Chapter 7

Entä jos kansa mun kiroaa? Enkö ma kiroa vastaan?

»Tee kuin minä, paista vaan, syttyvi sydänkin kylmin.»

UUSI TÄHTI PERSEUKSEN SIKERMÄSSÄ.

Uus tähtönen, uusi maailma, uus ajatus ihmisen sielussa!

»Sun aatoksistasi tiedä en. Minä synnyin vuoksi miljoonien.»

Siis olet sa sentään mun aatoksen'. Sekin syntyvi vuoksi miljoonien.

VÄINÄMÖISEN MIEKKA.

Vuoret ja järvet ja suuret virrat Kalevan kansoa halkoilevat. Yksipä sentään on yhteistä meille: On Väinämön kalpa

kannella tyynen, talvisen taivaan. Merkki mun kansani muinaisen tarmon! Sulle ma laulan ja virteni kuulkoon vuoret ja järvet:

Suuri on Suomessa laulajan valta. Sana on astala aattehien. En sitä vaihtaisi kuninkaan linnaan, en keisarin kruunuun.

Kieleni helkkyvä, hellä ja soipa, kirkas ja sorea suomenkiel'! voitko sa jällehen ankara olla, urhojen kieli,

aattehen urhojen, miettehen miesten? Voitko sa olla tappara tarmon, kahleitten murtaja, kansasi kostaja-- Väinämön kalpa

kannella tyynen, talvisen taivaan? Peljätty Pohjolan peikkojen kesken! Voitko sa myös alas astua sieltä, leimuta, lyödä?

Silloin kuin vaipuvi vapaus maasta, laki kun loppuu ja rikokset riehuu-- nousetko silloin kuin Ukon myrsky vuorien yli?

Näin minä lauloin. Hiljaisna uinui lumiset järvet ja virratkin. Mut uhaten taivahan kannella välkkyi Väinämön kalpa.