Part 8

"Tulkaa muassani, suojanne on valmis", sanoi linnan päällikkö käskevällä äänellä. "Te olette varmaan suuri pahantekijä, koska teille annetaan yksi parhaimmista suojista ja saatte milloin hyvänsä mennä pihalle. Sano, veljeni, mikä on pahatekosi?"

"Se että luotin venäläisen rehellisyyteen ja kunniaan", vastasi katteini saksaksi, jota kieltä hän oli kuullut vartijansa ymmärtävän ja puhuvan. "Mutta malttakaa", ajatteli katteini itsekseen, "vastentahtoinen vankeuteni täällä on hyödyttävä ja auttava toisia. Minäpä vapautan Barinskyn ja nuo kymmenentuhatta ruplaa saatte kuin saattekin vielä maksaa."

Katteini ja tuo vanha upseeri menivät torniin.

Tuo vanha rakennus, joka nyt jo oli puoliksi rauniona, osotti vielä sellaisenakin entistä komeutta ja uljuutta. Katto oli pudonnut sisään ja tuulet humisivat esteettömästi tyhjien salien särkyneissä ikkunarei'issä. Tällaisen tornin alikerrokseen meni nyt katteini ja hänen seuralaisensa. Hänelle annettiin avara suoja, jonka toinen ikkuna oli merta kohti, toinen linnan pihaanpäin. Tässä muka paremmassa suojassa ei ollut muita huonekaluja kuin sänky, pöytä ja muutama tuoli. Kalkituilla, vanhuudesta harmaantuneilla seinillä oli lukemattomia hämähäkin verkkoja. Jos tuo nyt oli parempia suojia, millaiset olivat sitte huonommat ja huonoimmat? Katteinia väristyttä ajatellessaan Barinskya, joka jo kymmenen vuotta oli nääntynyt mokomassa luolassa. Katteinin rohkeutta ylläpiti se toivo, että voisi pelastaa ruhtinaan ja siten kostaa Streboffille.

"Minä jätän sinut nyt, veljeni, mutta lähetän Bestysjeffin, yhden vanginvartijoistani tuomaan sinulle vettä ja viinaa. Kun sinä taas jätät rakkaan tornini ja pääset vapaaksi, tottahan silloin muistat ystävääsi Augustoffia", sanoi tuo vanha upseeri.

"Sen teen ja lupaan sen jo varmaan", vastasi katteini, joka tuskin osasi salata iloansa siitä että saisi tavata Bestysjeffin, sen vanginvartijan, josta ruhtinatar oli puhunut. Vankeutensa ei tulisi kestämään enempää kuin korkeintaan kolme päivää, sillä niin pian saataisiin Salama kyllä puretuksi. Viivyttelemisen aikaa ei siis ollut, vaan oli katteinin mitä kiiruummin pitäminen huolta Barinskyn vapauttamisesta.

Katteini oli yksinään. Hän astui merenpuolisen ikkunan luokse, josta hyvin näki sataman. Aukolla näkyi ainoastaan muutamia kalastajain veneitä. Aallot läiskyivät hiljaa vastoin sitä karia, jolle torni oli rakennettu. Vene saattoi hyvin päästä karin rantaan. Jos vaan Bestysjeff piti lupauksensa, oli Barinskyn pelastaminen varma.

Pieni kolina oven takana keskeytti katteinin mietteet. Hän kääntyi sinne päin ja ovesta tuli sisään mies, tuoden ruukun ja pullon ynnä lasia. Kaiketikin oli se vanginvartija, joka nyt toi kaikkein venäläisten niin suuresti rakastamaa juomaa, viinaa, jota katteini puolestaan ei voinut kärsiä.

Sisääntulija oli komeavartaloinen kasakka, jonka ulkomuoto ei suinkaan ollut sellainen kuin olisi luullut venäläisen vanginvartijan olevan. Päinvastoin oli noissa tummanverisissä kasvoissa jotakin, joka osotti surua ja kärsimystä, mikä heti herätti katteinissa mieltymystä häneen. Venäläinen laski Augustoffin lahjan pöydälle, katseli hetkisen vankia, kumarsi ja astui takaisin ovea päin.

"Bestysjeff, elä mene, minä tahdon puhutella sinua", sanoi katteini saksaksi.

Mies oli todellakin sama, josta ruhtinatar oli puhunut; hän pysähtyi äkkiä, katseli kummastellen katteinia, teki ristin merkin ja sanoi:

"Miten, mistä tunnette te, vieras, Bestysjeffin, sanokaa miten se on mahdollista."

Katteini astui ihan kasakan luokse ja kuiskasi hänelle:

"Minä tiedän paljon enemmänkin, minä tiedän sinun olevan avuliaan miehen, joka tuntee sääliä toisen onnettomuutta kohtaan, minä tiedän sinun puhutelleen Barinsky-ruhtinatarta ja luvanneen auttaa ruhtinaan pakoon pääsyä; sentähden olen hakenut sinut ja tuon ne neljätuhatta ruplaa, mitkä olet pyytänyt ruhtinaan vapaudesta."

Bestysjeff tuli kalman kalpeaksi, vavisten lankesi hän polvilleen katteinin eteen ja rukoili häntä säästämään hänen henkeänsä, sillä jos tuo salahanke tulisi ilmi, olisi hän hukassa.

"Nouse Bestysjeff, ja kuule minua tyvenesti; minua et tarvitse pelätä", sanoi katteini. "Minä vannon pitäväni salassa sen, mitä on sinun ja ruhtinattaren kesken sovittu."

"Herra, henkeni on teidän vallassanne", vastasi kasakka noustessansa. "Jos niin on, kuin sanotte, että olette ruhtinattaren lähettämä ja hänen ystävänsä, eipä silloin Bestysjeff riko lupaustansa. Sanokaa mitä tiedätte ja mitä vaaditte, minä olen valmis kuulemaan."

Nyt kertoi katteini kuulijallensa, millä tavoin hän oli joutunut ruhtinattaren tuttavuuteen ja sen lupauksen, minkä oli antanut auttaa ruhtinasta pakenemaan; syyn minkä vuoksi hän oli vankina Santta-Annan tornissa ja lopullisesti selitti hän Bestysjeffille, mitenkä hän oli aikonut vapauttaa kovaonnisen Barinskyn.

"Nyt tiedätte kaiken mitä minun on teille sanomista", sanoi katteini. "Vapaaksi tultuani ja päästyäni laivaani, siirryn pois satamasta ja ankkuroitsen ulapalla. Samana yönä noudan veneellä ruhtinaan, jonka silloin pitää olla valmis pakenemaan. Kun hän on veneessäni, saatte te heti vaatimanne rahat. Jos tahdotte paeta vankinne muassa, suostun minä siihen. Onko nyt asiasta sovittu ja voinko minä luottaa teihin, Bestysjeff?"

"Sen voitte tehdä, sillä minuakin johtaa kostonhimo ja polttava viha", vastasi kasakka. "Kuusi vuotta sitten olin minä rykmenttini mukana Viipurissa. Streboff, tuo julma, häijy Streboff oli silloin, kuten nytkin, kaupungin sotapäällikkö. Kerran katselua pitäessään, sanoi hän hevostani laihaksi ja huonosti hoidetuksi. Minä vastasin, että saan kauroja liian vähän, sillä komppanian päällikkö ei anna sitä, mitä hevosille määrätty on. Streboff kiljui kiukusta, minä olin muka rohjennut syyttää upseeria. Minä tuomittiin saamaan 50 ruoskan lyöntiä ja suljettavaksi Santta-Annan vankikomeroihin. Niin kävikin. Suru ja viha tekivät minut vähäpuheiseksi ja alakuloiseksi. Sitä pidettiin katumisen merkkinä ja kolmen vuoden kuluttua pantiin minut vanginvartijaksi. Minä opin tuntemaan ruhtinas Barinskyn hän kertoi minulle kurjuutensa syyn ja minun tuli häntä surku. Hänkin oli väkivallan ja hirmun uhri samoin kuin minäkin. Ruhtinas ja minä tulimme ystäviksi ja kun ruhtinatar odottamatta tuli tänne ja ilmoitti itsensä, sai hän minulta sen lupauksen, minkä tiedätte. Ilman apua ulkoapäin olisi pako ihan mahdoton. Vartijat ovat hyvin valppaat ja vanha Augustoff ummistaa ainoastaan yhden silmän kerrallansa. Pakeneminen ruhtinaan kanssa on ainoa pelastukseni. Minua vetää vastustamaton halu Ukrainan avarille aroille, syntymäseuduilleni. Olen kertonut ruhtinaalle hänen puolisonsa käynnin ja mitä me silloin sovimme. Hän syleili minua ja itki liikutuksesta. Nyt tiedätte kaikki."

"Kuulin linnanpäällikön sanovan että ruhtinas jonakin päivän aikana terveytensä tähden saa käyskennellä linnan sisäpihalla. Te toimitatte hänelle pienen kirjeen, jossa ilmoitan tavanneeni ruhtinattaren ja mitä olemme sopineet hänen paostansa. Hänen tulee valmistautua siihen, mitä me ai'omme toimia."

Katteini repäsi lehden taskukirjastansa ja kirjoitti lyhyen kirjeen, minkä hän antoi Bestysjeffille.

"Anna tämä ruhtinaalle", sanoi hän; "ikkunanloukossa odotan minä hänen pihalle tuloansa. Pyydä häntä antamaan minulle merkki, että hän on minut ymmärtänyt."

"Minä täytän tarkoin ja täsmällisesti teidän käskynne", sanoi kasakka. "Tästä hetkestä alkain olen minä teidän palvelijanne, teidän orjanne. Henkeni, onneni ja kaikki on teidän vallassanne. Pian tulen taas luoksenne."

Yksinään jääneenä katteini astuskeli avarassa suojassaan edestakasin, hautoen omia aatteitansa. Ne eivät olleet liioin iloista laatua. Voiko hän luottaa siihen, ettei vanginvartijakin ollut petturi, ja jos niin oli laita, saattaisi syntyä paljon mielipahaa, jopa vaaraakin katteinille. Streboff oli laittomalla käytöksellänsä selvään näyttänyt, minkä arvoisena Venäjällä rehellisyyttä pidetään. Jos hän tulisi petetyksi, katoisi hän ehkä tietämättömiin ja silloin hyvästi onni ja elämän ilo! Mimmiä, hellästi lemmittyä Mimmiänsä hän ei milloinkaan saisi. Kylläkai hän häntä surisi, sen hän tiesi, mutta itse oli hän mennyt vaaraan ja oma sydämensä, rohkeutensa ja velvollisuuden tuntonsa olivat hänet siihen saattaneet hänen levottomuutensa kasvoi ja hänessä heräsi pahoja aavistuksia.

Hän kuuli kellon lyövän neljää iltapäivällä. Siis oli kolme tuntia kulunut siitä kuin hän tuli vankilaan, jotka tunnit hänelle, vapaalle merimiehelle, hänestä tuntuivat loppumattomilta. Hän kävi sen ikkunan luokse, joka oli pihaa päin. Piha oli autio ja tyhjä. Mutta muutamien puitten varjoista ilmestyikin mies, joka oli puettu karkeaan valkoiseen pukuun, sellaiseen, mikä on venäläisillä vangeilla kesäaikana. Hän seisahtui, katsoi ylös ikkunaan, jossa katteini seisoi, painoi vitkaan oikean kätensä sydämmelleen, kumartaen kaksi kertaa ja astui sitte harvoin askelin torniin.

Katteini oli tarkasti seurannut miestä ja hänen liikkeitään. Ei epäilemistäkään, se oli ruhtinas. Hän oli siis saanut katteinin kirjeen eikä Bestysjeff siinä kohden ollut häntä pettänyt. Katteini rupesi luottamaan hänen rehellisyyteensä, pelkonsa väheni ja hän, laskeutui vuoteelle, jossa pian nukkui.

Kun Milenius heräsi, oli aurinko laskemaisillaan. Meren puolisesta ikkunasta tuli auringon valoa tuohon kolkkoon suojaan ja teki sen hauskemman näköiseksi. Bestysjeff tuli, toi vangille herkullisen aterian, minkä kenraali oli lähettänyt, ja kirjeen Willneriltä, joka ilmoitti, että sotamiehiä on asetettu laivaan ja että sitä ruvetaan huomispäivänä purkamaan. Väkivalta väkivaltaa vastaan olisi ollut sula hulluus Muutamalta Suomen sotamieheltä oli Willner kuullut, mitä katteinille oli tapahtunut. Bestysjeff kertoi vielä että ruhtinas oli saanut katteinin kirjeen ja siitä kovasti ilostunut sekä että hän oli se henkilö, joka oli liikkunut linnan pihalla. Kasakka sanoi tornin meripuolella olevan portin, jota sanottiin vesiporaksi, sen kautta oli pako tehtävä. Portti oli ilman lukkoa ja siis helppo avata. Bestysjeff uudisti lupauksensa vankasta rehellisyydestä ja kuuliaisuudesta. Kun nyt oli tilaisuus paeta ja päästä kotimaahansa, oli hänen entinen pontevuutensa palannut ja hän oli valmis panemaan alttiiksi mitä hyvänsä oman vapautensa ja Barinskyn vapauttamisen eteen.

"Mutta minulla on vieläkin jotain kerrottavaa", sanoi kasakka. "Hetkinen sitten olin kokemassa pyydyksiäni, joilla pyydän kaloja vanhalle Augustoff'ille. Silloin näin suuren höyrylaivan tulevan ulapalle ja ankkuroivan Uuraansaaren eteläpuolelle. Lipussa olevasta kuvasta tunsin sen englantilaiseksi sotalaivaksi, siis meidän ja teidän viholliseksi. Varmaan hän vartijoitsee teidän laivaanne, vai miten?"

Katteini luki vielä kerran Willnerin kirjeen ennenkuin vastasi kasakalle. Harmin ja vihan puna nousi merimiehen otsalla ja poskille. Venäläisiä auttaaksensa hän oli uskaltanut hyvin paljon. Streboff'in käytös oli hänen mielestänsä niin ilkeä ja katala, että hänessä syntyi mitä rohkeimpia kostontuumia. Erittäin tärkeä oli hänelle se, mitä Bestysjeff äsken oli sanonut, ja muutaman minuutin mietittyänsä sanoi hän kasakalle puolikuiskaten:

"Bestysjeff, sinä olet ollut sotamies, olet katsonut surmaa silmiin, olet uskalias, tahdot päästä vapaaksi ja kostaa! Sano, suostutko yhtymään rohkeaan toimeen, silloinpa me kostamme Streboff'ille, pelastamme Barinskyn ja teemme vielä sen lisäksi vihollisellemme aika kiusan, sano suostutko siihen?"

Kasakan silmät leimahtivat. Aron pojan kuuma veri oli alkanut kiehua; hän vastasi.

"Puhukaa, herra, olen valmis mihin hyvänsä."

"Meidän on pakeneminen jo parin tunnin kuluttua. Te ette karkaa kahden, vaan minä tulen kolmanneksi. Me otamme sinun kalastusveneesi. Tornista päästyämme soudetaan suoraan englantilaisen laivalle."

"Teidän vihollisenne, englantilaisen käsiin", kuiskasi kasakka hämmästyen. "Mitä ajattelettekaan herra?"

"Loistavaa kostoa Streboff'ille ja saada laivani lastineen takaisin", vastasi katteini. "Etkö luulee, että jos englantilaisen saavat kaikki ne sotatarpeet, mitkä ovat laivassani, he sen palkaksi laskevat minut ja laivani rauhaan? Etkö luule heidän osottavan kiitollisuutta, kun mikä riistän heidän vihollisiltaan puolustus-tarpeita? Huomaan sinun epäilevän, mutta jääköön se asia minun haltuuni, kyllä minä toimin niin että saavutan tarkoitukseni."

"Mutta te unhotatte vanhan linnanpäällikön, Petrovits Augustoff'in, hänet, joka valvoo kuin lohikäärme kätkettyä aarretta", jupisi kasakka.

"Enpä unohdakaan, häntäkin olen ajatellut. Onhan Streboff lähettänyt herkullisen päivällisruoan sekä runsaasti viinaa ja viiniä. Aseta ruoat pöydälle ja mene sitte kutsumaan se vanha harmaaparta osalliseksi. Sellaista kuin minä tarjoon, ei lähde Santta-Annan keittiöstä. Sill'aikaa kuin me syömme, juomme ja tarinoimme, viet sinä veneesi vesiportille ja kun näet minun siirtävän lampun vasempaan ikkunan loukkoon, saatat sinä ruhtinaan vankilastaan, tulet sitte tänne ja viet minunkin veneesen. Silloin nukkuu Petrovits Augustoff niinkuin hyvä lapsi. Joudu kutsumaan häntä tänne."

"Teidän ehdotuksenne on melkein uhkarohkea, mutta kun te uskallatte henkenne, olisin minä katala, jos en tekisi samoin", vastasi kasakka. "Nyt menen päällikön luokse ja sitte valmistan pakomme. Vesiportin puolisella linnan sivulla on vartijana silmäpuoli Strelin; hänen toinen silmänsä puhkaistiin kerran tappelussa. Minä hankin hänelle viinapullon kumppaniksi, kyllä hän sitte ummistaa toisenkin silmänsä."

Asetettuansa ruoan pöydälle ja sytytettyänsä öljylampun, kasakka lähti suojasta. Oli jo hämärä; linnan eri kulmilta kuului vartijamiesten huudot, että kaikki oli kunnossa. Katteinin sydän sykki levottomuudesta.

"Kunhan vain ei nyt olisi tapahtunut mitään sellaista, mikä estäisi päällikköä tulemasta tänne", jupisi katteini. "Minun jäi saamatta kymmenen tuhatta ruplaa rahtimaksua, mutta jos toimeni menestyy, saa tuleva appini, patruuna sen summan sijaan kirjottaa tilikirjaansa, että minä rahan arvona otin venäläisiltä yhden valtiovangin ja yhden kasakan sekä sovitin englantilaiset uhkapurjehtijan kanssa."

Kun hän mietteissään oli päässyt näin pitkälle kuului raskaita askeleita ulkoa, oven rautapönkkä aukaistiin ja katteinin sanomattomaksi iloksi näkyovessa Petrovits Augustoffin punertava muoto ja harmaat viikset.

"Tässä nyt olen veikkoni", huudahti vanha päällikkö, syleillen katteinia ja suudellen häntä molemmille poskille. "Mitä näenkään? viiniä ja hyvää viljaviinaa, tuoretta sammin mätiä Volgasta, paistia, lohta ja siihen sipulikastetta. Hm, jopa nyt jotakin Kiitos, veikkoseni, kohteliaisuudestasi."

"Teidän kanssa seurusteleminen on suurin iloni", vastasi katteini kohteliaasti. "Vangittu merimies on kuin vangittu lintu. Minun tuli yksinäisyydessäni ikävä. Tulkaa istukaamme pöydän ääreen ja pannaan kenraalin herkut kulumaan."

YHDEKSÄS LUKU.

Kissan maatessa tanssivat hiiret pöydällä. -- Jopa itse Froubrigdekin kunniottaa uhkapurjehtija-katteinia. -- Yöllinen hyökkäys. -- Kaksi vihollista parhaimpina ystävinä. -- Salama vie katteininsa onnellisesti kotiin ja uhkapurjehtija menee täysin purjein avioliiton satamaan.

Katteini ja hänen vieraansa istuivat pöytään, lasit täytettiin ja Milenius kilisti Santta-Annan komentajan kanssa, toivottaen häntä tervetulleeksi.

"Sellaisen vangin kuin sinä, veikkoseni, soisin saavani pitää ainaiseksi", sanoi vanha Augustoff ja katseli kiiltävin silmin pöydälle levitettyjä herkkuja. "Mutta sanoppa minkätähden olet täällä ja minkätähden on isämme kenraali sinulle niin ankara ja samalla niin erinomainen kohtelias, että omista varoissansa lähettää sinulle herkkuja? Tämä paisti, kuinka oivallista ja mehuista; se on viinissä keitettyä peltopyytä."

"Sitä sietää kastella viinillä", sanoi katteini iloisesti. "Teidän maljanne, komentaja; jos kauan olisin vankina ollut, olisin suonut olevan teidän tapaisen vartijan alaisena. Te hoidatte toimenne oivasti. Minkä vuoksi minä jouduin tänne? Siitä syystä, että vaadin saatavaani kenraalilta. Rahan sijaan annettiin minulle vankeutta. Siinä koko asia."

Petrovits Augustoff tyhjensi lasinsa, pyyhkäsi käsin muutaman viinipisaran huuliparrastansa, piristi silmiänsä ja katseli salaperäisesti katteinia.

"Moni poloinen saa Venäjällä vankeutta pienemmästä syystä kuin sinä. Totta puhuakseni on isällämme keisarilla kova rahan puute. Sota maksaa summattomasti ja hallituksen on täytynyt tehdä suuresti velkaa. Venäjän rikkaat lahjottavat suuria summia, mutta mitä se tuntuu? Meidän raha-asiat ovat huonot; paperi käy rahasta. Ranskalla ja Englannilla on meihin verrattuina äärettömät varat. Odottaa saat, poikaseni, mutta lopulla voinet toki saada saatavasi."

"Onhan se mahdollista, mutta ainakin väärin", vastasi katteini. "Mutta te unohdatte juomisen. Tämä viina on oivallista, maistakaa sitä."

Petrovits Augustoff ei tarvinnut kahta käskyä; hän täytti juomalasin viinalla ja joi sen pohjaan.

"Tiedä se, että minun virkani on aivan yhtä ikävä kuin tärkeä", sanoi hän; "iloista hetkeä näen harvoin. Istun kuin neuloilla, sillä ehtimiseen pelkään jotakin tapahtuvan; pyhän Andreaan nimeen; sitä saan yhä pelätä."

"Mitähän sitte pelkäät setä?"

"Sitäkö kysyt, poikaseni", huudahti vanhus ihmetellen. "Onhan täällä viidettäkymmentä vankia minun vartioitavana ja silmällä pidettävänä, ja kun tämä linna ei ole mikään paraatiisi, pyrkivät ne ehtimiseen karkuun. Siitä ne yhä uneksivat, tuumiskelevat lakkaamatta ja kaikin tavoin, miten pääsisivät karkaamaan. Ne ovat vilpilliset kuin saatana ja kavalat kuin ketut, mutta vanhaa Petrovits Augustoffia ei Jumalan kiitos vielä ole petetty."

"Eihän se olisikaan helppo tehtävä, ha, ha, ha", nauroi katteini, "mutta onhan teillä apulaisena vartijoita ja sotamiehiä."

"Tuo lohi on Äänisestä tai Laatokasta, se on erinomaisen hyvää", arveli linnanpäällikkö. "Sinä mainitsit apulaisiani; minkä arvoisia ne ovat? Tyhjän, ei minkään. Sotamiehet ovat vanhoja, vanginvartijat juomareita. Ainoa luotettava niistä on Bestysjeff, mutta minkä vuoksi? Sen vuoksi, että hän on saanut maistaa ruoskaa. Selkäänsaanti ja ruoska ovat alhaiselle sotamiehelle sama kuin sade ja päivänpaiste maalle. -- Mutta mitä on tuossa pullossa?"

"Olutta; suvaitsetteko sitä?"

"Se on lempijuomani, sitä en ole saanut maistaa moneen vuoteen; antaisitteko lasillisen sitä?"

"Juokaa koko pullollinen, minä en rakasta sitä juomaa."

Päällikkö teki tehtävänsä kuin kunnon mies. Hän joi olutta ja viinaa ehtimiseen. Hänen muotonsa alkoi punottaa ja mies tuli aika hutikkaan. Hän rupesi laulamaan ja löi tahtia pöytäveitsellä, joka oli hänen kädessänsä.

"Minä en huoli Santta-Annasta, en vangeista enkä koko roskasta", pärisi hän kiikutellen tuoliansa. "Mitähän minun on tekemistä tämän vanhan tornin kanssa; ei mitään, eläköön viina ja ilo. Kenraali sanoi -- minunhan pitäisi olla kenraali -- hän sanoi sinun jäävän tänne ainoasti muutamiksi päiviksi, ha, ha, ha, kyllä minä ne päivät tiedän; ne kestävät vuosia. Täällä saat kyllä oleskella vanhan Petrovitsin kanssa. Me pidämme joka päivä tällaiset kemut. Mitä, onko viini loppu ja minun pikarini tyhjä, eikö enää ole viinaa?"

Katteini täytti vanhan juomarin lasin puoleksi viinalla ja puoleksi viinillä.

"Juokaa ja olkaa iloinen, täällä on niin paljon kuin tarvitaan", sanoi katteini, joka päällikön puheista ja liikkeistä huomasi juopumuksen yhä yltyvän. "Kyllä Bestysjeff vangeista huolen pitää, sanoittehan itse, että voitte häneen luottaa."

"Luottaa, minä en luota muihin, kuin itseeni. Teidän menestykseksenne, kultapoikani. Hurraa, eläköön ilo tässä vanhassa tornissa. Minä olen onnellisempi kuin keisari; mitä minua liikuttaa keisari, Streboff tai koko maailma", änkytti linnanpäällikkö.

Hän joi vielä lasillisen viinaa. Silloin vaipui hänen päänsä vastoin rintaa, kädet putosivat hervottomasti alas ja silmät ummistuivat. Ukko vaipui sikeään uneen. Turhaan puisteli häntä katteini, hän ei herännyt.

Katteini nosti ja kantoi hänet vuoteelle. Veitsellä leikkasi hän hurstin leveiksi kappaleiksi, sitoi niillä nukkuvan kädet ja jalat. Sitte siirsi hän lampun pöydältä merenpuoliselle ikkunalle. Sehän oli hänen ja Bestysjeffin kesken sovittu merkki.

Neljännestunnin kuluttua ovi aukeni ja kasakka astui sisään.

Katteini meni häntä vastaan.

"Onko kaikki valmiina?" kysyi hän.

"Vene ja ruhtinas ovat odottamassa vesiportilla", kuiskasi vartija. "Vanha Strelin on nukkunut vartiopaikalleen. Miten on päällikön laita?"

Katteini otti lampun, viittasi Bestysjeffille ja molemmat hiipivät vuoteelle.

"Hän nukkuu kuin pölkky", kuiskasi katteini. "Meidän on aika kiiruhtaa."

Samassa silmänräpäyksessä liikahti päällikkö unissansa ja varmaankin näki hän unta, koska puoliääneen jupisi:

"Sinun maljasi, veikkoni. Ne vangit, ne vain tahtoisivat minut pettää, mutta maltappas."

Hän nukkui uudestaan. Katteini ja Bestysjeff kiiruhtivat ulos.

"Tarttukaa" käteeni ja seuratkaa minua, minun täytyy johtaa teitä tässä pimeässä, sillä lyhtyä emme saa käyttää; kuiskasi kasakka; "joutuun, ei minuutiakaan viivytä, hän ehkä herää."

Bestysjeff johti katteinin monen mutkan ja solan lävitse. Vihdoin oltiin vesiportilla. Kasakka aukasi sen hiljaa, Katteini tunsi viileän yöilman kuumottavilla kasvoillaan; pilven takana piilevästä kuusta lähti vain heikko valojuova.

Nämä molemmat miehet kiiruhtivat veneseen, jonka perässä jo istui musta haahmo. Se oli ruhtinas Barinsky.

Hän ja katteini kättelivät toisiaan ääneti. Vene lykättiin irti, Bestysjeff ja katteini tarttuivat airoihin ja soutivat Uuraansalmelle päin, jossa englantilainen sotalaiva oli ankkurissa. Kello löi yhdeksän silloin kuin pakolaiset lähtivät tornista.

Hyvin hiljaa soutivat he eteenpäin ja sotalaivan korkeat mastot tulivat pian näkyviin. Tuuli oli myötäinen ja vene kiiti hyvää vauhtia.

"Herra", lausui Barinsky katteinille, "minä en osaa lausuakaan kiitollisuuttani ja sen tunteita teille. Nyt kun taas olen vapaa ja saan toivoa tapaavani jalomielisen puolisoni, on mieleni niin liikutettu, etten muuta voi kuin siunata ja kiittää teitä."

"Minä tein ainoastaan sen, minkä pidin velvollisuutenani, mitä sydämeni ja tuntoni käskivät tehdä", vastasi katteini. "Siitä emme nyt huoli puhua. Meidän seikkailumme ei vielä ole loppu. Minä jätän itseni vainoojieni käsiin, toivoen heidän avullaan saavani kostaa Streboffille ja häneltä ottaa saalis takaisin, minkä hän niin vilpillisesti anasti."

"Onnistukoon se", vastasi ruhtinas; "sitä toivon kaikesta sydämestäni, mutta hiljaa, nythän kuuluu jokin huuto."

Miehet kuuntelivat; huuto tuli sotalaivasta.

"Ken siellä?" kuului taaskin laivasta.

"Ystävä", vastasi katteini.

Soudettiin edemmäksi ja vene tuli pian laivan perärappujen luokse. Alimpana seisoi upseeri paljastettu miekka kädessä ja häntä lähellä merimiehiä, jotka olivat varustetut pyssyillä ja pistooleilla.

"Teidän asianne?" kysyi upseeri.

"Heti kohta puhutella päällikköä, minulla on kovin tärkeä asia", vastasi Salaman päällikkö.

"Meidän täytyy ensin tarkastaa vene ja tutkia, onko teillä ehkä aseita ja ampumavaroja; ennen ette pääse kannelle", vastasi upseeri "James ja Scott, menkää tarkastamaan vene ja sen miehet."

Kaksi sotamiestä meni heti täyttämään upseerin käskyä. He ilmoittivat, ettei mitään kiellettyä tavaraa löytynyt. Vasta sitte saivat katteini ja hänen seuralaisensa astua laivalle. Siellä oli heitä vastaan ottamassa vartijaupseeri, jolta katteini pyysi saada heti puhutella päällikköä.

Katteini Milenius kysyi upseerilta laivan nimeä.

Ruuvikorvetti Dragon, katteini Seymour, vastattiin hänelle.

Tuon tiedon saatuansa oli katteini hyvin mielissänsä. Hän oli pelännyt sen olevan Mirandan ja Cutleria tahtoi hän mieluimmin välttää. Katteini ei aavistanutkaan, että nuorempi Froubrigde vihasi häntä aivan yhtä paljon kuin Mirandan ensimäinen luutnanttikin. Apulaisupseeri tuli nyt sanomaan, että katteini Seymour, joka ensimäisen luutnanttinsa kanssa oli kajuutassa, laski hänet puheilleen.