Part 4

-- Alussa hänellä ei ollut mitään sinua vastaan, ja hän olisi varmaankin mitä mieluimmin antanut sinulle tyttärensä vaimoksi. Mutta sitten tapahtui yhtäkkiä käsittämätön käänne. Eversti, joka oli ennen ollut vilkas, puhelias, tuttavallinen ja rakastettava, muuttui äkkiä luoksepääsemättömäksi ja sulki ovensa. Kaikki viittasi siihen, että häntä oli kohdannut suuri onnettomuus. Samalla sait tiedon, ettei avioliitto sinun ja Dagnyn välillä voinut enää tulla kysymykseen, ja kihlauksenne purettiin. Ei ole tapahtunut mitään, sanot sinä. Samaa sanoo tyttö, ja niin on everstikin sanonut. Ei siis ole tapahtunut mitään. Täytyy olla olemassa joku ihminen, joka on aikaansaanut muutoksen, sama ihminen, joka on kyhännyt tuon kirjeen, jota tuomari luuli sinun kirjoittamaksesi, sama ihminen, joka on tähdännyt surmaniskun everstin päähän.

-- Niin, mutta kuka? puuskahti ratsumestari tulisesti. -- Kuka se ihminen on?

-- Siitä meidän on nyt koetettava hankkia selko. Mutta toistaiseksi saamme jättää asian sillensä. Kas -- tuolla on pöytä!

Ovet avautuivat, ja ratsumestarin vanha emännöitsijä pyysi herroja astumaan ruokasaliin. Hän oli pannut parastaan vieraan tulon johdosta, ja Asbjörn Krag söi hyvällä halulla.

Aterian kestäessä ei enää koskettu asiaan. Ratsumestari oli harvapuheinen, ja Krag koetti hauskuttaa häntä kevyellä pakinalla.

Kun ystävykset nousivat pöydästä, sanoi Krag lähtevänsä ulos hengittämään raikasta ilta-ilmaa. Ratsumestari seurasi häntä pihalle.

Muuan mies tervehti.

Se oli Ryen pehtori. Hän kääntyi salapoliisiin ja sanoi:

-- Nyt on kenkä kunnossa.

Ja viitaten metsän laitaan, missä piehtaroi muutamia hevosia, hän jatkoi:

-- Tuo tuolla on "Eeva". Nyt se on saanut uuden kengän. Mutta jopa oli hittoa, että herra sen tiesi.

-- Minä tiedän enemmän kuin monet aavistavat, sanoi salapoliisi nyökäten molemmille miehille ja lähti kävelemään tietä pitkin. Hän asteli hitaasti ja hyräillen, niin kauan kuin ratsumestari ja pehtori saattoivat nähdä hänet seisoessaan pihalla varjostaen kädellä silmiänsä. Mutta päästyään heidän näkyvistään hän lisäsi heti vauhtia.

Hän oli taas poikennut Holteen johtavalle tielle ja kulki sinnepäin, missä rikos oli tapahtunut.

Alkoi hämärtää. Puut hautautuivat mahtaviin, tummiin varjoihin.

Kun hän oli saapunut niin lähelle, että saattoi eroittaa niityn, näytti hänestä, kuin jokin elävä olento -- kookas mies -- olisi seisonut kumartuneena sen paikan yli, mistä eversti oli löydetty.

Mutta kun hän tuli lähemmäksi, katosi haamu.

Yhtäkkiä hän seisahtui tien mutkassa.

Joku nainen tuli häntä vastaan.

Se oli Dagny.

Krag tervehti. Dagny nyökkäsi.

Hän aikoi mennä ohi, mutta näytti epäröivän.

Asbjörn Kragin tuli häntä sääli. Hän näytti niin surulliselta ja oli hyvin kalpea.

-- Onpa kummallista, että osuimme taas yhteen, sanoi Krag.

-- Se ei ollut tarkoitukseni. Luulin teidän olevan hänen luonaan -- ratsumestari Ryen luona.

-- Tulen juuri sieltä. Saanko kysyä, mistä te tulette?

-- Olen ollut hiukan kävelemässä. Asbjörn Krag katseli häntä tutkivasti.

-- Pidättekö todellakin kävelystä tällaiseen aikaan? Sanon "tällaiseen aikaan", koska voitte nykyään niin suuressa määrässä joutua kiusallisen huomion esineeksi.

-- En. Ei se mitään huvia olekaan.

-- Sitten teillä on ollut jokin määrätty asia?

-- Niin on.

-- Kävittekö tapaamassa vihollista vai ystävää?

Neiti Holger viivytteli vastausta. Näkyi selvään, että hän taisteli itseänsä vastaan.

Vihdoin hän sai sanotuksi:

-- Toivoin, etten olisi tavannut ketään. Mutta kun nyt kuitenkin kohtasin teidät, on minulla eräs pyyntö teille tehtävänä.

-- Antakaa kuulua.

-- Luvatkaa olla kertomatta Ryelle, että tapasitte minut.

-- Sen lupaan. Enkö voi tehdä mitään muuta teidän hyväksenne?

-- Ette, vastasi Dagny ja aikoi jatkaa matkaansa kotiin päin.

-- Sitten sanon teille, sanoi Krag, -- että jos lähipäivinä tunnette suuren vaaran uhkaavan, niin lähettäkää minulle sana.

Dagny ei vastannut. Hän vain nyökkäsi. Mutta kappaleen matkaa kuljettuaan hän kääntyi katsomaan, seurasiko Krag häntä.

KYMMENES LUKU.

Huuto.

Salapoliisi seisoi katsellen nuoren naisen jälkeen, kunnes hän katosi tien käänteeseen.

Sitten hän pudisti päätänsä ja lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan.

Tämä odottamaton tapaaminen oli yhtäkkiä täyttänyt hänen mielensä ajatuksilla. Ja jokin aavistus sanoi hänelle, ettei itse näytelmä ollut vielä päättynyt, vaan että yhä vielä, joka tunti, tapahtui jotakin.

Mikä oli saanut nuoren neidin lähtemään liikkeelle näin iltamyöhällä? Hän tuli ilmeisesti niityltä, mistä hänen isänsä oli löydetty. Miten oli selitettävissä tuo salaperäisyys, mihin hän verhoutui? Salapoliisi alkoi uskoa, ettei ollut päässyt vielä lähellekään asian ydintä. Kenties oli kohta edessä uusi ja suurempi arvoitus. Hän ei ollut tyytyväinen ystäväänsäkään, ratsumestariin, vaan hänestä tuntui, että tämä salasi häneltä jotakin. Ja muistellessaan nuoren neidin itkettyneitä kasvoja hän alkoi aavistaa, että jotakin kauheaa oli tapahtumaisillaan tai jo tapahtunut.

Hän kulki edelleen niitylle päin. Hämärä oli käynyt yhä tiheämmäksi, ja kaste laskeutui maahan. Ääriviivat häipyivät näkymättömiin, puut olivat kuin suuria varjoja. Yhtäkkiä hän jäi seisomaan polvittelevalle niittypolulle.

Hän ei ollut yksin tässä kamalassa paikassa! Tuolla matalien puiden alla, samassa paikassa, mistä eversti oli löydetty puolikuolleena, liikkui joku varjo. Se oli ihminen, mies.

Näytti siltä, kuin tuo olento olisi pyrkinyt pakoon. Hän liikkui poispäin puiden alla. Hän oli siis huomannut Asbjörn Kragin.

Salapoliisi meni nopeasti lähemmäksi. Nyt oli miehellä vain kaksi tietä avoinna. Joko juosta kaikin voimin mäkeä alas ja siten ilmaista olleensa pimeyden töissä tahi mennä Asbjörn Kragia vastaan. Mies valitsi jälkimäisen tien. Hän meni salapoliisia vastaan.

Ja kun hän astui pimennosta esiin, tunsi Asbjörn Krag hänet.

Hän oli tuo koulunopettajan näköinen mies, jonka Krag oli pannut merkille jo ensi kertaa paikalla käydessään. Mies tervehti, ja Krag vastasi tervehdykseen.

-- Kummallista, että tapaamme toisemme täällä, änkytti koulunopettaja.

-- Ja tällaiseen aikaan, vastasi Krag.

-- Olemme ehkä samalla asialla.

-- Kuka te olette?

Koulumestarinaamainen mies nosti hattuaan.

-- Asianajaja Boman, vastasi hän.

-- Kristianiasta? kysyi Krag.

-- En, lähimmästä kaupungista.

-- Niinkö. Ja olette täällä tapahtuman johdosta. Onko aikomuksenne ruveta ratsumestari Ryen asianajajaksi?

-- Ei, vastasi asianajaja vastahakoisesti. -- Ja kahdesta syystä. Ensinnäkin en ole täällä tapahtuman johdosta, ja toiseksi en ottaisi puolustaakseni ratsumestari Ryen asiaa.

-- Miksi ette?

-- Siksi ettei niin huonoa asiaa käy puolustaminen.

Asbjörn Krag vihelsi lystikkäästi.

-- Hoo, vai sillä lailla. Te siis kuulutte niihin moniin, joilla on ratsumestarista ennakolta valmis mielipide. Eikö teidän mielestänne hänen asemansa ole tarpeeksi tukala muutenkin, ilman teidän aiheetonta asiaan-puuttumistanne?

-- Minulla on aina ollut valpas oikeudentunto, vastasi asianajaja. -- Ja minusta tuntuu nyt, että on jouduttu sangen kauas oikeudenmukaisuudesta, sitten kun on saatu tänne tuo kuuluisa salapoliisi.

Asbjörn Krag ei ollut millänsäkään miehen julkeasta viittauksesta.

-- Minä ymmärrän, sanoi hän. -- Te luulette, että ratsumestari on syyllinen. Myönnän teidän olevan oikeassa sikäli, että monet seikat puhuvat häntä vastaan. Mutta tässä murhenäytelmässä on paljon useampia ja suurempia salaisuuksia, kuin mitä me voimme nähdä.

Asianajaja katseli salapoliisia silmät viirullaan.

-- Ja sitten on myös paljon sellaista, joka nähdään, mutta josta ei hiiskuta, sanoi hän.

-- Mitä sillä tarkoitatte?

-- Minäkin olen tutkinut maata täällä niityllä, sanoi hän.

-- Vai niin.

-- Ja löytänyt hevosen jälkiä.

-- Ratsumestarin hevosen?

-- Niin.

-- Eihän kukaan voi kieltää häntä ratsastamasta minne häntä haluttaa.

Asianajaja viittasi metsikköön päin, mistä eversti oli löydetty.

-- Mutta hevosenjäljet vievät tuonne, sanoi hän. -- Ne näkyvät selvästi savessa.

-- Mistä te niin varmaan tiedätte, että ne ovat hänen hevosensa jälkiä?

-- Sen sain tietää aivan samalla tavalla kuin tekin, vastasi asianajaja vilkuttaen silmiään. -- Teidän tulee esiintyä varovaisemmin, jos mielitte onnistua peittämään todistusaiheet, jotka puhuvat ystäväänne vastaan. Puoli tuntia sen jälkeen kuin te olitte käynyt tallissa hevosen kavioita tarkastamassa, sain minä vihiä siitä, ja niin oli asia selvä.

-- Toisin sanoen, virkkoi salapoliisi hieman ärtyneenä, -- ratsumestarin ympärillä on joka taholla ilkeämielisiä urkkijoita.

-- Niin, varokoon hän itseään. Hän alkaa nyt takertua kiinni. Ja huomenna hänen luullakseni täytyy antautua, kun minä pyydän päästä todistamaan.

Asbjörn Krag tarttui asianajajan takinpieleen.

-- Nyt minä sanon teille erään asian, sanoi hän. -- Minusta on samantekevää mitä te huomenna esitätte oikeudessa. Mutta olen nyt kerta kaikkiaan vakuutettu siitä, ettei ratsumestarilla ole mitään tekemistä murhayrityksen kanssa. Ja edelleen olen varma, että täällä on henkilöitä, jotka pahassa tarkoituksessa punovat juonia häntä vastaan. Ensimäinen tehtäväni on nyt repiä rikki heidän verkkonsa. Ja samalla tulen tietämään, mikä osa teillä on tässä näytelmässä. Hyvää yötä, herra. Jatkakaa tutkimuksianne.

Asbjörn Krag jätti hänet muitta mutkitta, ja asianajaja jäi hetkeksi seisomaan tien oheen. Sitten hän jatkoi matkaansa kävellen ratsumestarin taloon päin. Asbjörn Krag meni niittyjen poikki, tuli hakaan ja sieltä hetken kuluttua kauppiaan suuren talon edustalle. Sen ikkunoista näkyi valoa.

Krag kysyi kauppiasta ja pääsi heti hänen puheilleen. Hän huomasi jo ensi silmäyksellä jonkinlaista epäileväisyyttä. Kauppias puhui häilyvin, epävarmoin lausein ja koki vältellä asiaa. Salapoliisi oli pian huomannut, että paikkakunnalla oltiin jo vihamielisiä hänelle, koska luultiin hänen pitävän syyllisen puolta, joka täkäläisten ihmisten silmissä ei voinut olla kukaan muu kuin ratsumestari. Ja hän tunsi selvään, kuinka suuresti sellainen yleinen mielipide kykeni vahingoittamaan tärkeätä asiaa. Hänellä ei totisesti ollut paljon toiveita seurustelusta paikkakunnan väestön kanssa, jonka parissa hän nyt aikoi jatkaa tutkimuksiaan.

Mutta sattuma, joka monesti ennen oli niin ihmeellisellä tavalla tullut Asbjörn Kragille avuksi, ei nytkään jättänyt häntä pulaan.

Hän istui juttelemassa kauppiaan kanssa tämän kamarissa. Pöydällä oli hajallaan papereita mustepullon ympärillä, niiden joukossa eräs keskeneräinen kirje. Tämä kirje herätti Asbjörn Kragin huomiota, ja kun hän tarkemmin katsoi käsialaa, ällistyi hän niin, että tuskin sai salatuksi mielenliikutuksensa.

Tuo kirje hänen täytyi saada haltuunsa. Ja mieluimmin kauppiaan tietämättä.

Krag lakkasi siis kyselemästä kauppiaalta ihmisistä ja oloista ja alkoi sen sijaan katsella seinillä olevia valokuvia. Kauan ei kestänyt, ennenkuin kirje oli hänen taskussaan.

Kauppias ei ollut huomannut mitään. Krag lähti kotia. Ulkona oli jo sangen pimeä. Hän otti kuitenkin kirjeen taskustaan nähdäkseen mitä se sisälsi. Se oli tavallinen asiakirje, eikä siinä ollut vielä allekirjoitusta. Se koski joitakin metsäkauppoja.

Mutta sisällyksestä näkyi selvään, kuka sen oli kirjoittanut. Muuten ei kirje itsessään kiinnittänyt Kragin mieltä. Käsiala vain oli herättänyt hänen huomiotansa, ja keksintö sai hänet vapisemaan ilosta. Nyt hän näki ensimäisen valonpilkahduksen tässä salaperäisyyden pimeydessä.

Kotimatkalla metsäniityn poikki mennessään hän kuuli tuskaisen huudon siltä taholta, missä ratsumestarin talo oli.

Hetkeäkään epäröimättä hän lähti juoksemaan sinnepäin.

YHDESTOISTA LUKU.

Syyllinen.

Asbjörn Krag pysähtyi ja kuunteli pimeydessä, kuuluisiko huutoa toistamiseen.

Se oli tuntunut hänestä ihmisen ääneltä, vaarassa olevan ihmisen avunhuudolta, hätähuudolta, joka kävi luihin ja ytimiin.

Huuto oli kuulunut metsikön toiselta puolen, ratsumestarin talon viereiseltä niityltä.

Asbjörn Krag seisoi kauan hiljaa ja kuulosti. Hän odotti monta minuuttia, mutta kun ei mikään enää häirinnyt syvää hiljaisuutta, jatkoi hän päättävästi kulkuansa samaan suuntaan. Hän joudutti askeliaan. Epämiellyttävä aavistus sanoi hänelle, että ratsumestarin talon läheisyydessä oli tapahtunut jotakin.

Hän odotti koko talon olevan kuohuksissa, kun saapui perille, mutta näkikin siellä olevan hiljaista ja tulien tuikkivan rauhallisesti ikkunoista.

Hän tapasi pihalla pehtorin ja meni hänen luokseen.

-- Onko täällä tapahtunut jotakin? kysyi hän.

-- Tapahtunutko? vastasi pehtori, joka ei käsittänyt kysymystä.

-- Ollessani tiellä tänne tulossa, selitti Asbjörn Krag, kuulin jonkun huutavan. Se kuului täältäpäin.

-- Huutavan! Ei täällä tietääkseni kukaan ole huutanut.

Pehtori katseli salapoliisia epäluuloisesti. Hän oli harteva ja itsetietoinen maamies, joka nähtävästi alkoi kummastella asiain menoa, kun salapoliisikin oli saatu tänne muuten niin rauhalliselle seudulle. Asbjörn Krag viittasi metsänreunaan, joka oli jonkun sadan metrin päässä talosta.

-- Tuolta se kuului, sanoi hän. -- Ikäänkuin metsän sisästä.

Pehtori nauroi.

-- Oho, sanoi hän, silloin se oli joku hevosista. Ne hirnuvat usein näin iltasella, kun tulee pimeä.

Hän viittasi niitylle, missä liikuskeli harmaita varjoja. Hevoset olivat siellä laitumella.

-- Se hullu "Eeva" siellä kai on hirnunut, jatkoi hän.

Hevonen! Asbjörn Krag seisoi vaiti hetkisen. Hänen aivonsa tekivät työtä.

-- Onko herra Ryen ratsuhevonen kovin hurja? kysyi hän.

-- Sillä on omat aikansa, vastasi pehtori. -- Toisinaan se ihan villiintyy. Minä en ymmärrä sitä hevosta ensinkään.

Asbjörn Krag lopetti äkkiä:

-- Niin, no sitten se oli joku hevosista.

Hän nyökkäsi pehtorille ja meni. Muutaman askelen päässä hän pysähtyi, kääntyi ja kysyi:

-- Joko ratsumestari on levolla?

-- En luule. Hän oli äskettäin ulkona kävelemässä.

-- Niinkö, missä hän kävi?

-- Sitä en tiedä.

-- Hyvää yötä, sanoi Asbjörn Krag ja meni sisään.

Hevonen... Kragin täytyi hymyillä itsekseen. Hänkö ei muka eroittaisi ihmisen hätähuutoa villin hevosen hirnunnasta! Mutta jääköön pehtori omaan uskoonsa.

Ratsumestari istui kamiinin edessä lämmitellen. Pitkä piippu oli veltosti suussa. Hän torkkui, mutta heräsi salapoliisin askelten äänestä. Krag käveli tahallaan niin raskaasti, että herätti hänet. Ratsumestari kavahti pystyyn ja tuijotti tulijaan unenpöpperössä.

Ikäänkuin anteeksipyytäen hän sanoi:

-- En ole nukkunut pariin vuorokauteen.

Asbjörn Krag istui hänen viereensä, ja hänen äänensä sai hellän soinnun.

-- Ystävä parka!

Ratsumestari puristi huulensa yhteen.

-- En ole koskaan vedonnut sääliväisyyteen, sanoi hän hiljaa, enkä tee sitä nytkään.

Asbjörn Krag istui hetken ääneti. Sitten hän sanoi:

-- Huomenna on kuulustelu. Katson todennäköiseksi, että oikeus määrää sinut vangittavaksi. Sinä näyt ottavan asian tyynesti.

-- Tapahtukoon mitä hyvänsä, vastasi ratsumestari järkähtämättömän levollisesti, -- minä en kadota tasapainoani.

Asbjörn Krag jatkoi:

-- Palaan yhä uudelleen kysymykseen, jonka olen jo monta kertaa esittänyt: etkö voi sanoa, onko täällä ketään, jolla on paha mielessä sinua vastaan?

Ratsumestari pudisti päätänsä.

-- Minä arvelen, sanoi hän, että useimmilla täkäläisillä ihmisillä on paha mielessä minua vastaan. Mutta en voi mainita ketään erityisesti. Minähän en tunne ketään.

-- Mutta jos minä nyt mainitsen erään nimen?

-- Sano pois!

-- Asianajaja Boman?

-- Asianajaja Boman!

Ratsumestari pudisti taas päätänsä. Nimi ei näyttänyt herättävän hänessä mitään mielenkiintoa.

-- Tarkoitatko häntä, joka on asunut jonkun aikaa kauppiaan luona, häntä, joka on näöltään kuin koulunopettaja?

-- Häntä juuri.

-- Hän on kai täällä metsiä ostelemassa. Luullakseni hän keinottelee jonkun kristianialaisen yhtiön asiamiehenä. Muuta en miehestä tiedä. Mutta huomasin tänään tutkinnassa, että hän osoitti silmäänpistävää asianharrastusta. Hän nuuski maata kuin koira. Mutta, hyvä ystävä, minä olen lakannut ihmettelemästä syrjäisten henkilöiden uteliaisuutta ja ilkeyttä.

-- Tiedätkö onko hän missään tekemisissä vanhan everstin kanssa?

-- Muistaakseni ukko kerran mainitsi hänen nimensä. Siitä minä kai alunpitäen tulinkin tietämään, että mies oleskeli tällä paikkakunnalla. Ukko Holgerilla oli kyllä joskus ollut jotakin tekemistä hänen kanssaan, ja minusta tuntui, että hän mainitsi nimen ylenkatseellisesti.

Asbjörn Krag luki uudestaan kauppiaan pöydältä löytämänsä keskeneräisen kirjeen. Sitten hän ojensi sen ratsumestarille.

-- Tunnetko käsialan? kysyi hän.

Ratsumestari vilkaisi paperiin.

-- En.

-- Se on samaisen asianajaja Bomanin kirjoitusta.

Ratsumestari luki mielenkiinnolla niin pitkälle kuin kirjettä riitti. Lopetettuaan hän sanoi kummastellen:

-- Mutta eihän tässä kirjeessä ole mitään!

Krag nyökkäsi.

-- Se koskee jotakin metsäkauppaa. Mutta sillä on joka tapauksessa merkitystä sinun asiaasi nähden.

-- Sitä en voi käsittää. Eihän siitä tässä mainita sanaakaan.

-- Mutta sillä on kuitenkin merkitystä, sanon minä. Sen on kirjoittanut henkilö, jolla on paha mielessä sinua vastaan.

-- Todellakin?

-- Mies, joka nuuski maata kuin koira, niinkuin sinä sanot.

-- No, entä sitten?

-- Hänkin on saanut tietää hevosenkenkäjutun. Hän tulee oikeuskuulusteluun huomenna.

-- Tulkoon.

-- Siellä hän esittää tutkimustensa tulokset. Ne ovat samat kuin minun. Ne näyttävät todistavan, että sinä olit ratsastamassa niityllä samaan aikaan kuin Holgerin päälle hyökättiin.

Ratsumestari kohautti olkapäitään.

-- Siitä tulee siis vangitseminen, kuten sanot.

-- Aivan varmaan.

-- No hyvä, minä valmistaudun siltä varalta.

-- Sinä?

-- Niin, ja toivon, ettet silti hylkää minua. Uskothan vielä, että olen viaton?

Asbjörn Krag nousi. Omituinen hymy väreili hänen huulillaan.

-- Hyvä ystävä, sanoi hän, eihän ole kysymystäkään sinun vangitsemisestasi.

Ratsumestari Rye kavahti pystyyn.

Molemmat miehet seisoivat pitkän aikaa katsellen toisiaan ja virkkamatta sanaakaan. Toinen oli tyyni, leikkivä hymy huulilla; Asbjörn Krag tunsi itsensä jälleen vahvaksi ja järkensä kirkkaaksi. Toinen, ratsumestari, seisoi kalpeana ja hämmentyneenä.

-- Mitä tarkoitat? änkytti hän. -- Kenet sitten vangitaan, jollei minua?

-- Syyllinen, vastasi Asbjörn Krag.

KAHDESTOISTA LUKU.

Tuleeko hän?

Seuraavana aamupäivänä täsmälleen kello kymmenen oli oikeudenistunto alkava nimismiehen talossa. Paljon uteliasta väkeä oli kokoontunut paikalle. Oli synkkä päivä, harmaa ja sateinen. Taivas riippui matalana ja kylmänä maan yläpuolella, ja raskaat tuulenpuuskat puhalsivat pitkin teitä.

Jo yhdeksän tienoissa oli ihmisiä alkanut näkyä pihalla. Toiset olivat tulleet todistamaan, toiset pelkästä uteliaisuudesta. Seisoksittiin nurkissa vaiteliaina. Oli kuin asiaan liittyvä kauhuntunnelma olisi hillinnyt luontaista suulautta. Mutta niistä harvoista sanoista, jotka pääsivät mutisevilta huulilta, ja noista synkistä katseista, jotka suuntautuivat sinnepäin, mistä ratsumestari Ryen piti tulla, huomasi selvästi mitä mielissä liikkui.

Oli tullut pari pääkaupungin sanomalehtimiestäkin. He kulkivat ympäri puhutellen talonpoikia. Paljon he eivät saaneet tietoonsa, sillä talonpojat ovat yleensä harvasanaisia tällaisissa asioissa. Mutta niin paljon he kuitenkin kuulivat, että saattoivat muitta mutkitta kirjoittaa mustiin kirjoihinsa:

'Tämänpäiväisen kuulustelun odotetaan tuovan valoa asiaan. Se on peräti arvoituksellinen juttu, jossa punaisena lankana on rakkaustarina. Tällä hetkellä näyttävät todistusaiheet peloittavan lukuisina vahvistavan ratsumestari Ryen syyllisyyden. Hänen asemansa on huonontunut sen johdosta, että hän on ilmeisesti salannut ja vääristellyt asioita.

Niinpä hän kieltäytyy ilmoittamasta, mikä tarkoitus oli hänen ratsastusmatkallaan k:lo 3-1/2 4 sinä päivänä, jolloin asia tapahtui. Edelleen hän kieltää ratsastaneensa metsäniityn poikki tuona päivänä, vaikka hevosen jäljet kulkevat juuri sitä tietä.

Se henkilö, joka on tuonut päivänvaloon tämän tärkeän ja miltei ratkaisevan hevosenjälkiseikan, on paikkakunnalla tunnettu asianajaja Boman. Hän on näyttänyt omaavansa todellista salapoliisikykyä ja osoittanut asiassa kiitettävää tarmoa.

Asian käsittelyä johtaa nuori virkaatekevä tuomari, vakinaisen ollessa sairaana. Paikkakuntalaiset tuntuvat kummastelevan sitä seikkaa, että tuomari aina on sairaana, milloin joku pulmallisempi asia on kysymyksessä. Ei tietysti voi odottaa nuorelta viransijaiselta, joka on vasta 25-vuotias, että hänellä olisi riittävästi kokemusta ohjatakseen varmalla kädellä asian kulkua. Hän menettelee ehdottomasti moitittavasti, jos osoittautuu todeksi ihmisten puhe, että hän eilisessä istunnossa mukautui noudattamaan erään kristianialaisen yksityissalapoliisin neuvoja. Tämä tuntuu sitä kummallisemmalta, kun puheenaoleva salapoliisi -- jonka nimeä ei vielä tiedetä ja joka ei vielä k:lo 1/2 10 ollut saapunut oikeuspaikalle -- on epäluulonalaisen ratsumestarin hyvä ystävä ja asuu hänen luonaan.

Ehkei olisi haitaksi, vaikka kaupunginviskaalikin, joka todennäköisesti kuitenkin joutuu tekemisiin tämän salaperäisen asian kanssa, olisi näissä tutkinnoissa läsnä.'

Tämä kirjoitettiin ennen käsittelyn alkamista ja lähetettiin heti puhelimitse lehden toimitukseen latojalle annettavaksi.

Kun reportterit palasivat pieneltä puhelinasemalta, huomasivat he ihmisten käytöksestä, että jotakin oli tekeillä. Kaikki seisoivat hiljaa ja tuijottivat tielle päin.

-- Hän tulee, kuului kuiske.

-- Kuka tulee?

-- Ratsumestari.

Kolme herraa tuli tietä pitkin kävellen hitaasti ja puhellen keskenään.

-- Keskimäinen on ratsumestari, sanoi joku.

-- Entä toiset?

-- Salapoliisi ja tuomari.

Sanomalehtimiehet rupesivat yhdessä tuumimaan. Olihan sangen merkillistä, että oikeuden puheenjohtaja, rikoksesta epäilty ja joku syrjäinen kolmas henkilö noin vain seurustelivat julkisesti kaikkien nähden.

Kun tulijat saapuivat pihalle, kysyi tuomari asianajaja Bomania. Hänellä oli paperi kädessään. Kauppias astui esiin ja ilmoitti, että asianajaja Boman saattoi tulla millä hetkellä hyvänsä.

-- Aion nimittäin kuulustella häntä ensimäisenä todistajana, sanoi nuori virkaatekevä tuomari. -- Hän on kirjoittanut minulle.

Tuomari mutisi jotakin lukien paperista:

"... asiaa koskevia hyvin tärkeitä tiedonantoja..."

-- No niin, mies tulee kyllä, koska on luvannut.

Hän katsoi kelloaan.

-- Aikaa on vielä neljännestunti kuulustelun alkamiseen.

Asbjörn Krag, joka oli tähän asti seisonut ratsumestarin vieressä, astui nyt esiin. Hän oli tarkastellut kauppiasta ja huomannut hänen kasvoissaan jotakin levottomuuden tapaista.

-- Hyvää päivää, sanoi Krag. -- Vieläkö tunnette minua?

Kauppias tunsi.

-- Tiedättekö missä asianajaja oleksii?... Ettekö?... Minä luulin teidän tulleen yhdessä tänne?

Kauppias katsoi ilmaan.

-- Ei, emme tulleet, sanoi hän.

Salapoliisissa heräsi äkillinen epäluulo.

-- Milloin puhuitte hänen kanssaan viimeksi?

-- Ei siitä ole pitkä aika.

-- Milloin?

Asbjörn Krag lausui kysymyksensä äänellä, joka vaati vastausta.

-- En ole nähnyt häntä sitten eilis-illan, sanoi kauppias epävarmasti.

Tuomari kävi uteliaaksi. Hän tuli heidän luokseen.

-- Asianajaja Boman asuu teillä, eikö niin?

-- Asuu kyllä, ja asuu muuten aina, kun käy täälläpäin.

-- Mutta eikö ole kummallista, ettette ole nähnyt häntä sitten eilisen?

-- Oo, hänellä on niin paljon juoksuja, metsänmyyjiä ja sen semmoista. On mahdollista, että hän on ollut jonkun luona, jolta ostaa metsiä, ja jäänyt sinne yöksi.

-- Puhuiko hän lähtiessään mistään sellaisesta?

-- Ei puhunut.

-- Milloin hän lähti?

-- Puoli kahdeksan tienoissa eilen illalla.

Asbjörn Krag laski: kello kahdeksalta hän oli itse tavannut asianajajan, joka ei silloin näyttänyt olevan ensinkään lähtöhankkeissa. Ja sitäpaitsi hän oli kirjoittanut tuomarille kirjeen ja luvannut tulla täsmälleen kello yhdeksän antamaan tärkeän todistuksensa, toisin sanoen esittämään mitä seikkoja oli saanut kootuksi ratsumestaria vastaan.

-- Odotitteko häntä kotiin eilen illalla? kysyi Krag.