Part 5

-- Odotin kyllä, mitenkäs muuten. Hän oli puhunut joistakin kirjeistä, jotka piti lähettää, mutta lähettämättä ne sitten kuitenkin jäivät.

Krag ja tuomari vaihtoivat katseen.

-- Niin, sanoi tuomari, me vain kyselimme saadaksemme tietää, oliko hänelle mahdollisesti tapahtunut jotakin.

Silloin kauppias tuli yhtäkkiä puheliaammaksi.

-- Sitä en usko, sanoi hän, sillä Bomanilla oli revolveri mukanaan.

Asbjörn Krag kohautti olkapäitään. Hän huomasi molemmat sanomalehtimiehet. Hän tervehti.

-- Täällä jo! sanoi hän. -- Herrat ovat aikaisin liikkeellä.

Tässä kohden huomautettakoon, että Asbjörn Krag oli henkilökohtaisesti sangen vähän tunnettu. Hän esiintyi mieluimmin valepuvussa, milloin oli pakoitettu näyttäytymään julkisuudessa. Muuten häntä harvoin näki. Ei siis ollut ihme, etteivät sanomalehtimiehet tunteneet häntä. Mutta he tahtoivat tietää kuka hän oli ja esittelivät senvuoksi itsensä.

-- Ette luultavasti tiedä minun nimeäni, vastasi Krag. -- Minä en ole mikään poliisilaitoksen urkkija, vaan aivan yksityinen ja olen puuttunut tähän juttuun pelkästä asianharrastuksesta, mutta etenkin auttaakseni vanhaa ystävääni, ratsumestaria. Nimeni on Asbjörn Krag. -- Minne nyt, hyvät herrat?

Sillä hän oli tuskin sanonut nimensä, ennenkuin molemmat herrat tekivät täyskäännöksen ja riensivät tulista kyytiä puhelinasemalle päin. Tilanne oli tuokiossa muuttunut. Oli tarvis täydentää aikaisemmin lähetetyt kertomukset uutisella, että Asbjörn Krag, tuo ihmeellinen yksityissalapoliisi, ohjasi koko asiaa. Krag hymyili. Hän tiesi mistä oli kysymys, mutta hän ei ollut tahtonut salata itseään. Tuomari katsoi kelloaan. Se oli kohta kymmenen.

Kaikki tähystivät tielle päin nähdäkseen, saapuisiko päätodistaja viime tingassa.

KOLMASTOISTA LUKU.

Kuulustelu.

Mutta kellon lyödessä kymmenen ei kukaan ollut vielä nähnyt asianajajaa. Sanomalehtimiehet sitävastoin tulivat juoksujalkaa takaisin ja tahtoivat nyt väkisinkin haastatella Asbjörn Kragia asian johdosta.

Hän selitti heille mielipiteensä muutamin sanoin.

-- Asia näyttää minusta sangen hämärältä, sanoi hän, eikä kuulustelu enemmän kuin eri tahoilla tehdyt tutkimuksetkaan ole tuonut mitään valoa pimeyteen.

Se vain tiedetään, että vanhalla eversti Holgerilla on vihamies, joka on yrittänyt ottaa hänet hengiltä.

Isku, joka on kaatanut hänet, on sattunut rajulla voimalla -- niin ankarasti, että ehdottomasti on kysymyksessä murhayritys.

Tätä nykyä lienee everstin tila, lääkärien lausunnon mukaan, kuitenkin vaaraton, mutta voi kulua monta päivää, ennenkuin hän tulee tajuunsa. Sitä ennen on syyllisellä aikaa paeta, ja siksi on nyt pakko koettaa saada pahantekijä kiinni, niin hyvin kuin se everstin avutta käy päinsä.

Ne todistusaiheet, joita on olemassa, jatkoi Asbjörn Krag reportterien kirjoittaessa, eivät mielestäni ole niin sitovia, että tekisivät vangitsemisen oikeutetuksi.

Täkäläiset ihmiset ovat saaneet sen käsityksen, että tuo herra tuolla on joutunut kuulustelussa ja tutkinnassa perin epäilyttävään valoon. Koska hänen nimensä on jo esiintynyt sanomalehdissäkin, en epäile mainita sitä. Hän on ratsumestari Rye. On kyllä totta, hyvät herrat, että on löydettävissä asioita, jotka puhuvat häntä vastaan. Ja hyvällä tahdolla voi niitä pitää ratkaisevinakin. Voin vakuuttaa teille, että sellainen hyvä tahto on tällä paikkakunnalla yleinen. Toiselta puolen on meidän kuitenkin otettava huomioon eräitä tärkeitä seikkoja, jotka osittain vastustavat näitä todistusaiheita, osittain suorastaan kumoavat ne, mitä ratsumestariin tulee. Minä olen tosin hänen ystävänsä, me kaksi tunnemme toisemme lapsuudesta asti, mutta en nyt puhu ystävänä, vaan poliisimiehenä. Jos todella näyttäytyy, että Rye on syyllinen, niin silloin ei asia ole autettavissa. Mutta rakas tehtäväni on todistaa hänen viattomuutensa. _Minä uskon, että hän on syytön_. En aio kuitenkaan tyytyä vain siihen, että todistan hänen viattomuutensa. Tahdon myös löytää todellisen syyllisen. Ennen en aio levätä.

-- Epäilettekö ketään? kysyi toinen sanomalehtimies tiedonhaluisesti.

Krag vastasi empimättä:

-- En ketään.

Mutta samalla hän hymyili salaperäisesti, ikäänkuin olisi kuitenkin tietänyt enemmän kuin tahtoi ilmaista, ja sanomalehtimiesten kynät liikkuivat epäröivästi paperilla.

-- Mutta jotta saisitte jonkinlaisen käsityksen asiasta, jatkoi salapoliisi, kerron teille seuraavaa:

Everstin tarkoitus ei ensinkään ollut mennä ulos tuona iltapäivänä. Mutta sitten hän sai kirjeen, jossa häntä pyydettiin välttämättömästi saapumaan määrättynä aikana määrätylle paikalle.

-- Kirje oli tietysti syyllisen kirjoittama, keskeyttivät sanomalehtimiehet innokkaasti.

Asbjörn Krag tekeytyi salaperäisen näköiseksi.

-- Ratsumestari oli kirjoittanut sellaisen kirjeen, sanoi hän.

-- Mutta sehän on kauhea todistusaihe!

-- Saamme nähdä. Tuon kirjeen ympärillä tulee tämänpäiväinen kuulustelu liikkumaan. Oletan, ettei mikään estä herroja olemasta läsnä. Mutta saatte valmistautua siihen, että asia muodostuu senlaatuiseksi, että eräistä syistä on pakko jatkaa kuulustelua suljettujen ovien takana.

Asbjörn Krag vihasi muuten kaikkea toimenpiteittensä julkituomista. Mutta tällä kertaa hän menetteli vastoin sääntöänsä. Ja syy? Tarvitsiko hän yleistä mielipidettä avukseen? Uskoiko hän, että ulkoapäin tuleva mieliala kykeni helpoimmin kumoamaan sen tylyn ja sydämettömän epäluulon, joka paikkakunnalla oli vallalla ratsumestaria vastaan? Oli miten oli, yksi oli varmaa: kun Asbjörn Krag näin teki asiansa julkiseksi, piili siinä joku erityinen tarkoitus; hänelle oli tärkeätä tehdä juuri niin.

Odotusta jatkettiin vielä kymmenen minuuttia, ja kello ennätti tulla neljännestä yli kymmenen, ennenkuin oikeuden jäsenet istuutuivat paikoilleen. Kauppias kävi hetki hetkeltä levottomammaksi. Hän oli lähettänyt erään poikasen kotia tiedustelemaan kadonnutta asianajajaa, mutta poika palasi henki kurkussa ja kertoi, ettei asianajaja ollut ensinkään käynyt kotona. Eikä kukaan ollut häntä nähnyt.

Nuori oikeuden puheenjohtaja tuli huomattavan levottomaksi näistä uutisista. Hän kuiskasi jotakin Asbjörn Kragin korvaan.

-- Niin, aloittakaa vain, vastasi Krag, -- ja mahdollisimman pian. Saattaa käydä niin, ettei meillä ole hetkeäkään hukata.

Istunto alkoi.

-- Oikeus haluaa päästä selville siitä, alkoi puheenjohtaja, kuka on kirjoittanut kirjeen, joka houkutteli eversti Holgerin lähtemään kotoansa tuona kovan onnen iltapäivänä.

Hän selaili oikeuden asiakirjoja ja veti esille paperipalasen.

-- Tässä on kirje, sanoi hän, ja se kuuluu näin:

"Se mies, jota Te aina ajattelette, haluaa puhutella Teitä kello puoli neljä, sovitulla paikalla, ja toivoo, että tyydyttävä ratkaisu on mahdollinen. Koska ei ole suotavaa, että minä näyttäydyn talossanne, ei minulla ole muuta keinoa saada aikaan keskustelua Teidän kanssanne."

-- Tätä kirjettä, jatkoi puheenjohtaja, pidimme sekä minä että muut ratsumestarin kirjoittamana, syystä että asiat, joihin siinä viitataan, näyttivät olevan yhtäpitävät kaikille tuttujen tosiseikkojen kanssa. Ensimäisessä kuulustelussa minä kysyinkin ratsumestari Ryeltä, oliko hän kirjoittanut sellaisen kirjeen. Ja sen hän kohta myönsi. Kun kysyin häneltä, mikä kirjeen tarkoituksena oli ollut, sain vastaukseksi, ettei hän eräistä syistä voinut sitä ilmaista. Minä pidin tätä verukkeena, joka vain vahvisti epäluuloani. Mutta pyydän teitä kiinnittämään huomionne siihen seikkaan, ettei ratsumestari silloin vielä ollut nähnyt kirjettä, joka nyt on tässä kädessäni. Kun se hänelle näytettiin, ilmoitti hän jyrkästi, ettei ollut kirjoittanut tätä kirjettä, mutta kyllä toisen samantapaisen. Minulle selvisi silloin, ettei ratsumestari mitenkään voinut seisoa tässä väittämässä, ettei ollut kirjoittanut kirjettä, jos hän todella oli sen tehnyt, koska hän kerran tunnusti tosiasian: että oli kirjoittanut everstille houkutellakseen hänet määrättynä aikana kotoa pois. Sitä kirjettä, jonka ratsumestari väittää kirjoittaneensa, ei löydetä. Minä kysyn nyt teiltä, ratsumestari Rye, pysyttekö täydellisesti viime kuulustelussa antamassanne selityksessä.

Rye astui esiin.

-- Pysyn.

-- Te tunnustatte kirjoittaneenne everstille kirjeen houkutellaksenne hänet kotoaan puoli neljän tienoissa?

-- Niin.

-- Miksi tahdoitte sitä?

-- En voi vastata siihen kysymykseen.

-- Oliko aikomuksenne todellakin tavata eversti?

-- Ei. Minulla ei ollut mitään hänelle sanottavaa.

-- Sitten oli ehkä aikomuksenne... hm... pistäytyä talossa... hm... hänen poissaollessaan... saada tie selväksi?

-- Ei sekään ollut aikomukseni.

-- Mutta teillä oli siis kuitenkin joku aikomus?

-- Oli.

-- Tarkoittiko se jotenkuten everstin vahingoittamista?

-- Ei suinkaan. Minä pidän hänestä paljon.

-- Huolimatta siitä, mitä viime aikoina on tapahtunut välillänne?

-- Toistan vielä, että pidän hänestä. Yhtä paljon kuin ennenkin. Ehkä enemmänkin nyt, kun onnettomuus on kohdannut häntä.

-- Mutta ette siis millään ehdolla aio selittää, mistä syystä kirjoititte?

-- En.

-- Te saatatte minut pahaan pulaan, sanoi nuori puheenjohtaja hieman kärsimättömästi. -- Minä tahdon tietysti saada asian selväksi niin pian kuin suinkin, ja suora puhe teidän puoleltanne antaisi minulle varmasti johtoa.

-- Sitä en usko. Se minkä minä jätän sanomatta, on tässä suhteessa aivan merkityksetön asia.

-- Mutta sillä on merkitystä teihin itseenne nähden. Te joudutte ehdottomasti kieroon valoon.

Ratsumestari kohautti olkapäitänsä.

-- Olen valmis kärsimään vaikenemiseni ja koko käytökseni seuraukset.

Puheenjohtaja merkitytti hänen lausuntonsa pöytäkirjaan.

-- Te tulette myöhemmin kuulusteltavaksi tarkemmin, sanoi hän. -- Ensin täytyy meidän päästä selville kirjeestä. Näyttää siis siltä, kuin joku toinen olisi kirjoittanut sen ja kuin joku toinen olisi halunnut houkutella everstin kotoaan pois. On tosin sangen kummallista, että puheenaolevat kirjeet sattuvat olemaan sisällykseltään niin samanlaiset ja määräämään kohtaamisajaksi ihan saman kellonlyömän. No niin, saamme nähdä. Herra Asbjörn Krag on pyytänyt tulla kuulluksi todistajana.

Krag astui esiin.

Puheenjohtaja ojensi hänelle kirjeen.

-- Tämä kirje, sanoi Krag, on monessa suhteessa mieltäkiinnittävä. Tarkastamalla sitä sana sanalta voin todistaa, että se on kirjoitettu vääristetyllä käsialalla. Kysymyksenalainen lähettäjä ei ole kuitenkaan ollut tehtävänsä tasalla. Kirjoituksessa ilmenee niin monia luonteenomaisia pikkupiirteitä, että asioihin perehtymätönkin huomaisi yhtäläisyydet, jos tämän kirjeen rinnalle asetettaisiin toinen, jonka sama henkilö on kirjoittanut tavallisella käsialallaan. Olen onnistunut hankkimaan itselleni sellaisen käsialanäytteen ja sen nojalla saanut tietooni, kuka on lähettänyt tämän kirjeen eversti Holgerille. Minä tiedän hänen nimensä. Se ei ole ratsumestari Rye. --

Salissa vallitsi ankara jännitys. Puheenjohtaja ahmi salapoliisia silmillään.

NELJÄSTOISTA LUKU.

Kumpi?

Salapoliisi veti laskostetun paperin taskustaan.

Tämän paperin hän asetti eversti Holgerin saaman salaperäisen kirjeen viereen oikeuspöydälle ja kysyi puheenjohtajalta:

-- Voiko kukaan väittää, etteivät nämä molemmat kirjeet ole saman henkilön käsialaa?

Tuomari tutki hyvin tarkoin molempia asiapapereita. Hänen kasvoistaan näkyi, että hän oli hämmästynyt ja ymmällä.

-- Miten on minulta voinut jäädä huomaamatta, mutisi hän, että everstille lähetetty kirje on selvästi kirjoitettu vääristetyllä käsialalla. Ei ole epäilystäkään, molemmat kirjeet ovat saman miehen kirjoittamat. Mistä olette saanut tämän kirjoituksen, herra Krag?

-- Olen löytänyt sen, vastasi salapoliisi.

Tuomari katsoi häneen ja hätkähti.

Krag, joka näki hänen katseensa, huomautti:

-- Teidän on muistaminen, ettei tässä ole kysymys pelkästä tuloksen saavuttamisesta hämärässä ja kummallisessa asiassa, vaan että myös kanssaihmisen onni ja kunnia on vaarassa. Päällepäätteeksi ystävän.

-- Minä voisin täydentää todisteluainesta, sanoi puheenjohtaja laskien pöydälle kolmannen kirjelipun.

_Se oli asianajaja Bomanin kirje_, jossa hän ilmoitti aikovansa esiintyä todistajana ja tuoda tärkeitä tietoja.

Oli nyt aivan ilmeistä, että kaikki kolme kirjettä, eversti Holgerin saama, tuomarille lähetetty ja se, jonka Asbjörn Krag oli tuonut, olivat saman henkilön kirjoittamia, siis Bomanin. Viimeksimainittu kirje oli se paperi, jonka Asbjörn Krag oli kauppiaan luona käydessään pistänyt taskuunsa: keskeneräinen kirje metsäkaupasta.

Oikeuden puheenjohtaja istui hetkisen mietteissään. Tilanteen äkillinen muutos oli nähtävästi hämmästyttänyt häntä melkolailla.

-- Asia on siis joutunut uuteen vaiheeseen, sanoi hän. -- Epäilykset käyvät nyt kahtaanne. Ratsumestari Rye ei ole ainoa epäluulonalainen.

-- Pyytäisin tämän johdosta saada huomauttaa, sanoi Krag, että toinen epäluulonalaisista, ratsumestari, on täällä läsnä, kun taas toinen on poissa, vastoin omaa ilmoitustaan. Näyttää siltä, kuin asianajaja olisi alkanut aavistaa pahaa ja vainuta, että oli edessä pikkuinen tilinteko, ja senvuoksi katsonut parhaaksi hukkia tiehensä.

-- Se tuntuu uskomattomalta, arveli tuomari. -- Miten hän olisi voinut aavistaa sellaista? Eihän minulla itsellänikään ole ollut siitä aavistusta ennen kuin nyt vasta. Tiesin kyllä, että teillä oli jokin yllätys mielessä, mutta en osannut ajatellakaan, että se oli tällainen pommi.

Hän selaili hämillään papereitansa.

-- Niin, tässä me nyt koreasti istumme, kunnes asianajaja suvaitsee saapua. Kunpa tietäisi missä hän oleksii.

Asbjörn Krag kumartui hymyillen lakipöydän yli.

-- Saanko antaa neuvon? sanoi hän.

-- Olkaa hyvä. Niin kokeneen miehen neuvoa kuuntelen mielelläni. Mehän emme ole ehtineet pitemmälle kuin valmistavaan kuulusteluun, ja kaikki on otettava varteen, mikä voi tuoda selvyyttä asiaan. Mitä teillä on sanomista?

-- Jos olisin teidän sijassanne, sanoi Krag, päättelisin näin: onhan peräti todennäköistä, että mies, joka on kirjoittanut kirjeen eversti Holgerille, on syyllinen. On olemassa kaksi sellaista kirjettä, tai oikeammin sanoen on puhe kahdesta kirjeestä, joista toinen on tässä oikeuspöydällä, toinen kadoksissa. Toisen on ratsumestari Rye kirjoittanut, toisen asianajaja Boman.

Kumpi näistä miehistä on syyllinen?

Jos olisin teidän sijassanne, herra puheenjohtaja, ottaisin tässä kohden avuksi psykologisen arvostelukykyni.

Jos jätätte huomioonottamatta kaiken löyhän panettelun, kaikki ilkeämieliset huhut, joita ratsumestari Ryestä on paikkakunnalla levitetty, ette voi kieltää, että hän on gentlemanni, tai ainakin tekee sen vaikutuksen.

Ratsumestari on -- jatkoi Krag -- muitta mutkitta tunnustanut asioita, jotka ovat omansa asettamaan hänet mitä huonoimpaan valoon, ja kieltäytynyt ilmaisemasta toisia asioita, silläkin uhalla, että vaikeneminen yhä pahentaa hänen asemaansa. Hän ei toisin sanoen ole pienimmässäkään määrässä pitänyt silmällä itseänsä, vaan on avomielisesti antanut ne tiedot, jotka on katsonut voivansa antaa, ja vaiennut silloin kun on katsonut siten toimivansa oikeimmin. Hän ei tahdo tarkemmin selittää vaikenemisensa syitä. Mutta ei tarvitse kovinkaan suurta psykologista tarkkanäköisyyttä huomatakseen, että juuri tämä hänen esiintymisensä on todisteena hänen vilpittömyydestään. Minä luulen, herra puheenjohtaja, että olemme tässä kohden yhtä mieltä.

-- Minustakin tuntuu, sanoi tuomari, että ratsumestarin käytöksessä on luotettavuuden leima. Mutta minä vain en käsitä, mistä syystä hän tahtoo salata tärkeitä seikkoja. No niin, jatkakaahan.

-- Kääntykäämme nyt toiseen epäluulonalaiseen, sanoi Krag. -- Me panimme kumpikin heti hänet merkille. Hän osoitti silmäänpistävää asianharrastusta. Me muistamme, kuinka hän kulki niityllä nuuskien maata, ikäänkuin hänellä olisi ollut vainu. Hän koetti kaikin mokomin saada epäluulot kohdistumaan ratsumestariin. Miksi? Onko ajateltavissa, että kuka tahansa tuiki tuntematon herra X sekaantuu tähän asiaan ja koettaa kaikin mahdollisin keinoin tehdä toisen ihmisen onnettomaksi ja kunniattomaksi?

Minä voin kertoa teille, että kohtasin tämän miehen eilen illalla. Se tapahtui luultavasti muutamia minuutteja sen jälkeen kuin hän oli lähettänyt teille tuon kirjeensä, ehkä puolta tuntia myöhemmin. Olin jo silloin päättänyt hieman tarkastella häntä, ja mahdollista on, että minulta siinä pääsi joku varomaton sana, joka herätti hänen epäluulonsa. Oli miten tahansa, tänään on ilmennyt seikka, joka todistaa häntä vastaan. Häntä ei ole kuulunut, vaikka hän nimenomaan on ilmoittanut tulevansa tänne. Hän on kadonnut jäljettömiin. Hän ei ole lähettänyt peruutusta eikä minkäänlaista selitystä. Jätän teidän ratkaistavaksenne, kumpi on epäiltävämpi: ratsumestariko, joka itse on lyönyt korttinsa pöytään, vai tuo mieskö, joka tällä tavoin tekeytyy näkymättömäksi.

-- Siihen kysymykseen ei ole vaikea vastata, sanoi tuomari. -- Epäiltävämpi on minun silmissäni ehdottomasti asianajaja.

-- Eikö niinmuodoin pitäisi hankkia hänet tänne?

-- Ehdottomasti. En tiedä miten tässä muuten päästäisiin mihinkään, ellemme saa kuulla hänen selitystänsä.

-- Silloin pitäisi teidän myös etsityttää häntä, sanoi salapoliisi, vieläpä kaikilla vallassanne olevilla keinoilla.

Puheenjohtaja katsoi häneen kysyvästi. Krag nyökkäsi, ja sitten tuomari antoi merkin nimismiehelle.

Molemmat viranomaiset kuiskailivat keskenään hetken aikaa, ja sitten nimismies lähti nopeasti huoneesta.

Kuulustelu, joka oli muodostunut todellakin odottamattomaksi, keskeytettiin nyt, ja oikeus otti neljännestunnin väliajan. Nimismies oli saanut tehtäväkseen keinolla millä hyvänsä ottaa selon asianajajasta ja tarpeen tullen vaikka väkipakolla tuoda hänet kuulusteluun. Toinen sanomalehtimiehistä kääntyi Kragin puoleen:

-- Me olemme saaneet sen käsityksen, että te se itse asiassa olette täällä määrääjänä.

-- Toivon, vastasi Asbjörn Krag, että olette myös saaneet selvän käsityksen siitä, miten äärettömän huonosti olisi voinut käydä, ellei nuori puheenjohtaja olisi ollut siksi järkevä ja totuuttaharrastava.

-- Niin olemme.

-- Minä en taistele ainoastaan ystäväni puolesta. Taistelen totuuden puolesta. Ja se se lopulta voittaa.

-- Sitä emme epäilekään.

Asbjörn Krag meni Ryen luo, joka seisoi kaakeliuunin kupeella välinpitämättömän näköisenä. Vaikka hän oli näytelmän päähenkilöitä, jottemme suorastaan sanoisi päähenkilö, näytti siltä, kuin asia ei olisi ensinkään liikuttanut häntä.

-- Nyt on vihollinen lyöty, sanoi Asbjörn Krag.

-- Mitä tarkoitat?

-- Tämän jälkeen sinua ei vangita.

-- Yhdentekevä.

-- Niin, siltä näyttää, mutta minulle se ei ole yhdentekevää.

-- Kuinka niin?

-- Syystä että tunnen selvään, että asia olisi vaikeutunut suuresti, jos sinun olisi käynyt huonosti. Minulla on paremmat toiveet päästä selvyyteen asiasta, kun sinä olet vapaana.

-- En ymmärrä vieläkään...

-- Mutta minä ymmärrän. Täällä on liikkeellä voimia sinua vastaan, vaarallisia voimia.

-- Niinkö.

Ratsumestari tapaili taskua, missä hänellä oli ase.

Asbjörn Krag huomasi tämän.

Hän laski kätensä ystävän olalle.

-- Ehkä vaarallisempia kuin sellaiset, sanoi hän.

Samassa ovi lensi auki ja nimismies syöksyi sisään.

Hän oli kalmankalpea ja hätääntynyt.

-- Tämä... tämä, änkytti hän,... tämä on siisti juttu!

VIIDESTOISTA LUKU.

Asianajajan asunnossa.

Kaikki tunkeutuivat nimismiehen ympärille. Asbjörn Krag meni hänen luokseen ja tarttui hänen takinpieleensä.

-- Kuulkaas, sanoi hän, minun täytyy puhua teidän kanssanne.

Hän viittasi puheenjohtajalle, ja nuo kolme miestä lähtivät yhdessä huoneesta. Sanomalehtimiehet pyrkivät mukaan, mutta Asbjörn Krag kielsi heiltä pääsyn.

Tultuaan molempien seuralaistensa kanssa ulos kysyi salapoliisi nimismieheltä:

-- Missä kävitte?

-- Kävin kauppiaan talossa.

-- Tapasitteko asianajajaa?

-- En.

-- Näitte kai kumminkin jotakin? Tehän olette ihan kuittina.

-- Niin, en ole ikinä semmoista nähnyt!

-- Eikö teillä ollut määräys tunkeutua asianajajan huoneeseen?

-- Oli.

-- Ovi oli lukossa, niinkö?

-- Niin.

-- Ja te mursitte sen?

-- Niin tein, niin oli määräys.

-- Ja huoneeseen päästyänne näitte sen, mikä teitä niin hämmästytti?

-- Niin.

-- Hyvä, mennään sinne heti!

Asbjörn Krag lähti ripein askelin astumaan tietä pitkin. Hän riensi niin nopeasti, että etenkin nimismiehen, joka oli vanhanpuoleinen ja lihava, oli vaikea pysytellä mukana. Virkaatekevä nuori tuomari oli kiihkeässä jännityksessä. Miehet eivät vaihtaneet sanaakaan keskenään.

Kun he saapuivat perille, tuli heitä vastaan kauppiaan vaimo ja osoitti heidät toiseen kerrokseen, missä asianajaja Boman tavallisesti majaili ollessaan kauppamatkoilla pitäjässä. Vaimo seurasi herroja rappusia ylös; hän oli pelästynyt ja harvasanainen. Näkyi selvään, että tapaus teki häneen voimakkaan vaikutuksen.

Asbjörn Krag riensi ensimäisenä käytävän läpi ja huomasi heti murretun oven.

Hän työnsi sen syrjään ja astui huoneeseen.

Ja nyt hän ymmärsi syyn, miksi nimismies parka oli niin hätääntynyt.

Huoneessa kaikki todisti, että siellä oli äskettäin tapahtunut mylläkkä.

Piirongin ja suuren, keskellä huonetta seisovan kirjoituspöydän laatikot olivat aukivedettyinä. Lattialla oli sikinsokin papereita. Pari tuolia oli nurin.

-- Täällä näkyy olleen aika rymäkkä, sanoi tuomari kiihtyneenä.

Salapoliisi käveli ympäri huonetta nuuskien. Hän oli itsepäisen vaitelias, keräsi lattialta joitakuita paperilehtiä ja luki ne. Pelkkiä merkityksettömiä papereita, kauppakirjoja, kirjeiden jäljennöksiä, vanhoja laskuja ja muuta semmoista.

Hän tarkasteli lattiamattoakin usean minuutin ajan. Yhtäkkiä hän nousi seisomaan. Terävä huomioidentekijä olisi havainnut, että hän oli löytänyt lattialta jotakin, mutta se jäi sekä nimismieheltä että tuomarilta huomaamatta.

Asbjörn Krag oli hyvin vakava lopetettuaan tarkastuksensa.

-- Asianajaja meidän täytyy saada käsiimme, sanoi hän, -- se on selvää.

Hän pyysi saada puhutella kauppiaan rouvaa, ja tämä pieni, mitättömän näköinen nainen hiipi sisään, hieman arastellen herroja.

-- Te näette mitä täällä on tapahtunut, sanoi Krag.

-- Minä en tiedä kerrassa mitään.

-- Ettekö ole kuullut melua?

-- Kyllä minusta eilen illalla kuulosti siltä, kuin jotakin olisi pudonnut lattialle, mutta en minä siihen kiinnittänyt huomiota. Luulin, että asianajaja oli huoneessaan.

Krag osoitti tuoleja.

-- Tuolit kaatuivat, sanoi hän. -- Sen te kuulitte.

Tuomari puuttui puheeseen.

-- Onkohan asianajajan kimppuun hyökätty? kysyi hän.

-- Sitä en ensinkään usko. Olisihan hän sitten huutanut apua. Ei, kyllä tänne on joku murtautunut sisään...

-- Mutta asianajajalla oli rahat aina lompakossa, jatkoi vaimo.

-- Varas ei olekaan etsinyt rahoja, vaan jotakin muuta. Jotakin paperia. Milloin näitte asianajajan viimeksi?

-- Eilen kello puoli kahdeksan illalla.

-- Oliko hän silloin huoneessaan?

-- Ei, hän istui alhaalla meidän kamarissamme ja kirjoitti kirjettä.

Krag ajatteli keskeneräistä kirjettä, joka oli hänen taskussaan. Sitä mies kai oli kirjoittanut. Mutta miksi hän oli yhtäkkiä keskeyttänyt kirjoittamisensa?

-- Saiko hän kirjeen valmiiksi?

-- Sitä en tiedä. Me emme koskaan sekaannu hänen asioihinsa. Mutta pois hän ainakin lähti. Katsoi kelloa ja lähti.

-- Sanoiko hän minne aikoi mennä?

-- Sanoi kyllä, sanoi menevänsä huoneeseensa, ja vähän ajan päästä minä sitten kuulin sen jyryn, mutta luulin tietysti, että se oli asianajaja, enkä välittänyt siitä sen enempää.

-- Ja sen koommin häntä ei ole näkynyt?

-- Ei. En minä eikä miehenikään ole häntä nähnyt. Ja mieheni on kovin levoton. Täällä tapahtuu totisesti niin hirveitä asioita...

-- Onko kukaan käynyt häntä kysymässä?

Vaimo ei vastannut, vaan vilkaisi epävarmana salapoliisiin.

Krag katsoi häneen terävästi.

-- Hyvä, sanoi hän. -- Täällä ei ole enää mitään tehtävää. Voitteko hankkia minulle polkupyörän?

Nimismiehellä oli polkupyörä.

Krag ajoi sillä tiehensä jättäen muut ihmeissään töllistämään.

Salapoliisi ajoi eversti Holgerin taloon.

Hän lähetti nimikorttinsa Dagny neidille. Tämä käski kysyä, oliko ehdottomasti välttämätöntä vaivata häntä nyt, kun hän oli juuri hoitamassa isäänsä.

Salapoliisi vastasi lyhyesti, että hänen täytyi saada puhutella neitiä.