Saksalaisten sotavankina

Part 6

Chapter 6312 wordsPublic domain

— Onhan meillä passi?

— Se ei muuta asiaa.

Koko joukko kiroaa ja sadattelee. Jotkut katselevat syyttävästi minuun. On se nyt jotakin, että viime tingassa tuli stoppi!

Kielitaitoiset joukostamme lähtevät uudelleen liikkeelle. Jutellaan ja selitetään asiat pitkin ja poikin. Papereitten pätevyyttä luvataan heti tiedustella. Tulee kuin tuleekin myönteinen vastaus. Piletit saadaan... Hihkaistaan ilosta... Mutta vielä ei epävarmuus ja pelko jätä. Tullissa ei enää satu mitään esteitä, eikä muuallakaan. Olemme vihdoin laivassa. Viisi minuuttia ja köydet irtautuvat. Laiva jättää rannan:

— Hyvästi, hyvästi Saksanmaa!

Nyt vasta uskallamme oikein hengittää. Nyt vasta tunnemme itsemme vapaiksi ja riippumattomiksi siitä ikeestä, jonka alla olimme.

* * * * *

Rygenin etäisintä nientä kiertäessämme näemme vielä näyn, joka on viimeinen vilahdus saksalaisista, joita matkallamme näemme.

Kaksi saksalaista eskaderia tulevat läntiseltä ilmansuunnalta, nähtävästi Kielistä ja ohjautuvat Itämerta kohden. Kumpaankin eskaderiin kuuluu yksi risteilijä ja yhdeksän torpeedovenettä ja kaksi vedenalaista venettä. Iltahämärässä katoavat ne pian näkymättömiin.

* * * * *

Kello kymmenen olemme Trelleborgissa. Kautta yön istumme junassa. Seuraavana aamuna yhdeksältä olemme Tukholmassa. Täällä on viivyttävä vuorokausi. Keskiviikkona päivällä kello kaksitoista lähtee laiva, lähtee neljä, kaikki täynnä venäläisiä pakolaisia. Ei kuitenkaan köyhempää ja avuttomampaa. Pääasiallisesti keskiluokkaa ja ylhäisöä. Näissä laivoissa, joskaan ei meidän, matkustaa myös tunnettu venäläinen kirjailija.

Laivalla on elämä vilkasta, iloista. Ohuet harsohuivit lepattavat tuulessa, naisten otsakiharat huojuvat ja silkkihameet kahisevat. Toiset istuvat lukien tai puhellen. Toiset taas astelevat kannella edestakaisin.

Miinavyöhykkeen läpi kuljettaessa Ruotsin saaristossa, ajetaan kaikki kannen alle.

Ilta ja yö on kaunis. Tuuli hiljainen. Ohikulkevien laivojen merkkilyhtyjä näkyy vähän väliä.

Kello yhdeksän ja kymmenen välillä näkyy taivaalla kirkasta heijastusta. Luulemme sen ensiksi jostain valonheittäjästä johtuneeksi. Mutta, ei, se on erehdys. Kokkaan riennettyämme sitä katsomaan, havaitsemme sen revontuleksi, kirkkaaksi, kauniiksi, suurissa laskoksissa heijastavaksi revontuleksi, jonka vertaista harvoin näin etelässä näkee.

Koko yön jyskäävät laivan koneet. Aamuyöstä ne pysähtyvät. Rauman edustalla odotetaan päivän tuloa. Luotsilaivan saavuttua asemapaikalleen, alkaa taas kulku. Puoli kahdeksalta torstai-aamuna olemme Raumalla.

Olemme jälleen Raumalla!

Vaiherikas matkamme on kestänyt kaksi ja puoli viikkoa. (S.H.)