Part 5

"Kummallista on, että Elviira-neitiä ei huvita lukea muuta kuin englantilaisia lauluja", sanoi katteini, joka ei ollut kuulevinaan mitä luutnantti viimeksi lausui. "Hänen lempilaulunsa on _Jeanot_ ja _Jeanette,_ hyvin soma englantilainen laulu. Tunnettehan sen sir, vai miten?"

"En nimeksikään, en rahtuakaan, sir, minä en ole kuullut muita lauluja kuin niitä, joita merimiehet lauleskelevat laivalla, sellaisia kun The yong Susanna, Old Jloe, Rule Britannia ja joitakin muita", vastasi Cutler, ihan vakuutettuna siitä, että Elviira oli kiihkeästi rakastunut häneen. "Mutta te ehkä osaatte sanella minulle ne värsyt, se olisi minulle suuri huvi."

"Vallan mieluisasti", vastasi katteini, jonka oli vaikea pidättää nauruansa englantilaisen lemmenkiihkosta. "Minä kun olen hankkeissa tulla Wulff-patruunan vävyksi, niin..."

"Oletteko ehkä Elviira-neiden kosija?" kysyi Cutler hyvin levottomana.

"Enpä suinkaan, minun mielitiettyni on Mimmi" vastasi katteini. "Mutta näin kuuluu Elviira-neiden lempilaulu." Ja katteini kertoi pienen englanninkielisen pätkän jostakin lemmenlaulusta.

Cutler kuunteli hengittämättä. Olihan se laulu selvä rakkauden tunnustus. Lause: "But my heart will be with you" täytti Augustus Cutlerin toivolla ja riemulla.

"Suloinen, iki-soma", ratkesi hän lopullisesti sanomaan hehkuvin poskin.

"Kiitoksia, sir, mutta te ette huomannutkaan, että minä sanoin Elviira-neiden Mirandan muassa pääsevän Suomeen, mitä sanotte siitä?"

"Olkoon menneeksi, minä luotan täydellisesti teihin, sir, jonka vuoksi sanon suoraan, että Elviira-neito on tällä laivalla ja että minä olen hakenut katteini Hall'ia saadakseni häneltä passin teidän sotalaivojenne estämättä päästä Lovisan satamaan veneelläni laskemaan neiden ja hänen kapineensa maalle" vastasi katteini. "Jos se onnistuisi; olisi patruuna Wulff päällikölle suuresti kiitollinen, sillä häntä huolettaa tyttärensä terveys enemmän kuin kaikki hänen miljoonansa."

Cutler tuskin saattoi uskoa sitä, minkä nyt kuuli. Elviira Salamassa ja siis nyt hänen läheisyydessänsä. Jos hän saisi nähdä ja puhutella häntä, johan siitä voisi jotakin seurata. Mutta yht'äkkiä heräsi hänessä epäilys. Hänestä oli kumma, että patruuna lähetti tyttärensä Suomeen eikä kuuluisampiin kylpypaikkoihin Euroopassa. Hän loi tiedustelevan silmäyksen katteiniin, mutta tämän muoto ei ilmaissut pientäkään mielenliikutusta, vaan oli täysin tyyni ja jäykkä.

"Hm, eihän sekään ole mikään mahdottomuus, ett'en minä katteinin puolesta voisi antaa teille semmoista passia", sanoi Cutler pitkään, "mutta ensin tahdon tulla vakuutetuksi siitä, että Elviira-neiti todellakin on laivassa, ei sen vuoksi, että epäilisin teidän sanojanne, sir, mutta velvollisuuteni upseerina vaatii etten mitään toimi ilman täyttä vakuutta."

"Te olette jalokuntoinen mies ja teidän suopeat sananne, herra, ilahuttavat minua", vastasi katteini. "Minä heti menen Elviira-neiden luokse ilmoittamaan hänelle teidän täällä olonne ja teidän kohteliasta tarjoustanne olla hänelle avuksi. Hän ehkä tahtoo itse teitä kiittää, mutta hän jaksoi tänä aamuna hyvin huonosti. Minä tulen heti takaisin."

Katteini meni salonkiin ja jätti Cutlerin yksinään kannelle. Englantilainen näytti kovasti miettivän, luultavasti sitä mitä oli Elviirasta kuullut.

"Petosta ei voi olla tuon miehen sanoissa tai teoissa", sanoi hän itseksensä. "Elviiran isä on kovin rikas, hänelle siis ei tunnu, jos hänen laivansa tekeekin muutaman kymmenen penikulman mutkatien. Onhan minulla sitä paitse silmäni säilyssä ja niillähän näen, onko neiti laivassa, vai ei."

Taas tuli katteini kannelle. Hän astui Cutlerin luokse.

"Niin on kuin pelkäsin", sanoi hän. "Te saatte nähdä Elviiran ja voitte tulla vakuutetuksi, että hän on laivassa, mutta häntä puhutella ette saa, siksi hän on liian heikko, ja kun kuuli teidän olevan laivalla, liikutti se häntä nähtävästi, jopa kyyneliin asti. Jos seuraatte minua salonkiin, saatte nähdä Elviira-neiden istuvan hytissänsä, mutta elkää sanallakaan häntä puhutelko."

Yhä varmemmin vakaantui Cutler luulossaan, että tuo ihana ruotsalainen neito rakasti häntä. Mahdotonta oli, että katteini valehtelisi hänelle, sillä mistä aavistaisi hän hänen lempivän Elviiraa. Hän oli heltynyt kyyneliin kuullessaan hänen olevan laivalla. Cutler pyyhkäsi mielihyvillään punaista poskipartaansa ja seurasi katteinia salonkiin. Hän näytti kädellään hyttiä, jonka punaiset samettivarjostimet olivat puoliksi auaistut, ja mikä ilo, siellä istui Elviira vaaleine kutrineen pää käden nojassa. Hän oli kalpea ja kuihtuvan näköinen. Nähdessään Cutlerin hymyili hän haikeasti, tervehti häntä ja hiukan kumartaen kaunista päätänsä veti äkkiä varjostimen oven eteen eikä ollut huomaavinaankaan sitä hellää katsetta, minkä Cutler-poloinen vaaleansinisistä silmistään häneen loi. Katteini katsoi kysyvästi englantilaiseen. "All right, sir", kuiskasi Cutler, "minä olen vakuutettu ja annan mielihyvällä sen todistuksen, josta puhuitte."

Katteini astui Elviiran hytille ja lausui muutaman sanan hänelle salongista.

"Tuo nuori neito soisi saavansa kiittää teitä siitä hienosta kohteliaisuudesta, mitä hänelle olette osottaneet", sanoi Milenius Cutlerille; "hän on suuresti pahoillaan, ettei hän muuta voi kuin kuroittaa teille kätensä, sillä haastelemaan on hän liian heikko."

Ja samassa kurotettiin pieni hansikkoittu käsi hytistä. Riemun ihastuksissa jupisi Cutler muutaman sanan, tarttui siihen pienoiseen käteen ja suuteli sitä.

"Oikein, oikein somasti luotu", kuiskasi Cutler. Silmänräpäystä myöhemmin oli hän ulkona salongista ja katteinin hytissä, mihin oli asetettu pullollinen vanhaa sherryä ja lasia.

Herrat kilistelivät keskenänsä.

"Nyt, luutnantti Cutler kiitän teitä. Vielä enemmän kiitollinen olisin, jos ilman vastuksia voisitte antaa minulle sen pääsykirjan, josta olen puhunut. Minun paperini ovat tässä nähtävänä."

"Vallan mieluisesti, sir", vastasi Cutler. "Minä olen siitä varma, että katteini Hall olisi tehnyt samoin, sillä ei meitä ole kielletty osottamasta naisille kohteliaisuutta." Cutler otti kynän ja kirjoitti seuraavan:

"H.M.S. Miranda, ankkuroittu Kultakruunun aukolla, Suomen saaristossa.

Salama-nimisen ruotsalaisen kauppahöyrylaivan, jonka päällikkö on katteini Milenius, on allekirjoittanut tarkastanut ja olivat sen paperit sotatilassäännön mukaiset. Matkalle Haaparantaan on katteini pyytänyt vapaasti ja esteettömästä saada mennä Lovisa-nimiseen Suomen merikaupunkiin, sinne laskeaksensa sairaan ruotsalaisen rouvasihmisen, joka aikoo siellä käyttää merikylpyjä. Olen teille kiitollinen, sir, jos suosiollisesti osotatte tuon kohteliaisuuden mainitulle rouvasihmiselle, joka kuuluu hyvään ja arvossa pidettyyn perheesen.

Kunnioittaen

_A. Cutler,_

Ensimäinen luutnantti, H.M.S. Mirandan päällikkö vakinaisen poissa ollessa."

Tämän paperin antoi hän katteinille.

"Tässä nyt se todiste, minkä tahdoitte", sanoi hän. "Liittolaisemme ranskalaiset pitävät rannan sulettuna Lovisasta Riigaan asti, mutta katteini Hall sanoi, että me muutaman päivän kuluttua siirrymme heidän sijaansa. Ainakaan ei muuta tarvittane kuin näyttää tämä paperi, niin esteettömästi pääsette maalle."

Katteini uudisti kiitoksensa.

"Teidän hyvyyttänne soisin vieläkin saada vaivata", lausui hän. "Pyydän näette vielä sitä, että kun tulette Gefleen, antaisitte minulta kirjeen Elviiran isälle. Siinä annan hänelle tietoja tyttärensä terveyden tilasta ja siitä erinomaisesta kohteliaisuudesta, jota osotitte hänelle, kun niin tehokkaasti autoitte hänen matkaansa. Suvaitsetteko vielä tämän?"

"Oikein mielihyvällä", vastasi luutnantti, tyhjentäen lasinsa pohjaan. "Siitähän minulle tulee uusi aihe pitkittää tuttavuutta reitaajanne kanssa. Onko hän todellakin niin rikas kuin hoetaan?"

"Hän on miljoonani omistaja."

"Ja hänellä on ainoastaan kaksi lasta?" "Ei muuta kuin kaksi tytärtä, jotka kerran tasaavat isänsä perinnön."

Pelkästä hajamielisyydestä täytti luutnantti vieläkin lasinsa. Tämä päivä oli hänelle ollut oikea onnenpäivä. Sekä isä että tytär jäivät hänelle suureen kiitollisuuden velkaan. Hän jo tuumaili rupeisiko asumaan Englannissa vai Ruotsissa. Sillä aikaa kirjoitti katteini.

"Herra tukkukauppias!

Ihan aavistamatta jouduin minä ja Salama suoraan suden suuhun, se on Miranda-laivan näkyviin, joka oli ankkuroittuna Kultakruunun aukolla. Minulle lensi onnellinen aatos päähäni, kun muistin, mitä teidän tyttärenne minulle kertoivat Mirandan ensimäisen luutnantin ihastuksesta Elviira-neitiin. Yrjö Evert on täällä ollut Elviiran sijaisena. Hän matkustaa merikylvyille Lovisaan ja herra Cutler oli niin hyvä ja antoi suosituskirjan, jonka avulla toivon Salaman helposti pääsevän Lovisaan. Pitää olla rohkea ja nerokas menestyäksensä tämän tapaisessa toimessa."

Katteini sulki kirjeen ja antoi sen Cutlerille. He joivat vielä lasillisen ja erosivat, mutta sitä ennen pyysi luutnantti sanomaan nöyrimmän tervehdyksensä Elviiralle.

Kun englantilaisen vene laski laivan kupeelta, ryntäsi Salaman katteini komentosillalle.

"Laiva kulkuun, täysi vauhti ja lämmintä pannujen alle", käski hän.

Kymmentä minuutia myöhemmin oli höyrylaiva Vähämaan ja Teron välisessä salmessa ja Mirandaa ei enään näkynyt.

Yrjö Evert oli taas muuttunut kauniista naisesta nuoreksi merimieheksi. Katteini tapasi hänet pitämässä peräsintä.

"Sinä teit tehtäväsi vallan hyvästi, Yrjöseni", sanoi hän hänelle.

"Mutta minua hävetti julmasti olla hamepuvussa."

"Et sinä sittekään mikään akka ole, sen olen jo sinusta huomannut, ja se olkoon lohdutukseksesi, poikaseni."

Yrjö punastui tuntuvasti. Tuo oli ensimäinen katteininsa antama kiitossana ja sen pani nuorukainen mieleensä.

Mitään esteitä kohtaamatta pääsi Salama Turun saaristosta ja Helsingin sivutse läpi muistorikkaan Ruotsinsalmen, joka on vähän idenpänä.

Salama kiertää pienen Porvoon kaupungin, jota tulipalo ja viholliset usein ovat ahdistaneet. Vielä seitsemän penikulman matka, ja höyrylaivalta näkyy jo Lovisa, joka onkin matkan päämäärä. Syvän lahdelman pohjukassa sijaitsee tuo kaunis kaupunki kummulla. Vaikka Salamalla tarkasti pidettiin vaaria, ei oltu sotalaivoja huomattu ja katteini toivoi jo estymättä pääsevänsä satamaan, kun yht'äkkiä metsäisen niemen takaa lahdessa tuli näkyviin kanuunoilla varustettu sotalaiva, jonka mastossa liehui Ranskan lippu. Kova laukaus tervehti Salamaa, jolta sotalaiva sulki tien, ja veti tarkastuskäskylipun etumastoonsa. Laiva oli höyryrekatti Isis, katteini Cleret-Longavant. Toinen laukaus, jonka luoti kävi keski- ja isomaston välitse, sai Salaman pysähtymään ja laskemaan vesille veneen, jossa katteini itse lähti vieraalle sotalaivalle selittämään rohkeata satamaan pyrkimistänsä.

KUUDES LUKU.

Salama pääsee Lovisaan. -- Lähtee sieltä Wiipuriin ja ottaa mukaansa sotatarpeita. -- Översti Gregor Suderoff.

Katteini Cleret-Longavant oli komean laivansa kannella odottamassa Salaman venettä, joka jo oli tulemassa ja lähestyi laivaa. Isis oli Ranskan laivaston uusimpia ja kaikin puolin kunnollisimpia höyrylaivoja. Sen katteini oli kaunis, soreavartaloinen mies, urhoollinen ja jalomielinen. Hän oli oikein komea sen kansan edustaja, joka mielilauseeksensa on ottanut sanan: la gloire (kunnia). Sotatoimissa etenkin Itä-Intiassa oli hän ansainnut kunniaritariston ristin ja merimiesarvonsa. Ylhäisellä kohteliaisuudella vastaanotti hän Salaman päällikön, joka hänelle antoi luutnantti Cutlerin puoltavan suosituskirjan.

Katteini Longavant luki sen tarkoin, sitte sanoi hän:

"Näin ollen minä en suinkaan ole vähemmin kohtelias kuin liittolaisemme Mirandalla. Venäläiset ovat vahvistaneet vanhat patterinsa Lovisan luona ja lähettäneet paljon varusväkeä kaupunkiin enkä minä siis voi tulla satamaan ottamaan teitä sieltä, jos mielisitte sinne jäädä, mutta minä seuraan teitä kanuunan ampumamatkalla ja pyydän huomauttaa teille, että mieheni tähtäävät tarkasti. Menkää siis satamansuuhun, laskekaa kysymyksenalainen rouvasihminen maalle ja sen tehtyänne menkää rauhaan, minun rekattini ei estele teitä."

Katteini Milenius teki kumarruksen.

"Oivallinen laiva", sanoi hän, ihmetellen katsellen ympärillensä, "luultavasti parhaimpia pikakulkijoitakin?"

"Ei niinkään pikakulkuinen kuin luultiin ja toivottiin", vastasi päällikkö. "Vaikka 2,000 hevosen voimainen, Isis suurimmallakaan höyrypaineella ei saavuta enempää kuin 11 solmuväliä."

"Mutta Salama 12, jopa 14:kin", ajatteli Milenius. "Minä pääsenkin hänen kynsistänsä."

Ennen Salamasta lähtöään oli hän käskenyt koneenkäyttäjän kovasti lämmittää pannujen alle ja tarvittaessa raskauttaa venttiilit.

"Minä olen teille suuresti kiitollinen, herra katteini", sanoi hän Longavantille. "Nyt lähden laivalleni takaisin, satamansuussa lasken veneeni alas ja teidän vartioimananne palaan takaisin aukon selälle."

"Niin on sopimuksemme, hyvä herra", sanoi katteini. "Pitäkää mielessä, että kanuunani ovat ladatut ja kuulani osaavat pilkkuunsa 10,000 kyynärän matkalla."

"En unohda kumpaakaan; nyt kiitolliset jäähyväiset."

Laivalleen saavuttuansa Salaman katteini kutsui Yrjö Evertin luoksensa.

"Kuule nyt tarkoin, poikaseni, mitä minulla on sanomista", lausui hän nuorelle merimiehelle. "Kappaleen matkaa satamansuusta pysähytän laivan. Puettuna naiseksi samoin kuin Cutlerin laivassa käydessä, astut sinä ja kolme miestä veneesen. Laskette heti irti ja soudatte kaikin voimin satamaan, sitä patteria kohden, missä astutte maalle. Höyrylaivalla suojaan minä teitä miten mahdollista. Ymmärsittekö minua?"

"Kyllä, katteini; aikomuksenne luulen olevan pettää satamansulkijalaivoja."

"Oikein arvasit, joudu nyt pukeutumaan."

Katteini nousi komentosillalle. "Täysi vauhti; korkein höyrypaine", käski hän.

Propelli pyöri hurjasti, pistoonit lensivät ylös ja alas, vesi kiehui vaahtona keulan edessä, Salama kiiti kauheata vauhtia, Isis ajoi sitä takaa, mutta ei kestänyt kilpailussa.

"Se on meitä nopeampi", sanoi Longavant, "mutta kuulain nopeutta se ei voita. Jos se mielii minun pettää, ammun sen upoksiin."

Samassa silmänräpäyksessä näkyi salmen suussa toinen suuri höyrylaiva. Se on Dragon, katteini Seymour, joka tulee päästämään Isis-laivaa yhtymään suureen laivastoon. Se halkaisee vettä samoin kuin kotka ilmaa. Froubrigde on kannella. "Mitä toiminnee Isis tuolla salmen suussa?" kysyy ensimäinen luutnantti itseltänsä. Kiikari näyttää kasvaneen kiinni hänen silmiinsä. Silmä välähtää, se salamoi. Hän tunsi uhkapurjehtijan samaksi, joka oli hänet pettänyt Helsingissä, vaikka sen savutorvet nyt olivat mustiksi maalatut. "Go ahead, go ahead", komentaa hän koneenhoitajalle. Dragonin vauhti yltyy joka minuuti. Froubrigde aavistaa uhkapurjehtijan pyrkivän satamaan ja sen hän tahtoo estää, revetkööt vaikka Dragonin höyrypannut.

Salama seisoo sataman suussa, vene sen vieressä ja katteini Longavant näkee miten siihen astuu rouvasihminen ja kaksi merimiestä. Vene laskee irti ja soutaa satamaa kohti.

"Hän ei petäkään minua ja mitä Cutler sanoi kirjeessään on tosi", jupisi Isiksen päällikkö, joka vastikään oli saanut tiedon englantilaisen laivan lähestymisestä.

"Jumalan kiitos siitä", sanoi Longavant-iloisesti. "Nyt pääsemme tästä ikävästä vartioimisesta ja saamme parempaa tehtävää. Mutta mitä hittoa tuo höyrylaiva yrittää? Sen kone on käymässä ja se suuntaa täyttä vauhtia satamaan. Sukkelaan laita-kanuunien luo ja ampukaa, ampukaa, muuten se Jumal'avita pääsee käsistämme."

Rekatti siirtyi eteenpäin ja lähetti satamaan pakenevan Salaman perään 3 tai 4 laukausta, jotka kuitenkaan eivät sattuneet, vaikka Longavant oli kehunut miestensä ampumistaitoa. Venäläisistä pattereista oli nähty, mitä ulkona satamassa tapahtui ja siinä luulossa, että joku sulunsärkijä tässä pyrki satamaan, ruvettiin niistä ampumaan rekattia. Matka oli kuitenkin liian pitkä, niin ettei siitä mitään apua lähtenyt. Isis sai toimettomana nähdä, miten Salama pian oli sen kuulilta saavuttamattomissa. Katteini Longavant oli julmasti suuttunut.

Kaikki nämä tapahtumat oli valpas Froubrigde nähnyt Dragonista aivan hyvin. Hän aavisti, että Isiksen päällikkö oli jollakin tavalla tullut petetyksi. Hän riensi rohkeasti eteenpäin, ohjasi Isiksen sivutse ja tunki satamaan, toivoen pääsevänsä sinne sen verran ajoissa, että, vaikkapa ei voisikaan ottaa uhkapurjehtijaa, saisi sille kumminkin antaa aimo muistomarjan. Mutta Salama oli jo venäläisten patterin turvissa ja Froubrigden täytyi suureksi harmiksensa nähdä, miten hänen kuulansa putosivat veteen ulottumatta määräänsä. Hän siis käänsi ulospäin ja huomasi nyt Salaman veneen, joka ei ollut joutunut hyvinkään paljon maata kohti, vaikka sen soutajat kylläkin tekivät parastansa.

Tuota venettä rupesivat nyt Dragonin kanuunat tähtäämään. Yrjö Evert ja hänen kolme seuraajansa, joista yksi oli hänen ystävänsä Edvard Ryd, ponnistivat kaikki voimansa päästäksensä maalle. Yrjö riisui valhepukunsa ja paiskasi sen kokonaan mereen. Hän tahtoi esiintyä miehenä eikä naisena, jos hän vangiksikin joutuisi. Merimiespukunsa oli hänellä hameitten alla. Dragonin ahdistamat neljä miestä soutivat niin että verta alkoi tiukkua heidän kynsiensä alta. Pelastua oli mahdoton, sillä höyrykorvetti tuli yhä lähemmäksi. Kaksi miestä otti aironsa veneesen, vaikka Yrjö ja Edvard sitä estelivät. Kuulat rupesivat sattumaan yhä lähemmäksi, jonka vuoksi toinen miehistä pani valkoisen taskuliinan airon nenään ja pystytti sen antaumisen merkiksi. Dragon lakkasi ampumasta ja otti veneen ja miehet vangiksi.

Kun miehet oli viety laivaan rupesi ensimäinen luutnantti heitä kyselemään, mutta kun kukaan heistä ei osannut englannin kieltä, ei mitään tietoja saatu uhkapurjehtijasta, sillä sitä siinä nyt kyseltiin. Froubrigde ärisi kiukkuisesti ja tarkasti miehiä kantapäästä kiireesen asti.

"Nämä sopii pistää niitten miesten sijaan, jotka tauti on meiltä vienyt", jupisi hän, "sen verran on tästä saalista hyvää." Sitten kutsui hän laivan pursurin, käski panna miehet laivan kirjoihin ja ylilaivurin osottaa heille makuupaikan, numeronsa laivassa ja heidän tehtävät työt sekä toimet.

"Kas niin, te hirtehiset, nyt saatte toista lajia makeisia kuin laiskureilla sulkusärkijän kannella. Niin totta kuin nimeni on Froubrigde koetan tehdä teistä ihmisiä."

Tämän ystävällisen lupauksen jälkeen astui Froubrigde perää kohti. Dragon lähti satamasta, missä Isis oli odottamassa. Seymour meni rekatille ilmoittamaan tulonsa ja näyttämään käskyn, jonka mukaan hän nyt otti haltuunsa vartiotoimen:

Tietysti syntyi heidän kesken puhe uhkapurjehtijasta ja miten se ennen oli päässyt Helsinkiin, "Se on luonnoltansa rohkea ja muuten oiva merimies, tuo uhkapurjehtija, mutta sitä en saa päähäni, millä keinoin hän Cutlerilta on voinut saada suosituskirjan. Miehet jotka otimme vangiksi, eivät mitään osaa sanoa, sillä he puhuvat ainoastaan omaa kieltänsä. Mutta sen vakuutan teille, katteini Longavant, ettei tuo uhkapurjehtija suinkaan pääse irti, myöhemmin tai varemmin saa hänen sisuttelemisensa palkkansa."

"Vartiopiirimme on liian avara emmekä sen vuoksi voi pitää tarpeeksi tarkkaa vaaria", vastasi Longavant.

"Sill'aikaa kuin te menette Rigaa kohti hiipii ruotsalainen ulos ja pääsee onnellisesti tiehensä."

"Teidän muassa kirjoitan amiraalille, kerron koko asian ja pyydän yhden laivan avuksi", vastasi Seymour. "Jos me lähtisimme pois rannikkoa pitkin, jätän sen laivan salmen suuhun, pitämään veitikkaa silmällä."

Mutta Salama venyi turvallisesti satamalaiturin luona ja Lovisan asukkaat olivat vastaanottaneet sen jos mahdollista, vielä suuremmalla riemulla kuin helsinkiläiset. Katteinia suretti kuitenkin suuresti noitten neljän merimiehen menettäminen. Eräältä venäläiseltä upseerilta sai hän kuulla että ne oli otettu vangiksi. Katteini käsitti tehneensä varomattomasti lähettäessään heidät pois veneessä, sen sijaan että hänen heti uhkarynnäköllä olisi tullut pyrkiä satamaan. Dragonin odottamatonta tuloa ei hän voinut arvata, ja jos ei se este olisi tullut, olisi kai vene väkineen päässyt pakoon.

Seuraavana aamuna olivat Yrjö ja hänen ystävänsä Edvard Ryd komennetut etumastoon, toiset miehet olivat isomastossa.

"Nyt veikkoseni", sanoi Edvard Ryd kumppanillensa, "nyt pitää olla iloinen ja osottaa reippautta, ei tässä muu auta. Mielesi hehkui merimieheksi, nyt et siinä saa virnistellä, kun sattui suuhusi ensimäiset kovat pähkinät. Ken ei tahdo kuorta purra, ei se sisustaakaan saa."

"Niinpä kyllä, enkä minä tätä arastele, vaikk'en olekaan sotalaivalle halunnut", vastasi Yrjö iloisesti. "Nyt saan ruveta kuuntelemaan sotalaivan pillejä, pitelemään kanuunia ja välkkyviä aseita. Siitä saattaa joskus olla hyötyäkin; onhan merimiehen hyvä oppia mitä vain opittavaksi sattuu."

Salaman lasti oli hyvällä voitolla myyty eikä sen katteini muuta odottanut kuin sopivaa tilaisuutta päästä Loviisasta. Mutta sepä ei ollut niinkään helppoa. Kaupungin kirkkotornista, josta näki kauas merelle, näkyi pelätty englantilainen vartiolaiva liikkuvan edestakaisin ja itsepintaisesti sulkevan kulkuväylän. Yöt olivat valoisat, niin ettei ollut toivomistakaan päästä salaa pakoon pujahtamaan. Meren puolelta tulleet kalastajat tiesivät kertoa, että he olivat nähneet toisenkin sotalaivan liikkuvan rantaa pitkin idenpänä. Vartijoita oli nähtävästi lisätty, ja niin todella olikin.

Tuo toinen sotalaiva ei ollut mikään muu kuin Miranda ja siinä oli Salamalle toinen aivan yhtä kiukkuinen ja valpas vihollinen kuin Froubrigdekin, nimittäin herra Angustus Cutler.

Mikähän oli saanut tuon entisen ystävän niin katkeraksi viholliseksi, että se nyt hautoi kostoa ja olikin vannonut kostavansa oikein loistavasti?

Sen kerromme lyhyesti.

Miranda oli lähes viikkoa myöhemmin kuin se Kultakruunun aukolla tapasi Salaman, lähtenyt Gefleen ostamaan muonaa ja muita tarpeita. Kiiruimman kautta meni Cutler patruuna Wulffin luo viemään kirjettä, jonka oli saanut Mileniukselta, ja terveisiä hänen tyttäreltänsä. Onnellisena ja iloisena kuin laululintu, täynnä suloisia toiveita, astui Cutler patruunan asuntoon ja sen etehiseen, mutta siellä kohtasi häntä näky, mikä sai hänelle vilun ja värin. Hän vuorottain vaalistui ja punastui, hänen tuuhea poskipartansa riippuu vetelänä kuin koiran korvat. Elviira oli hänen edessänsä punaisena ja hymyilevänä, tuiki terveenä ja elävänä. Cutler herran mieli oli kuin olisi hänen päänsä ollut tungettuna viritettyyn ja kohta laukastavaan kanuunaan.

"Oletteko te täällä?" änkytti hän koettaen kumartaa.

"Olen, hyvä herra, tervetuloa jälleen", vastasi Elviira.

"Ettekö ole ollut Salamassa?"

"Enpä suinkaan, mutta mikä teidän on, te olette aivan kalpea ja mielenliikutuksissa; eihän toki laivalle liene mikään onnettomuus tapahtunut, sanokaa, minä pyydän:"

"Minä soisin sen olevan hiiden hornassa", jupisi Cutler kiristellen hampaitaan. Ääneen vastasi hän pitkäveteisesti "ei."

"Ettekö ole sairastanut?" kysyi hän vielä.

"En eläissäni, sen verran kuin itse muistan", vastasi Elviira vielä enemmin kummastellen. "Mutta sanokaa, herra, minkä vuoksi minulta tällaista kyselette?"

"Yksi kysymys vielä, sitte olen aivan vaiti", vastasi onneton luutnantti. "Sanokaa, neiti, laulatteko englantilaista laulua Jeanot ja Jeannetta?"

Elviiran mielestä olivat luutnantti Cutler ja hänen kysymyksensä niin lystilliset, että hän ratkesi helisevään nauruun.

"Vastatkaa, sitä pyydän, sillä siitä riippuu elämäni onni", lausui Cutler, kiukusta halkeamaisillaan.

"Olkoon sitte tiedoksenne, etten milloinkaan ole laulanut mainitsemaanne laulua enkä sitä edes tunnekaan", vastasi tyttö, yhä enemmän kummastellen Cutlerin käytöstä, "mutta sanonettehan toki miksikä minulta tämmöisiä tiedustelette?"

"Erään salaperäisen asian tähden", vastasi Cutler irvinnällä, jonka piti olla naurua; "en muuta kuin huvikseni. Hyvästi, neiti, tämän kirjeen antanette isällenne."