Part 4

Mirandan ensimäisen luutnantin, herra Cutlerin vangitsee paljoa vaarallisempi vihollinen kuin venäläiset. -- Joonas Wulff päättää ulottaa hyvät tekonsa Loviisan kaupunkiin asti. -- Katteini Milenius käyttää kavaluutta ja saa Cutler herran petetyksi. -- Nuorempi Froubrigde kiukun tuskissa.

Mirandan päällikkö, katteini Hall, oli kuten lukija muistanee, ollut siksi kohtelias, että hän silloin kun tarkasti Salamaa, tarjoutui kirjeenkuljettajaksi sen katteinille. Sen toimen oli englantilainen laivan päällikkö tunnollisesti täyttänyt. Gefleen tultuansa hän itse haki patruunan ja antoi hänelle kirjeen, minkä oli saanut.

Kirjeen luettuansa patruuna loisti mielihyvästä, pilallinen hymy huulillaan. Milenius oli toimittanut asiansa oivallisesti ja etenkin huvitti kauppiasta se, että Mirandan päällikkö oli niin perinpohjin petetty, että hän itse toi siitä tiedon patruunalle. Salaman katteinin arvo kohosi hänen silmissään monta prosenttia. Osottihan sellainen käytös yhtä paljon viisautta kuin kekseliäisyyttäkin. Patruuna puhui englanninkieltä, jos ei sujuvasti niin ainakin hyvästi, ja parhaimmalla tavalla lausui hän kiitollisuuttansa siitä kohteliaisuudesta, mikä hänelle oli osotettu. Hän kutsui katteini Hallin kemuihin, joissa sekä Mimmi että Elviira olivat läsnä, ja selvästi näkyi, että hän erittäin suosi noita nuoria neitosia, varsinkin kun he kumpainenkin haastelivat sujuvasti englanninkieltä.

"Oikein oivallisesti; vallan sukkelasti", jupisi patruuna katteinin pois mentyä. "Milenius on kunnon mies; huonomman vävypojan voisin todellakin saada. Hän sanoo kirjeensä lopussa, että Mirandan päällikkö ansaitsee hyvän päivällisen. Hän ja hänen upseerinsa saavatkin sen mitä herkullisimman, se on varma."

Ja niin kävikin. Jo seuraavana päivänä kutsui patruuna katteini Hallin ja hänen upseerinsa kotiinsa päivälliselle. Miljoonain omistaja Wulff ei mitään kulunkia säästänyt saadaksensa pitonsa mahdollisimman loistaviksi. Mimmi ja Elviira tekivät emännän virkaa. Toinen heistä istui katteinin vieressä, toisen sivukumppalina pöydässä oli herra Cutler. Herkullisista ruuista ja oivallisista viineistä syntyi iloinen mieli. Herra Cutler kahmasi tuuheata poskipartaansa; iski silmää kauniille pöytäkumpanillensa, otti lautaselleen kalkkunan paistia ynnä herkkusieniä ja jupisi: "Soma muoto, komea vartalo." Näillä sanoillaan tarkoitti hän Elviiraa; herra Cutler oli nähtävästi ihastunut suloiseen naapuriinsa. Merimiehen sydän on arempi tuleen syttymään kuin minkään muun miespuolisen olennon maaemomme lapsista. Tämä on tosi-asia, ja Cutler, joka laivalla oli niin maltillinen ja kylmä, leimahti ilmituleen, kun sai jalkansa maalle ja joutui kauniin naisen seuraan. Herra Augustus Cutler oli iältään neljänkymmenen viiden vuoden mies; isänsä oli satamavartija Portsmouthissa. Järkähtämättömällä velvollisuutensa täyttämisellä ja oivalla merimieskunnolla oli hän ansainnut nykyisen arvonsa: 21 vuoden ikäisenä hän oli sen aikaisen katteini Napierin seurassa osallinen Portugalin merisodassa, ansaitsi siellä mainetta, tuli takaisin Englantiin ja korotettiin luutnantiksi, mutta ei sitä askeltakaan korkeammaksi. Päällikköherrain, täysiveristen vapaasukuisten mielestä oli satamavartijan poika tarpeeksi palkittu, kun oli päässyt upseeriksi eikä hänen ollut ajattelemistakaan päästä päälliköksi eli katteiniksi. Cutlerin kävi siinä kohdin samoin kuin monen muun ansiollisen aatelittoman meriupseerin. Hänen luutnanttipalkkansa ei sallinut hänen naimista ajatellakaan, mutta se ei estänyt häntä pitämästä naista kovin ihastuttavana olentona, ei estänyt häntä sitä lempimästä ja suosimasta, vaikka ei saanutkaan sitä ainaiseksi matkakumppaniksi elämänsä laivalle.

Sotalaivan ensimäisellä luutnantilla on niin paljo erilaisia virkatoimia, että hänellä harvoin on aikaa mennä maalle jaloittelemaan. Cutler ja moni hänen vertaisensa sai sentähden oleskella kuukausmääriä laivalla näkemättä kukkivia nurmia, vehreitä maita ja metsiä likemältä kuin kiikarinsa lävitse; he söivät leipänsä tietämättä millainen viljatähkä todellisesti oli, he uneksivat naisia ja lempivät niitä, tuntematta millaisia ne sydämen, mielen ja luonteen puolesta oikeastaan ja yleisesti olivat. Ei siis kumma että luutnanttipoloset, kun maihin pääsivät ja joutuivat ihanain, miellyttäväin ja hyvästi kasvatettujen neitosten seuraan, heti rakastuivat oikein silmittömästi ja huomasivat että hyvä Jumala oli heillekin antanut lempivän sydämen.

Elviira oli sitä paitse niin kaunis, hänen käytöstapansa niin iloinen ja reipas, että hän saavutti jokaisen suosion, joka vaan hänen tuttavuuteensa joutui. Ja jos siihen vielä lisätään, että hän oli rikas, josta Cutler ei ollut tietämätön, niin jopa myöntänet, hyvä lukija, että luutnantti Cutlerilla oli useampi kuin yksi syy jo ensi tuttavuudessa rakastua tuohon nuoreen neitoseen.

Cutler koetti olla hauska. Hän tiesi aivan vähän elämästä maalla, sen huvista ja hauskuuksista, mutta sitä paremmin hän tunsi olot laivalla. Hän puheli Elviiralle merestä, kuvaili hänelle merimiehen työt ja toimet laivalla. Kohteliaana emäntänä Elviira oli harras kuulija, vaikka hyvin vähän ymmärsi kaikkia siihen kuuluvia selityksiä.

Katteini Hall tunsi ensimäisen luutnanttinsa ja hymyili. Hän nosti lasinsa, kilisti isännän kanssa, joka istui hänen oikealla puolellaan ja sanoi kuiskaten:

"Teidän armas tyttärenne, herra Wulff, on tehnyt sen mitä venäläiset eivät ole voineet tehdä, hän on valloittanut ensimäisen luutnanttini, ha, ha, ha."

Patruuna hymyili ja katsoi Elviiraan. Tämä huomasi sen ja punastui, sillä hän arvasi isänsä ajatukset. Cutler rakastui yhä kiivaammin. Tulinen viini vaikutti hänessä, hän tuli yhä puheliaammaksi ja kun yleinen keskustelu kerran vähän hiljeni, lausui Cutler kaikkien kuultavasti Elviiralle:

"Minä vakuutan, ettei naisten suinkaan käy laivalla niin ikäväksi kun he yleisesti luulevat. Kun vain esimiehet korottavat minut laivan päälliköksi, nain minäkin ja otan vaimoni laivaan."

"Tehdäksenne hänestä varapäällikön tai laivan järjestäjän, vai miten, herra Cutler", keskeytti katteini Hall.

Vieraat, jotka kuulivat sekä Cutlerin että katteinin sanat, nauroivat makeasti. Lemmen haaveilussa oleva luutnantti joutui nyt jonkinmoisen pilan alaiseksi. Naiset katsoivat parhaaksi nousta pöydästä ja jättää herrat hoitamaan itseänsä ja jälkiherkkuja.

Seuraavana päiväni kävi Cutler vieläkin patruunan luona ja silloin oli Elviira hänen mielestänsä entistään viehättävämpi. Se on varma, että jollei katteini Hall olisi antanut nostaa lippua, olisi herra August Cutler todellakin jäänyt maihin. Nyt oli hänen alistuminen kovaan kohtaloonsa ja lähteminen Geflestä Mirandan mukana sen vartiopaikalle. Mutta hän päätti siitä huolimatta olla unohtamatta suloista Elviiraa. Hänestä eikä kenestäkään muusta, oli tuleva Cutlerin rouva ja suloistava hänen päivänsä laivan päällikkönä.

Noin neljätoista päivää oli kulunut näistä päivällistä. Patruuna ja Mimmi laskivat usein Elviiran kanssa leikkiä siitä vaikutuksesta, minkä hän oli tehnyt Cutler-herran helposti syttyvään sydämeen. Patruuna alkoi tulla levottomaksi, kun Salamaa ei kuulunut, vaikka sen jo olisi ollut aika tulla takaisin. Mimmi kyseli joka päivä tietoja laivasta. Vaikka Milenius oli luvannut hänelle kirjoittaa, ei kirjettä kuulunutkaan. Miten oli käynyt hänelle ja hänen kuljettamalleen upealle laivalle?, Näitä miettien, istui patruuna konttorissansa samana aamuna, jona Salama onnellisesti palasi Gefleen takaisin. Oli tullut tietoja, että satamansulkijat olivat anastaneet monta laivaa. Olisiko Salama niitten joukossa? Patruunan muoto synkistyi ja otsa kävi ryppyihin. Höyrylaiva lastineen oli 300 tuhannen riksin arvoinen, eikä semmoista summaa ajatella menettäneeksi saamatta ryppyä otsaan ja alakuloisuuden vivahdusta silmiin. Patruunan ajatukset muuttuivat sanoiksi ja hän jupisi: jos se on hukassa, tuli siitä paha lovi rahakirstuuni. Mielelläni antaisin tyttäreni Mileniukselle, kun hän vain olisi täällä.

Hänen näin lausuttua kuului askelia etehisessä, ne lähenivät ovea, ovi aukeni ja sisään astui tuo ikävöitty katteini, virkeänä ja iloisena kuten ainakin.

Patruuna tuijotti ällistyneenä eteensä, hyppäsi sitte kepeästi kuin höyhen alas pulpetti-istuimeltaan katsoi terävästi Mileniusta silmiin ja kysyi: "Salama?"

"Ankkuroittu puoli tuntia sitten tänne satamaan, on onnellista ollut Helsingissä, myynyt lastin 200 prosentin puhtaalla voitolla, on nyt kuten sanoin täällä ottamassa toista ja minä puolestani toivon olleeni teille mieliksi."

Patruunan sydän sykki riemusta. Iloissaan oli hän jo sanoa: "ottakaa tyttäreni ja puolet rikkauksistani", mutta Joonas Wulff osasi hillitä tunteensa. Ei katteini vielä ollut aikaansa palvellut ansaitakseen Raakelinsa; hän siis vastasi:

"Minä olen teihin tyytyväinen, katteini, ja minun suosiostani saatatte odottaa parasta. Näinä viimeisinä päivinä olen odottanut teitä joka hetki. Ovatko laivamiehenne kelvollisia?"

"Jok'ainoa mies on tehnyt velvollisuutensa: varsinkin on luotsi mainio. Kaikki ansaitsevat teidän suosionne."

"Entäs Ivan Budukoff, toimimies?"

"Oli suuri lurjus, mutta hänen ei onnistunut tehdä mitään petosta; lastin hinta on minulla mukanani kelvollisissa vekseleissä."

"Vallan hyvä; 8 tai 10 päivän kuluessa on Salama uudestaan lastattu; tällä kertaa yritetään Lovisaan, meidän tulee jakaa hyviä lahjojamme; käykää nyt tervehtimään tyttäriäni; keskustellaan sittemmin asioistamme."

Tuota ei tarvittu katteinille kahdesti sanoa. Hän poukahti ulos ovesta, lensi ylös rappuja, jotka johtivat perheen asuntoon ja siitä saliin. Mikä ilo; siellä istuivat sisarukset keskustelemassa juuri hänestä. Hän kuuli Mimmin sanovan:

"Oi, jos Kaarleni olisi täällä, luulen totisesti, että vaikka isä sanoo, ettemme ole kihlatut vaan ainoasti saamme toivoa, että kerran niin käy, antaisin minä iloissani hänelle suudelman."

"Jopa olenkin täällä, pidä nyt puheesi. Armas Mimmi, olenhan minäkin sinua ikävöinnyt, siitä saat olla varma."

Näitten kolmen nuoren ihmisen ilon voi jokainen arvata, joka itse nuoruuden keväänä on rakastanut ja ollut rakastettu. Tässä kerrottiin uutisia ja juteltiin jos jotakin. Sisaruksilta sai katteini tietää englantilaisten upseerien käynnin ja sen huomion, jota herra Cutler oli osottanut Elviiralle.

Katteini näytti hetkiseksi vähän miettivältä.

"Mitä ajattelet, Kaarleni?" kysyi Mimmi. "Sopimatonta on olla totinen, kun olet istumassa kahden nuoren naisen välissä."

"Minä vain ajattelen sen luutnantin osottamaa lempeä Elviiralle", vastasi hän. "Se on hyvä pitää muistissa."

Molemmat katsoivat kummastellen katteinia.

"Mitä on sinun tekemistä Cutlerin kanssa?" kysyi Elviira. "Tuskin tulette te toisiansa tapaamaan."

"Eipä sitä tiedä, merimiehen elämä on vaiheista rikas ja hän kohtaa ihan odottamatta niitä, joista ei voinut uneksiakaan. Miranda luovailee Merenkurkussa ja mahdollista on että minun laivani ja se englantilainen sotalaiva yhtyvät."

"Ja sitten?" kysyi Elviira.

"Sanon minä Cutler-herralle terveisiä kälyltäni sorealta Elviira-neideltä -- siinä kaikki", vastasi Milenius naurahtaen.

* * * * *

Vanhempainsa kodissa istui Yrjö Evert kertoellen ensimäisestä merimatkastansa ja mitä tunteita se oli hänen povessaan herättänyt. Hän oli jo mielestänsä koko mies ja luuli tämän sisämeri-matkan tehneen hänet kokeneeksi merimieheksi. Raatimies nauroi näille lapsellisille ajatuksille, sillä hän hyvin tiesi tarvittavan vuosikausia työtä, malttia, kovia kohtaloita ja kaikenlaisia vaaroja ennenkuin voitetaan tämä nimi täysi-arvoisesti. Äiti likisti lempilastansa syliinsä ja hänen silmistänsä putosi kyynel Yrjön vaaleaan tukkaan. Paremmin kuin sanat selitti tämä mitä äiti tunsi ajatellessaan, että hänen poikansa oli valinnut meren elättäjäksensä.

Mutta tämä, nuorukainen oli täynnä toivoa ja iloa. Vilkkaan mielikuvituksensa avulla purjehti hän täyttä vauhtia kultaisten unelmain ruusunkarvaisella merellä. Pian luuli hän pääsevänsä katteiniksi, ja oman laivansa päälliköksi, jolla toisi tavaroita ja aarteita maan rikkaimmista paikoista. Vähimmän osan pitäisi hän itse, mutta runsaimman antaisi armahillensa kotona.

"Päällä sinilaineen Kuljen merta, Käyn nyt maita maineen Hakemaan. Vaikka aaltoon kuolla Saisin kerta, Haluni on tuolla Sentään vaan. Niin ikävä, vaikea mulle ol' olla Tuon maan tyvenessä, Kun kulkea poukaman tuon kivikolla Sain vaan venehessä. Vaan vuohien kanssa sain leikkiä lyödä. Tai laiskana maata Ei, hitto vie! moista en tehdä mä työtä Täst' alkaen saata. Jää nyt vuona pieni! Jää nyt uuhi! Ulapalle tieni Mua vie. Laivaan kiiruhulla Lennä ruuhi! Hauska matka mulla Kohta lie. Hyvästi maa ja sun loistehes, varjos! Mun mennä jo suo, maa! Ol' aika, kun lemmetär mullekin tarjos Makeimpata juomaa. Useestipa riehua paimenetarten Kans' sain ihanitten Useestikin sain kavaloitakin varten Mä itkeä sitten Pois nyt huoli vaiva! Kyllä rauhaa Saan, kun mua laiva Tuudittaa. Riemun on, kun myrsky Oikein pauhaa, Jotta aaltoin hyrsky Vaahtoaa."

* * * * *

Salama on uudestaan lastattu. Kaikki sen miehet ovat jo laivassa ja se höyryämässä. Asiat maalla ovat päätetyt ja jäähyväiset ystäville sanotut. Tällä erää pyrkii uhkapurjehtija Lovisaan, siihen kauniiseen Suomen merikaupunkiin, mikä ennen oli Ruotsin rajavartijoita Venäjätä vastaan, mutta nyt sen varustuksista ei ole muuta jälellä kuin muutama jykevä muuri ampumareikineen.

Geflen satamarannalla liikkuu sadottaan katselijoita, jotka kaikki haluavat nähdä rohkean uhkapurjehtijan lähtöä, sillä nyt jo hyvin tiedetään miksi eli mihin sitä laivaa käytetään. Ainoastaan Mimmi ja Elviira eivät sitä vielä tiedä. Ankkuri on nostettu, "hiljaa eteenpäin" komentaa katteini konehuoneesen. Juhlallisesti liikkuu komea laiva eteenpäin, hurraa-huutoja kuuluu katselijain joukosta rannalla; hatuilla lakeilla ja valkoisilla taskuliinoilla heiluttavat ystävät ja omaiset jäähyväisensä poislähteville.

Jo käskettiin "täys vauhti"; Salama kiitää eteenpäin ja sen kiiltävät metallikanuunat laskevat jyryävän laukauksen. Laiva joutui yhä enemmin näkyvistä ja pian ei mikään muu kuin musta kivihiilisavu osoita sitä kohtaa merellä, missä laiva jo on.

On jo kesäkuu; vielä vähän aikaa, niin aurinko, pohjois-napapiirin kohdilla ei enää laskekaan. Yöt ovat melkein yhtä valoisat kuin päivätkin. Aurinko, taivaan suuri soihtu, sammuttaa tähän aikaa valonsa ainoastaan parin tunnin ajaksi, sitte taas syttyäksensä. Purjehtijan ei tarvitse pelätä yön pimeyttä ja sen salaista väijymistä, vaan saa pelkäämättä kulkea uraansa.

Kultakruunun aukolla Suomen saaristossa oli Miranda ankkuroittuna ja sen soma runko kuvastihe veteen. Sen sivulla oli englantilainen kuormalaiva, josta Mirandaan purettiin hiiliä. Katteini Hall oli pienemmällä haahdellansa edellisenä päivänä lähtenyt Bomarsundiin tiedustelemaan, miten oli niitten englantilaisten merimiesten laita, jotka olivat sinne jääneet linnoituksen valloittamisen jälkeen. Cutler-herra oli siis tätä nykyä Mirandan päällikkö ja istui rauhallisena kajuutassansa syöden paistia ja juoden kahviansa. Pöytävieraana oli hänellä laivan toinen luutnantti, lääkäri, merisotamiesten päällikkö ja pursuri eli laivan ruokavarain esimies. Kolmas upseeri oli vartijana kannella ja neljäs oli katteinin seurassa. Käyntinsä jälkeen Geflestä oli Cutler yhä tulisemmin rakastanut Elviiraan; hänen sorea muotonsa seurasi häntä alati ja nytkin aamiaistansa syödessä olivat hänen ajatuksensa Elviiran luona.

"Jos vain todella olisin laivan päällikkö", ajatteli hän, "niin viivyttelemättä naisin sen kauniin ruotsalaistytön. Hm, minä ajattelen häntä niin paljon, että virkatoimille tulee siitä haittaa. Mitä sanoitte, pursuri? Rohkenetteko moittia vanhaa laivapäällikköäni, amiraali Napieria? hääh!"

Nämä viimeiset sanat kiljasi Cutler kiukkuisella äänellä. Vanha Napier oli hänen epäjumalansa ja Jones pursuri ärsytti useasti Cutleria päästäen joitakuita pistesanoja amiraalista.

"Minä sanoin, etten luule tänä vuonna enää tulevan mitään tähdellisiä sotatapauksia täällä Itämerellä", vastasi Jones naurahtaen. "Meidän suuri voimain ponnistuksemme oli Bomarsundin valloittaminen. Meillä ei ole matalakulkuisia laivoja, sentähden on mahdoton näillä matalilla vesillä saada kanuunia venäläisten linnoituksia niin lähellä, että ampumisesta lähtee hyötyä. Talveen asti saamme huviksemme vain pitää Suomen ja Venäjän satamat suljettuina."

Cutler tuli harmista tulipunaiseksi. Joneksen lause loukkasi liian paljon sen mainetta, jota hän, Cutler piti merisankarin ja soturin esikuvana. Vai amiraali Napier olla toimettomana. Tätä ei hän nyt enää vaitiollen voinut kuunnella.

"Te suvaitsette tehdä päätöksiä toimista ja asioista, joita ette ymmärrä", sanoi Cutler pursurille. "Te soditte merimiesten mahain kanssa eikä teidän silmänne muuta tajua kuin punnuksia, mittoja ja suuhun pantavaa. Oletteko te ehkä nähneet vanhan Charleyn ansioluetteloa, olitteko mukana silloin kuin hän käden käänteessä otti koko miguelilaisen laivaston S:t Vincent-nokan luona?"

Jo nyt oli pursurin vuoro kiukustua. Jones tarttui oikealla kädellä kiiltävään nenäänsä ihankuin sieltä odottaen neuvoa ja valaistusta.

"Jos vaikka en ollutkaan mukana, tiedän toki, että Vincentin niemen luona saitte kelpo selkäsaunan." sanoi hän uhallisesti kiusaa tehden. "Oikeinhan te juoksitte raippakujaa Miguelin laivojen keskitse. Kas niin; kiitos merimiesten mahoista ja suuhun pantavista."

Cutler raivostui. Toisten nauru sapetti häntä sitäkin häijymmin; hän löi kätensä pöytään ja ärjäsi pursurille: "jumal-avita, te valehtelette."

"Mitenkä se asia oikeastaan oli herra Cutler?" kysyi sotamiesten päällikkö. "Minä tunnen huonosti sen historiaa enkä siis osaa sanoa onko Jones oikeassa vai väärässä."

Jopa nyt seurasi "the figting Charleyn" kunniaksi pitkä ylistyspuhe, jossa herra Cutler mielihyväksensä sai tilaisuuden kehuskella itseänsäkin, koska hänkin oli osallisena samassa meritappelussa. Ylvästelevästi lopetti hän puheensa sanoen: "tällainen hyvä pursuri, oli se, minkä te suvaitsette sanoa raippakujan juoksuksi ja sellainen se mies, jonka te luulette toimettomasti aikaansa tuhlaavan."

Jones-herra oli jo laskemaisillaan pilkallisen vastauksen, mutta silloin tuli muuan miehistä ilmoittamaan, että näkyvissä oli outo höyrylaiva.

"Onko se näyttänyt lippunsa?" kysyi herra Cutler.

Ei, sir, mutta vartija-upseeri luulee tuntevansa sen Salamaksi, samaksi ruotsalaiseksi höyrylaivaksi jonka joku aika sitten tapasimme Ahvenan meren suussa. Sen savutorvet ovat nyt maalatut mustiksi sen sijaan, kun ennen olivat epäluulon alaisia. Kun se ensin huomasi meidät, pysähtyi se ja oli alallansa, sitten se lähti liikkeelle ja suuntaa nyt suoraan meidän ankkuripaikkaa kohti.

Cutler-herra kimmahti paikaltaan. Oli höyrylaiva luvallisilla tai luvattomilla asioilla, ainakin saisi hän sen katteinilta tietoja Elviirasta, sydämmensä lemmitystä. Hän käski miesten valmistaa vene, sillä hän aikoi itse käydä tarkastamassa laivaa ja sen papereja.

Cutler-herra meni hyttiinsä asettamaan pukuansa kuntoon. Salaman liikkuminen näillä vesillä oli hänen mielestänsä kovasti epäluulon alaista ja hän päätti sentähden tarkoin tiedustella kaikki asiat ja ankarasti tarkastaa laiva. Tie Haaparantaan ei mennyt Ahvenan saariston ja Kultakruunun aukon kautta. Epäilemättä siinä piili vilppiä ja Cutler päätti siitä ottaa selvän. Kun hän tuli kannelle, oli Salama jo melkein kolmen luomaköyden [yhden luomaköyden eli kaapelin mitta on 120 syltä eli 213 metriä 60 centimetriä] päässä Mirandasta, sillä tuo laiva oli todellakin uhkapurjehtija. Höyryä purskui sen höyryputkista ja Ruotsin lippu liehui ylpeästi sen mastonhuipussa. Mitähän tuumaili sen päällikkö, kun noin rohkeasti juoksi suoraan vihollisensa kitaan? Olihan sen katteini joko houru taikka oli hänellä päteviä syitä niin tehdä.

Irti laivansa sivulta oli laskenut englantilaisen vene, jossa oli herra Cutler, ja se suuntaisi suoraan Salamaa kohti, jonka katteini kiikarin lävitse tarkasti tähysteli venettä, ja erittäinkin siinä olevaa upseeria.

"Se on hän eikä kukaan muu; minä tunnen hänet sen mukaan, mitä tytöt hänestä kertoivat", jupisi katteini, lykäten kiikarinsa kokoon. Sitte käski hän Yrjö Evertin luoksensa.

Heti paikalla tulikin tuo nuori merimies. Hänen ja katteinin kesken syntyi kuiskutteleva keskustelu. Molemmat nauroivat ja katteini silitteli käsin Yrjön vaaleata tukkaa.

"Se sopii oikein oivallisesti, poikaseni", sanoi hän iloisesti Yrjölle. "Sinä pukeudut kuten sanoi: vartia-palvelijani auttaa sinua. Koko puku on valmiin, minun hytissäni. Kun olet puettu, menet siihen paikkaan, minkä minä osotin. Mutta sinun pitää olla totinen etkä saa sanaakaan lausua. Joudu nyt, sillä ei tässä kannata aikaa tuhlata."

Yrjö katosi salonkiin; katteini meni köysirappusilta vastaan-ottamaan Mirandan vanhinta luutnanttia.

Englantilainen ja katteini tervehtivät kohteliaasti toisia ja esittivät kumpikin itsensä.

"Minun nimeni on Cutler ja minä olen päällikön sijainen laivalla niin kauan kun katteini Hall on poissa Bomarsundissa", lausui Cutler seuraten katteinia laivan kannelle.

"Vai on katteini Hall poissa, se oli ikävä uutinen", vastasi Milenius, "minä paki parastaan tulin tänne päin saadakseni, jos mahdollista, tavata hänet, ei niin paljon itse tähteni, kuin toisen laivallani olevan henkilön."

Cutler-herra näytti kummastelevalta.

"Oletteko todellakin hakeneet Mirandaa?" kysyi hän.

"Tietysti, sir, sillä kun matkani määrä, kuten tavallisesti, on Haaparanta, huomaatte helposti, ett'ei tämä suunta minulle sovi. Hyvin ikävä, ett'en saanut tavata katteinia. Nyt saan tyhjäntoimittajana palata takaisin."

"Vaikka laivan todellinen päällikkö on poissa, olen minä hänen sijaisensa, jos siis suvaitsette minulle sanoa asianne, ja jos minun apuni auttaa, teen sen ilomielellä", sanoi Cutler.

"Kiitoksia, sir, mutta parasta lienee, etten minä tai oikeammin se henkilö, joka on tällä laivalla, vaivaa teitä. Minulla oli muuan pyyntö reitaajaltani herra Wulffilta, hänen tyttärensä, neiti Elviira..."

"Te sanotte Elviira-neiti", keskeytti luutnantti nähtävällä mielenkiinnolla. "Mitenkä jaksaa se nuori neiti, toivottavasti hyvin?"

"Ei vallan hyvin, sir", vastasi katteini. "Mutta johan minä viivytän teitä liian kauvan. Suvaitsetteko tarkastaa paperejani, muuten ehkä oudontapaisen suuntani tähden rupeette epäilemään minua sulunsärkijäksi, ha, ha, ha."

"Ha, ha, ha", toisti Cutler-herrakin. "Eihän sulunsärkijä rupee hakemaan vartijalaivaa, joka on estämässä hänen hankkeitansa. Te mainitsitte Elviira-neitiä se soma nuori nainen ja hänen voimisensa liikuttaa minua hyvinkin paljon. Olen hänen tuttavansa. Te sanoitte ei vallan terve; millainen on hänen sairautensa?"

"Se ilmestyy syvänä raskasmielisyytenä, eli sellaisena, mitä te englantilaiset sanotte spleeniksi", vastasi katteini. "Sellainen synkkä mieli on vasta näinä viime päivinä havaittu hänessä. Lääkärit ovat neuvoneet häntä menemään Lovisan kaupunkiin kylpemään."

Herra Cutler kävi miettiväiseksi. Elviira-neito raskasmielinen! Hm, sehän jotakin tiesi. Luutnantti luuli olevansa hyvin sievä mies. Tuo nuori neiti oli halukkaasti kuunnellut hänen puheitansa. Itse hän oli ensituttavuudessa rakastunut tyttöön. Luutnantti oli kuullut puhuttavan sielujen heimolaisuudesta. Eihän mikään ollut mahdotonta. Elviiralle oli saattanut käydä niinkuin hänelle itselle. Cutlerin sydän ihan lämpeni: hän kääntyi katteinin puoleen ja sanoi:

"Eihän Lovisaan pääseminen mikään mahdottomuus ole. Viikon kuluttua tai niillä paikoin menemme taaskin Gefleen; minä hankin katteini Hall'ilta luvan, että se nuori neiti pääsee Mirandan kanssa johonkin Suomen satamaan, josta hän sitte voi matkustaa kylpykaupunkiinsa Lovisaan."