Part 3

Salaman katteini noudatti heti meren valtiaan vaatimusta. Olivathan sen paperit täydessä kunnossa ja oltiinhan oikeassa kulkuväylässä eikä epäluuloisessa suunnassa, sillä hyväksi onneksi ei Salama vielä silloin kuin Miranda nähtiin, ollut suuntaansa muuttanut siksi kuin luotsi oli ehdotellut.

Somaa oli nähdä nämä molemmat laivat näin toinen toisensa vieressä. Pyry oli vähentynyt ja himmeän lampun tapaisena valaisi aurinko, jonka valossa lumihiutaleet välkkyivät. Aallot tanssivat, ei nyt enää hurjasti, mutta sen verran vilkkaasti, että näky oli kyllin elävä. Salaman komentosillalla seisoi sen katteini ja luotsi. Ei pienintäkään levottomuutta näkynyt näitten miesten katseissa eikä muodossa. Molemmat näkivät miten Mirandan sivuvene laskettiin veteen, miehiä astui siihen, miten se jonkun minuutin kuluttua laski irti ja souti Salamaa kohden.

"Ne tulevat nyt jo", sanoi katteini luotsille. "Meillä on kaikki hyvässä kunnossa eikä mitään pelkäämistä."

"Varo, Willner, että tarttumisköysi on selvillä laivan oikealla puolella. Kutsu vartijapalvelijani tänne."

Palvelija tuli kiireesti katteininsa luokse.

"Pane salongin pöydälle lasia ja pullo parasta sherry-viiniä ynnä juustoa ja makeisia", käski katteini. "Lasin ääressä käy keskustelu parhaimmin ja vilkkaimmin", lisäsi hän, hymyillen luotsille.

"Teidän tyyneytenne ilahuttaa minua", sanoi Pekka Nord, pistäessään uuden tupakkamällin leveään suuhunsa. "Minä palvelen mielihyvällä teidän käskynne alaisena."

Tämä yksinkertainen, koruton ylistys sai nuoren päällikön punastumaan mielihyvästä. Hän kiiruhti alas komentosillalta vastaanottamaan englantilaista upseeria laivan sivurappujen luo, sillä Mirandan vene oli jo vallan lähellä. Jonkun hetken kuluttua suhisi ilma köyden heitännöstä. Veneen väki tarttui siihen, vene tuli laivan kupeelle ja rappusia myöten kiipee laivalle keski-ikäinen mies Englannin meriupseerin virkapuvussa. Hänen muotonsa on niitä, joita ei helposti unhota, hänellä on tuuhea vaaleanlainen poskiparta ja rintaansa koristaa useampi kunniaraha sekä Viktoria-risti mikä osottaa, että hän on ollut todellisessa sotaleikissä osallinen. Tämä ei ole kukaan muu kuin Mirandan päällikkö, katteini Hall, Englannin sotalaivaston etevimpiä nuorempia päällikköjä. Hän ja Salaman päällikkö esittelivät itsensä toisilleen. Minuutin ajan katselivat nämä miehet toinen toistaan, aivan kun vaistontapaisesti aavistaen, ett'ei tämä yhtymys ollut heidän viimeinen, vaan että heillä vast'edes tulisi olemaan yhtä ja toista tekemistä toistensa kanssa. Eikä tämä aavistus pettänytkään.

Molemmat katteinit kävivät laivan peräkantta kohden.

"Minne on laiva matkalla?" kysyi yhtäkkiä Mirandan päällikkö.

"Haaparantaan, ja lastina on sekatavaraa", vastasi katteini Milenius.

"Sallikaa minun nähdä laivan paperit."

"Aivan mielelläni, sir (herra). Suvaitsetteko astua salonkiin?"

Katteini Hall kiitti ja molemmat astuvat Salaman soreaan salonkiin, jonka yksinkertainen, mutta miellyttävä sisustus vaikutti vieraassa upseerissa ihmettelyä.

"Tämä on oikein oivallinen laiva", sanoi katteini Hall, "minä olen sitä jo ennenkin ihmetellyt, kun joku aika sitten Mirandan kanssa olin Geflessä. Arvattavasti tekee se tehtävänsä kunnollisesti myrskyssäkin?"

"Oikein oivallisesti, sir, meren kovimmastikin lainehtiessa ui se kuin myrskypääsky aalloilla. Suvaitsetteko lasillisen sherryä?"

"Vallan mieluisasta. Sen sanon rehellisesti, sir, että minä niin ihastuin teidän laivaanne, että lujasti olen päättänyt hankkia sen piirustukset."

Katteini Milenius viivytteli vastaustansa, sillä hän ajatteli itsekseen, että englantilainen piirustusten sijaan voisi saada ehkä koko laivan. Mutta hän varoi sanomasta, mitä ajatteli; sanoi vain, että katteinin halu siinä kohdin helposti voisi tulla täytetyksi. Sitte näytti hän laivan paperit.

Englantilainen katseli niitä tarkoin. Satamasulun tähden piti Pohjanmaan satamiin menevillä kauppalaivoilla olla suorimispapereistansa toinen kappale tehtynä joko englannin taikka ranskan kielellä. Mirandan päälliköllä ei ollut mitään muistuttamista, iloisesti hän siis lausui all right, sir (kaikki oikein, herra) ja antoi paperit Salaman päällikölle takaisin. Sitä ennen kirjoitti kuitenkin hän niihin nimensä, todisteeksi, että Salama oli tarkastettu ja ollut oikeilla ja luvallisilla asioilla.

"Ja nyt sallinette anteeksi, että olen viivyttänyt matkaanne", sanoi englantilainen kohteliaasti; "mutta totta puhuen, epäilen minä vähän teidän ruotsalaisten tahtovan rikkoa satamasulkua Suomen ja Ruotsin rannoilla. Pari viikkoa sitten olin Mirandan kanssa Tukholmassa viemässä valtiollisia kirjeitä meidän ministerillemme Ruotsini hovissa. Teidän puolueettomuus määritystenne mukaan minä en laivallani saanut mennä edemmäksi kuin Vaksholmaan, josta muuan teidän sotalaivoista vei minut Tukholmaan. Siellä tapasin moniaita teidän kansalaisianne jotka sanoivat suoraan aikovansa ruveta sulunsärkijöiksi, sillä suomalaiset muka ovat ruotsalaisten veljiä joita kaikin tavoin tulisi auttaa."

"Kaunis aikomus, myöntäkää se, sir", vastasi katteini Milenius kilistäen upseerin kanssa.

"Niinpä kyllä, joll'eivät oma hyöty ja voiton pyynti olisi sen päävaikuttimet. Mutta nyt hyvästi ja onnellista matkaa. Minä toivon, että me vielä monta kertaa tapaamme toisemme, jos ei muun, niin sen huvin vuoksi, että saisin maistaa teidän oivallista vanhaa sherryänne."

"Jota minä annan viedä tusinan verran pulloja teidän veneesenne, ell'ette sitä pahaksenne pane."

"Enpä suinkaan ja kun kuulen teidän laivanne olevan kotoisin Geflestä, minne minä huomispäivänä menen, niin jos haluatte jollekulle siellä jotain tietoa antaa, otan ruvetakseni postinkulettajaksi."

"Siitä kiitän teitä sulimmasti ja lähetän siis pari riviä laivani reitaajalle tukkukauppias Wulffille Geflessä."

Katteini otti paperin ja kirjoitti kiireesti seuraavat rivit:

"Herra tukkukauppias!

Laivalla on kaikki hyvin. Ahvenanmeren suussa pysähytti Miranda-niminen Englannin sotalaiva, katteini Hall meidän Salaman. Me joimme toistemme onneksi sitä oivaa vanhaa sherryä, jota annoitte minulle mukaan matkavirkistykseksi. Ensi yönä toivon vanhan kuun antavan minulle hyvää apua ja jos Jumala suo, toivon huomenna saada tehdä tuttavuutta herra Ivana Budukovan kanssa. Tuhansia terveisiä Mimmille! Katteini Hall on oikea kunnon mies ja ansaitsee teidän luonanne hyvän aterian.

Nöyrimmästi

Kaarle Milenius."

Hyvin suljettuna katosi tämä kirje, pikaisesti Mirandan päällikön taskuun. Eromalja juotiin, astuttiin kannelle ja katteini Hall sanoi jäähyväiset. Mirandan vene lykkäsi irti laivan sivulta. Salama lähti täyttä vauhtia entiseen suuntaansa. Pian nähtiin Mirandankin purjeitten paisuvan ja laivat erkanivat toisistaan lumiryöpyssä.

"Mitä suuntaa käskette nyt, katteini?" kysyi vanha luotsi.

"Matalakarin majakalle; tänä yönä mennään Ahvenanmaan saaristoon."

"Vallan hyvä, katteini." Ja luotsi kääntyi perämiehen puoleen, huutaen: "suunta itä-kaakkoon!"

Salama muutti suuntaa; joku minuutti myöhemmin ilmoitti peräänpitäjä: "suunta kompassin mukaan itä-kaakkonen."

Katteini ja luotsi puristivat toistensa kättä. Salama kiiti aiottua vaarallista suuntaansa.

NELJÄS LUKU.

Ollut linnoitus on olemattomissa. -- "Filistealaiset ovat niskoillasi, Simson!" -- Tyhjä laivan runko on ryöstämisen vaarassa yhtä paljon kuin sekin, jonka lastiruumassa on kiellettyä tavaraa.

Mitä luotsi ilman muutoksesta oli ennustanut, kävi toteen. Vähää ennen auringonlaskua tuli tyven, minkä vasta kello 9 lopetti heikko lounaistuuli. Salama oli jo silloin onnellisesti päässyt Föglön saaristoon ja oli nyt kolmea peninkulmaa leveässä n.s. Kihtissä, missä sillä oli verrattain avarampi vesi. Aurinko nousi kello 3 ja 55 minuuttia. Siksi pitäisi ennättää salmeen Korpon ja Nauvon pitäjäin välillä. Vasta sitte kun tultiin Kihtiin, meni katteini hakemaan hyvin tarpeellista lepoa. Mutta vanha Nord seisoi järkähtämättä komentosillalla, kääri yön tullessa paksun pörhökankaisen takkinsa tarkemmin ympärilleen, nojasi selkänsä lavankaltaista aitausta vastaan ja katseli terävin silmin merta.

Salama kiiti kuin hauki vedessä. Keulaveden kohina kuului yön tyvennessä kuin jyrkkää kiveä myöten putoava koski. Tähystelijöitä oli asetettu kannelle ja mastoihin. "Pitäkää tarkka vaari, pojat", oli katteini sanonut, ja niin tehtiinkin. Miehet tiesivät matkan tarkoituksen ja mitä oli pelättävänä. Winner, katteinin ensimäinen apulainen, oli kannella vartijana. Joka puolitunti kävi hän tarkastamassa toisia vartijoita. Yökiikari silmän edessä tarkkasi hän ehtimiseen taivaan rantaa. Laivan yövartija on melkein aina kiihkeän levoton, mutta etenkin silloin kun ollaan sellaisilla asioilla kuin nyt Salama. Mutta se tuottaa tavallansa huviakin. Vartijain esimies tuntee olevansa suuresti vastuunalainen. Hänelle on uskottu luottamustoimi ja älykäs mies, jolla on velvollisuuden tunnetta, tuntee tämän hyvin ja menettelee sen mukaisesti.

Salaman suunta käy Airiston aukolle. Katteini ja luotsi seisoivat rinnatusten, kaikki miehet ovat kannella. Suurinta tarkkuutta vaaditaan perän pitämisessä, sillä saaria, luotoja ja karia ilmestyy kaikilta puolin. Ranta on eriskummallisimpia, mitä nähdä saattaa. Toisinaan tullaan kapeaan salmeen, harmaiden kasvittomain karien välissä, missä laiva koukerteleiksen, totellen peräsimensä pienintäkin liikutusta; toisinaan taas kiidetään sinistä vehreärantaista, umpinaisen näköistä vettä niin että luulisi järvellä purjehtivansa. Ilmestyy taas Pohjolan rantamaan luonne kaikessa kolkkoudessaan ja kuuluu meren loiske salakaria vastaan. Luotsin silmät ovat terävät kuin jahtihaukan; ei se enään näytä ukolta, joka käyskelee komentosillalla, vaan pikemmin rivakalta nuorukaiselta? Hänen liikkeensä osottavat sitä mielen jännitystä, minkä hän tuntee. Eikä olekaan lapsen asia luotsata laivaa näissä vesissä. Aivan yhtä vaikea on perän pitäminen. Peränpitäjä ja luotsi ovat ihan kuin sama sielu ja sama ruumis. Kun luotsi huutaa: oikealle, vasemmalle; hiukan oikealle, tiukasti vasemmalle j.n.e., silloin toistaa perämies silmänräpäyksessä hänen sanansa ja yhtä nopeasti täyttää hän käskyn. Silmin seuraa hän luotsin oikeaa kättä, mikä joko kohoo taikka laskee, viittaa oikealle tai vasemmalle sen mukaan kuin hän tahtoo laivalle suunnan. Jos kiertopyörää hiukankin väärin hoidetaan taikka luotsin antamaa merkkiä väärin ymmärretään, ajautuu laiva joko matalikolle tai kalliota vastaan, taikka törmää kovaa vauhtia salakarille ja kaikki on hukassa.

Salama on ennättänyt sivutse Suomen eteläisen niemen, Hankoniemen. Muuan suuri höyrylaiva on nähty. Tosin se vielä on kaukana, mutta Salaman katteini aavistaa sen olevan jonkun niistä Englannin tai Ranskan sotalaivoista, jotka vartioivat Helsingin satamaa: Hän käskee lisäämään tulta höyrykattilain alle. Höyryhevoset päristelevät, puistelevat harjaansa ja enentävät vauhtinsa hurjaksi lennoksi. Ei aikojakaan, kun jo näkyvät Wiaporin harmaakiviset muurit ja hurraa, kulkuväylä Helsinkiin on auki. Salama lentää sitä kohti, mutta satamata vartioiva laiva lähestyy yhä sekin. Ruotsin lippu liehuu Salaman etumastossa. Venäläinen vartijaväki Wiaporissa kurkistelee kanuunareijistä ja huutaa hurraa rohkealle uhkapurjehtijalle:

Se höyrylaiva, mikä nähtiin vähää ulompana merellä, oli englantilainen höyrykorvetti Dragon, katteini Seymour. Sekin huomasi uhkapurjehtijan ja suuntasi sekin satamaa kohti, käyttäen korkeinta höyrypainetta ja raskauttaa venttiilinsä, toivoen saavuttavansa sen, joka ei näkynyt pelkäävän Albionin lippua; estääksensä sen aikeestansa. Mutta se ei onnistunut, sillä Salama oli siksi paljon edellä. Seymour upseerineen ja miehineen kirosivat harmista ja ensimäinen luutnantti herra Troudbrigde, urhoollinen, vankka ja jäykkämielinen mies, vannoi kalliin valan, että "kun hiiri kerran oli satimessa, ei hän siitä niinkään helposti laske sitä irti", tahi toisin sanoen, että tämä rohkea uhkapurjehtija kyllä saisi jäädä Helsingin satamaan, jonne Salama nyt onnellisesti ankkuroitsi, rannalle kokoontuneitten venäläisten ja suomalaisten tuhatkertaisten riemuhuutojen kaikuessa.

Silloin kurotti katteini kätensä luotsille.

"Te olette oivallisesti täyttänyt vaikean tehtävänne ja suorittaneet mitä lupasitte. Te olette aivan yhtä maltillinen ja luotettava kun rehellinenkin mies. Parhaat kiitokset toimestanne. Teidän on ansio ja kunnia siitä, että Salama nyt on tässä ankkuroittuna."

Nyt oli luotsin vuoro punastua mielihyvästä.

"Pannaan se ansio ja kunnia suoraan puoliksi", vastasi Pekka Nord. "Teidän kuntonne, uljuutenne ja rohkeutenne saivat minut uskaltamaan sen minkä tein. Nyt, katteini, tarvitsen minä hyvän aterian ja hyvää unta, sillä minä kaipaan molempia."

"Varastojen hoitaja!"

"Herra katteini!"

"Toimita tälle kunnon miehelle, luotsillemme hyvä ateria, paras, minkä laivalla voi aikaansaada ja aseta hänen eteensä pullollinen parasta vanhaa sherryviiniäni", käski katteini.

Sen jälkeen sanoi hän ensimäiselle varapäällikölle:

"Laske ulos vene ja käske siihen nyt heti miehiä, sillä minä lähden kiireesti maalle hakemaan toimimiestämme, herra Ivan Budukovia. Yrjö Evert tulkoon mukaan; hän saa kantaa laatikon, jossa laivan paperit ovat."

"Toimitan; herra katteini!"

Heti kun Salama oli ennättänyt laskea ankkurinsa, tuli suuri joukko veneitä kaupungista tervehtimään sitä. Helsingin kaunis satamaranta oli katselijoita ihan täynnä. Kaupungin siihen aikaan 20 tuhannesta asukkaasta oli vähintäin kolmas osa, milt'ei puoli liikkeellä satamassa, kadulla tai torilla saadaksensa kuulla tai keskustella sitä suurta uutista, uhkapurjehtijan saapumista. Heti paikalla halventui kahvin, sokerin, teen ja muitten tavarain hinta kauppapuotiloissa, sillä arveltiinpa, ett'eivät sen höyrylaivan lastikomerot suinkaan tyhjiä olleet. Vielä enemmän iloisia oltiin siitä, että englantilainen, tuo niin katkerasti vihattu satamansulkija oli petetty. Ensi innostuksessa aiottiin kaupungissa illalla panna toimeen ilotulitus ja ylioppilaat saivat esteettömästi lauleskella vaikka mitä ruotsinmielisiä lauluja ravintoloissa.

Kun Salaman katteini Yrjön seurassa tuli rantaan ja astui maalle, tervehti kokoontunut väkijoukko heitä raikkailla hurraahuudoilla ja nähtävillä suosionosotuksilla. Katteini kysyi kauppias Ivan Budukoffin asuntoa. Kun hän oli saanut lausutuksi tämän nimen, tunkeusi joukosta pieni mies, jolla oli leveät samettihousut, sopulin nahkainen turkkilakki ja harmaa turkiksilla reunustettu verkatakki. Kaikenlaisilla ilonosotuksilla ryntäsi tämä katteinin luokse, syleili häntä ja painoi harjaksiset huulensa ensin hänen kasvoillensa ja sitte Yrjön, selittäen, että hän, eikä kukaan muu, oli herra Budukoff, Wulff-ystävän ja hänen laivansa toimimies.

Katteini ei heti vastannut, syystä, että hän samoin kuin Yrjökin tunsi Ivanin harjasten vielä kirvelevän kasvoissaan ja väkevän venäläisestä lähtevän kynsilaukan löyhkän melkein huumaavan heitä. Katteini ihmetteli mistä syystä reitaajansa oli toimimieheksensä valinnut juuri tämän pienen nenättömän venäläisen, mutta Budukoff ei antanut hänelle aikaa pitkiin arvelemisiin. Hän näet pisti kätensä katteinin kainaloon ja veti hänet mukaansa kaupunkia kohden, koko ajan rähisten milloin ruotsiksi milloin venäjäksi kaikenlaista sekasotkua. Kaiken sen pakinan päätarkoituksena oli, että katteini sai lukea ja pitää omanansa kaikki mikä muuten oli hänen, venäläisen oma. Yrjö kävi katteininsa perässä ja päätti tarkoin välttää Budukoff-herran suudelmia, joista oli sama seuraus kuin orjantappurain pistelmästä.

"Nyt olemme perillä, olkaa siis armolliset ja astukaa matalan kattoni alle", sanoi Ivan-herra vinkuvalla nenä-äänellä, pysähtyen isonlaisen talon portille, kun satamasta oli käyty pari kolme katua. "Minä pyydän, astukaa sisälle", pitkitti Ivan-herra. "Feodora, Olga, Katinka, vaimo ja tytöt kuulkaa! Ei nyt enään ole aikaa meidän suojeluspyhimykselle Pyh. Andreaalle, jonka päivä tänään on, sillä tullut on meidän armas uhkapurjehtija, jota olemme odottaneet."

Tämä tieto vaikutti lumouksen tavalla talon asukkaihin, sillä portti avattiin ja toimimiehellä oli ilo saattaa, tahi oikeammin lykätä katteini ja hänen nuori seuraajansa avaraan etehiseen, jossa katteinia oli vastaanottamassa kolme naista, rouva Feodora Budukoff ja hänen molemmat tyttärensä Olga ja Katinka.

"Vaimo, tiedätkö kenenkä näet ja mitä teet?" tiuskasi toimimies äreästi ja vihellytti nenäreiästänsä. "Oletko sinä ja tytöt paastoten ja pyhää Andreasta rukoillen unohtanut kaikki ihmistavat? Feodora, käpyseni, nämä molemmat herrat ovat meidän rohkeat uhkapurjehtijat!"

Feodora-rouva työntäytyi esille ja sulki kapteenin, joka ei osannut tämmöistä odottaa, pullistuvaa rintaansa vastaan, kääri käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä monta kertaa. Kapteeni oli tukehtua sillä tämä kunnon rouva, joka ei suinkaan itseänsä ankaralla paastoomisella kiusannut, oli niin kookas, että tästä yhdestä olisi jakamalla saanut kolme tavallista hyvinkin arvokasta rouvaa. Vihdoin laski toimimiehen rakas puoliso kiusattavansa, joka oli pahemmassa pulassa kuin jos Mirandan kanuunat olisivat häntä ahdistaneet, ja kävi nyt Yrjön kimppuun. Mutta oi, Feodora-rouva säpsähti pari askelta takaperin ääneensä huutaen pyhää Andreasta.

Mikä voima sai hänessä aikaan tällaisen taaksekohtaisen liikunnon?

Ei mikään muu kuin puolentoista kyynärän pituinen, torvenmuotoinen läkkilaatikko, jossa oli Salaman paperit ja asiakirjat. Nähdessään, missä vaarassa kapteeninsa oli, ja aavistaen itse joutuvansa samaan vaaraan, Yrjö oli, välttääksensä rouvan ensimäistä ryntäystä, aseen tapaisesti ojentanut tämän laatikon eteensä. Innossaan ei Feodora-rouva huomannut tätä estettä, vaan työntäytyi täyttä vauhtia sitä vastaan, josta seuraukseksi tuli se minkä sanoimme eikä hänellä sitten enää ollut halua uudistaa päällekarkaustaan. Hän vain iski Yrjölle kiukkuisesti silmää ja vetäysi vähän pois antaakseen nuorten ja kauniitten tyttäriensä ruusuhuulillaan parantaa niitä haavoja, joita Budukoff, herra ja rouva, olivat kapteenille saattaneet. Olisi vain Mimmi tämän nähnyt, ei hän suinkaan leppein silmin olisi sitä katsellut, etenkin kun kapteeni oli aivan tyytyväinen ja iloisen näköinen.

Tämän välikohtauksen jälkeen astui kapteeni Budukoffin seurassa konttoriin, missä heti tarjottiin teetä ja piippua. Yrjöä pyydettiin talon tyttärien seurassa virvokkeita nauttimaan. Kapteeni huomasi keskustelunsa aikana toimimiehen kanssa, että tämä oli suuri konna, mutta kauppa-asioissa paljon kokenut ja niihin perehtynyt. Vaikka Wulff tavallansa oli antanut tämän venäläisen toimeksi myydä lasti, oli kapteenilla kuitenkin täysi valta itse myydä se, jos hän sen tarpeelliseksi näki. Sen hän suoraan sanoikin Budukoff-herralle, josta tämä tuli vielä enemmän nöyristeleväksi, antaen kalliita vakuutuksia omasta hurskaudestansa, rehellisyydestänsä ja kunnostansa.

Ivana-herra koetti saada kasvoihinsa jonkun tapaista pyhimyksen ja hurskastelijan muotoa ja huudahti sitten: "antakaa, herra, minulle kymmenen prosenttia lastin myyntihinnasta, niin minä, sen vannon pyhän Yrjänän, p. Annan ja p. Vladimirin, sekä jalon suojeluspyhimyksemme p. Andrean kautta, en ota kopeekkaakaan enemmän enkä pienimmälläkään tavalla kisko teitä, sen lupaan ja vannon pyhästi."

"Ja saman lupaan minä", sanoi Feodora-rouva, joka oven takana oli kuunnellut keskustelua ja nyt toi viinapullon, minkä hän jykevästi laski pöydälle. "Ivana, sinä tunnet puolisosi, kopeekkakin yli kymmenen prosentin, kyllä tiedät."

Herra Budukoff päästi nenäreiästänsä vihellyksen ja nyökäytti vain päätänsä. "Olen tehnyt päätökseni", sanoi kapteeni. "Korkeampaa palkkiota kuin kuusi prosenttia lastin hinnasta en anna teille; otatteko sen vai ettekö? Geflessä neuvottiin minua asioitsija Lasareffin luokse täällä Helsingissä; hän sanotaan olevan rehellinen mies..."

"Varas, hylky, petturi, äsken päässyt Siperiasta", kiljui ja rähisi Budukoffin herra ja rouva vuorottain. "Te tahdotte perikatoani, aiotte tehdä minut ja vaimo poloiseni kerjäläisiksi. Oi Lasareffia, sitä hylkyä, eipä konsanaan; tiedän tekeväni vääryyttä perheelleni, mutta..."

"Muista tytär raukkoja, Budukoff", sanoi rouva, "muista Olgaa ja Katinkaa eläkä ota enempää kuin kahdeksan prosenttia."

Ivana herra kurotti nähtävästi liikutettuna kättänsä kapteenia kohti mutta se sai kajoomatta heilua ilmassa. Kapteeni nousi istumasta.

"Minä menen Lasareff'ille, sillä aika kuluu ja minä tahdon pian päästä lastistani", sanoi hän. "Jääkää hyvästi!"

Herra ja rouva Budukoff kiiruhtivat esille ja vaativat kapteenia melkein väkisin uudestaan istumaan sohvalle.

"Minä teen mieluummin työtä ilmaiseksi kuin laskisin tämän toimen Lasareff'ille", huusi Budukoff vinkuen. "Olkoon menneeksi kuudella prosentilla, kosk'en sitä voi auttaa, mutta armoton ja kova te olette, tässä käteni!"

Nyt kapteeni tarttui tarjottuun käteen ja puristi sitä niin kovasti, että Budukoffin pienet silmät vettyivät.

"Nyt ovat asiat selvillä, se on taattu, mutta sen sanon teille, kauppias Budukoff", lausui kapteeni, "että minä toivon tämän sodan aikana useamman kerran tulevani tänne. Jos nyt petätte minut, ette enää milloinkaan pääse kanssani tekemisiin, mutta jos olette rehellinen, saatte erityisen palkkion. Tämän sanon ja siihen saatte luottaa, että se on miehen sana."

Niitten kahdeksan päivän aikana, joina Salaman lastia purettiin ja myytiin, osotettiin sen kapteenille ja miehille suurta huomiota ja suosiota kaupunkilaisten puolelta, jopa itse kenraalikuvernöörikin, ankara kreivi Berg, kutsui kapteenin luoksensa aterialle ja osotti hänelle erityistä huomiota. Bomarsundin linnoitus Ahvenanmaalla oli sill'aikaa valloitettu ja vihollista odotettiin nyt tulevaksi Viaporin edustalle.

Salaman rauhallisesti purkaessa lastiansa Helsingin satamassa, sen vihollinen Dragon, kapteeni Seymour, ei ollut kaukana Helsingistä, odottaen "että hiiri lähtisi piilostansa ja suoraan joutuisi kissan kynsiin." Dragonin miehet toivoivat uhkapurjehtijan sinne, missä ei ollut aurinkoa eikä kuuta, sillä heidän täytyi ehtimiseen kiikkua mastoissa pitämässä vaaria eikö savu ilmaisisi Salaman tuloa. Ensimäinen luutnantti, mainion Froubrigden pojan-poika, tavattoman virkaintoinen ja vankkamielinen mies, toimitti vartiopalvelusta yhtä ahkerasti kuin halvinkin sotamies ja se ei tietänyt Salamalle hyvää. Mutta onneksi sille loppui Helsingin ja muittenkin Suomen satamain vartioiminen ja saartaminen siitä syystä, että kaikki liittolaisten sotalaivat kutsuttiin Bomarsundin linnoituksen valloittamiseen. Siksipä Salamakin, kun oli asiansa suorittanut, lähti helsinkiläisten onnea toivottaessa tiehensä ja pääsi Ahvenanmerelle, missä olisimme toukokuun lopulla taaskin saaneet tavata vanhan tuttavamme pyrkimässä Ruotsia kohden.

Tämä ilta oli kauniimpia, mitä kaukaisessa pohjolassa olla voi. Vieno, maan puolelta tuleva tuuli toi metsän ja nurmien hyvää tuoksua merelle. Joukko kalastaja-veneitä valkoisine purjeineen uiskenteli kuin joutsenet vähän aaltoilevalla veden pinnalla ja kullanpunainen aurinko kasti alista syrjäänsä veteen, muutaman tunnin kuluttua noustaksensa elähyttämään yökasteesta virkistynyttä maata. Lintuja tuli maalta laivan mastoihin ja köysiin, missä levähtäessään visertelivät. Päivän jalo tähti lähettää viinestänsä tuhansia kultanuolia, tulitus jota ei kukaan kuolevainen kykene jälittelemään. Pian jo tulee iltatähti näkyviin.

Muutamalta Ahvenan jaalan päälliköltä sai Salaman kapteeni kuulla, että Bomarsundin valloituksen jälkeen oli satamain sulku uudestaan alkanut. Onneksensa ei hän kuitenkaan tavannut vainoojiansa, sillä luultavasti oli Dragonin päällikkö muille liikkeellä oleville sotalaivoille ilmoittanut, että muuan ruotsalainen höyrylaiva oli päässyt Helsinkiin, ja tietysti oli laivan muoto ja tunnusmerkit samalla annettu tarkoin tiedoksi. Salamalla kyllä nyt ei muuta ollut kuin painolasti, mutta tyhjänäkin oli sillä tämän tähden pelkäämisen syytä. Hyvin iloinen oli siis kapteeni varhain auringon noustessa nähdessään Geflen rannan ja puolta tuntia myöhemmin onnellisesti tekemänsä matkan jälkeen laskiessaan ankkurin sen satamaan.

VIIDES LUKU.