Part 3

-- Tietysti olen. Lääkärit ovat paraikaa hänen luonaan.

-- Mutta oletteko käynyt Holten puolella, mistä hänet löydettiin?

-- Olen, luonnollisesti, vastasi tuomari.

-- Sitten kai olette tehnyt siellä joitakin huomioita?

-- Mitä tarkoitatte?

-- Eikö siellä ollut mitään, joka olisi saattanut antaa johtoa?

-- Mitään jälkiä ei näkynyt.

-- Todellakin? Mutta onhan maa siellä savista, vai miten? Onko paikka suljettu?

-- Ei.

-- Mutta sallikaahan minun sitten..., sanoi Krag innokkaasti. -- Minulla ei todellakaan ole halua enää viipyä tässä kuulustelussa, Minulla on muita asioita toimitettavana, jos mielin päästä mihinkään selvyyteen tässä jutussa. Minä lähden Holteen.

Puheenjohtaja tuijotti hetkisen salapoliisiin. Liekö nuoreen mieheen vaikuttanut Kragin varma esiintyminen vai hänen suuri maineensa -- oli miten oli, hän kokosi paperinsa ja sanoi:

-- Minä lähden mukaan. Jatketaan kuulustelua myöhemmin.

-- Nyt meillä on oikea vauhti, sanoi Krag hyvillään. -- Ja nyt voin sitäpaitsi mielelläni myöntää...

Tuomari katsoi häneen tarkkaavaisena.

-- Voin myöntää, sanoi salapoliisi, että olette oikeilla jäljillä, mitä kirjeeseen tulee. Minä uskon, että kirje voi auttaa meidät johonkin. Mutta väitän edelleenkin, ettei se ole ratsumestarin kirjoittama.

Lautamiehet ja pöytäkirjuri olivat yhtä ymmällä kuin ratsumestarikin tämän äkillisen käänteen johdosta. Mutta kaikkiin vaikutti Asbjörn Kragin into mukaansatempaavasti. Salapoliisi oli painanut leimansa asiaan. Siihen oli tullut vauhtia. Nyt ei enää seisottu vihreän pöydän ympärillä lavertelemassa. Heti kun tuomari oli karistanut yltänsä raskaan arvokkuuden, tuli häneen luonnollinen toimintahalu, joka vaikutti miellyttävästi. Hän kulki Asbjörn Kragin rinnalla tietä pitkin. Ratsumestari ja pöytäkirjuri tulivat vähän jäljempänä.

-- Ulkonaiset seikat todistavat näennäisesti ratsumestaria vastaan, sanoi tuomari. -- Heti kun sain kuulla tuon rakkaustarinan, iski mieleeni ajatus, että ainoa, jossa arvoituksen selitys piili, oli Ivar Rye. Kukaan muu se ei voinut olla.

-- Ja kuitenkin täytyy täällä olla olemassa joku neljäs, sanoi Krag.

-- Neljäs? kysyi tuomari kummastellen.

-- Näytelmässä on tähän asti esiintynyt kolme henkilöä, selitti salapoliisi, -- vanha eversti, ratsumestari ja everstin tytär, Dagny. Ja lisäksi tulee neljäs, se, jota me etsimme. Teitte virheen siinä, että heti katsoitte asiaa yhdeltä ainoalta puolelta. Siitä johtui vain, että heti törmäsitte päinvastaisia tosiasioita vasten. Kun aletaan tuollaista asiaa tutkia, ei koskaan pidä lähteä yhdestä edellytyksestä. Myönnän kyllä, että on vaikea pitää itseään tarpeellisen matkan päässä. Vielä emme ole täysin varmat siitäkään, onko everstiä vastaan tehty murhayritys vai onko kysymyksessä tapaturma.

-- Tapaturma on aivan mahdoton, sanoi tuomari vakuutettuna. -- Eversti löydettiin pehmeältä nurmelta. Lähitienoilla ei ollut ainuttakaan kiveä, johon hän olisi voinut lyödä päänsä.

Asbjörn Krag ei vastannut mitään.

Käveltyään muutamia minuutteja he saapuivat perille, pienelle metsäniitylle. Sen halki vievä tie oli jotenkin niljakka, ja laihassa savimaassa oli ruohonkasvu huono. Niityn laidassa kasvoi muutamia matalarunkoisia puita.

Tuomari vei Asbjörn Kragin onnettomuuspaikalle ja sanoi:

-- Tässä hän makasi suullaan.

-- Ja haava takaraivossa? kysyi Krag.

-- Niin, sanoi tuomari. -- Mikäli voin päättää, on isku sattunut hänen takaraivoonsa ja kaatanut hänet heti maahan. Jumala tiesi, mitä hänellä muuten oli tekemistä täällä näin kaukana. Tämä paikkahan on verrattain pitkällä tiestä.

-- Voimmehan ajatella, vastasi Krag, että tuntematon odotti häntä täällä.

Krag tarkasteli maan laatua. Tutkimus näytti varsin pintapuoliselta, eikä hän tuntunut tekevän mitään löytöä.

Sillävälin saapuivat ratsumestari, nimismies ja pöytäkirjuri paikalle.

Yhtäkkiä Asbjörn Krag kysäisi:

-- Tuliko eversti ratsain?

-- Ei, vastasi tuomari, hän tuli jalkaisin.

Salapoliisi oli hetkisen vaiti. Sitten hän kysyi jälleen -- ja kysymys tuntui kummalliselta:

-- Ratsastavatko täkäläiset ihmiset paljon?

Tuomari vilkaisi ratsumestariin, ja tämä vastasi:

-- Tietääkseni kahden penikulman alalla ei ole ratsuhevosta muilla kuin kolmella henkilöllä, nimittäin everstillä, hänen tyttärellään ja minulla. En ainakaan tunne muita.

-- Hyvin merkillistä, mutisi Asbjörn Krag. -- Jos tässä on tapahtunut murhayritys, on murhaaja ollut hevosen selässä.

SEITSEMÄS LUKU.

Dagny.

-- Oletteko ihan varma, kysyi Asbjörn Krag toistamiseen, että eversti läksi ulos jalkaisin?

-- Se on täysin todistettu, vastasi varatuomari. -- Hänen hevosensa oli tallissa, kun hänet tuotiin kotiinsa.

Asbjörn Krag mietti. Sitten hän alkoi hiljaa vihellellen uudestaan tutkia maaperää. Tie oli savinen, puolimärkä. Siinä näkyi selvästi hevosen kavioiden jälkiä. Mutta kun tietä käytettiin hyvin paljon, saattoi sen nojalla tuskin tehdä mitään johtopäätöksiä.

Asbjörn Krag tarkasteli niittyä ja erittäin huolellisesti sitä paikkaa, mistä eversti oli löydetty.

Tavallisen ihmisen mielestä olisi näyttänyt mahdottomalta löytää mitään jälkiä tuosta ruohokosta ja kovaksi tallatusta maankamarasta, mutta salapoliisin into tuntui osoittavan, että hän näki siinä enemmän kuin muut.

Sillaikaa kun hän teki tarkastustaan, keräytyi paikalle joukko uteliaita. Ne olivat lähiseudun ihmisiä, muutamia talonpoikia, jotka merkkitapauksen johdosta olivat ottaneet loman koko päiväksi ja pukeutuneet pyhävaatteisiinsa, pari puotipoikaa, kauppias itse ja eräs hänen tuttavansa, joka näytti koulunopettajalta, sekä muutamia tyttöjä. Huhu salapoliisin saapumisesta oli jo ehtinyt levitä.

Asbjörn Krag nousi maasta ja meni ratsumestarin luo, joka oli jäänyt seisomaan yksikseen ja katseli tyynesti asian menoa.

-- Siitä on pitkä aika, kun olen tehnyt tutkimuksia tällä tavoin, sanoi salapoliisi hymyillen. -- Tällainen intiaanimainen ryömiminen ja jälkien hakeminen kuuluu ammoin menneeseen aikaan. Mutta joskus täytyy vielä turvautua alkuperäisiin keinoihin.

-- Oletko löytänyt mitään? kysyi ratsumestari.

-- Enpä erityistä. Joitakin pikkuseikkoja olen sentään pannut merkille. Sen verran voin sanoa, että olen nähnyt jotakin, jota tuomari ja nimismies eivät ole nähneet.

-- Kauanko tätä tutkimusta kestää? kysyi ratsumestari hieman kärsimättömästi. Häntä ilmeisesti vaivasivat nuo monet silmät, jotka tarkastelivat häntä.

-- Kohta se päättyy, vastasi Krag. -- Sinun läsnäolosi ei muuten ole ensinkään välttämätön.

-- Sepä hyvä, vastasi ratsumestari huomattavasti keventynein mielin. -- Sitten menenkin kotiin. Minä en viihdy näiden ihmisten parissa. Toivoisin olevani sadan penikulman päässä täältä.

-- Mene sinä vain, minä tulen tunnin kuluttua.

-- Silloin ehkä tuot hyviä uutisia tullessasi.

-- Toivokaamme sitä, vastasi salapoliisi vakavasti. -- Ainakin tuon uutisia. Mutta ennenkuin lähdet, täytyy sinun luvata minulle eräs asia.

-- Anna kuulua.

-- Ethän aio enää ratsastaa tänään?

-- En, vastasi Rye hieman kummastuneena. -- En aio. Mutta miksi kysyt sitä?

-- Sitten ei kai ole tarpeen, että käyt tallissa?

-- Minä tavallisesti käyn hevosiani katsomassa tähän aikaan päivästä.

-- Jätä ne tallirengin huostaan. Tahdon sinulta lupauksen, ettet mene talliin.

Ratsumestari ällistyi.

-- Mutta miksi ihmeessä?

-- Se on minun asiani. Älä kysy vielä mitään. Saan siis luottaa siihen?

-- Tietysti, mutta tämä on totisesti arvoitus.

-- Mene nyt vain.

Ratsumestari läksi ja katosi puiden sekaan, ja nimismies katsoi pitkään hänen jälkeensä nälkäisin silmin, ikäänkuin saalis olisi luistamaisillaan hänen käsistään.

Läsnäolijat kerääntyivät nyt salapoliisin ympärille, ja kysymyksiä alkoi sadella, etenkin koulunopettajan suusta. Mutta Asbjörn Krag vastaili niukasti. Hän veti tuomarin syrjään ja sanoi hänelle:

-- Saatte olla ihan huoletta; asia näyttää tällä hetkellä arvoitukselta, paljon suuremmalta arvoitukselta kuin nyt aavistattekaan, mutta se on selvitettävissä. Antakaahan paperi minulle.

-- Mikä paperi?

-- Kirje, jonka eversti sai juuri ennen lähtöään.

Tuomari ojensi empien hänelle tärkeän paperin, ja Asbjörn Krag otti sen tyynesti ja pani muistikirjansa väliin.

-- Se kuuluu jutun asiakirjoihin, muistutti tuomari hieman levottomana. Mutta Krag rauhoitti hänet.

-- Minä voin milloin tahansa saada sähköteitse haltuuni koko tutkinnan. Se on vain muotoseikka, olkaa siis levollinen. Mutta mitä nuo tuolla puuhaavat?

Tuomari kääntyi katsomaan. Molemmat puotipojat ja koulunopettaja tutkivat innokkaasti maata samalla tavalla kuin Asbjörn Krag oli tehnyt. Opettaja varsinkin oli toimessaan.

-- Löydättekö mitä? kysyi salapoliisi hymyillen ja meni heidän luoksensa.

Puotipojat pudistivat päätänsä. Opettaja oli vaiti.

-- Niin, tuollaista saa aina nähdä, sanoi tuomari kokeneen tavoin. -- Niin pian kuin asiassa on vähänkin salaperäistä, luulee jokainen pystyvänsä ratkaisemaan arvoituksen. Ja on aivan merkillistä, mitä selityksiä tuollaiset ihmiset voivat keksiä.

Koulunopettaja kuuli tuomarin sanat ja koetti huomaamatta vetäytyä pois.

Asbjörn Krag katsoi häntä pitkään. Yhtäkkiä vilahti kuin varjo salapoliisin kasvojen yli ja hänen syvät, kirkkaat silmänsä tuikahtivat ilmaisten yllätystä.

-- Mikä tuo mies on nimeltään? kysyi hän osoittaen päällään koulunopettajaa, joka juuri katosi puiden sekaan.

-- Hänen nimensä on Boman, vastasi tuomari. -- Hän on oleskellut täällä viikkokauden ja asuu kauppiaan luona.

-- Kuka on kauppias?

Tuomari osoitti erästä väkijoukossa seisovaa miestä, ja Asbjörn Krag loi häneen katseen, joka tuntui pureutuvan kiinni.

Sitten salapoliisi löi nuorta tuomaria tuttavallisesti olalle ja sanoi:

-- Lähdetäänkö eteenpäin? Jospa pistäytyisimme everstin luona. Ettekö luule olevan mahdollista puhutella nuorta neitiä?

-- Hän on hyvin huonona. Pelkään hänen saaneen ankaran hermokohtauksen. Mutta sopiihan koettaa. Mitä aiotte häneltä kysyä?

-- Saamme nähdä, vastasi salapoliisi. -- Kenties kysymykset ovat turhia.

-- Niinkö luulette? Hän on harvinaisen ymmärtäväinen nuori nainen.

-- Juuri siksi, vastasi salapoliisi merkitsevästi. -- Kenties hän on liiankin ymmärtäväinen, herra tuomari.

Tuomari kummasteli tätä lausuntoa. Hän katsoi salapoliisia kasvoihin löytääkseen hänen ilmeistään mahdollisesti selityksen.

Mutta salapoliisi oli nyt iloisen ja arkipäiväisen tyytyväisen näköinen.

-- Mikä ihana luonto täällä on! sanoi hän ojentaen kätensä. -- Täällä minä tahtoisin asua.

Tuomarin mielestä luonto ei suinkaan ollut kaunis. Eikä se ollutkaan. Mutta Kragilta puuttui harvinaisen suuressa määrässä luonnon tajuntaa, ja milloin hän semmoisella äänellä sanoi luonnosta jotakin, oli aina salaisena tarkoituksena päästä vastenmielisistä kysymyksistä ja selityksistä.

Hän tuli yhtäkkiä kaunopuheiseksi, ja kun molemmat herrat lopulta saapuivat talon edustalle, oli Asbjörn Krag paraikaa kertomassa jännittävää kohtausta seikkailurikkaasta elämästään -- tuomarin kuunnellessa ahmien.

Yhtäkkiä tuomari huudahti:

-- Tuolla hän on!

Asbjörn Krag kääntyi katsomaan.

Nuori tyttö tuli hiljaa käyden pihan poikki.

Hän tuli keskellä laskevan auringon kirkasta valovirtaa. Asbjörn Krag näki selvästi hänen kasvonsa ja hämmästyi hänen harvinaisesta kauneudestaan. Yllään oli hänellä yksinkertainen maalaispuku, mutta kun hän liikkui, näki heti, että hän oli säätyläisnainen, joka ei ollut ikäänsä elänyt tässä syrjäisessä maakartanossa.

Hän tuli heitä kohden. Asbjörn Krag tervehti kunnioittavasti mennen häntä vastaan. Salapoliisi huomasi, että hän oli kalpea. Hän näytti itkeneen äskettäin.

Dagny neiti ojensi hänelle kätensä ja koetti hymyillä.

-- Kuulin teidän olevan täällä, sanoi hän, ja tahdoin tulla tervehtimään. Saanko pyytää teitä astumaan sisään.

-- Kiitos, olin juuri aikeissa tulla tapaamaan teitä, hyvä neiti. Te voitte mahdollisesti tehdä minulle palveluksen, ehkä hyvinkin suuren palveluksen.

Dagny hätääntyi hieman ja vastasi kartellen:

-- Minäkö?

-- Niin, te. Ystäväni, herra tuomari tässä mainitsi, ettei teitä saanut häiritä, mutta minä en aikonut välittää siitä vähääkään.

Dagny neiti sai hymynsä takaisin.

-- Niinkö, en luullut teitä niin kovaksi.

-- Kova en olekaan, vastasi Asbjörn Krag, mutta kun on kysymys niin paljosta kuin tässä asiassa, täytyy minun luonnollisesti tietää, ettette tahdo vetäytyä syrjään.

-- Olen mielelläni palveluksessanne. Mitä haluatte?

-- Ensin täytyy minun kysyä teiltä miten isänne voi.

-- Tohtori oli juuri hänen luonaan. Hän ei ole vielä tullut tajuunsa, ja tohtori sanoi, että siihen voi kulua vielä pitkä aika. Mutta hän toivoo, että henki on sentään pelastettavissa.

-- Toiseksi pyytäisin päästä kahdenkesken puheillenne, sanoi Krag.

Hän katsoi vakavasti tyttöön. Tämän silmät karttoivat häntä arasti.

Krag ymmärsi, että _Dagny tiesi jotakin_. Ja hän saattoi nähdä tytön vapisevista, hermostuneista sormista, että hän oli väkevän mielenliikutuksen vallassa.

Oliko siihen syynä isän sairaus vai sekö, _että hän tiesi jotakin_?

KAHDEKSAS LUKU.

Jälki.

Dagny neiti ei vastannut, astui vain salapoliisin edellä taloon. Tuomari jäi pihalle. Ajatukset täyttivät nuoren miehen mielen. Hän tunsi, että asia alkoi luistaa hänen käsistään ja että oli olemassa useita seikkoja, joita hän ei käsittänyt.

Dagny neiti pysähtyi erään suljetun oven eteen.

-- Tahdotteko nähdä häntä? kysyi hän.

Asbjörn Krag pudisti päätänsä.

-- En nyt, sanoi hän. -- Antaa sairaan olla rauhassa. Tärkeämpää on, että saan puhua teidän kanssanne, neiti.

He istuutuivat suureen arkihuoneeseen.

Dagny asettui tahallaan kauas sohvankulmaan, missä valo ei kohdannut hänen kasvojaan. Hän tiesi ulkomuotonsa voivan ilmaista tunteita, jotka hän tahtoi salata.

Asbjörn Krag puhui nuorelle naiselle levollisella äänellä, miltei isällisesti.

-- Te kai tunnette minut nimeltä, sanoi hän. -- Kenties ratsumestari Rye on joskus puhunut minusta.

Neiti Holger nyökkäsi.

-- Hän on puhunut teistä. Tehän olette hänen paras ystävänsä.

-- Hyvä. Ja nyt tahdon kysyä, ettekö tekin luota minuun.

Dagny neiti katsoi häneen.

-- Tietysti, sanoi hän, tietysti minä luotan teihin.

Asbjörn Krag kohautti olkapäitään.

-- En minä sitä tarkoittanut, mutisi hän. -- No niin, minä en ole tunkeilevainen. Mutta sen verran tahdon sanoa, etten työskentele tässä asiassa ainoastaan totuuden ja oikeuden, vaan myös onnettoman ystäväni hyväksi.

-- Sen ymmärrän kyllä.

-- Hänen asemansa ei ole hyvä tällä hetkellä. Tiedättekö, neiti, jollen minä olisi puuttunut asiaan, olisi hän nyt luultavasti vangittuna.

-- Mistä syystä? kysyi Dagny.

Hän alensi äänensä kuiskaukseksi.

-- Te ymmärrätte varmaan, että isäänne vastaan on tehty murhayritys.

-- Sehän on hirveätä.

-- Ja Ivar Rye on se, jota epäillään.

Dagny taisteli kauan mielenliikutustaan vastaan.

-- Ja minä voin kertoa teille, jatkoi salapoliisi, että hänen asemansa tässä suhteessa on hyvin huono. Huonompi kuin alussa luulinkaan. Oletteko vakuutettu hänen viattomuudestaan, neiti Dagny?

-- Miten voitte kysyäkään sellaista? sanoi Dagny, ääni harmista väristen.

-- Katsokaamme kuitenkin asioita kylmäverisesti. Voidaanhan pitää täysin todettuna, että isänne päälle hyökättiin kello neljä. Juuri siihen aikaan Ivar Rye oli poissa kotoaan. Ellei hän voi todistaa olleensa muualla, on hän tuomittu, sillä hän on tunnustanut kirjoittaneensa isällenne kirjeen saadakseen hänet ulos. Tiedättekö siitä kirjeestä mitään?

-- Olen kuullut puhuttavan siitä.

-- Oliko se tämä? kysyi Krag ojentaen hänelle kirjeen, jonka tuomari oli esittänyt oikeudelle.

Dagny vilkaisi paperiin ja lysähti kokoon kauhusta. Asbjörn Krag katseli häntä tarkoin. Hänen kasvoillaan vilahti mielihyvän ilme.

-- Se ei ole ratsumestarin käsialaa, sanoi Dagny.

Kirje vapisi hänen kädessään.

-- Tunnetteko käsialan?

-- En.

Dagnyn vastaus oli kova ja jyrkkä. Hän vetäytyi kauemmaksi sohvankulmaan. Asbjörn Krag löi näppiänsä. Yhtäkkiä hän nousi.

-- Hyvä, sanoi hän, ette siis tahdo uskoa minulle asiaanne?

-- Kyllä, sanoi nuori nainen miltei itkemäisillään, -- mutta käsialaa en tunne.

-- Hyvä neiti, minä en usko teitä. Tämä kirje on jonkun kolmannen kirjoittama. Tämä kolmas meidän täytyy saada käsiimme, muuten käy hullusti. Muuten ratsumestari Rye joutuu mitä suurimpaan vaaraan.

-- Luuletteko minun sitten valehtelevan?

Asbjörn Krag vastasi aivan levollisesti:

-- Luulen, neiti.

Dagny nousi.

-- Ennenkuin lähden, sanoi Asbjörn Krag, tahtoisin mielelläni huomauttaa, että asia voi milloin tahansa ja perin helposti kääntyä sille kannalle, että ratsumestari Ryen pelastus riippuu yksinomaan siitä, että te puhutte avoimesti. Ivar itse ei sano mitään, siitä saatte olla vakuutettu. Suokaa minun vielä kysyä: milloin viimeksi tapasitte Ivar Ryen?

-- Eilen kello puoli neljän tienoissa.

-- Ratsainko hän oli?

-- Ei, hän ei ollut ratsain. Enkä minäkään. Me puhelimme tienhaarassa kartanon pohjoispuolella.

-- Sattumaltako tapasitte?

-- Emme. Olimme sopineet.

-- Mutta isännehän oli sellaista tapaamista vastaan?

-- Niin.

-- Oliko isänne kieltänyt teitä menemästä ulos?

-- Oli.

-- Niinpä siis ratsumestari Rye oli kirjoittanut isällenne tuon kirjeen saadakseen tilaisuuden tavata teitä?

-- Ei tuota kirjettä, vastasi Dagny osoittaen salaperäistä kirjettä. -- Se oli toinen.

Asbjörn Krag nyökkäsi.

-- Kummallinen yhteensattumus, sanoi hän, että nuo molemmat kirjeet tulivat samaan aikaan. En tahdo enää kauemmin pidättää teitä, hyvä neiti, mutta ennenkuin lähden, tahdon sanoa teille, että jos ratsumestari on tehnyt tuon väkivaltaisen teon...

Salapoliisi huomasi Dagnyn liikahtavan tahdottomasti.

-- Sanon nimenomaan _jos_, sillä itse puolestani olen vakuutettu siitä, että hän _ei_ ole sitä tehnyt. Mutta _jos_ -- silloin hänen on täytynyt ratsastaa kohtauksestanne suoraa päätä metsään ja siellä käydä everstin kimppuun. Mistä te puhelitte keskenänne?

-- Sitä en voi teille sanoa. Eikä sillä ole asiaan nähden mitään merkitystä.

-- Sovitteko myöhemmästä tapaamisesta?

-- Emme, vastasi Dagny hiljaa, sitä emme tehneet.

-- Te siis sanoitte hyvästit toisillenne?

-- Niin.

-- Silloin saatan kuvitella, että ystävämme on lähtenyt teidän luotanne syvästi masentuneena, kenties aivan epätoivoisena. Ja sellaisessa mielentilassa paras ja kylmäverisinkin ihminen voi...

-- Ei, älkää puhuko enää siitä, sanoi Dagny kauhistuen. -- Minä en tiedä mitään enkä voi mitään sanoa.

-- Hyvä. Minä jätän teidät nyt. Mutta tulen takaisin, ja silloin joko te olette päättänyt puhua -- tahi...

-- En ymmärrä mitä te tarkoitatte. Tahi...

-- Tahi puhun minä, sanoi salapoliisi ja lähti. -- -- --

Viittä minuuttia myöhemmin ratsumestari Rye näki salapoliisin tulevan tyynesti kävellen everstin kartanosta. Hän kulki niittyjen poikki.

Ratsumestari odotti hänen tulevan suoraan sisälle, mutta salapoliisi ohjasikin kulkunsa talliin.

Pehtori avasi hänelle oven.

Hän viipyi tallissa kauan.

Kun hän sitten tuli ulos, oli hän Ivar Ryen mielestä hirvittävän totinen.

-- Onko sinulla ruokaa? kysyi hän astuessaan sisään. -- Minun on toden totta nälkä.

-- Pöytä on kohta katettu.

Asbjörn Krag meni suoraan pesukaapille. Hänen käsistään näkyi, että hän oli penkonut maata. Ratsumestari kysyi, kuuluiko mitä uutta.

-- Koko joukko uutta, vastasi salapoliisi.

-- Onko asia parantunut?

-- Pahentunut se on melkoisesti, rakas ystävä. Ellen niin lujasti ja täydellisesti luottaisi sinuun, olisin nyt vakuutettu, että rikoksentekijä olet sinä.

-- Mitä olet sitten löytänyt?

-- Vastaa ensin kysymykseeni. Sinähän läksit ratsastamaan kello puoli neljä?

-- Niin.

-- Ja ratsastit "Eevalla"?

-- Niin.

-- Ja väität edelleenkin, ettet koko iltapäivänä ollut lähellä sitä paikkaa, mistä eversti löydettiin?

-- Niin väitän.

-- Hyvä ystäväni, oletko huomannut, että "Eevalla" on rikkinäinen kenkä?

-- En.

-- Vasemman etujalan kenkä on rikki.

-- Sitä en ensinkään tiennyt. Mutta mitä sillä on tekemistä asian kanssa?

-- Kävin juuri tallissa, jatkoi Krag.

-- Näin sen. Mitä teit siellä?

-- Tutkin "Eevan" kavioita. Ja silloin sen huomasin.

-- En ymmärrä vieläkään...

-- Minä selitän. Eversti löydettiin muutamien puiden alta metsäniityn laidasta. On tuskin luultavaa, että hänet oli sinne houkuteltu. Todennäköisempää on, että hän oli _paennut_ sinne. Jäljetkin viittaavat siihen. Eversti on juossut henkensä edestä. Joku ratsastaja on ajanut häntä takaa.

Ja nyt tulee kummallisin.

Jäljistä näkyy selvästi, että hevosen vasemman etujalan kenkä on ollut rikki. Aivan kuin "Eevan".

Ratsumestari peräytyi kauhistuneena.

-- Näet siis, jatkoi Krag tyynesti, että asia on huonontunut.

YHDEKSÄS LUKU.

Eräs tapaaminen.

Ratsumestari alkoi kävellä hermostuneesti ympäri huonetta.

-- Anna kun ajattelen, sanoi hän. -- Minä tunnen, että synkkiä pilviä kerääntyy päälleni. Toistan vielä kerran, rakas ystävä, etten nähnyt eilispäivänä eversti Holgeria, mutta kun todistuksia kasaantuu tällä tavoin, alan epäillä omaa luotettavuuttani, omaa huomiokykyäni, omaa järkeäni.

Krag otti jälleen esille salaperäisen näytelmän tapahtumapaikan asemaluonnoksen ja sanoi:

-- Sinä myönnät itse, että puhelit Dagnyn, hänen tyttärensä kanssa tienhaarassa kartanon pohjoispuolella, ja sanot varmasti sen tapahtuneen puoli neljän tienoissa?

-- Niin.

Asbjörn Krag kirjoitti aikamäärän paperille.

-- Tässä asiassa, sanoi hän, jossa ratkaisu toiseen tai toiseen suuntaan voi riippua minuuteista, on hyvä olla etukäteen selvillä kaikista numeroista. -- Hän jatkoi:

-- Näyttää käyneen ilmi, että everstin päälle on hyökätty puoli neljän tai neljän ajoissa, ehkä vähän myöhemmin tai aikaisemmin. Toisin sanoen, jos joku tulee ja väittää, että sinä todennäköisesti ratsastit Dagnyn luota suoraan metsään ja siellä tapasit everstin -- niin sitä et tee tyhjäksi. Vastakohta ei ole todistettavissa.

-- Mutta eihän väitekään ole toteennäytettävissä, mutisi Ivar Rye.

Krag hypisteli lyijykynää käsissään. Hän katseli ystäväänsä tutkivasti.

-- On, sanoi hän.

-- Mitä tarkoitat?

-- Jos _minä_ tahtoisin, voisin milloin hyvänsä todistaa sen. Tai ainakin esittää joukon seikkoja, jotka puhuvat sinua vastaan.

-- Selitä tarkemmin.

-- No niin. Palaan siis talliin ja hevoseesi. Kenkä on rikki.

-- Sen olet jo sanonut.

-- Maa paikan ympärillä osoittaa selvästi, että ratsastaja on ajanut everstiä takaa. Itse olet kertonut, ettei näillä seuduin ole monta, jotka ratsastavat.

-- Mikäli tiedän ei muita kuin eversti ja minä sekä Dagny.

-- Se jo on sangen epäilyttävää. Mutta on vielä epäilyttävämpää: everstin vainooja on ratsastanut hevosella, jonka vasemman etujalan kenkä on rikki.

Ratsumestari peitti kasvonsa käsillään.

-- Kun sinä tätä kaikkea kerrot, sanoi hän, täytynee asian olla niin. Mutta minä en voi sitä käsittää. Se on täydellinen arvoitus. Ratsastin Dagnyn luota suoraan kotiini.

-- Ja kun tätä seikkaa verrataan edellisiin, jatkoi Krag, ja koko sinun esiintymiseesi, teidän välienne äkilliseen purkaantumiseen, everstille kirjoittamaasi kirjeeseen y.m., on todistusketju itse asiassa valmis. Niin, ystäväni, jos eversti nyt on kuollut, niin sinä olet murhaaja.

Ratsumestari syöksähti häntä kohden kasvot tuhkanharmaina. Mutta Asbjörn Krag, joka oli aivan levollinen, pysäytti hänet.

-- Tarkoitan _juridisesti_, sanoi hän. -- Juridisesti sinä olet murhaaja, et moraalisesti. Olen vakuutettu, ettet sinä ole sitä tehnyt, vaan että olet täysin viaton, vaikka epäilysten kietoma, kun sarja kummallisia, arvoituksellisia seikkoja todistaa sinua vastaan. Tehtäväni käy vaikeaksi, eikä ole suinkaan sanottu, että voin ensi kuulustelussa estää sinua joutumasta vangituksi.

-- Kunpa vain voisin ymmärtää, sanoi ratsumestari, kuka sen on tehnyt. Eversti Holgerillahan oli pelkkiä ystäviä tällä paikkakunnalla. Ja sellaisen teon täytyy olla verivihollisen työtä.

-- Ajattele tarkoin, vastasi Krag, niin ehkä pääset jäljille. Muistatko muutosta, mikä yhtäkkiä tapahtui everstissä?

-- Muistan.