Part 4

Kun poika oli tullut hääsaaton luo, niin sulki hän vaimonsa syliinsä, mutta sudet sieppasivat kuninkaanpojan ja repivät hänet kappaleiksi. Silloin kansa valikoi pojan itselleen kuninkaaksi ja nuo sudet ottivat ihmismuodon itselleen ja heistä tuli nuoren kuninkaan neuvonantajia.

TUONELASSA KÄYNYT POIKA.

Synkkänä istui kuningas linnassaan, niin synkkänä, että kaikki vavisten linnassa hiipivät ja pelkäsivät lähestyäkään sitä huonetta, jossa kuningas istui, Ja linnan synkissä käytävissä seisoivat vartijat ja muistelivat niitä peloittavia tarinoita, joita kulki linnan tapahtumista. Peloittava oli ollut kuninkaan isäkin, joka jo moniaita vuosia oli ollut kuolleena, mutta vielä peloittavampi oli hänen poikansa. Kun viha hänessä sai vallan, niin ei kukaan enää ollut hengestään varma. Ja niin paljon oli kuningas syyttömiä surmannut, että hän ei enää voinut öitään rauhassa nukkua, vaan kuultiin hänen usein unissaan raskaasti huokaavan ja valittavan. Kun kuningas tietäjiltä oli tiedustellut parannuskeinoa noita levottomia uniaan vastaan, niin oli hänelle vastattu:

-- Toisen kautta olet sinä löytävä rauhasi ja tuleva iloiseksi.

-- Toisen kautta, toisen kautta, sanoi kuningas itsekseen istuessaan linnansa kammiossa ja katsellessaan linnan pihalle, jossa hän ei nähnyt ainoatakaan iloista ihmistä.

Synkkiä olivat kaikki ja vaiti he astelivat, sillä kaikilla heillä oli jotain omantunnonvaivoja, kun olivat kuninkaansa käskyjä noudattaneet ja tehneet surmatekoja.

-- Ei minun linnassani kukaan tohdi nauraa, sanoi kuningas. On aivan kuin halla olisi käynyt kaiken ilon yli siellä, missä minä elän.

Juuri kun hän tämän oli sanonut, niin kuuli hän iloista laulua linnan pihalta, ja kun hän katsoi ikkunasta, niin näki hän linnan kaivolla nuoren naisen vettä ammentamassa. Ja tämä nainen lauloi, ja hänen laulunsa kaikui heleänä linnan muurien sisällä.

Kuningas kutsui palvelijan luokseen ja kysyi häneltä:

-- Kuka on tuo nuori nainen, joka ammentaa vettä linnan kaivosta ja iloisesti laulaa? Mistä hän on tullut, sillä en ole häntä ennen nähnyt linnani väestön joukossa?

-- Hän on sinun aseenkantajasi nuori vaimo, vastasi palvelija.

-- Kutsu minun aseenkantajani minun luokseni, sanoi kuningas, sillä tahdon puhella hänen kanssaan.

Aseenkantaja oli nuori mies, joka vasta lyhyen aikaa oli ollut kuninkaan palveluksessa. Kun hän astui kuninkaan eteen, niin kysyi tämä häneltä:

-- Sinä olet vasta lyhyen ajan ollut minun aseenkantajanani. Minä näin sinun vaimosi äsken kaivolla, mistä olet hänet löytänyt?

Ja poika kertoi kuninkaalle, mistä hän oli vaimonsa löytänyt:

-- Minä olin kauan rukoillut Jumalaa antamaan minulle vaimon, joka olisi minulle hyvä ja uskollinen, Silloin näin unen, joka minulle ilmoitti, missä se oli oleva, joka oli tuleva minun vaimokseni. Minä kerroin uneni isälleni ja pyysin häntä menemään morsiantani minulle kihlaamaan. Kun isäni tuli linnan luo, joka oli viisikerroksinen, niin istui linnan ikkunassa nuori neito. Hänelle isäni kertoi tulonsa syyn, ja kun hän kaiken oli neidolle sanonut niin läksi neito linnastaan, seurasi isääni ja tuli minun luokseni. Ja kun hän otti asuntonsa minun majaani, niin olen hänen kauttaan tuntenut itseni niin sanomattoman onnelliseksi.

-- Sinä sanoit, hänen kauttaan olet tullut onnelliseksi.

-- Niin sanoin.

Silloin kuningas alkoi haluta pojan vaimoa itselleen ja hän sanoi:

-- Sinä olet minun käskyläiseni ja olet velvollinen minua tottelemaan.

-- Minä tiedän sen.

-- Niinpä käsken sinua luovuttamaan vaimosi minulle, jotta minä hänen kauttaan onnelliseksi tulisin.

-- Minun kuninkaani, sanoi poika epätoivoissaan, miksi tahdot minulta riistää juuri sen ainoan, mikä minulla on? Sinä voit valikoida, ja jokainen, jonka itsellesi avioksi pyydät, tulee sinun vaimoksesi. Miksi tahdot riistää minulta köyhältä juuri sen ainoan, mikä minun onneni on?

-- Minä voisin ottaa sinut hengiltä ja sitten ottaa vaimosi omakseni. Mutta minä tahdon olla sinulle armollinen, koska uskollisesti olet minua palvellut. Minä annan sinulle tehtävän, jos sen suoritat, niin saat vaimosi pitää. Jos tehtävässäsi et onnistu, niin olet hänet ja henkesi menettävä.

-- Määrää tehtävä, sanoi poika, ja minä tahdon sen suorittaa, jotta vaimoni saisin omanani pitää.

Kun kuningas sen kuuli, niin hymyili hän, sillä kavala tuuma oli herännyt hänen sielussaan. Hän meni pöydän luo, kirjoitti kirjeen ja sanoi pojalle:

-- Ota tämä kirje ja vie isälleni, joka jo kauan on kuolleena ollut. Jos sen perille saatat ja häneltä vastauksen tuot, niin saat vaimosi pitää omanasi.

Poika meni vaimonsa luo ja kertoi, mitä kuningas oli häneltä vaatinut.

-- Minä tahdon lähteä tuolle matkalle, sillä hän, joka unessa sinut minulle ilmaisi, hän varmasti on minut viepä perille ja on johtava minut onnellisesti jälleen sinun luoksesi.

Hän käski vaimoaan leipomaan hänelle leivän eväiksi ja kun hän sen oli saanut, niin otti hän vaimoltaan hellät jäähyväiset ja läksi matkalleen. Kauan hän kulki ja kun hän oli jättänyt kaikki ihmisasunnot taakseen, kulki hän synkän seudun halki ja saapui meren rannalle, jossa ei kasvanut ainoatakaan puuta, jossa laineet raskaasti huoaten loiskuivat kallioita vastaan. Silloin valtasi hänen mielensä pelko ja hän tahtoi rukoilla. Hän otti vaimonsa leipoman leivän, laati siitä ristin ja vaipui sen eteen polvilleen.

-- Sinä minun Jumalani, joka minut olet onnelliseksi tehnyt ja tämän raskaan koettelemuksen minulle tuottanut, sinuun minä turvaan. Johdata minua ja näytä minulle tie, jota minun kulkea tulee.

Kun hän asteli meren rantaa pitkin, näki hän vedenhaltijan ja metsänpeikon, jotka hänet nähdessään alkoivat siitä riidellä, kumpiko heistä saisi hänet saaliikseen, Mutta poika pakeni ja läksi toista rantaa kulkemaan. Väsyneenä hän vaipui vihdoin kalliolle ja luullen jo viimeisen hetkensä tulleen hän vaipui sikeään uneen. Silloin kuuli hän unessa äänen, joka sanoi:

-- Nouse ja tule, sillä katso, vene on saapunut ja kaksi soutajaa ja yksi peränpitäjä odottavat sinua.

Poika nousi ja astui veneeseen, jossa kolme miestä häntä odotti. Kun hän oli veneeseen tullut, niin vaipui hän jälleen uneen. Kun he olivat toiselle rannalle päässeet, niin kuuli poika taas äänen, joka sanoi:

-- Nouse ja jatka matkaasi. Kulje tietä, joka edessäsi on.

Poika nousi veneestä maihin. Kun hän kääntyi kiittämään soutajia, niin oli vene miehineen kadonnut.

Poika asteli tietä eteenpäin. Jota kauemmaksi hän tuli sitä kauniimmaksi muuttui luonto hänen ympärillään, ja hän huomasi kulkevansa keskellä ikuista kevättä. Ja maa vihannoi kantaen monivärisiä kukkasia, ja puut kukoistivat, ja lintujen laulu soi kirkkaasti ja heleästi.

Jo häämöitti kaukaa loistava linna. Kristallista oli se veräjä, joka linnan puistoon johti ja jalokivet kimaltelivat siinä. Kun poika oli veräjästä tullut puistoon ja näki linnan edessään, niin tiesi hän tulleensa Jumalan asunnolle. Ja Jumala astui häntä vastaan ja sanoi:

-- Minä tiedän, miksi olet minun luokseni tullut ja minä tahdon sinun toiveesi täyttää, niinkuin sinulle vaimonkin annoin, kun sitä minulta rukoilit.

Ja Jumala astui puistostaan ja vei pojan sinne, missä portaat johtivat alas Tuonelaan. Kun he olivat ensimäiset portaat astuneet, niin tulivat he toisille ja yhä synkemmäksi muuttui kaikki heidän ympärillään. Mutta kun he kolmannet portaat olivat astuneet, niin tulivat he jylhään seutuun, ja poika näki tulen loimuavan pimeydessä. Kun he lähemmäksi astuivat, näki poika suuren rovion, jossa liekit leiskahtelivat palavassa tervassa. Ja tämän tulen yläpuolella pyöri suuri pyörä.

Silloin Jumala sanoi:

-- Taukoa, heitä pyörintäsi.

Ja kun Jumala sen sanonut oli, niin taukosi tuo vinha pyörintä, ja kuninkaan isä tuli pojan luo.

-- Minä tiedän poikani lähettäneen sinut luokseni, sanoi hän.

Kun hän oli poikansa kirjeen lukenut, niin itki hän katkerasti ja sanoi:

-- Huonoilla teillä vaeltaa minun poikani. Millä minä hänelle varoituksen antaa taitaisin?

-- Kirjoita hänelle kirje, sanoi Jumala.

-- Millä minä sen kirjoittaisin?

-- Onhan sinulla musteena veriset kyyneleesi ja kynänä sormesi.

Ja kuninkaan isä kirjoitti kirjeen ja antoi sen pojalle.

Kun poika oli Tuonelasta tullut ja kulki meren rantaa kohden, niin laati hän taas leivästä ristin ja vaipui sen eteen polvilleen rukoukseen. Unessa hän kuuli äänen sanovan:

-- Nouse ja tule, sillä vene odottaa sinua.

Ja poika astui siihen veneeseen, jolla hän oli meren yli tullutkin. Toiselle rannalle tultuaan hän läksi kulkemaan kuninkaan linnaa kohden. Kun hän linnaa lähestyi, niin hämmästyi hän sitä, kuinka kaikki olivat vanhentuneet hänen poissa ollessaan. Kun hän vaimonsa kohtasi, niin kuuli hän tältä olleensa kolmekymmentä vuotta matkallaan. Mutta pojasta se aika oli tuntunut kolmelta päivältä. Tänä aikana oli kuningas koettanut hänen vaimoaan anastaa, mutta taivaan enkelit olivat häntä suojanneet ja tehneet kaikki kuninkaan aikeet tyhjiksi.

Poika vei kuninkaalle hänen isänsä lähettämän kirjeen.

-- Poikani, kirjoitti vanha kuningas elossa olevalle pojalleen, käänny huonoilta teiltäsi, jotta voisit minut täältä lunastaa ja itsesi varjella samaan tilaan joutumasta, jossa minä nyt olen kaikkien pahojen tekojeni rangaistukseksi. Luovu vallasta ja anna kaikki rikkautesi, jotka vääryydellä olet itsellesi koonnut, köyhille.

Kun kuningas tämän oli lukenut, niin sanoi hän pojalle.

-- Minä tahdon tehdä sen, mikä on minun isäni tahto. Kaiken maallisen hyvyyden tahdon jakaa köyhille, Ota sinä kruununi ja valtikkani, sillä sinä olet niitä kelvollisempi kantamaan kuin minä. Sinä voit paljon sovittaa siitä, mitä rikoin. Sinun kauttasi olen minä rauhani löytänyt, kuten minulle oli ennustettu.

Ja kuningas riisui yltään kaiken komeutensa, pukeutui halpaan pukuun ja läksi linnastaan voidakseen nöyryydellä ja hyvillä töillä sovittaa kaiken sen, mitä hän rikkonut oli.

KÄDETÖN TYTTÖ.

Oli veli ja sisar, he rakastivat niin paljon toisiaan, että he päättivät ainiaan yhdessä olla ja aina tukea toisiaan elämässä. Ja jotta ei heidän koskaan tarvitsisi toisistaan erota, niin päättivät he kumpikin olla naimisiin menemättä.

Mutta tämän kuuli paha haltija ja hän päätti vietellä pojan. Hän muutti muotonsa kauniiksi neitoseksi ja alkoi lähestyä poikaa. Ja niin kaunis hän oli, että pojan mieli tuli lumotuksi ja hän otti pahan vaimokseen. Ja paha toi mukanaan suuret rikkaudet ja komean kartanon, jossa oli runsaasti karjaa, hevosia ja lehmiä.

Mutta vaikka veli oli mennyt naimisiin, niin ei hän tahtonut erota sisarestaan, vaan sanoi hänelle:

-- Vaikka olenkin naimisiin mennyt, niin miksi me kaksi orpoa eroisimme toisistamme. Onhan minun kartanoni suuri ja avara. Tule sinne ja asu minun luonani.

Ja sisar tuli veljensä asuntoon, Siinä he elelivät yhdessä. Veli oli onnellinen kauniin vaimonsa seurassa, Mutta pian huomasi sisar, että tuo kaunis nainen olikin paha haltija, joka oli tullut hänen veljeään turmioon saattamaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut sydäntä ilmaista sitä veljelleen, joka oli niin onnellinen.

Pian paha huomasi, että hänen miehensä sisar oli päässyt selville hänen oikeasta luonteestaan ja hän päätti toimittaa hänet pois päiviltä.

Eräänä päivänä, kun veli oli metsässä, tappoi hänen vaimonsa lehmän ja illalla hän sitten sanoi miehelleen:

-- Katso mitä sisaresi on meille tehnyt? Hän on surmannut meidän parhaimman lehmämme. Aja hänet pois!

Kun veli sen kuuli, niin ei hän sanonut mitään sisarelleen ja vaimolleen hän virkkoi:

-- Jos hän on sen tehnyt, niin ei hän sitä ole tahallaan tehnyt meille turmiota tuottaakseen.

Mutta paha vaimo ei tyytynyt tähän, vaan seuraavana päivänä, kun hänen miehensä oli metsässä, hän tappoi hevosen. Illalla hän sanoi miehelleen:

-- Vieläkö nytkin uskot sisaresi hyvyyteen, kun kuulet, mitä hän sinun poissa ollessasi on tehnyt? Parhaimman hevosesi on hän tappanut.

-- Jos on tappanut, niin mitä siitä, onhan meillä muita hevosia jälellä, vastasi hänen miehensä.

-- Sinä et aijo siis ajaa häntä pois talostasi?

-- Minä olen hänen kanssaan tehnyt sen valan, että me emme eroa toisistamme.

-- Minä varoitan sinua uhkaavasta vaarasta, joka voi meitä kohdata sen kautta, että sisaresi jää taloon.

-- Hänen kauttaan ei meille mitään vaaraa koidu.

Ja poika läksi talostaan pois voidakseen olla kuulematta vaimonsa kiukkuisia syytöksiä. Mutta vaimo jäätyään yksin alkoi tuumia keinoa niin julmaa ja tekoa niin kauheata, että hänen miehensä sen kuullessaan ehdottomasti ajaisi sisarensa talostaan. Ja hän pani tuumansa täytäntöön. Hän meni pienen poikansa luo ja sydämettömänä surmasi sen.

Kun veli seuraavana päivänä tuli kotiaan, juoksi hänen vaimonsa häntä vastaan itkien ja huusi:

-- Tule katsomaan mitä sisaresi on meille tehnyt. Sinun ainoan poikasi on hän surmannut.

Kun veli näki ainoan poikansa kuolleena makaavan, niin tuli hän kalman kalpeaksi ja kauan hän seisoi liikkumattomana tuijottaen veriseen ruumiiseen. Sitten hän meni sisarensa luo, tarttui hänen käteensä ja vei hänet mukanaan metsään. Kun he olivat syvälle korpeen tulleet, sanoi veli sisarelleen.

-- Sinä olet minun poikani surmannut ja minun täytyy se sinulle kostaa.

Sisar tiesi miten kamalasti hänen veljeään oli petetty, mutta hänellä ei ollut sydäntä sanoa hänelle totuutta, vaan oli hän valmis kärsimään mitä tahansa, kun hänen veljensä vain saisi olla onnellinen.

Kun veli ei kuullut sisarensa millään itseänsä puolustavan, niin uskoi hän hänet syylliseksi ja tahtoi nyt panna rangaistuksen täytäntöön.

-- Pane kätesi tuon kannon päälle.

Sisar aavisti, mitä hänen veljensä aikoi tehdä, mutta kuitenkin sanaakaan sanomatta hän laski kätensä kannon päälle. Silloin veli leikkasi ne kyynärvarsista asti poikki. Sen tehtyään hän jätti sisarensa yksin korpeen, meni vaimonsa luo ja sanoi:

-- Nyt on hän rangaistuksensa saanut.

Kun tuo paha vaimo sen kuuli, niin oli hänen ilonsa rajaton.

-- Vihdoinkin olemme siis hänestä päässeet! huudahti hän.

-- Vaiti, sanoi silloin hänen miehensä. Hän oli minun sisareni, ja minä rakastan häntä vieläkin, vaikka minun täytyi häntä hänen pahojen tekojensa tähden rangaista. Ja minä rukoilen, että Jumala olisi hänelle armollinen.

Sisar kietoi käsivarsiensa tyngät huiviinsa saadakseen verenvuodon loppumaan. Hän kulki metsää ja joutui vihdoin kuninkaan puistoon. Ja kun hänen oli nälkä, niin alkoi hän kuten eläin suullaan syödä marjoja maasta. Puutarhan vartijat tapasivat hänet ja veivät hänet kuninkaanpojan eteen. Mutta tyttö heittäytyi hänen eteensä ja sanoi:

-- Elä minulle enää mitään pahaa tee. Etkö näe, että minä elämässä olen jo kylliksi kärsinyt, minulta kun molemmat käteni ovat poikki leikatut. Ole minulle armollinen, ota minut orjaksesi, palvelijaksesi. Ja jos minulle olet armollinen, niin tahdon sinulle synnyttää pojan, jolla pää on kaunis ja tukka kuin sulaa kultaa.

Ja niin kuninkaanpoika mieltyi tytön suureen sulouteen, että hän otti hänet vaimokseen. Onnellisina he elivät ja päivä päivältä mieltyi kuninkaanpoika vaimoonsa yhä enemmän. Mutta kun veljen asunnolle tuli tieto siitä, että sisar oli elossa ja kuninkaanpojan puolisona, niin pahan naisen kiukku ei tuntenut mitään rajoja. Ja hänen kiukkunsa oli sitä suurempi, kun hänellä ei ollut mitään keinoja, joilla hän olisi voinut vahingoittaa kälyään.

Syttyi sota valtakunnan rajoilla ja kuninkaanpojan täytyi lähteä maataan puolustamaan. Murheellisena hän erosi vaimostaan, jonka hän kohta tiesi tulevan äidiksi. Kun poika oli syntynyt, niin käski hän siitä lähettämään hänelle oitis tiedon.

Kuten tyttö oli luvannut, niin synnytti hän pojan, joka oli kaunis ja jolla tukka oli kuin sulaa kultaa. Heti kirjoitettiin kirje kuninkaanpojalle vietäväksi ja määrättiin eräs sotamies sitä perille saattamaan.

Matkallaan kuninkaanpojan luo poikkesi sotamies yöksi veljen taloon. Hänen vaimonsa arvasi, millä asioilla sotamies oli, ja päätti kaikin keinoin tuhota kälynsä onnen. Hän valmisti saunan sotamiehelle. Sillä aikaa kun tämä oli saunassa kylpemässä, avasi paha nainen sotilaan laukun, otti sieltä kirjeen ja hävitti sen ja pisti sen sijaan uuden kirjeen, johon hän oli kirjoittanut, että kuninkaanpojan puoliso oli synnyttänyt kolme koiran pentua.

Sotamies vei tämän kirjeen kuninkaanpojalle, joka sen luettuaan tuli hyvin murheelliseksi. Mutta niin paljon hän rakasti nuorta vaimoaan, että hän ei tahtonut hänelle mitään pahaa aikaan saattaa. Hän kirjoitti kirjeen, jossa hän sanoi, että hänen vaimolleen ei pidä mitään pahaa tehdä, vaan on häntä odotettava sodasta kotiin palaavaksi.

Kun sotamies kotimatkallaan tuli siihen taloon, jossa tuo paha nainen asui, niin valmisti tämä taas sotamiehelle saunan, jotta hän siellä saisi jalkojaan hautoa, jotka pitkästä kävelystä olivat turvonneet. Miehen saunassa ollessa otti paha nainen hänen laukustaan kuninkaanpojan kirjeen, hävitti sen ja pani sen sijaan toisen, jossa hän käski ajamaan tuon naisen kuninkaan kartanosta pois.

Sotamies tuli kuninkaanpojan linnaan ja näytti kirjeen. Kun siellä se luettiin, niin syntyi suuri suru, sillä kaikki olivat mieltyneet tuohon kauniiseen naiseen ja hänen kultakiharaiseen poikaansa. Mutta kun tyttö kuuli, mitä kirjeessä oli ollut, niin sanoi hän:

-- Mitä minun mieheni on käskenyt, sitä on minun toteltava. Minä tahdon lähteä pois, niinkuin hän käskenyt on.

Hän käski kapaloimaan hänen poikansa ja panemaan riippumaan sen hänen kaulastaan, koska hänellä ei ollut käsiä, joilla hän olisi sitä kantanut. Ja siten lastaan pitäen sylissään hän läksi pois kuninkaanpojan kartanosta.

Matkallaan alkoi häntä janottaa ja hän meni järven rannalle juomaan. Kun hän kumartui alas ottaakseen vettä suuhunsa, niin kirposi lapsi hänen rinnoiltaan ja putosi veteen.

Epätoivosta kiljaisten yritti äiti lastaan tavoittaa, mutta millä hän siihen olisi tarttunut, kun hänellä ei ollut käsiä. Sinä suurena tuskan hetkenä armahti Jumala häntä ja antoi hänelle takaisin hänen kätensä. Ilosta itkien hän nosti poikansa veden varasta ja läksi edelleen vaeltamaan.

Illalla myöhään hän joutui sen kartanon lähelle, jossa hänen veljensä asui, ja kun hän aikoi pihan läpi hiipiä, niin näki hän kuninkaanpojan ratsun kartanolla ja arvasi siitä, että hänen miehensä oli sodasta palannut ja oli sinne poikennut yöksi. Hän kolkutti silloin ovelle ja pyysi yösijaa. Hänen veljensä tuli avaamaan, mutta ei tuntenut omaa sisartaan, koska hän oli siltä kädet poikki lyönyt ja tällä oli kauniit lumivalkoiset kädet. Veli antoi hänelle luvan tulla tupaan. Mutta kun hänen vaimonsa tytön näki, niin tunsi hän heti tämän miehensä sisareksi ja tahtoi ajaa hänet pois talostaan.

Tämän puheen kuuli kuninkaanpoika ja hän kysyi:

-- Miksi et tahdo päästää tuota kulkevaa naista sisään?

-- Ei tämä talo ole mikään maankiertäjien yöpaikka, vastasi paha nainen.

-- Päästä hänet huoneeseen, sanoi silloin kuninkaanpoika. Etkö näe, että hän on väsynyt ja että hän kaipaa itselleen ja lapselleen lepopaikkaa? Hän on onneton. Anna hänen olla minun seurassani, joka itse olen kohtalon kovuutta saanut tuntea.

Ja kun kuninkaanpoika katseli vaimoaan, niin sanoi hän:

-- Kaunis sinä olet nainen ja kaunis on poika, jota käsivarsillasi kannat. Tuollaista kultakiharaista poikaa minäkin itselleni toivoin, mutta en saanut. Jota enemmän sinua, nainen, katselen, niin huomaan, miten paljon olet vaimoni näköinen. Tuollainen lempeä muoto hänelläkin on, mutta ei hänellä ole sinun valkoisia käsiäsi, vaan ovat ne kokonaan hakatut pois. Mikä kova kohtalo on sinua kohdannut, kun sinun täytyy kulkea noin turvattomana lapsesi sylissäsi?

Ja silloin sisar kertoi elämänsä tarinan.

-- Meitä oli kaksi, veli ja sisar. Veljeni sai vaimokseen pahan naisen, joka alkoi mielessään hautoa minun kuolemaani. Hän tappoi lehmän saadakseen veljeni minuun suuttumaan. Kun hän ei siinä onnistunut, niin tappoi hän hevosen, mutta veljeni ei silloinkaan vielä minulle tahtonut mitään pahaa tehdä. Silloin hän surmasi oman poikansa ja sanoi minun sen tehneen. Veljeni sen kuultuaan vei minut metsään ja hakkasi molemmat käsivarteni poikki. Yksinäni kuljin, kunnes saavuin kuninkaanpojan puutarhaan, jossa suullani söin marjoja maasta. Vartijat veivät minut kuninkaanpojan eteen, joka niin mieltyi minuun, että otti minut vaimokseen. Kun hän oli sotaretkelle lähtenyt, synnytin hänelle pojan, jonka tukka oli kuin sulaa kultaa. Kun siitä lähetettiin tieto kuninkaanpojalle, niin käski hän ajamaan minut pois kartanostaan. Minä läksin. Kun minua janotti matkallani, kumarruin järvestä juomaan. Silloin lapsi putosi helmastani. Kun sitä tavoitin huomasinkin käsieni kasvaneen jälleen paikoilleen.

Silloin kuninkaanpoika tunsi oman vaimonsa ja iloissaan hän sulki vaimonsa ja lapsensa syliinsä.

Vaimonsa veljen hän teki rikkaaksi, mutta hänen vaimonsa annettiin kaikkien pahojen töittensä palkaksi pyövelin käsiin, joka otti hänet hengiltä.

JUMALAN ANTAMA KIRJA.

Sinisen salon sisässä oli pienoinen mökki ja siinä asui vanha ukko ja hänen vaimonsa. Kaksi poikaa heillä oli. Kun sota syttyi kuninkaan valtakunnan rajoilla, niin vietiin vanhempi poika sinne sotilaaksi. Nuorempi poika jäi isäänsä ja äitiänsä elättämään ja hoitamaan. Hyvä ja hellä kaikille oli poika, mutta ruma, niin ruma, ettei kukaan naisista häntä miehekseen huolinut. Neljääkymmentä hän jo oli aviokseen pyytänyt, mutta aina saanut kieltävän vastauksen.

Kun hän kerran oli metsässä puita hakkaamassa, niin hän siellä väsyi ja vaipui uupumuksesta maahan.

-- Miksi ei minulle ole annettu armasta, joka minulle hyvä ja hellä olisi ja joka minulle keiton keittäisi, kun uupunut olen, ja joka minua ilahduttaisi, kun mieleni raskaaksi painuu? Miksi olen minä osattomaksi luotu, kun muille iloja niin paljon on annettu?

Murheellisena hän kulki metsästä kotiaan kohden. Tiellä tapasi hän vanhuksen, joka uupuneena asteli keppiinsä nojaten.

-- Auta minua, sanoi vanhus, sillä minun voimani ovat loppuneet!

-- Uupunut olen itsekin, vastasi poika, mutta olenhan nuori, enkö silloin jaksaisi sinua vanhaa taluttaa. Nojaa minuun ja minä saatan sinut asuntooni ja taritsen sinulle kaikesta siitä vähästä, mitä minulla on.

Kun he siinä yhdessä tietä kulkivat, niin kysyi vanhus:

-- Miksi sinä, joka olet niin nuori, olet niin murheellinen? Miksi et iloitse?

-- Nuori olen kyllä ja iloinen voisin olla, vastasi poika, mutta yksinäisyys minua painaa, sillä minulla ei ole ketään, joka minua rakastaisi. Monta pyysin omakseni, ja kaikilta kiellon sain. Isä ja äiti minulla kotona on, mutta ei ole ketään, joka heille aterian valmistaisi.

Vanhus hymyili ja sanoi:

-- Jo olen tukemanasi virkeäksi tullut ja tahdon apusi sinulle palkita. Katso tätä pientä pussia, jonka sinulle annan, ota se, kanna sitä selässäsi, eläkä katso, mitä siinä on ennenkuin olet kotiasi tullut. Vaikka tiellä väsyisit ja uupuisit, vaikka sinun tulisi nälkä ja uni, niin elä katso, vaan koeta kotiasi ennättää.

Poika otti vanhuksen antaman pussin ja nosti sen selkäänsä. Ja kun tienhaara tuli, ja vanhus pojasta loittoni, niin ihmeellinen kirkkaus täytti metsän siellä, missä hän kulki, ja taivaan valkeus pysytteli vanhuksen ympärillä metsän iltahämyssä.

Ja poika asteli kotiaan kohden, ja yhä raskaammaksi tuli hänen kantamuksensa, niin raskaaksi, että hän monasti jo vaipui maahan, mutta hän nousi taas ja asteli eteenpäin. Kun hän kotinsa kynnykselle saapui, niin oli hän niin uupunut, että hän tainnoksissa vaipui maahan. Kun hän siitä tointui, niin hän sanoi:

-- Katsokaamme, minkä näköinen se on, jota vanhus tähän asti kielsi minua katsomasta?

Kun hän pussin avasi, niin olikin siellä kaunis neitonen.

-- Ken sinä olet? kysyi poika.

-- Minä olen sinun vaimosi, vastasi neito.

-- Lähde sitten kanssani vihille, sanoi poika.

-- Näytä ensin minut vanhemmillesi, vastasi neito.

Kun neito tuvan oven kynnykselle astui, niin oli pienoinen mökki kadonnut ja sijaan oli tullut komea linna, joka uljaana kohosi korkeutta kohden ja jonka tornit pilviä piirsivät. Ja suuri joukko palvelijoita riensi heitä vastaan. Kun aamu koitti, niin tuli linnan luo joukko kerjäläisiä, ja avoin oli pojan käsi jokaiselle ja valmis hän oli kaikkia auttamaan.

Kun kerjäläiset tulivat keisarin linnaan, niin kysyi keisari heiltä: