sinut vaarasta pelastava ja tuon kirjan sinulle antava. Mene metsään ja lähde sitä tietä kulkemaan, minne näit Jumalan luotasi lähtevän pois.

Poika seurasi vaimonsa neuvoa. Kun hän oli tuota tietä kulkenut ja ehtoo jo ennätti, niin tuli hän pienelle mökille. Sinne hän poikkesi yösijaa pyytämään. Siellä oli kaksi miestä, jotka palavan lieden vieressä värjöttivät.

-- Antakaa minulle suojaa yöksi pääni päälle, sanoi poika.

-- Sen sinulle antaa taidamme, vastasivat miehet. Mutta vilu on meillä täällä, emmekä tuvassa lämmintä pitää saata. Kun maata voinet, niin makaa.

Sinne poika jäi yöksi, Siinä levätessään tuli hänelle niin kuuma, että hän heitti takin yltään. Keskellä yötä hän kävi pihalla itseään vilvoittelemassa ja itsekseen mietti:

-- Miksi he minua näin pettää tahtovat ja vilusta varoittavat, vaikka tupa onkin lämmin?

Aamusella, kun hän matkalle aikoi, kysyivät miehet häneltä:

-- Minne on matkasi?

-- Jumalaa läksin etsimään, sillä hänet tavata tahdon.

-- Kun hänet kohtaat, niin kysy häneltä, miksi hän meitä vilulla rankaisee eikä meille lämmintä anna?

Toisena iltana joutui poika yksinäiselle mökille, jossa asui kaksi tyttöä. Kun poika oven avasi, niin näki hän tyttöjen ammentavan vettä suurilla astioilla joesta, joka virtasi pirtin halki.

-- Antakaa minun tänne yöksi jäädä, sanoi poika.

-- Jää ja lepää, sanoivat tytöt. Me emme jouda silmiämme ummistamaan, vaan aina täytyy meidän tätä vettä joesta ammentaa, jotta emme siihen hukkuisi.

-- Pitkän matkan olen tietä astunut, sanoi poika. Antakaa minulle vettä sammuttaakseni janoni.

-- Me emme jouda sinulle vettä ammentamaan, koska kaikki aikamme menee tämän virran tyhjentämiseen. Mutta tuossa rahilla on kuppi, Siinä se on ollut kuusi ajastaikaa. Ota se ja sillä ammenna, mitä janosi tyydyttämiseksi tarvitset. Meidän täytyy joesta vettä pois kantaa siksi, kunnes aika on täytetty, ja joki kuivunut on.

Poika otti kupin ja sillä itselleen joesta ammensi. Mutta kun hän vettä maistanut oli, niin huomasi hän sen maidoksi.

-- Miksi he minua pettää tahtovat, ajatteli poika, koska he sitä vedeksi sanovat, joka maitoa on?

Kun hän yönsä levännyt oli ja aamulla aikoi jälleen taipaleelle lähteä, niin kysyivät tytöt:

-- Minne menet, mikä on matkasi maali?

-- Jumalaa etsin. Hän minulle vaimon antoi, mutta keisari sen minulta anastaa tahtoo. Ja nyt Jumalalta kirjaa pyytäisin, jotta omani ainaisesti pitää saisin.

-- Kun hänen luoksensa saavut, niin kysy häneltä, miksi meidän kuusi vuotta on täytynyt tästä joesta vettä ammentaa, eikä se loppua tahdo?

Kolmannen päivän iltana saapui poika uupuneena pienelle pirtille ja poikkesi sinne yösijaa pyytämään. Kun hän tupaan astui, niin oli siellä yksinäinen vaimo.

-- Salli minun luonasi tämä yö viivähtää, sanoi poika, sillä uupunut olen ja pitkä taival on vielä edessäni.

-- Levätä saat, vastasi vaimo, mutta mitään en voi sinulle ravinnoksi antaa, sillä yöt päivät täytyy minun kiviä purra eikä minun vaivoilleni loppua näy.

-- Minä sinulle leipää annan, sanoi poika ja kontistansa hän vaimolle ojensi palasen.

Mutta kun vaimo sen leivän käteensä ottanut oli, niin muuttui se kiveksi.

-- Samaa kiveä sinä syöt kuin minäkin, sanoi vaimo ja ojensi pojalle kiven.

Mutta kun poika siihen tarttui, niin muuttui se hänen kädessään valkoiseksi leiväksi.

Kun poika yön oli siinä levännyt ja aamulla matkalle valmistui, niin kysyi vaimo:

-- Minne, vieras, matkasi vie?

-- Jumalan luo, vastasi poika. Keisari minun omani anastaa mielii, ja nyt Jumalalta pyytäisin sellaista kirjaa, ettei hän minua armaastani eroittaisi.

-- Kun hänet löytänyt olet, sanoi akka, niin häneltä kysy, miksi minun kaksitoista vuotta on täytynyt kiviä syödä?

Kun poika oli vähän aikaa matkannut, niin näki hän linnan valkoisen ja hohtavan. Valkoisesta kivestä se laadittu oli, ja aurinko sen harjalla asuntoaan piti. Ja kun hän sinne sisään astui, niin oven toinen toistaan kauniimman hän edessään näki. Yhdeksän niitä oli, ja kun hän yhdeksännen avannut oli, niin seisoi hän Jumalan valtaistuimen edessä.

Silloin poika heittäytyi hänen eteensä maahan. Ja Jumala kysyi häneltä lempeällä äänellä:

-- Miksi minun luokseni tulit?

-- Katso, sinä minulle vaimon annoit, ja minä onnellinen olin hänen kanssansa. Mutta tuli keisari ja minun onneani itselleen anastaa tahtoi. Anna minulle sellainen kirja, ettei hän, eikä kukaan muukaan minun omaani minulta riistää taida.

Kun Jumala sen kuuli, niin antoi hän pojalle käteen kirjan ja sanoi:

-- Tämä sinä keisarillesi saata ja ojenna se hänelle jotta hän sen lukea taitaisi.

-- Kun minulle näin armollinen olet ollut, sanoi poika, niin ilmoita minulle, miksi muita niin kovasti rangaissut olet? Miksi vaimoa, joka minulle suojan tarjosi, olet tuominnut kiviä syömään?

-- Rikas oli tuo nainen, sanoi Jumala, mutta hänen sydämensä oli kova kuin kivi, eikä hän ainoallekaan tarvitsevaiselle palaakaan ojentanut, siksi täytyy hänen leivän sijasta kiviä purra.

-- Etkö sinä armossasi häntä tästä kirvoittaa taida?

-- Minä luon kuuni loiston veden kalvoon, jos hän sen taitaa vakkaan koota, niin on hänen kirvoituksensa hetki tullut.

-- Miksi kahden tytön, jotka minulle yösijan antoivat, tupansa läpi juoksevan joen vettä ammentaa täytyy, ja he sen vedeksi luulevat, vaikka se minun suussani maistuu kuin lämmin maito?

-- Heillä kaksi lehmää oli ja he niiden maitoa kaupaksi pitivät, mutta kun minä köyhät heidän luokseen lähetin, niin he maidon sekaan vettä panivat.

-- Millä sinä heidät armoittaa taitaisit?

-- Minä kylmän ilman laadin, ja jos he sen kestävät ja lehmän karvat lukea taitavat, niin minun armoni on oleva heillä ja he pahat työnsä sovittaneet ovat.

-- Yön kahden miehen luona makasin, ja he vilusta värjöttivät, vaikka minulla oli lämmin. Miksi tämän heille määrännyt olit?

-- Pohatoita he olivat ja äveriäitä, mutta kaikesta maallisesta hyvyydestä eivät he toisille jakaa tahtoneet ja apua saamatta saivat köyhät heidän oveltaan kääntyä.

-- Eikö heille milloinkaan pelastus koita tästä rangaistuksesta?

-- Kun pakkasen laadin ja he sen kestävät ja tähteni lukea taitavat, niin olen rangaistukseni heistä pois kääntävä.

Kotiaan palasi poika ja hänen vaimonsa häneltä kysyi:

-- Saitko sen, mitä etsimään lähdit?

-- Katso, matka on minulla ollut pitkä ja vaivaloinen, mutta Jumala on minulle armollinen ollut ja sen antanut, mitä häneltä pyysin.

Kun keisari pojan palanneeksi kuuli, niin tuli hän pojan asunnolle, ja pyöveli seurasi häntä.

Silloin poika antoi keisarille Jumalan antaman kirjan. Mutta kun keisari sen avasi, niin valkeus siitä valahti niin kirkas ja häikäisevä, että keisari näkönsä menetti.

Silloin keisari katuvaisena virkkoi:

-- Sinulle pahaa aijoin, ja rangaistukseni nyt sain, koska silmieni valon kadottanut olen. Mutta anna minulle anteeksi kaikki, mitä sinua vastaan rikkonut olen. Jos silmieni valon takaisin saisin, niin en sinulle enkä vaimollesi enää pahaa hautoisi.

-- Mikä olen minä, että sinua tuomitsisin, sanoi poika, Anteeksi sinulle antaa tahdon ja rukoilla Jumalaa, että hän sinulle näkösi takaisin lahjoittaisi.

Kun poika sen sanonut oli, niin palasi keisarille silmien valo. Ja ystävyksinä hän ja poika erosivat toisistaan.

Ja tulipa päivä, jolloin Jumala pojan ja hänen vaimonsa luokse vieraisiin saapui. Ja kun pojan isä ja äiti hänet näkivät, niin he sanoivat:

-- Me olemme sinun luoksesi kaivanneet, Herra. Ota meidät, sillä olemme jo vanhoiksi tulleet ja meidän on ikävä sinun asunnoillesi.

Silloin kuolema heidät tavoitti, ja kun he olivat arkkuun lasketut ja kalmistoon vietiin, niin Jumala kutsui laulajansa ja ne heitä viimeisellä matkalla saattoivat.

Kun he olivat nurmen alle saatetut, niin sanoi Jumala:

-- Tulkaa minun kanssani, sillä tahdon keisarin luo mennä.

-- Millä minä sinut sinne saattaisin, sanoi poika, sillä ei minulla ratsuja ole, jotka sinut sinne veisivät.

Mutta kun he portaille tulivat, niin seisoi sen edessä kymmenen siivitettyä ratsua. Ja aamurusko asui niiden pään päällä, ja valoa välkkyvät olivat niiden siivet.

Kun he keisarin asunnolle tulleet olivat, niin sanoi tämä:

-- Minun herrani ja Jumalani, anna minulle anteeksi, kun tätä miestä vainonnut olen.

-- Minun anteeksiantamukseni on sinulla oleva, koska hän sinulle kaiken anteeksi antanut on, vastasi Jumala.

Kun he sieltä noiden kahden miehen asunnolle tulivat, niin punaisella veralla he peittivät maan, jossa Jumala asteleva oli. Kun he Jumalaa olivat kestinneet, niin he häntä rukoilivat:

-- Anna meille anteeksi, kun ennen huonosti eläneet olemme.

-- Minun rauhani on teillä oleva, jos niin teette, ettei kukaan oveltanne käänny, vaan te hänelle suojan ja lämmön annatte.

Kun he sitten noiden tyttöjen asunnolle tulivat, niin pukeutuivat nämät silkkiin ja astuivat Jumalaa vastaan tarjoten hänelle kultaisella maljalla maitoa. Ja kun he Jumalalta anteeksi pyysivät kaikkea sitä, mitä he rikkoneet olivat, niin sanoi hän:

-- Tuliseen pätsiin minä teidät heittää aijoin, mutta tuli tämä mies ja hänen rukoustensa tähden olen minä kaiken teille anteeksi antava.

Ja kun he akan asunnolle saapuivat ja tämä heitä vastaan tuli kantaen helman täyden kauniita leipiä, niin armahti Jumala häntä ja päästi hänet kiviä syömästä.

Ja Jumala palasi omaan kirkkaaseen asuntoonsa, ja onnellisena eli poika linnassaan nuoren vaimonsa kanssa, ja heidän elämänsä oli tyyni ja rauhallinen kuin hopean hohtava virta, joka kukkivain niittyjen halki kulkee ja siunausta tuottaen edelleen virtaa, kunnes sen laineet ennättävät meren aukean ulapan, jonne se levolle käy.

KAUKOMAAN PRINSESSAN KUVA.

Upporikkaalla kauppiaalla ja hänen vaimollaan ei ollut lasta ja sitä he suuresti surivat, sillä mitä merkitsi heille se varallisuus, jota he kokosivat ja se maallinen hyvyys, jota he niin runsaasti olivat saaneet, kun heillä ei perillistä ollut.

Kauppias oli reipas ja komea mies, eikä hän ilmaissut koskaan, kuinka paljon hänen mieltään painoi se, ettei hänellä ollut poikaa. Hänen vaimonsa oli hiljainen ja kaunis nainen, jonka huulilta laulu helisi, ja jonka sanoja kuullessaan tunsi sielunsa niin hiljaiseksi ja avaraksi.

Kerran kauppias lähti kaukaisille maille, monien merien taa, mistä hän vasta useiden vuosien kuluttua aikoi palata. Vähän aikaa hänen lähtönsä jälkeen synnytti hänen vaimonsa pojan. Ja kun pojan isä oli reipas ja toimelias ja äiti hellä ja sydämellinen, niin tuli pojasta uljas ja kaunis, mutta myös haaveileva ja suuria tekoja uneksiva.

Kun kauppias matkaltaan palasi ja näki poikansa, oli hänen ilonsa aivan rajaton.

-- Kaunis on minun poikani, sanoi hän, kauniimpi kuin kukaan muu, mutta rikkaampi kuin kukaan muu täytyy hänen myöskin olla, niin rikas, että kuninkaat ja maan mahtavat häntä kadehtivat.

-- Kaunis on minun poikani, sanoi hänen vaimonsa, niin kaunis, ettei toista hänen vertaistaan ole. Mutta hyväksi toivon hänen tulevan, sillä mitä ovat kaikki maailman rikkaudet, ellei hänellä ole hyvää sydäntä.

Ja äiti opetti pojalleen kaikki tarinat, joissa kerrotaan suurista urotöistä ja suurten sankarien suuresta hyvyydestä.

Mutta isä rakensi aarreaitan, jossa oli yhdeksän kammiota, ja niihin hän kokosi kaiken sen rikkauden, jonka hän tahtoi pojalleen jättää, jotta hän olisi rikkaampi kuin kukaan muu.

Kun poika oli viidentoista vuotiaaksi varttunut, läksi kauppias pitkälle merimatkalle tuodakseen sieltä aarteita niin suuria, että kaikki entiset niiden rinnalla jäisivät varjoon. Ennen matkaansa hän kutsui poikansa luokseen ja sanoi:

-- Poikani, sinä olet minun silmieni ilo ja vanhuuteni riemu. Sinä olet minulle niin rakas, että tahdon sinua varten koota kaiken sen rikkauden, minkä suinkin voin. Siksi lähden pitkälle matkalle, josta toivon palaavani entistä äveriäämpänä. Sinua varten minä laadin aarreaitan, johon tein yhdeksän kammiota. Tässä annan sinulle kahdeksan kammion avaimet. Avaa ne ja sinä olet näkevä, ettei ketään ole koko avarassa maailmassa, joka voisi sinulle vertoja vetää rikkaudessa. Yhdeksäs kammio on sulettu, sinne elä mene.

Kun kauppias oli merille lähtenyt, läksi poika katsomaan aarreaittaansa. Kaikkea sitä, mitä ihmismieli voi itselleen toivoa, oli kammioihin koottu, kultaa ja hopeaa, kalliita esineitä, kauniita kankaita ja jalokiviä niin suuria ja loistavia, ettei kuninkaankaan kruunussa ollut niiden vertaisia.

Kun poika oli niistä kyllikseen iloinnut, niin tuli hän sen yhdeksännen kammion ovelle, jota hänen isänsä oli kieltänyt avaamasta. Silloin alkoi poika haluta nähdä, mitä sinne oli kätketty, eikä mitkään aarteet olleet hänelle enää minkään arvoisia, kun hän ei saanut nähdä tuota yhtä.

Vihdoin kutsui hän sepän ja teetti sillä avaimen, jonka avulla hän saattoi sen yhdeksännen kammion avata. Kun poika sinne sisään astui, niin ei siellä ollut muuta kuin kuva seinällä. Hämmästyneenä jäi poika sen eteen, sillä niin kaunista naista kuin se ei hän ollut voinut mielessään kuvitellakaan. Lumottuna hän seisoi siinä kuvan edessä ja kun hän vihdoin läksi pois kammiosta, niin oli hänen silmissään outo hehku ja huulillaan leikki kaunis hymy. Hän ei keneltäkään tohtinut kysyä, kuka tuo kaunis nainen on, jonka kuvan hän oli saanut nähdä, sillä olihan kuva sinne kätketty, ja olihan hänen isänsä kieltänyt häntä sinne jalallaan astumasta. Hänen ajatuksensa olivat aina tuon kauniin naisen luona ja usein hän salaa hiipi kammioon hänen kuvansa luo ja siellä hän saattoi viettää tuntikaudet vaipuneena kuvan katselemiseen.

Näin kului kolme vuotta. Eräänä kirkkaana päivänä näkyi merellä parvi kuten suuria valkosiipisiä lintuja, jotka kiisivät eteenpäin pitkin ulapan pintaa. Ne olivat kauppiaan laivat, jotka suuntasivat kulkunsa kotirantaa kohden. Kun kauppias oli maihin astunut ja iloissaan tervehtinyt poikaansa ja vaimoaan, niin käski hän kantamaan kaukomailta tuomansa aarteet kammioihin.

-- Rikas olin ennen, sanoi hän, mutta nyt olen kymmenen kertaa rikkaampi, eikä ainoakaan ruhtinas voi minun kanssani varallisuudessa kilpailla. Ja kaikki on oleva kerran sinun, poikani.

Yhdessä he menivät uusia rikkauksia ihailemaan. Kun he olivat noiden kahdeksan kammion ovet avanneet ja iloinneet kaikesta siitä, mikä niiden taakse oli kätketty, niin tulivat he yhdeksännelle ovelle. Silloin sanoi poika:

-- Isä näytä minulle tämäkin kammio, jonka oveen et minulle jättänyt avainta.

-- Se kammio on tyhjä, miksi siis suotta sitä sinulle näyttäisin, sanoi isä.

-- Sinä et olisi sitä niin huolellisesti minulta sulkenut, ellei siellä olisi aivan arvaamattoman suuri aarre.

Silloin isä avasi oven ja näytti pojalleen siellä olevan kuvan.

-- Ken on se nainen, jonka kuvan olet tänne tuottanut, sanoi poika. Jos hän on elävien joukossa, niin ilmaise minulle kuka hän on, jotta taitaisin lähteä häntä etsimään ja omakseni pyytämään.

-- Tuo kuva on kaukomaan prinsessasta, vastasi isä. Loitolla täältä, monien merien takana on maa, jossa on kuninkaalla tytär. Kaunis hän on, niin kaunis, että jokainen, joka kerran on hänet nähdä saanut, ei koskaan voi häntä mielestään karkoittaa. Tämä kuva on heikko ja himmeä kajastus vain siitä suloudesta, mikä koko hänen olemuksensa täyttää.

Kun poika tämän sai kuulla, niin hänen kaipauksensa tuli entistään voimakkaammaksi ja hän sanoi isälleen:

-- Minun täytyy sinulle tunnustaa, että jo matkasi aikana salaa avasin tämän kammion oven ja näin kuvan, josta en tiennyt oliko se laadittu elävästä olennosta vai oliko hän jo kuollut, vai oliko hän ainoastaan kuvan laatijan mielessä väikkyvä olento. Siitä asti kun tämän kuvan ensi kertaa näin, en ole häntä voinut mielestäni karkoittaa. Hänestä minä olen aina uneksinut ja nuori sydämeni on niin häneen sidotuksi tullut, etten voi ilman häntä elää nyt, kun tiedän, että hän elää, että hän hengittää samaa Jumalan ilmaa kuin minäkin. Salli minun lähteä sinne, missä hän elää, anna minun etsiä se maa, joka häntä kantaa, suo minun hengittää sitä ilmaa, mitä hän hengittää, jotta minä voisin hänen suosionsa voittaa ja hänet vaimokseni saada.

-- Sinä ajat ajatuksissasi takaa sellaista, jota ei koskaan voi saavuttaa, sanoi isä. Kukaan ei hänen luokseen voi tulla, kukaan ei häntä nähdä ja monet vaarat häntä ympäröivät.

-- Pelkäisinkö minä vaaroja, kun ne voitettuani tiedän saavani maailman kauneimman naisen omakseni, sanoi poika.

Mutta isä ei kuullut poikansa pyyntöä. Silloin sammui kaikki iloisuus pojan mielestä, hän tuli vaiteliaaksi ja aina istui hän meren rannalla katse suunnattuna loitos sinne, missä taivas yhtyi mereen ja jonka takana hän tiesi sen kaukomaan olevan, missä hänen sydämensä lemmitty asui.

Kun isä näki poikansa päivä päivältä kuihtuvan, niin heltyi hänen sydämensä ja hän antoi pojalleen luvan lähteä etsimään kaukomaan prinsessaa. Ja kauppias rakensi pojalleen purren niin kauniin ja komean, ettei toista sellaista oltu nähty meren laineita kyntämässä. Ja hän puki poikansa ruhtinaalliseen pukuun, valikoi kahdeksan kauneinta nuorta miestä ja puki heidätkin rikkaisiin pukuihin ja antoi ne pojalleen seuralaisiksi. He menivät purteen ja läksivät kaukomaata etsimään.

Monta vuotta he saivat harhailla merellä, kunnes viimein kaukomaan ranta siinti heidän silmissään nousten vihannoivana saarena meren sylistä. Sen rantaan he suuntasivat purtensa.

Poika astui yksin maihin ja yksinkertaiseen pukuun verhottuna läksi etsimään tietä kuninkaan linnaan. Aivan sataman suulla oli pieni mökki, johon poika jäi asumaan vanhan akan luo.

-- Mitä varten olet tänne tullut? kysyi vanha vaimo.

-- Minä olen saapunut monien merien takaa nähdäkseni tämän maan prinsessan.

-- Sitä et voi tehdä, sanoi vaimo. Hän asuu linnassaan eikä kukaan hänen luokseen voi tulla, niin tarkkaan on hän vartioitu.

-- Eikö siis mitään keinoa ole, jonka kautta voisin hänet nähdä? Kaukaa olen tullut ja ainiaan on tämä neito mielessäni ollut siitä asti kun hänen kuvansa ensi kerran näin:

-- Yhden keinon tiedän, jonka avulla ehkä voit päästä toiveittesi perille, sanoi vaimo. Kun kaupungilla kuljeksit, niin liity sotamiehiin, jotka ovat prinsessan linnaa vartioimassa. Heiltä tiedustele keinoa, miten voisit sen nähdä, jonka luo mielesi palaa.

Poika seurasi vaimon neuvoa ja liittyi ensimäiseen sotilaaseen, jonka hän kohtasi. Hän vei miehen laivaansa ja siellä kestitsi häntä runsaasti, Kun sotilas oli tullut puheliaaksi, niin kysyi poika:

-- Sinä, joka asut linnassa, voit minulle varmaankin sanoa, miten voisin nähdä prinsessan, joka on niin tarkkaan vartioitu ja joka on kuulu kauneudestaan.

-- Kukaan ei häntä nähdä saa, vastasi sotamies. Mutta yhden keinon voin sinulle neuvoa, Ainoa, joka prinsessan luo saa tulla ja hänet nähdä, on hänen sotapäällikkönsä. Mene hänen asuntoonsa, ota mukaasi parhaita juomia ja kalliita lahjoja. Hän mieltyy lahjoihin ja suostuu juomaan kalliita juomiasi. Kun hän on kyllikseen juonut, niin vaipuu hän uneen, silloin ota hänen pukunsa, pukeudu siihen ja siinä asussa mene linnaan. Kukaan ei sinua tunne ja siten voit huoleti hänen luokseen päästä ja hänet nähdä.

Poika seurasi sotilaan neuvoa, nouti purrestaan kalleimmat kankaat ja kirkkaimmat jalokivet viedäkseen ne sotapäällikölle lahjaksi. Hän toi myös mukanaan kalliita juomia, joiden maku oli suloinen ja joita kerran juotuaan yhä enemmän niitä halusi. Kun sotapäällikkö nämä lahjat näki, niin tuli hän pojalle ystävälliseksi ja suostui hänen kanssaan juomaan kalliita juomia pojan tervehdysmaljaksi. Mutta jota enemmän hän juomaa joi, sitä enemmän hänen teki mieli sitä maistella. Niin hän lopulta väsyi. Silloin poika riisui hänen pukunsa ja otti sen ylleen. Kun hän siinä asussa saapui kuninkaan linnaan, oli prinsessa aikeissa lähteä veneellä soutelemaan ja rannassa hän jo odotti sotapäällikköään.

Poika astui hänen kanssaan purteen ja sousi ulapalle oman purtensa luo. Kun he sinne olivat tulleet silloin poika ilmaisi prinsessalle, kuka hän oli, ja millä keinoin hän oli päässyt hänen luokseen, Ja kun hän nyt näki tuon naisen edessään, jonka kuvaa hän oli ihaillut ja joka oli tuhat kertaa kuvaansa kauniimpi, niin hänen tunteensa oli niin suuri, ettei hän voinut olla siitä hänelle puhumatta.

-- Minä olen monien merien takaa tänne tullut sinua etsimään, sanoi hän, Minun mieleni on sinuun palanut aina siitä asti kun kuvasi ensi kertaa näin. Jos omakseni tahtoisit tulla, niin tekisit minut onnelliseksi koko elämäni ajaksi.

Kun prinsessa kuuli, miten häntä oli petetty, niin hän suuttui, mutta hilliten suuttumustaan hän sanoi pojalle:

-- Huomenna tahdon isäni kanssa tulla sinun luoksesi pitoihin. Odota minua asunnossasi kaupungissa.

Tästä poika suuresti riemastui ja saatettuaan prinsessan jälleen rantaan hän meni asuntoonsa tuon vanhan vaimon luo.

Illalla tuli pojan luo se sotamies, joka oli hänelle neuvonut keinon, miten hän saisi prinsessan nähdä, ja ilmoitti, että kuningas kuultuaan miten poika oli hänen sotapäällikkönsä puvussa lähestynyt hänen tytärtään, oli päättänyt seuraavana päivänä tulla pojan luo sotilaitten seurassa, joiden piti surmata poika.

-- Silloin ei minulla ole mitään pelastumisen mahdollisuuttakaan, sanoi poika.

Mutta sotamies neuvoi:

-- Kun kuningas sotamiehineen tulee tänne, niin heittäydy mielipuoleksi, särje kaikki ikkunat ja kaikki esineet, mitä käsiisi saat ja revi lopulta vaatteesikin yltäsi. Silloin kuningas pelästyy, eikä tahdo tappaa sellaista, joka on mielensä kadottanut. Hän päättää antaa sinun rauhoittua ensin. Sillä aikaa on sinulla aikaa paeta purteesi.

Poika seurasi sotamiehen neuvoa, ja kun kuningas saapui joukkoineen hänen asunnolleen, niin alkoi hän huutaa vimmatusti ja särkeä kaikki, mitä oli hänen lähellään. Hän rikkoi ikkunat, paiskasi pöydät kumoon, heitti kaiken, minkä hän käsiinsä sai pirstaksi ja lopulta hän repi vaatteetkin yltään. Sen kun kuningas näki, niin kauhistui hän sitä ja läksi sotamiehineen linnaansa aikoen seuraavana päivänä palata.

Kuninkaan mentyä lähetti poika purteensa kaikki tavaransa ja aikoi jo itsekin paeta, kun sotamies tuli hänen luokseen ja kertoi prinsessan katkerasti itkeneen kuullessaan pojan tulleen hulluksi. Siitä poika arvasi, että prinsessa oli jo alkanut häneen mieltyä. Hän kysyi sotilaalta neuvoa, miten hän voisi prinsessaa lähestyä.

-- Miehenä et häntä voi mitenkään lähestyä, sanoi sotamies. Kuningas on asettanut naisia hänen vartijoikseen. Jos voit naisen puvussa päästä hänen lähelleen, niin silloin voit hänet nähdä.