Chapter 12

Mutta lehtisen saaren suojaan kiertyi venhe, sinne katosi ukon hattukin, katosivat venheen synnyttämät väreaallotkin lahden pinnalta, katosi kaikki jälkeä näkymättömäksi. Ainoastaan suntiovanhuksen kunnioitettava kuva ja hänen ennen ja nyt kertomat sanansa jäivät ainiaaksi piispan mieleen.

Nyt muisti hän oman arvonsa ja virallisen pönäkkänä lähti lyhytnurmista kartanokenttää kävelemään ylöspäin. Musta, silkkinen, kesäkuun auringonpaisteessa välkkyvä, korkea hattu vaan vakavassa tahdissa heilahteli puoleen ja toiseen sen mukaan kun askeleet vaihtuivat.

End of Project Gutenberg's Sattumuksia Jänislahdella, by Heikki Meriläinen