Part 6

TEKMESSA. Zeus, kaikkein varjelija olkoon siunattu, Ja Ares, turva sankarin ja muinoin myös Mun Aiaan' auttaja. Oi kuule, sydämmein, Eurysakes viel' äsken eli, muisti myös Mua. Lausu oliko hän haavoitettuna Vai terve, jalo, urhokas? Ah, vastaa jo!

HYLLOS. Ei haavoitettu ollut hän, mut pukunsa Ol' päästä jalkapohjiin saakka verinen, Ja miehuullisna, jalona hän johdatti.

TEKMESSA. Hän mille asialle sinut lähetti?

HYLLOS. Sua näiltä rannoilta nyt pian saattamaan Pois johonkuhun saareen, jossa piilossa Sa voisit olla.

TEKMESSA. Taivas, onko kaikki siis Jo kadotettu?

HYLLOS. Kuningatar, joudu pois! Mun venheeni on valmis. Ehkä ennätän Mä vielä tappeluhun ennen loppuaan.

TEKMESSA. Kas tuonne, siellä hengittää Eurysakes; Miss' elää hän, siell' elän mä, en muualla. Mua vie, jos tahdot, häntä vielä lähemmä, Mä seuraan, mutta hänestä en luovu, en.

HYLLOS. Siis mitä tehnen? Kuningatar, onni on Nyt kauheasti kääntynyt; Leiokritos On saanut oivat lisä-joukot avukseen, Ja rivimme jo harvenee. Kun aikaa on. Suo sinut pelastan.

TEKMESSA. Mä mitä vainoa Sokea vaimo raukka voisin peljätä? Mut jospa joku syntynynnä vaimosta Niin säälimätön ois, tät' että kurjuutta Hän tahtois enentääkin, mitä voisi hän? Ei sais se enentyä jos Eurysakes Ois hengissä, jos kuollut, ei se taitaisi.

HYLLOS. Se onko sanas viimeinen?

TEKMESSA. Sen kuulit jo.

HYLLÖS. Siis palajan. Jo läheneepi tappelu, Mä siihen riennän.

SAATTAJA. Kuningatar, verissä On Hyllon käsivarsi.

HYLLOS. Keihään raapima Timokleen, hän ei enää sitä lennätä.

TEKMESSA. Sä viivy, haavas sidon; onhan käteni Mun taitava, vaikk' onkin silmäin sokeat. Käy, saattajani, nouda vettä lähteestä Majamme luota.

HYLLOS. Vettä! Kylmä juotava On polttavalle janolleni virvoitus, Mä viivyn hetken.

TEKMESSA. Näytä käsivartesi! Mä tutkin haavas. Sillä aikaa kertoile Sä tappelusta, kuinka nuori kuningas Itsensä käyttää.

HYLLOS. Varo!

TEKMESSA. Kärki syvähän On keihään mennyt, suonen poikki katkaissut. Nyt side aluks, kunnes vesi joutuupi. -- -- Mut kuinka soti kuninkaasi?

HYLLOS. Leijonan Hän lailla taisteli, kun sai vaan taistella.

TEKMESSA. Sai taistella? Se onni varmaan runsaasti Hänelle sallittiin.

HYLLOS. Ain' ensihetkestä Pakeni häntä nähtävästi joka mies. Myös itse vallan riistäjä Leiokritos, Vaikk' ikämies, nyt riehuin nuorten innolla, Sun poikaas kartti niinkuin ruttotautista, Ja väellensä huusi että karttaisi Se häntä.

TEKMESSA. Aseet vaihdetut, ne petti, voi! Kuink' on Leonteen laita?

HYLLOS. Häntä etsivät Ja ahdistavat kaikki joukot, uhaten Kuin myrskyt vuorta.

TEKMESSA. Entäs jalo sankari?

HYLLOS. Hän rynnäköitä horjumatta vastusti Siks kunnes saapui päivä pilvet poistaen.

TEKMESSA. Muu poikaniko?

HYLLOS. Hän.

TEKMESSA, Hän auttoi vuorostaan Pelastajaansa. Sulon sanoman sä tuot.

HYLLOS. Niin teki hän, mut ei vaan vuorostaan, hän myös Tuhansin kerroin toisen avun korvasi. Leonteen ympäriltä joukot poistumaan Kun saanut oli hän ja tämän jättänyt, Niin jälleen nähden ystävänsä hädässä Taas avuksi hän ehätti. Niin tarkasti Ei kotka, kiitäin ilman avaruudessa, Voi silmäellä pesää poikainsa, kuin hän Tarkasti paikkaa, jossa veikko tappeli. Hän aina oli siellä, missä vaarakin, Ja kun se poistui, kiiti hänkin kaukana. Niin kävi tappelu.

TEKMESSA. Niin eikö vieläkin?

HYLLOS. Kun Rhaistes joukon suuren, voittamattoman Vihollistemme avuks toi, niin raukesi Jo meikäläisten voitonsaannin luottamus Ja luottamuksen kanssa heidän intonsa; He vainottuina, hajonneina kaatuvat Nyt tänne peräytyen.

TEKMESSA. Mit' Eurysakes Nyt tekee ja Leontes? Vastaa! Joudu jo!

HYLLOS. He tappelevat, kuningatar, rinnakkain Ja toinen toista suojeleepi juuri niin Kuin nähdään kahden ison varsan sotivan Parissa hukkaparven nälkään nääntyvän. He vitkaan peräytyvät, myövät vereen vaan Jok' askeleensa.

TEKMESSA. Vieläkö Leiokritos, Kuin ennen, toista karttaa?

HYLLOS. Kaukaa näkyy vaan Hän katselevan tappelua huutaen Tuskallisesti: poikaan' älkää tappako, Mut toinen, tuo, jok' ompi Aiaan puvussa.

TEKMESSA. Oi raukkaa! Mikä outo, synkkä erehdys Nyt hänen mieltään pimittää! Hän suojelee Juur vihamiestään, jolle soisi kuoleman, Ja tahtoo pelastettavansa surmattaa. Hän lienee ahne vallalle, ei syömmetöin Hän varmaan ole. Isän sydän hällä on, Jok' anteeks' antaa, vapisee ja rakastaa. Oi onnetonta!

HYLLOS. Tahdotko sä minulle Viel' antaa apuasi? Miss' on saattajas?

TEKMESSA. Juo janoosi ja mulle vesiastia Ja käsivartes anna.

HYLLOS. Kuule, meteli Ja huuto lähestyy! Suo sinut pelastan! -- -- -- Et tahdo, kuningatar. Jää siis! Juoma on Mua vahvistanut, virkistänyt intoni. On helppo haavani, siis riennän taisteluun!

(Menee.)

KOLMAS KOHTAUS.

Tekmessa. Saattaja.

TEKMESSA. Ei vielä.

SAATTAJA. Hän jo meni.

TEKMESSA. Into nuoruuden! Zeus häntä suojelkoon, nyt apu jumalten Vaan hänet voipi pelastaa; jo lähellä On tuhon tuova tappelu.

SAATTAJA. Jo näkyvät.

TEKMESSA. Sä mitä näät?

SAATTAJA. Nään hajonneita joukkoja, Oi kuningatar, vuorilla ja metsissä Ja kaikkialla hurjimmassa vauhdissa. Yks tänne rientää.

NELJÄS KOHTAUS.

Edelliset. Pakolainen.

PAKOLAINEN. Auttakaa, oi auttakaa! Oi missä löydän suojan, turvan, puoltajan? Nyt meikäläiset kaatuu. Itse ruhtinaat Molemmat, jotka virtaa vasten vierekkäin Jalosti seisoivat, nyt eri haaroille Vei kuohuvainen virran koski mukanaan. Jo loppuu kaikki.

TEKMESSA. Ruikuttava pelkuri! On ruuhi tuossa, sillä henkes pelasta!

SAATTAJA. Tuo kurja seuraa neuvoasi.

TEKMESSA. Tahdotko Sä myöskin tehdä samoin?

SAATTAJA. Kuningatar, en Sinusta luovu, vähin tänä hetkenä.

VIIDES KOHTAUS.

Edelliset. Rhaistes (pakeneva Leontesta, joka hänet saavuttaa).

LEONTES. Sä turhaan kartat kostoa, kas, miekkani On ylitsesi, konna, tilis pian tee.

RHAISTES. Oi kasvot, ääni! Ruhtinaaniko se on? Mun kuninkaani jalo poika? Armahda, Jos tosin olet hän, jok' olevan sä näyt! Rukoilemaan mä lankean sun eteesi: Äl' ota henkeäni, ota lunnahat. On mulla maita, kultaa, kalleuksia. Niist' ota minkä tahdot, minut säästä vaan, Mut älä tapa!

LEONTES. Nöyrä olet nyt, mut et Niin ollut kun sä äsken joukon ärsytit Mun miehiäni vastaan.

EHAISTES. Älä rangaise Mua, paljaast' erehdyksestä vaan rikkonutta! Sun ken ois tuossa puvussasi tuntenut? Mä hämärässä siksi vihamieheksi Sun luulin, joka isäs valtaa uhkailee. Mä kuninkaani käskyä vaan tottelin Kun tappelin. Mut kas, nyt heitän aseeni Ja aseetonna makaan tässä kerjäten Sult' armoa.

LEONTES Pois! Kovin kallis miekkan' on Sun rangaistukseen käyttää, mene aseitta Ja häpeätäs todista.

(Kääntyy pois).

RHAISTES. Tok' henkeni Lahjasta ota vasta-lahjaks teräs tää.

LEONTES. Kyykäärme, mua pistit; kiitos Zeusille, Voin vielä kostaa.

(Lävistää Rhaisteen.)

RHAISTES (kuolemaisillaan.) Koston jumalattaret! Oi syy on teidän että petti teräksein. Elossa teidän, teidän kuolossakin oon.

(Kuolee.)

LEONTES (istuen kivelle.) On haavoitettu rintain, silmät hämärtää, Yön pitkän ennustava vieras ilmestyy. Nyt Diike valmis uhris on ja veressään Se alttarillas lepää kohta vaivoistaan. Oi kuolon suloisuutta koska viimenkin Se oikeuden kilvoittajan palkitsee! Mit' oisi mulle valtikka, mi nuoruuden Ja rakkauden riemu tiedon rinnalla, Ett' yhteyteen pääsen jumalattaren, Sen, jolle henken' olen alttiiks antanut?

TEKMESSA. Mä kuulen äänes, kalliini, ja tunnen sen, Ja huudan tuhatkerroin voi, kun puheestas Mä huomaan että olet haavoitettuna. Oletko pelastumaton, mä enkö voi Sua auttaa?

LEONTES. Kuningatar, turha apus on.

TEKMESSA. Sä älä hylkää huolta vaimon sokean, Hän näkee sydämmen ja sormen avulla. Siis tule tänne jos sä voit, tai tulen mä Sun luokses, miten tahdot.

LEONTES. Suo mun levätä Nyt rauhassa. Mun elon' oli murheeni, On kuolo ilon' oleva, se mulle suo. Mut kosk' on mulla ystävä nyt, jolle ma Saan uskoa jäähyväiseni ainoat, Leiokritolle isälleni vietäväks. Sä lausu että huokauksen viimeisen Omistin hänen isän-rakkaudelleen. Se häntä lohduttaa, ja lohdutusta kai Hän tarvitsee kun kuolostani tiedon saa. Ja viimein lausu että vahva toivoni On häneen yhtyä kun yössä tuonelan Ei kuninkuuden loiste häntä sokaise. Velvollisuus meit erotti vaan, viha ei -- -- -- Mut -- -- -- sodan aalto kuohuu tänne. Voimani, Nyt kestä vielä!

KUUDES KOHTAUS.

Edelliset. Leiokritos (äkkiä syöksyen esiin).

LEIOKRITOS. Onnellinen näky, haa! Sun, kansan häiritsijä, viimein tapasin. (Lyö Leonteen kuoliaaksi). Tää ota valtikasta, jota minulta Sun häijy kätes pyysi ryöstää. Loppukoon Noin kukin kurja, maansa rauhan rikkoja.

TEKMESSA. Voi, voi nyt valitus vaan täällä kaikukoon!

LEIOKRITOS. Se siis on tehty, ilomielin käännyn nyt Pois hänestä, pois verestä ja vihasta Luo hänen ensin, joka voiton mulle soi, Ja vahvisti mun valtani tuon kuololla. Zeus, kaikkivoipa, kuningasten kuningas, Mua kuule kun mä polvillani ollen nyt Sua kiitän varjeluksestas ja armostas, Ja lupaan hekatombin alttarillesi. Mut yhden uhrin tunnen paljo kalliimman Noit' eläimien verisiä paistia, Sen poltto-uhrin, jossa polttaa ihminen, Sun lepyttämäs, vihansa ja kostonsa. Sen uhrin nyt mä tahdon sulle pyhittää. Siis tänne, kansa, sua kutsuu kuninkaas! (Kansalle, joka on kokoutunut hänen ympärillensä.) Kas, tuossa makaa valtikkani pyytäjä; Mua pelko ei nyt enää sotaan pakota. Siis menkää kaikkialle, rauhaa, armoa Kaikille huutakaa, jotk' ovat rikkoneet, Ja sovintoa, rakkautta kullenkin. On verta kyliin juossut, nyt se tauotkoon. Julistakaa se ensiksi Leonteelle, Julistakaa ett' isänsä hänt' odottaa Nyt avoin sylin. Joutukaa!

(Joukko hajoaa.)

TEKMESSA. Mies onneton! Jos tosin olet se, jok' olevan sä näyt, Leiokritos, voi sua, tuhatkerroin voi!

LEIOKRITOS. Ken riemuani estää voivotuksillaan? Sä onneton! Siks sua nimitän, vaikk' ei Sun nimes ole vieras, olet varmahan Tekmessa, jonka tulost' olen kuullunna.

TEKMESSA. Se oon, sä Diiken koston uhri sokea.

LEIOKRITOS Its' olet sokea, jumalten hylkäämä.

TEKMESSA. Voi kurjaa sua, voi!

LEIOKRITOS. Mut armo, rauha vaan Suu osas olkoon, äiti parka, niillä jos Voit sydäntäsi lohduttaa. Mä ymmärrän Sun katkeruutes; suo sen toki leppyä. Jos sallimus sai minun sulta ryöstämään Ilosi suurimman, sä tiedä että se On tapahtunut pakosta, ei tahdosta. Voit luottaa että tahdon antaa pojastas Mit' antaa taidan: lemmen, turvan, kunnian Mä täällä sulle suon jos tänne asetut. Jos tahdot muille maille kaukaisille, tai Jos läheisille, laiva varustettu on Varoilla runsailla ja kunnon väellä Sua saattamaan: vaan vihasi nyt aseta, Se polttaa mieltäni.

TEKMESSA. Kuin hellä puheesi Mun mieltäin polttaa. Saattajani, kaatuneen Luo mua johda.

LEIOKRITOS. Suo mun sua kuljettaa, Mä olen sulle arvoisampi saattaja.

TEKMESSA (langeten kaatuneen viereen). Oi kallis kukka, kukkiessas katkaistu!

LEIOKRITOS. Näät ihmistaimen usein nähdyn kohtalon.

TEKMESSA. Oi, tämän veren vuodattaja keksivä On kohta, kennen veri on.

LEIOKRITOS. Äl' uhkaile! Ei uhkaus, vaan murhe heikon voima on.

TEKMESSA. On halpa murheeni sun murhees rinnalla.

LEIOKRITOS. En pelkää ennustustas, uhkaustas en.

TEKMESSA (irroittaen Leonteen kypärän ja kohottaen hänen päätänsä). Kun näät sä kasvot nuo, mua silloin uskot kai!

LEIOKRITOS. Leontes!

TEKMESSA. Tunteeko nyt isä poikansa?

LEIOKRITOS. Leontes!

TEKMESSA. Siks tää kallis uhri mainittiin.

LEIOKRITOS. Leontes, onko taivaan suuret jumalat Mua rangaisseet?

TEKMESSA. On miekkaa syvään leikannut Ja hengen majan murtanut, hän kuollut on.

LEIOKRITOS. Hän kuollut kautta miekkani! Oi ihminen Kuink' on hän halpa jumaloiden edessä; Vaikk' onkin jalo, on hän heille leikki vaan, Siis heidän tahtoansa yksin noutakoon. Jos omast' edestään, ei heidän edestä, Hän jotain tekee, turrnioks se hälle on -- -- -- Hän kuoli kautta miekkani! Se, jumalat, Ol' päätöksenne, kuoli ehkä vihaten, Oi katkeruutta, sitä miestä, joka ois Tuhansin kerroin kuollut hänen edestään.

TEKMESSA. Jos lohdutuksen lause huoles helpottaa, Se kuule: kuoloon saakka rakasti hän sua!

LEIOKRITOS. Ken sanoo sen?

TEKMESSA. Viime huokauksensa, Jonk' omisti hän sulle nyt sun tullessas.

LEIOKRITOS. Oi kallis lapsen sydän, senkö palkan sait? Mut vaikka rakkautes lisää tuskaani, Se lohdutukseni on myös. Leontes, oot Mun omaisuuten' ainoa myös kuoltuas. Josp' oisin sua rakastanut vähemmin Ja neuvoasi seurannut kun varoitit Mua usein vallan pettävästä loistosta! Mut rakastinko valtaa itse tähteni? En, sun vaan tähtesi. Mä sulle perinnöks Sen jättääkseni sodin vasten sinua Ja jumaloita, ihmisiä, itseäin. Sä unelmaini Salaminin kuningas, Nyt nuku kruunutta, mut myöskin huolitta Helmoissa jumaloiden, joiden asiaa Maan päällä valvoit. Ma en voi noin nukkua. Valittamatta tuskan tään oon kärsivä Kun taivaallisien sen tiedän sallimaks, Ett' oisin mä myös todistaja voimainsa. Niin, raskas muuttuu helpoks heidän tahtoissaan Ja mahdolliseks mahdoton, sen todistan.

TEKMESSA. Oi herkeä, sä olit vihamiehemme, Viel' olet se, mut puhees särkee syömmein.

LEIOKRITOS. Miks mua kutsut vihamieheks? Viha on Maan päällä vaan; en maahan kuulu, kotini On tyyni tuonela, Leontes siellä on.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Edelliset. Soturi (rientäen esiin).

SOTURI. Mä tänne juoksin, mua seuraa vihamies. Nyt joudu, kuningas, sun valtaas uhataan.

LEIOKRITOS. Vai uhataan! Ei koske minuun uhkaus.

SOTURI. Mua usko, ihmettele sodan menoa, Miten se syystä vähästä voi vaihtua. Näit voittomme, se näkyi meille varmaks jo. Me sotureille ilmoitimme käskysi Rauhasta, armosta ja laupeudesta, Ett' oli miekkas surmannut Eurysakeen. Hän silloin, jonka me Leonteeks luulimme, Paljasti päänsä, kasvoillaan ja lauseillaan Valheeksi näytti luulomme. Oi kuningas, Jos oisit meidät silloin nähnyt! Miekkaa ei, Ei keihästä nyt kohotettu: hämmästyi Jokainen kuin ois nähnyt kuolleen nousevan Ja valittaen ennusti ett' ehkä ois Isänsä miekan kautta poikas kaatunut.

LEIOKRITOS. Oi kova totuus!

SOTURI. Kuningas, pois joukko läks Uhalla lausuin sotaan tullehensa vaan Leonteen edestä ja hänen valtansa.

LEIOKRITOS. Niin samoin kuin myös hänen kurja isänsä.

SOTURI. Nyt kokoontuneet viholliset ryntäävät Taas päällemme. Ei auta heitä vastustaa. He tulee, kuule, joudu, itses pelasta!

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Edelliset. Eurysakes. Eubulos. Hyllos. Sotajoukkoa.

EUBULOS. Mä miehen nään.

HYLLOS. Hän on se, tänne, kuningas!

EURYSAKES (kohottaen miekkansa Leiokritoa kohtaan). Sua etsin. Kuole! täm' on kosto jumalten!

LEIOKRITOS (lyöden miekan hänen kädestään). Pois, nuorukainen! älä koske kuololle Vihittyä, hän kaatuu kautta valtojen Ylhäisempien, mut ei sinun kauttasi. Kas verta kärjellä tään kalvan kirkkahan, Se vuotaa sydämmestäin, sinne pyrkii taas. Sä pidä, jonka luulet kalliiks, valtikka Ja nimi kuninkaan: kuin ne, niin tyhjät ei, Mut rauhaisemmat ovat haamut tuonelan. Elolle kavalalle lausun: hyvästi!

(Lävistää itsensä miekallaan ja kuolee).

EURYSAKES. Oi äiti! Voitin, riemuitse, nyt hallitsen.

TEKMESSA. Ilosi ylpeä nyt ensin hillitse. Velvollisuudet voittajan on lempeys Ja laupeus ja kiitollisuus, muista se.

EURYSAKES. Ja oikeus, se lisää. Kiitollisuus kai Siis olkoon työni alku. Sulle kuolleelle, Lujalle ystävälleni sen omistan, Sen jumaloita lähinnä oot ansainnut. Oi jos sä eläisit, jos oisin korottaa Sinut ma saanut rinnalleni kunniaan Siks että meitä oisi Salaminissa Niin palveltu kuin taivaan kaksoistähtiä! Mut kaaduit, muistossani kohta loistat vaan. Eubulos, Hyllos, ystäväni, teille nyt Mä uskon hänen ruumihinsa siksi kun Mä kuninkaallisella hautapatsaalla Saan sitä kunnioittaa; saatte palkkanne. Myös teitä kaikkia, jotk' alttiiks annoitte Mun edestäni henkenne, mä kiitän myös, Ja lupaan palkita, enk' ole pettävä, Vaikk' itsevaltiaan en käytä keinoja. En ystäväni hyödyks vihollisia Mä mieli ryöstää, niinkuin hän. Nyt olenko Kiitollisuuden, laupeuden velkani, Oi äiti, maksanut?

TEKMESSA. On maksu alkanut, Ja hyvä alku ilahuttaa minua.

EURYSAKES. On vielä velvollisuus mulla tehtävä Ja viimeisehen ropoon vaatimuksensa Saa multa oikeus. Kas tänne, kansani! Näät tuossa verenvuodattajan makaavan Ja vieressänsä kumppalinsa kaikessa Vääryydessänsä. Miehet, tulkaa, hilatkaa Nuo molemmat, tuo valtias ja veikkonsa Pois Xuthos-vuoren kukkulalle paljaalle. Ja sinne tullen heiltä vaatteet riistäkää, Alastomiksi ruumihinsa jättäen, Ett' taivaan haukat nälissänsä helpommin Sais vainun heistä, päästäksensä ruoalle.

TEKMESSA. Mi rietas henki antoi sulle neuvon tuon?

EURYSAKES. Its' oikeuden jumalatar, Diike juur.

TEKMESSA. Ei vaadi Diike että noin sä rangaiset Jaloimman ystäväsi isän rikoksen.

KANSA. Armahda isää pojan tähden, kuningas.

EURYSAKES. Saa poika palkkans', isä rangaistuksensa.

TEKMESSA. Mainitsit Diikeä, hän onko käskenyt Sua manalaisten oikeutta rikkomaan, Kun haukoille, et heille, jätät ruumiin tään?

EURYSAKES. En tiedä kuinka jumaloita loukataan, Jos haudatta tää haukkain ruoaks jätetään.

TEKMESSA. On lyhyt lapsen mieli, se kuink' erehtyy! Ellei lie jumaloiden, kenen kuollut on Tilinsä päätettyään kanssa ihmisten? Kas iltapilviä, niilt' ota oppia. Ne hetken loistaa taivahalla, kohta taas Ne sätehissä hiljaisissa laskevat Emonsa poveen, maahan. Käsittänet kai? Kuin ne, niin nousee tuonelasta jumalten Lähettämiä haamuja; ne liikkuvat Valossa päivän hetken ihmisnimellä. Näät tänään niiden vuorotellen loistavan Ja vaalenevan, huomenna jo katoovat. Mut jumalat, ne vaatii jälleen lahjansa, Ja voi, voi ihmistä, jos sen hän pidättää. Oi armahani, ällös heitä suututa; Suo sijaa sydämmeesi varoituksellein, Ja hauta hälle salli! Vaikka rikkoi hän, Sä ällös riko!

KANSA. Seuraa äitis neuvoa, Ken kieltää haudan kuolleelta, se rangaistaan.

EURYSAKES. En pelkää tuonen jumaloita, taivahan Jos kunnioitan tuolla rangaistuksella; Mut, äiti armas, sua tahdon totella, Ja sinun tähtes kunnialla haudata Mun vihamieheni kuin ois hän ystävä. Ei vihan yötä mieleni voi kärsiä Kun mieles päivänloiste sitä valaisee, Sä kirkas, loppumaton lähde sovinnon! Leiokritolle myös on hauta tehtävä, Niin vierekkäin saa maata isä poikineen, Ja maahan kätkettäkööt kaikki kalut myös Jotk' ovat rakkaat sankareille haudassa, Nuo sotapuvut miekat, kilvet, kypärät. Ja sitten taitavasti tehdyn patsahan Mä nostan haudoille ja heidän nimensä Ja mainehensa hakkaan patsaan marmoriin. Mut koska vieras saapuu tähän saareemme Ja näkee nämä nimet sekä kyselee: Tuo eikö ollut kuninkaanne vihamies? Ken rohjennut on nostaa muistopatsaan tuon Viel' eläessä hallitsijan? Vastataan: Äl' ihmettele, hyvä vieras, valtaa kaks Hallitsijata väkevämpää nosti sen: Rukous äidin ynnä lapsen rakkaus.