Part 20

Salapoliisien seurassa oli joukko opistolaisia, jotka ilolla ottivat osaa tällaiseen menoon. Kun heidän verensä oli lämmennyt, päättivät he kerralla tehdä lopun koko punikkiliikkeestä ja hyökkäsivät erääseen kauppaan, jonka nimenä oli "Kansainvälinen kirjakauppa", ja jota piti muuan hawaijilainen. Kaupan omistaja livisti vieressä olevan kiinalaisen ravintolan keittiöön ja sitoi esiliinan vyötäisilleen, mutta koska mustaviiksinen kiinalainen oli liian outo ilmiö, niin särettiin muutamia kiinalaisen patoja hänen päähänsä. "Kansainvälisen kirjakaupan" varasto vietiin takapihalle ja sytytettiin palamaan, jonka jälkeen nämä huvittelevat salapoliisit ja opistolaiset hyppelivät nuotion ympärillä matkien hawaijilaista "hula-hula hutsi-kutsia."

Ja näin eli Petteri iloista elämää useita kuukausia. Pari kertaa raukesi hänen reissunsa tyhjiin, kun sattui olemaan niin äkäpäinen tuomari, ettei hän hyväksynyt todistukseksi jotakin erikoista syytettyä I.W.W.-läistä vastaan kaikkea, mitä joku toinen I.W.W.-läinen oli tehnyt tai sanonut jossakin muualla viimeisen kymmenen vuoden kuluessa. Mutta useimmat tuomarit olivat halukkaat yhteistyöhön suurliikemiesten kanssa pelastaakseen maan punikki-vaarasta, ja Petterin päänahka-luku kohosi yli sadan, kun Guffey lähetti hänelle viimeisen maksuosotuksen ja ilmoitti että hänen työnsä on nyt loppunut.

Tämä tapahtui kaupungissa, jonka nimi oli Richport, ja koska Petterillä oli sisätaskussaan yli tuhannen dollaria säästössä, niin päätti hän pitää hieman hauskaa. Hän lähti kävelemään kaupungin huvittelu-osaan ja erään liikkuvien kuvien teatterin edessä muuan kultakutrinen tyttö hymyili hänelle. Olutta tarjoiltiin vielä silloin, ja Petteri kutsui tytön erääseen kapakkaan juomaan lasin olutta -- ja kun hän taas avasi silmänsä, oli pimeä ja päätä kivisti, ja kun haparoi hetken, huomasi hän olevansa jonkun pimeän solan nurkassa. Hän hätkähti ja kaappasi sisätaskuaan, jossa rahat olivat olleet, mutta siellä ei ollut muuta kuin kaamea tyhjyys. Taaskin oli kaikki mennyttä, ja kuten tavallista, oli sen saanut aikaan nainen!

Petteri meni poliisiasemalle, mutta naista ei koskaan löytynyt, tai jos löytyi, niin jakoivat poliisit saaliin hänen kanssaan, eivätkä Petterin. Hän heittäytyi erään poliisikersantin armoille ja sai tämän uskomaan että hän, Petteri, oli tärkeä osa maan puolustuskoneistosta, ja kersantti suostui lainaamaan rahaa sähkösanoman lähettämiseksi Guffeylle. Ja Petteri otti kynän ja paperia ja hetken työskentelyn perästä sai koko jutun mahtumaan kymmeneen sanaan: "Nainen taaskin poikki antakaa työtä palkasta ei riitaa sähköttäkää matkaraha." Ja näytti siltä kuin Guffeykin olisi ottanut kynän ja paperia sekä tehnyt työtä, sillä vastaus oli myöskin kymmensanainen ja kuului: "Pöhlö olen sähköttänyt kauppakamarin sihteerille hae hän antaa sinulle matkalipun."

Ja Petteri lähti heti kauppakamarin komeaan konttoriin ja siellä nuori ja riuskaliikkeinen sihteeri lähetti konttoristin ostamaan Petterille piletin ja laittamaan hänet junaan. Petteri mietti ihastuneena kuinka tavattoman hauskaa oli tällaisen hädän hetkenä että hänen takanaan oli voimakas järjestö komeine konttoreineen ja rahoineen kaikkia tarpeita varten -- sähkösanoma vain, ja mies pääsi pulasta. Hän uudisti taaskin jo usein ennen tekemänsä päätöksen heittää pois juopottelun ja ruokottomat reissut, jotta lain ja järjestyksen voimat pysyisivät hänen puolellaan.

LXXVII.

Petteri "haukuttiin" perinpohjin, ja sitten hän asetettiin työhön konttoriin entisellä kahdenkymmenen dollarin palkalla. Hänen toimenaan oli nyt neuvoa Guffeyn laitoksen urkkijoita, kertoa heille kaiken minkä tiesi yksityisistä punikeista ja heidän järjestöistään. Hänen tietojaan persoonista, aatteista ja liikkeistä käytettiin nyt tekasemaan todisteita ja asettelemaan ansoja innokkaille agitaattoreille. Hän ei enää pystynyt käymään punikista itse, mutta oli sittenkin vielä urkkimista, jota hän voi toimittaa, kun esimerkiksi joku lautakunnan jäsen oli "voideltavana" tai heidän entisyytensä tutkittavana.

I.W.W. liiton toiminta oli lakkautettu American Cityssä, mutta sosialistit yhä vain toimivat, huolimatta oikeusjutuista ja tuomioista. Ja sitten oli jo havaittavissa uusi vaara; sotilaita tuotiin takasin ja päästettiin armeijasta ja osa näistä oli sangen tyytymättömiä kohteluunsa armeijassa, tyytymättömyyttä lisäsi se, ettei heille ollut hyviä työpaikkoja eikä presidentin Pariisissa muokkaama rauhansopimuskaan ollut heidän mieleisensä. He olivat tapelleet tehdäkseen maailman turvalliseksi kansanvallalle, ja nyt sanoivat he maailman tulleen sangen turvalliseksi paikaksi sotavoittoilijoille. Tämähän oli kaikkein vaarallisinta bolshevismia mitä ajatella taitaa, sillä nämä miehet olivat opetetut käyttämään aseita eikä voinut olla toivoa että he äkkiä muuttuvat rauhaa rakastaviksi.

Sodan kuluessa oli ollut puute työvoimasta ja voimakkaammat uniot olivat elinkustannuksien kohotessa korottaneet jäsentensä palkkoja. Tämä oli saattanut kauppakamarien ja kauppiasten ja tehtailijaan liittojen jäsenet vimmaan, ja nyt he havaitsivat tilaisuuden käyttää palanneita sotilaita lakonrikkureina ja työväenjärjestöjen murskaajina. He alkoivat heti järjestää sotilaita tätä varten; American Cityssä kauppakamari luovutti kaksikymmentäviisi tuhatta dollaria heidän klubihuoneustoaan varten, ja kun raitiotietyöläiset tekivät lakon, ottivat univormupukuiset sotilaat työläisten paikat.

Eräs Sydney niminen palannut sotilas pani vastalauseen tätä vastaan. Hän julkaisi lehteä, "Veteraanin ystävä", ja vastusti lehdessään ankarasti sitä, että hänen tovereistaan tehtiin "skääppejä." Kauppiasten ja tehtailijain liiton sihteeri kutsutti hänet luokseen ja uhkaili häntä, mutta hän vain jatkoi työtään, jolloin Guffeyn toimistolle annettiin tehtäväksi tukkia hänen suunsa. Vaikka Petteri ei voinut julkisesti toimia tässä, oli se kuitenkin hän, joka koko toimintaa johti. Sydneyn konttoriin asetettiin urkkijoita, ja niitä laitettiin sinne niin paljon, että ne olivat toistensa tiellä. Sydney oli köyhä eikä hänellä ollut kylliksi rahaa lehtensä julkaisemiseen, joten hän oli kiitollinen, kun sai työntekijöitä ilmaiseksi. Ja Guffey lähetti hänelle kylliksi "apua" -- seitsemän urkkijaa ja kätyriä yhteensä -- yksi piti Sydneyn kirjanpitoa, toinen postitti lehden, kaksi keräsi rahallista avustusta unioilta, ja loput olivat neuvonantajia ja ystäviä. Kuitenkin Sydney jatkoi kauppiasten ja tehtailijain liiton haukuskelemista ja hallituksen moittimista siitä, että se ei hankkinut maata takasin palaneille sotilaille.

Muuan Guffeyn "peitteen alla työskentelijöistä" -- tämä oli Petteri Gudgen ja Joe Angellsin tapaisten "tieteellinen" nimitys -- oli mies, jonka nimi oli Jonas. Tämä Jonas sanoi olevansa "filosofinen anarkisti" ja kävi punaisimmasta punikista koko American Cityssä; hänen tapanaan oli kokouksissa tehdä kysymyksiä puhujille ja saada heidät myöntämään oikeutetuksi väkivaltaisuuden, kapinan ja "joukkotoiminnan." Jollei hän hyväksynyt näitä menettelytapoja, haukkui Jonas häntä "jänishousuksi", "keltaseksi" ja "työväen petturiksi." Jotkut kuulijoista aina taputtivat käsiään tälle, josta Guffeyn urkkijat saivat tietää, kutka olivat oikeita punikkeja.

Petterillä oli ollut jo kauvan epäluuloja Jonaksesta, ja nyt hänet lähetettiin huoneeseen 427 tapaamaan Jonasta ja suunnittelemaan hänen kanssaan ansan Sydneylle. Jonas kirjotti kirjeen, jonka muka oli kirjoittanut joku saksalainen "toveri" ja jossa nimitettiin muutamia sanomalehtiä Europassa ja kehotettiin lähettämään näytenumero Sydneyn julkaisua. Tämä kirje postitettiin Sydneylle, ja kun Jonas seuraavana aamuna meni hänen luokseen, näytti Sydney kirjettä, jolloin Jonas selitti että nämä olivat työväenlehtiä ja että niiden toimittajat luonnollisesti olisivat kiitollisia, jos saisivat tietää, mitä takasin palanneet amerikalaiset sotilaat oikeastaan ajattelevat asioista. Sydney alkoi kirjottaa kirjettä ja Jonas seisoi vieressä sanellen: "Entisille vihollisilleni lähetän täten veljellisen tervehdykseni ja toivotan teidät tervetulleiksi uuteen ko-operativiseen yhteiskuntaan, joka pian luodaan" -- ja niin edespäin, tavallista kansainvälistä kieltä, jota nämä agitaattorit pulppusivat yötä ja päivää, ja joka juoksi heidän kynänsä nenästä aivan itsestään. Sydney postitti nämä kirjeet ja näytenumerot, ja Guffeyn konttorista huomautettiin postikonttoria, jossa kirjeet pidätettiin. Kirjanpitäjänä ollut Guffeyn urkkija meni hallituksen piirilakimiehen virastoon ja vannoi että Sydney oli ollut salaliitossa vihollisen kanssa sodan aikana, tarkastusmääräys annettiin, julkaisun konttoriin hyökättiin, tilauslistat otettiin takavarikkoon ja kaikki, mitä huoneessa oli, heitettiin lattialle.

Ja näin oli Petteri tehnyt nätin työn; mutta tuo lurjus, Jonas, rupesi väittämään että se olikin hän, joka sen oli aikaansaanut, ja koetti riistää Petteriltä yksin hänelle kuuluvan kunnian! Mutta ennenkuin tämä tärkeä seikka oli ratkaistu, tuli Petteri hyvilleen, kun kuuli että hallitusviranomaiset, jotka juttua olivat tutkineet, sanoivat että se oli ruokottoman huonosti järjestetty eivätkä ruvenneet millekään koko asiassa. Mutta kauntin piirilakimies Burchard ei ollut niin turhan tarkka, hänen apurinsa hyökkäsivät uudelleen julkaisun konttoriin, särkivät paikat ja raastoivat tuon sotilaan vankilaan. Tuomari asetti takaussummaksi viisitoista tuhatta dollaria ja American City "Times" julkaisi uutisen hirveillä otsikoilla -- miten "Veteraanin ystävän" toimittaja oli saatu kiinni juuri kun hän oli salaliitossa vihollisen kanssa, ja tässä on nyt valokuva-jäljennös hänen maansa myyntikirjeestä; myöskin julkaistiin jäljennös siitä kirjeestä, jonka Sydney oli saanut salaperäiseltä saksalaiselta salajuonittelijalta, jonka kanssa hän oli samassa pelissä! Kulutettiin enemmän kuin vuosi oikeudenkäyntiin tätä toimittajaa vastaan, ja vaikka hän oli vapaana takuuta vastaan, piti Guffey huolen siitä, ettei hän saanut minkäänlaista työtä American Cityssä; hänen sanomalehtensä oli tuhottu ja hänen perheensä nälkäkuoleman uhkaamana.

LXXVIII.

Petteri oli nyt työskennellyt uskollisesti kuusi tai kahdeksan kuukautta ja vilpittömästi pitänyt Guffeylle antamansa lupauksen, ettei iske silmää kenellekään naiselle. Mutta tuollainen on miehelle luonnotonta, ja Petterin aika kävi pitkäksi, ja hän näki unia Nell Doolinista, Rosie Sternistä ja vieläpä pikku Jenni Toddistakin. Eräänä päivänä hän äkkiä muisti yhden tytön vielä, Miss Frisbien, sen pienen kynsitaiturin, joka oli ylönkatsonut hänet, koska hän oli punikki. Ja nythän Petteri ei enää ollutkaan punikki! Kaukana siitä, hän oli sankari, jonka kuva oli julaistu American City "Timesissa", ja epäilemättä oli Miss Frisbie nähnyt sen. Miss Frisbie oli hyvä tyttö eikä suinkaan kenelläkään pitäisi olla mitään sitä vastaan, että Petteri tapaa hänet.

Petteri meni kynsien puhdistuspajaan, ja olihan se kultakutrinen tyttö siellä; ja olihan hän lukenut sanomalehdistä Petteristä ja oli uneksinut että vielä saisi joskus tavata hänet -- joten Petteri pyysi häntä kanssaan kuvateatteriin. Mennessään kotiin illalla tuli heistä hyvät ystävät, ja ennenkuin viikko oli kulunut olivat he kuin elinikuiset ystävät. Petteri kysyi Miss Frisbieltä, kävisikö päinsä että hän suutelee häntä, johon Miss Frisbie vastasi kiemaillen että saapa tuon nähdä, kun koettaa, ja kun Petteri oli suudellut häntä joitakin kertoja, selitti tyttö hänelle että hän on yksinäinen ja turvaton itsensä elättävä tyttö, eikä kukaan pidä hänen puoliaan, jollei hän sitä tee itse; hän halusi että ennenkuin Petteri suutelee häntä enemmän ottaa Petteri huomioonsa että hän on aina ollut kunniallinen nainen. Ja Petteri aprikoi asiaa ja päätteli että hänen on jo aika tasaantua elämässään, ja kun hän seuraavan kerran näki Miss Frisbien, sanoi hän näin, ja ennenkuin ilta oli kulunut, olivat he päättäneet mennä naimisiin.

Sitten Petteri meni tapaamaan Guffeytä, istuutui tuolin laidalle ja rutisteli hattuaan käsissään ja punastui korviaan myöten ja alkoi änköttää tunnustustaan. Hän odotti pilkkanaurua, mutta sen sijaan Guffey sanoi että jos Petteri todella oli löytänyt hyvän tytön ja aikoi mennä hänen kanssaan naimisiin, niin ei Guffeyllä ollut mitään sitä vastaan. Päinvastoin. Guffey sanoi ettei ole mitään tässä maailmassa, joka vastaa hyvän naisen vaikutusvaltaa mieheen, ja hänen mielestään oli parempi että urkkijat yleensä olivat naimisissa, eläen tasaista ja kunniallista elämää. Silloin voi heihin luottaa, ja jos tarvittiin naiskätyri johonkin toimeen, niin oli niitä "omasta takaa." Jos Petteri olisi mennyt naimisiin aikoja sitten, olisi hänellä nyt jo aikamoinen summa pankissa.

Petteri rohkaisi mielensä ja osotti että kaksikymmentä dollaria viikossa oli liian pieni naimisiin menevälle miehelle, varsinkin kun ottaa huomioon alati kohonevat elinkustannukset. Guffey myönsi ja lupasi korottaa Petterin palkan kolmeenkymmeneen heti -- mutta ensin halusi hän tilaisuuden puhutella Petterin morsianta, jotta voisi nähdä, oliko tämä Petterin arvoinen. Petteri oli mielissään, ja Miss Frisbie puhutteli kahdenkesken Petterin isäntää. Mutta jälkeenpäin ei Petteri ollutkaan niin mielissään, sillä hän huomasi Guffeyn kertoneen tytölle Petterin menneisyyden ja Petterin heikkoudet ja toivoneen että Petterin tuleva vaimo tulee pitämään huolen siitä, että Petteri tulevaisuudessa pysyy kaidalla tiellä. Ja niinpä noin viikko sen jälkeen kuin Petteri oli mennyt pyhään avioliittoon ja kun hänellä ja Mrs. Gudgella oli tuommoinen pikkunen joutava perheriita, havaitsi hän äkkiä, kuka siinä perheessä tulee olemaan "itse kukko tunkiolla." Hänelle tehtiin asema selväksi, perinjuurin selväksi, ja hän alistui -- aivan samoin kuin sekin aviomies, joka selostaessaan perhesuhteitaan sanoi, että hän tulee mainiosti toimeen vaimonsa kanssa, he kun olivat sopineet asiat siten, että hänellä on määräysvalta kaikissa suuremmissa asioissa ja vaimolla kaikissa pienemmissä asioissa, ja että tähän saakka ei ollut ilmaantunut mitään suurempia asioita.

Mutta se oli todellakin hyvä juttu; Gladys Frisbie Gudge oli erinomainen hommaaja ja alkoi laitella itselleen pesää yhtä ahkerasti kuin naarasmajava. Hän kulki yhä työssä kynsien puhdistuspajassa, sillä hän arveli että punikki-liike kai on pian tuhottu tykkänään ja sitten loppuu Petteriltä työ. Iltasin hän haki huoneustoa ja päivällisaikoina hän, kysymättä Petterin mielipidettä lainkaan, valitsi huonekalut ja seinäpaperit, ja tyhjensi viiden- ja kymmenensentin kaupan melkein koko varaston "höyhentääkseen pesänsä."

Gladys Frisbie Gudge luki ahkeraan muotijulkaisuja ja piti itsensä muotien eturintamassa; hän myöskin osti kirjan, jossa käsiteltiin seurustelutapoja, opetteli sen ulkoa kannesta kanteen ja muokkasi näitä tärkeitä asioita Petteriinkin. Miksi pitäisi Petterin olla aina vain "valkosten" "Jimmie Higgins"? Miksi ei hän voisi hankkia itselleen oppineen miehen sanavaraston ja hyvinvoipain taidot ja nokkeluuden? Gladys tiesi että nämä ovat seikkoja, joista ennemmin tai myöhemmin riippuu miehen palkka; joten Petterin täytyi joka sunnuntai-aamu pukeutua ruskeaan patahattuun ja ruskeihin hansikkaihin ja mennä vaimonsa kanssa jumalaisen säälin kirkkoon kuuntelemaan pastori de Willoughby Stotterbridgen isänmaallisia saarnoja; ja Gladys kumarsi päänsä rukoukseen ja silmiensä kulmista katseli seuraavassa penkissä istuvan naisen pukua ja otti siitä oppia. Jälkeenpäin ottivat he osaa sunnuntaiparaatiin ja Gladys huomautteli Petteriä niistä seikoista, jotka todistivat "hienoutta." Iltasin kävelivät he kaduilla ja pysähtyivät suurten kauppojen ikkunoiden eteen, tai vei Gladys Petterin hotellien eteisiin, joissa rikkaita sai katsella ilmaiseksi. Petterin oli nälkä ja hän olisi halunnut mennä johonkin halpaan ravintolaan ja täyttää itsensä rehellisellä ruualla, mutta Gladys, jolla oli pikkulinnun ruokahalu, marssitti hänet Hotel de Soton ruokasaliin syömään lautasellisen soppaa, palan leipää ja hitusen voita -- jotta he voisivat katsella komeutta ja seurata, miten "hienot" ihmiset syövät ruokaansa.

LXXIX.

Ja yhtä hartaasti kuin Gladys Frisbie Gudge ihaili rikkaita, yhtä hartaasti hän halveksi köyhiä. Jos hänet pani tiukalle, niin myönsi hän että täytyi olla köyhiäkin; hienostoa ei voinut olla, jollei ollut laajaa kerrosta epähienostoa. Köyhät olivat paikallaan; mutta Gladys ei hyväksynyt sitä, että köyhät pyrkivät pois paikaltaan tai arvostelivat parempia ihmisiä. Hänellä oli sana, millä hän nimitti kaikkea, jota hän halveksi, ja tuo sana oli "alhainen"; hän käytti sitä sanaa ihmisistä, joita ei halunnut tavata, ja hän käytti sitä korjatessaan Petterin tapoja tai tuomitessaan hänen ostamansa hatun. Olla "alhainen" oli samaa kuin olla kirottu, ja kun Gladys näki ihmisiä, jotka olivat epäilemättä "alhaisia" ja uskalsivat olettaa olevansa yhtä hyviä kuin muutkin, niin piti Gladys tätä persoonallisena solvauksena ja hän tuli kostonhimoiseksi ja armottomaksi heitä kohtaan. Jokainen tällainen sai hänen persoonallisen vihansa, ja paljoa korkeamman ja jalomman olennon vihan kuin hänen persoonansa olikaan, sen olennon vihan, miksi hän pyrki, hänen aatteensa vihan.

Petteri oli ollut kerran samanlainen, mutta nyt hänen oli niin mukava olla, että hän pakkasi laiskumaan ja tulemaan välinpitämättömäksi. Sen vuoksi olikin hyvä että hänellä oli Gladys kannuksena ja pitämässä hänet vireessä. Alussa ei Gladys tavannut ketään punikkeja, hän tunsi niitä vain niistä kertomuksista, joita Petteri kertoi tultuaan kotiin iltasin. Mutta jokainen eri ryhmä, joita Petteri vainosi, muuttui hänen vaimonsa mielessä joukoksi ihmispiruja, ja sillä aikaa kun hän kiillotti uneliaiden hienoston naisten kynsiä, oli hänen mielensä täynnä suunnitelmia näiden pirujen voittamiseksi.

Joskus hänen suunnitelmansa oli odottamattoman ihmeteltäviä. Hänellä oli naisen vaistomainen tieto inhimillisistä heikkouksista ja tunne-elämän monimutkaisista poluista; hän voi esimerkiksi tehdä Petterille suunnitelman jonkun nuoren radikalin turmioon saattamisesta niin täydellisesti kuin jos hän olisi tuntenut henkilön perin pohjin. Petteri vei näitä suunnitelmia McGivneylle ja Guffeylle, josta seurasi että hänen vaimonsa kyvyt otettiin huomioon ja hänet kiskottiin irti kynsien puhdistuspajasta hyvän palkan avulla. Guffey lähetti hänet tekemään tuttavuutta erään rikkaan miehen palvelijoiden kanssa, koska tämä rikas mies oli lahjottanut rahasummia "primaryvaali-yhdistykselle" ja muillekin punikkimaisuuteen vivahtaville järjestöille, ja jonka yksityiselämässä arveltiin olevan jotakin salattavaa. Gladys onnistui tässä niin hyvin, että hänet pian pantiin vieläkin arkaluontoisempaan työhön -- hänet lähetettiin rikasten naisten luo selittämään punikkivaaran suuruutta ja pyytämään rahaa Guffeyn konttorin yhä kasvaviin kustannuksiin.

Nyt olikin paljon työtä punikkivastaisessa toiminnassa. Noin kahden vuoden kuluessa, aina Venäjän bolshevikien vallankumouksesta saakka, oli vähitellen sosialistiliikkeessä tapahtunut hajaannus, ja raitiotrustin urkkijat, samoin kuin piirilakimiesvirastojen kätyrit ja hallituksen salapoliisit, olivat tehneet ahkerasti työtä lisätäkseen hajaannusta ja saadakseen aikaan vakavaa erimielisyyttä järjestössä. Oli sellaisia sosialisteja, jotka luottivat politilliseen toimintaan ja halusivat käyttää elämänsä puolueen hitaaseen ja vaivaloiseen rakentamiseen. Oli toisia, jotka olivat kärsimättömiä ja etsivät lyhempää tietä, yleislakkoa tai työläisten joukkokapinaa, joka tekisi lopun kapitalismin orjuudesta. Nämä sanoivat että koko politiikkapeli on mädännäinen; politikoitsijat löysivät minuutissa enemmän keinoja työläisten pettämiseksi kuin työläiset voivat vuodessa estää. He käskivät katsoa saksalaisia sosialisteja, noita kansainvälisyyden pettureita. He sanoivat että täällä American Cityssäkin oli ihmisiä, jotka nimittivät itseään sosialisteiksi ja halusivat vetää työväestön samanlaiseen rotanloukkuun!

Tätä väittelyä ei käyty vain itsensä väittelyn vuoksi; liikkeen kaksi siipeä hyökkäilivät toistensa kimppuun katkerasti. "Politikot" kutsuivat vastustajiaan "impossibilisteiksi" ja "anarkisteiksi"; ja toinen puoli syytti vastustajiaan hallituksen palkkalaisiksi. Petteri saneli McGivneylle jonkun skandaalin, jonka kätyrit levittivät "vasemmistolaisten" keskuuteen, ja pitkien väittelyjen kestäessä osaston kokouksissa nämä tulivat esille syytöksinä. Herbert Ashton lausui niistä pistävän ivallisesti, tai "Pätkä" Gunton jyrisi niitä hurjissa puheenvuoroissaan -- "heittäen ne vastustajilleen vasten kasvoja", kuten hänen tapansa oli sanoa.

"Pätkä" Gunton oli kuljeksiva latoja, agitaattori, joka aina kehotti suoraan toimintaan eikä välittänyt kuka sen kuuli. "Väkivaltaako?" sanoi hän. "Kuinka monta tuhatta vuotta täytyy meidän kärsiä kapitalististen hallitusten väkivaltaa ilman oikeutta vastata siihen?" Taikka: "Väkivaltaa? Tietysti meidän on vastustettava väkivaltaa -- siihen saakka, että olemme saaneet kärsiä siitä kyllin!" Petteri oli kuunnellut "Pätkän" kiihkoiluja "sovittelevia tinkijöitä" ja "konikauppiaita" vastaan ja oli pitänyt häntä yhtenä American Cityn vaarallisimmista punikeista. Mutta sitten kun Joe Angellin juttu oli avannut hänen silmänsä oli Petteri käsittänyt että "Pätkä" oli kätyri, niinkuin hänkin.

Petterille ei kukaan kertonut, mutta hän piti silmänsä auki, eikä aikaakaan, niin tapausten kulku osotti hänen olleen oikeassa. "Vasemmistososialistit" erosivat puolueesta, pitivät oman puoluekokouksensa, ja tässä kokouksessa jakautuivat taaskin kahtia, muodostaen kommunistipuolueen ja kommunistisen työväenpuolueen. Kun nämä kaksi konventionia olivat koolla, tuli McGivney Petterin luo ja sanoi että hallituksella oli mies kommunistipuolueen ohjelmakomiteassa, ja nyt vaadittaisiin sellainen lause, joka tekisi yksistään tuon puolueen jäsenyyden rikolliseksi, joten jokainen kommunistipuolueen jäsen voitaisiin asettaa vankilaan ilman muita todisteita. Tämän lauseen täytyi luonnollisesti olla oikeaa kommunistien kieltä, ja tässä tarvittiin Petterin erikoistietoja.

Petteri kirjoitti lauseen ja pari päivää sen jälkeen hän näki sanomalehdissä, miten oli käynyt. Ohjelmakomitea oli laatinut ohjelma-ehdotuksen, mutta "Pätkä" Gunton oli esittänyt vähemmistöehdotuksensa ja pitänyt konventionissa leimuavan puheen, ja seurauksena oli että hänen ehdotuksensa hyväksyttiin vähäisellä enemmistöllä. Tässä ehdotuksessa oli Petterin kirjottama lause. Pari kuuta sen jälkeen, kun hallituksen juttu kommunisteja vastaan oli valmis ja kun kommunisteja vangittiin tukuttain, vangittiin myöskin "Pätkä" Gunton, mutta muutamaa päivää myöhemmin pääsi hän pakoon huomiota herättävällä tavalla -- sahasi itselleen tien vankilan katon lävitse!

LXXX.

I.W.W. liitto oli taaskin alkanut toimia American Cityssä, ja olivatpa jo uskaltaneet avata huoneustonsakin. Petteri ei uskaltanut itse mennä sinne, mutta hän opetti kahta McGivneyn hänelle tuomaa nuorta miestä puhumaan ja ajattelemaan niinkuin I.W.W.-läiset puhuvat, ja hän myöskin neuvoi, miten näiden luottamuksen voi saavuttaa. Ei kulunut pitkää aikaa ennenkuin toinen näistä oli liiton osaston sihteeri; ja Petteri, joka johti heidän toimintaansa, sai kaksi kertaa viikossa raportin siitä, mitä "tuplajuulaiset" suunnittelivat ja toimivat. Petteri ja Gladys paraikaa olivat suunnittelemassa uutta pommijuttua, joka kohdistaisi yleisen huomion näihin vaarallisiin miehiin, kun Petteri eräänä aamuna otti käsiinsä sanomalehden ja havaitsi että suotuisa kohtalo oli antanut hänen vihollisensa hänen käsiinsä.