Part 5

VALLINKORVA. Aa -- ymmärrä' mie nyt senki "sukulunastukse". Minnuu vaa koetta'siit lepytellä, ni heittäsin valtaan kaikk' assiit: työlakon heittä'sin valtaan. E-ei! Minnuu hyö on ilmanki jo pettäneet sivu hyvän.

ILVES. Nii, veiterämp' on tää viel --

VALLINKORVA (keskeyttää). A mitäs muite kuuluu sinn rosvo'pessää'?

ILVES. Uus' pietää kokkous ens' arkenn.

VALLINKORVA. Eihä lapsist oo!

ILVES. Ka asjaks' astikka jos korottannoo --

VALLINKORVA. _Ni miut hyö heittäät_. Vai mitä?

ILVES. Mitä tehnööt? Ijäs jo alko' olla sekasi' päästään.

VALLINKORVA. Semmo'ne löyhöttäjä! (Hyräillen.) "Liukas mailman tie"!

ILVES. Mie oon koettant parastain. Oisit isse --!

VALLINKORVA. Nyt mie pysynki syrjäss, _hiljaa ... kuulostan_.

ILVES. -- ku sika rukkiiss.

VALLINKORVA. Ei! -- Ku _katajapensas_ tuuless.

IIKKA. Miut patruun ottaa takas', viilaajaks'.

VALLINKORVA (vihastuneena). Ja sie senku mänet?

IIKKA. A lupasin. Tänn yönnä jo.

VALLINKORVA. Issääs' et malta vuottaa?

IIKKA. A kovast _tienaa_ pyhätyöst, sannoit.

VALLINKORVA (katkerasti). Ruuki viisti' villiytyyt omat lapsetki. (Malttaa mielensä.) Voit männä: tiijot tuot. (Antaa rahaa Ilvekselle.) Käy, viinaa, Ilves! Nyt tul'ki _joulu_, juhannuksenn.

ILVES (menee hypähdellen). "Siljä mailman --!"

VALLINKORVA. Pois ajjoit ruukist miut ku koiran. Ensi' ryövätää paljaaks'. (Lyylille.) Siunki lapseis niihi viel pittää saaha ... muun kaike vieneet, miu perehein.

YHTEISHUUTO KAUKAA. Eläköön!

IIKKA. Siell kiljuut ruukkilaiset kokolla.

VALLINKORVA. Kiljukoot, Iikka sie! -- Mie sen viel _poltan_, sen ryövärii' luolan! Usko pois, _poltan_: yhtenn syks-yönn se "hohta ku helvetti", sano' turkuiaine.

IIKKA. A palorahan saavat. -- Mut mie siitt vast tiijänki hyvän konsti': _sulun vaa särköö koskest, on koko ruukki tiessää_.

VALLINKORVA (säikähtää). -- _näi tulva' aikann?_ (Miettii.) Sill neuvoll pääsis' suorimmittai. (Ihastuksella.) Se ol' miehe tuuma! Nyt sie taas oot issäis poika, Iikka.

IIKKA. Vähä alkuu tekköö, kyll koski isse puhkasoo lopu'... Mie siint oon kassont yhe nii kipiän paika.

VALLINKORVA. Oot sie --?

IIKKA. Sillo' kevväill ku käin soutamass, _inssinyör miulla sukellutti_.

VALLINKORVA. Aa! Se myö tehhää ... ei, tänn yönnä ei voi, mut tulevann. (Lyylille.) Ja sitä sie Lyyli älä virka, vaikk sinnuu siell syöttäsiit siirapill!

IIKKA (kavahtaa). Nii ... älä sie virka!

LYYLI. Niin suuri kurjuus: sadat, monet sadat työmiehet perheineen --!

VALLINKORVA. Ei auta. Kerra _miu nahkain myövät_.

LYYLI. Enimmät syyttömiä.

VALLINKORVA. Antaa toistenki kärsii.

LYYLI. Kuinkas käy itsellenne?

VALLINKORVA. Käipä miten tahtojaa'! Miust ei vällii, senku saan kostaneeks'.

IIKKA. Saap' kerran uija _koko kosken_.

VALLINKORVA. Puhas siint tulloo, likapesäst.

LYYLI. Mutta onhan se hirveä rikos. Voiko rikoksella pestä rikosten jäljet?

VALLINKORVA. A milläs?

LYYLI. Sisästäpäin puhdistus: ensin hillittävä omat himot, lakaistava oma sielu, sitte esimerkillä, hyvyydellä --!

IIKKA. Kelpaat sie viel esimerkiks'?

LYYLI. Peloittakoon minun onnettomuuteni muita.

VALLINKORVA. O siullki sissuu.

HUUTO KAUKAA. Eläköön!

LYYLI (alkaa koota pyykkivaatteita). En näitä kumminkaan ehtinyt, yksinäni.

VALLINKORVA (katsoo saaviin, jossa pesemättömät vaatteet ovat). A näi paljo viel likasii? Lyyli, kuulet sie: Jos muite tuletki äitiis', mut oo sie, kuule, ainn reheline, niiku tähän ast'! Et kavu: muista issäis sanonee'!

HUUTO KAUKAA. Eläköön!

VALLINKORVA. Tahottaks työ nähhä, kui _mie pesen pyykkii_? (Heittää saavin täysineen koskeen.) Tullooks puhas vai--?

(Ottaa Lyylin hatun ja päivänvarjon.)

Sorjii ne o siitt olevinnaa kaikk' herrasriehkineet, mut piru niiss o sisäss. (Heittää nekin koskeen.) Variksii' pelätit! -- Tuoll viisii mie viel laitan ruukit ja patruunat ja kaikk'.

HUUTO KAUKAA. Eläköön! Eläköön!

VALLINKORVA ja IIKKA, sitte LYYLI. Eläköön! Eläköön! Eläköön!

Kuudes kuvaelma.

Tehtaan konttorikartanon pihamaa. Oikealla konttorihuoneen iso akkuna sekä ovi konttoriin ja peremmällä ovi saliin y.m. asuinhuoneihin. Vasemmalla ulkohuonerakennus, jonka yhteydessä on palvelusväen huoneet. Ulkohuonerakennuksesta pistää esiin kellarin suu. Perällä kosken ranta, joka kasvaa tiheää vesakkoa.

Ensimmäinen kohtaus.

Kesäyön hämärä. Asuinhuoneista hiipii Lyyli kosken rannalle. Tuskissaan huokailee itsekseen.

LYYLI. Kaikki ovat unen helmoissa, aavistamatta uhkaavata vaaraa. Jokohan isä on liikkeellä? -- Vielä voisi pelastus olla mahdollinen. Mutta kohta ei ole Vallinkosken tehdasta enää.

Mikä vangitsi kieleni eilen, että varoituksen sana jäi sanomatta? Puhdistuuko minun häpeäni sillä, että vielä tulen osalliseksi tähän rikokseen? Voi kostonhimoa, kuinka viekas se on anastamaan vallan ihmisessä! Vaikka ensi hetkestä olen ymmärtänyt, että tämä koston yritys vie väärään... Alpo yksin on syyllinen. Nyt tulevat kärsimään työmiehet ja patruunan perhe. Niin hyviä kuin he ovat minulle. Ja Vilho! Siinäkö mun kiitollisuuteni? Tiedän että yön pimeydessä vihamies väijyy, mielessä hirveät aikeet, mutta en ilmoita, en saa suutani auki. Se ei ole rehellistä.

Vilholle voisin puhua, jos hänet löytäisin. Nyt vasta kun vaara on niin lähellä, voisin. Mutta uskaltaisinko herättää patruunan, uskoa salaisuuteni hänelle --? (Kiireesti vetäytyy syrjään, kun Vilho ja Ijäs tulevat, kalastusneuvot käsissä, keskustellen, oikealta).

IJÄS. Voin mie viel koettaa. Täst aamust yl' ku sais' lykkäytymmää', kyll se siitt lauhtu's koko lakkohomma, mie luulen.

VILHO. Ehkä olisi parasta patruunankin saapua kokoukseen, vaikka myöhemmällä? Herättäisimmekö hänet? (Aikoo sisälle.)

IJÄS. Em mie neuvo sitä. Eppäilööt jo minnuuki ja inssinyörii.

VILHO. Mennään sitte me ja tehdään parastamme!

IJÄS. Ratkiaaha ehkes assii, män'pä syttee taikk savvee'. (Menee vasemmalta. Vilho aikoo seurata, mutta)

LYYLI (kuiskaa). VILHO!

VILHO (pyörähtää takaisin). Mitä? (Ijäksen jälkeen.) Odottele siellä hiukan, Ijäs, heti tulen. (Lyylille.) Valveilla sinäkin ja jalkeilla?

LYYLI. En voi saada unta. On niin vaikea.

VILHO. Mikä sinulla on, Lyyli?

LYYLI. Älkää menkö minnekään tänä yönä, te miehet!

VILHO. Mitä ihmeitä?

LYYLI. On tekeillä kauhea työ: aijotaan _murtaa sulku_ koskesta.

VILHO (hämmästyneenä). Kuka ... ketkä?

LYYLI. Lupaatkos antaa rikoksentekijöille anteeksi?

VILHO. Kuinka sinä pahantekijäin puolesta --? Ei, niitä ei käy silitellä.

LYYLI. Mutta kun minä sen asian ilmoitan, että vielä voidaan estää --

VILHO. Sellainen rikos!

LYYLI. Jospa tekijällä olisi syytä, oikeutettua hänen kannaltaan? Ja sitte ... sitte kun minä pyydän.

VILHO. Isäsi?

LYYLI. Niin, isäni: monessa hairahtunut, mutta kuinka kovasti hänen oikeudentuntoaan myös on koeteltu!

VILHO; (tarttuu hänen käteensä). Kiitos, Lyyli! Sinä olet ... sanoinhan, että sinä olet kelpo tyttö. Olet voittanut itsesi: sinä olet jalo --

LYYLI (torjuen). Ei! Pois!

VILHO (vetää häntä luokseen). Luota minuun, Lyyli!

LYYLI (kuin äsken). Pois! Ei saa --

VILHO. Etkö siis --?

LYYLI. En ... en voi, en saata.

VILHO. Miks'et?

LYYLI. En saa. Olen toisen --

VILHO (päästää hänet). -- omako?

LYYLI (epätoivossa), En, -- jättämä.

VILHO (tarttuu taas häneen). Ei kaikki lesket ole kirkonkirjoissa!

LYYLI (katsoo häntä silmiin. Sitte onnellisena nojaa häneen). Sinä pelastit toivon --

VILHO. Nyt sinä pelastat tehtaan, koko seudun. Luota minuun: teen isäsi puolesta, mitä voin ... niinkuin olisi hän oma isäni.

LYYLI. Oi Vilho! Vieläkö minullekin päivä valkeneisi? (Irtautuu.) Mutta nyt ei ole aikaa tuhlata. Niin lyhyt juhannuksena yö. Kosto ei saa kohdata viattomia työmiesperheitä --

VILHO. Eikä enoani, patruunaa. Niin kunnon mies, vaikka lienee hänelläkin ollut nuoruutensa, kuten meillä kaikilla. Enemmästä sinun isäsi häntä kuitenkin epäilee kuin syytä olisi, vaikka sitä ei saa hänen päähänsä. (Aikoo mennä sisälle.)

LYYLI. Herätätkö patruunan?

VILHO. Tietysti! Kukas olisi likisempi kuin hän torjumaan vaaraa! (Menee sisälle.)

LYYLI (katsoo koskelle). Niin. Pitihän minun se arvata. Mikä häpeä taas meille kaikille!

IJÄS (palaa vasemmalta). Siu kanssko se inssinyör' jäi suustaa kii? Niiks tääll o tyttölöist puutos, jott akanatki jo alkaat kelvata herroill?

LYYLI. Aina sinä olet myrkyllinen. Enkö mielestäsi jo ole kärsinyt kylliksi?

IJÄS. Vielpäs halu vettää yrittämmää'.

ANTERO ja VILHO (tulevat keskustellen salista. Anterolla revolveri kädessä. Ijäs peräytyy vasemmalle. Lyyli katsoo koskelle, vetäytyen syrjään oikealle).

ANTERO. Vallinkorva ei enää ole vaarallinen. Mutta mitä sinä puhuit sukulunastuksesta? Vielähän Vallinkorvan poika on alaikäinen.

VILHO (hiljaa). On siinä talossa tytärkin.

ANTERO (hämmästyneenä). Niinkö? Sinä ... sinä ajat läpi maailmassa. Uuden ajan mies! No, sillä lailla!

VILHO. Tyttö minulle on pääasia --

ANTERO (nauraa). Arvattavasti. Mutta vähä afeeria rakkaudessa, sehän vaikuttaa vaan kuin suolan maku keitossa. Alpoa minun pitää sillä uutisella kiusoittaa. Vaikka eihän minunkaan onnistunut naimisella saada noita samoja koskiosia.

Olethan minulle kuin oma poika, ja Vallinkorva sinun tuleva appiukkosi, niin --

VILHO (täyttää lauseen). -- niin ei muuta kuin pelotellaan miestä. Onhan siitä sovittu?

ANTERO. Olkoon sitte, jos se vaan jää yritykseen. Minullakin niitä vanhoja syntejä.

VILHO. Ja vielä senlaatuisia, joita sellainen mies kuin Vallinkorva ei ikänään unhoita.

ANTERO. Missään tapauksessa hän ei enää ole meille vaarallinen. Vallinkorva on myyty mies: pahimmalla aikaa ryhtyi tuohon tuumaan.

VILHO. Ei jaksanut vartoa asiain kehitystä.

ANTERO. Läksi rynnistelemään silloin kun hänen piti olla hiljaa, ennen aikojaan läksi. Työlakko on lopussa nyt, saat kirjoittaa ylös.

VILHO. Sen parempi meille, että loppuisi ennen alkuansa.

ANTERO. Nyt vaan varovasti ja viisaasti! Ijäksellekään ei vielä pidä virkkaa asian oikeata laitaa. Vasta sitte lyötävä lautaan tämä valtti, kun työmiehillä on lakkopäätös valmiina.

MARTTA (kurkistaa palvelusväen ovelta).

VILHO. Hyvin Te tunnette nämä karjalaiset, eno. Niin ne ovat alttiita hetken vaikutuksille. Pikku seikka vaan otolliseen aikaan, ja heti kääntyy tuuli.

ANTERO. Onko tämä "pikku seikka"? -- Ei, mutta joutukaamme! Viheltäkää, kun näette hänen lähestyvän sulkua! Minä kierrän vastaan. (Menee oikealta.)

VILHO. "Kierretään" -- sehän se on nykyajan sotataito, joka tosin ei kasvata sankareita. (Menee vasemmalta.)

Toinen kohtaus.

MARTTA ja ALPO (tulevat hiljaa palvelusväen ovesta).

MARTTA. Jo männiit viho'nki viimme kaikk'. Tuoki Lyyli' harakka, yht-vähhää kestä pesässää.

ALPO. Mikä heillä kaikilla lieneekin tänä yönä?

MARTTA. A kokkous on työmiehill siint lakost, ja Vallinkorva mitä puuhannoo. Jos polttaa viel koko ruuki.

ALPO. Oikeastaan pidäisi Vallinkorvan olla minun liittolaiseni patruunaa vastaan. Kaikki minunkin tekoni hän syyttää patruunan päähän, vanhasta vihasta -- hi -- hi.

MARTTA. Kaikk'ha ne o työmiehetki siinn uskoss, jott sie oot ostant Vallinkorva' maan patruuna' konttoo'.

ALPO. Paha vaan, että minun ja Vallinkorvan etut käyvät ristiin. Minun ei auta muuta kuin kiertää häntä vieläkin.

MARTTA. Mite sie kierrät? Maksatha sie.

ALPO. Maksan sen tuhannen markkaa, jos nyt onnistun. Mutta velkakirjoilla vaan eksytän hänet.

MARTTA. Mill velkakirjoill?

ALPO. Niillä, jotka Vallinkorva on antanut velastaan patruunalle ja joita patruuna säilyttää rahakaapissaan. Kun naimiskaupasta ei tullut mitään, vaadii Vallinkorva minun nyt maksamaan patruunan velan kokonaan, myös Lyylin osuuteen kuuluvan puolen, josta minä silloin en antanut sidoumusta, vaan sanoin siirtyvän itsestään minun maksettavakseni.

MARTTA. Narrasit?

ALPO. Niin, uskottelin. No, kun hän ei anna kiinnekirjaansa muulla ehtolla, otan velkakirjat mukaani ja näytän Vallinkorvalle, että nyt on patruunan saaminen kuitti, ja sitte paperit kauniisti takaisin -- hi -- hi. Oma hänen on syynsä. Miksi kiusaa minua? Se keksintö maksaa rahaa, se oikotie.

MARTTA. Paljon tok' maksaakki -- No, kyll mie pian vahtii. (Kurkistaa joka haaralle.)

ALPO (menee konttoriin, josta kuuluu raskaan rahakaapin avaaminen ja vähä siellä askaroitua sulkeminen).

MARTTA (sill'aikaa). Viekas hää o, liijanki viekas. -- Mite minnuu nii pelo'ttaa? Aavistuttaa, jotta täst ei hyvä tule perästpäi.

Alpo (tulee konttorista).

MARTTA (säikähtää). Mie ku pelästyin!

ALPO. Mitä tässä on pelkäämistä? _Laina_ tää on, ei varkaus. (Ottaa esille papereita ja rahoja, jotka lukee.) Totta ne nyt tulivat --? Kahteksan, yhteksän, kymmenen "nahkaa" -- oikein! Velkakirjat olivatkin yhtessä nipussa.

MARTTA. Ala vaa männä, ni pikemi saat panneeks' taka'sii ne paperit.

ALPO. Ei ole niin kiirettä. Jos Vallinkorva kerran on kodona, ei hän vuoteeltansa karkaa. (Katselee rahakaapin avainta.) Romandillista! Tämä rahakaapin avain on Vallinkorvan oman pojan viilaama; kauppakirjassa Lyylin allekirjoitukset. Luondeeni kallistuu --

MOLEMMAT (säikähtävät). Sts! Ihmisiä!

(Alpo pakenee konttorin nurkan taitse oikealle. Martta palvelusväen ovelle, josta kurkistelee.)

Kolmas kohtaus.

Vallinkorva ja Iikka tulevat vasemmalta pitkin kosken rantaa, Vallinkorvalla rautakanki, Iikalla kirves aseena.

VALLINKORVA. Nyt käyvää!

IIKKA. Saavat essii aamull, miss o ruukki.

VALLINKORVA. Lähtööt perkeleet pesästää!

(Aikovat painautua koskelle, kun kuuluu pitkä vihellys vasemmalta.)

IIKKA. Se ei olit ruukki! (Oikealta kuuluu vihellys vastaan.)

VALLINKORVA. Meit o vahattu!

IIKKA. Lyylin neuvomast.

VALLINKORVA. Omat lapsetki!

ANTERO (astuu esiin oikealta, kosken rannalta, revolveri ojona). Aseet pois, taikka minä lasken lävitse! (Päivä valkiaa.)

VALLINKORVA (uhkaa rautakangella). "Freistas pääll vaa", sano' turkulaine.

VILHO ja IJÄS (hyökkäävät vasemmalta Vallinkorvan kimppuun, vääntävät rautakangen pois).

VILHO. Turha ponnistella! Hiljaa, niin on helpompi!

ANTERO (tarttuu myös Vallinkorvaan). Siinä seisot nyt!

VALLINKORVA (hengähtää). -- ku puujumala Piikkiön kirkoss. (Koettaa taas rimpuilla).

IIKKA (on sill'aikaa häristellyt kirveellä, jonka sitte heittää koskeen).

ANTERO (ravistelee häntä). Tehtaan kirves, tiedätkös?

IIKKA. Siell hää onki, ruuki koskess.

VILHO (yhdessä Ijäksen kanssa raastavat Vallinkorvaa vasemmalle). Kellariinko hänet sitte pannaan?

VALLINKORVA. Älkäi hiijess kellarii'!

ANTERO. Niinkuin puhuttu.

VALLINKORVA (masentuneena, Vilholle). Taas sie veit voito. Viel koetellaa kolmais kerta.

VILHO (Anterolle). Eikö hän säilyisi muualla?

ANTERO. Vaikka. Mutta siellä paraiten pää selviää, vilpoisessa.

LYYLI (on tullut jonkun aikaa Anteron jälestä oikealta ja syrjästä seurannut tapausta. Nyt hädissään). Mitä aijot, Vilho? Lupasithan --?

VALLINKORVA (ryntää häntä kohden). Vai siinn sie oot kukkumass! Malta sie, naisen hylky?

LYYLI. "Ole aina rehellinen --!"

VALLINKORVA (säpsähtää, lauhtuu). "Et kavu". -- Muista vastaki! Muista issäis sana!

VILHO. Älä ole hädissäsi! Pidän sanani Lyyli. (On Ijäksen avulla vienyt Vallinkorvan kellariin. Lyyli menee sisälle.)

ANTERO (sill'aikaa Iikalle). Niin paatunut jo nuorena, sinäkin!

IIKKA. Em mie mittää oo tehnt.

ANTERO. Ei päästetty tekemään. Huh, tuollaista pahantekijää! Pyssyn kanssa vahdattava.

IIKKA. Ka ampusitte. Eiks oo luvalline aika?

ANTERO. Luulin sinussa vielä olevan jonkun pehmeän paikan, johon hyvä sana pystyisi.

IJÄS (työntää Iikan kellariin, jonka oven Antero kiertää lukkoon ja ottaa avaimen mukaansa).

ANTERO. Turha sinne työmiesten kokoukseen on mennä meidän kenenkään. Istumme vaan rauhassa täällä. Samalla voit, Vilho, laittaa nimismiehelle tiedon tästä jupakasta, että Vallinkorva kerrankin vähä säikähtää.

IJÄS. A jos päättäät tehä lakon --?

ANTERO. Päättäkööt. Olen minä nyt valmis ottamaan heidät vastaan.

(Vilho ja Ijäs menevät konttoriin, vaan Antero pysähtyy ovella, kun samassa Alpo ja Ivaska tulevat oikealta).

ANTERO. Hyvää huomenta! Jokos se Ivaska taas tulee rahaa vaatimaan.

IVASKA. Da, daa, vähä djengoa. Ei ylen äijeä, pienet tshotat, pienet tshotat.

ANTERO (ivahymyllä). Alpolle minulla myös olisi vähän uutisia.

ALPO (kuin tulisilla hiilillä). Mitä ne koskisivat?

ANTERO. Itse asian kyllä tiedät, sanomattanikin.

ALPO (itsekseen). Mitä hän tarkoittaa? -- (Ääneen.) Sen ainakin tietän, että minun omatundoni on puhtas.

ANTERO. Puhutaan sitte päivemmällä. (Menee konttoriin.)

IVASKA (seuraa häntä, itsekseen). Likviidissh rengahan shilmään pannen.

ALPO (itsekseen). Ei suinkaan Antero vielä ole selvillä tästä kepposestani? Aikonee vaan ahtistaa kauppakirjaa minulta. (Ottaa kauppakirjan esille.) Mutta siinäpä se onkin paperi, joka ei hevillä heldiä tään pojan näpistä. Antero saa nähtä, mitä on olla tekemisissä "äpärän" kanssa. Mutta: ahdailla vesillä on nyt purteni.

JUOKSUPOIKA (tulee kirje kädessä konttorista, lukee osoitetta). "Eri -- Eris" -- hy, hy --

ALPO (katsoo osoitetta). "Eric" se on. Etkös tunne sitä, tolvana?

JUOKSUPOIKA. "Eerikk' Illper'", se o vallesmann'. (Rientää oikealta.)

ALPO. Niin on. (Itsekseen.) Mitä ihmeitä?

MARTTA (tulee palvelijain ovesta). Vallinkorva onki tuoll kellariss.

ALPO. Häntäkö varden tänne nimismies haetaan?

MARTTA. Niin kait.

ALPO. Vallinkorva ei kuulunut olleen yöllä kodona. Muija vaan oli ja halkoryssä. Salama kirkkaalta taivaalta. Mikä senkin ryssän toi tänne näin varhain? En ehdinyt itse ensin järjestää kassakaappia. Nyt voi asia tulla huomatuksi liijan aikaseen.

MARTTA. Ilmanks minnuu aavistutti.

ALPO. Aavistuksista minä vähättelen, mutta näitä velkakirjoja on vaarallinen pidää kauvan hallussaan. (Pyörittää rahakaapin avainta sormessaan.)

MARTTA. Viskaa tuonn koskee', se avain!

ALPO. Ei, ei jouta vielä: ensin paperit paikalleen! --

MARTTA. Miull jo rupiaa mailma mustenemmaa' silmiss.

ALPO (miettii). Kuulkaapas äidi! Tässä lähitienoillako Vallinkorva lienee liikkunut yöllä?

MARTTA. Nii mie luulen.

ALPO. Sitte ei auta muu kuin työndää Vallinkorvan syyksi koko varkaus, jos se tulee ilmi sopimattomaan aikaan. Hänen velkakirjansa poissa, Iikan viilaama avain -- hi hi: se reitti vedää.

MARTTA. Kehe sie oot tullt noin kavala? Mieki jo alan sinnuu pelkäämää', ommaa lastain.

ALPO. Minä olen yksin heitä kaikkia vastaan. Vallinkorvankin kanssa edumme aina käyvät ristiin. Koko ikäni saanut turvata vaan omaan nerooni.

MARTTA. Voit olla oikiass. Vääräks' käkkyräks'hä se kasvaa kataja kivvii' koloss. -- Tie, mite hyvä tulloo!

ALPO. Jos varon jouduvani tiukalle, pistän paperit ja rahat Teille. Silloin lennättäkää ne Vallinkorvan kodiin, että aikanaan löydyvät sieltä. Muuta neuvoa ei ole. Se on uusi oikotie. Yht'äkkiä se vie meität perille --

MARTTA. Kerra ottant pirun paattihee, ni rantaa' astikka se pittää soutaa.

JUOKSUPOIKA (tulee oikealta). Jo tulloo vallesmann'.

ALPO. Antaa tulla.

MARTTA. Mie käyn vähä kassomaa' tänn. (Menee asuinhuoneihin.)

ALPO. Perille -- taikka perikatoon --. Missään tapauksessa minulla oikeastaan ei ole syytä pelkoon. Otin lainan isäni perindöä vastaan, tällä kertaa vähä tuntuvamman. Endä sitte? Olisivat ne velkakirjat sieltä kuitenkin katonneet vähitellen. Miks'ei yhtessä nipussa? Kun se on kerran tehty, ei siitä toiste ole huolta. Ja Vallinkorva? Parempi, että tulee pois näiltä seutuilta. Olenko minä joka näkemässä haukuttava "halunkki"?

ILLBERG (tulee, tervehtää, pyyhkien otsaansa). Kuuma peive, kuuma peive! (Menee konttoriin.)

Neljäs kohtaus.

ILVES (tulee vasemmalta). Nyt se tul'ki Vallinkorva' maakauppa purettavaks' yhell tiell, -- vaatiit.

ALPO. Endäpä, jos se kauppa ei olekkaan purettavissa enemmän teitän kuin patruunan voimilla?

ILVES. Sekö ... ohoh! Pitäköö kuriss halunkkiisa.

ALPO. Ettekö voisi puhua suuremmalla kunnioiduksella, jos oikein koettaisitte?

ILVES. Ketä täss viel kunnioittaa? "Kärsää vajjaa --" Koht sielt kuuluu ruuki ään' ja se sannoo: Vallinkorva' kauppa om purettava, ja palkat o nostettava, ja Vallinkorva otettava takasii pajjaa'. Nii se sannoo. Nyt onki mei pojall ohjakset.

ALPO. Kehukaa siitä patruunalle, ei minulle!

MARTTA (on sillä välin tuonut pöydän, tuolin ja kirjoitusneuvot pihamaalle).

VILHO ja ILLBERG (tulevat konttorista).

VILHO (puhuu hiljaa Ilvekselle).

ILLBERG (Martalle). Keske ne too tenn site Välikorva? (istuu.)

MARTTA (ällistyneenä). A mitäs se vallesmann' sano'?

ILLBERG. Eiks sinull on isot korvat peess?

VILHO. Vallinkorvako tuotava? (Ottaa avaimen konttorin oven takaa ja avaa kellarin, josta kohta Vallinkorva ja Iikka tulevat ulos).

MARTTA. Kyll mie suomii -- (Jää palvelijain ovelle.)

VILHO (sillä välin Ilvekselle). Niin, uskokaa minua: Vallinkorvan asiassa tehdään mitä suinkin voidaan.

ILVES. Enne' ois jo ollt tehtävä. -- -- Vai tääll työ piättä Vallinkorvaa kii --! Varttokais!

(Kuuluu tehtaan vihellys, pitkä ja valittava. Puhos, Huuhka, Jäntti y.m. työmiehiä ja Leena tulevat vasemmalta.)

ILVES. Se huutaa totta, se huuhkain.

ANTERO (tullut konttorin ovelle kuuntelemaan). _Mitäh_?

ILVES. Nyt se on valmis.

TYÖMIEHET. _Seisoo ruukki_. (Puhuvat sitte hiljaa keskenään ja Vilhon kanssa.)

ILLBERG (ottanut laukustaan papereita, joihin tekee muistiinpanoja pitkin matkaa tutkinnon kestäessä. Vallinkorvalle). Taloline?

VALLINKORVA (vilkasten Anteroon, katkerasti). Nii ... entine.

ILLBERG. Ny bruukkiss? Töömees?

VALLINKORVA (kuin äsken). Nii ... entine.

PUHOS ja JÄNTTI (ovat sillä välin lähestyneet Anteroa).

PUHOS. Niisthä se ois palkoist. Ja siitt o Vallinkorva maaosto purettava. Ilman eivät tyyvy.

JÄNTTI. Mie taas siihe voisi' heittää puolestain, jos patruun ottas' tään Vallinkorvan takas' työhöö: hänellki nii köyhyys.

ANTERO. Kuunnelkaahan ensin tutkintoa!

VALLINKORVA (Jäntille). Em mie siint viinajutust oo siull, Jäntti, vihhaa pitänt. Köyhäll o raha kallis... Etkä sie -- Ako'st pahhuus tulloo kaikk'.

LEENA. Häpiä tok' puhheitais!

ANTERO (nostaa Vallinkorvalta jääneen rautakangen seinää vasten). Kuulkaa ensin, mitä hyvää Vallinkorva on aikonut teille!

ILLBERG (Vallinkorvalle). Te on meinas serkki se dammi, sul--sul--?

ANTERO. Niin, hän aikoi hukuttaa tehtaan, särkeä sulun koskesta.

TYÖMIEHET (kauhistuneina), Sulkuu aikont särkii!

VALLINKORVA (vavahtaa, vaan oikaseksen). _Ehjä_ viel o miu tietäksein.

ILLBERG. "Meinas serkki", mine sano, mut ei kerkkeny --?

VALLINKORVA (epävarmana). Poika se' särkypaika ois tiennt. Mie hänest en --

ILLBERG. Fyi heppi! Soomalaise jenikse mees: ainn ne lykkete se syy --

IIKKA. Empään oo jänis! Mie sen tiesi', sen kipiän paika.

ILLBERG (tavoittaa tukistaakseen Iikkaa, joka väistyy). Njaa, sine peeni mees. Sine saa test site kipie paika.

TYÖMIEHET (Vallinkorvalle). _Meist sallaa sie_ --!

JÄNTTI. Leivättömäks' saattant --

PUHOS. -- vaimot lapset.

ILVES. Empä mie sinnuu luullt sella'seks'. Selän takann liikkuja!

USEAT. Mei selän takann hää --

VALLINKORVA. Mie teist en uskont. -- Kiire tapas': oijustammaa' läksin.

ALPO (itsekseen). Oikotie hänelläkin.

IVASKA (näkyy konttorin ovella). Barin! Likviidi keshen --!

ANTERO. Herra nimismies tekee hyvin ja jatkaa tutkintoa. Meillä jäi halkotili vähä kesken. (Palaa konttoriin.)

(Elsa, Aino ja Lyyli tulevat asuinhuoneista, Elsa ja Aino jäävät ovelle, mutta)

LYYLI (lähestyy Illberg'iä). Älkää saattako isääni onnettomuuteen: ette tiedä hänen syitään. Eihän vielä ole tullut vahinkoa.

ILLBERG. Mite? Mite? Te takto -- Te heiritte esivalda? Mine yks kappala esivaldast.

ANTERO (konttorin ovelta). Alpo! Täällä on jotain epäjärjestyksessä.

ALPO. Helppo arvata! (Itsekseen, mennessään konttoriin.) Nyt alkaa se toinen oikotie.

VALLINKORVA (Illberg'ille). Mie täst taijan jo joutaa? Tänn astikka pietty kellariss, ruuki rotat toverinnain.

ILLBERG (pyyhkien otsaansa). Se tege hyve!

USEAT. Hyvvää se siull tek', Vallinkorva.

VALLINKORVA (aikoo mennä).

ILLBERG. Ei veel, ei veel! (Katsoo odotellen konttoriin.)

Viides kohtaus.

Alpo, Ivaska, sitte Ijäs ja Antero tulevat konttorista.

ALPO (menee Martan luo ja antaa hänelle paperikäärön, kuiskaten). Nyt kiireesti nämä Vallinkorvan kodiin!

MARTTA (rientää kosken rantaa vasemmalle).

VILHO (pitänyt silmällä Alpoa, rientää vasemmalta vastaan). Hiljaa: saadaan jänis!

IVASKA (sill'aikaa hiljaa Vallinkorvalle, joka kummastuneena katsoo häneen).