Part 3

-- Kertokaa sitten, vastasin ja koettakaa puhua totta.

-- Kyllä, sanoi Jackson, olen kertova sinulle kaikki totuudenmukaisesti, ja sen olet huomaava.

-- Isäsi ja minä olimme molemmat syntyneet Englannissa, joka, kuten tiedät, on sinunkin isänmaasi, niinkuin myöskin tietänet, että kieli, jota puhumme on englanninkieltä.

-- Sitä en ole tiennyt. Kertokaa minulle jotakin Englannista, ennenkuin puhutte muuta.

En tahdo väsyttää lukijaa Jackson'in kuvauksilla Englannista, enkä myöskään niillä monilla kysymyksillä, joita hänelle tein. Oli jo melkein yö, kun hän lopetti ja ennenkuin olin tyytyväinen saamiini tietoihin. Luulen hänen tulleen iloiseksi, saadessaan lopettaa, sillä hän valitti väsymystä. Pesin ja sidoin hänen haavansa ja kastelin kääreen kylmällä vedellä, ennenkuin hän pani nukkumaan.

Tuskin voin kuvailla, minkälaisen vaikutuksen tuollainen keskeytymätön sanaryöppy teki minuun. Tulin niin levottomaksi, etten saanut tuntikausiin unta monena seuraavana yönä. En tosin ymmärtänyt kaikkia Jackson'in käyttämiä sanoja, mutta arvasin niiden merkityksen sisällöstä.

On kummallista miten pian ajatukset synnyttävät uusia ja miten joku sana, jonka merkitystä en tiennyt, selveni, kuultuani sitä toistettavan useampia kertoja. Tosin en kyllä aina tulkinnut sitä oikein, mutta kun huomasin sen jossakin toisessa paikassa merkitsevän jotakin muuta kuin olin otaksunut, niin kysyin ja sain selityksen. Usein en kumminkaan tarvinnut sitä tehdä. Tänä ensimmäisenä yönä olin melkein kuin huumauksissa ja vietinkin sen melkein kokonaan järjestelemällä ja mieleeni painamalla uusia saamiani käsitteitä. Tunteeni Jackson'ia kohtaan olivat myöskin muuttuneet, en enää vihannut enkä halveksinut häntä. Se huvi, jonka hän oli tuottanut minulle kertomuksillaan, oli ne tukahduttanut, ja pidin häntä nyt oikeana aarteena. Joskus kumminkin pääsivät vanhat tunteeni häntä kohtaan valloilleen, sillä ne eivät olleet helposti tukahutettavissa, mutta en olisi tahtonut kadottaa häntä mistään hinnasta, ennenkuin olin saanut häneltä tietoja niin paljon kuin suinkin. Jos esimerkiksi puhdistaessani hänen haavaansa se näytti ärtyneeltä, tulin siitä enemmän pahoilleni kuin hän. Sanalla sanoen, meistä näytti todellakin molemminpuoleisten tarpeittemme vuoksi tulevan lopulta hyvätkin ystävät. Seuraavana aamuna kertoi Jackson minulle elämäntarinansa, muistaakseni jotenkin tähän tapaan.

-- Minua ei oltu aiottu merimieheksi. Sain kasvatukseni hyvässä koulussa, ja kun olin täyttänyt kuusitoista vuotta, pääsin apulaiseksi erääseen kauppaliikkeeseen, jossa istuin päiväkaudet pulpettini ääressä, jäljentäen luetteloihin ja päiväkirjoihin, suoraan sanoen kirjoittaen kaikkea, mitä vaadittiin. Liikkeellä oli kauppasuhteita Etelä-Amerikassa.

-- Mikä on Etelä-Amerikka?

-- Olisi parempi, jos antaisit minun kertoa tarinani ja lopetettuani sen, voit sitten kysellä niin paljon kuin haluat. Keskeyttämällä minut, menee ainakin viikko, ennenkuin pääsen loppuun; eilenkin meni koko päivä aivan hukkaan.

-- Se on tosi, vastasin, enpä enää keskeytäkään.

-- Konttorissa oli pari muutakin apulaista: ensimmäinen konttoristi Manner ja isäsi, joka oli ollut siellä vain muutamia kuukausia kauemmin, kuin minä. Meidän isäntämme, herra Evelyn, oli isääsi ja minua kohtaan hyvin ankara. Hän tarkasti päivätyömme ja moitti, ellei kaikki ollut niinkuin piti. Tämä aiheutti kilpailun välillämme ja, tultuamme aika käteviksi työssämme, saimme kumpikin usein kuulla kiitossanoja. Sunnuntaisin oli herra Evelyn'illä tapana pyytää isääsi ja minua viettämään päivän luonaan. Aamupäivällä kävimme kirkossa ja söimme sitten päivällistä hänen luonaan. Hänellä oli vähän meitä nuorempi tytär. Hän tuli äidiksesi. Kasvaessamme olimme molemmat hyvin huomaavaisia hänelle ja koetimme hartaasti päästä hänen suosioonsa. En voi sanoa, kummalla meistä oli etusija, mutta luulen kumminkin, että jos kukaan, niin olin minä suosikkina ensimmäisenä kahtena vuotena. Olin vilkkaampiluontoinen ja parempi seuramies kuin isäsi, joka oli vakavampi ja ajattelevampi.

Äitini kuoli oltuani konttorissa noin neljä vuotta, isäni oli kuollut jo vähän ennen sinne tuloani. Osani hänen jälkeen jättämästään omaisuudesta oli noin kaksituhattaviisisataa sterlinkipuntaa. En ollut vielä kumminkaan täyttänyt kahtakymmentäyhtä vuotta enkä olisi luultavasti tullut saamaan niitä haltuuni ennenkuin vuoden perästä. Herra Evelyn'illä, joka siihen asti oli ollut hyvin tyytyväinen minuun, oli tapana laskea leikkiä kanssani ja sanoa, että jos tahdon, niin saan sijoittaa rahani hänen liikkeeseensä, joten tulisin omistamaan siitä pienen osan.

Se oli aikomuksenikin, ja elin valoisissa toiveissa ja kuvitteluissa päästä jonakin päivänä naimisiin äitisi kanssa; en epäilekään, että niin olisi käynytkin, jos olisin edelleenkin käyttäytynyt hyvin. Mutta ennen täysi-ikäiseksi taloani tein muutamia huonoja tuttavuuksia ja sain menoja, joita en voinut suorittaa. Pahinta kaikista oli, että oli tullut tavakseni, josta en sitten ikinä päässyt, istua iltasin myöhään ulkona ja juoda itseni juovuksiin. Se oli syynä perikatooni silloin ja on siitäkin lähtien aina ollut onnettomuuteni. Pieni omaisuuteni antoi minulle jonkunlaista arvoa, jopa sai minut luulemaan itsestäni jotakin suurta. Koetin olla Alice Evelyn'ille vielä kohteliaampi kuin ennen, ja hänen isänsä otti minut suosiollisesti vastaan, enkä voinut valittaa kohtelua nuoren neidinkään puolelta huonoksi. Isäsi oli tullut aivan syrjäytetyksi. Hänellä ei ollut omaisuutta, eikä toivoakaan sellaisesta, ennenkuin hän tästä lähtien voisi koota sellaisen hyvällä käytöksellään ja ahkeruudellaan, ja se huomaavaisuus, millä sekä herra Evelyn että ensimmäinen konttoristi, joka aavisti minun pääsevän osalliseksi liikkeeseen, minua kohtelivat, teki hänet surulliseksi ja onnettomaksi. Luulen, että hän silloin oli yhtä rakastunut Aliceen kuin minäkin, ja minun täytyy sanoa sinulle rakastaneeni häntä äärettömästi, niinkuin hän ansaitsikin. Mutta oma mielettömyyteni teki tyhjäksi kaikki nämä onnelliset toiveeni. Niin pian kuin tuli tunnetuksi, että olin perinyt omaisuuden, tutustuin muutamiin nuoriin miehiin, jotka halusivat tulla esitellyiksi minulle, ja vietin iltani, niinkuin luulin hyvinkin hyvässä seurassa, mutta joka näyttäytyikin päinvastaiseksi. Vähitellen rupesin pelaamaankin ja hävisin jonkun ajan kuluttua enemmän kuin voin maksaa. Tämä pakotti minut kääntymään erään juutalaisen puoleen, joka lainasi minulle rahoja suurta korkoa vastaan, maksettavaksi sitten, kun tulin täysi-ikäiseksi. Toivo voittaa takaisin rahani kiihdytti peliraivoani ja vihdoin huomasin olevani velkaa juutalaiselle liki tuhat puntaa. Herra Evelyn huomasi, tullessani aina aamuisin konttoriin, väsyneestä ulkomuodostani, että olin valvonut kauan. Asemani oli hyvin tukala. Herra Evelyn tiesi perintöni suuruuden, enkä ymmärtänyt, kuinka voisin selittää hänelle syyn vajaukseen, jos hän ehdottaisi, että sijoittaisin rahani liikkeeseen. Kadottaisin hänen luottamuksensa, eikä hän koskaan uskoisi tyttärensä onnea semmoiselle miehelle, joka oli tehnyt itsensä syypääksi moisiin säännöttömyyksiin. Tuohon aikaan oli rakkauteni muuttunut melkein jumaloimiseksi. Lieneeköhän missään ollut sen onnettomampaa olentoa kuin olin viimeisenä kuutena kuukautena, ennen täysi-ikäiseksi tuloani? Päästäkseni surustani irstailin kaikella tavalla, menin harvoin selvänä maata. Peittääkseni vikani tein toisen suunnitelman toisensa perään, mutta en hoksannut mitään keinoa. Aika vieri kumminkin ja muutamia päiviä ennen täysi-ikäiseksi tuloani, kutsui herra Evelyn minut luoksensa sanoi antavansa minun isävainajani tähden, jonka kanssa hän oli ollut hyvin hyvä ystävä, sijoittaa pienen pääomani hänen liikkeeseensä; hän toivoi minun pian hyvällä käytökselläni ja ahkeruudellani pääsevän yhdeksi sen osakkaista. Vastasin soperrellen, josta hän kummastui ja käski minun puhua selvemmin. Selitin pitäväni pääomani liian pienenä, voidakseen olla suureksikaan hyödyksi niin laajassa liikkeessä kuin hänen? ja että halusin menetellä sen kanssa eri tavalla, saadakseni sen pian puolta suuremmaksi; mutta sitten kun olin siinä onnistunut, ottaisin kyllä hänen tarjouksensa kiitollisuudella vastaan.

-- Niinkuin tahdotte, vastasi hän kylmästi, mutta varokaakin menettämästä kaikkea, panemalla likoon joka pennin. Saatte tietysti menetellä niinkuin tahdotte.

Sanottuaan tämän jätti hän minut nähtävästi hyvin suutuksissaan ja pettyneenä. Kuitenkin sattui pian seikkoja, joista hän sai selville koko asian. Tovereilleni sanoin kerran piloillani, että aikomukseni oli koettaa onneani Itä-Intiassa. Juutalainen, jolta olin lainannut rahoja, oli saanut tämän tietää, ja luullen, että aioin lähteä maasta maksamatta velkojani, hän tuli heti herra Evelyn'in konttoriin kysymään ensimmäiseltä konttoristilta, oliko asiassa perää, ilmoittaen samalla summan, jonka olin hänelle velkaa. Ensimmäinen konttoristi kertoi kaikki herra Evelyn'ille, ja sinä päivänä, kun täytin kaksikymmentäyksi vuotta, kutsui hän minut luoksensa ja moitti minun käytöstäni. Vastasin hyvin kopeasti ja seurauksena oli -- potkut. Kun olin päässyt taasen vähän järkiini, huomasin heti, mitä olin menettänyt. Kiintymykseni Aliceen oli entistä voimakkaampi ja kirosin katkerasti tyhmyyttäni. Mutta turvausin pulloon, kuten tavallisesti, ja upotin siihen pian suruni. Ennen poistumistani talosta koetin saada puhutella Alicea, mutta en onnistunut, ja muutamia päiviä sen jälkeen lähetettiin hänet erään sukulaisensa luokse maalle.

Rupesin sitten viinikauppiaaksi, ja jos olisin voinut olla juomatta, olisi kaikki mennyt hyvin, mutta minusta oli tullut auttamaton juoppo, ja niin ollen oli kaikki mennyttä. Liikeasiani joutuivat pian epäkuntoon ja kun yhtiökumppanini pyynnöstä ne tarkastettiin, huomasin pääoman supistuneen tuhannesta viidestäsadasta tuhanneksi punnaksi. Tällä päätin koettaa onneani laivanvarustajana. Ostin osan muutamasta prikistä ja läksin itse mukaan. Jonkun ajan kuluttua oli minulla siksi paljon kokemusta, että voin itse ruveta päälliköksi ja olisin kai onnistunutkin, jos vain olisin voinut heittää pois juomisen. Kun tulin Ceyloniin, sairastuin ja sain jäädä sinne. Priki joutui haaksirikkoon ja koska minä en ollut vakuuttanut osaani, olin nyt hävinnyt mies. Taistelin kauan, mutta kohtuuttomuus oli kiroukseni, turmioni, myllynkivi, joka veti minut syvyyteen. Olinhan sivistynyt ja kyvykäs, mutta kaikki turhaan. Alenin kapteenista perämieheksi, perämiehestä toiseksi perämieheksi, kunnes vihdoin purjehdin tavallisena merimiehenä maston kokkapuolella.

Semmoinen on lyhykäisyydessä tarinani ja huomenna saat tietää, miten isäsi ja minä taas tapasimme, ja kaikki muutkin asiat aina näihin päiviin asti.

-- Ei, ei, vastasin. Nyt muistan kaikki, mitä olette kertonut, vaikka en kaikkea ymmärräkään. Teidän täytyy ensin selittää minulle niiden sanojen merkitys, joita en milloinkaan ennen ole kuullut. En ymmärrä, mitä raha on, mitä pelaamisella tarkoitetaan ja monia muitakaan asioita, joista olette puhunut, mutta muistan kyllä ja voin toistaa jokaisen sanan, jonka olette sanonut. Huomenna toistan kaikki ja teidän täytyy selittää minulle asiat, joita en ymmärrä, ja sitten voitte jatkaa.

-- Hyvä, vastasi hän, en välitä siitä, kuinka kauan minulta menee kysymyksiesi vastaamiseen, sillä en ole kovinkaan halukas kertomaan kaikkea isästäsi ja itsestäni.

6. Järki selviää.

Lukija voinee tuskin saada käsitystä siitä vaikutuksesta, jonka nämä keskustelut Jackson'in kanssa ensin tekivät minuun. Jos joku vanki yhtäkkiä muutettaisiin pimeästä kopista kukkia ja hedelmiä täynnä olevaan puutarhaan, jonka olemassa olosta hänellä ei ole ollut aavistustakaan, niin ei hän olisi voinut enemmän ihastua ja kummastua. Kaikki oli uutta ja kiihoittavaa ja samalla niin kokonaan yläpuolella tajuntaani. Kieleni ja ajatukseni eivät riittäneet sen tulkitsemiseen, vaikka sen osaksi ymmärsinkin. En nähnyt selvään, mutta erotin ikäänkuin sumussa jotakin. Kielen ja käsitteitteni jokapäiväinen kehittyminen rikastutti kumminkin ajatuksiani. Kertomuksien sisällöstä sain paljon selville, ja kun vain vähitellen sain opetusta, niin kiihdytti se vain päivä päivältä yhä enemmän opinhaluani. Varmasti erehdyin kai paljossakin, jota luulin ymmärtäväni, sillä taitoni olivat vielä ainoastaan tietopuoliset. Voin kuvitella jonkun esineen saamieni selityksien perusteella ja olin tyytyväinen, kun luulin sen ymmärtäväni, mutta joskus huomasin, kun asia tuli uudelleen puheeksi, että ehkä olinkin erehtynyt, ja minun täytyi muuttaa mielipidettäni. Siten työskentelin oikeassa tietämättömyyden meressä, mutta kumminkin kiihoittavalla tarmolla.

Jos joku, joka on saanut kasvatuksensa ja nähnyt kaikkea jossakin sivistyneessä maassa, lukee kertomuksen jostakin vieraasta kansasta ja esineistä, jotka siihen asti ovat olleet hänelle tuntemattomia, niin voi hän kuvauksen ja yleisten tietojensa avulla saada jotensakin oikean käsityksen siitä, mitä tahdotaan sanoa. Siinä on hänellä ollut apuna entiset kokemuksensa; hän on nähnyt ennenkin sellaisia esineitä, joiden yhtäläisyydestä tahi eroavaisuudesta on huomautettu. Minulla ei ollut tuota etua. En ollut nähnyt muuta kuin merta, kallioita ja vesilintuja, ja seuranani oli ainoastaan yksi ihminen. Se oli suurin vaikeuteni, josta en päässyt erilleni, ennenkuin olin saanut vierailla sivistyneissä maissa ja tullut kosketuksiin sivistyneitten ihmisten kanssa. Mutta vaikeus vain lisäsi intoani. Luonnostaan oli minulla kekseliäs mieli, tavattoman hyvä muisti, ja jokainen uusi tieto tuli aina verekseksi ihastuksen lähteeksi. Minulla oli nyt todellakin jotakin, jonka vuoksi voin elää, jota minulla ei ollut ennen ollut, ja luulen todellakin, että jos Jackson näihin aikoihin jostakin syystä olisi tullut minusta erotetuksi, olisin kai pian tullut hulluksi, koska se kaivo, josta ammensin kaikki tietoni, olisi kuivunut.

Kului muutamia päiviä, joina elimme hyvin sovinnossa, ennenkuin pyysin Jackson'ia jatkamaan kertomustaan. Koettiko hän pettää minua, tahi hillitsikö hän itseään; saadakseen sopivassa tilaisuudessa kostaa minulle, vai oliko hänen hyljätty ja avuton tilansa tehnyt hänet lempeämmäksi, en tiedä, mutta hän näytti vähitellen rupeavan pitämään minusta; olin kumminkin aina varuillani. Hänen haavoitettu ranteensa oli nyt parantunut, mutta hänen kätensä oli aivan voimaton, joten minun ei tarvinnut pelätä häntä niinkuin ennen. Pyynnöstäni, että hän jatkaisi, kertoi Jackson seuraavaa:

-- Purjehdittuani toisella laivalla toisensa jälkeen ja tavallisesti saatuani potkut matkan loputtua kohtuuttomuuteni tähden, otin pestin erääseen Chileen menevään alukseen ja purjehdin lähes vuoden sillä rannikolla. Olimme juuri aikeissa palata kotiin lastinemme, mutta ensin oli meidän käytävä Valdiviassa, johon meillä oli vähän viemistä. Ennen lähtöämme sieltä kuulimme kapteenilta, että saisimme pari matkustajaa: erään herran rouvineen, jotka halusivat palata Englantiin. Kajuutta tyhjennettiin ja kaikki tehtiin valmiiksi heidän tuloaan varten. Illalla lähetettiin vene noutamaan tavaroita. Seurasin venettä, koska otaksuin, että herra antaisi venemiehille juomarahoja. En pettynytkään, sillä hän antoi meille neljä dollaria, jotka heti tuhlasimme muutamassa ravintolassa, tullen enemmän tai vähemmän juovuksiin. Oli sovittu, että veisimme tavarat ensin laivaan ja palaisimme sitten noutamaan matkustajia, koska purjehtisimme aikaisin seuraavana aamuna. Lähdimme viemään tavaroita, mutta tullessamme laivaan olin niin juovuksissa, ettei kapteeni antanut minun palata maihin, enkä tiennyt mitään ennenkuin minut herätettiin seuraavan aamuna purjeita nostamaan. Olimme olleet matkalla noin kaksi tahi kolme tuntia, ja poistuimme kiivaasti maista, kun uusi matkustaja tuli kannelle. Olin selvittelemässä nuorien päitä peräkannella, ja hänen mennessään sivutseni, katsahdin häneen ja tunsin hänet heti; se oli isäsi. Vuosia oli kulunut ja nuorukaisesta oli tullut mies, mutta hänen kasvoistaan ei voinut erehtyä. Tuossa hän seisoi, selvästi vaikutusvaltaisena ja varakkaana miehenä -- mutta minä, mitä olinkaan. Juoppo merimies. Ainoa toivomukseni oli, ettei hän tuntisi minua. Hän meni jälleen alas, mutta palasi vaimonsa seurassa. Loin salaisen, uteliaan silmäyksen häneen ja näin heti, että se oli Alice, jota olin kerran niin äärettömästi rakastanut ja jonka olin kadottanut oman tyhmyyteni vuoksi. Olin tulla hulluksi. Heidän seisoessaan kannella ja nauttiessaan raittiista merituulesta tuli kapteeni ylös ja liittyi heihin. Olin niin hämmentynyt huomiostani, etten oikein tiennyt, mitä minun piti tehdä ja otaksun, että menettelin hyvin nurinkurisesti, koska kapteeni sanoi minulle. -- Jackson, juopporatti, mitä sinä nyt oikein teetkään? Arvaan, ettet ole vielä oikein selvinnyt.

Kun nimeäni mainittiin kääntyivät isäsi ja äitisi minuun päin, ja kun kohotin päätäni vastatakseni kapteenille, katsoivat he minuun totisina ja puhelivat sitten hiljaa keskenään, tehden sen jälkeen kapteenille muutamia kysymyksiä. En voinut kuulla, mitä he sanoivat, mutta olin varma, että he puhuivat minusta ja epäilivät, jolleivät jo olleet minua tunteneetkin. Olin valmis vajoamaan kannelle, mutta samalla tunsin mielessäni sanomatonta vihaa isääsi kohtaan ja siitä en voinut sitten milloinkaan vapautua niinkauan kuin isäsi eli. -- Oli käynytkin niinkuin olin ajatellut, isäsi oli tuntenut minut ja tuli seuraavana aamuna luokseni puhuttelemaan minua.

Jackson, sanoi hän, olen hyvin pahoillani nähdessäni sinun tuossa asemassa. Sinun on täytynyt olla hyvin onnettoman joutuaksesi tuommoisiin olosuhteisiin. Jos tahdot kertoa minulle tarinasi, niin voinen Englantiin tultuamme sinua auttaa, joka todellakin tuottaisi minulle suurta iloa.

En voi sanoa vastanneeni erittäin ystävällisesti.

-- Herra Henniker, sanoin, olette ollut onnellinen ja voitte sentähden sääliä niitä, jotka eivät ole semmoisessa asemassa; mutta, herrani, minun asemassani tuntuu, kuin säälinne olisi jonkunlaista voitonriemua ja avun tarjouksenne suuri loukkaus. Olen tyytyväinen nykyiseen asemaani, enkä tahdo sitä missään tapauksessa muuttaa teidän väliin tulonne kautta. Ansaitsen toimeentuloni kunniallisella tavalla, enkä kaipaa apuanne. Ajat voivat vielä muuttua, niinkuin pitkä tiekin, jolla ei ole loppua. -- Toivotan teille hyvää huomenta. Näillä sanoilla läksin hänen luotaan, mennen keulaan sydän täynnä vihaa ja katkeruutta. Sen perästä ei hän milloinkaan enää puhutellut minua, eikä välittänyt minusta, mutta koska kapteeni tuli ankarammaksi minua kohtaan, luulin aivan aiheettomasti isääsi siihen syypääksi.

Olimme juuri alkaneet purjehtia Kap Hornin ympäri, kun puhkesi kaakkoinen myrsky, joka vei laivamme perikatoon. Useita päiviä taistelimme sitä vastaan, mutta vihdoin rupesi laiva, joka oli vanha, keikunnasta niin pahoin vuotamaan, että meidän täytyi purjehtia myötätuuleen monta päivää, myrskyn ja merenkäynnin pysyessä muuttumattomana. Vihdoinkin tulimme lähelle näitä saaria ja meidän täytyi ohjata laitatuuleen, päästäksemme niitten sivu. Laiva rupesi sentähden yhä enemmän ja enemmän vuotamaan, tullen vihdoin vesilastiin, jolloin meidän eräänä yönä täytyi kiireesti poistua siitä, voimatta ottaa mukaamme mitään. Kolme miestä jäi laivaankin, koska he sattuivat olemaan kannen alla. Jumalan armosta saimme veneen ohjatuksi kallioiden välistä tuolle rannalle, joka oli ainoa paikka, missä voimme nousta maihin. -- Mutta luullakseni keskeytän nyt taasen, sillä minulla on sinulle vielä paljon kertomista.

-- Tehkää niin, vastasin. -- Johtui mieleeni, että menen hakemaan arkun ja siinä olleet tavarat tänne, niin voitte sanoa minulle, mitä ne ovat.

Laskeuduin alas jyrkännettä ja palasin vaatteet ja palttina mukanani. Niitä oli kahdeksat housut, yhdeksän paitaa, lukuunottamatta sitä, jonka olin repinyt, sitoakseni Jackson'in käden, kaksi nuttua, neljä valkoista purjevaatepuseroa, muutamia kenkäparia ja sukkia. Jackson tunnusteli kädellään esinettä toisensa jälkeen, sanoen minulle, mitä ne olivat ja mihin niitä käytetään.

-- Ettekö tahdo käyttää mitään niistä? kysyin.

-- Jos sallit, niin voinhan sen tehdä, vastasi hän. Anna minulle pusero ja housut.

Annoin hänelle tavarat ja menin hakemaan loppuja, jotka olin jättänyt kalliolle.

Tullessani takaisin syli täynnä tavaroita, näin hänen pukeneen päällensä uudet vaatteet, vanhain ollessa siinä vieressä.

Tuntuu siltä kuin olisin taasen kristitty ihminen, sanoi hän.

-- Kristitty ihminen, toistin, mikä se semmoinen on?

-- Sanon sen sinulle vähitellen. Se on jotakin semmoista, jota en ole ollut pitkiin, pitkiin aikoihin. Mutta mitä olet nyt tuonut tullessasi?

-- Tässä, sanoin, mitä tämä on?

-- Se on pakka purjekangasta, josta voidaan tehdä nuttuja ja housuja. -- Tämä taasen on vahaa.

Sitten selitti hän minulle kaikkien niiden esineiden tarkoituksen, jotka olin tuonut majaan. Siinä oli purjeneuloja, koukkuja, siimoja, muutamia arkkeja kirjoituspaperia ja pari kynää.

-- Nämä kaikki olisivat meille suureksi hyödyksi, sanoi hän hetken perästä ja olisivat suuresti edistäneet mukavuuttamme, jos en olisi sokea.

-- Siellä on vieläkin tavaraa, sanoin ja lähdin niitä hakemaan.

Ladoin loput tavarat arkkuun ja kannoin sen ylös. Se oli raskas hilata kallioita ylös ja olinkin kovasti hengästynyt tullessani perille ja laskiessani sen tuvan lattialle.

-- Siinä on kaikki, sanoin. No, mikä tämä on?

-- Se on kiikari, mutta ah, olenhan sokea. Näytän sinulle kumminkin kaikissa tapauksissa, kuinka sitä käytetään.

-- Täällä on kaksi kirjaa sanoin.

-- Anna ne tänne, sanoi hän, että voin niitä koetella. Tämä on raamattu, siitä olen melkein varma, se on sen muotoinen, ja tämä toinen on luullakseni rukouskirja.

-- Mikä on raamattu ja mikä on rukouskirja?

-- Raamattu on Jumalan sana, ja rukouskirja opettaa, miten meidän on Jumalaa rukoiltava.

-- Mutta, kuka on Jumala? Olen kyllä usein kuullut teidän sanovan: Oi Jumala ja jumal'auta, mutta kuka hän on?

-- Sanon sen sinulle illalla, ennen maata menoamme, vastasi Jackson vakavasti.

-- Hyvä, muistutan teitä siitä. -- Olen löytänyt arkusta pienen laatikon, joka on täynnä kaikenlaisia pieniä esineitä, nauhoja ja jänteitä.

-- Anna minun koetella sitä.

Panin yhden pinkan hänen käteensä.

-- Tässä on neuloja ja lankaa, joita käytetään vaatteita ommellessa; niitä kyllä tulemme vast'edes tarvitsemaan.

Vihdoinkin oli koko arkun sisältö tutkittu ja selitetty. Lasipullot minua ihmetyttivät, enkä voinut oikein ymmärtää, miten ne olisivat valmistetut, mutta panin ne ja kasarit, sekä kaiken muunkin hyvin varovaisesti takaisin arkkuun ja vedin sen pois tieltä majan nurkkaan.

Ennenkuin panimme nukkumaan sinä iltana, täytti Jackson lupauksensa ja puhui minulle Jumalasta, josta aineesta sittemmin usein keskustelimme. Jackson tuli siitä aina hyvin alakuloiseksi ja levottomaksi.

7. Opin lukemaan.

Seuraavana päivänä en pyytänytkään häntä jatkamaan kertomustaan isästäni ja äidistäni, koska huomasin hänen tahtovan sitä karttaa ja olin jo siksi paljon muuttunut, että säälin häntä. Ajatukseni työskentelivät toisessa kysymyksessä: kuinka voisin oppia lukemaan noita kirjoja, jotka olin löytänyt arkusta? Ensimmäiseksi työkseni, aamulla noustuamme ylös, kysyin Jackson'ilta siitä.

-- Kuinka se olisi mahdollista, vastasi hän? Olenhan sokea ja miten voisin sinua opettaa?

-- Eikö löytyisi mitään keinoa? kysyin alakuloisena.

-- Annas kun ajattelen, kyllä, löytyy ehkä eräs keino, jota ainakin voimme koettaa. Muistathan, mitä kirjaa kutsuin rukouskirjaksi?

-- Kyllä, sitä ohutta pientä.

-- Niin, tuo se tänne. No, sanoi hän, antaessani hänelle kirjan; sanopas, onko joka sivun keskellä suora viiva, joka jakaa sivun kahteen osaan, niin että sanat ja lauseet tulevat sen kummallekin puolelle.

-- On, aivan varmaan, vastasin. Joka sivun keskellä, niinkuin niitä kutsutte, on suora, musta viiva ylhäältä alas. Sanat ja kirjaimet luullakseni ovat sen kummallakin puolella.

-- Ja kirjaimista ovat toiset suurempia, kuin toiset, etenkin sillä puolella, joka on lähempänä reunaa.

-- En tiedä mikä reuna on.

-- Tämä, sanoi hän, näyttäen sivun laitaa.

-- Niin on.