Chapter 4

PAAVOLA: Jousta emme voi jännittää herroja vastaan, meidän täytyy paeta.

SAMUEL CRÖELL: Onhan laki.

PAAVOLA:--ja he itse tuomarina. Ei ole meillä aseita heitä vastaan, Samuli. Seisomme kuin pedon edessä. Jos voimme salaa iskeä, niin iskemme; jos hän vainuaa meitä, me hänet petämme; jos joudumme eteen, me liehakoimme häntä lakki kourassa. Mitä muuta tekis se, jolta on ase otettu.--Samuli, sinä olet meidän mies, vaan et ole talonpoika. Sinä rakastat heitä ja tahdot että oikeus tapahtuisi heidän keskellänsä. Me emme välitä heistä. Vielä enemmän: me vihaamme heitä. Jos heillä olisi kynnet niinkuin kotkalla, jos hampaat niinkuin sudella ja jos voimat niinkuin karhulla, ja he nousisivat meitä vastaan, me emme vihaisi heitä. Mutta he eivät ole meitä pitemmät, ei voimat riitä meidän voimillemme, samaa ihmisrotua, samaa verta ja lihaa, ja kuitenkin-- meidän täytyy seista aseettomina heidän edessään ja paeta heitä, tikari tupessa. Se on siksi, Samuel,--siksi me vihaamme heitä, vihaamme! Oh; mitä puhunkaan sinulle!

SAMUEL CRÖELL: Niin, niin, ehkäpä niin täytyy olla, että te pakenette.

PAAVOLA: Lähdemme rajan yli; muutamme pois koko heimo näiltä mailta. Kiskokoot mitä petäjästä irti saavat.--Seuraa meitä Samuli! Siellä on suuret metsät, paljon riistaa, siellä hirvet, siellä otson ottelut. Tule!

SAMUEL CRÖELL: Te lähdette. Lähtekää. Kuolleena en kulje teidän kanssanne.

PAAVOLA: Kuolleenako, Samuli? Metsässä on elämä. Päivä kimmeltää huurteisessa petäjässä! Rakastit sinä ennenmuinoin hiihtoretkiä, rakastit peijaisia ja vanhoja Väinön lauluja. Jätä tämä kaikki, herrat ja heidän oikeutensa. Mennään!--Samuli, eihän ole Ruotsin mahti täällä. Kuka sinut pelastaa?

SAMUEL CRÖELL: En tiedä minä. Oikeus itse. No, teidän jumalanne, jos niin tahdotte!

ROLLI: Jo laskevat vaaran rinnettä.

PAAVOLA: Ota tämä tikari, olethan ilman mitäkään.

SAMUEL CRÖELL: En tarvitse.

PAAVOLA: Hyvästi sitten Samuli! Jos vielä meitä kaipaisit, hae rajamailta, kevään tullen vasta etenemme siitäkin.--Tule alas lumituisku, tule pyry, suksen latu peitä vainoojilta! Hyvästi!

(Paavola ja Rolli hiihtävät pois).

VIIDES KOHTAUS.

Samuel Cröell, yksin.

SAMUEL CRÖELL: Yksin! Juuri niinkuin Räisälässä, paitsi että tällä kertaa Pekkakin on karannut. Karhuja ei pelkää, mutta herroja--! Tuolla he menevät. Hyvästi, hyvästi!

Sanoin heille, että minulla on usko. Onko minulla? Herra jumala, miksi olenkaan täällä! Pois!--

Olenko ruvennut epäilemään ihan viime hetkellä. En ymmärrä miksi olen täällä:--ketä puolustan, kun ei täällä ketään ole. Ja nyt juuri minun pitäisi ymmärtää. Järkeni, järkeni, miksi minä olen täällä?

Jalka ei nouse, on kuin naulattu maahan. Tiedän, etten tule liikahtamaan paikaltani. Minun täytyy jäädä. Miksi, miksi? Kohta he ovat täällä. He lyövät. Oh, kun en ottanut veistä Paavolalta! Pois!--

Oikeutta?--Mutta mitä voin yksin heitä vastaan! He eivät kuule minua. Heidän vihansa on sammumaton. Mitä hyötyä on kelleen siitä että he saavat kiduttaa minua! En muista syytä, miksi olen täällä. Järkeni, järkeni!

Nyt,--nyt muistan. Se oli se suuri oikeus. Minä tahdoin olla sokeana kaikelle muulle: ei kysyä mitä tulee: ainoastaan uskoa! Sofia sanoi: »Jollen olisi oikealla ajalla tullut, sinä olisit linnan kellariholvissa. Eikö se ollut kaikkivaltiaan viittaus.» Minä vastasin: »Jollet sinä, niin jotain muuta». Sehän oli minun uskoni. Mutta nyt? Täällä ei ole ketään. Sofia ei tule. Ei kukaan tule. Ei mikään tapahdu. He vievät minut Käkisalmen linnan holviin.--Oh, miksi aukenevat väkisin silmäni! Kiinni, kiinni! Noin. Ei mitään kuulu. He ovat juuri ahteen alla.

Olisinko minä tyhmä. He kaikki sanovat minua lapsekkaaksi. He eivät usko oikeuteen, kun herrat itse ovat tuomarina. Ei Sofiakaan usko. »Suuri lapsi», hän sanoi. En ymmärrä jotain. En näe jotain, jota kaikki muut näkevät.

Kuka on sanonut minulle, että minun täytyy ajaa oikeutta? Ja panna silmäni kiinni. Että minun täytyy. Jospa onkin joku muu tie, kuin nyt olla tässä. Herra jumala, muu tie, jota minä en näe! En osaa ajatella.

Kuka se on se toinen, joka tahtoo väkisin avata silmäni? Tällä viimeisellä hetkellä!--Jättää kaikki syytökseni ja käräjätoimet. Kapinaako?--Ei, ei ihmisverta. Paetako?--Ei paeta. Syleillä onnetonta Törnskjöldiä. Mitä! Mitä! (Huutaa): Mutta oikeus! (Polvillaan maassa). Oh tätä tuskaa! Pois kaikki! Tahdon olla sokea. Sinä maan jäinen kivi, ole sinä minun uskoni, minä pidän sinusta kiinni, vaan sinusta. Nyt en näe muuta, kuin sinun. Minä uskon, että oikeus elää maailmassa. Minun täytyy sitä ajaa. Minä uskon että on oikeus, joka rankaisee, joka erottaa Törnskjöldin virasta. Minä uskon, että minun täytyy pitää silmäni kiinni eikä peljätä,--että vielä jotain tapahtuu!--Ah, nyt on minun hyvä olla, nyt en näe muuta kuin sinun.

(Rumpu kuuluu räikeänä, läheltä, SAMUEL CRÖELL kavahtaa pystyyn.)

Nyt on myöhäistä paeta. (Helpoituksella): Ah!

(Kuuluu hevosten töminä, pysähdyshuudot ja piiskan lyönnit.)

KUUDES KOHTAUS.

Samuel Cröell. Törnskjöld, vouteja, vallesmanneja ja sotamiehiä.

TÖRNSKJÖLD (piiska kädessä): Tyhjä kylä: ei ainoatakaan elävää sielua; kaikki siis täältäkin karkuun lähteneet. Kirotut moukat!

1:NEN VOUTI: Tuoll' on joku, tuolla kiven luona.

TÖRNSKJÖLD: Ohoi! Kuka siellä?

SAMUEL CRÖELL: Oikeuden palvelija.

MUUT: Samuel Cröell!

SAMUEL CRÖELL: Minä hain sinua, Törnskjöld. Hyvä. että tulit minua vastaan.

TÖRNSKJÖLD: Vai hait sinä minua ja minä tulin sinun etees.

1:NEN VOUTI: Hänellä on väkijoukko takanansa. Varokaa itseänne kaikki. Tää on ansa meille.

SAMUEL CRÖELL: Sinulle on tällä kertaa asiata.

2:NEN VOUTI: Puhuttele häntä ystävällisesti.

1:NEN VOUTI: Hän antaa merkin ja joka suunnalta saamme nuolia silmillemme.

TÖRNSKJÖLD: Sano asiasi.

SAMUEL CRÖELL: Kuninkaan nimessä kiellän sinua toimittamasta sotaväen ottoja noiden voutien seurassa. Mitään ylöskantoja ette saa toimittaa näissä tilaisuuksissa. Olette kuin pedot kansan niskassa. Taas olette kantaneet laittomia ruplaverojanne. Tietäkää siis, että tänäpäivänä olen julistanut ne kaikki laittomiksi ja vapauttanut talonpojat niistä. Saatte kääntyä takasin.--Onko sinun kylmä, Törnskjöld. koska vapiset?

1:NEN VOUTI: No, kun on sinulla kerran semmoinen valta.--Me kannamme mitä meille vanhastaan on kuulunut.

SAMUEL CRÖELL: Tästä lähin se ei kuulu enää teille.

TÖRNSKJÖLD: Kuninkaallinen viskaali, sallinette minun sentään toimittaa väenottoa hänen majesteettinsa armeijaan.

SAMUEL CRÖELL: Kuninkaan nimessä kiellän sinua tulemasta rumpuinesi kansanjoukkoon niinkuin haukka varpusten niskaan. Kihlakunnittain sinun täytyy ensin kutsua kokoon väki määräpäiväksi. Kaikki tämmöiset sotaväen otot, ilman mitään ilmoitusta, ovat laittomia. Saat siis sinäkin kääntyä takaisin ja toimittaa asiasi vasta paremmin. Tulet uudestaan syytettäväksi.

2:NEN VOUTI (Törnskjöldille): Älä ylly, vaikka ärsyttääkin.

TÖRNSKJÖLD (vallesmanneille): Menkää, tiedustelkaa, kuinka monta hänellä on jousimiestä ja onko pyssyjä. (Samuel Cröellille): Näyttänet minulle kuitenkin, onko täällä paljonkin sinulla sotakuntoista nuorisoa.

SAMUEL CRÖELL: Katso itse, täällä ei ole yhtäkään.

TÖRNSKJÖLD: Leikki pois. Käske esiin vaan; kaikessa ystävyydessä tässä tarkastaisimme.

SAMUEL CRÖELL: Tässä ei ole muita kuin minä ja minun valtakirjani. Mitä te kiertelette minua kuin kissat kuumaa puuroa. Kaikessa ystävyydessäkö?

1:NEN VOUTI (Törnskjöldille): Hän tahtoo saada meitä tekemään väkivaltaa sitten kantaakseen meidän päällemme.

TÖRNSKJÖLD: Se on selvä. Hänellä ei ole mitään asetta. Ohoo, älä luule meitä niin herkkäuskoisiksi, käärme! (Samuel Cröellille): Jos olet yksin, Samuel, niin tule meidän seurassamme. Meillä on hyvät hevoset. Miksi aina riitelisimme, johan niihin kyllästyykin.

SAMUEL CRÖELL: Onko ystävällinen puheesi vilpitön, en tiedä. Mutta monta kertaa olen sinua ajatellut ja minun tulee surku sinua, että niin paljon olet saanut vastoinkäymisiä kokea. Sanovat kovan onnen sinua jo lapsuudessa seuranneen, äsken kadotit virkasikin. Usko minua, ei se ollut helppoa minullekaan.

TÖRNSKJÖLD: Hm, hm. vai ei ollut sinullekaan.

SAMUEL CRÖELL: Sinä näytät taipuisalta. Toivotaanpa siis, että kaikki onnettomuutesi ovat päättyneet. Tuohon käteen, Törnskjöld!

VALLESMANNI: Ei ole ketään koko kylässä. Pakenijain selvät jäljet veivät itään käsin.

TÖRNSKJÖLD (juoksee Samuel Cröellin päälle, jota alkaa lyödä piiskalla. 1 ja 2:nen vouti pidättävät Törnskjöldiä väkivoimalla.)

1:NEN VOUTI: Malttakaa, malttakaa, herran tähden, hän on kuninkaan valtuutettu!

TÖRNSKJÖLD: Päästäkää minut irti!--Sinä, Samuel.--minun elämäni olet sinä myrkyttänyt. Kaikki toiveeni olet sinä ruhjonut, kaiken tulevaisuuteni särkenyt. Niinkuin kyykäärme olet sinä ollut minun tielläni--ja saitpa, saitpa, minua pistetyksi.

SAMUEL CRÖELL: Usko minua, kun sinulle on tapahtunut oikeus, on se sinulle parasta mitä tapahtua voi. Maaherran virkasi tuomitsi sinulta hänen majesteettinsa, enkä minä. Minä ajoin vaan oikeuden asiaa. Ja aijon ajaa vastakin.

TÖRNSKJÖLD (ryöstäytyy irti): Niinpä tapahtukoon sinullekin kerran oikeus! (Lyöpi piiskalla, mutta otetaan jälleen kiinni.)

SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, Törnskjöld, hillitse mielesi. Jaksatko vastata teoistasi.

TÖRNSKJÖLD: Päästäkää minut irti, sanon. Te olette minun todistajani. Me tulimme sotaväen kirjoitusta toimittamaan, mutta tämä kansan villitsijä ennättää joka paikkaan meidän edellämme ja me löydämme kylät tyhjinä. Jos ette anna minun piiskata häntä, niin vangitkaa minun vastuullani: sitokaa kädet ja jalat ja viekää linnaan. Niin totta kuin elän on meillä oikeus se tehdä. (Päästetään irti): No viskaali, tulitko kerrankin kiinni. Sinä asetusten tuntija, muistat kai mitä sanotaan hänen majesteettinsa sotaväenoton häiritsemisestä. Sinä olet vielä pahempaa tehnyt, sinä olet auttanut kaikki pakenemaan! Asetus ei tee poikkeusta viskaaleja varten. Kerran sinä tuomittiin kuolemaan petoksistasi. Silloin luikertelit irti kahleistasi. Vieläkö nytkin luikertelet!

SAMUEL CRÖELL: Koetin kaikin voimin estää heidän pakoansa.

TÖRNSKJÖLD: Valehtelet! Sotamiehet, sitokaa hänen kätensä!

(Samuel Cröell sidotaan).

1:NEN VOUTI: Tämä juttu loppui somemmin kuin luulinkaan.

2:NEN VOUTI: Hyvän rekryytin sai sotakomissarjus.

SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, etkö luule, että kerran minua kysytään Ruotsissa. Silloin sinun on tuleminen tilille. Sinä tiedät, että teet minulle vääryyttä, etkö usko että oikeus on kerran tapahtuva!

TÖRNSKJÖLD: Kuninkaallisen asetuksen mukaan sinut vangitsin ja nyt linnaan heitän odottamaan tuomiotas. Olet kansan villitsijä, kuninkaan pettäjä. Te kaikki olette minun todistajani.

MUUT: Olemme.

TÖRNSKJÖLD: Kuulitko Samuel?--Nyt tapahtuu sinulle oikeus! Eteenpäin sotamiehet! Käkisalmeen tämän kavaltajan kanssa!

2:NEN VOUTI (mennessä): Tulipa kerran kiinni!

1:NEN VOUTI (samoin): Tulit itse surman suuhun, houkka! Kyllä nyt kiinni pysytkin.

(Vievät Samuel Cröelliä. pahoin pidellen).

Esirippu.

NELJÄS NÄYTÖS.

Metsä Käkisalmen linnan edustalla. Ilta.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Sofia. Lisbeta. (Tulevat vasemmalta.)

SOFIA: Tuossa on linnan portti.

LISBETA: Siellä siis istuu isä raukka!

SOFIA: Kolme pitkää vuotta ryövärien ja murhamiesten seurassa, vankilan holvissa, jonne ei milloinkaan aurinko pääse. Kolme pitkää vuotta!

LISBETA: Niin, äiti, »kolme pitkää vuotta»; mutta kuinka monta pitkää vuotta olen minä kulkenut kuin vangittuna, tietämättä tulevaisuudestani, toivon ja epätoivon välillä! Niitä on enemmän kuin kolme. Pian olen Jöranille jo liian vanha.

SOFIA: Niin, niin, lapseni, minun sydäntäni kouristaa, kun ajattelen teitä kahta.--Kuinka toisin on kaikki käynyt!

LISBETA: Ja kuitenkin luulit voivasi edeltäpäin laskea kaikki.--Sinä tiesit jo nimenkin: Rosencröell.--Rosencröell!

SOFIA: Niinpä niin Rosencröell!--Ei kaikki ole vielä menetetty.

LISBETA: Minä en jaksa toivoa enää.

SOFIA: Lapseni, lapseni, tiedäthän kuinka paljon olen koettanut--ja ettei syy ole ollut minun.

LISBETA: Niin, niin äiti,--ei sinun. Tiedän kuinka paljon olet uhrannut ja koettanut.

SOFIA: Mutta yksi oli sentään kaikkein vaikein. Minä olen rukoillut Törnskjöldiä! Rukoillut että hän säälisi vaimo raukkaa ja päästäisi vihdoin hänen miehensä. Minä, Lisbeta, Törnskjöldiä!

LISBETA: Yhtä kummallista on, että Törnskjöld on suostunut.

SOFIA: Hän antoi palvelijansa vastata: »päästän taikka en, sen saamme nähdä; linnan edustalle tule miestäs tapaamaan, silloin asiasta puhumme.»--Tänä iltana siis. Nyt, Lisbeta, alkaa soma leikki. Hiukseni ovat harmaat, mutta murtunut en ole. Aikeeni ovat suuremmat kuin koskaan ennen.

LISBETA: Sinä aijot kai isässä herättää taas jotakin.

SOFIA: Luulen että kolme vuotta hirveää vääryyttä kärsittyänsä hänessä on itsestäänkin herännyt se, mikä tarvitaan.

LISBETA: Mitä tarkoitat?

SOFIA: Herännyt tuo toinen,--voimaa antava koston tuli,--niin että hän nyt kerrankin tahtoo toteuttaa omaa oikeuttansa!--Hänen toimensa on tähän asti jäänyt miedoksi. Niinkuin joku »kirjuri» vaan olisi jotain puuhannut. Mutta kun hän vihdoin nousee oman loukatun oikeutensa puolesta, silloin on toinen ryhti oleva hänen käsivarressaan eikä hän ole hylkäävä miekkaa. Lisbeta, kuinka tyhmää: ajaa oikeutta ilman miekkaa!

LlSBETA: En voi ajatella isää miekka kädessä.

SOFIA: Hän on taitava miekkailija.

LISBETA: Se on kyllä totta: mahdoton on aatelismies ilman miekkaa. Mutta ketä hänen pitäisi kostaa?

SOFIA: Voi lapsi, kuinka vähän tiedät omasta isästäsi. Koko tämän läänin aatelisto hänen täytyy lyödä alas. Ne ovat kaikki sekä oikeuden että hänen vihollisensa.

LISBETA: Mutta luuletko, että se olisi kuningattaren mieleen.

SOFIA: Kuningatar ei sydämmessään mitään niin toivo, kuin että semmoinen mies ilmestyisi.

LISBETA: Mutta sanotaanhan, että kuningatar on tämän läänin kaikki maat aatelisille suosikeille lahjoittanut.

SOFIA: Kuningatar ei muuta voinut. Hänen täytyy heitä syöttää. Mutta hän tietää mitä se hänelle maksaa. Ja siksi hän sydämmessään salaisesti ajattelee: jospa löytyisi se mies, joka heidät kukistaisi! Minä sanon sinulle: se mies on Samuel Cröell.

LISBETA: Äiti, sinun aikeesi ovat aina niin pelottavan rohkeat.

SOFIA: Ensin on Törnskjöld kukistettava, joka on nyt osannut tehdä itsensä tämän linnan päälliköksi. Oh, Lisbeta, koston päivä on tuleva! Oikeuden päivä! Onko suurempaa vääryyttä maailmassa tapahtunut! Hän, joka ilman mitään tutkintoa salpasi Samuelin tähän linnaan, on päässyt saman linnan päälliköksi. Kolme vuotta on hän osannut viivyttää tutkintoa, pidättänyt valistuskirjoja ja antanut vaan omia selityksiänsä Ruotsiin.--Törnskjöld on julma, niin että äidit lapsiansa pelottavat hänen nimellään. Hänen silmänsä palavat kuin kekäleet. Hän ylläpitää vanhaa vihaa, hän puhaltaa sitä joka paikkaan ja kaikkiin. Talonpojat vapisevat hänen edessään. Lisbeta, kerrotaan, että hän oli tahtonut muutamilta talonpojilta silmät puhkaista, kun he olivat pyrkineet linnaan Samuelin puheille. Hän on nyt niinkuin mielipuoli. Ja tämmöistä inhoittavaa vääryydentekijätä vastaan auttaisi käräjät ja laki ja oikeus ilman väkivaltaa. Että yhden miehen ikä ja vankeus vanhoilla päivillä pitääkin niin selvää asiata todistaa! Niinkun kyykäärmeen minä musertaisin hänen päänsä--ja muserrankin, Lisbeta, Väkivaltaa vastaan väkivalta!

LISBETA: Äiti, mitä on nuo miehet, jotka tulevat tännepäin kuin väijyen meitä?

SOFIA: Ne ovat meidän ystäviä, jousimiehiä,--jos Törnskjöldin pistäis päähän juonitella. He tuovat miekan minulle, jonka annan Samuelille, heti kun hän on päästetty.

LISBETA: Kaikki sinulla on valmiina. Voi äiti, olethan sinä hellä minulle?

SOFIA: Lapseni, älä pelkää. Sinun tähtes kaikki, sinun tulevaisuutes tähden! (Vasemmalle): Psh! tänne!

TOINEN KOHTAUS.

Entiset. 1 ja 2:nen jousimies. Talonpoika.

1:NEN JOUSIMIES (tuoden miekkaa): Tässä on. Ei kukaan ole mitään huomannut.

SOFIA (Vetää miekan tupesta. Lisbetalle:) Katso kuinka kaunis se on ja kiiltävä!

LISBETA: Äiti, äiti, ettei vaan linnasta joku näkisi.

(Sofia kätkee miekan pensaikkoon.)

1:NEN JOUSIMIES: Kylässä on väkeä enemmän kuin luulimmekaan. Hiljaa ovat, ja varuillansa. Ensi merkin saatua, juoksevat kaikki tänne.

2:NEN JOUSIMIES: Meidän kylän pojilla on sirppiä ja viikatteita.

SOFIA: Hyvä on.

(Linnasta kuuluu kellonsoitto.)

LISBETA: Ah, kuinka säikähdin!

SOFIA: Se on iltahuuto vaan. Vangit ja linnaväki soitetaan riveihin ja tarkastetaan ovatko kaikki. Sitten seuraa ruoka-aika. Sen jälkeen yösoitto. Ja sitä ennen on määrä Törnskjöldin tuoda Samuel tänne.

LISBETA: Äiti, täällä syntyy ehkä taistelu.

SOFIA: Voi lapseni, sinä pelkäät. Lähde kylään ja odota siellä meitä.

(Lisbeta menee.)

TALONPOIKA: Joko nyt? Saanko pian tavata viskaalia, ennenkuin kukaan muu?

SOFIA: Kohta, kohta. Pysyytykää loitompana vielä. Jos linnanherra näkee teidät, hän ei tuokaan viskaalia.

TALONPOIKA: Mutta minun pitäisi kaikin mokomin puhua viskaalin kanssa, jos vielä vievät hänet takasin linnaan, kuten sanovat.

SOFIA: Mikä asia?

TALONPOIKA: Näätsen, perintöriita. Katsos näitä papereita, armollinen rouva, kun lukea osaat--

SOFIA: Sinun perintöriitojasiko tässä olisi aika selvitellä.

TALONPOIKA: Minulla näet on velipuoli, pahansisuinen mies, jos oikeen puhutaan; tämä nyt, kun isä kuoli, ja äiti oli jo ennen kuollut,--me olemme näät saman emon lapsia--maltahan nyt armollinen rouva, kuule loppuun, tämä on tärkeä ja pulmallinen asia--olen tullut pitkältä matkaa.

SOFIA: Tällä tärkeällä hetkellä ei ole aikaa kuulla loruja.

TALONPOIKA: Lorujako? Ei ne asiat ole meille loruja. Ei ole rouva viskaalin väärti. (Menee.)

SOFIA: Tänne jousimiehet! Nyt on tullut aika. Tästä hetkestä siis kaikki riippuu!--Jos Törnskjöld tulee ilman vartioita, me hänet ammumme, ja hänen täytyy kaatua äännähtämättä.

1:NEN JOUSIMIES: Jos uskaltaa näin näköisällä paikalla.

SOFIA: Piiloudutte tuonne pensaikkoihin. Minä yksin jään näkyviin ja vastaan kaikesta. Linnaväki on tyytymätön hänen komentoonsa. Ja kun hän on kerran hengiltä, te huudatte miehet kylästä ja viskaalin johdolla juoksette linnaan; sen väki helposti taipuu antautumaan. Sanoman levittävät muut, ja ympärillemme kokoontuu muutamassa päivässä suuret joukot.

2:NEN JOUSIMIES: Ei ole epäilystä.

SOFIA: Törnskjöldin kuolemalla alkaa kapinamme.

1:NEN JOUSIMIES (jännittäen jousta): Ennen epäilisin lävistää ilvestä, kuin tämän linnan herraa.

2:NEN JOUSIMIES: Kevyesti niinkuin teiriin lentää nuoli minunkin jousestani.

SOFIA: No niin, ammumme vaan, jos ilman vaaraa sen voi tehdä. Minä annan merkin, nostan tämän huivin. Silloin!--Jollen nosta, älkää ampuko, vaan sopivassa hetkessä vetäytykää kenenkään näkemättä kylään takasin. Ja odottakaa siellä. Toinen tälle puolelle, ja toinen tuolle.

1:NEN JOUSIMIES: Paha vaan, jos kauan vielä viipyy, kohta on niin pimeä, ettei näe ampua,

2:NEN JOUSIMIES: Hiljaa! Ellen erehdy,--kuulen askeleita tännepäin.

SOFIA: Nyt paikoillenne.

(Jousimiehet hajoavat eri suunnille.)

Törnskjöld yksin!--Siis vielä kerran valehdella nöyrtynyttä.

KOLMAS KOHTAUS.

Sofia. Törnskjöld.

TÖRNSKJÖLD: Sinä siellä kuka olet?--Ahaa, Sofia! Harmaaksi olet sinäkin käynyt. Näytäppäs kun katson sinua, Sama, sama olet. Ei ylpeys ole vielä hivunut sinusta. Ei ole vielä kangistunut niskasi. Sinä olet meidän rotua. Tahdot vaan teeskennellä nöyrää, että sinulle Samuelin antaisin.--Tule linnaan, siellä saamme puhua.

SOFIA: Linnaanko? Pelkään tuota linnaa ja sen holveja.

TÖRNSKJÖLD: Sinä pelkäät?! Ei ole totta. Sinä et pelkää paholaista itseänsä,--kuinka sitten hänen linnaansa. Ylpeä olet vaan. Et tahdo tulla hakemaan Samuelia, tahdot että hänet sinulle toisin.

SOFIA: Sano minulle, Törnskjöld,--ymmärräthän vaimon tuskaa, joka kolme vuotta on ollut erotettuna miehestään, sano, etkö jo pian päästä häntä puheilleni: päivä on lopussa.

TÖRNSKJÖLD: Mistä tuo hellä puhe? Mikset tule linnaan, tahdon nähdä teidän tervehtivän toisianne, ja kuulla mitä Samuelilla on sinulle sanomista. Jos tottelet, päästän hänet ehkä vielä tänä iltana kokonaan vapaaksi.--On tapahtunut semmoista, jota en odottanut. Samuel Cröell on meille vaaraton. Hän on sitten vuoden ajan mykkä.

SOFIA: Mitä sanot?

TÖRNSKJÖLD: Meillä on ollut linnassa täysi rauha. Kaikki valituskirjat yhtäkkiä päättyivät. Hän ei puhu enää mitään kellekään. Syyttäjä ilman kieltä!

SOFIA: Ei voi puhua?

TÖRNSKJÖLD: Ruotsista oli tullut vastaus Samuelille, odottamaton vastaus hänen kaikkiin valituksiinsa.

SOFIA: No?

TÖRNSKJÖLD: Hänelle annetaan virkaero ja valtakirja pois. Hänen toimensa ei ole Ruotsin hallitukselle tuottanut sitä hyötyä, jota oli odotettu.

SOFIA: Sitäkö vaan! Ja siitä saakka--?

TÖRNSKJÖLD: Siitä saakka hän vaikeni ja meni harmaaksi.

SOFIA: Sen arvasinkin: hän vaan ei tahdo puhua. On siis oppinut ettei puheilla ja kirjoituksilla mitään aikaan saada.

TÖRNSKJÖLD: Ähää, jopa näytit kyntesi. Tunnen sinut, korskea rouva! No niin, se onkin paremmin mieleeni. Mitä tässä valehdella! Erehdyt kuitenkin suuresti. Hänen silmässänsä ei pala koston tuli. Hän on nöyrä. (Unohtaen vihansa): Sofia, on kummallista, mutta minusta näyttää, ettei hän enää ole oikein--kuinka sanoisin--

SOFIA: Mistä sen päätät?

TÖRNSKJÖLD: Hänen katseestansa joskus näen, ettei hän enää muista, mitä on ollut,

SOFIA: Olisi antanut anteeksi sinulle?

TÖRNSKJÖLD: Niin, aivan kuin olisi--(Havahtaen): Mitä,--mitä! siksihän päätänkin, ettei hän ole täysijärkinen. Minua vaivaa hänen synkkä katseensa, kammottaa,

SOFIA: Siis päästä irti kurja mielipuoli.

TÖRNSKJÖLD (Miettien, niinkuin itseksensä): Niinkuin mielipuolen voisin hänet päästää, vaan ei niinkuin viisaan.

SOFIA: Mutta joutuin; katso kuinka jo alkaa hämärtää.

TÖRNSKJÖLD (Viheltää pillillä. Vanginvartijat tulevat.). Tahdon nähdä eikö hän sinullekaan mitään sano. (Vartijoille): Vanki Samuel Cröell päästäkää tänne ulos, yksin, ilman vartioita. (Vartiat menevät jättäen linnan oven auki.)

NELJÄS KOHTAUS.

Entiset, Talonpoika, sitten Samuel Cröell.

TÖRNSKJÖLD (Tarttuu talonpojan niskaan.): Sinä mikä otus?

TALONPOIKA: Armollinen herra, en minä mitään. Olen aseitta, rauhallinen asiamies.

TÖRNSKJÖLD: Mitä sinä täältä haet?

TALONPOIKA: Tulin tapaamaan viskaalia, armollinen herra, kun tiesin----

TÖRNSKJÖLD: Kun tiesit mitä?

TALONPOIKA: Kun tiesin, että hänet tuodaan ulos. Ää, älkää puristako, armollinen herra, älkää!

TÖRNSKJÖLD: Kuka sinulle sen sanoi? Vastaa! Etkö ole kuullut, että Törnskjöld polttaa kekäleellä silmät päästä?

TALONPOIKA: Tämä armollinen rouva tässä--hän sanoi.

TÖRNSKJÖLD: Mitä hän sinulle sanoi?

TALONPOIKA: Ei minulle,--toisille. Ei minulla ole mitään aseita, ei mitään.

TÖRNSKJÖLD: Mitä sanoi toisille?

TALONPOIKA: Ei hän käskenyt tulla tänne, käski jäämään kylään.

TÖRNSKJÖLD: Oliko toisilla aseita?

TALONPOIKA: Mitäpä, armollinen herra, semmoisilla pila-aseilla teidän linnaväkeänne vastaan,--kellä sirppi, kellä viikate ja vaan jollakulla jousi, eihän semmoisilla mitä!

TÖRNSKJÖLD (päästää irti talonpojan): Sofia! Petos! (Äkkiä, tuskaisella kauhistuksella): Samuel,--nyt ymmärrän--te olette liitossa keskenänne! Samuel on tahtonut minut pettää! Samuel--pettää minua!

(Samuel Cröell seisahtuu linnan ovella. Ryysyissä.)

Kuinka saatoin olla sitä näkemättä. Kuinka saatoin luulla--(Huomaa Samuel Cröellin): Samuel, kaikki on tullut ilmi! (Menee hiljaa häntä kohden.) Mikä on nyt sinun katseesi? Näytäs, näytäs--!

(Sofia nostaa huivin.)

Mikä se oli? (Vetää nuolen puunrungosta.) Totisesti, nuoli, minuun tähdätty. (Nuoli lävistää Törnskjöldin hatun, joka putoo maahan.) Ah! Toinen! Se oli vähän paremmin osattu.

SAMUEL CRÖELL (asettuu suojelevasti Törnskjöldin eteen): Älkää, älkää! Heretkää ampumasta, keitä lienettekin.

TÖRNSKJÖLD (Helpoituksella): Hän ei ole pettänyt minua! Tuolla pakenevat väijyjät. Niin, Samuel, katsot kummastellen, sinä et tiedä, (Näyttää Sofiaa): Näätkö?

SAMUEL CRÖELL (huomaa Sofian): Sofia!

TÖRNSKJÖLD: Hän on sinulle valmistanut suuren vastaanoton. Hän on koonnut talonpojat ympäristöltä. Heillä on aseita. He ovat valmiit sinun johdollasi kapinaan.

Tästä hetkestä, Samuel, sinä olet vapaa!