Part 7

-- Hyvää päivää, Sinisiipi, sanoi ukko. Minä olen Päivänpielen puutarhuri. Tule kanssani, niin saat katsella minun kukkiani.

-- Liian suuri kunnia minulle, vastasi Sinisiipi.

-- Eikä, sillä sinä et koskaan ole kiduttanut kasveja.

Niin kulkivat, kulkivat he yhdessä ja tulivat rannalle. Rannalla oli pieni silta, joka johti saarelle, sinne he menivät.

Siinäpä puutarha! Siellä oli kaikkea, oli suurta, oli pientä, ja kaikki oli järjestyksessä kuin kirja.

Ukko itse asui majassa, joka oli rakennettu kasvavista, iki-vihreistä puista, männyistä, kuusista, katajista, havut päällä. Lattiat oli tehty kasvavista, ikivihreistä pensaista ja yrteistä. Sammalta ja jäkälää kasvoi lattianraoissa, jotta ne pysyisivät tiiviinä; lattiapalkkeina oli variksenmarjanvarsia, sianmarjoja ja vanamoja. Kattona kannattivat köynnöskasvit, villiviini, tuoksukuusama, elämänlangat, muratit; ja se oli niin tiivis, ettei sadepisarakaan sitä läpäissyt. Oven edessä oli mehiläiskekoja, mutta mehiläisten asemesta asui siellä perhosia. Ja kun ne alkoivat parveilla, oli sitä hauska katsella.

-- Minä en tahdo kiduttaa mehiläisiä, sanoi ukko. Muuten ovat ne niin rumia; nehän ovat aivan karvaisten kahvipapujen näköisiä ja ne purevat niinkuin kyykäärmeet.

-- Sitten menivät he puutarhaan.

-- Nyt sinä saat lukea luonnon aapista, saat tietää kukkasten salaisuudet ja yrttien tunteet. Mutta sinä et saa kysellä, saat vain kuunnella ja vastata... Katsos, lapsukainen, tällä harmaakivellä kasvaa jotain, mikä näyttää harmaalta paperilta. Se syntyy ensiksi kun vuori kastuu. Vuori homehtuu, hometta sanotaan jäkäläksi. Tässä meillä on kaksi kappaletta, toinen näyttää peuransarvelta; sitä sanotaan myös peuranjäkäläksi, ja se on peuran tärkein ravinto. Toisen nimi on islantilainen jäkälä ja se näyttää... Miltä se näyttää?

-- Se näyttää keuhkoilta, sillä niin sanotaan luonnon oppikirjassa.

-- Niin, se näyttää suurennuslasin alle asetettuna keuhkojen ilmarakoilta, ja katsos, siitä oppivat ihmiset käyttämään sitä rintatautia parantaessa. Kun nyt vuoren jäkälät ovat koonneet multaa, ilmestyvät sammaleet. Niillä on jonkinlaisia yksinkertaisempia kukkia, ja ne kasvattavat siemeniä; ne ovat jääkukkien näköisiä, mutta sinä saat nähdä, että ne ovat myöskin kanervan, havupuiden ja kaikenlaisten kasvien näköisiä, sillä kaikki kasvit ovat sukulaisia. Tämä seinäsammal näyttää kuuselta, mutta sillä on siemenkota niinkuin unikolla vaikka se on pienempi. Sammalille kasvaa pian kanervaa. Jos sinä nyt suurennuslasilla tarkastat kanervaa, niin se muuttuu horsmaksi, latinan kielellä sanotaan sitä epilobiumiksi, tai muuttuu se rododendroniksi niinkuin jalava, joka on vain iso nokkonen. Multakerros on valmis, ja ruokamullassa kasvaa kaikkea; ihminen on omaksi hyödykseen koonnut joukon kasveja, mutta itse luonto on hänelle opettanut, mitä hänen pitää ottaa ja kuinka sitä pitää käyttää. Tämä ei ole merkillisempää kuin koristeet ja värit, jotka kukat ovat saaneet ilmoittaakseen hyönteisille, missä hunaja on etsittävissä. Sinä itse olet katsellut rukiintähkää, missä leipurin työkalut riippuvat ulkopuolella leipurin kylttinä. Ja jos sinä tarkastelet pellavaa, hyödyllisintä kaikista kasveista, niin on se itse opettanut ihmistä kehräämään. Katselehan vain kukan terään, niin keksit pellavakuontalon, missä palhot punoutuvat vartalon ympäri niinkuin rohtimet karan ympäri. Lausuakseen selvemmin ajatuksensa antoi luonto pienen Pellavavierasnimisen loiskasvin kietoutua koko kasvin ympäri, ylitse, alatse, edittäin ja taitse niinkuin kangaspuiden sukkula. Ihmeellistä on, ettei ihminen vaan perhonen ensimmäisenä keksi sen, että pellava on kehrättävä. Sen nimi on pellavakehrääjä; ja lehdistä kehrää se omalla silkillään pieniä kehdonpeitteitä ja lakanoita lapsilleen. Mutta senjälkeen kuin pellavaa alettiin viljellä, on se ovela ottamaan ajasta vaarin, niin että sen pienokaiset ovat lentokykyisiä heti ennen pellavan kiskomista. Ja entä rohdosyrtit. Katselehan suurta unikukkaa, sehän on tulipunainen kuin kuume ja hulluus! Mutta kukan pohjalla on musta risti; se on apteekkarin myrkkynimilippu. Ja ristin keskellä on roomalainen uurrettu maljakko. Kun näitä uurteita riipii, valuu lääke ulos ja se voi väärin käytettynä tuottaa kuoleman; mutta se voi oikein käytettynä tuoda kuoleman kiltin ystävän, unen. Katsos, niin viisas ja antelias on luonto. Mutta tarkastakaamme nyt Linnunsilmää!...

Tämän sanoessaan oli ukko hetken vaiti nähdäkseen, oliko Sinisiipi utelias. Mutta Sinisiipi ei ollut utelias.

-- Katsokaamme nyt Linnunsilmää, jolla on Poimulehden kukat ja Kivirikon lehdet. Tämä on sen tunnusmerkki, ja se sanoo, missä lähde on. Poimulehti kokoo sekä kastetta että vettä lehdilleen, se itse on pieni kirkas lähde; mutta Kivirikko louhii vuoria. Ilman vuoria et saa mitään lähdettä, olkoon vuori kuinka kaukana tahansa. Tämän sanoo Linnunsilmä niille, jotka käsittävät. Se kasvaa täällä saarella, ja sinä saat tietää paikan, koska sinä olet kiltti. Sinun pienestä kädestäsi saa rikas mies raikkaan veden kuivaan sieluunsa, ja sinun kauttasi siunataan tämä saari. Mene rauhassa, lapseni. Kun sinä tulet pähkinäpuumetsään, näet sinä oikealla hopealehmuksen, sen alla lepää vaskikäärme, joka ei ole vaarallinen. Se näyttää sinulle tien Linnunsilmän luokse. Mutta ennenkuin sinä lähdet, pitää sinun antaa suukko ukolle, kuitenkin vain omasta tahdostasi.

Sinisiipi kurotti pientä suutaan ukolle ja suuteli häntä. Silloin muuttuivat ukon kasvot, ja hän seisoi siinä viisikymmentä vuotta nuorempana.

-- Minä olen suudellut lasta, olen saanut nuoruuden; etkä sinä ole minulle missään kiitollisuuden velassa. Hyvästi!

Sinisiipi meni pähkinäpuumetsään. Siellä soitti hopealehmus, ja kimalaiset lauloivat säestyksen mukaan lehmuksen kukkasissa. Aivan oikein, siellä lepäsi vaskikäärme, ja näytti hieman ruostahtaneelta.

-- Kas, tuossa on Sinisiipi, joka etsii Linnunsilmää, sanoi vaskikäärme. -- Sinä saat sen, mutta kolmella ehdolla: et saa kannella, et valehdella etkä udella. Mene nyt suoraan eteenpäin, niin löydät Linnunsilmän.

Sinisiipi meni suoraan eteenpäin. Silloin kohtasi hän rouvan.

-- Hyvää päivää, sanoi rouva. Oletko sinä ollut puutarhuri Päivänpielen luona?

-- Hyvää päivää, rouva, vastasi Sinisiipi ja kulki eteenpäin.

-- Sinä et ainakaan kantele, sanoi rouva. Sitten kohtasi hän mustalaisen.

-- Minne menet? kysyi mustalainen.

-- Käyn suoraan eteenpäin! vastasi Sinisiipi.

-- Silloinpa et valehtele! sanoi mustalainen.

Sitten tapasi hän maidonkuljettajan. Mutta Sinisiipi ei voinut ymmärtää, miksi hevonen istui kärryissä ja maitokuski oli aisoissa ja kiskoi kärryjä.

-- Nyt minä pillastun, sanoi kuski ja lähti laukkaamaan sellaisella kiireellä, että hevonen putosi ojaan... Nyt minä menen kastelemaan ruista, sanoi kuski ottaen kannen maitohinkasta kastellakseen peltoa.

Sinisiiven mielestä tämä kyllä oli kovin hullunkurista, mutta hän ei katsonut sinnepäinkään, kulkihan vain eteenpäin.

-- Sinä et ole uteliaskaan, sanoi maitokuski.

Ja nyt seisoi Sinisiipi vuoren juurella; aurinko paistoi läpi pähkinäpuiden mehukkaan yrtin vihreälle palholle, ja yrtti loisti niin kuin kirkkain kulta.

Siinä kasvoi Linnunsilmä; ja Sinisiipi huomasi, miten se seurasi lähteensuonta alas vuorelta rikkaan miehen niitylle.

Silloin lankesi hän polvilleen, ja poimi kolme Linnunsilmää ja kätki ne esiliinaansa; kukat sylissään kulki hän kotiin isänsä luokse.

Rakuuna pukeutui kypäräänsä, miekkaansa ja takkiinsa; siinä asussa meni hän papin puheille. Sitten kulkivat he kolmisin rikkaan miehen luo.

-- Sinisiipi on löytänyt Linnunsilmän! sanoi pappi tullessaan salin ovelle! Ja nyt me kaikki olemme rikkaita, koko kylä, sillä nyt saamme kylpylaitoksen.

Ja he saivat kylpylaitoksen, tuli höyrylaivoja ja kauppiaita; tuli ravintoloita ja postikonttoria, lääkäreitä ja apteekkeja. Kultaa virtasi kesäisin kylään, ja tämä oli satu Linnunsilmästä, joka osasi tehdä kultaa.