Part 4

Kaikki hyökkäsivät rotkotielle -- Holmes, Fetlock, Archy Stillman, kaikki. Muutamissa minuuteissa juoksivat he englanninpeninkulman. Erään lyhdyn valossa näkivät he Flint Bucknerin majan tasaisen, kovaksi poljetun savilattian -- muuten itse majasta ei ollut mitään jälellä, ei liuskaakaan. Eikä Flint'iäkään näkynyt. Miesjoukko jakausi ryhmiin ja haki ympäristöstä. Äkkiä kuului huuto:

"Täällä hän on."

Siellä hän olikin. Viidenkymmenen metrin päästä tielle päin hän löytyi, s.o. löytyi hengetön ja runneltu läjä, joka merkitsi Flintin maallisia jäännöksiä. Fetlock Jones riensi sinne muiden seurassa katselemaan ruumista.

Ainoastaan neljännestuntia meni laillisiin muodollisuuksiin. Ham Sandwich, juryn puheenjohtaja, laati pöytäkirjan, joka oli koruton ja selvä ja joka päättyi seuraavaan selitykseen: "Vainaja on kuollut syistä, jotka joko hän itse tai joku tahi jotkut muut jurylle tuntemattomat henkilöt ovat aiheuttaneet, ei jätä jälkeensä perhettä eikä muita sellaisia tavaroita, vaan ainoastaan asuntotalonsa, joka räjähti ilmaan, ja Jumala olkoon hänen sielulleen armollinen, amen."

Sitten yhtyi jury taas levotonna odottavaan ihmisjoukkoon, sillä sen joukossa oli kaiken harrastuksen keskus, Sherlock Holmes. Kaivostyömiehet seisoivat ääneti ja kunnioittaen puoliympyrässä, jonka sisäpuolella itse tapaturmapaikka oli. Siellä käveli tuo Mainio Mies edestakaisin, seurassaan sisarenpoikansa, joka kantoi lyhtyä. Metrimitalla mittasi hän tuvan pinta-alan, etäisyyden pensaikosta tiehen, pensaiden korkeuden j.n.e. Hän poimi rievun sieltä, sälön tai sirun täältä, tarkasti ne huolellisesti, ja pani talteen. Hän määräsi taskukompassinsa avulla seudun aseman, ottamalla huomioon magneettisten häiriöiden tuottaman parin sekunnin erotuksen. Hän määräsi ajan (Tyyneenmeren) kellonsa mukaan, verrattuaan sitä paikallisaikaan. Hän mittasi etäisyyden tuvasta vainajaan, ottaen huomioon nousu- ja laskuvesi-vaikutukset. Ilmanpainon hän määräsi taskubaromeetterillaan ja lämmön taskulämpömittarillaan. Vihdoin sanoi hän juhlallisesti kumartuen:

"Se on valmista. Palaammeko takaisin, hyvät herrat."

Hän käveli ravintolaan, ja väkijoukko seurasi häntä, syvästi ihaillen tätä Mainiota Miestä, ja lausuen arveluita tapaturmasta ja siitä, kenen tekoa se voisi olla.

"Sattuipa erinomainen onni, että hän nyt juuri on täällä, eikö totta", virkkoi Ferguson.

"Tästä tulee vuosisatamme merkillisin tapaus, puhui Ham Sandwich. Siitä tulee kertomus kulkemaan yli koko maailman, uskokaa pois!"

"Sen voi jo uskoakin", virkkoi Joke Parker, seppä. "Siitä tulee mainio reklaami tälle kaivosseudulle -- eikö totta, Ferguson?"

"Niin, jos tahdotte tietää minun mielipiteeni, niin sen sanon, että eilen oli vuokraamani vuorialue kahden dollarin arvoinen neliömetriltä, mutta tahtoisinpa nähdä sen miehen, joka tänään kehtaisi tulla siitä kuuttakymmentä tarjoamaan."

"Se on totta, Ferguson, parempaa onnea ei uusi kaivosseutu voisi uneksuakaan. Näitkö, kuinka huolellisesti hän pani talteen nuo pienet räsyt ja rikat ja muut vehkeet. Sitä katsetta! Hän ei _voi_ olla näkemättä yhtään johtolankaa, se olisi hänelle aivan mahdotonta."

"Toiselle eivät kaikki nuo pikkuesineet mitään merkitsisi, mutta hänelle ne merkitsevät saman verran kuin suuri kirja, vieläpä harvalla präntillä painettu."

"Se on totinen totuus! Noissa pikkuesineissä piilee jokaisessa joku pieni salaisuus, vaikka ne luulevat, ettei sitä kukaan ymmärrä; mutta hän kun tulee ja tutkii, niin lävähtää salaisuus auki kuin vieterilipas se on varmaa!"

"Pojat, nyt en ole enää pahoillani, ettei hän ollut täällä kadonnutta tyttöä etsimässä; tämähän on paljo suurenmoisempi tapaus, paljo monimutkaisempi, -- tämä kysyy tiedettä ja neroa."

"Tietysti olemme kaikki hyvillämme, että näin kävi. Hyvillämmekö? ei, se on liian vähän sanottu. Archy olisi tietysti oppinut paljon, jos hän olisi älynnyt seisoa tuon miehen vieressä ja katsoa, miten hän menettelee. Mutta hän kulki siellä syrjässä pensaikossa eikä nähnyt mitään."

"Se on totta, näin sen minäkin. No, Archy on nuori vielä, hän viisastuu kun vanhenee."

"Mutta, pojat, kenen luulette tehneen tuon kolttosen?"

Se oli kiperä kysymys, joka synnytti koko joukon löyhiä arveluita. Useita henkilöitä mainittiin, mutta tarkemmin ajateltaessa siitä arvelusta luovuttiin. Kukaan muu ei ollut tuntenut Flint Buckneria lähemmin kuin nuori Hillyer, kukaan ei ollut hänen kanssaan riidellyt, hän oli tympässyt jokaisen, joka oli yrittänyt häntä lähentelemään, mutta ei kumminkaan niin hävittömällä tavalla, että kukaan siitä syystä hänen henkeään olisi vaaninut. Yksi nimi oli kaikkien huulilla alusta pitäen, mutta se oli viimeinen, mikä julkilausuttiin -- Fetlock Jones. Pat Riley sen ensi kerran mainitsi.

"Tietysti olemme kaikki häntä ajatelleet", lausuivat toiset, "sillä olihan hänellä tuhat syytä murhata Flint Buckner ja olihan se hänen suora velvollisuutensa. Mutta kahdesta asiasta emme pääse: ensiksikään hänellä ei ole niin paljo rohkeutta, ja toiseksi ei hän ollut tapaturmapaikalla murhan tapahtuessa."

"Sen tiedän", sanoi Pat. "Hän oli biljardihuoneessa yhdessä meidän kanssa räjähdyksen tapahtuessa."

"Niin, hän oli siellä kokonaisen tunnin ennenkuin se tapahtui. Muuten häntä tietysti heti olisi epäilty."

III

Ravintolan ruokasalista olivat kaikki huonekalut kannetut ulos, yksi pitkä pöytä vain ja yksi tuoli oli sinne jätetty. Pöytä oli huoneen toisessa päässä, tuoli oli pöydän takana ja sillä tuolilla istui Sherlock Holmes, komeana ja vaikuttavana. Yleisö seisoi. Huone oli täysi. Tupakansavua oli kuin pistettynä, äänettömyys oli täydellinen.

Tuo Mainio Mies kohotti kätensä vielä täydentääkseen hiljaisuutta ja piti sitä muutamia silmänräpäyksiä koholla. Sitten teki hän terävällä äänellä useita kysymyksiä ja merkitsi vastaukset kirjaan. Täten pääsi hän täydellisesti tutustumaan Flint Buckneriin, hänen luonteeseensa, hänen esiintymiseensä, hänen tapoihinsa, kaikkeen. Siten tuli m.m. selville, että Mainion Miehen sisarenpoika oli koko kylässä ainoa, jolla oli jotakin syytä murhata Flint Buckner. Herra Holmes hymyili säälivästi todistajalle ja kysyi verkkasella äänellä:

"Tietääkö sattumalta joku herroista, missä nuorukainen Fetlock Jones oli räjähdyksen aikana?"

Siihen vastattiin yhdellä äänellä:

"Tässä talossa, biljardihuoneessa."

"Vai niin -- tuliko hän silloin juuri sisään?"

"Ei, hän oli ollut täällä ainakin tunnin."

"Soo. Kuinka pitkälti täältä onkaan räjähdyspaikalle?"

"On runsas peninkulma."

"Soo. Eiköhän tämä sentään ole todistus, joka tepsii...?"

Myrskyten rämähti huoneessa nauru ja kuului huutoja: "Se oli vallan murhaava todistus!" ja "Etköhän kadu, Sandy, että tuon tulit sanoneeksi." Ja Sandy, joka oli Jones'ia epäillyt, katsoi punastuen maahan ja häpesi hirveästi. Mutta tutkimusta jatkui:

"Sittenkuin nuoren Jones'in osallisuus esillä olevaan tapahtumaan on todistettu hiukan _etäiseksi_ (naurua), kääntykäämme _silminnäkijäin_ puoleen ja kuulkaamme, mitä heillä on sanottavana."

Hän otti esille tapaturmapaikalta kokoamansa todistuskappaleet ja järjesti ne pahvilevylle polvelleen. Kuulijat pidättivät hengitystään ja odottivat.

"Olemme määränneet pituus- ja leveysasteet ja tarkistaneet ne ja tiedämme siis tarkoin missä tapaturma sattui. Meillä on tarkat tiedot ilmanpainosta, lämpösuhteista ja kosteusmäärästä -- ne ovat verrattoman tärkeät tietää, koska niiden avulla voimme laskea, missä määrin ne ovat vaikuttaneet murhaajan mielenlaatuun ja toimintakykyyn tähän aikaan yöllä." (_Ihmettelyn surinaa. Kuiskaten arvostellaan: "Kylläpä siinä hitto soi on terävä mies_.") -- Hän hypelti todistuskappaleitaan: "Ja nyt annamme näiden äänettömäin todistajaimme puhua."

"Tässä on tyhjä haulipussi. Mitä se kertoo? Että syynä murhaan oli ryöstö, ei kosto. Mitä muuta se kertoo? Että murhaajalla oli huononlaiset luonnonlahjat... voimme ehkä sanoa hänen olleen lyhytajatuksisen. Mistä sen tiedämme? Koska ei kukaan tavallisilla järjenlahjoilla varustettu mies olisi ruvennut ryöstämään Buckneria, jolla ei koskaan ollut paljo rahoja luonaan. Vai olisiko murhaaja ollut muukalainen? Haulipussi puhukoon taas. Otan siitä tämän esineen. Se on kappale hopeansekaista kvartsia. Se on omituinen kappale. Olkaa hyvä ja tarkastakaa sitä -- te -- ja te -- ja te. Olkaa hyvä, antakaa se minulle takasin. Ei ole kuin yksi malmisuoni tällä paikkakunnalla, josta saadaan tällaista kvartsia, ja se malmisuoni on näkyvissä kahden peninkulman pituudelta ja on minun ymmärtääkseni tekevä löytöpaikkansa maankuuluksi lyhyessä ajassa ja antava 200:lle omistajalleen suuremmat varat kuin ahnaimmatkaan heistä voivat uneksia. Olkaa hyvä ja mainitkaa sen malmisuonen nimi."

"Yhdistetyt valtaukset Kristillinen Tiede ja Mary Ann!" vastattiin nopeasti.

Siitä syntyi hurjia hurraahuutoja ja jokainen puristi kyyneleet silmissä naapurinsa kättä. Ferguson huusi: "Siihen malmisuoneen minunkin kaivokseni kuuluu ja sen hinta kohoo nyt 150:teen dollariin, olkaa varmat siitä."

Kun mielet taas tyyntyivät, jatkoi Holmes:

"Huomaamme siis kolme asiaa varmoiksi, nimittäin: Murhaaja on verrattain vähälahjainen. Hän ei ole muukalainen. Hänen tarkoituksensa oli varastaa, ei kostaa. Jatkakaamme. Täällä on kädessäni pieni pätkä sytytyslankaa, joka haisee äsken palaneelta. Mitä todistaa se? Yhdessä kvartsipalan kanssa todistaa se, että murhaaja oli kaivostyömies. Mitä se vielä kertoo? Että murha tehtiin jollakin räjähdysaineella. Entä vielä? Että räjähdysaine oli majan vieressä tien puolella -- etusivulla -- sillä löysin sen kuuden jalan päässä tuvan paikasta."

"Vielä on minulla täällä käytetty puinen tulitikku, sitä lajia, jolla tuli laatikon reunasta repästään. Löysin sen tieltä, 622 jalan päässä majan paikalta. Mitä se todistaa? Että johtolanka siellä sytytettiin. Entä vielä? Että murhaaja oli vasenkätinen? Mistäkö sen tiedän? Hyvät herrat, minä en voi teille selittää, mistä sen tiedän, sillä nämä todisteet ovat niin hienot, että vasta pitkän kokemuksen ja perusteellisten opintojen kautta olen päässyt niiden perille. Mutta todisteita on olemassa ja niitä varmentaa se tosiasia, jonka te epäilemättä olette usein lukeneet suurista salapoliisikertomuksista, -- että kaikki murhaajat ovat vasenkätiset."

"Hitto soi, niinhän onkin laita!" virkkoi Ham Sandwich, ja iski reittään suurella kämmenellään niin että läiskähti. "Kas pirua kun en ole sitä ennen koskaan tullut ajatelleeksi."

"Enkä minä." "Enkä minä." Niin huusivat useat. "Mutta _häneltä_ ei jää mikään huomaamatta -- katsokaa hänen silmiään!"

"Hyvät herrat, vaikka murhaajan ja hänen uhrinsa välinen matka oli pitkä, ei edellinenkään kumminkaan aivan vahingotta asiasta päässyt. Tämä puupala, jonka nyt teille näytän, sattui häneen. Se haavoitti häntä, joten hänestä juoksi verta. Missä hän lieneekin, merkki hänellä on, joka hänet ilmaisee. Löysin tämän siltä paikalta missä mies seisoi, kun hän sytytti tuon räjähdyttävän langan."

Holmes tarkasteli ylhäiseltä paikaltaan seurakuntaa, ja hänen kasvonsa rupesivat tummenemaan. Hän kohotti verkalleen kätensä ja osotti:

-- Tuossa on murhaaja.

Tuokion olivat kuuntelijat hämmästyksestä jähmettyneinä. Sitten kuului parikymmentä ääntä:

"Sammy Hillyerkö! Eikö helkkarissa! Hänkö murhaaja, se on mahdotonta!"

"Päätelkää varovasti, hyvät herrat, elkää hätäilkö. Ottakaa huomioon, että hänellä on verinen merkki otsassaan."

Hillyer kalpeni kauhusta -- oli vähällä ruveta itkemään. Hän kääntyi milloin sinne ja milloin tänne, ikäänkuin etsien turvaa, hän ojensi rukoillen kätensä Holmes'n puoleen ja huudahti.

"Elkää sanoko minua murhaajaksi. Minä en ole murhaa tehnyt, vakuutan sen kunniasanallani. Tämän naarmun otsaani olen saanut..."

"Vangitkaa hänet, konstapeli", huusi Holmes. "Minä vastaan vangitsemiskäskystä."

Konstapeli astui haluttomasti pari askelta lähemmäs, epäili ja pysähtyi.

Hillyer huusi silloin hätääntyneenä: "Oi, Archy, älä anna heidän vangita minua, se olisi äitini kuolema. _Sinä_ tiedät, miten sain tuon naarmun. Kerro siitä heille ja pelasta minut, Archy, pelasta minut."

Stillman tunkeutui esiin ja virkkoi:

"Elä pelkää, minä pelastan sinut." Sitten lausui hän läsnäoleville: "Elkää välittäkö siitä, miten hän tuon naarmun sai, se on merkitystä vailla oleva seikka eikä kuulu tähän juttuun ollenkaan."

"Jumala siunatkoon sinua, Archy, sinä olet kelpo ystävä."

"Archy eläköön. Astu esiin, poika, ja puhu rohkeasti", huusivat miehet, ylpeinä kun heillä oli omakin paikallisneronsa. Kotoinen tunne siitä, että heidän pitäisi puolustaa _häntä_, heräsi heissä nyt äkkiä ja muutti koko aseman.

Nuori Stillman odotti, että melu hiljeneisi ja lausui sitten:

"Pyydän Tom Jeffries'iä asettumaan tälle ovelle ja konstapelin menemään toiselle ovelle; ketään ei saa laskea ulos huoneesta."

"Sanottu ja tehty. Jatka, poika."

"Luulen, että rikoksentekijä on tässä joukossa, osotan hänet teille vähän ajan perästä, jos olen oikein arvannut. Nyt kerron teille koko tapauksen alusta loppuun. Vaikuttimena _ei_ ollut ryöstö, vaan kosto. Murhaaja _ei_ ollut tyhmä. Hän _ei_ seisonut 622 jalan matkan päässä tuvasta. Häntä puupalikka _ei_ haavoittanut. Hän _ei_ tuvan ulkoseinämälle pannut räjähdysainetta. Hän _ei_ ottanut haulipussia mukaansa eikä hän ollut vasenkätinen. Näitä erehdyksiä lukuunottamatta on erinomaisen vieraamme selonteko tapahtumasta pääasiassa oikea".

Mielihyvän naurua tirahteli salissa; ystävä kuiskasi ystävälle ikäänkuin sanoakseen: "Sehän on puhetta, joka tuntuu aivan latinalta. Kelpo poika, kunnon poika, ei hän antaudu."

Vieras pysyi tyyneenä. Stillman jatkoi:

"Minullakin on muutamia todistajia ja saatan kertoa, mistä vielä useampia voitte löytää." Hän näytti paksua rautalanganpätkää -- kuuntelijat keräytyivät sitä katsomaan. "Se on ohkosen talikerroksen peittämä. Ja täällä on puoleksi palanut kynttilä. Siihen on leikattu merkkejä aina tuuman päähän toisistaan. Kerron teille kohta, mistä nämä tavarat löysin. Nyt jätän sikseen kaikki mietelmät ja arvaamiset ja johtolankain yhdistämiset, kertoakseni teille aivan yksinkertaisesti ja koristelematta, miten tuo surullinen tapaturma tapahtui."

Hän pysähtyi hetkeksi, antaakseen jännityksen yhä tiukemmalle pingoittaa kuulijain huomion. Sitten jatkoi hän:

"Murhaaja on tehnyt suunnitelmansa tarkan harkinnan mukaan. Se oli hyvä ja viisas suunnitelma, se osotti hyviä luonnonlahjoja, ei huonoa päätä. Sen tarkoitus oli kääntää kaikki epäilykset pois tekijästään. Ensiksi pani hän merkit kynttilään, tuuman verran väliä, ja laski ajan. Hän huomasi, että kului kolme tuntia, ennenkuin neljä tuumaa kynttilää on palanut. Tein itse samaa koetta puolen tunnin kuluessa tuolla huoneessani, sillävälin kuin täällä pidettiin kuulustelua Flint Bucknerin luonteesta ja tavoista. Ja siten tulin huomaamaan kuinka kauan kynttilä palaa, kun se on tuulelta suojassa. Sittenkuin hän oli tehnyt tämän kokeen, puhalsi hän kynttilän sammuksiin -- juuri tämän kynttilän -- ja teki tuumanmerkkinsä toiseen kynttilään."

"Uuden kynttilän hän asetti tinajalustalle. Viiden tunnin merkin kohdalle kaivoi hän reijän kynttilän läpi kuumennetulla rautalangalla. Olen jo näyttänyt teille rautalangan, joka oli ohkosen talikerroksen peittämä, -- sulatetun ja hyytyneen talin."

"Ponnistelemalla -- hän sai luullakseni aika lailla ponnistaa -- kiipesi hän tuon tiheän pensaikon läpi, joka peittää Flint Bucknerin majan takaisen jyrkän rinteen, ja kantoi sinne tyhjän jauhotynnyrin. Hän asetti sen sinne aivan varmaan piilopaikkaan ja sen pohjalle asetti hän kynttiläjalan. Sitten mittasi hän noin 35 jalkaa sytytyslankaa, sen verran oli matkaa tynnyristä tuvan takaseinään. Hän teki reijän tynnyrin kylkeen -- tätä käsiporaa hän käyttikin. Ja hän jatkoi työtään, kunnes se oli valmis; silloin oli toinen langanpää Bucknerin majassa ja toinen pistettynä kynttilään kaiverrettuun reikään. Laitos oli niin järjestetty, että räjähdyksen täytyi tapahtua kello 1 yöllä, edellyttämällä, että kynttilä sytytettiin noin klo 8 illalla -- joka tapahtuikin, siitä vedon lyön -- ja edellyttämällä, että tuvassa oli räjähdysainetta, johon langan toinen pää yhdistettiin, -- ja että sitä siellä oli, siitäkin voin vedon lyödä, vaikka en voi sitä toteennäyttää. Tynnyri on vieläkin pensaikossa, tinajalka ja kynttilänpätkä ovat sen pohjalla, palaneen sytytyslangan pää on tuossa kaivetussa reijässä, toinen pää on sen rinteen alla, missä maja oli. Näin sen kaiken pari tuntia sitten, jolloin professori mittaili maita, joka työ tähän juttuun nähden oli aivan turhaa, ja kokoili arvoesineitä, joilla ei ole mitään merkitystä."

Hän vaikeni. Kuulijat huoahtivat pitkään ja syvästi, se helpotti heidän jännittyneitä hermojaan, ja he rämäyttivät hurraa-huudon.

"Vie sun..." virkkoi Ham Sandwich. "Siksi hän siis nuuskikin siellä pensaikossa katselematta professorin temppuja. Ei, tuhma hän ei ole."

"Ei hitto soi olekaan."

Mutta Stillman jatkoi:

"Ollessamme tunti sitten räjähdyspaikalla muutti hän poran ja kynttilän siltä paikalta, johon hän ne oli kätkenyt, toiseen piilopaikkaan, joka kai hänen mielestään oli parempi, parinsadan metrin päähän näreikköön, peittäen ne siellä männynoksilla. Siellä nämä tapasin. Pora sopii juuri tynnyrissä olevaan reikään. Ja nyt..."

Tuo Mainio Mies keskeytti hänet. Hän virkkoi pilkallisesti:

"Olemme kuulleet hyvin hauskan sadun, herrani, -- todellakin hyvin hauskan. Nyt tahtoisin tehdä tälle nuorelle miehelle pari kysymystä."

Muutamat kuulijoista hytkähtivät ja Ferguson virkkoi:

"Pelkäänpä Archyn nyt joutuvan pussiin."

Toistenkin hymy katosi ja huumaus hävisi. Herra Holmes sanoi:

"Tarkastakaamme tätä satua johdonmukaisesti ja säännöllisesti -- niin sanoakseni geometrisessä sarjassa -- liittämällä yksityiskohdan toiseen ja niin horjahtamatta eteenpäin kulkien tätä kauniinnäköistä leikkilinnoitusta kohti, joka on rakennettu erehdyksistä ja epäkypsen mielikuvituksen unelmista. Aluksi tahdon, nuori herraseni, tehdä vastaiseksi ainoastaan kolme kysymystä -- vastaiseksi. Ymmärsinkö teidät oikein, sanoitteko todellakin, että puheenalainen kynttilä sytytettiin noin kahdeksan aikaan eilen illalla?"

"Niin, herra, noin kahdeksan aikaan."

"Sanotteko tasan kello kahdeksan."

"En, niin tasalleen sitä en voi sanoa."

"Hm. Jos joku henkilö olisi kuljeskellut siellä päin niihin aikoihin, olisi hän varmaankin nähnyt murhaajan, eikö niin?"

"Todennäköisesti."

"Kiitos, muuta ei tarvita -- tällä kertaa. Tällä kertaa, sanon minä."

"Se hitto asettaa ansoja Archyn eteen", sanoi Ferguson.

"Siltä näyttää", toisti Ham Sandwich. "Merkit eivät lupaa hyvää."

Stillman lausui nyt silmäillen vierasta:

"Olin itse niillä tienoin puoli yhdeksän ajoissa..., ei, yhdeksän aikoihin."

"Todellako? Sehän on hauskaa, niin, kovin hauskaa. Tapasitte ehkä murhaajan."

"En, en tavannut ketään."

"Vai niin. Niin ollen -- suokaa anteeksi, en huomaa, että tiedonannollanne on mitään merkitystä."

"Ei sillä olekaan -- tällä hetkellä." Hän vaikeni. Sitten hän jatkoi: "En tavannut murhaajaa, mutta hänen jälillään olen, olen varmasti, sillä siitä olen vakuutettu, että hän on tässä huoneessa. Pyydän teidän kaikkien kulkemaan ohitseni yksitellen, -- tästä, jossa on hyvä valo, että näen jalkanne."

Kiihtynyt surina vallitsi huoneessa ja marssi alkoi; vieras katseli sitä, koettaen väkisinkin pysyä vakavan näköisenä, vaikkei se oikein tahtonut onnistua. Stillman kumartui alas, varjosti kädellään silmiään ja katseli tarkkaan jokaisia ohikulkevia jalkapareja. Viisikymmentä miestä marssi ohi yksitoikkoisesti jalkojaan jymistäen, vaan se oli turhaa marssia. Kuusikymmentä. Seitsemänkymmentä. Tulos rupesi näyttämään huonolta. Vieras huomautti hienon-hienolla ivalla:

"Näkyy olevan murhaajista puute tänä iltana."

Kuulijat käsittivät tämän leikkisän lausunnon ja päästivät iloisen naurun. Vielä kymmenen, kaksitoista miestä kulki -- ei, tanssi -- ohi iloisesti hypellen, niin että katsojat katketakseen nauroivat. Silloin ojensi Stillman äkkiä kätensä suoraksi ja lausui:

"Tässä on murhaaja."

"Fetlock Jones, kaikkien pyhien nimessä!" huudahtivat ihmiset ja nyt tuprahti kuin tulituksesta esiin arvosteluja ja muistutuksia, tämän jännittävän solmun herättäminä.

Kun melu oli ylimmillään oikasi vieras kätensä ja vaati hiljaisuutta. Suuri nimi ja kuuluisan persoonallisuuden auktoriteetti painoivat salaperäisen leimansa läsnäolijoihin ja he tottelivat. Tämän näin syntyneen äänettömyyden aikana kohotti vieras äänensä ja virkkoi tunteella ja vakavuudella:

"_Tämä_ on vakavaa. Se uhkaa viatonta ihmishenkeä. Viatonta, kaiken epäluulonkin yläpuolella olevaa. Minä _todistan_ sen. Huomatkaa, kuinka helposti yksi ainoa tosiasia voi lakasta pois tuon perusteettoman valheen. Kuulkaa, ystäväni, tämä nuori mies _ei hetkeksikään_ poikennut näkyvistäni eilen illalla."

Se teki syvän vaikutuksen. Miehet katselivat Stillman'ia kysyvin katsein. Hänen kasvonsa kirkastuivat ja hän lausui:

"Minä _tiesin_, että niitä oli kaksi." Hän meni nopeasti pöydän luo, katseli sitten vierasta silmiin ja virkkoi:

"Te olitte _yhdessä hänen kanssaan_. Te ette olleet viidenkymmenen askeleen päässä hänestä, kun hän sytytti kynttilän, joka sitten vähitellen sytytti räjähdysaineen!" (Hämminkiä). "Ja, vielä lisäksi, te annoitte hänelle tulitikut sitä varten."

Vieras näytti aivan hämmästyvän, siltä ainakin katsojista tuntui. Hän avasi suunsa antaakseen pojalle aimo vastauksen, mutta sanat eivät tulleetkaan häneltä enää tulvimalla.

"Se on... se on mielettömyyttä... se on..."

Stillman käytti hyväkseen sitä etua, jonka hän juuri oli voittanut. Hän näytti poltetun tulitikun:

"Tässä on yksi niistä. Löysin sen tynnyristä... ja täällä on vielä toinenkin."

Vieras sai nyt puhekykynsä takaisin:

"Te..., te olette itse pistäneet tikut sinne."

Se myönnettiin taitavaksi hyökkäykseksi. Mutta Stillman kykeni vastaamaan:

"Nämä ovat _vahaa_, -- tämänlaisia tikkuja ei ole tunnettu meidän kylässä. Minä annan mielelläni tarkastaa itseni, onko minulla sellaisia laatikoita. Annatteko tekin?"

Nyt kävi vieras todella hämilleen, sen näki sameinkin silmä. Hän hapuili sormillaan, pari kertaa hänen huulensa liikahtivat, mutta sanat eivät tulleet esille. Kuuntelijat odottivat ja katselivat häntä pitkään ja suurella jännityksellä ja äänettömyys lisäsi vielä hetken juhlallisuutta. Nyt sanoi Stillman sovinnollisesti:

"Odotamme teidän päätöstänne."

Syntyi pitkä äänettömyys; sitten vastasi vieras matalalla äänellä:

"Minä en anna itseäni tarkastaa."

Mitään myrskyisiä mielenosoituksia siitä ei syntynyt, mutta kaikkialla salissa kuultiin ääni toisensa perästä, joka lausui:

"Nythän asia on selvä. Archy kiersi hänet kuin kerälle."

Mitä oli nyt tehtävä? Sitä ei kukaan tuntunut tietävän. Oltiin pahassa pulassa, -- tietysti enin siksi, että asia oli saanut näin odottamattoman ja äkillisen käänteen; nuo kokemattomat ihmiset seisoivat siinä kuin kivettyneinä, niinkuin seisahtunut kello. Mutta tuokion kuluttua rupesi koneisto taas käymään, aluksi koetteeksi; siellä, täällä iski pari kolme miestä viisaat päänsä yhteen neuvotellen jostakin ehdotuksesta. Yksi niistä ehdotuksista sai paljo kannatusta; sen tarkoitus oli, että murhaajalle annettaisiin kiitollisuudenadressi, koska hän oli pelastanut kylän Flint Buckner'ista, ja että hänet sitten laskettaisiin menemään. Mutta toiset, punnitsevammat, panivat vastaan, huomauttaen, että länsivaltioissa monet hämmentyneet aivot sanoisivat sitä skandaaliksi ja panisivat toimeen pahan melun. Lopuksi pääsivät nuo punnitsevammat voitolle, heidän ehdotuksensa sai enemmistön puolelleen ja heidän johtajansa kutsui nyt kokouksen järjestykseen. Hän esitti, että Fetlock Jones vangittaisiin ja kuulusteltaisiin.

Ehdotus hyväksyttiin. Muuta ei kai voitukaan tehdä ja siitä oltiin hyvilläänkin, sillä itsekunkin teki mieli hyökätä tapaturmapaikalle katsomaan, ovatko tynnyri ja ne muut esineet siellä vai eivätkö.

Mutta vieläkään ei päästy lähtemään. Vielä eivät yllätykset olleet loppuneet. Fetlock Jones oli itkenyt hiljaa hetkisen; häntä ei oltu huomattukaan noiden mieltäkiinnittäväin keskustelujen aikana. Mutta kun päätettiin, että hänet vangittaisiin, huudahti hän toivotonna: