Part 4
-- No, mitäs katselet! Minulla olisi vähän muutakin sanottavaa ja eihän tässä kujalla voi jutella ja kylmähän tässä tulee, seisoessa.
-- No jos sinulla asiaa on, niin mennään sitten.
-- On on! Asiaa on! Ja paljon onkin!
-- No mennään sitten.
Matsedän Jyri vei Juosepin kotiinsa, joka olikin siinä kivenheiton päässä. Se oli pitkä keltaiseksi maalattu talo, suurin saarella niin huoneiden luvun kuin korkeudenkin puolesta. Alkuaan siinä oli iso nelisylinen tupa eikä mitään muuta. Useat saarelaiset saivat vieläkin asua senlaisessa talossa, jossa oli vain tupa -- ja asuvat tänäkin päivänä. Jo Jyrin isä, Matsetä-vainaja, rakensi tuvan jatkoksi porstuan ja porstuan kammarin. Myöhemmällä iällään ennätti Matsetä muuttaa porstuakammarin keittiöksi ja rakentaa kaksi kammaria lisää. Sitten se oli yhtä suuri kuin pappila ja pysyi tässä kunnia-asemassa vuosikymmenen, kunnes pappilaa laajennettiin, jolloinka Jyri rakensi yhden kammarin ja niin sanotun uuden tuvan entisen jatkoksi. Näin ei pappila päässyt edelle Matsetälää, eikä tule koskaan pääsemäänkään -- toivoi ja uskoi Jyri -- Mistä köyhä saariseurakunta saisi varoja kilpailuun hänen kanssaan! Sitäpaitsi oli Jyri kuin perinnäinen ruhtinas kirkkoneuvostossa jäsenenä ja piti huolta neuvostossa ja kirkonkokouksissa, ettei seurakuntaa ja sen pieniä rakennuskassoja rasiteta yli voimain.
Jyri vei vieraansa keittiön viereiseen, eli niinsanottuun mammankammariin. Sen kalustona oli laivarikoista saatuja tuoleja eri mallisia, tiikkiä, tammea ja mahonkia -- koivuinen, kotitekoinen, kiilloitettu, salalokeroilla varustettu kaappi, iso vuode -- emännän ja isännän -- yksi leposohva -- kuulunut ennen johonkin laivaan, isännän muistin mukaan olisi laivan nimi ollut "Jempo" tai jotain sinne päin. Leposohva oli kiilloitettua mahonkia. Sen jalat olivat runsaskoristeiset, sorvatut, käsinojat ja selkämys somisteltu leikkauksilla. Siinä oli teräspontimet ja punainen plyysipäällys. Siinä oli mukava istua ja oli se samalla Eupen vuode. Tämän leposohvan yläpuolella, seinällä, riippui iso hiottu mahonkikehyksinen peili. Kaapin yläpuolella riippui jostain laivasta löydetty iso kuva: Väritetty kivipainos, joka esitti jotain englantilaista amiraalia. Kirjoitus sen alla oli himmentynyt epäselväksi, mutta muisteli Jyri kuulleensa lapsena isältään, että se esitti sitä englantilaista amiraalia, joka löi espanjalaiset suuressa meritaistelussa. Jyri ylpeili sillä, että hän oli "just sen näköinen", niinkuin Jyrin oli tapana sanoa kun oli hiukan päissään. Kun hän oli ryyppinyt niin paljon, ettei eroittanut kahta neljästä, eikä patarouvaa ruuturouvasta, hihkaisi hän: "Sanotaan että minä olisin tuon seinälle hirtetyn enkelismannin näköinen! Piru vie! Kuka teistä uskaltaa siliä tavalla sanoa! Noin rumaa miestä ei maailmassa ole ollutkaan, eikä tule olemaan! Kaitanaamainenkin -- no joutava -- kuin Vävy-Eeron ruuna!" Totuus lienee ollut keskivaiheilla, nimittäin ettei Jyri ollut niin ruma, mutta ei paljoa kauniimpikaan. -- Leposohvasta vasemmalle oli ovi josta mentiin viereiseen kammariin. Oven yläosaan, silmänkorkeudelle, oli sijoitettu iso neliskulmainen paksu, himmeä lasi, johon oli maalattu punaisia ruusuja, jotka näyttivät kauniilta, kun päivä paistoi oven takana olevaan kammariin ja kuulsi sen lasin ja niiden ruusujen läpi. Lasi ruusuineen kuului "Batavia"-nimiseen kolmimastoon, joka tuhoutui Jyrin lapsena ollessa ja josta Jyrin isä, Matsetä, oli tuonut sen kotiin ja sijoittanut sen tuohon oveen. Laivassa se oli ollut päämiehen hytin ovessa. Päämiehen silmät olivat sattuneet aina herättyä noihin ruusuihin. Nyt niihin aamuin sattuivat Jyrin silmät -- hänen vaimonsa Anna-Liisa ja tyttärensä Euppe eli Eupfemia, eivät välittäneet kukista, ei kuvissa eikä luonnossa. Sen jälkeen hän katseli tuota amiraalinkuvaa. Sitä katsoessa ei tarvinnutkaan kääntää päätään: Loikoili vain vuoteessaan ja katseli pitkin nenäänsä, niin heti seisoi amiraali siinä edessä. Sitä katseli mielellään myös Anna-Liisa, milloin hänellä aamuin siihen oli aikaa. Amiraaleja hän sekä Euppe katselivat mielellään sekä kuvissa että luonnossa. Ah kuinka mielellään! Ja niiden puutteessa vaikkapa tavallisia laivan pää- ja perämiehiä, niinkuin nytkin viikolla, kun ruislaivan miehet tulivat maihin ja sen päämies ja molemmat perämiehet majoittuivat Matsetälään. Anna-Liisa oli jo vanha, kymmenen vuotta nuorempi miestään, siis kuusissakymmenissä, mutta sangen mielellään hän katseli amiraaleja tai niiden puutteessa huonompia, kuten perämiehiä ja muita, tai ainakin nautti siitä, että huomasi Miijan -- eli Eupen -- niitä osaavan katsella ja että nekin osasivat katsella Miijaa. Oh mikä onni, että niistä saisi yhden vävypojakseen. Mutta eihän siihen ollut mitään mahdollisuutta, kun ei ymmärtänyt sanaakaan niiden puheesta. -- Ovesta oikealle oli nurkassa uuni -- kaakeliuuni, ensimäinen kaakeliuuni koko saaressa, pappilakin siihen luettuna -- siitä oikealle ovi keittiöön, siitä oikealle, läntisellä seinustalla, yllämainittu vuode, siitä oikealle, niinikään läntisellä seinustalla, kammarin ainoa ikkuna, josta iltapäivisin paistoi aurinko. Siitä oikealle, pohjoisella seinustalla, heti nurkasta alkaen kaappi, jonka yläpuolella, siis vastapäätä vuodetta, komeili tuo amiraalin kuva. Siitä oikealle ovi, josta mentiin seuraavaan kammariin ja uuteen tupaan.
Ikkunan edessä oli vähäkankaalla päällystetty pöytä ja sillä öljylamppu. Vähäkangas oli pohjaväriltään keltainen ja ruudukas ja joka ruudussa oli kuva: Hollantilainen kanava ja siinä hevosen vetämä purjealus ja rannalla poika ja tyttö puukengissä ja tuulimyllyjä.
Kaapin päällä oli kirjoja: Nahkakantinen ruskeaksi käynyt vaskihakainen raamattu, postilla, "Huutavan ääni", "Kultala, Hyödyllinen ja Huvittava Historia Yhteiselle Kansalle" ja pari kolme muuta.
Isäntä itse, Jyri, luki raamattua ja "Kultalaa". Raamatun lehtien välistä riippui muutamia purjelangan päitä. Niillä oli merkitty ne kohdat, joita Jyri mieluimmin luki -- oikeastaan ei hän muita paikkoja koskaan lukenutkaan -- nimittäin monta hyvää lukua Jesus Sirachin Kirjasta (kuten: "Jos vaimo saattaa miehen rikkaxi, niin ei siitä seuraa muuta, kuin riita, tora ylenkaze ja suuri pilkka".) ja "Historia Susannasta" jonka hän luki aina uudestaan ja uudestaan alusta loppuun.
"Oli yxi mies Babelisa Jojakim nimeldä.
"Jolla oli emändä, ja sen nimi oli Susanna, Helkian tytär, joka oli sangen ihana ja jumalinen."
Lukiessaan muisti Jyri, että hänelläkin on emäntä, joka on kyllä jumalinen, mutta ei ihana.
Monta kortsineitosta Kundaassa, Rakveressa ja monessa muussa Viron satamassa ja kaupungissa ja merimieskapakoissa Memelissä, Riiassa ja muualla oli monta tyttöä ollut sangen ihania nähdä, mutta kuinka lienee ollut jumalisuuden laita. Oikeaa Susannaa ei Jyri pitkän elämänsä aikana ollut tavannut kuin raamatussaan.
"Ja hänen miehensä Jojakim oli sangen rikas, ja hänellä oli kaunis yrttitarha hänen huoneensa tykönä."
Jyri muisti, että hän oli rikas kuin Jojakim, mutta ettei hänen huoneensa tykönä ollut mitään yrttitarhaa. Olihan vain soraa ja hiekkaa ja kiviä, hiukan nurmea ja voikukkia ja korkea kallio talon takana. Vuosikymmenien, ehkä vuosisatojenkin kuluessa oli pihan eräälle kulmalle kerääntynyt multaakin ja siinä kasvoi vanha omenapuu, joka seisoi aittarivien ja asuinrakennuksen suojaamassa kulmauksessa.
Nyt vanhoilla päivillään Jyri joskus uneksi, että hänellä olisi huoneensa mantereella, tyynen, suojaisen meren lahden rannalla, paksumultaisessa maassa, johon voisi yrttitarhan istuttaa.
"Kultalaa" luki myös Jyri usein. Heti kirjan saatuaan oli hän innostunut kirjan seitsemänteentoista lukuun, jossa puhutaan "Ukon tulesta Pappilassa" ja siinä varsinkin sanoihin:
"Menkäät ja pankaat kukin kattonne harjalle puolen kyynärän pituinen rautapiikki. Liittäkäät siihen kynän paksuinen rautalanka, joka menee alas maahan johonkuhun märkään paikkaan. Niin on ukontulelle tie valmistettu."
Kun Jyri oli myöskin seppä, oli hän heti tuon luettuaan mennyt pajaansa ja valmistanut puolenkyynärän pituisen teräspiikin, jonka asetti majansa katolle ja siitä alas maahan, kosteaan paikkaan, kynän paksuisen rautalangan. Tästä hommastaan hän joutui naurun alaiseksi ja siihen aikaan oli Anna-Liisa häntä siitä haukuskellut enemmän kuin haukottelemisesta. Sinä kesänä tulikin Jyrin hartaasti odottama tavallista ankarampi ukonilma, joka poltti Jyrin niityltä heinäladon, heinineen päivineen. Kun kokemus oli osoittanut ettei ainakaan siinä saaressa koskaan ukonilma ollut polttanut asuinrakennuksia, mutta heinälatoja useinkin, ihmetteli Jyri huomaamattomuuttaan ja rakennettuaan seuraavana kevättalvena uuden heinäladon, vei hän teräspiikin asuinrakennuksen katolta lankoineen heinäladon katolle. Syyskesällä, öiden käytyä pimeämmiksi, olivat muutamat koirankuriset nuorukaiset vetäneet rautalangan alas ja vieneet sen ties minne, mutta piikki jäi yhä edelleen seisomaan ladon katolle, malkoon kiinnitettynä, ja seisoi siinä monet vuodet ja vuosikymmenet.
Postillaa ja "Huutavan ääntä" luki talon emäntä, Anna-Liisa.
Nuoret lukivat "Lasten parasta tavaraa" ja "Biblian historiaa", joita, samoin kuin virsikirjoja säilytettiin tuvan, nimittäin vanhan tuvan, nurkkakaapissa.
Kamarin kaapin päällä oli vielä korkea lasikupu, tuotu ulkomailta ja sen alla säilytettiin moniväristä välkkyvistä silkkilangoista hienoon vaskilankakehykseen taidokkaasti kudottua kukkavihkoa. Siinä näkyi vihreitä lehtiä, valkeita, sinisiä, orjaaninvärisiä ja ruusunpunaisia kukkia ja kirjavia perhosia.
Oi kuinka se oli kaunis Anna-Liisan ja Eupenkin mielestä! Monena pyhäaamuna seisoivat äiti ja tytär sen ääressä. Kuiskaillen lausuivat he vuosi vuodelta siitä samoja ihastuksen ilmaisujaan ja kääntelivät sitä varovaisesti. Kohtaus loppui tavallisesti siten, että Anna-Liisa näppäsi kammallaan Euppea hyppysille ja sähähti: "Annatkos olla sen paikoillaan -- hä! Etkö sinä osaa kauempaa sitä katsella, hä!?" -- "Enhän minä nyt tuota syö!" kiljahti silloin aina Euppe, sysäsi lasikuvun ihanine katettavineen kauemmaksi kaapin päälle, kääntyi äkkiä ja heilautti vihaisesti hameensa takahelmoja ja siirtyi ison peilin ääreen kampaamaan hiuksiaan. Tämä uudistui aina joka pyhäaamu kesät talvet ja jos tämä toimitus lasikuvun ääressä syystä tai toisesta jäi tekemättä, olivat äiti ja tytär huonolla tuulella koko seuraavan viikon.
Kamarin seiniä peittivät sinikirjaiset oikeat seinäpaperit. Kaapin yläpuolella, amiraalinkuvan vieressä, seinällä käydä raksutteli kuusikulmainen laivakello, jonka Jyri aina pyhäaamuin veti.
Kaikissa kamarien ja uudentuvan ovissa oli haaksirikkoutuneiden laivojen ovista saadut pronssiset lukot, joissa oli valkeat posliininupit ripoina. Saranat olivat myös kaikki vaskea, entisiä kajuuttojen ovien sarannoita.
Jyrki toi Juosepin sisään uudentuvan kautta. Kammariin tultua toimitti Jyri Juosepin istumaan pöydän ääreen, ikkunaa vastapäätä. Itse hän meni keittiön ovelle jonka avasi ja huusi sinne:
-- Hoi piikaväki! Ohoi! Eikös täällä nyt ole ketään kotona!
Keittiöstä tupaan johtava ovi avautui ja vanha Anna-Liisa sieltä kysyi:
-- Mitäs sinä sitten olet vajaa? Täyshän sinä olet jo muutenkin.
-- Ehkä se on raahannut sinne taas jonkun vieraan, jonka kanssa rupeaa juomaan, kuului Euppe huutavan kauempaa tuvasta.
-- Laittakaas vähän sajua tänne, pyyteli Jyri, Täällä on Hinterikin Juoseppi, joka minun edelleni seilasi eilen. No -- joutuun, joutuun! Pitäkääpäs kiirettä!
Sitten hän vetäytyi jälleen ovelta pois, pani sen kiinni, käveli kaapille, josta otti esille rommipullon ja pari ryyppylasia.
Molemmat kilistivät äänettömästä päästä ja ottivat vielä toisetkin ryypyt. Sitten sanoi Jyrki puoliääneen:
-- Anna-Liisa ei tykkää, että minä otan ryyppyjä, kun ei ole talossa hautajaiset, eikä ristiäiset, eikä häät eikä mitkään muutkaan, mutta minun mielestäni on nyt sellainen päivä, että ryypyn passaa ottaa ja kaksikin -- nimittäin sen kunniaksi, että sinä, vaikka olet nuorempi minun nuorempaa poikaani ja vain viitisen vuotta vanhempi minun nuorinta lastani Euppea eli niinkuin pappi sanoo Euphemiaa ja niinkuin mamma sanoo Miiaa ja niinkuin minä itse sanon -- Euppea -- kuuletko sinä? -- hyvä, hyvä -- että vaikka sinä olet vain viittä vuotta vanhempi minun nuorinta lastani, olet sinä hiton varma mies merellä. Kun sinä eilen käänsit, naurahti minun jaalani kannella molemmat poikani sekä minä ja sanottiin me: "Kas kas Juoseppia, kun ei käykään kotona välillä, vaan kääntää suoraan päätä kohti Memeliä!" -- Mutta sitten kun tuuli kääntyi länteen ja sinä sieltä tuulen päältä menemään höllin jalusnuorin kohti kotia, sanoin minä: "Kuulkasta pojat! Meille taisi käydä hullusti!" -- Ja hullustihan meille kävi -- paljon hullummin kuin silloin tiedettiinkään: Jäätiin kokonaan osattomiksi laivarikosta. Mistä sinä arvasitkin, että tuuli kääntyy myötäpäivää? Minä uskoin koko ajan, että se vetää vastapäivää aina itään asti ja koettelin pysyä niin idässä kuin suinkin.
Puheensa aikana oli Jyrki saanut pullon korkin kiinni ja ryyppylasit ja pullon jälleen kaappiin.
Sitten pysähtyi hän hetkiseksi kaapin eteen, otti Trafalgarin sankarin asennon, oikaisi oikean käsivartensa ja naputti oikean käden etusormen rystysellä amiraalinkuvan lasiin ja sanoi Juosepille:
-- Mitäs sanot Juoseppi? Enkö minä ole tämän amiraalin näköinen?
-- En näe oikein.
Jyrki nosti lampun kaapin päälle.
-- Jokohan alat nähdä!
Juoseppi nyökytteli päätään.
-- Sen näköinen minä voin olla, mutta en mitään muuta. Minusta ei olisi tullut amiraalia. Mutta toista on sinun, Juoseppi! Sinusta olisi tullut amiraali. Jos sinä olisit joutunut amiraalinkouluun, niin sinusta se vasta oikea pääamiraali olisi tullutkin ja sinä olisit lyönyt sekä espanjalaiset, että mahomettiläiset!
Samalla aukeni keittiön ovi selkoselälleen ja sisään purjehti Euppe isoine teetarjottimineen.
Jyrki kiirehti toimittamaan lamppua pöydälle.
Euppe kaarsi ohi Juosepin kuin ei olisi häntä nähnytkään ja asetti tarjottimen pöydälle.
-- Siin' on! Lisää ei maksa toivoakaan -- se tässä koko yötä passaamaan!
Sitten hän pyörähti selin Juoseppiin, huiskautti vihaisesti hameensa takahelmoja, käveli kiukkuisena yli lattian, paukautti keittiön oven jälestään kiinni ja katosi. -- "Kukahan onneton tuonkin saa emännäkseen, ristikseen ja vaivakseen", ajatteli Juoseppi.
Sillä aikaa oli Jyri äänettömänä laitellut teepöydän järjestykseen, kaatanut teen ja istunut pöydän ääreen.
Siinä istuessaan hän kyllä yletti avata kaapin oven ja ottaa esille konjakkiputelin.
-- Pane runsaasti sokeria sekaan, sanoi hän Juosepille.
Lasit oli hän jättänyt noin kolmatta osaa vaille ja ne täytettiin nyt konjakilla.
-- No - terveeks!
-- Terveeks vain!
-- Näitkö sinä jo tuon kuvan?
-- Olenhan minä nähnyt sen ennenkin. Johan se on siinä riippunut yli minun muistiaikani. Lapsena jo sitä katselin teillä käydessäni. Komea herra.
-- Komea herra! He he! Just minun näköiseni!
-- Ei minusta.
-- Sinusta -- ethän sinä ymmärrä kuvien päälle mitään, etkä minkään muunkaan päälle. Et edes seilauksen ja kaupanteon!
-- Ja mitäs se näkö meinaa, kun ei kuitenkaan sitä ole, mitä luulee olevansa.
-- Vai ei se meinaa mitään. Soo soo!
-- No mitäs se meinaa?
-- Se meinaa sitä, että ryypätään, eikä väitellä joutavista.
-- Sitä minäkin.
-- Kuulehan?
-- No?
-- Paljoko sinä maksoit viinasta Meemelissa viime kerralla?
-- Aamistako vai kannusta?
-- Kummasta hyvänsä.
-- Sitähän ei ole tapana sanoa. Paljonko sinä itse maksoit?
-- Minä pelkään maksaneeni enemmän kuin sinä. No, kun et sano, niin et sano. Se on sitten selvä sitä myöten.
-- Ja se on sitten sitä, että sinulla ei muuta asiaa ollutkaan ja minä saan lähteä kotiin.
-- Miten itse ymmärrät. Ja mene hyvän onnen kanssa Memeliin ja sieltä takaisin. Memeliin on pitkä matka ja nyt on jo myöhäinen syksy. Ymmärräthän sinä mitä minä tarkoitan. -- Minä en lähde enään mihinkään.
-- Kyllä minun on vielä mentävä.
-- Minä en kiellä enkä käske. Jos hyvin käy, käärit sinä kokoon paljo rahaa. Jos huonosti, menetät henkesi, sekä oman henkesi että toisten. -- Minun sääriäni kolottaa. -- Siitä tulee kova ja pitkä myrsky. Parasta olisi ensin muutama päivä katsoa. Minä olen vanha mies ja paljo kokenut.
Juoseppi meni ensin rantaan, Koirankalliolle, katselemaan tuulta.
Meri oli pimeä ja taivas tähdessä.
Kuu ei ollut vielä noussut, mutta koillisessa, meren saarteella, näkyi jo sen kellertävä ruskoitus.
Tuuli puhalsi koleana ja virkeänä kaakosta.
Aalto kohahteli vihaisena rantaan.
Jaala keinui ankkurissaan tuolla haaksirikkoutuneen luona.
Kaakosta näytti kohoavan tummia pilviä. Yksityisiä hattaroita lenti jo yli taivaan siellä ja täällä.
Meri näytti viime tuntien aikana paljo paenneen. Kaikki merkit ennustivat kovan itätuulen tuloa.
Aamua ei kannattanut enää odottaa, sillä siihen mennessä voi tulla niin kova vastaranta, että jaala on vaarassa ajautua maalle.
Juoseppi päätti lähteä matkalle heti.
V luku.
LUMIPYRYSSÄ.
I.
Koirankalliolla seisoessa oli Juuson silmät ennättäneet täydellisesti tottua pimeään. Ensi töikseen hän päätti lähteä herättelemään apulaisiaan.
Sunnuntai-iltoina, milloin ilma oli sellainen kuin nyt, ettei päässyt verkoille, saaren molemmissa kylissä tanssittiin aamuyöhön asti, ja arki-iltoinakin, joka ilta, milloin vain ei verkoille päässyt. Nyt ei tanssittu, kun miltei joka talossa kuivattiin viljaa. Nyt pidettiin muuta iloa. Nuoret kulkivat saunalta saunalle pitämässä iloa ja juomassa kahvia, jota tytöt keittivät ja kestitsivät poikia. Pojat olivat ostaneet päivällä kaupasta vesirinkeleitä ja hauska oli. Monella pojalla oli myös taskussaan viinaputeli, josta kaatelivat kahvikuppeihinsa ja laittoivat puolikupposia. Muutamissa saunoissa poltettiin lekkoa. Sitä joivat tytötkin. Koko viljankuivaus oli muuttunut talkoiksi. Kuljettiin saunalta saunalle auttamassa toisia. Muutamia hoilaavia pareja tuli Juusoa vastaan heti kun hän pääsi kalliolta kylän kujalle. -- "Kukas siinä tulee? Hei Juuso! Se on Hinterikin Juuso! Se ei välitä tytöistä! Se on ylpeä!" -- Joku nykäisi ohimennessään Juusoa takin hihasta.
Juuso todellakaan ei ollut välittänyt tytöistä. Varhaisesta lapsuudesta oli hän purjehtinut merellä, eikä välittänyt muusta kuin jaaloista, laivoista ja hyvistä rahanansioista. Toinen, joka ei tytöistä mitään tiennyt, oli Juuson apulainen Eskon Mikko. Hänet löysi Juuso kotoaan makaamasta. Hän oli käynyt levolle jo illan hämärässä, koska tiesi pitkän matkan olevan edessä ennen päivän nousua. Juusolla oli koko työ saada hänet hereille. Lopulta hän vääntäytyi istumaan vuoteensa reunalle, haukotteli ja hieroi silmiään ja otti sitten tulen rasvalamppuun.
-- No Juuso, mikäs on hätänä?
-- Ei mitään hätää. Tulin vain sanomaan, että nyt lähdetään.
-- Jaaha. Lähdetään vain. Siellä taitaa ruveta tuulemaan.
-- Niin rupeaa, ja kun on vastaranta, täytyy päästä lähtemään, ennenkun ennättää nousta kova laine.
-- Niin on. Lähdetään vain. Minulla on kaikki valmiina. Panen vain päälleni ja tulen rantaan heti.
Juuson toinen apulainen, Sepän Jere, välitti tytöistä, ja paljon välittikin ja häntä ei Juuso siis löytänyt kotoaan. Kotiväki ei edes tiennyt, missä hän on. -- "Eiköhän tuo liene siellä, missä muutkin nuoret. Se nyt pysyisi kotona!" toimitti vuoteestaan Jeren vanha äiti. Juuso ei viitsinyt ruveta vanhuksilta lähemmin tiedustelemaan, mistä talosta päin Jereä olisi mentävä etsimään. Jeren kotona ei viljaa kuivattu, koska sitä heillä ei ollut. Jere oli talon ainoa pyyntiin pystyvä mies -- rampa isä teki vain sepän töitä ja Jere taas itse oli ollut Juuson kanssa purjehtimassa ja ennätti kyllä laivarikkoon sen minkä Juusokin, mutta oli ollut auttamassa setäänsä. Ääneti päätteli Juuso, että jos Jere nytkin olisi setäänsä auttamassa, tietäisi sen kotiväki, mutta että kun kotiväki ei tiedä, missä Jere on, on hän jossain muualla, siellä missä on tyttöjä. Tyttöjä taas oli monessa talossa ja kenen kanssa Jere nykyään seurusteli, sitäpä ei Juuso tiennytkään.
Juuso oli niissä asioissa tuhma, niinkuin sanottiin.
Juusoa hiukan harmitti, mutta enempää kyselemättä hän poistui pimeästä talosta.
Jere oli hyvä laulumies ja kujalle jouduttuaan koetti Juuso korvillaan tarkata, mistä päin Jeren laulu alkaisi kuulua.
Ennenkuin lähtisi kylää enemmän kiertämään, otti Juuso suunnan kotiansa kohti, toimittaakseen siellä ensin Santran kantamaan eväät ja muut matkatavarat rantaan. Sen perästä vasta aikoi hän ruveta etsimään Jereä. -- "Kun tuo joutava vain ei olisi juonut itseään siaksi", päivitteli itsekseen Juuso. -- "Se vielä puuttuisi! No -- oli humalassa tai selvänä, jaalaan minä hänet vien!"
Ollessaan noin sadan askeleen päässä kotoaan, kuulikin Juuso Jeren hoilauksen.
Se kuului Juuson kotisaunasta.
Humaltuneena oli Jerellä tapana laulaa omia sepittämiään lauluja.
Hän oli mestari sepittämään varsinkin pilkkalauluja, milloin Kenkä-Apin jaalasta:
"Joka tuhkanauloilla tehtiin",
milloin naapurikyläläisistä yleisesti, milloin lukkarista, milloin vallesmannista, milloin tullisyökäreistä, siitä Kipuna-Syökäristä erittäinkin, ja väliin itsestään. Tällä kertaa hoilasi Jere Santralle:
Älä sinä Santrani sitä sure, vaikka minä meriä seilaan!
Jeren laulu ei miellyttänyt Juusoa.
Siihen asti oli Juusosta kylläkin ollut yhdentekevää, kenen kanssa Jere seurusteli ja kenelle hän lauloi, mutta nyt ei.
Samoin oli hänelle ollut tähän asti yhdentekevää mitenkä Santra huvittelee, kunhan kotona tekee tehtävänsä, mutta nyt ei.
Juuso oli sinä iltana monta kertaa ajatellut Santraa -- hänen oli vaikea ajatella muuta.
Matsedän Jyrin luona istuessaan oli hän vain pintapuolisesti kuunnellut vanhan Jyrin juttuja ja kaiken aikaa ajatellut Santraa, jonka oli kohdannut viimeistä viljasäkkiä saunaan tuodessaan ensi kertaa eläessään, niinkuin hänestä tuntui, ja ensi kertaa eläessään nähnyt tytön yleensä. Kun Matsedän Jyri haastoi amiraaleista ja muista, katsoi Juuso kyllä vanhaa Jyriä koko ajan silmiin ja jotain vastailikin Jyrille, mutta koko ajan oli ajatellut, mitä hän oli sanonut saunassa Santralle ja mitä Santra hänelle ja kun Euppe oli tuonut teetarjottimen pöytään ja vihaisesti heilauttanut hameitaan kiepsahtaessaan ympäri ylpeänä takaisin keittiöön lähtiessään, oli Juuso paikalla verrannut Euppea Santraan ja surkutellut itsekseen: "Kukahan onneton tuonkin saa ristikseen!" -- tarkoittaen ristillä Euppea.
Juuson saappaat iskivät vihaisena rasahtelevaan kujan soraan hänen ajatellessaan: "Tästä lähin älköön kukaan laulako Santralle ja naurattako Santraa ja kaikkein vähimmin Sepän Jere, tuo tuollainen, kuin mikäkin lentokala!"
Askel askeleelta lujeni hänessä ajatus: "Kuules poika, sinä Sepän Jere, meistä taitaa tulla vihamiehiä!"
Saunassa oli kolme tyttöä, nimittäin Santra ja pari muuta ja kaksi poikaa, Sepän Jere ja Suuren Hantsun Juhani.
Juuson sisään astuessa hihkaisi Jere:
-- Siinä paha, missä mainitaan! Tässä juuri sanottiin, että olisi Juuso kotona, niin olisi täydet parit. -- Kenen saunassa sinä poika olet ollut? Santra tässä on itkenyt sinua koko illan, eikä keitä kahvia, vaikka pyydetään!
-- Oho! Enpäs ole itkenyt! Erehdyit kerrankin!
Juuson muoto oli synkkä ja vihaisella äänellä hän puhutteli Jereä:
-- Hyvä oli että sinut löysin näin pian.
-- Minuakos sinä sitte etsit?
-- Sinua, sinua.
-- No?
-- Sinä olet humalassa.
-- Mitäs se sinulle kuuluu?!
-- Kuuluu hiukan.
-- No ei hiukan hiukkaakaan!
-- Mene kotiisi ja laita itsesi lähtökuntoon -- ja heti. Eskon Mikko tulee rantaan, ellei jo ole tullutkin.
-- No mikäs hätä siellä rannassa on? Onko jaala ajautunut maalle?
-- Jaalalla ei ole hätää, mutta meillä on hätä joutua matkalle, ennenkuin laine ennättää kasvaa. Nyt on hyvä tuuli lähteä.
-- Anna olla. Lähdetään vasta aamulla, niinkuin oli puhe. Sunnuntai-ilta ja muuta...
-- Nyt ei odoteta aamua. Kuulithan! Aamulla ollaan matkojen päässä.
-- En minä lähde. Ota joku muu -- vaikka tämä Juhani.
-- Minä otan mukaani sinut. Älä puhu turhaa.
-- Eskon Mikko ja minä, me vain kelvataan Hinterikin Juuson jaalan kannelle! Ei koko saaressa ole sellaisia poikia muita kuin Eskon Mikko, Hinterikin Juuso ja Sepän Jere!