Part 2

Kuunpa alla kiusaus on Ja parku, itku rajaton, Ikuinen, Ja lehdet metsissä kuihtuu. Kohta vaan Kuihtuu Myöskin saat.

Tähtein all' on tyyneys, voi! Ja taivahissa harppu soi! Kaikuvi, Kun siellä enkelit soittaa. Kohta vaan Soittaa Myöskin saat.

Aamutoivo, iltahuokaus.

(Lauletaan kun: Jord och himmel jag.)

Maan ja taivahan Vallan unhotan, Olet yksin ihastuksein. Päivän koittaissa Toivon' olet ja laskiessa huokauksein. Voi, kuin loistat kaunihilla taivaallain, Elon aamutoivo, illanhuokaus vain! Maan ja taivahan Vallan unhotan, Olet yksin ihastuksein.

Oi! mä tiedän vain Suovan Jumalain Kerran meidät toisillemme. Kaikki kadotkoot, Jos sä mun vaan oot, Toinen toista lemmitsemme.

Pysyy lempi -- ja nyt hymyy kuolema, Kohtaamme, me koskaan emme eroa. Oi! mä tiedän vain Suovan Jumalain Kerran meidät toisillemme.

Juomalaulu.

(Lauletaan kun: Guckt nicht in Wasserquellen.)

Kun lähteen silmä vuotaa, Sä älä katso tuota, Luo silmäs viinahan! Ves ompi vaarallinen, Veslähde petollinen, Luo silmäs viinahan!

Loi silmäns poika vainaa Veslähtehesen aina, Ei luonut viinahan; Kun peilas muotoansa, Sai siinä kuolemansa; Luo silmäs viinahan!

Mon' ompi uponunna Vetehen, hukkununna, Ei kukaan viinahan; Ken siihen kurkistaapi, Se virvoituksen saapi; Luo silmäs viinahan!

Kun lähteen silmä vuotaa, Sä ällös katso tuota, Luo silmäs viinahan! Kun luot, myös juoda muista, Kun loppuu, toista puista; Nyt juo sä pohjahan!

Päivän kuvat.

(Lauletaan kun: Ferne Wolken seh' ich ziehen.)

Kaukaa näen pilven lennon, Illanrusko kultaa sen, Päivä saapi kuollon hennon, Mennen poijes maillehen. Synkkä vaippa varjoo Vakaisesti koko maan, Ja se rauhaa tarjoo Laaksoon, kukkulaan.

Kaukaa kuulen äänen soivan, Niinkun kuiske henkien, Ilman läpi viuhunoivan Ihammpain sävelten; Vaan ne tuskin suovat Tervehdyksen korvahain, Rintahani tuovat Synkän pilven vain.

Armaat päivän kuvat! teille Surren heitän hyvästi. Silmäin käyvät kyyneleille, Vesihelmet tippuvi; Voi! mä kaihoon teitä, Välissämm' on laajaa maa; Taajaan kyyneleitä hiekkaan virrahtaa.

Talonpojan laulu.

(Lauletaan kun: Jag huggit tills min kraft förgått.)

Mä väsyksiin oon hakannut Ja hakkaan vieläki, On kirveen teräs hyvä, mut Viel honka seisovi.

Ol' kätein kerran tukeva, Nyt niin ei olekaan, Söin koko talven pettua, Join päälle vettä vaan.

Jos palveluksein vaihtaisin, Jos täss' en olla vois, Luo herran kenties joutuisin, Ruisleipää jolla ois.

Mä kaupungissa palkkasen Saan kenties vaivoista, Niin usein mietin, mutta en Voi sinne haluta.

Siell' lehtovuori oisiko, Mi katsoo järvehen? Ja päivä nousee laskeko Niin sulo herttainen?

Siell' oisko laakso tuoksuva Ja nummen hongikko? Hän, jonka kuulen soittoa, Hän siellä olisko?

Ja tuulen ratoks vyöryää Pois pilvi suojaton, Ja ilman maata, ystävää Mi ihmishenki on?

Meit' ehkä Luoja kuulevi, Maan hädän helpottaa, Ja syksyn vilja hyvempi Suo leipää parempaa.

Kirkko.

(Lauletaan kun: Droben stehet die Kapelle.)

Kirkko seisoo vuorellansa, Hiljaa laaksoon katsellen; Vuoren alla riemuissansa Laulaa paimenpoikanen.

Äkkiäpä kello kaikuu, Kuolonvirttä veisataan; Hiljaa ompi riemuraiku, Paimen kuulteleepi vaan.

Lauletaan ne hautaan siellä, Jotka laaksoss' riemusi; Paimen, paimen! kello vielä Kerran kaikuu sulleki.

Viihdytys.

(Lauletaan kun: Stilla, o stilla!)

Ääneti aivan! Myrskystä vaivu pois, Lapsonen taivaan! Aika sun kuolla ois, Kylmä on laaksoloiss'; Ääneti aivan!

Rientävä hetkeis Viimenen joutuvi, Seisata retkeis! Kuihdu kun toisetki! Tyydytkö syömeni? Seisata retkeis!

Varjojen peittää Anna min nautit sa, Unhottaa, peittää Päivän on tapana; Voit unen rauhassa Unhottaa, heittää.

Maljanesitys Lönnrotille.

Savo-Karjalaisten vuosijuhlassa 28/2 1867.

Mikä ompi ihminen? Mielikuva ainoasti, Ilmestyy mi nopeasti, Pian haihtuu jällehen.

Kun hän käypi maailmaa, On hän virvantulenlainen, Jonka tuuli nousevainen Sammuksihin puhaltaa.

Mikä ihmishenki on? Kangastus mi kohoileepi, Silmäin eessä kierteleepi, Laskee taaskin peittohon.

On kun vesikello vaan, Joka kohoo korkealle, Loistain lentää taivahalle, Maahan lankee noustuaan.

Niin ei ain' oo kuitenkaan; Hän, mi suurta vaikuttaapi, Maansa hyvää harrastaapi, Hän ei katoo milloinkaan.

Aikansa kun suloton Myrsky ompi pauhanunna Sekä kaiken poistanunna, Mik' ei kuuluu muistohon.

Niin tää muisto kallihin Ompi sitä rakkahampi, Suloisempi, ihanampi Ja se loistaa kirkkaammin.

Henki silloin suur' on vaan, Se on täynnä ihastusta; Kangastuskin kangastusta Nyt ei enää olekaan.

Ja myös vesikellonen Muuttuvi nyt puhtahaksi, Kirkkahaksi pisaraksi, Ei oo lainavärinen.

Niin myös elää muisto sen, Joka yhä suurta antaa, Jolle tulevaisuus kantaa, Muiston kauniin seppelen.

Tämä seppel annetaan Myöskin meidän Lönnrotille, Joka autti taivahille Suomen maineen loistamaan.

Tää kuu meitä riemuttaa, Riemusta nyt kuuluisalle Kalevalan tuottajalle Malja juokaamme, hurraa.

MUISTUTUKSIA.

"Metsälaulun" toista säettä laulettakoon "En huol' mä j.n.e."

"Ylioppilasten laulun" toisen värsyn viidettä säettä laulakoon Basso: "Ja valtamme on rajaton, on rajaton niin on"; saman väsyn seitsemättä säettä: "Ja meidän on tuo vastaisuus, niin on tuo vastaisuus, tuo vastaisuus, sen kaunoisuus." Kolmannen värsyn loppuun liitettäköön laulaessa; "Niin vartijat myös pysyvi :,: myös pysyvi, he niinkun valon voimaki."

"Toisen ylioppilasten laulun" ensimäisen ja toisen värsyn 6 säettä laulakoon Basso: "Vaan, (kun) laulavat, vaan (kun) laulavat :,: nuo oppilaiset"; ja kolmannen värsyn samaa säettä: "Kun syöksevät :,: nuo oppilaiset".

Laulussa "Juomalaulu" tarkoittaa toinen värsy kreikkalaista nuorukaista, Narcissoa, joka kuvaansa ihastuneena lähteen ääreen kuoli.

Muutamain toisten sanain ja säkeiden toisenteluja huomatkoot laulajat hyväntahtoisesti itse.