Part 12

Tuo oli minulle jotakin aivan uutta ja hän oli niin kaunis siinä palavasti rukoillessaan, että kyyneleet kohosivat silmiini. -- Noin minuutin kuluttua sanoin:

-- Nyt muistan, tai ainakin luulen muistavani, sillä tuon aikuiset asiat ovat minulle kaikki hämärät, että äidilläni oli, niinkuin teilläkin, tapana polvistua viereeni ja rukoilla. Ah, miten toivonkaan, että minulla olisi äiti!

-- Lapseni, vastasi hän, lupaa minulle tulla hyväksi ja tottelevaiseksi pojaksi, niin rupean äidiksesi.

-- Ah, rupeatteko, -- niinkö hyvä olette? Kyllä; lupaan, mitä vain haluatte, ja teen työtä puolestanne päivin ja öin, jos tarvitaan. Teen vaikka mitä, jos vain rupeatte äidikseni.

-- No, koetan sitten täyttää äidin velvollisuudet sinua kohtaan, vastasi hän; se on päätetty. Mutta nyt on parempi, että koetat nukkua, jos voit.

-- Kyllä, kiitoksia teille. Nyt koetan nukkua, hyvää yötä.

24. Kalastaminen.

Aamulla heräsin aivan parantuneena eilisestä pahoinvoinnistani ja olin ulkona ennen rouva Reichardt'ia, joka vielä viipyi verhon takana, jonka hän oli jälleen pystyttänyt maatapanoni jälkeen. Oli kaunis aamu, meri väreili heikossa tuulessa ja aurinko paistoi kirkkaasti. Olin terve ja onnellinen. Sytytin valkean ja paistoin kalaa aamiaiseksi, koska niitä näkyi olevan tarpeeksi jäljellä. Laitoin sitten siimani kuntoon pyydystääkseni muutamia suurempia kaloja lammikkooni, jonka aioin taasen asuttaa. Rouva Reichardt tuli majasta ja tapasi minut leikkimässä Neron kanssa.

-- Hyvää huomenta, rakas äiti, sanoin, sillä tunsin häntä kohtaan suurta ystävyyttä.

-- Hyvää huomenta, rakas poikani, vastasi hän. Voitko nyt taasen hyvin?

-- Kyllä, aivan. -- Olen laittanut siimanikin kuntoon, sillä olen ajatellut, että siihen asti, kunnes linnut palaavat, on meidän elettävä ainoastaan kalalla ja sellaisia voi pyydystää ainoastaan kauniilla ilmalla, niin kuin nytkin. Sentähden emme saa laiminlyödä tämmöistä päivää.

-- Ei tietysti. Niin pian kuin olemme syöneet aamiaisen, menemme kalastamaan. Se ei ole minulle outoa ja olenkin melko taitava. Nyt täytyy meidän molempien tehdä työtä, mutta mene ensin hakemaan raamattusi, niin luetaan vähän.

Hain sen ja luettuaan yhden luvun rukoili hän, ja minä polvistuin hänen viereensä. Syötyämme sitten aamiaisen lähdimme uimarantaan.

-- Tiedätkö, Frank, jättivätkö ne mitään jälkeensä?

-- Kyllä, vastasin. Ne jättivät luullakseni muutamia airoja, pitkän nuoran ja teillähän on majassa kihveli, vasara ja pieni purje.

-- Hyvä, näemmepähän pian, kun tulemme rantaan.

Ensimmäinen, jonka näin tultuamme rantaan, pani minut ilosta hyppimään.

-- Oi äiti, äiti! Ne ovat jättäneet tänne rautakattilan. Ikävöin sitä kovasti ja maatessani valveillani tänä aamuna ajattelin, että jos rukoilisin jotain itselleni, niin olisi se tuollaista rautakattilaa. Olin kyllästynyt kuivattuihin lintuihin ja ne maistuivat niin erilaiselta, kun ne keitettiin kattilassa perunain kanssa.

-- Olen yhtä iloinen, Frank, sillä en pidä keittämättömästä ruoasta. Mutta katsokaamme nyt ensin, mitä muuta he ovat heittäneet veneestä.

-- Oh, ne ovat kantaneet takaisin maihin kolme vesitynnyriä niistä kuudesta, jotka ottivat veneeseen.

-- Luultavasti ovat he tehneet sen siksi, että veneeseen tuli liiaksi painoa ja he eivät hennoneet erota rommista. Hulluja miehiä, -- nyt ei heillä ole vettä kuin kuudeksi päiväksi ja saavat kärsiä hirveästi.

Katselimme ympärillemme kalliolla ja näimme, että he olivat jättäneet jäljelle rautakattilan, kolme vesitynnyriä, viisi airoa, valaskeihään, portaat, neljänsadan metrin pituinen valaanpyyntinuoran, vanhan sahan, korin suurpäisiä nauloja ja kaksi suurta rautalevyä.

-- Tuo saha saattaa olla meille suureksi hyödyksi, semminkin kun sinulla on viiloja arkussasi. Jos tarvitsemme, voimme laittaa puolen sahaa veitsiksi.

-- Veitsiksikö, millä tavalla?

-- Näytän sitten sinulle. Näitä rautalevyjä voin myöskin käyttää. Katso, levyjä olisi tarvittu veneeseen tulevien reikien paikkaamiseen ja ne he ovat heittäneet pois, niinkuin vasaran ja naulatkin. Minua kummastuttaa, että John Gough salli sen tapahtua.

-- Kuulin, tullessani teitä noutamaan, miesten riitelevän hänen kanssaan. He eivät välittäneet hänen puheistaan.

-- Ei, muuten he eivät olisi jättäneetkään meitä tänne, vastasi hän. John Gough oli siksi hyvä ihminen, ettei hän olisi sallinut semmoista, jos hän vain olisi voinut sen estää. -- Rautalevystä saamme paljon hyötyä. Tiedätkö mitä? Paistamme kaloja tahi jotakin muuta. Meidän täytyy taivuttaa nurkat vasaralla. Mutta me emme saa tuhlata enempää aikaa, vaan kalastaa koko päivän ja syödä vasta illalla.

Nakkasimme onkemme ja kun kalat mielellään söivät, saimme pian tusinan verran suuria kaloja, jotka panin lammikkoon.

-- Mitä teemme sillä pitkällä nuoralla, jonka ne jättivät?

-- Paljokin, mutta parhaiten käytämme kai sen siten, että punomme siitä siimoja, kun tarvitsemme.

-- Mutta miten se käypi päinsä, sehän on niin paksua ja raskasta?

-- Kyllä; näytän sinulle, miten se puretaan ja taas punotaan hienommiksi siimoiksi. Muista Frank, että olen lähetyssaarnaajan vaimo, joka on seurannut miestään kaikkialle. Välistä on meillä ollut hyvä ollaksemme, välistä olemme saaneet kärsiä samanlaista kuin sinä ja minä nyt, sillä lähetyssaarnaaja saa kokea paljon, niinkuin olet huomaava, jos joskus saat kuulla tarinani tahi paremmin sanoen mieheni tarinan.

-- Ettekö tahdo kertoa sitä minulle?

-- Kyllä, ehkä kerronkin jonakin päivänä. Mutta huomautan sinulle nyt vain sen, että minä hänen vaimonaan, jakaen hänen kanssaan vaarat ja puutteet, usein olen ollut pakotettu tekemään kovasti työtä ja hakemaan elatukseni, miten olen voinut. Englannissa eivät naiset työskentele juuri muualla kuin huoneissa, mutta lähetyssaarnaajan vaimo saa tehdä työtä miesten kanssa -- useinpa niinkuin mies -- ja oppii sentähden paljon sellaista, josta naiset tavallisesti eivät tiedä mitään. Ymmärrätkö minut nyt?

-- Ymmärrän tietysti. Olen jo ajatellut, että näytte tietävän enemmän kuin Jackson.

-- Sitä en luule, mutta Jackson ei nähtävästi pitänyt työstä, niinkuin minä. Ja nyt Frank, et suinkaan ajatellut silloin, kun niin vastahakoisesti rupesit istuttamaan perunoita muka jonkun toisen harhailijan hyödyksi, että istutitkin itsellesi ja saisitkin itse nauttia ystävällisen työsi hedelmistä? Niin, totta on, että usein jo täällä maailmassa hyvät työt palkitaan.

-- Eikö sitten aina?

-- Ei, lapseni, sellaista et saa luulla. Mutta jos ei niitä palkita tässä maailmassa, palkitaanhan ne sitten tulevassa.

-- Tuota en ymmärrä.

-- Uskon kyllä, ettet ymmärräkään, mutta selitän sinulle nämä kaikki, jos Jumala vain antaa minun elää. Odottakaamme sopivaa tilaisuutta.

Jatkoimme kalastamistamme myöhäiseen iltaan, jolloin olimme saaneet kaksikymmentäkahdeksan suurta kolmen tahi neljän kilon painoista kalaa. Rouva Reichardt ehdotti silloin, että lopettaisimme, koska meillä jo oli ruokaa neljäksitoista päiväksi.

Sain vielä yhden kalan, jonka rouva otti mukaansa meille illalliseksi. Pantuani siimat kokoon, aloin hänen käskystään kantaa majalle miesten jättämiä tavaroita. Ensimmäinen, jonka anastin, oli tuo ikävöity rautakattila. Olin sen omistamisesta hyvin riemuissani ja olihan minulla syytäkin. -- Toisessa kädessäni kannoin sahaa ja naulalaatikkoa. Niin pian kuin olin saanut ne majalle, menin heti uutta hakemaan ja ennenkuin illallinen oli valmis, olin kantanut majalle kaikki muut, paitsi nuo kolme vesitynnyriä, jotka jätin siihen, missä ne olivatkin, koska emme niitä nyt tarvinneet. Olimme molemmat hyvin väsyneitä ja menimme syötyämme mielellämme nukkumaan.

25. Kodin järjestäminen.

Tavatessamme toisemme aamulla sanoi äitini, joksi aion häntä nyt tästä lähtien sanoa:

-- Tästä tulee, Frank, oikea työpäivä, sillä meillä on majassa paljon järjestämistä, ennenkuin saamme sen mukavaksi. Tästä lähtien on se pidettävä siistimpänä ja puhtaampana, mutta se on enemmän minun tehtäväni kuin sinun. Syökäämme aamiaisemme ja alkakaamme sitten.

-- En tiedä, mitä tahdotte minun tekemään, vastasin, mutta tahdon tehdä kaikkea, mitä käskette, jos vain osaan.

-- Rakas poikani, -- naisena tarvitsen osan majasta kokonaan itselleni, sillä ei ole tapana, että naiset asuvat miesten kanssa samassa huoneessa. Sentähden haluaisin nyt saada haltuuni sen puolen majasta, jossa säilytit kuivattuja lintujasi. Meillähän on nyt airoja, joista voimme tehdä kehyksen, mihin naulaamalla hylkeennahkoja saamme verhon, jolla voimme eristää osan majasta minulle. Ymmärrätkö nyt, mitä tarkoitan?

-- Kyllä, mutta airothan ovat pitemmät majan leveyttä, huomautin. Miten menettelemme?

-- Meillähän on tuo vanha saha, jolla voimme ne kyllä katkaista, tarvitsematta sitä teroittaa.

-- En ole milloinkaan nähnyt sahaa käytettävän, vastasin, enkä sentähden ymmärrä, miten sellaista käsitellään.

-- Näytän sinulle heti. Mitatkaamme ensin majan leveys, en tahdo siitä itselleni enempää kuin kolmannen osan.

Äitini meni majaan ja minä seurasin. Siimankappaleella mitattiin sitten majan leveys ja korkeus. Menimme sitten ulos ja sahalla, jota hän opetti minut käyttämään ja jonka vaikutusta suuresti kummastelin, katkaistiin airot sopivan pituisiksi. Poria oli minulla jo entuudestaan arkussani -- nauloja ja vasaran olimme äsken saaneet veneestä, joten jo ennen puoltapäivää saimme kehyksen valmiiksi ja aloimme kiinnittää siihen nahkoja. Suurikantaiset naulat, jotka sekä korin, missä niitä säilytettiin, olimme löytäneet kalliolta, olivat mainioita tähän tarkoitukseen. Koska minulla oli nahkoja riittävästi, oli maja pian jaettu sillä tavalla, kuin äitini tahtoi. Kiinnitimme vielä yhden nahan riippumaan oviaukkoon ja kaikki oli valmiina.

-- Mutta, tehän jäätte nyt ihan pimeään, ettekä näe tehdä mitään.

-- Niin, vähäksi aikaa, mutta en kauaksi. Tuo saha tänne, Frank. Sinun on nyt sahattava majan seinään -- tähän kohtaan, kolmen laudan levyinen nelisnurkkainen reikä. No, alotapas tästä.

Tein, niinkuin hän käski ja puolessa tunnissa olin sahannut majan eteläseinään noin kuusikymmentä senttimetriä leveän ja pitkän akkunan, josta päivän valo oikein tulvimalla virtasi sisään.

-- Mutta, eikö siitä tule kylmää yöllä? kysyin.

-- Voimme estää sen, vastasi hän, ottaen esille valkoisen palttinakappaleen. Se naulattiin ikkunaan muutamilla isokantaisilla nauloilla ja samalla kuin se esti ilmaa tunkeutumasta sisään, ei se pidättänyt päivänvaloa.

-- Kas niin, sanoi hän, tämä on nyt vain sellainen tilapäinen laite, jonka kyllä vasta korjaan, mutta saahan tuo nyt aluksi kelvata.

-- Kyllä, nyt täällä on niin sievää ja mukavaa, sanoin katsoen ympärilleni. Mitä tänne nyt on tuotava?

-- Hylkeennahkoja vuoteeksi, vastasi hän; en pidä höyhenistä. Nahat ovat nyt kyllä kovia, mutta luulen voivamme ne vielä pehmittää. Arkkusikin, Frank, on parasta siirtää tänne, koska se ei ole miksikään hyödyksi siellä, missä se nyt on. Teemme siitä oikean varastohuoneen kalleuksillemme.

-- Mitä, timanteilleko? kysyin.

-- Poika rakas, meillä on sellaisia arkussa säilytettäviä tavaroita, jotka nykyisessä asemassamme ovat meille paljon arvokkaammat kuin kaikki maailman timantit. Sano minulle, kummastako enemmän pidät ja panet suuremman arvon, timanttivyöllesi vai rautakattilalle?

-- Rautakattilalle tietysti, vastasin.

-- Aivan oikein ja meillä on hallussamme paljon muitakin yhtä arvokkaita esineitä, sen kyllä olet huomaava. Mene nyt sytyttämään valkea, niin lopetan tämän työni yksinäni. -- Nero, pysy ulkona, sinä et saa milloinkaan tulla tähän kajuuttaan.

Menin Neron kanssa hakemaan kalaa ja päätin palattuani käyttää kattilaa. Täytettyäni sen vedellä panin sen tulelle ja keitin kalan, joka minusta sillä tavalla maistui paljon paremmalta kuin hiilillä paistettuna, jolloin se oli liian kuivaa.

Istuessamme syömässä, kysyin:

-- Mitä me nyt rupeamme tekemään?

-- Huomenna siistimme koko majan ja panemme kaikki tavaramme talteen, sen sijaan että jättäisimme ne tänne kentälle. Sitten tarkastan kaikki, mitä olemme saaneet, ja panen ne arkkuun. En ole vielä katsonut, mitä se sisältää.

Seuraavana päivänä oli taivas pilvessä ja muutenkin hyvin myrskyinen ja paha ilma. Aamiaisen jälkeen alotimme työmme. Lakasimme majan lattian, jolla oli paksulti kaikenlaista roskaa, sillä me Jackson'in kanssa emme olleet niin turhan tarkkoja. Valaanpyyntinuora selviteltiin ja pantiin yhteen nurkkaan. Kaikki tuotiin sisään ja sijoitettiin määrätyille paikoilleen.

-- Meidän on tehtävä muutamia laudakoita, sanoi äitini, voidaksemme pitää muitakin tavaroita, eikä ainoastaan kirjoja niillä, sillä muuten emme milloinkaan voi saada majaamme oikein siistiksi. Luulen voivamme ne laittaa. Meillähän on jäljellä kaksi airoa ja purjetanko. Naulaamme ne pitkin seinää, noin kolmannesmetrin etäisyydelle siitä, leikkaamme palasen purjeesta ja naulaamme sen toisen laidan seinään ja toisen airoon, niin saamme jonkunlaisen laudakon, jolle voimme panna tavaramme.

Toin airot, jotka mitattiin, sahattiin poikki ja naulattiin seinään kiinni. Sitten naulattiin purjekangas isokantaisilla nauloilla kiinni sekä seinään että airoihin ja niin saimme kaksi mainiota laudakkoa kummallekin puolelle majaa.

-- Kas niin, sanoi äitini, sepä oli hyvä asia. Tarkastakaamme nyt arkku ja asettakaamme joka esine paikoilleen.

Äitini otti kaikki vaatteet ja pani ne kokoon. Tavattuaan purjekangaskäärön, joka oli arkun pohjalla, sanoi hän:

-- Olipa hauskaa, että löysin tämän. Nyt voin ommella itselleni puvun, joka sopii paremmin täällä saarella kuin tämä musta vaatetus, jota nyt pidän ja jonka aion panna talteen vastaiseksi, jos nyt jonakin kauniina päivänä pääsisimme täältä lähtemään, sillä täytyyhän minun olla puettu niinkuin muutkin ihmiset kun taas joudun heidän seuraansa. Vaatteet riittävät kyllä sinulle pitkäksi aikaa ja minun ei tarvitse pienentää sinulle kuin parit housut ja pari paitaa koska kasvat kai sukkelaan. Kuinka vanha luulet nyt olevasi?

-- Noin kuusitoistavuotias tahi vähän vanhempi.

-- Arvasin, että olet suunnilleen sen ikäinen.

Tarkastettuaan joka vaatekappaleen ja pantuaan ne sievästi arkkuun, sain panna kiikarin ja tarvekalut laudalle, jonka jälkeen tarkastimme laatikon, joka, sisälsi lankaa, neuloja, koukkuja ja muita esineitä, niinkuin nappeja ja sen sellaisia.

-- Nämä ovat arvokkaita, sanoi hän. Minullakin on muutamia hyödyllisiä tavaroita. Mene hakemaan korini, jota minulla ei vielä ole ollut aikaa tarkastaa, sittenkuin lähdin laivasta.

-- Mitä siinä on?

-- Lukuunottamatta harjoja ja kampoja, en oikein muista, mitä siinä on. Ollessani matkoilla oli minulla aina kori mukanani ja säilytin siinä sellaisia tavaroita, joita päivittäin välttämättömästi tarvitsin. Siihen kätkin myös kaikki sellaisetkin esineet, jotka tahdoin säilyttää siksi aikaa, kun sain tilaisuuden panna ne muualle. Tullessani valaanpyytäjään oli kori käsivarrellani, niinkuin tavallisesti, mutta en ole tarkastanut sitä useampaan kuukauteen, koska en ole tarvinnut muita kuin harjoja, kampoja ja saksia.

-- Mitä ovat harjat, kammat ja sakset?

-- Näytän sinulle, vastasi hän aukaisten kannen. Nämä ovat harjoja ja kampoja tukkaa varten ja tässä ovat sakset. Purkakaamme kaikki esille.

Korissa näkyi olevan ihmeteltävän paljon tavaraa, joista useammat olivat minulle outoja. Siellä oli kaksi harjaa, kaksitoista kampaa, kolmet sakset, kynäveitsi, pieni mustepullo, muutamia kyniä, sormustin, vahaa, neulatyyny, lankaa ja silkkiä, palanen tushia, hiussivellin, lakkaa, iholaastaria, pillerirasia, vähän nauhaa, nuppineuloja, isonnuslasi, hopeinen kynänvarsi, kukkaro rahoineen, mustia kengännauhoja ja paljon muita tavaroita, jotka olen unhoittanut. Tiedän vain, etten ole sittemmin milloinkaan ollut niin jännityksessä missään näyttelyssä, kuin olin silloin tavaroita korista purettaessa ja äidin niitä sitä mukaa selittäessä. Korin pohjalla oli useita pieniä paperikääryjä, joissa hän sanoi olevan siemeniä. Hän oli aikonut viedä ne Englantiin, mutta kylväisimme ne nyt tänne. Kopistaessaan tomua pois tyhjästä korista, putosi siitä kaksi tai kolme valkoista esinettä lattialle. Hän käski minun ottaa ne ylös ja antaa hänelle.

-- En tiedä, miten ne ovat tänne joutuneet, sanoi hän, mutta nämä kolme ovat appelsiinin siemeniä, jotka kylvämme huomenna, ja tämä on herne, mutta en tiedä, mitä lajia. Kylvämme senkin, mutta pelkään, ettei se idä, koska se näkyy olevan niitä, joita merimiehet söivät laivalla, ja luultavasti liian vanha itämään. Mutta koettakaamme. Nyt panemme arkkuun kaikki sellaiset tavarat, joita emme päivittäin tarvitse ja korini ripustan makuuhuoneeseeni seinälle naulaan.

-- Mutta, sanoin, tämä pyöreä lasi, mihin sitä käytetään?

-- Pane se syrjään, käski hän; jos huomenna on kaunis ilma, niin näytän sinulle, miten sitä käytetään. Mutta olemmehan unhoittaneet kaikenlaista, nimittäin vyösi ja ne muut tavarat, jotka annoit haltuuni, kun luulit lähtevämme saaresta. Ne ovat omaasi vastapäätä olevassa vuoteessa.

Toin ne ja hän piiloitti perämiehen kellon, hianapit ja muut pikkutavarat sanoen, että hän lukisi kirjeet ja muut paperit toisella kerralla. Vyö tarkastettiin myös ja laskettiin, kuinka monta kiviä sisältävää neliötä siinä oli. Hän avasi saksilla yhden sellaisen ja otti sieltä jotakin valkoista, kiiltävää, lasinnäköistä, niinkuin minusta näytti ja katsoi sitä tarkasti.

-- En ymmärrä paljoakaan näitä asioita, sanoi hän, mutta tiedän kumminkin vähän. Tämä vyö on kai hyvin suuriarvoinen, jos vain kaikki muutkin kivet ovat tällaisia. Nyt täytyy minun hakea lankaa ja neula, ommellakseni sen jälleen kiinni.

Ommeltuaan, pani hän vyön arkkuun, muiden tavaroitten joukkoon.

-- Ja nyt, sanoi hän, olemme tehneet hyvän päivätyön, nyt tarvitsemme jotakin syötävää.

26. Keskusteluja raamatusta.

Minun täytyy tunnustaa, että pidin nyt enemmän majastani. Se näytti entiseen verraten niin sirolta ja puhtaalta ja kaikki oli niin siistiä. Seuraava päivä oli tyyni ja kirkas, jonka tähden menimme kalastamaan. Meitä onnistikin hyvin ja saimme melkein yhtä paljon kaloja kuin viime kerrallakin ja päästimme ne nytkin lammikkoon. Palattuamme majaan ja äitini ruvettua ruokaa laittamaan, otin yhden rautalevyistä ja tein siitä taivuttamalla syrjät jonkunlaisen vadin. Tein samanlaisen vadin toisestakin, vaikka en juuri niin korkealaitaista, koska toinen oli aiottu paistinpannuksi ja toinen taasen vadiksi, johon voimme panna valmistetun ruokamme. Tänä päivänä olimme me olleet niin ahkerassa kalastuspuuhassa, ettemme ennättäneet ajatella muuta, mutta seuraavana päivänä muistin isonnuslasin ja toin sen äidilleni. Ensin näytti hän minulle sen suurentamiskyvyn, josta olin hetkisen hyvin huvitettu, ja selitti minulle niin hyvin kuin osasi syyn tähän ominaisuuteen, mutta omituisuus huvitti minua enemmän kuin syy siihen. Sitten käski hän minun tuoda majasta vähän kuivia sammalia, joita käytin taulana ja kun hän piti lasia niin, että se kokosi auringonsäteet, näin ihmeekseni sammalien syttyvän tuleen. Hämmästyin enemmän kuin kummastuin, ja katselin taivaalle nähdäkseni, mistä valkea tuli. Äitini selitti syyn, jonka osaksi ymmärsin, mutta odotin kärsimättömästi, että saisin lasin omiin käsiini, voidakseni koettaa. Sytytin sammalet uudestaan, poltin käteni, kärvensin muutaman linnun päätä ja kun huomasin Neron nukkuvan auringonpaisteessa, kohdistin palopisteen sen kylmään kuonoon. Se heräsi äkkiä ja rupesi murisemaan, jolloin vetäydyin takaisin; olin täysin tyytyväinen kokeilun tuloksiin. Siitä hetkestä alkain sytytimme auringonpaisteella aina valkean polttolasilla ja huomasin sen hyvin hyödylliseksi. Koska se oli niin kevyt, pidin sen aina mukanani, ja kun minulla ei sattunut olemaan mitään tekemistä, niin katselin esineitä sen läpi, tahi sytytin palamaan jotakin, aina miten milloinkin johtui mieleeni.

Vaikka en ole siitä kertonutkaan, ei mennyt yhtään päivää, etten olisi lukenut raamattua äidilleni.

-- Tässä kirjassa on niin paljon sellaista, jota en ymmärrä, sanoin eräänä aamuna.

-- Luulen, vastasi äitini, että on paljonkin kirjoja, joita et ymmärtäisi, koska olet koko ikäsi ollut tällä saarella, etkä ole nähnyt ollenkaan maailmaa.

-- Mutta ymmärränhän kaikki, mitä on luonnonkirjassani.

-- Ehkä ymmärrätkin tahi luulet ainakin ymmärtäväsi. Mutta Frank, raamattua et saa verrata muihin kirjoihin. Ne ovat ihmisten tekemiä, mutta raamattu on Jumalan sanaa. Raamattu on monessa kohti suljettu kirja.

-- En käsitä, miksi emme voi sitä ymmärtää.

-- Frank, vastasi hän, katsopas tuota kasvia, joka juuri kukkii. Ymmärrätkö, mistä se johtuu, että tuo kasvi elää, kasvaa ja joka vuosi kehittää noin suuren sinisen kukan? Minkätähden se niin tekee? Minkätähden on kukka aina sininen? Ja mistä johtuu tuo kaunis väri? Voitko sanoa minulle sen? Katso, sinä tiedät, että niin tapahtuu, mutta voitko sanoa, miksi?

-- En.

-- Katso tuota lintua. Tiedät sen olevan haudotun munasta. Kuinka voi olla mahdollista, että munan sisus muuttuu linnuksi? Mistä johtuu, että linnuilla on höyhenet ja että ne saattavat lentää? Voitko selittää itseäsi? Sinä voit mennä, minne haluat; sinä voit ajatella, puhua ja työskennellä, mutta mistä on sinulla tämä kyky? Voitko sanoa sen? Sinä tiedät vain, että niin on, mutta et mitään muuta. Sinä et voi sanoa, minkätähden, miten tahi mitkä syyt aiheuttavat nämä seuraukset?

-- En.

-- No kun sinä siis olet kaikenlaisten kuolleitten ja elävien kappalten keskellä ja joka päivä näet asioita, joita et voi selittää etkä ymmärtää, niin miksi kummastelet, että Jumala kirjoitetussa sanassaan myöskin salaa sinulta sellaista, jota et ymmärrettävistä syistä saa tietää? Kaikki täällä on Jumalan tahdosta ja sen täytyy meille riittää. Ymmärrätkö nyt?

-- Kyllä ymmärrän tarkoituksenne, mutta en ole milloinkaan ajatellut näitä asioita ennen. Puhukaa vielä enemmän raamatusta.

-- Ei nyt, vaan jonakin toisena päivänä kerron sinulle raamatun synnyn ja silloin ymmärrät sen luonteen ja miksi se kirjoitettiin. Sen sijaan saat sinä kertoa minulle kaikki, mitä Jackson'in puheiden perusteella tiedät itsestäsi ja kaiken muunkin, mitä sinä aikana tapahtui, kun elit yhdessä hänen kanssaan. Olen kuullut ainoastaan osan ja tahtoisin tietää kaikki.

-- Mielelläni, vastasin, kerron teille kaikki, mutta se vie aikaa.

-- Meille jää paljon aikaa tähteeksi, poikani, ennenkuin pääsemme täältä lähtemään. Älä sentähden välitä ajasta, vaan kerro minulle kaikki.

Aloin kertomukseni, mutta hän keskeytti:

-- Etkö ole milloinkaan mielessäsi voinut kuvitella äitiäsi?

-- Nyt nähtyäni teidät, luulen voivani, mutta ennen oli se mahdotonta. Nyt voin muistaa teidän tavallanne puetun henkilön, polvistuneena rukoilemassa vieressäni Olenhan sitäpaitsi ennen kertonut, että eräät kasvot näyttäytyivät unissani ja nyt, kun te tulitte, on se tapahtunut useammasti.

-- Ja isäsi?

-- Häntä en muista vähääkään, enkä myös muitakaan, paitsi äitiäni.

Jatkoin sitten kertomustani maatapanoaikaan asti, mutta koska kerroin perinpohjaisesti ja hän keskeytti minut usein kysymyksillään, en ennättänyt sanoa puoliakaan siitä, mitä minulla oli kerrottavaa.

27. Muonavarojen katoaminen.

Aikaisin eräänä aamuna menin Neron kanssa lahdelle hakemaan kaloja. Niin pian kuin Nero oli saanut ne maalle ja minä rupesin niitä perkkaamaan, hyppäsi se mereen huvittelemaan siksi ajaksi. Perkkasin aina kalat, ennenkuin palasin majaan, ja annoin Nerolle suolet, jos en tarvinnut niitä linnuille. Nero oli sinä aamuna hyvin leikkisellä tuulella. Kun se uiskenteli vedessä, nakkasin kalanpäät sille, mutta sen sijaan, että se olisi syönyt ne kuten tavallista oli, kuljetti se ne takaisin minulle kalliolle. Nakkasin ne sille uudestaan monta kertaa, mutta se jatkoi vain kuljetustaan, ja äitini, joka oli tullut rantaan, sanoi:

-- Luulen, että voit opettaa Neron, noutamaan takaisin nakattuja esineitä, koetapas. Heitäpäs tämä puunpalanen pään sijasta, jatkoi hän ja ojenti minulle keksinkappaleen.

Heitin ja Nero toi sen maihin kuten äsken kalanpäätkin. Taputin ja hyväilin sitä, koettaen sitten uudestaan ja menestyksellä.

-- Nyt, sanoi äitini, on sinun opetettava se tottelemaan käskyä, kun lähetät sen noutamaan jotakin. Sano aina: "tuo Nero!" ja näytä sormellasi.