Part 5

EUBULOS. Sun polviesi eteen, nuori ruhtinas, Mä lankean ja suutelen sun jalkojas. Sä olet Aiaan poika, aivan tuommoinen Hän oli, vihasta kun muuttui muotonsa, Kun silmäns' otsan pilven alla säteili, Juur tuommoisna hän usein seisoi eessäni. Mun kuninkaani poika, olet kuningas, Mun jalo kuninkaani, kauan kaivattu, Nyt terve tultuasi, suoma jumalten!

TEKMESSA. Et epäile siis enään.

EUBOLOS. Epäillä! Oi kun Hän tuli puolikuolleena, ken kummeksii Ett' en mä Aiaan poikaa heti tuntenut? Nyt on hän elpynyt ja intoon syttynyt, Nyt tunnen Aias kuninkaani hänessä.

TEKMESSA. Oi tulinen ja kiivas oli mainio Isänsä myös ja siksi joutui turmioon. Rukoilen kaikkivaltiasta Zeusiä Ja tytärtään Athenea ett' antaisi He pojallein mit' Aiaalta he kielsivät: Tasaisen mielen, viisauden malttavan. Oi poika, äsken sylihini saapunut, Niin alaston, niin aseeton ja avuton Kuin olit synnyttyäs siihen tullessas, Sä vihastua rohkenetko? Pakene Nyt ihmisiä, piile äitis turvihin Ett'ei hän sua ainiaksi kadottais.

HYLLOS. Nyt, kuningatar, toimehen.

TEKMESSA. Sä myös?

EUBULOS. Ja mä. Tulevaisuuden muodon määrää hetki tää; Siis joutukaamme!

EURYSAKES. Aseita!

EUBULOS. Sä, Hyllos, nyt Talosta taloon saarellamme kiiruhda, Ja julistain ett' Aiaan poika, kaivattu, On täällä, kutsu ystävämme kokohon Tään nuoren kuninkaamme puolta valvomaan. Nyt kiiruhda vaan!

HYLLOS. Ei nyt enään epäilys Saa heitä masentaa, nyt väkivallalla On väkivalta kumottava. Pois!

TEKMESSA. Ei, seis! Sä saatat meidät hukkaan.

EUBULOS. Myöhä! ääntäsi Ei enää kuule hän.

TEKMESSA. Oi ukko onneton, Miks tuhotyöhön nuorukaista kehoitit? Me hukkaan joudumme nyt. Oi Eurysakes, Sun äitis syliin riennä, että syleillä Sua saisin vielä kerran. Ennen ehtoota On aamusi jo muuttunut taas illaksi Ja iltas päivätönnä yöksi synkäksi; Ken meitä suojelee?

EURYSAKES. Oi mistä miekan saan? Vasemman käten' annan maksuks kun vaan saan Mä miekan oikeaan.

EUBULOS. Viel' Aias elääpi Ja rohkeana, uhkaavaisna vielä nyt Tuo jalo Telamonin vesa seisovi. Oi kuningatar, onnellisin äidistä, Kun jalon miehen synnyinmaalle synnytit Pelastajan.

TEKMESSA. On pelastuksen pyytäjä Nimensä oikea.

EURYSAKES. Oi liekkö kurjuutta Mun kurjuuttani kovempaa. On aseita Kaikilla eläimillä, pienimmilläkin, On hammas taikka kynsi; mä oon aseeton. Ja mulla, kuninkaaksi syntyneellä, vaan On tyhjä kämmen.

EUBULOS. Terve ruhtinaani, pois Nyt huolet, rikas olet, ota perintös, Se ompi täällä.

EURYSAKES. Haudassa.

EUBULOS. Juur haudassa On jalo isäs laina, mulle uskottu. So ota nyt.

EURYSAKES. Ma mitä kuulen? Oksille Kun hyppäät, kuuluu niinkuin kalske aseitten.

EUBULOS. Kas tässä.

EURYSAKES. Kilpi.

EUBULOS. Tässä.

EURYSAKES. Miekka.

EUBULOS, Tässä on.

EURYSAKES. Haarniska, kypärä! Oi jos nää täynnä ois Timanttia ja kultaa, vanhus uskottu, Sä kuninkaita rikkaammaksi pääsisit, Ne lunnaaks saisit kätketyistä aarteista, Nous' ylös haudasta, ja lisää ansios, Mun päälleni nyt auta tämä haarniska. Kas, kilpeä jo kannan.

EUBULOS. Suu se kaunistaa.

EURYSAKES. Nyt soljet kiinnitä.

EUBULOS. Tää haarniska, se on Niin sulle sopiva kuin ylles tehty ois. Kuink' olet isäs näköinen nyt! Silmäni Se kyynelöittyy vaikka sydän riemuitsee.

TEKMESSA. Mun poikaniko sota-asuun puetaan?

EURYSAKES. Kas äitini, sun suljen rautaan, teräkseen, Kun riemuiten nyt sinua mä syleilen.

TEKMESSA. Oi syli, oi! Oi Aias! Aika entinen, Iloinen Xanthon rannalla! Nyt, poikani, Mua paina rauta-rintaas vastaan! Isäsi Noin muinoin mua syleili kun palasi Hän voittajana taisteluistaan. Haarniska On pehmiä, kun rakkaan rinnan kätkee se.

EUBULOS. Painaako pukus, kuningas? Viel' Aiasta Sä olet nuorempi, eik' ole voimasi Nyt vielä palanneet.

TEKMESSA. On kylmät kasvosi, Mun poikani, ja kätes meren kylmästä On kohmeessa.

EYRYSAKES. Oi kohta, kohta, äitini, Tuo riemu mulle voimat jälleen.

TEKMESSA. Kotiini Mua seuraa että saisin hoitaa sinua, Ja puhdistaa sun jäseniäs suolasta, Jok' ompi niihin hyytynyt. Mun armaani, Mua seuraa!

EUBULOS. Seuraa äitiäs ja neuvoaan; On hänen hoidollansa jäykkyys sulava, Ja voimas jälleen vahvistavat jumalat.

EURYSAKES. Pois menisinkö, vaaraan sinut jättäen? Mua eikö tarvittane?

EUBULOS. Kuningas, ei nyt Kun tyyni on, mut kohta myrskyn noustua.

EURYSAKES. Siis menkäämm' äiti. Työläs, tuima taistelun' Ol' äsken aaltoin kanssa, sen mä tunnen nyt. On ruumis rauennut ja häpeäkseni Nyt tarvittavat voimani on vaipuneet.

(He menevät.)

KUUDES KOHTAUS.

EUBULOS (Yksinään.) He astuvat, mut heikko pojan kulku on, Mun nuoren, kalliin kuninkaani. Ankara Kai oli taistelunsa kanssa aaltojen, Julmimman jättiläisen. Suokoon jumalat Ett' äidin hellän hoidon alla kostuisi Hän kohta. Oi kun viha äsken punasi Hetkeksi hänen kasvojansa kalpeita, Kuink' ihana hän oli! Jospa semmoisna Tuo armas poika näyttäytyis, kun kokoontuu Koht' ystävämme; oi jos heidän intonsa Hän levättyään nostaa voisi! Muuten hän Ja kaikki ystävänsä hukkaan joudumme. Mut mitä. Asehissa joukko lähestyy, En tiedä liekkö vihamies vai ystävä. Mut katso! Rhaistes joukossa. Voi, pelastust' Ei meillä ole. Meillä? Vähät meistä, jos Me hukkuisimme. Mutta, nuori kuningas, Sua kohtaa sama kohtalo.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Eubulos. Rhaistes (joukkoineen).

RHAISTES. Siis viimeinkin Sun julkisessa ilkityössä tapasin, Sä viekas kettu, salaa olet hiipinyt Ja kansan sydämmiä kuninkaaltamme Varastanut. Nyt kiinni olet; valmis on Sun rangaistukses. Miehet, hänet sitokaa; Hän on se jok' on lähettänyt poikansa, Tuon hurjan, saarnailemaan julki kapinaa Nyt Salaminissamme, Hänen lorunsa Se on ett' Aiaan poika oisi palannut. Oi hävytöntä valhetta! Haa, kuninkaan Hän luopi veden ajamasta orjasta. Miss' on hän? Näytä esiin Aiaan poika tuo; Me häntä katsoisimme, missä piilee hän? Välehen vastaa henkes uhalla. Meill' on Nyt kiire.

EUBULOS. Tähtesi en tuhlaa sanoja, Niit' olen turhaan tuhlannut sun koiruutees. Mut teille, maamme pojat, jotka pakosta Nyt väkivaltaa puolustatte, ilmoitan: On tosiaankin palannut Eurysakes. Siis ketä kuninkaaks ja ketä haltijaks On meidän katsottava, sitäkö Jok' oli vertaisemme vaan, vai häntäkö, Jok' ompi sukuperää jumalallista, Ja perillinen haltijaimme muinaisten? Siis älkää epäilkö, pois pankaa päältänne Nyt valloittajan ies sitä palvelkaa, Jok' on jo syntyänsä kuningas.

KANSA. Se on, Sä vanhus, kuninkaamme, jonka vallassa On rangaista ja palkita. Jos sinä myös Niin aattelisit, vangittu et olisi, Et surman teillä.

EUBULOS. Kurja ihmismahtavuus! Niin itse kerjäläisen koira, nälkäinen Kuin isäntänsä, häntä seuraa, karttaen Hovien herkku-pöytiä, ja iloisna Uskollisuudessansa kärsii kaikkia, Vaan yksin rakkauden nälkää kammoen. Ei muut kuin ihmiset voi nuolla käsiä Vihollisensa, teeskennellä nöyryyttä. Ja isäntiä vaihtaa.

KANSA. Ennen katkera Sä olit, vanhus, kuoloon saakka katkeruus Sua seuraa.

RHAISTES. Älkää hullusta nyt huoliko. On täysi määränsä, jo veressänsä hän Ois tuossa, ellei kuolleena hän mykkä ois, Meit' on nyt hyödyttävä häijy kielensä. Siis katso, tyhmä, tätä miekkaa paljasta, Ja valitse nyt, tahdotko tuon sydämmees, Vai julkaisetko miss' on vale-kuninkaas.

EUBULOS. Sä kysyt?

RHAISTES. Vastaa elokses tai kuolokses.

EUBULOS. Siis kuule: kuninkaani, hän on povessain; En estä, häntä etsi sieltä miekallas.

KANSA. Noin arvotonko sulle, hullu, henkes on?

EUBULOS. Niin ois jos kuolo voisi mua säikyttää.

RHAISTES. Niin olkoon, mutta puhua ja ilmaista Sun täytyy, mihin kätketty on kuninkaas. Jos uhkausta miekan et sä tottele, Sun voinee ruoska vähitellen lannistaa: Siis työhön miehet, tänne ruoska tuokaatte.

EUBULOS. Kas Hyllos, loiste yössä!

KANSA. Rhaistes, katsahda! Sun vihollises lähestyy.

KAHDEKSAS KOHTAUS,

Edelliset. Hyllos (aseellisella joukolla).

HYLLOS. Jos liikutat Hiuskarvaa ukon, riettaan henkes menetät.

RHAISTES. Oi häpeää, kas joukkoa, sen johtaja On kalastajan hurja poika! Minua Hän ensin etsii, ystäväni, suojelkaa Mua, kuninkaanne uskottua. Torjukaa Lujasti ryntäystä verkkaan väistyen.

HYLLOS. Käsiimme päällikkönne Rhaistes antakaa Nyt viipymättä.

KANSA. Ensin miekkaa mitellään.

HYLLOS. Niin tehkäämme!

(Tappelu. Rhaistes ahdistettuna väkineen pakenee.)

YHDEKSÄS KOHTAUS.

EUBULOS (Yksinään.) Nää alkajaiset surkeat Vaan ovat tappeluihin vielä surkeempiin! Se sallimust' on. Rhaistes tosin pakenee, Mut kuninkaansa joukoilla taas palajaa, Ja mikä lopuks? Suojelkaa, te jumalat, Nyt häntä, jonka nuori henki kallis on. Mä vanhus, surun sortama ja vuosien, Tapella puolestaan en voi, voin kuolla vaan, Mut kuolen iloisna kun hänet nähdä sain. Vaan kas, Leontes näkyy tänne tulevan.

KYMMENES KOHTAUS.

Eubulos. Leontes.

LEONTES. Oot, vanhus, varomattomasti toiminut, Kun päästit irti myrskyn, poikas lähetit Herättämähän nukkuvaista rahvasta Nyt kapinaan. Ken voi sen enään hillitä, Sen turmelusta estää? Missä vieras on? Välehen vastaa. Hän on pelastettava.

EUBULOS. Mä luotan varmaan sinuun, nuori ruhtinas, Ja sinulle siis uskon salaisuuteni. Siis kuule, majassamme kuninkaamme on. Äitinsä hoidossa hän, suoma jumalten, On kohta, puhtahana suola-hyyteestä, Aseissaan, voimissansa tänne tuleva.

LEONTES. On suuri puhees aseista. Sä hourailet, Ken hankkisi ne?

HYLLOS. Minä.

LEONTES. Turhaan kerskailet! Voit ehkä sauvan taikka airon katkaistun Hänelle antaa.

EUBULOS. Ruhtinas, ei aseitas, Vaikk' oivalliset, sovi niihin verrata, Joit' Aias muinoin kantoi.

LEONTES. Sulla olisko Ne kalliit aarteet sankarin?

EUBULOS. Sä odota, Jos tahdot nähdä ne; jo nuori kuningas Ehk' ompi puhdistettu, niihin puettu Ja valmis sua kohtaamaan; mä kiiruhdan Nyt häntä kutsumaan.

(Menee.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.

LEONTES (Yksin) Oi valta rautainen, Sä sallimus, ken käsivartes kääntää voi Kun tahdot kaataa? Olisko Leiokritos Tyranni? Ei niin lempeätä sydäntä Lie Salaminissa. Mut kova sallimus Kun tahtoo sortaa hänen lastaan, vihaksi On muuttununna hänen lempeytensä. Samassa kun tuo nuorukainen rohkea Sai puheen käymään tulosta Eurysakeen, Mä tälle oikealle haltiallemme Isältän' olen rukoillunna armoa. Vaan turhaan! Ei nyt rukous, ei uhkaus Vihalla jumalten voi häntä pehmittää. Hän, ennen aina lempiä, on kova nyt. Siis arpani on langennut. En muuta voi Kuin miekkaa vastaan miekan terän asettaa Ja väkivallan väkivaltaa vastahan, Ja pantava on vasten sallimusta se, Jok' ompi sallimusta suuremp', oikeus. Mut nuoruuteni hilpeä, jää hyvästi! Nyt voittonani pidän tuonen talvehen Sun meluavan kukoistukses kätkeä. Mut tyhjät aatteet pois! Nyt tointa tarvitaan. Mä eri haaroilta ja eri aseissa Nään joukon tulvaavan. Kas, tänne näkyvät He, ukot, miehet, pojat, kaikki rientävän; Nyt kapina ja sota nousee.

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Leontes. Hyllos. Kansanjoukkoja.

HYLLOS. Rhaistes, hän On paennut kuin säikytetty hirvi, mut Ei kauas pääse hän.

LÄHESTYVÄ KAKSAJOTJKKO. Tään, Hyllos, määräsit Kokouspaikaksi. Miss' on Eurysakes?

HYLLOS. Leontes, jos sen tiedät, vastaa miss' on hän.

TOINEN KANSAPARVI. Sä varo Hyllos, jos meit' olet pettänyt!

HYLLOS (Leonteelle). Sä näitkö hänen, ehkä läks hän kotiini?

LEONTES. Nyt silmäs nosta vaan, hän tuossa saapuu jo.

HYLLOS. Kuink' uljas, jalo! kuninkaamme! Katsokaa!

VANHA MIES. Kas, Aias, Aias! valhetta vaan puhe on Ett' ois hän kaatunut, kas, vielä elää hän.

TOINEN. Mi riemu! terve nuoruuteni kuningas!

KOLMAS. Kas kuinka kaunis, muuttumaton!

NELJÄS. Jumalat! Jo tuonen linna lienee täys kun palajaa Nuo jalot haamut.

JOUKKO NUORUKAISIA. Ken hän lienee, Aiasko Vai lie Eurysakes, nyt tappeluhun vaan, Ja sortajaamme vastaan häntä seuratkaa!

VANHA SOTURI. Se oikein, nuoret! Valta Salaminissa On sillä oleva, jok' on sen perijä; Mut väkivalta kumottava on. Kyll' on Jo Aias kuollut, sen me vanhat tiedämme'; Olemme surreet häntä Troian kentällä, Mut vaimon, joka tulee tänne, tunnemme, Hän on Tekmessa, sama vaikka vanhennut; Ja nuorukainen hänen rinnallaan -- -- --

TOINEN SOTURI. Hän on Isänsä kuva; veikko, muistatko sä kun Me häntä kiivillämme muinoin kannoimme?

ENSIMMÄINEN SOTURI. Se Xanthon rannalla ol' iltamalla.

TOINEN SOTURI. Laps Hän oli vaan, nyt täyttää mitan isänsä, Hän on, kuin isä, sankari. Mut varokaa! Leontes läsn' on, vihollinen ehk' on hän?

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Eurysakes. Tekmessa. Eubulos.

EUBULOS (Leonteelle.) Kas, aseeton hän onko?

EURYSAKES (Leonteelle). Jalo nuori mies, Pelastajani kylmän kuolon kourista, Sua kiitän; lahjas, henkeni on kallis nyt, Kun miekka kädessä saan sitä suojella.

KANSA. Oi terve Aiaan poika, nuori kuningas!

EURYSAKES. Tuo tervehdys mun sydämmeeni tunkeutuu, Ma näyttää mielin, kansa, että ansaitsen Kuninkaananne olla.

KANSA. Terve, meitä vie Nyt sortajaamme vastaan!

EURYSAKES. Nyt, Leontes, nyt Kun kuulet huudot, vastaa vielä lienenkö Mä turvaton ja täytynenkö peljätä Isäsi valtaa?

TEKMESSA. Poika, ällös ylpeile!

LEONTES. Oi Salaminin miehet, teihin käännän mä Puheeni ennen kuin te ette taistelun Pauhulta kuule ääntäni. Siis huomatkaa. En huoliani mainitse, en ankaraa Sydämmen taistelua tänne tullessain Mun rakkaintani vastaan kapinoitsemaan. Sen sanon: täytymyksen voima minutkin Voi murtaa, mut ei oikeasta eroittaa. Siis työhön käsin koska vielä aika on. Kas, harvat joukot teitä kokoontunut on Tään nuoren turvaks, moni aivan aseeton. Mut ympärillä isäni, Leiokriton, On suuri joukko, varustettu paremmin, Jonk' onni riippuu tieten hänen onnestaan. Jos nyt se tuntee (mikä varmaan tapahtuu) Aseista Aiaan hänen poikansa, ja siis Juur hänen, yksin hänen päällens' karkaapi, Hän turmiotaan kuinka silloin karttaa voi? Hän äsken henkiin virkistynyt, väsynyt Viel' ollen, välttämättä kukistuva on. Ei saa se tapahtua, sotapukunsa Hän tänään vaihtakohon minun pukuuni Niin vihollista eksyttäen.

KANSA. Molemmat On samaa nuorta näköä, jok' eksyttää. Se ehkä onnistuu.

LEONTES. On kypäreissämme Molempain Kaarilainen silmävarjostin. Jos päähän syvään painetaan nää varusteet, Ken meidät eroittaa?

KANSA. Se neuvo viisas on Ja jalo myös, siis seuraa sitä, kuningas!

EURYSAKES. Niin arveletko?

KANSA. Niin varovaisuus käskee myös.

EURYSAKES. Lie niin, mut kuulkaa munkin mieltäin. Kuningas Olenko tunteekseni vaivojansa vaan, En riemujansa? Tuleeko mun suojella Maatanne ilman tuota palkkaa ylevää Ett' ensimmäisnä saan ma vaarat kokea? Sen suuren palkan omistan; enk' odota Siks' kunnes voiton neitseellinen kunnia On toisen lemmitty.

TEKMESSA. Sä kansa, kuuntele! Oi hetki suloinen, oi hetki katkera! Oi äidin riemu, äidin pelko, tuntehet Mitk' ovat teidän kalttaiset? Mä vapisen Sun tähtes, laps, mut riemuitsen kun rakastat Noin vaaran kunniaa. Siis mieltäs noudata, Ei petä se.

KANSA. Oi kuningatar, hillitse Sä hänen rohkeuttaan. Hänen hengestään Henkemme riippuupi.

TEKMESSA. Hän Aiaan poika on.

EUBULOS. Oi kuninkaani, kansan ääntä kuuntele. Sun jalo isäs usein sitä tiedusti, Ja jyrkän tahtonsa sen jälkeen taivutti. Et yksin seiso, et myös yksin laukea; Sun kanssas seisoo tuhannet ja kaatuvat, Siis muista myöskin meitä.

EURYSAKES. Mitä pyydätte Ja tahdotte? Mun pukuni, niin lausuitte, Mua vastaan vihollisten joukon yllyttää. Leonteen päälle heidät saattaisinko siis? Mun senkö tähden pelasti hän että hän Hyvästä työstään saisi surman palkakseen?

LEONTES. Se palkka, kuningas, ois parhain, jonka nyt Sä voisit antaa. Luuletko sä että on Minulle elo kuolemata rakkaampi? Mua velvoittavat käymään suuret jumalat Isääni vastaan kukatonta polkua. Kiitollisuutta jos mä hiukan ansaitsen, Suo mulle tämä keino, jolla yksin vaan Voin puolustustas parhaimmiten toimittaa: Tuo sotapukus anna mulle! Suo ett' en Mä turhaan uhrais uhriani. Kaatuen Mun kuolla iloisella tuntehella suo. Ett' aina koin täyttää käskyt jumalain. Siis anna pukus, kuningas!

TEKMESSA. Mun poikani, Näät jalouden!

KANSA. Kuningatar, taivuta Nyt hänet tuohon suostumaan, niin totta kuin Hän toivonee meilt' apua, Me tunnemme Leonteen voiman, poikas tuntematon on.

EURYSAKES. Haa, koska hänet voimakkaammaks katsotte, Hän koetelkoon, etsiköön myös paikan sen Miss' enin loistaa voi. Ei vaaran tarvitse Minua etsiä, mä kyllä löydän sen. Leontes, kilpailkaamme! Kansa, käskyäs Mä tottelen. Jos olen sulle vieras nyt, Mun opit tuntemaan. Mut tiedä, kuninkaas Nyt tottelee, mut aikoo toiste käskeä.

VIIDES NÄYTÖS.

(Sama maisema. Hämärtävä ilta.)

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Tekmessa, (mukana) Saattaja.

TEKMESSA. Jo onko päivä metsän taakse laskenut, Vai ruskottaako taivas vielä? Sano se. Mun kasvoillani tuntuu illan viileys, Vaikk' ilma tyyni on. Jo eikö joudu yö?

SAATTAJA. On hämärtävä päivä vielä valveilla. Viel' ehtii veri tulvaella ennen kuin Pelottamasta katsojata lakkaa se.

TEKMESSA. Siis kauan vielä tappelu on kestävä. Oi Zeus! Myös luonto tyyntyy, myrskyt nukkuvat Povehen iltapäivän; myrskyt ihmisten Ne vaan ei huoli levätä, ei yölläkään; YÖ kuoleman vaan voi ne asettaa.

SAATTAJA. Oi, noin Sä ällös sure, kuningatar, kestäköön Vaan tappelu, on voitto puolellamme nyt.

TEKMESSA. Niin kuuluu, kiitos Zeusin!

SAATTAJA. Alku tappelun Lähellä oli, ensin melske aseitten Ja huudot kuului niinkuin jyry ukkosen. Ne hälvenivät verkalleen; se todistaa Ett' on nyt vihollinen poispäin paennut.

TEKMESSA. Sä näitkö nuoret ruhtinaat, mun poikani Ja hänen sotakumppalinsa, molemmat Puvuissa vaihdetuissa? Loistivatko he Muun joukon ylitse?

SAATTAJA. Kuin taivaan laella Nuo kaksoistähdet.

TEKMESSA. Etkö heidän välillään, Sä lapsi, jotain eroitusta huomannut? Vai eikö mitään etevämpää toisessa Kuin toisessakaan ollut? Eikö toisen pää Ylemmä toisen kohonnut ja eikö hän Myös kauniimmalta, jalommalta näyttänyt Ja eikö silmäin loiste häntä syntyneeks Hallitsijaksi todistanut?

SAATTAJA. Vaaditko Sä vastuun äidin mielen mukaan?

TEKMESSA. Sydämmein! Oi kuinka heikko, kuinka läpikuultava On äidin sydän! Saattajani, vastaus Mun vaatimani olkoon todenmukainen.

SAATTAJA. Siis vastaan ett'ei kenkään voinut huomata Välillä ruhtinasten erotusta, ei Jalossa käytöksessä eikä voimassa. Kuin kaksi kotkaa vuoren päällä kiitävää, Niin yhdenlaiset olivat; heit' eroitti Paljaastaan kypärät ja puvut toisistaan.

TEKMESSA. Mut kasvot?

SAATTAJA. Kyllä erosivat ennen kuin He kypärinsä varjostimet laskivat Ja niiden taakse otsat, silmät kätkivät. Mut sittemmin kun sotatorvi särähti Ja päivä loisti heidän poskillensa vaan Ja huulillensa hilpeille, sä itsekään, Jos oisit nähnyt, tuskin heitä muusta kuin Aseista oisit eroittanut toisistaan.

TEKMESSA. Niin yhdenlaiset siis?

SAATTAJA. Niin ihmeellisesti.

TEKMESSA. Oi sinä neitseellinen kilven kantaja, Sä turva sotajoukkojen ja tuho myös, Sä vaihteleva jumalatar voittojen! Mua kuule, äitinä en nyt mä rukoile, Mä tiedän äidin rukouksen olevan Sun kuullaksesi halvan, tuntemattoman, Kun et sä tunne, mit' on ihmisheikkous. Mun rukoukseni nyt lähtee lähteestä, Jok' on niin puhdas inhimillisyydestä Kuin vuotais se sun mielestäs, se tulvailee Kiitollisuuden lähtehestä kirkkaasta. Siis kuule! Sodan tappeluissa varjele Sä auttajaamme, nuorukaista jaloa. Aseta kilpes vasten niitä nuolia, Jotk' etsii hänen sydäntänsä, hajoita Vihollisjoukot, jotka häntä piirittää, Ettei hän kaatuis. Lisää hänen voimiaan Jalosti miekkaa käyttämään, siks kunnes hän Saa voittorikkaana sen hälle tarjota, Jonk' on hän vallan perustanut. Rukoilla Mun suo myös toisen, toverinsa edestä! En rohkene ma kunniata rukoilla, En edes turvaakaan, mut säälimistä vaan. Armahda, sääli häntä, ällös rangaise Sä vainottua poikaa tähden isänsä. Ja unhot' Aiaan pahat työt, sä kostaja. Ne säätämääsi hulluutta vaan olivat. Mut hiljaa! Leppymätön, onko pyyntöni Sua vihoittanut? Kuule, sota lähestyy!

SAATTAJA Sä erehdyt, oi kuningatar!

TEKMESSA. Poikasein, Mä kuulen kaukaa aivan selvän huminan. Athenen viha nousee taas, voi mua, voi! Nyt meikäläiset peräytyvät. Kuuntele!

SAATTAJA. Se aallon kuolonhuokaus on, kuuluva Tuon niemen kaukaiselta ulkorannalta. Siis malta vaan ja ällös korvaas kiihota; Koht' ompi kaikki hiljaa; nyt mä huomaan kuin Jo aallot alkaa tyyntyä ja nukkua Yö-vuoteillensa.

TEKMESSA. Kuule miekkain melskettä; Vaikk' on se aivan kaukana, se kuitenkin Jo kuuluu.

SAATTAJA. Erehdyt. On laakson takana Tuon vuoren huipun seeterpuihin kyyhkyjä Asettunut, ja haukka niitä ajelee; Nyt kuulet siipein suhinan.

TEKMESSA. Ei vierahat Nuo äänet ole, ovat Areen terveiset Kun verisiä retkiään hän matkustaa. Nyt ensi kerranko mä niitä kuuntelen, Ett' en mä niitä kyyhkyin siipi-humusta Vois eroittaa? Oi, monet vuodet sotaiset Tekmessa muinoin, istuin Xanthon rannalla Ja Siimoin, päiväkaudet kuuli pauhinaa. Kuin nyt, niin olen ennen vavissut, kuin nyt, Niin kuunnellunna tietääkseni minne päin Ol' onni sodan vaihetellen kääntyvä. Mua silloin Aias neuvoi kuulo-taidossa, Eurysakes nyt siitä mua muistuttaa.

SAATTAJA. Oi kautta jumalain!

TEKMESSA. Sä mitä vakuutat?

SAATTAJA. Mä luulen oikein kuullees.

TEKMESSA. Hyvä! Kilvet kun Jo kumisevat keihään, miekan iskuista Ja torvein vaskiäänist' ilma vapisee, Sä silloin vasta kuulet. Neitsy vihainen Ei salli mainita mun Aiaan nimeä; Nyt sortaa hänen poikansa.

SAATTAJA. On tappelu, Oi kuningatar, kaukana, ja verkalleen Sen mieto jyry, jota kuulet, lähestyy. Se ehkä katoo jälleen.

TEKMESSA. Etkö mitään nää, Et ketään lähestyvän?

SAATTAJA. En nää ketäkään.

TEKMESSA. Nyt tarkkaa; kuului tuolta selvä kahina, Mä askeleita kiiruhtavan eroitan. Ken tulee?

SAATTAJA. Kumma aavistus, kas, metsässä Mä monen nuolenlennon matkan päästä nään Nyt miehen tänne kiirehtivän.

TEKMESSA. Taidatko Jo kasvot eroittaa sä, onko tuttu hän?

SAATTAJA. En vielä, hämärtää.

TEKMESSA. Hän onko aseissa?

SAATTAJA. Niin näyttää, juurkuin oikeassa kädessään Ois miekka taikka joku kirves kiiltävä.

TEKMESSA. Ken lie hän, ei hän meitä mahda uhata. Lähellä hän jo eikö oo?

SAATTAJA. Jo, Hyllon nyt Mä tunnen käytöksestään. Tänne rientää hän.

TEKMESSA. Oi millä sanomilla? Ole varoillas. Ei ilosanomaa hän tuone, kosk' on hän, Tuo urhoollisin, sotakentän jättänyt. Mut nyt hän saapuu. Hyllos, astu tänne päin Ja kiiruhda!

TOINEN KOHTAUS.

Edelliset. Hyllos.

HYLLOS. Oi kuningatar, tänne on Mun lähettänyt poikasi.

TEKMESSA. Hän elääkö?

HYLLOS. Sun löysin, hyvä.

TEKMESSA. Vastaa nyt, hän elääkö?

HYLLOS. Hän eli, tänne koska minut lähetti.