Part 11

Kun Pelto-Kallu alkoi sitten tositoessa hakea kylästä todistajia, levisi huhu tästä Sika-Hemman ja hänen emäntänsä korviin, jotka alkoivat tutkia, mikä into Pelto-Kallulla on niin paljon nähdä vaivaa sen suolalaivavainaan vuoksi. Heille selvisi pian asia ja Hemma oli joskus eläissään oppinut sen elämänviisauden, että "Epäile enin sitä, joka enin intoilee toisten syyttelyssä" ja rupesi Hemma ahkerasti liikuskelemaan Kallun aittojen tienoilla ja kun Kallu, pahaa aavistamatta, tuli ranta-aitastaan tai saraimestaan ulos ja avasi sitä varten oven auki, sattui Hemma kuin muulla asialla juuri silloin sivuuttamaan aitan tai saraimen miltei kynnyksen editse ja loi sangen pikaisen mutta tarkan silmäyksen aittaan tai saraimeen aivan nurkkia myöten, ja onnistui huomata usean kerran ja varmasti, että Kallun aitoissa ja saraimissa on liikoja purjeita, lokkeja ja nuoria.

Tapahtui omituinen kaksintaistelu -- tai oikeammin kilpajuoksu.

Kylä jakaantui kahteen leiriin, kallulaisiin ja hemmalaisiin.

Hemmalaiset ryhmittyivät eri kohtaan rantakäräjilläkin ja kallulaiset taas eri kohtaan.

Kallu epäonnistui alun pitäen todistajien hankinnassa. Kaikki ne, jotka aikaisemmin olivat varmana asiana kertoneet kylällä, että Hemmalassa muka syödään ja juodaan suolalaivasta saatua tavaraa, viittasivat nyt kädellään halveksivasti Kallulle ja sanoivat: "Oleksä ihan hullu! Kuka nyt sitä menee valalleen ottamaan, mistä Hemma on rusinansa ja muut tavaransa saanut! Enhän minä tuhma ole! Älä luulekaan!" Toiset olivat sävyisämpiä ja sanoivat: "Jaa! Se on sillä tavalla, että siihen asiaan en minä osaa sanoa sitä enkä tätä ja jos minut valalle viedään niin minä sanon totuuden, etten ole nähnyt mitään enkä tiedä asiaan mitään. Minulla on sellainen tapa, etten pistä päätäni reikään, johon se uhkaa jäädä kiinni! Mene pyytämään vain muita!"

Hemma myöskin tahtoi hankkia todistajia ja sitä varten joskus koetti sivuuttaa vierasmiesten kanssa ohi Kallun avonaisten ranta-aittojen ovien, mutta vieraat miehet väittivät, etteivät nähneet kerrassa mitään -- eivät suorastaan ennättäneet nähdä muuta kuin puoli hämärän aitan tai saraimen.

Kallu huomasi Hemman kavalat aikeet ja päätti muuttaa seuraavana yönä salatavarat parempaan talteen, mutta Hemma luki Kallun silmästä kysymyksen: "Mitäs sä mies oikeen täällä minun aittojeni ympärillä hääräät?", josta Hemma havaitsi, että aurinko ei saa laskea enää tämän asian yli ja meni vallesmannin puheille.

Hän tapasi Markuksen istumassa kirjoituspöydällään ja soittamassa viulua.

-- Hyvää päivää vallesmanni!

-- Päivää päivää! Olkaa hyvä -- istukaa.

-- Kiitos, onhan tässä tänään saanut istuakin. Minähän se tulin vain vallesmannille ilmoittamaan, että -- kun ne kylässä hokevat...

-- Niin niin. Kylässä hokevat nykyään yhtä ja toista. Perämies kävi äskettäin myös täällä... Onko teillä todistajia?

-- Ei ole todistajia... Todistajia ei ole. Minä itse olen todistaja.

-- No?!

-- Asia on sillä tavalla, että -- että, että -- minun kai olisi tämä asia pitänytkin ensin ilmoittaa tullivanhimmalle, vaan kun tämä perämies, jota asia oikeastaan koskee, on vallesmannin alainen, niin ajattelin, että on parasta ilmoittaa asia vallesmannille.

Hemma seisoi vallesmannin edessä hiukan kumarassa ja hymyilevänä ja luoden silmänsä milloin vallesmannin olkapäähän, milloin korvaan, milloin leukaan, milloin mihinkin, mutta ei koskaan silmiin. Se oli Hemman tapa. Hän jatkoi puhettaan, hiljentäen ääntään ja pitäen pitkiä äänettömiä välejä.

-- En minä sitä epäile, että perämies olisi mitään varastanut siitä suolalaivasta, mikä hajosi keväällä Mustaankallioon. -- Kylä vain hokee -- olisi saatava selvyys. -- Eihän se passaa, että valtion virassa olevaa miestä syytetään -- tai epäillään -- varkaudesta -- vieläpä laivarikkovarkaudesta -- joka on pahempaa kuin tavallinen varkaus -- johan sitä voi sanoa merirosvoukseksi.

-- Onko teillä vierasmiehiä, kysyn minä vielä kerran! Mitä kylä huhuaa, sille en anna mitään arvoa. Näyttäkää toteen!

-- Ei tätä voi näyttää toteen vierasmiehillä -- tämä on sellainen asia. Minä sattumoiltaan, vastoin tahtoani, jouduin vilkaisemaan Pelto-Kallun ranta-aitan ovesta sisään tässä yhtenä päivänä ja enhän minä voinut estää itseäni näkemästä, että aitassa oli sen suolalaivan purjeita, lokkeja ja köysiä. Minkäs minä sille voin! Kun äkkiä avaantuu ovi auki kenenkä edessä hyvänsä niin eihän kukaan silloin käännä silmiään muualle vaikka tahtoisi ja vaikka joutuisi näkemästään käräjiin todistamaan. -- Niin se minulle kävi ja vallesmannin pitäisi nyt heti lähteä tarkastamaan mitä sillä perämiehellä aitoissaan on.

-- Jaaha. Käykäähän istumaan. Minulla on myös vähän sanottavaa ja se käy paremmin laatuun kun molemmat istutaan.

Hemma istuutui.

Markus sytytti sikarin palamaan ja jatkoi puhettaan Hemmalle.

-- Tiedättekö te -- oletteko te itsekään selvillä, millä asioilla te oikeen nyt kuljette?

-- Tämähän on puolittain -- niinkuin virkamatka...

-- Virkamatka! Hahahaha! Virkamatka! En totisesti osannut odottaa teiltä sellaista vastausta! -- Ilmiantajana te kuljette! Pahanilkisenä nuuskijana!

-- Mutta se on totinen tosi, mitä minä sanoin.

-- Voi olla, voi olla. Enhän minä tiedä. Mutta ajatellaanpas, että se ei olisikaan totta. -- Minä kysyn teiltä nyt paria kolmea asiaa ja toivoisin, että saisin selvät vastaukset. -- Ensiksi: Tiedättekö te, mitä se merkitsee, että kannellaan valtion virkamiestä vastaan, nimittäin tätä minun perämiestäni vastaan, ja kantelija itse myös on valtion palveluksessa? Onko teillä tietoa, oletteko edes ajatellut, mikä tästä olisi seurauksena? -- Jaaha, no, ette ole ajatellut ettekä pysty ajattelemaan nytkään. Minä sanon siis teille, että se merkitsee linnaa teille itsellenne ja leivättömyyttä teidän perheellenne! Sitä se merkitsee! Ja toiseksi: Teistä itsestänne kuuluu myös rumia juttuja. Oletteko kuullut, mitä kylällä teistä itsestänne jutellaan?

-- Haastetaanhan sitä kylällä paljonkin. Kyllä se on totinen tosi, etten minä siitä suolalaivasta vehnäjauhosäkkiä tuonut, enkä rusinalaatikkoa, enkä mitään muutakaan. Se on valetta ja vihapuhetta!

-- No -- annetaan nyt rusinain, vehnäjauhojen -- keksien ynnä muiden olla sinänsä, mutta lisäksi väitetään, että te olisitte maannut humalassa koko yön siellä laivassa. Miten on sen asian laita?

-- Humalassa!

-- Niin.

-- En, herra vallesmanni -- siitä minä menen vaikka valalle! Kaula poikki, jos niin on asia!! Mistä minä olisin humalaan joutunut!?

-- Siitähän tässä kysymys olisikin! Minulla on monta todistajaa, että te aamulla vielä olitte humalassa. Aijon nostaa teitä vastaan syytteen väkijuomaan varkaudesta ja niiden nauttimisesta ja humaltumisesta virantoimituksen aikana laivarikkoisessa aluksessa raskauttavain asianhaarain vallitessa.

Syntyi pitkä vaitiolo.

Markus veteli sankkoja savuja sikaristaan ja puhalteli niitä Hemmaa kohti, joka vaikeni, nojasi kyynäspäitään polviinsa ja pyöritteli sinertävää virkalakkia hyppysissään, niisti välillä nenäänsä ja näytti surkealta, vaikka koettikin yhä vielä hymyillä. Viimein sanoi Hemma, katsomatta vallesmanniin:

-- Ei nyt oteta tätä asiaa niin raskaalta kannalta...

-- Kuulehan! Jos sinä tässä kahden kesken avoimesti ja rehellisesti tunnustat ryypänneesi silloin siellä laivassa, maanneesi lopun yön humalaisena kajuutassa, jolla aikaa varkaat pääsivät riisumaan laivaa purjeista ja köysistä ynnä muusta, niin minä en nosta sinua vastaan kannetta, kun olet noin vanha mies, vaan annan tämän kerran anteeksi. Sinä olet vanha mies, enkä minä haluaisi raahata sinua linnaan...

Hemma vaikeni vielä. Lopulta hän änkytti:

-- Ei -- tuot noin -- vallesmannin pidä luulla, että minä siellä laivassa mitään -- tuot noin -- varastin...

-- Minä en luule mitään. Minä tiedän.

-- No se oli sillä tavalla, jos nyt asia sanotaan halki ja ihan niinkuin se oli...

-- Niin niin! Niin se on sanottava!

-- että kun minä menin alas kajuuttaan -- kun oli niin kylmä yö ja kun huomasin, ettei kajuutan ovi ollut lukossa -- että kajuutan pöydällä oli viskipullo ja ryyppylasi --

-- Ei totta jumalaut siihen pöydälle mitään jäänyt, kun minä sieltä läksin!

-- No kaapissa sitten -- enhän minä sitä niin muista. Ja kun kaapin ovikaan ei ollut lukossa -- ihan auki taisi olla -- niin minä ajattelin -- tuot noin -- että se oli jätetty, se pullo ja lasi, minua varten siihen. Useinhan sattuu, että laivan päämies tarjoaa vahdissa olevalle tullimiehelle ryypyn vilussa.

-- Niin niin. Se on eri asia, jos tarjotaan, mutta kuka teille siellä tarjosi!?

-- No -- minä ajattelin, niinkuin jo sanoin, että se on jätetty minua varten, että voin ottaa ryypyn lämpimikseni. Mistäs tämä tuhma talonpoika sitä niin vissiin ymmärtää...

-- Te siis nyt tunnustatte asian?...

-- Se riippuu siitä, minkä asian.

-- No sen, hyvänen aika, että omin lupinne otitte kaapista viskipullon!

-- No -- jos sitten otin...

-- Varastitte! Jumaliste! Minä suutun ja ammun teidät siihen seinää vasten, ellette tunnusta!

-- No -- va-varastin sitten...

-- Ja ryyppäsitte itsenne humalaan!

-- Humalaan en ryypännyt! Humalaan en ryypännyt -- herra vallesmanni!

Hemma ravisteli päätään ja puhui kovalla äänellä ja punaisena. Vallesmanni sieppasi ruoskan seinältä, hirvensarvinaulakolta, jossa kaikki metsästystarpeet riippuivat.

-- Joko tunnustatte, vai ette!?

-- Tunnustan tunnustan. Eihän tässä nyt tarvitse ruoskaa ruveta heiluttamaan! -- Ihminen tässä olen minäkin!

-- Ihminen! Elukka sinä olet! Joit siaksi itsesi laivalla! Humalassa olit! Sikahumalassa olit!

-- No, -- no -- älä helvetissä lyömään rupia! Taisinhan minä olla humalassa.

-- Sinä olit humalassa!

-- Olin olin.

-- No -- ja makasit koko yön kajuutassa ja annoit ryöstää laivan! Niin! Mitäs se maksaa! Se olet sinä, joka maksat kaiken sen, mitä sinä yönä laivasta varastettiin! No! Mitäs sinulla on siihen sanottavaa! -- Makasit kajuutassa koko yön humalassa ja annoit rosvota laivan! Tunnusta!

-- No -- jos lienen maannut -- En minä mitään muista.

Hemman ääni vapisi jo itkussa ja Markuksen kävi häntä sääliksi.

-- Sinä makasit humalassa kuin sika ja annoit rosvojen ryöstää laivaa! No --

-- Minä en muista mitään. Se on ihan totinen tosi. Minä en muista mitään, mitä sinä yönä tapahtui.

-- Sinä olit siis niin humalassa, ettet muista mitään!

-- Kerrankos tämä syntinen ihminen lankeaa...

-- Sinä olet nyt tunnustanut rikoksesi ja minä olen antanut sanani ja pidän myös, vaikka olisin sen antanut rosvolle tai murhamiehelle, ja mitään juttua tästä sinulle ei tule, mutta selkääsi sinä tästä ruoskasta saat ja saat vielä tänään, mutta sitä ennen täytyy meidän jutella myös perämiehen kanssa. -- Miina hoi! Tulehan tänne!

Miina oli kuunnellut kaiken aikaa eteisen oven takana ja oli saanut selvän joka sanasta. Hän oli kiljahtanut peljästyksestä silloin, kun vallesmanni huusi Hemmalle: "Jumaliste! Minä ammun sinut!" -- Miina ei ollut tällä kertaa kutsuttaessa kaukana. Hän oli heti sisällä ja katseli kysyvänä ja veikeänä vallesmannia.

-- Mene ja kutsu perämies heti tänne!

-- Pelto-Kalluko?

-- Niin niin!

-- Heti paikalla!

Pelto-Kallu seisoi vallesmannin edessä noin viiden minuutin kuluttua.

Hän mörähti hyvän päivänsä vain vallesmannille, eikä ollut tullimiestä näkevinäänkään.

Hänen nenänsä tuhisi pahasti. Hänen oli vaikea hillitä itseään. Hän muistutti petoa, joka on joutunut pyydykseen.

-- Sinulla luultavasti on jo vieraatmiehet tiedossasi?, sanoi vallesmanni, katsomatta Kallua, koputellen ruoskan kovaa nuppia pöytään.

-- Mitäs vieraitamiehiä minulla olisi!, tuhisi Kallu nenässään. -- Eihän minulla mitä vierasmiehiä ole. Mitäs vallesmanni sitten tarkoittaa?

-- Tällä tullimiehellä on vieraita miehiä sinua vastaan.

-- Minua!

-- Niin.

Kallu kääntyi tullimieheen päin, kävi istumaan käskemättä ja puheli tullimiehelle, tekeytyen ystävälliseksi:

-- Eikös se olisi ollut sinullekin Hemma parempi, että olisit tullut ensin minun puheilleni. Kahden kesken olisi juteltu asiat selväksi ja sovittu keskenään, jätetty kaikki niin ikään. Tuhmahan sinä olit, kun tänne tulit! Eksä ymmärrä, että omaan kaulaasihan sinä nyt hirttonuoraa panet -- höhöhöhö.

-- Enhän minä sinua mistään syytä! Minä tulin vain tänne vallesmannin luo pyytämään yhtä asiaa. Kun kylä hokee, että sinulla on aitoissasi niitä keväisen suolalaivan tavaroita, purjeita ynnä muuta, niin minä meinaan, että mentäisiin tarkastamaan. Sitä varten minä olen täällä. Tulin ensin vallesmannin luokse, koska hän sen asian parhaiten ymmärtää. Tullivanhimman luo jos olisin mennyt, olisi tarkastus jo pidetty ja sinä luultavasti istuisit raudoissa. Minä en tahdo sinulle mitään pahaa, sitä varten minä tulin tänne vallesmannin puheille ensin -- ajattelin, että eiköhän vallesmanni keksi jotain keinoa, miten asia saataisiin menemään niin, ettei sinulle tulisi mitään pahaa. Sinun hyvääsi minä katson. Minä en tahdo kenellekään mitään pahaa. Koetetaan nyt kolmin miehin neuvotella, miten tämä asia saataisiin menemään niin, ettei tule mitään melua. Eiköhän ole parasta, että käydään katsomassa sinun ranta-aittasi ja saraimessasi, että mitä siellä on ja annetaan muidenkin nähdä, että lakkaavat puhumasta siitä, että sinulla on salattua laivarikkotavaraa. Onhan suuri häpeä koko saarelle, että ruunun miehestä kulkee niin rumia juttuja!

-- Entäs sinusta itsestäsi!, sanoi Kallu mahdollisimman hiljaa.

-- Jaa -- kyllä minä olen valmis näyttämään kaiken ja saan todistukset kauppiailta minä päivänä hyvänsä, mitä keltäkin olen ostanut. Toistahan se on sinun! -- Ja mitäs tässä turhaa puhutaan. Jos vallesmanni ei halua ryhtyä mihinkään, niin minä menen tullivanhimman puheille. Kyllä se mies tietää mitä tekee. Lakihan se on siinä kohdassa selvä, nimittäin merilaki, että jos tullimies pyytää virka-apua vallesmannilta ja vallesmanni ei anna --

-- Minä annan kyllä virka-apuani teille molemmille, sanoi vallesmanni korkealla äänellä. -- Lurjukset!

Hemma nousi seisomaan. Näytti siltä, että hän aikoisi lähteä.

-- Istukaa paikallanne, tullimies!, komensi Markus. -- Jaa, ehkä on parempi, että puhuttelen perämiestä kahden kesken ja panen teidät siksi aikaa talteen. Minä tarvitsen vielä teitä molempia.

Näin sanoen nousi Markus tuolistaan ylös, ohjasi Hemman keittiöön, lukitsi kamariin vievän oven, otti avaimen taskuunsa, sanoi Miinalle: "Pidähän silmällä tätä tullimiestä, ettei pääse karkaamaan", lukitsi myös eteiseen vievän keittiön oven, pani avaimen taskuunsa ja tuli takaisin virkakammariinsa, istuutui jälleen tuoliinsa ja sanoi Kallulle:

-- Sanohan nyt ihan suoraan, paljonko ja mitä lajia sen suolalaivan tavaraa sinulla on? Minä kirjoitan tässä luettelon. Tullimiehen kanssa tässä jo luettelo tehtiin.

Seurasi parinkymmenen sekunnin äänetön hetki, jolla aikaa Pelto-Kallu ennätti kuvitella jos jonkinlaisia mahdollisuuksia. Hänhän ei oikeastaan tietänyt mitään siitä, mitä tässä oli aikaisemmin tapahtunut tullimiehen ja vallesmannin välillä. Kallu ajatteli, kuultuaan vallesmannin puhuvan luettelosta, joka on tehty tullimiehen kanssa, että se voi olla luettelo siitä, mitä tullimies itse on varastanut. Onkohan tuo tunnustanut ja tehnyt luettelon ilman tarkastusta? Ei! Sitä se ei ole tehnyt. Sillä pejuonilla taitaa olla -- ja onkin -- jotain tietoja siitä, mitä minulla on ja on luetellut, mitä luulee tietävänsä, tai mitkä määrät mitäkin tavaraa on minulla nähnyt ja nyt minun muka olisi täydennettävä luetteloa. Sitä se on! Mitään muuta se ei luultavasti ole. --

-- No! Antaapas tulla vain!, kehoitteli vallesmanni, kynä valmiina kirjoittamaan.

Kallu siristeli oikeaa silmäänsä, istui kumarassa, käsivarret polvilla ja sormet vuoroin ristissä ja vuoroin sormenpäät vastakkain ja väliin hän naksutteli sormiensa niveliä ja koetti vanhaa keinoaan, ymmärtää tahallaan väärin kysymyksen. Kieräilevään tapaansa hän siis vastasi:

-- Jaa -- että Hemma on jo tunnustanut ja tehnyt luettelon? Minun olisi kuultava se luettelo -- enhän minä muuten voi sitä oikoa, tai lisäellä -- enkä minä totta puhuen -- mitään hänen asiaansa tiedäkään! Vallesmanni lukee nyt sen luettelon, niin sittenpähän näen, tiedänkö minä mitään siihen lisätä vai en.

Silmänräpäyksessä oli Markus pystyssä ja komensi Kallua hampaittensa välistä sihisten ja kaapaten ruoskan oikeaan kouraansa:

-- Takki päältäsi pois! Paikalla! -- Niin! -- Istu istu! -- Niin -- tässä on minulla luettelo ja luen siitä lakipykäliä sinun harteihisi! Sinä luontokappale!

Hän tarttui vasemmalla kädellään Kallua niskasta kiinni, painoi pään entistäkin kumarampaan ja löi Kallua solmuruoskalla harteihin kymmenkunta kertaa ja kysyi: "Joko riittää luettelon lukeminen?! Vai ei vielä!" ja iski taas kymmenkunta kertaa ja kysyi uudestaan:

-- Jokohan alat puhua!? Sanohan nyt omasta suustasi, minkälaista tavaraa sinä varastit suolalaivasta sillä aikaa, kun tullimies, tämä Hemma, makasi humalassa kajuutassa?! Minä olen nyt kahteen kertaan lukenut sinun selkääsi tämän luettelon. Pitääkö minun vielä jatkaa? No!

-- Hemma on vikapää kaikkeen!

-- Mihin kaikkeen?!

-- Jos ei Hemma olisi maannut humalassa, en minäkään olisi joutunut menemään sinne laivaan. Hemmassa kaikki syy on!

-- Minä en nyt kysele, kuka on syyllinen, vaan mitä suolalaivan tavaraa sinulla on?

Vallesmanni istui jälleen tuolillaan, kynä paperilla, valmiina kirjoittamaan. Ruoska oli valmiina pöydän kulmalla.

Kallu istui myös jälleen entisessä asennossaan, liivisillään. Hän katseli vallesmannin kynänvarren yläpäähän molemmat silmänsä karsaina ja alkoi:

-- Saraimessa on vokkaraakapurje ja molemmat vokkamärssypurjeet. Ranta-aitassa on isoraakapurje ja isot märssyt. Ei minulla muita purjeita ole, vaikka kuoliaaksi ruoskisit! Saatana!!

-- Älä kiroile!

-- No mitä tässä muutakaan osaa tehdä!

-- Eikö muita purjeita ole!?

-- Ei ole -- johan sen sanoin!

-- Laivastahan puuttui sinä aamuna myös perämaston purjeet!

-- Jaa -- ne minä unehutin. -- Perämaston purjeet ovat saraimessa.

-- Entä köydet ja lokit?

-- Ne ovat kaikki hyvässä järjestyksessä siellä missä purjeetkin.

-- Kuka oli sinulla apuna?

-- Muija oli mukana molemmilla kerroilla.

-- Minä en vie sinua enkä muijaasi käräjille, usko se, mutta jos vielä mitä hyvänsä sinua vastaan ilmaantuu kannetta ja ilmiantoja tai valituksia, niin ruoskaa saat! Minä en tutki tästä lähin -- ruoskaa annan. Minä en lähde kenenkään kanssa tästä lähin käräjöimään! Ruoskaa annan! Lautamies ei tule tästä puoleen tässä piirissä hyötymään. Tämä ruoska on nyt lautamiehenä sekä lakina! Pane mieleesi se -- jos sinua enää perämiehenä tarvitsen. Taitaa olla parasta, että annan sinulle eropassin samalla.

-- Älä hyvä vallesmanni tee sitä! Ruoski vaikka joka päivä, mutta anna olla perämiehenä, johan minulle nauraisi koko maailma, jos minä mistaisin ammattini! Älä hyvä vallesmanni erota minua!

-- "Hyvä vallesmanni!" -- Kyllähän sinä nyt osaat puhua, mutta kunhan olisin kulkemassa perässäsi näkymättömänä tuolla kylällä, niin taitaisin kuulla toisenlaista virttä laulettavan!

-- Ei hyvä vallesmanni! En koskaan ole vallesmannista puhunut ainoaakaan pahaa sanaa, enkä puhu!

-- Saadaanpas nähdä! Saadaanpas nähdä. Minulla on hyvät korvat! Minä kuulen kaikki! Kyllä minun korviini tulee, mitä sinä missäkin haastat. Sinun puheesi ne nopeimmin tänne tulevatkin! On tuota kuultu! -- No -- jääköön nyt tämä sikseen. Minä annan tämän kerran anteeksi, mutta sillä ehdolla, että tulet ottamaan yhden viikon ajalla joka aamu selkäsaunan. Niin, jos siihen suostut, saat jäädä virkaasi.

-- Suostun vaikka kuukauden ruoskiin, kunhan saan jäädä.

Vallesmanni laski tullimiehen keittiöstä ja Kallun sinne ja sanoi:

-- Sinä Kallu olet nyt täällä keittiössä niin kauan kuin minä sinua kutsun.

Sitten meni Markus tullimiehen jälessä virkahuoneeseensa.

-- Teitä, vanhaa miestä, on minun sääli ruoskia, mutta se minun nyt on tehtävä. Muuten tällä saarella menevät kaikki asiat päin helvettiä. Mutta sitä ennen pari kysymystä: Onko teidän mielestänne tämän perämiehen, Kalle Peltolan saraimessa tai ranta-aitassa, tai missä kätkössä hyvänsä, jotain suolalaivasta varastettua, tai mistä laivasta hyvänsä? Vastatkaa heti!

-- Ei.

-- Oletteko te ihan varma siitä?

-- Ihan varma.

-- Voisitte vannoa sen?

-- Milloin hyvänsä!

-- Vannoa sen?

-- Vaikka vannoakin! Vaikka vannoakin!

-- Teidän valallenne en minä anna mitään arvoa! Kuuletteko! Enkä teidän puheillenne! Ennen maailma synnyttää märehtivän kärpäsen, kuin totuuden puheen teidän suuhunne! Vaikka nyt -- luultavasti sinne keittiöön kuului, mitä täällä äsken tapahtui perämiehelle -- vaikka te nyt olettekin valallanne peruuttanut kaikki ilmiantonne perämiehen suhteen, ette te sillä ole pelastanut nahkaanne. Riisukaapa takkinne! No niin. Tuonne noin sohvalle voitte sen asettaa siksi aikaa, perämiehen takin viereen. -- No niin. Seisokaapa nyt hiljaa vähän aikaa!

Ruoskan siimat vingahtelivat taas ilmassa. Hemma sai iskuja harteisiinsa ja myös käsilleen, joilla hän koetteli estää iskuja. Erään sivalluksen hän sai poskelleen, koettaessaan väistää iskua kumartamalla äkkiä alas. Täsmälleen kymmenen ruoskan iskua sai Hemma. Sitten istuutui Markus jälleen, asetti ruoskan pöydän kulmalle ja sytytti sammuneen sikarinsa ja veti monta savua, ennenkuin alkoi jutella Hemmalle.

-- No niin. Ehkä käytte taas istumaan. -- Perämiestä vastaan ei nosteta mitään juttua -- vai mitä?

-- Niin -- no -- mitäs jutun nostamista siinä on, kun ei hän kerran ole tehnyt mitään rikostakaan.

-- Sitähän minäkin. Ja nyt toinen kysymys: Te taidatte nyt jo ymmärtää, että tästä lähin nostetaan käräjäjuttuja tässä piirissä vähemmän kuin ennen.

-- Se on vallesmannin asia se.

-- Niin on. Ja jos te tulette tänne minun luokseni ilmiantajana, niin keskustellaan tämän ruoskan nimessä. Ja jos te rupeatte jotakin toista tietä, mitä hyvänsä, juonittelemaan minua vastaan, käy teille huonosti. Sen te taidatte ymmärtää?

-- Ei minulla ole mitään vallesmannia vastaan...

-- Saadaanhan nyt nähdä! -- Niinkuin sanottu, harvenevat tästä lähin käräjämatkat, mutta jos teidät, tai kuka muu tullimies tai kuka hyvänsä, tavataan tästä lähin virkatoimessaan humalassa ja makaamassa, tuli ruoskat ja virka meni -- mutta käräjämatkaa ei tullut. -- Perämies hoi! Tulkaahan tänne!

Perämies ilmaantui heti.

-- Käy istumaan, perämies.

Sitten painoi vallesmanni sitä sähkönappulaa, joka soitti Miinan saapuville.

-- Tuohan Miina tänne kolme ryyppylasia!

Itse Markus haki rommipullon, kaatoi ryypyt ja sanoi:

-- No -- terveeks miehet! ja ryypyn jälkeen: -- Nämä olivat nyt oikeat piiskaryypyt, ruoskan vihkiäisryypyt -- hehehehe!

Jo nauroi Hemmakin, ei siitä syystä, että hänellä olisi ollut jotakin mielihyvää, vaan vanhasta tottumuksesta. Niin kauan nimittäin, kun hän valtiota oli palvellut, oli hän osannut aina hymyillä ja nauraa, jos esimies, tai se, joka milloinkin esimiehen sijainen oli -- tällä kertaa vallesmanni -- nauroi, tai sanoi jotakin mukavaa. Perämies ei sitä hyödyllistä luonteenominaisuutta ollut ennättänyt vielä hankkia -- hänhän oli palvellut valtiota -- se on vallesmanniaan -- vasta niin lyhyen ajan ja jostakin syystä ei hän sitä taitoa oppinut koskaan.

Ryyppyjen jälkeen sanoi vallesmanni:

-- No -- kuinkas sitten tehdään niiden suolalaivan tavaroiden kanssa.

Silloin vilkastui perämieskin ja sanoi:

-- Niin kuinkahan niiden kanssa tehdään, ja Hemma lisäsi:

-- Eihän ne voi tämän Kallunkaan huostaan jäädä?

-- Eipä tietenkään, sanoi vallesmanni. -- Minä olen tässä asiaa miettinyt ja tullut siihen päätökseen, että tämä perämies lähtee ensi yönä purjehtimaan maan taa ja ottaa lähtiessään kaiken sen varastetun tavaran minun jahtiini -- purjehtii yön Mustankallion tienoilla länsirannikolla ja on löytävinään meressä ajelehtimassa jotakin sen suolalaivan jäännöksiä, mastoja, ynnä muuta, ja löytävinään nämä purjeet, köydet ja lokit, tuo ne aamulla märkinä satamaan ja kutsuu teidät, tullimiehet, tarkastamaan ja takavarikoimaan tavaran. Tehkööt tullimiehet sitten lain mukaan.

-- Mutta eipä tämä taida niin mennä, arveli perämies.

-- No miksei?