Part 6

Kojissh et yötä ollut, Jakoff Matveitsh -- A nji midänä en virgah koirill ... njet, njet ... rengahan shilmääh, da!

IJÄS (puhunut hiljaa työmiehille, viittaillen Vallinkorvaan).

ILLBERG. Eiks te on hilja? Mine fangitse joka kyns, jos te praakka siinn. (Anteron tullessa, Vallinkorvalle.) Höm, Välikorva, miks Te on meinas serkki se sul -- sul --?

VALLINKORVA (katsoo lujasti Anteroa silmiin). A tahot sie tietää?

ANTERO (vähä hämillään). Se sulkujuttu saa minun puolestani olla sinään --

ILLBERG (kumartaa). Jaa, se olla niinku patruun takto.

ANTERO. Mutta nyt on tullut ilmi uusi, suuri rikos, jota en millään muotoa voi jättää.

ILLBERG (uteliaasti). Aj jeevel --?

ANTERO. Minun kassakaapistani on viime yönä viety tuhannen markkaa rahaa sekä yhdeksän ja puoli tuhatta velkakirjoissa.

KAIKKI (katsovat Vallinkorvaan, joka siitä joutuu hämilleen).

ILLBERG. Aijai, varkkaus?

LEENA (yht'aikaa). Siunakkoo! Tuhane markkaa! Kaikellaisii ihmsii! -- Kymmäneks se ol'ki vai sata tuhatt?

ILLBERG (yht'aikaa, koettaen saada äänensä kuuluville). Sisse murtto? Sisse murtto? Sisse murtto?

ANTERO. "Murto" kyllä, lain mukaan, vaikka avaimella kaappi näyttää otetun auki: joko sitte oikealla tai väärällä.

ILLBERG (ravistaen päätään). Tjaa: tusinaverkki simmost patenttilukko. (Tarkoittaa Vallinkorvaa.) Te luule --?

VALLINKORVA ja LYYLI (kavahtavat). Herra nähköön!

ANTERO (miettien). Ken tietää? Eilen vielä en olisi sitä ottanut uskoakseni. Mutta: muut paperit liikuttamatta, _hänen velkakirjansa_ vain --

VALLINKORVA (karkaa hänen kimppuunsa). Siut mie tapan!

VILHO (tulee vasemmalta, pitäen käsivarresta Marttaa. Huutaa sangen kovaa). Seis!

KAIKKI (vavahtavat).

VALLINKORVA (hellittää).

IVASKA (tarttuen jalkoihinsa). Pieshah --!

ILLBERG (hypähtänyt tuolilta). Oh, se huutta ku yks feltveebel. Oikke urhuline mees.

ALPO (itsekseen). Vilho tavannut äidini! Jokohan ollaan karilla?

VALLINKORVA (tuohuksissaan Anterolle). En elämässäin oo varastant, sen tiijätki. Viel oot sen pannt kokkoo' miu surmaksein. (Seisoo hetken vielä uhkaavassa asennossaan.)

ANTERO. Yökauden täällä hiipinyt nurkissa --. Niin vihamies kuin oletkin, en ilman täyttä syytä -- --

IJÄS. Jos mie saan virkkaa? -- Tää Iikka toiss-yönn -- täytyyhä miu tottuus sannoo --

ILVES (keskeyttää). Nii, toiss-yönn viilas' avvaint. Näi mieki.

IJÄS. Vaksii' ol' painant kaava'.

IIKKA. Mie painant? -- Mäne! (Osoittaa Alpoa, joka on kiihkeästi kuiskaillut Martan kanssa.) Tuo papi sälli käsk' laittaa issellee sella'se.

ALPO (hymyillen). Onko poika nähnyt unda?

MARTTA (hiljaa Alpolle). Sinn männiit sa'at tuhannet. Ois olltki liija paljo.

ALPO. -- yhdellä haavaa. Siis paperit Vilholla ... totistuskappaleet! Mutta vielä on yksi reitti. (Astuu esiin kumarrellen.) Vaikka en tahtoisi olla epäkohdelias, täytyy minun muitten nyt ilmitulleitten seikkojen lisäksi huomauttaa, että Lyyli neidi ... Vallinkorvan tytär ... on ollut sisällä rakennuksessa.

VILHO. Nyt älä odota armoa enää! Morsiameni...

KAIKKI (kavahtavat).

VILHO. Minun morsiameni ei ole varas.

ALPO. En suinkaan minä voi tiedää, kellä katonnut omaisuus nyt on: morsiamellako vai sulhasella tai muilla epäluulon alaisilla --. Minä vaan en ole täälläpäin liikkunut yöllä.

JÄNTTI. Mut täältpäi se tul' tää mei saarnamies aamuhämäriss.

LEENA. Nii kurkuil mei seinviert männessää ku rosvo ikkää'.

IVASKA. Da, daa: shiell gävih, Vallinkorvall. Kyshyi, kussh ollaa Jakoff Matvejeff -- daa. Rengahan aikoi shieglahine --

VILHO (Alpolle). Sitäpaitse on äitisi jo tehnyt minulle täyden tunnustuksen.

ALPO. Olkoon sitte. Itse asiassa on omatundoni rauhallinen.

VILHO (laskee pöydälle paperikäärön ja avaimen). Nyt sun omatuntosi nähdään: kas tämän näköinen! Tässä ovat varastetut Vallinkorvan velkakirjat, tässä kadonneet rahat ja tässä se Iikan viilaama avain.

ILLBERG (merkitsee velkakirjoista summat, lukee rahat ja tarkastelee avainta). Aj jeevel! Viel lykkete toista peell, vijatont ihmiset. Fyi heppi! Te ei on yhtikes ihmine ... te on yks -- yks ffrokodiil.

ALPO. Laina se oli, vaan ei varkaus. Laina isäni perindöä vastaan.

ILLBERG. Lakitupass nekette. (Järjestää paperit ja todistuskappaleet laukkuunsa. Antaa kauppakirjan Anterolle.) Teme yks kauppakirja Valikorvalt, ei kuulu teme asja tygö.

ALPO (ensin Anteroon, sitte Vallinkorvaan, Vilhoon ja Lyylin kääntyen, hädissään). Oikeastaan se asiakirja kuuluisi minulle. Mutta olen valmis uhraamaan senkin, tehtaalle niin tärkeän kauppakirjani, jos nyt autatte minua. Teille kyllä voin puhtistaa puoleni, vaan lain etessä se on hankalampi. Asian ulkomuodo on minulle epäetullisempi kuin itse asia.

ILVES. A mäniks piru pappii', vai tuliks pois?

LEENA. Ku rupesiit pyörimää' mei saarnavärkit.

ANTERO (Alpolle, viitaten poistumaan). Herra Leiniö! Suomenmaa on avara, nurkkasaarnaajan paikkoja paljo.

ALPO. On myös sanomalehdiä, joissa voisin paljastaa tämän tehdaan olot, jos tahtotte asettua minua vastaan sotakannalle. Ylhäällä on se, joka kostaa vääryyten niin yhtelle kuin toisellekin. (Kääntyy mennäkseen oikealta.)

ILLBERG (rientää hänen jälkeensä). Ej, ej; teme ej olla niiku patruun takto. Mine teytty fangitse, köytte kii. Kruunull ole pitke käsit, kova käsit.

IVASKA. Votj! Ruotshin laki moshna!

MARTTA (itkien menee oikealta). Tätä viel uupu'ki miu elämästäni. -- Miust vällii, vanhast akast! Mut sie, Alpo polo'ne --!

PUHOS. Päässää siint partist.

ELSA (astuu työmiesten eteen). Näitte nyt omin silmin, te kelpo miehet, kuinka sille käy, joka toiselle pahaa suo. Jos meitä säätyhenkilöitä usein ennakkoluulot pidättävät avaamasta sydäntämme työmiehille; jos sentähden vastoin tahtoamme näytämme tylyiltä ja välinpitämättömiltä, -- niin johtaa taas teidän toimianne monasti vallan aiheeton epäluulo.

AINO (kuin itsekseen). "Enemmän avomielisyyttä, lähestymistä molemmin puolin --"

ELSA. "-- niin moni solmu aukeneisi". Nuo sanat kuulin aivan äsken henkilöltä, jonka vilpitön työväen etujen harrastus --

ANTERO (sill'aikaa tarkastanut kauppakirjaa. Vallinkorvalle). Kuustuhatta markkaa! Mutta tämähän on ... tämähän on ilmeistä --

TYÖMIEHET (ihmeissään). Eiks patruun --?

VALLINKORVA (tuskin saaden sanaa suustaan). _Eiks patruun oo tuot kirjaa enne' nähnt?_

ANTERO (vastaamatta repäsee kauppakirjan ja antaa palaset Vallinkorvalle. Kääntyy työmiehiin).

ILVES. Nyt käyvää' työhö taas!

KAIKKI työmiehet. Työhö käyvää'!

PUHOS (ottaa lakin päästään, kumartaa). Kaikell ahkeruuvell koetetaa tästiespäinki --

ANTERO. Sen johdosta, että taas on minun valtani täällä, korotan palkat. Korotan omasta ehdostani, kymmenen prosenttia.

TYÖMIEHET. Kiitoksii, kiitoksii! Kaikell ahkeruuvell --

VALLINKORVA (sill'aikan Vilholle). A nyt sie käy kaupa tekkoo', saat huokiall: puolell siint ku tarjosit, vähemällki. Mie viljelen.

VILHO. Ja minä laitan tehtaan uusille pohjille -- sellaisen, johon Tekin mielistytte, appiukko.

ANTERO (kääntyy Vallinkorvaan).

VALLINKORVA. Oikeeks patruun antaa miull anteeks'?

ANTERO (lyö kättä hänelle). Kenen tässä vaan lie ensin pyydettävä? -- Harhaan tähtäsimme molemmat.

VILHO (lyö kättä Vallinkorvalle). Tepäs sittenkin voititte viime lopuksi, Vallinkorva. Nyt Teillä on vapaat kädet varjella kotianne ruukin jaloista.

VALLINKORVA (liikutettuna). Ni oon olltki ku koira kahleiss. (Näyttää kauppakirjan kappaletta.) Tuoss o se "vuu" puustain. (Repii palaset vielä pienemmiksi ja heittää maahan).