Part 14

Uskonto on auringon palvomista, joka on painanut leimansa koko zu-vendi-kansaan. Maan koko yhteiskuntajärjestys perustuu siihen ja se ilmenee kaikkialla. Aurinkoa seurataan kehdosta hautaan saakka. Kun lapsi syntyy, viedään se auringonpaisteeseen ja omistetaan juhlallisin menoin, jotka vastaavat meidän kastetoimitusta, tuolle "jumaluuden näkyväiselle edustajalle, voiman lähteelle ja iäiselle hyväntekijälle", ja vanhemmat opettavat alati lapsilleen, että tuo suuri loistava taivaankappale on kaiken hyvän tuoja, jota on kunnioitettava sen aamulla ilmestyessä ja illalla taivaanrannan taakse häipyessä. Äiti vie lapsensa lähimpään kaupunkiin näkemään, kuinka suuressa auringolle pyhitetyssä temppelissä pyhiä menoja toimitetaan. Siellä pienokainen näkee suuren kultaisen alttarin, jolla ikuinen tuli palaa, kuulee valkopukuisten pappien laulavan hymnejään ja näkee uhratun uhrin katoavan alttarin alla palavaan tuliseen pätsiin kansan vaipuessa polvilleen. Siellä hänet kerran julistetaan mieheksi kultaisten torvien soidessa, jolloin hänen on vannottava vala, että hän aina rakastaa hyvää ja vihaa pahaa. Sinne hän vie morsiamensakin saadakseen rakkaudenliittonsa vahvistetuksi ja saman alttarin ääressä tuo liitto puretaankin, jos niin onnettomasti käy, ettei sopusointu olekaan pysyväinen.

Ja kun elämän tien viimeinen katkelma on taivallettu, tulee hän vielä kerran temppeliin täysissä aseissa ja arvokkaasti mutta toisten kantamana. Ruumis asetetaan putoaville pronssiluukuille alttarin edessä, ja kun laskevan auringon viimeinen säde kirkastaa hänen kelmeät kasvonsa, aukenevat luukut ja hän katoaa tuliseen pätsiin. Auringon papit eivät mene naimisiin ja heidät valitaan nuorukaisista, jotka ovat jo syntyessään auringolle pyhitetyt. Hallitsija nimittää ylimmäiset papit, joita ei kukaan voi enää virasta erottaa ja jotka todellisuudessa johtavat ja hallitsevat kansaa. He kuuluvat kaikki suureen veljeskuntaan, jonka suurmestari on Milosiksen suuren temppelin ylimmäinen pappi. Hänen käskyjään totellaan heti ja ehdottomasti valtakunnan joka kolkassa. He ovat tuomarit ja lainoppineet, joiden päätöksistä voidaan vedota vain kunkin alueen korkeimpaan kuningasta edustavaan viranomaiseen ja viime kädessä kuninkaaseen; heillä on siis rajaton tuomiovalta kaikissa uskonnollisissa ja siveysrikoksissa. Heillä on myöskin oikeus julistaa niskoitteleva kansalainen pannaan, mikä on täällä yhtä vaikuttava ase kuin sivistyneimmissäkin maissa. Heidän valtansa on sanalla sanoen melkeinpä rajaton, mutta minun täytyy myöntää, että auringon papit olivat myöskin viisaat eivätkä menneet milloinkaan liian pitkälle valtaansa käyttäessään. Tapahtuu vain aniharvoin, että he turvautuvat ankarimpiin keinoihin rikoksellisia rangaistessaan. Lempeydellä he koettavat pahuutta vastustaa ja varovat ärsyttämästä tätä voimakasta ja kuumaveristä kansaa, jonka suosio on heidän valtansa perustus. Kansa kunnioittaa ja pelkääkin heitä ja he puolestaan varovat, ettei heidän ikeensä käy liian painavaksi.

Papit ovat myöskin maan ainoat oppineet. Tähtitiede on jotakuinkin pitkälle kehittynyt ja kaikki papit osaavat lukea ja kirjoittaa, mihin vain harvat muut kansalaiset kykenevät.

Lait ovat yleensä lempeät ja oikeudenmukaiset, mutta eroavat sentään monessa kohden meidän oikeuskäsitteistämme. Englannissa esimerkiksi rangaistaan omaisuuteen kohdistuvat rikokset paljon ankarammin kuin rikokset, joihin sisältyy vain henkilöön kohdistuva loukkaus, niinkuin on asianlaita kaikkialla, missä raha on suurin mahti. Mies voi potkaista vaimonsa melkein kuoliaaksi ja saattaa lapsilleen mitä hirveimpiä kärsimyksiä oikeuden puuttumatta nimeksikään asiaan, mutta jos hän varastaa vanhan saapasparin, saa hän kuitata rikoksensa istumalla ehkä vuoden kuritushuoneessa. Zu-Vendis-maassa on toisin. Siellä lait suojelevat enemmän henkilöä kuin omaisuutta ja panevat henkilöllisen loukkaamattomuuden joka kohdassa ensi sijalle.

Murha, valtiorikos, maankavallus, leskien ja orpojen sortaminen, pyhyyden loukkaus ja maastapoistumisyritys (joka on myös pyhyyden loukkaus) rangaistaan kuolemalla. Tuomion täytäntöönpano on joka tapauksessa sama. Tuomittu heitetään elävältä tuliseen pätsiin, joka on jokaisen auringolle pyhitetyn temppelin alttarin alla. Muut rikokset, myöskin laiskuus, rangaistaan pakkotyöllä, johon liittyy ruoskiminenkin aina rikoksen luonteen mukaan.

Zu-Vendis-maassa suo yhteiskunta jäsenilleen suuren henkilöllisen vapauden. Monivaimoisuus on laillistettu, vaikka useimmilla miehillä on taloudellisista syistä vain yksi vaimo, sillä laki määrää, että miehen on valmistettava jokaiselle vaimolleen eri koti, joka on sitten kokonaan asianomaisen vaimon oma. Ensimmäinen vaimo on aivan erikoisasemassa toisiin nähden ja hänen lapsensa saavat isän sukunimen. Toisten vaimojen lapset kuuluvat äitinsä sukuun, mitä seikkaa ei suinkaan pidetä lainkaan häpeällisenä. Ensimmäinen vaimo voi myöskin avioliittoon mennessään panna ehdoksi, ettei hänen miehensä ota toisia vaimoja, mutta sellaiset tapaukset ovat kuitenkin hyvin harvinaiset, sillä juuri naiset ovat monivaimoisuuden kiihkeimmät kannattajat. Siten pääsevät useimmat naimisiin ja ensimmäisen vaimon asema on hyvin kadehdittu, sillä hänellä on todellisuudessa määräysvalta monessa eri taloudessa. Avioliitto on oikeusturvaa nauttiva sopimus, joka velvoittaa miehen kunnollisesti huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan ja jota ei voida purkaa ilman molempien asianomaisten suostumusta. Avioero tapahtuu siten, että kaikki häämenot toistetaan päinvastaisessa järjestyksessä.

Yleensä on zu-vendi-kansa hyvin ystävällistä, älykästä ja huoletonta väkeä. Kaupankäynti ei ole kehittynyt intohimoksi, rahasta ei välitetä ja työtä tehdään vain niin paljon, että kyetään elämään kukin säätynsä mukaan. He ovat itsepintaisen vanhoillisia ja suhtautuvat mitä suurimmalla epäluulolla kaikkiin muutoksiin ja uudistuksiin. Laillinen maksuväline on hopea, joka on lyöty erisuuruisiin neliskulmaisiin levyihin, mutta yleisin vaihtoraha on kulta, jolla on sama arvo kuin meillä hopealla. Kultaa käytetään myöskin runsaasti koristuksiin ja taide-esineisiin. Enimmäkseen on kauppa kuitenkin luonnontuotteiden vaihtokauppaa. Maanviljelys, joka on pääelinkeino, on kehittynyt sangen korkealle ja viljelemättömiä seutuja on hyvin vähän. Karjanhoitoa harjoitetaan myöskin suuressa mittakaavassa ja hevoshoito on niin hyvällä kannalla, etten ole missään nähnyt sen vertaista, en Euroopassa enkä Afrikassakaan.

Kaikki maa kuuluu oikeastaan valtiolle, joka on antanut sen hoidettavaksi muutamille valtaherroille, jotka vuorostaan ovat jakaneet alueensa pienemmille ylimyksille. Nämä vuokraavat maat talonpojille saaden puolet sadosta. Järjestelmä on kauttaaltaan feodaalinen, kuten olen jo sanonut, ja minä olin suuresti ihmeissäni kohdatessani tämän vanhan tuttavan tuon ihmeellisen Afrikan salaperäisissä ja tuntemattomissa kätköissä.

Verot ovat sangen raskaat. Valtio ottaa tuloista kolmanneksen ja papisto viisi sadalta jäännöksestä, mutta jos joku kansalainen joutuu puutteeseen syystä tai toisesta, antaa valtio hänelle säätynsä mukaisen toimeentulon. Jos hän on laiska, pannaan hänet pakkotyöhön ja valtio huolehtii hänen perheestään. Valtio rakentaa tiet ja kaupunkitalot, jotka vuokrataan asukkaille hyvin pienestä vuokrasta, ja ylläpitää sotajoukon, johon kuuluu parikymmentätuhatta soturia. Papisto toimittaa kaikki tehtävät temppeleissä, suorittaa kaikki uskonnolliset menot ja pitää koulua, johon kaikilla halukkailla on vapaa pääsy. Noita tiedonjanoisia on kuitenkin hyvin vähän. Toiset temppelit ovat hyvinkin rikkaat, mutta papeilla itsellään ei saa olla mitään yksityisomaisuutta.

Jäljellä on vielä yksi kysymys, johon minun on hyvin vaikea vastata. Onko zu-vendi-kansa sivistys- vai raakalaiskansa? Oma mielipiteeni siinä asiassa on vieläkin häilyväinen. Ajatellaanpa heidän hämmästyttävän suurenmoisia saavutuksia esim. rakennus- ja kuvanveistotaiteissa. Etenkin viimemainittu on niin korkealle kehittynyt, ettei mikään kilpailu voi tulla kysymykseenkään, ja rakennustaiteen alalla voidaan vain muinaisen Egyptin taiteilijoita verrata Zu-Vendis-maan mestareihin. Maalaus sitävastoin on aivan tuntematon taidelaji ja Curtis, joka osaa yhtä ja toista, opetti heille muutamia yksinkertaisimpia värienvalmistus- ja sekoituskeinoja. Lasia ei oltu milloinkaan nähtykään ja saviteollisuus on hyvin alkuperäisellä kannalla. Paitsi aurinkoa on vesikello heidän ainoa ajantietonsa ja meidän taskukellomme olivat suorastaan ihmekapineita. Höyry, sähkö ja ampuma-aseet ovat tuntemattomat, eikä kirjapainotaidosta ole aavistustakaan, onnellista kyllä. Siten he ovat monesta pahasta säästyneet, sillä tuo vanhan kansan sananlasku "mitä enemmän tietoa sitä enemmän murhetta" on osoittautunut todeksi.

Heidän uskontonsa on taas luonnonkansalle, joka ei paremmasta tiedä, aivan luonnollinen. Heidän sydämissään on tieto korkeimman olennon olemassaolosta ja he palvovat aurinkoa, joka on luonnon ja kaiken elämän ylläpitäjä, tuona korkeimpana olentona. Muuten on heidän uskontonsa hyvin sisällyksetön ja köyhä. Auringosta puhuttaessa käytetään tosin välistä nimeä "jumalan asunto", mikä ei kuitenkaan merkitse sen enempää, sillä heidän palvontansa esine on itse tuo tulinen taivaankappale, jota välistä sanotaan "iäisyyden toivoksi", mikä on yhtä hämärä sanontatapa, syvempää merkitystä vailla. On kuitenkin paljon sellaisia, jotka uskovat sielun kuolemattomuuden ja haudantakaisen elämän, jossa ihmisen puhdas ja nuhteeton maallinen vaellus palkitaan runsain määrin, mutta tämä vakaumus ei johdu heidän uskonnostaan, joka ei lainkaan tunne sellaisia oppeja. Totuutta kaipaaville etsiville sieluille on asia vähitellen kirkastunut ja muuttunut järkähtämättömäksi vakaumukseksi. Minä tiedän, että esim. Nyleptha uskoo lujasti kuoleman olevan vain muutoksen olotilasta toiseen.

Minun täytyy myöntää, ettei tämä auringon palvelus ole sivistyskansalle oikein ominainen kaikesta loisteliaisuudestaan ja juhlamenojen mahtavuudesta huolimatta. Papeilla on kyllä kauniilta kajahtavat ja ankaraa siveyttä todistavat puheet, mutta minä olen varma, että monet heistä ajattelevat asioita omalla tavallaan, vaikka eivät mielipiteitään muille ilmoittelekaan. Onhan luonnollista, etteivät he käy mustaamaan laitosta, joka antaa heille suorastaan ruhtinaallisen toimeentulon.

Kieli on hyvin sointuva, sanarikas ja taipuisa ja Curtis sanoo sen muistuttavan suuresti nykyistä kreikan kieltä, jonka kanssa sillä ei ole luonnollisesti mitään muuta yhteyttä. Kun kielen rakenne on mitä yksinkertaisin, oppii sen helposti, ja soinnukkuuden vaihtelu seuraa tarkoin sanojen ja lauseiden sisältöä. Ennenkuin kieltä osasimmekaan. ymmärsimme sanojen soinnusta puhujan tarkoituksen. Sen tähden taipuukin kieli mainiosti runosäkeihin, joiden sepityksessä tämä merkillinen kansa on hyvin taitava.

Curtis väittää, että kirjoitukseen tarvittava kirjaimisto on saatu foiniikialaisilta, mistä lähteestä meidänkin kirjaimistomme on kotoisin, mutta kun olen oppimaton mies, niin en voi sanoa miten asianlaita oikein on. Tiedän, että zu-vendi-kansan kirjaimistossa on kaksikymmentäkaksi kirjainta, joista monet, etenkin B, E ja O, ovat aivan samantapaiset kuin meilläkin. Kömpelöä ja sekavaahan heidän kirjoituksensa on, mutta kun Zu-Vendis-maan kirjoitustaitoiset henkilöt eivät juuri kirjoittele kaunokirjallisia kertomuksia, vaan kuivia, mahdollisimman lyhyitä muistiinpanoja, niin parempaa ei kaivatakaan.

XIV.

KUKKAISTEMPPELI.

Nukuttuani sikeästi melkein kaksitoista tuntia minä heräsin seuraavana aamuna puoli kahdeksan vaiheilla ja tunsin olevani sangen reipas. Uni on sentään siunattu asia ja muutos, jonka tuo kaksitoista tuntia kestänyt lepo oli saanut meissä aikaan, oli kerrassaan ihmeellinen. Olimme aivan kuin eri miehet.

Nousin istumaan silkkivuoteessani -- en ole milloinkaan ennen maannut sellaisessa -- ja ensimmäinen esine, jonka näin, oli Goodin monokkeli. Hänestä ei muuta näkynyt, mutta lasin välkkeestä päättäen hän oli valveilla ja tarkasteli minua odottaen minun heräävän.

"Toden totta, Quatermain", alkoi hän heti, "huomasitko tarkastella hänen hipiäänsä? Sileä kuin norsunluu, vai mitä?"

"Älä nyt joutavia", murahdin minä huomioni kiintyessä samassa oviverhoihin, jotka liukuivat sivulle. Huoneeseen ilmestyi palvelija, joka viittomalla ilmoitti meille, että kylpy oli valmis. Nousimme heti ja meidät opastettiin suureen marmoriseinäiseen huoneeseen, jonka tilavassa marmorialtaassa kristallikirkas vesi päilyi. Kylvettyämme palasimme huoneeseemme ja pukeuduimme ja menimme sitten ruokailuhuoneeseen, jossa runsas ja maukas aamiainen jo odotti.

Aamiaisen jälkeen lepäilimme jälleen hetkisen ja ihailimme seinäverhojen ja mattojen aistikkaita värisommitteluja ihmetellen koko ajan, mitä päivä mahtoi oikein mukanaan tuoda. Olimme jo niin ymmällämme, ettei mielestämme ollut enää mikään mahdotonta. Siinä vielä makaillessamme ilmestyikin ystävämme henkivartijaupseeri ja pyysi syvään kumartaen meitä seuraamaan häntä, minkä me teimmekin hiukan epäröiden ja pamppailevin sydämin, sillä me arvasimme, ttä tuo kylmäkatseinen ylimmäinen pappi Agon aikoi saattaa meidät nyt tilille noiden kovanonnen virtahevosten surmaamisesta.

Minä puolestani luotin lujasti kuningatarten lupaukseen suojella meitä tietäen vanhastaan, että naiset ajavat aina tahtonsa läpi tavalla tahi toisella. Minuutin kuluttua saavuttiin palatsin portille, josta leveä valtakatu johtaa kaupungin halki suoraan auringon temppeliin jatkuen temppelin toisella puolen aivan kaupungin muurille saakka.

Portit ovat suuret ja raskaat ja hyvin taidokkaasti taotut, ja niitä on kaksi paria. Toinen sulkee palatsin sisäänkäytävän ja toinen on sijoitettu ulkomuuriin ja välillä on syvä vallihauta, joka on ainakin neljänkymmenenviiden jalan levyinen. Vallihauta on täynnä vettä ja sen yli päästään nostosiltaa myöten, joka ylösvedettynä sulkee porttikäytävän kokonaan. Palatsi on silloin aivan valloittamaton. Meidän tullessamme paikalle aukenivat toiset porttien puoliskot ja mentyämme nostosillan yli me näimme edessämme kenties maailman suurenmoisimman kadun. Se oli ainakin sadan jalan levyinen ja molemmin puolin oli rivi uhkeita yksikerroksisia taloja, jotka olivat punertavaa graniittia. Talot olivat aivan yhtäläiset ja säännöllisen välimatkan päässä toisistaan, joten näköala oli aivan erilainen kuin Euroopassa, jossa talot katujen varsilla on tungettu kiinni toisiinsa ja melkeinpä toistensa sisäänkin. Katu, jonka toisessa päässä kohosi auringon temppeli korkealla kunnaalla, oli noin penikulman pituinen ja sen varrella asuivat maan mahtavimmat ylimykset, kuten myöhemmin kuulin.

Ihaillessamme siinä tuota kaunista näköalaa ilmestyi portille neljät keveät ajopelit, joiden jokaisen eteen oli valjastettu kaksi valkoista hevosta. Ajoneuvot olivat puusta ja kaksipyöräiset, ja noissa lujasti raudoitetuissa pyörissä oli vain neljä kehrävartta. Edessä oli ajajalla pieni istuin, jota ympäröi jonkinlainen suojus, ja takana oli kolme, joista kaksi oli toisiaan vastapäätä, yksi kummallakin laidalla, ja kolmas aivan ajajan takana, selkänoja hevosiin päin. Ajoneuvot olivat kyllä kömpelöt, mutta eivät hetikään niin rumat kuin tästä kuvauksesta päättäen luulisi.

Mutta jos ajopelit olivatkin hieman puutteelliset, niin hevosissa sen sijaan ei ollut vähintäkään toivomisen varaa. Ne olivat suorastaan kaiken arvostelun yläpuolella. Kooltaan ne eivät olleet suuria, mutta hyvin vahvarakenteisia. Pää oli pieni, kaviot huomattavan suuret ja koko ruumiinrakenne ilmaisi voimaa ja nopeutta. Olen usein koettanut saada selville, mistä tämä hevosrotu mahtoi olla kotoisin, mutta sen alkuperä on yhtä hämärä kuin omistajainkin.

Meille osoitettiin paikat kahdessa keskimmäisessä, sillä ensimmäiset ja viimeiset ajoneuvot olivat täynnä sotureita. Minä ja Alphonse nousimme toiseen ja Curtis, Good ja Umslopogaas toiseen, ja sitten lähdettiin. Ilma vain vihelsi korvissamme. Jos matka on lyhyt, ei Zu-Vendis-maassa milloinkaan ajeta juosten, vaan hevoset kiitävät täyttä laukkaa.

Heti kun olimme päässeet paikoillemme, huudahti ajaja jotakin, jolloin hevoset lähtivät tuulen nopeudella taipaleelle, niin että henki oli aivan salpautua. Minä olin koko ajan suuresti peloissani, tottumaton kun olin sellaiseen kyytiin. Pelästynyt Alphonse piteli koko ajan suonenvedontapaisesti istuimestaan kiinni ja tuijotti kauhistunein katsein ympärilleen peläten jokaisen hetken olevan hänen viimeisensä. Samassa hänen mieleensä juolahti kysyä, mihin meitä oikeastaan vietiin, ja minä kerroin hänelle, että olimme matkalla uhripaikalle, jossa meidät elävältä poltettaisiin. Olisittepa vain nähneet hänen kasvonsa, kun hän tarrautui laitoihin kiinni huutaen surkeasti.

Mutta hurjannäköinen ajomiehemme vain hihkaisi eteenpäin nojautuen ja Alphonsen haikeat valitushuudot hukkuivat nopeasti laukkaavien hevosten kavioiden kopseeseen.

Edessämme sädehti ihmeellisessä loistossaan ja hämmästyttävässä kauneudessaan auringon temppeli, zu-vendi-kansan ylpeys, joka on heille sama kuin mitä Salomonin eli Herodeksen temppeli oli juutalaisille. Se on sukupolvien uhrautuvan työn tulos ja oli vasta viisikymmentä vuotta sitten täysin valmistunut. Mitään ei oltu säästetty ja tulos oli todellakin ponnistusten ja uhrausten veroinen. Koko ei ole niin tavaton -- maailmassa on suurempiakin rakennuksia -- mutta piirteiden sopusointu, rakennustarpeiden laatu ja kalleus ja työ olivat kerrassaan verrattomat.

Temppeli, joka on korkealla kukkulalla, on rakennettu auringonkukan muotoon. Keskellä on valtava kupukattoinen halli, johon liittyy kaksitoista kullekin vuoden eri kuukaudelle pyhitettyä sivurakennusta, joissa on suurmiesten muistopatsaita. Suuri keskushalli on kolmesataa jalkaa ympärimitaten ja kuvun kohdalta noin neljänsadan jalan korkuinen ja siitä säteiden tavoin erkanevien sivurakennusten pituus on sataviisikymmentä ja korkeus kolmesataa jalkaa, niin että ne liittyvät keskushalliin aivan kuin auringonkukan terälehdet kukan korkeampaan keskustaan. Keskusalttarista jokaisen sivurakennuksen päähän on siis noin kolmesataa jalkaa ja koko rakennus on niin ollen kuusisataa jalkaa läpimitaten.

Seinät ovat puhtainta valkoista marmoria, joka on hiottu kuvastinkirkkaaksi, ja koko rakennus on Siintävän kaupungin punertavaan graniittiin verraten kuin säihkyvä koriste tumman naisen otsalla. Kupu ja sivurakennusten katot on katettu kokonaan kultalevyillä ja jokaisen sivurakennuksen päädyn harjalla on kultainen, siivekäs olento pasuuna kädessään. Kukin lukija kuvitelkoon mielessään ihmeellisen näyn, kun auringon säteet heijastuvat noista kultaisista katoista välähtelevien tulisäiläin lailla. On kuin tuhat häikäisevää valkeata palaisi valkoisella marmorialustalla ja heijastus näkyy selvästi korkeimmille vuorille sadankin penikulman päähän.

Näky on ihmeellinen, jonka vertaista ei maailmassa liene toista, ja vaikutusta kohottaa vielä se, että temppelin ympärille on istutettu sadanviidenkymmenen jalan levyinen vyöhyke uhkeita auringonkukkia, jotka olivat juuri puhjenneet täyteen kukkaan.

Tämän ihmeellisen rakennuksen sisäänkäytävä oli pohjoispuolella kahden sivurakennuksen välissä ja sen edessä oli pronssinen portti. Ovet olivat marmorista ja koristetut kaunein vertauskuvallisin veistoksin ja kultasilauksin. Sisäpuolella oli vielä toiset ovet, jotka oli laitettu oviaukkoa peittämään, joka olisi muuten rumentanut seinien kimmeltävän sileyden ja eheyden. Keskialttarin luota on näky kaunein mitä voi kuvitellakaan. Olette aivan pyhäkön keskellä ja yllänne kaartuu temppelin huimaavan korkea marmorinen kupu, jonka kauniit kaaret muistuttavat hieman Lontoon Pyhän Paavalin kirkkoa. Kuvun korkeimmassa huipussa on aukko, josta kirkas valo tulvii temppeliin valaisten kultaisen alttarin. Itäisellä ja läntisellä seinällä on kaksi muuta alttaria, joiden yläpuolelta tunkeutuva valo karkoittaa hämärän kokonaan. Salaperäiset sivurakennukset aukenevat joka suuntaan ja jokaista valaisee katosta tunkeutuva kirkas valonsäde. Niiden hiljaisesta ja salaperäisestä hämärästä häämöttävät manalle menneiden vainajien muistopatsaat.

Hermojanne värähdyttää selittämätön kammo, samalla kun tuo suurenmoinen näky melkein lumoaa teidät ikäänkuin katselisitte Kenian auringon kultaamaa lumihuippua. Käännytte katsomaan kultaista keskialttaria, jolla aina lepattaa vähäinen, kalpea liekki, vaikka ette sitä nyt näekään. Alttari, joka on marmoria ja kokonaan kullalla katettu, on noin kolmekymmentäkuusi jalkaa ympärimitaten ja neljä jalkaa korkea, ja ylimpänä on jättiläismäistä liljaa muistuttava kukka, jonka suuret terälehdet ovat kullasta. Kun auringonsäteet keskipäivällä valaisevat alttarin, aukeaa kukka hetkeksi, jolloin siihen kätketty salaisuus ilmestyy kaikkien nähtäväksi. Säteen kadottua sulkeutuu kukka avautuakseen jälleen seuraavana päivänä auringon sitä hyväillessä.

Eikä siinä kaikki. Alttarin etelä- ja pohjoispuolella on puoliympyrässä säännöllisin välimatkoin kymmenen kultaista enkeliä tahi siivellistä naisolentoa. Ne seisovat alaspainunein päin kasvot siipien varjossa ja koko asento ilmaisee syvintä kunnioitusta. Vielä on mainittava, ettei lattia ole kauttaaltaan marmoria. Keskusalttarin itäpuolella ja molempien sivualttareiden edessä oli lattia kiiltävästä kuparista.

Itäisellä ja läntisellä seinällä olevat alttarit olivat aivan yhtäläiset, mutta paljon vaatimattomammat. Ne ovat myöskin kullasta ja kaksi kultaista siivekästä olentoa seisoo niiden kummallakin puolella. Niillä palava pyhä tuli ei saa milloinkaan sammua ja seinään niiden yläpuolelle on marmoriin upotettu kaksi sädehtivää kultajuovaa, jotka ovat kuin auringon säteet, ja niiden keskellä, jossa kolmannen säteen pitäisi olla, on seinässä korkea ja kapea, ulospäin laajeneva aukko. Nousevan auringon ensimmäiset säteet tunkeutuvat itäisestä aukosta pyhättöön, koskettavat keskusalttarin kultaista kukkaa ja valaisevat kirkkaasti läntisen alttarin. Auringon laskiessa viivähtävät sen viimeiset säteet hetkisen itäisellä alttarilla ennenkuin yön tumma verho kattaa maan. Paitsi näitä kolmea alttaria ei tuossa suuressa huoneessa ole mitään muita esineitä tahi koristuksia, mikä minun mielestäni vain kohottaa paikan suurenmoisuutta ja juhlallisuutta.

Semmoinen on tuo ihmeellinen ja kaunis rakennus lyhykäisesti kuvattuna, jonka yksinkertaisuus vain kohottaa sen mahtavuutta. Kun minä vertaan sitä Euroopan kirkkoarkkitehtien monenlaisiin ja joutavanpäiväisillä koristeilla kaunistettuihin tuotteisiin, niin minun täytyy sanoa, että meidän sangen korkealle kehittyneellä rakennustaiteellamme olisi oppimista Zu-Vendis-maan suurilta mestareilta. Astuessani tuohon pyhättöön ja katseltuani hetkisen ympärilleni minulta pääsi huudahdus, että "täällähän tulisi kissakin uskonnolliseksi". Lause tuntunee hyvinkin arkipäiväiseltä tässä yhteydessä, mutta ehkä se kuvaa mielentilaani paremmin kuin mitkään muotokauniit purkaukset.

Erään papin johtama soturijoukko oli meitä vastassa temppelin portilla ja meidät vietiin erääseen sivurakennukseen, jossa saimme olla ainakin puolituntia. Pidimme lyhyen neuvottelun ja käsittäen olevamme suuressa vaarassa me päätimme myydä henkemme mahdollisimman kalliisti, jos vain kimppuumme hyökättäisiin. Umslopogaas ilmoitti haluavansa mielihyvällä koetella Inkosi-kaasin terää ylimmäisen papin Agonin kunnianarvoisaan kalloon. Ilmeisesti oli jotakin erikoista tekeillä, sillä kuulimme temppeliin virtaavan paljon kansaa ja meillä oli kaikilla aavistus, että meillä oli päivän tapahtumissa tärkeä osa.

Samalla voin sanoa, että joka päivä uhrataan auringolle polttouhrina joku eläin, viljaa tahi hedelmiä. Juhlameno tapahtuu puolipäivän aikaan, jolloin aurinko valaisee keskusalttarin, ja kun Zu-Vendis-maa on jotakuinkin päiväntasaajan lähellä, sattuu tuo hetki jokseenkin kello kahdentoista vaiheille. Tänään piti uhritoimituksen tapahtua minun laskujeni mukaan kahdeksan minuuttia yli kaksitoista.