Part 19

Sitten Andrews alkoi tutkia häntä. Petteri kielsi ilmottaneensa mitään koskaan Goober-jutusta. Hän intti kovasti ettei hänellä ole ollut mitään tekemistä McCormickille asetettuun ansaan nähden. Kun he koettivat puristaa hänestä ulos totuuden, hän äkkiä rupesi sangen arvokkaaksi ja selitti ettei Andrewsilla ollut mitään oikeutta ristikuulustella häntä, hän oli sadan prosentin punaverinen amerikalainen patriootti, ja hän oli pelastanut maansa ja jumalansa saksalaisten asiamiehistä ja bolsheviki-pettureista.

Donald Gordon tuli villiksi tästä. "Sinä et ole tehnyt muuta kuin väärentänyt lentolehtisemme omantunnon syistä sotapalveluksesta kieltäytyneille saadaksesi meidät kaikki satimeen!"

"Se on valhe!" huusi Petteri. "En ole tehnyt mitään sellaista."

"Sinä tiedät ja minä tiedän että pyyhit pois lyijykynän jälen, jolla olin poistanut tuon lauseen lentolehtisestä."

"En ole tehnyt sitä!" huusi Petteri kerran toisensa perästä.

Ja äkkiä John Durant puristi kätensä nyrkkiin ja hänen kasvonsa olivat pelottavat pidätetystä raivosta. "Sinä kelmeä luikki!" sähisi hän. "Meidän tulisi repiä tuo valehteleva kielesi kidastasi!" Hän otti askeleen eteenpäin ikäänkuin aikoisi todella tehdä sen.

Mutta David Andrews astui väliin. Hän oli lakimies ja tiesi, mitä hän voi tehdä ja mitä Guffeyn miehet voivat tehdä. "Ei, John", sanoi hän. "Emme tee sellaista. Luulen ettemme hyödy enempää tästä miehestä. Jättäkäämme hänet omantuntonsa ja sotaisan jumalansa haltuun. Tule, Donald." Ja hän otti kalpeakasvoista kveekari-poikaa toisella kädellään ja suurta työläis-jättiläistä toisella kädellään ja marssitti heidät ulos ovesta, ja Petteri kuuli heidän menevän portaita alas, jolloin hän heittäytyi vuoteelleen sangen surkeana, sillä taaskin oli häntä vedetty nenästä, ja niinkuin aina, oli nytkin tämä nenästä vetäjä nainen.

LXXIII.

Kun Petteri mietti tätä asiaa huomasi hän, millainen aasi oli ollut. Hänen olisi pitänyt tietää että nyt jos koskaan tulee hänen olla varovainen, kun häntä epäiltiin Donald Gordonin lyijykynän jälkien poistajaksi. He olivat valinneet tähän toimeen tytön, jota Petteri ei koskaan ollut nähnyt, ja tämä oli heti tarttunut häntä nokkaan ja taluttanut jyrkänteen partaalle ja tipauttanut hänet kuiluun. Ja nyt hän tietystikin nauraa Petteriä ja kertoo kaikille hänen kolmestakymmenestä dollaristaan, joita Petteri ei enää koskaan tule saamaan.

Petteri kulutti suuren osan yöstä sommittelemaan juttua, jonka kertoisi McGivneylle seuraavana aamuna. Hän ei tule mainitsemaan lainkaan Rosie Sterniä, eipä tietenkään; hän sanoo että punikit ovat seuranneet häntä huoneeseen 427, ja että luultavasti heillä on urkkija Guffeyn konttorissa. Petteri kertoi tämän jutun McGivneylle sangen vakavana, ja sitten taas, kun jo oli liian myöhäistä, havaitsi hän tehneensä yhden tyhmyyden lisää. Ei kulunut kahtakymmentä neljää tuntia ennenkuin jokainen American Cityn punikki tiesi totuuden Petteri Gudgen urkkijatoimesta raitiotietrustin hyväksi ja siitä, miten hänet oli paljastettu. "Clarion" käsitteli juttua kahdella sivulla seuraavassa numerossaan ja julkaisi Petterin kuvan sekä luettelon Petterin rötöksistä ja minkä osan hän oli suorittanut eri "tekopeleistä." Melkein joka sana oli totta, eikä se parantanut yhtään Petterin asemaa, että Donald Gordon oli nämä yksityiskohdat pannut arvaamalla. Luonnollisesti Guffey, McGivney ja muut lukivat tämän kertomuksen ja tulivat tietämään, millainen aasi Petteri on -- he tiesivät sen nyt yhtä hyvin kuin Petteri itse. "Mene ja etsi itsellesi jotain lapiotyötä", sanoi McGivney, ja Petteri murhemiellä lähti. Hänellä oli vain muutama dollari rahaa, ja nämä eivät riittäneet pitkäksi aikaa. Hänellä oli enää jälellä yksi nikkeli, kun McGivney tuli hänen huoneeseensa ja teki hänelle uuden ehdotuksen. Petterille olisi vielä yksi toimi, ja Petteri voi saada sen, jos luulee siinä kestävänsä.

Toimi oli todistajan toimi. Petteri tunsi perinpohjin punikkien liikkeen, ja hän tunsi hyvin jokaisen rauhanaatteen kannattajan ja sosialistin ja syndikalistin ja "tuplajuulaisen", joka oli vankilassa. Muutamin paikoin olivat syyttäjien todisteet kokolailla hatarat; ja Petterille annettaisiin entinen palkka takasin, jos hän haluaisi todistajatuolilta kertoa, mitä hänen käskettiin kertoa, ja jos hän voi istua oikeustuvassa pihkaantumatta johonkin lautakunnan naisjäseneen tai puolustajien naisurkkijaan. Petteri ei tuntenut lainkaan näitä pilkan nuolia, sillä hän säikähti niin kovin tuota ehdotusta, jonka McGivney teki. Tulla esille punikkien vihan huikaisevaan hohteeseen! Hän, muurahainen, asettaa itsensä taistelevien jättien murskaavien nyrkkien väliin!

Kyllähän se voi näyttää vaaralliselta, myönteli McGivney, sellaisesta pikkusesta raukasta kuin Petteri oli; mutta olihan montakin miestä uskaltanut tehdä tuollaista eikä kukaan heistä ollut vielä kuollut. McGivney ei sanonut paljoakaan välittävänsä, ottipa Petteri toimen vastaan tai ei, hän vain tekee tämän ehdotuksen niinkuin Guffey oli käskenyt. Toimesta maksettaisiin neljäkymmentä dollaria viikossa, ja päättäköön Petteri itse, mitä tekee.

Ja siinä istui Petteri vain muutama penni taskussa ja huoneenvuokra jo kaksi viikkoa maksamatta, ja emäntä eteisessä varttomassa häntä kuin intiaani sotatapparoineen. Petteri vastusteli -- mutta entäs nuo huonot seikkailut hänen entisyydestään, Pericles Priam ja Jimjambon temppeli, nehän olivat estäneet hänet todistamasta Goober-jutussa. McGivney vastasi kuivasti, että tuo tekosyy ei kelpaa tässä asiassa; tarkotushan on tehdä Petteristä "parannuksen" tehnyt "tuplajuulainen", ja kuta enemmän hänen entisyydessään on rikoksia ja lurjusteluja, sitä varmemmaksi tulee lautakunta siitä, että hän on ollut oikea "tuplajuulainen."

Petteri kysyi, milloin hänen tulee esiintyä. Tulevalla viikolla, ilmotti McGivney. Oikeutta käytiin paraikaa seitsemäätoista "tuplajuulaista" vastaan, ja Petterin tulee todistaa kuulleensa heidän kehottavan väkivaltaisuuksiin, hänen tulee sanoa kuulleensa heidän kerskuneen sytytelleensä latoja ja viljapeltoja, asettaneensa sytytyspommeja heinäsuoviin vaskinauloja hedelmäpuihin, rautanauloja sahatukkeihin ja hiekkaa koneisiin. Sitä paitsi ei Petterin tarvitse vaivata päätään sillä, mitä hän tulee kertomaan, sillä Guffey tulee pitämään huolen siitä, että Petteri osaa läksynsä ulkoa ennen todistajapaikalle menoa; ja sanomalehdet tulevat varmasti tekemään Petteristä sankarin ja tekemään epäämättömän selväksi että hän on tehnyt kaiken sadan prosentin amerikalaisuuden korkeimpien ihanteiden kannustamana, eikä yksikään sotilas sodassa ole tehnyt maalleen suurempia tai vaarallisempia palveluksia.

Petteri mietti että tuon niiden kyllä sopii sanoa hyvällä omallatunnolla. Mutta McGivney ehätti selittämään ettei Petterin tarvitse pelätä ollenkaan; ei Guffey aijo antaa punikeille tilaisuutta vahingoittaa hänen parasta todistajaansa. Petteriä tullaan pitämään turvallisessa paikassa ja hänellä tulee aina olemaan turvanaan vartija. Niin kauvan kuin hänen todistajatoimensa kestää kaupungissa tullaan hänet majoittamaan Hotel de Sotoon.

Tämä naula veti. Petteri parka, jolla taskussaan oli vain vaivainen lantti, äkkiä äkkäsi edessään tuliset vaunut ja taivaalliset taikavaljakot, eikä tarvinnut muuta kuin astua vaunuihin, niin hänet heilautetaan Olympian vuorelle Petteri astui!

LXXIV.

McGivney vei hänet Guffeyn konttoriin. Guffey ei tuhlannut aikaa turhiin valmisteluihin, vaan otti pöydältään pitkän konekirjoitetun asiakirjan, johon oli täydellisesti merkitty, mitä aijottiin todistaa noiden seitsemäntoista I.W.W.-läisen tehneen. Ensin kertoi Petteri mitä hän oli nähnyt ja kuullut -- se tosin ei merkinnyt paljoa, mutta saatiinhan siitä alku, totta siteeksi. I.W.W. liiton huoneusto oli koko maan kuleksivien ja kodittomien työläisten kokouspaikka, tyyssija noille "juhdille", jotka saivat osakseen kovimmat maailman kovista iskuista, ja joskus iskivät takasin. Ei yleensä ollut vääryyttä, jota nämä miehet eivät olisi saaneet kokea, ja silloin tällöin he olivat maksaneet takasin samalla mitalla. Heidän joukossaan oli myöskin suupaltteja, jotka kevensivät tunteitaan hirmuisilla uhkauksilla vihollisiaan kohtaan. Silloin tällöin oli joukossa todellinen rikoksellinen, silloin tällöin palkattu kätyri, kuin esimerkiksi Petteri Gudge ja Joe Angell, Petteri kertoi pahimman siitä, mitä oli kuullut, sekä kaiken, minkä tiesi vangituista miehistä; Guffey kirjoitti sen paperille ja alkoi sitten rakentaa Petterin todistusta. Yksi vangituista, Alf. Guinness, oli kerran joutunut riitaan erään Wheatland kauntin maanviljelijän kanssa, ja lähiseudulla oli poltettu lato; Guffey sanoi lähettävänsä Petterin parin muun salapoliisin seurassa autolla sinne, jotta Petteri voi tutustua paikkaan, ja sitten tulee Petteri todistamaan että hän on ollut Guinnessin matkassa, kun tämä ja puolisen tusinaa muita syytetyitä sytyttivät ladon palamaan.

Tämä oli Petterille yllätys. Hän ei ollut aavistanutkaan noin vakavanluontoisia toimenpiteitä tarvittavan, mutta Guffey käsitteli toimenpidettä niin jokapäiväisenä ja asiaan kuuluvana, että Petteri ei uskaltanut näyttää jäniksen käpälää. Niin, ja olihan nyt sota-aika; satoja miehiä kaatui joka päivä Argonnen metsässä -- ja miksi ei Petteri ottaisi niskoilleen noin vähäpätöistä vaaraa tuhotakseen maansa kaikkein vaarallisimmat viholliset?

Ja niinpä tekivät Petteri ja hänen kaksi urkkijatoveriaan huviretken maaseudulle. Ja sitten Petteri tuotiin takasin ja asetettiin asumaan Hotel de Soton kahdenteentoista kerrokseen, jossa hän ahkerasti tutki McGivneyn hänelle tuomia konekirjoitusliuskoja ja opetteli ulkoa todistuksensa. Oven edessä oli aina yksi Guffeyn miehistä vahtina revolveri taskussa, ja Petterille tuotiin ruokaa kolme kertaa päivässä, pullo olutta ja laatikko sauhukkeita. Kaksi kertaa päivässä luki Petteri sanomalehdistä meidän sankari-poikaimme tekemistä urotöistä, viimeisistä pommijuonista, joita oli saatu ilmi ympäri maata, ja vakoilulain alaisista oikeusjutuista.

Sitten oli Petterillä vielä yksi nautinto. Hän sai lukea itsestään aivan oikeasta sanomalehdestä. Tähän saakka olivat hänestä puhuneet vain työväenlehdet, niinkuin esimerkiksi "Clarion", jotka luonnollisestikaan eivät merkinneet mitään; mutta nyt American City "Times" julkaisi pitkän kirjotuksen, jossa selitettiin että piirisyyttäjä oli asettanut salapoliisin I.W.W.-läisten joukkoon ja että tämä mies, jonka nimi oli Petteri Gudge, oli käynyt "tuplajuulaisesta" kaksi vuotta ja tulee nyt todistajapaikalta paljastamaan koko I.W.W. liiton rikollisuuden.

Kaksi päivää ennen jutun käsittelyä oikeudessa veivät McGivney ja eräs toinen salapoliisi Petterin piirilakimiehen virastoon, ja Petteri neuvotteli melkein koko päivän Mr. Burchardin ja hänen apulaisensa, Mr. Stannardin, kanssa. McGivney oli kertonut Petterille, että piirilakimies ei tiennyt totuutta, vaan luuli asioiden tapahtuneen niinkuin Petteri kertoi, mutta Petteri epäili että tämäkin oli "tekopeli", että piirilakimies olisi turvassa, jos Petteri äkkiä muuttaisi mielensä eikä todistaisikaan niinkuin oli opetettu. Petteri huomasi että joka kerta kun häneltä jäi aukko kertomukseensa, käski piirisyyttäjä hänen täyttää se, ja hänen onnistui ilman apua se täyttää.

Henry Clay Burchard oli kotoisin kaukaisesta etelästä ja käytti puhetaito-temppuja, jotka jo aikoja sitten ovat jääneet syrjään. Hän piti mustaa tuuheaa tukkaansa kokolailla pitkänä ja kun hän astui puhujalavalle, ojensi hän kätensä ja sanoi tunteesta väräjävin äänin: "Naiset, a-ah, jumala heitä siunatkoon!" Taikka: "Minä olen tavallisten ihmisten ystävä. Sydämeni sykkii osanotosta niille, jotka muodostavat Amerikan todellisen selkärangan, työmiehille ja maanmuokkaajille." Ja sitten kauppakamarin ja kauppiasten ja tehtailijain liiton mässääjät taputtivat käsiään ja lähettivät rahaa tämän tavallisten ihmisten ystävän vaalirahastoon. Mr. Burchardin apulainen, Mr. Sannard, oli laki-kettu, joka kertoi päämiehelleen mitä tehdä ja miten; kuivettunut pikku mies, kirjatoukan näköinen, joka lakkaamatta tuijotti syytetty-parkoja pistävin katsein etsien heikkoa kohtaa, jonka hän voisi läväistä laki-miekallaan. Hän teki tämän kaikessa ystävyydessä -- oikeusistunnon väliajalla laski hän siitä leikkiä, olettaen että syytetyt käsittivät että hän teki näin vain virkansa puolesta eikä tarkottanut mitään pahaa.

LXXV.

Nämä kaksi miestä kuuntelivat Petterin kertomusta, muuttivat sitä hieman ja kuuntelivat uudestaan, jonka jälkeen he hyväksyivät sen ja Petteri vietiin takasin huoneeseensa hotellissa odottamaan väristen aikaa, jolloin hänen tulee astua julkisuuteen. Kun hänet vietiin oikeustupaan, vapisivat hänen polvensa, mutta samalla hän oli sanomattoman ylpeä tärkeydestään, sillä hänelle oli annettu vartioiksi neljä vankkaa salapoliisia; sitäpaitsi näki hän kaksi "kapulajussia" oikeustuvan oven edessä sekä useita muita siellä täällä oikeustuvassa. Tupa oli täynnä punikkien suosijoita, mutta nämä oli tarkastettu ennenkuin heidät oli päästetty sisään, ja jokaista heidän liikettään seurattiin tarkkuudella oikeusistunnon kestäessä.

Kun Petteri astui todistajapaikalle tunsi hän samaa kuin Tom Duggan ja Donald Gordon olivat tunteneet, kun kolmenkymmenen tai neljänkymmenen auton valot oli kohdistettu heihin silloin eräänä punikkien pieksäjäisyönä. Petteri tunsi selvästi nahassaan noiden parin kolmen sadan punikin keskitetyn vihan, ja silloin tällöin heidän pidätetty raivonsa kuohahti ilmoille; väliin kävi läpi huoneen äkkiä vastalause-humahdus, väliin pilkkanaurun remahdus, ja oikeuspalvelua takoi pöytää puuvasarallaan ja tuomari nousi puoliksi seisaalleen ja ankarana selitti että jos tämä tapahtuu vielä kerran, niin hän ajaa kaikki asiaan kuulumattomat ulos.

Vähän matkan päässä Petteristä istuivat nuo seitsemäntoista syytettyä kuin rotat loukussa, ja kolmekymmentä neljä rotansilmää tuijotti herkeämättä Petteriä kasvoihin. Petteri katsahti vain kerran sinne, ja heti paljastivat nämä hampaansa, aivan kuin rotat, ja Petteri käänsi päänsä äkkiä pois. Mutta siitä ei ollut mitään hyvää, sillä hän huomasi Mrs. Goddin moitteettomine valkosine pukimineen, joka katseli avoimilla sinisillä silmillään Petteriä murheisena ja moittien. Oli kuin hän olisi sanonut: "Voi, Mr. Gudge! Miten voitte te tehdä näin? Onko tämä Rauha -- Oikeus -- Totuus -- Laki?" Ja Petteriä vihlaisi ajatus että hän nyt ei enää voi koskaan päästä Olympian vuorelle eikä loikoilla silkkipatjoilla! Hän käänsi katseensa lautakunnan kahteentoista mieheen ja naiseen. Muuan vanhahko nainen hymyili hänelle hyväntahtoisesti ja eräs nuori maanviljelijä iski hänelle merkitsevästi silmää, josta Petteri huomasi että täällä ovat hänen ystävänsä -- ja nämähän olivatkin niitä, jotka mitään merkitsivät. Mrs. Godd oli yhtä avuton kuin mikä "tuplajuulainen" tahansa tässä korkeassa oikeudessa.

Petteri saneli todistuksensa, ja sitten tuli ristikuulustelu, ja kukas siihen ryhtyi muu kuin David Andrews, tyynenä, leikillisenä ja myrkyllisenä. Petteri oli aina pelännyt Andrewsia, ja nyt hän hätkähti. Kukaan ei ollut sanonut että hänen tulee kokea tällaista! Ei kukaan ollut sanonut hänelle että Andrews saa kysellä häneltä yksityisseikkoja näistä rikoksista, joita hän sanoi nähneensä, ja keskusteluista, joita hän oli sanonut kuulleensa, ja kuka muu oli läsnä, ja mitä muuta puhuttiin, miten hän oli sattunut olemaan siellä, mitä hän oli tehnyt jälkeenpäin ja mitä hän oli syönyt aamiaiseksi tuona aamuna. Oli kuitenkin kaksi seikkaa, jotka pelastivat Petterin, ensiksi vastaväitteet, joita Stannard teki joka kysymykseen, jotta Petteri sai aikaa miettiä, ja toiseksi, sisimmäinen varustus, jonka Stannard oli Petterille valmistanut ja jonne hän oli Petterin käskenyt vetäytyä, kun ei muutoin selvinnyt asiasta. "Voit olla muistamatta", oli tämä laki-kettu sanonut, "ei kukaan voi rangaista sinua siitä, että olet unohtanut jotakin." Ja niinpä Petteri tiesi kertoa yksityisseikkojaan myöten keskustelun, jossa Alf. Guinness oli kertonut ladon polttamisesta, mutta hän ei muistanut mitään muuta, mitä silloin sanottiin, eikä myöskään sitä, kuka muu oli ollut läsnä eikä edes tuon keskustelun päivämäärää.

Sitten tuli tervetullut päivällisaika, jolloin Petteri korjailtiin parempaan kuntoon iltapäiväistuntoa varten. Stannard paikkaili hänen todistustaan, ja sitten Petteri taaskaan ei muistanut mitään, väistäen näin ansat, joita Andrews hänelle asetti. Hänelle sanottiin että hän oli onnistunut mainiosti ja hänet saatettiin voittokulkueessa takasin Hotel de Sotoon, jossa hän vietti viikon, jolla aikaa puolustuspuoli teki heikkoja yrityksiä vastatakseen hänen todistuksiinsa. Petteri luki sanomalehdistä ne pitkät puheet, joissa piirilakimies ja hänen apulaisensa julistivat hänet patriootiksi, joka suojelee isänmaataan "sisäisiä vihollisia" vastaan; myöskin luki hän sangen lyhyen selostuksen Andrewsin "lavertelusta", jossa häntä oli nimitetty "rotaksi" ja "Judas-luikiksi." Petteri ei välittänyt tuosta vähääkään -- sehän kuului asiaan, ja nimitteleminenhän oli merkki voimattomuudesta.

Vähemmän helppoa oli tyynesti ottaa vastaan eräs toinen kirjotus, jonka Petteri sai käsiinsä samana päivänä -- kirje Mrs. Goddilta! Se ei ollut kirjotettu hänelle, mutta Petteri näki Hammettin ja erään "kapulajussin" naureskelevan keskenään, ja kun hän kysyi, mille he nauroivat, kertoivat he että Mrs. Godd oli jotenkin saanut tietoonsa Guffeyn ja kirjottanut hänelle kirjeen täynnä solvauksia, ja Guffey oli hirveän vihanen. Petteri kysyi, mitä siinä oli, ja he sanoivat, ja kun hän oli pyytänyt ja vaatinut, toivat he hänelle kirjeen, ja hänkin raivostui. Kallishintaiselle kirjotuspaperille oli tuo Olympian vuoren äiti kirjottanut suuripiirteisellä, tyttömäisellä käsialalla mielipiteensä "urkkijoista" ja niistä, jotka heitä palkkasivat:

"Olette kuin iso hämähäkki, joka kutoo verkkoja pyydystelläkseen miehiä ja tuhotakseen ne. Te tuhootte sekä uhrinne että kätyrinne. Sekin miespoloinen, Petteri Gudge jonka lähetitte minun luokseni -- sydämeni vuotaa verta ajatellessani häntä ja sitä, mihin te olette hänet johtanut! Surkea, vähämielinen ahneuden turmelema raukka, joka pitäisi lähettää epämuodostuneiden sielujen parantolaan, hänet te olette ottanut hoivaanne ja opettanut hänelle ulkoa luvun roistomaisuutta, jotta hän voisi lähettää joukon tosi-ihanteisia miehiä vankilaan."

Siinä oli kyllin! Petteri heitti lukemisen kesken -- hän ei halua antaa tuollaiselle roskalle sitä tunnustusta, että lukisi sen. Hän huomasi että hänen täytyy taaskin kääntää huomionsa Mrs. Godd juttuun. Yksi tuollainen nainen on vaarallisempi kuin kaikki nuo seitsemäntoista "tuplajuulaista" yhteensä. Petteri kyseli ja kuuli että Guffey oli jo käynyt puhuttelemassa Nelse Ackermania tästä, Mr. Ackerman oli jo käynyt puhuttelemassa Mr. Goddia ja Mr. Godd oli puhutellut Mrs. Goddia. Myöskin "Times" puhui eräässä toimituskirjotuksessaan "bolshevismi-pesästä" Olympian vuorella, ja kaikki Mrs. Goddin ystävät olivat tulematta hänen päivällisilleen -- ja näin hänelle rangaistiin solvaus, jonka hän oli tehnyt Petteri Gudgelle!

Vai "epämuodostuneiden sielujen parantolaan"! Petteri oli niin vihanen, ettei häntä ilahduttanut edes se sanoma, että lautakunta oli julistanut syytetyt syyllisiksi jo ensi äänestyksessä. Hän sanoi McGivneylle että tämä oikeusjuttu oli häntä niin hermostuttanut, että jotakin täytyy tehdä hänen hyväkseen; ja niin vietiin Petteri autolla salaiseen piilopaikkaan maaseudulla tointumaan ankarien ponnistustensa jälkeen.

Hammett lähti hänen mukaansa ja Hammett oli ensiluokan pyssymies, ja Petteri ei loitonnut hänestä koskaan; iltasin pysyi hän visusti rakennuksen toisessa kerroksessa peläten että "tuplajuulaiset" seuraavat kirjaimellisesti hänen "todistustaan", jossa hän oli sanonut että he ammuskelevat vihollisiaan pimeässä. Petteri tiesi, että he vihaavat häntä; hän luki lehdistä että tuomari oli asettanut syytetyt riviin eteensä ja antoi heille tuomion pakottaen heidät kuuntelemaan ankaraa nuhdesaarnaa, joka oli kokonaisuudessaan julaistuna "Timesissa." Laki määräsi rangaistukseksi vankilaa yhdestä neljääntoista vuoteen, ja tuomari tuomitsi kuusitoista vankeuteen neljäksitoista vuodeksi ja yhden kymmeneksi, näin lieventäen oikeutta armolla.

Sitten eräänä päivänä McGivney lähetti auton Petteriä noutamaan ja hänet vietiin Guffeyn konttoriin, jossa uusi suunnitelma selitettiin hänelle. Naapurikaupungissa Eldoradossa oli vangittu joukko "tuplajuulaisia", ja sinne haluttiin Petteriä todistajaksi. Petteri tunsi sattumalta yhden syytetyistä, ja tämän katsottiin olevan kylliksi suuren syyn hänen "todistukselleen" -- latojen ja heinäsuovien polttamisesta! Eldorado kauntin piirilakimiehen virasto tulee pitämään hänestä erinomaisen huolen -- tai mikä vieläkin parempi, Guffey kirjottaa hänestä ystävälleen Steve Ellmanille, joka piti huolen tuon kaupungin suurliikemiesten järjestön, Kotiliesi-yhdistyksen, urkkijatoimesta.

Petteri verukehti. Tämä oli liian kovaa ja vaarallista työtä, se saattoi miehen koko hermoston piloille, kun täytyi istua hotellissa pitkät päivät poltellen sauhukkeita ja peläten että "tuplajuulaiset" heittävät pommilla. Eikä sitä voi pitkää aikaa kestääkkään, siitä tulisi saada parempi palkka. Guffey sanoi ettei Petterin tarvinnut pelätä että työ loppuu; jos hän haluaa, voi hän kulkea vaikka koko maan halki todistamassa yhdessä ainoassa pitkässä huviretkessä, ja joka paikassa tulisi hän elämään mitä parhaiten ja sanomalehdet ylistäisivät häntä sankarina.

Mutta sittenkin Petteri verukehti. Hän oli nähnyt American City "Timesistä", kuinka arvokas todistaja hän oli ja hän uskalsi vaatia hintaansa itseltään pelottavalta Guffeyltä; eikä hän vääjännyt, vaikka Guffey olisi kuinkakin mulkoillut, ja lopuksi Guffey myöntyi. Petteri saa seitsemänkymmentä viisi dollaria viikossa ja kulut, ja sitäpaitsi takasi Guffey että tätä tointa kestää vähintäin kuusi kuukautta.

LXXVI.

Ja Petteri meni Eldoradoon ja avusti lähettämään yksitoista miestä vankilaan vaihdellen kolmesta neljääntoista vuoteen. Sitten hän meni Flaglandiin ja todisti kolmessa eri jutussa ja lisäsi seitsemän päänahkaa vyöhönsä. Tällöin hänelle selvisi myöskin että punikit eivät voineet tehdä hänelle muuta kuin näytellä hampaitaan kuin rotat loukussa. Hän tottui toimeensa, kävipä joskus iltasin lystäilemässäkin ilman vartijoita. Kun hän piilotteli maaseudulla, teki hän väliin pitkiä kävelyretkiä huolimatta tuhansista verenhimoisista punikeista, jotka olivat hänen kintereillään.

Kun Petteri oli todistamassa Flaglandissa, lennätettiin Europasta taikasana ja koko kaupunki tuli hulluksi ilosta. Jokainen, sylilapsista harmaahapsiin saakka, tuli kadulle, liehutti lippuja ja takoi tinakannuja sekä kirkui ja ulvoi voittoisata rauhaa. Kun tuli tiedoksi että sanomalehdet olivat vetäneet ihmisiä nenästä, odottivat nämä kolme päivää ja tulivat taaskin kadulle ja antoivat saman näytännön. Petteriä pelotti alussa että rauhantulo tekee lopun hänen "ammatistaan", joka oli maan pelastaminen; mutta pian hän huomasi ettei ollut syytä lainkaan sellaiseen pelkoon, sillä punikkijahti yltyi yhä.

Kun Petteri oli Flaglandissa, tehtiin sosialistien huoneustossa "tarkastus" ja salapoliisit kehoittivat Petteriä tulemaan mukaan ja pitämään hauskaa. Ja Petteri otti patukan ja revolverin ja avusti hyökkäystä sosialistien huoneustoon. Sota oli ohi, mutta Petteri oli sotaisa kuin ennenkin; hän sai pienikasvuisen juutalaisen järjestäjän tuupatuksi erääseen nurkkaan ja alkoi takoa häntä päähän, ja hänestä tuntui aivan samalta kuin meidän pojistamme Argonnen taistelussa. Ja kun hän oli oppinut, miltä tuntui kirjoituskoneen näppäimillä tanssiminen, niin hän tiesi, mitä hunnilaisuus oli.