Part 2

Mutta eräänä päivänä tapasi Elviira sisarensa istuvan syvästi miettivänä ikkunan luona, pää alaspäin ja käsi poskella. Muuten iloinen kuin visertävä leivo, Mimmi oli jo pitemmän ajan ollut synkkämielinen ja miettivä. Sisarukset rakastivat toisiaan rehellisesti eikä heillä ollut minkäänlaisia salaisuuksia. Elviira muisti nyt, että sisar viime aikoina vältti häntä ja etsi yksinäisyyttä, ettei hän enää ollut niinkuin ennen ja että kyyneliä usein näkyi hänen silmissänsä. Elviira tuli levottomaksi ja rupesi ajattelemaan. Sisaren tila arvelutti häntä ja hän tuli siihen päätökseen, että Mimmin raskasmielisyys ja mielenmuutos oli alkanut siitä päivästä, jolloin patruunan Pääsky-niminen laiva, jonka päällikkönä oli kapteeni Kaarle Milenius, Välimereltä tuli kotikaupunkiin Gefleen.

Kapteeni Kaarle Milenius ei ainoastaan ollut Geflen kelvollisimpia merikapteeneja, vaan luonteensakin puolesta jalo. Halvasta merimiehestä hän asteettain oli kohonnut kapteeniksi ja 26 vuoden iällä päässyt Pääskyn päälliköksi. Hän oli rohkea, uljas ja kestäväinen, ja kapteeneista se, jota kauppamies piti suurimmassa arvossa. Hänen muotonsa oli miehuullinen ja miellyttävä, katsanto uljas, vartalo solakka ja kaunis. Elviira pian huomasi, että sisarensa rakasti tuota uljasta kapteenia, ja kun tällä usein oli asiaa patruunalle, kävi hän tervehtimässä hänen tyttäriänsäkin, joten Elviira huomasi, että kapteenissa liikkui vastaavat tunteet. Heidän silmänsä puhuivat, mitä suu ei rohjennut lausua.

Heikosti hymyillen Mimmi oli vastannut sisaren tervehdykseen, ja taaskin vaipunut unelmiinsa. Elviira päätti saavuttaa sisarensa luottamuksen, sillä, arveli hän, iloa samoinkuin suruakin on kahden helpompi kantaa.

Hän nousi, astui Mimmin luokse, kääri käsivartensa hänen kaulansa ja suuteli hellästi sisarensa otsaa.

"Mimmi, sinulla on joku murhe kaivelemassa sydäntäsi, sen olen jo kauan huomannut", sanoi hän. "Entinen ilosi on kadonnut, samoin luottamuksesi minuun. Minä aavistan, mikä sinut tekee haaveelliseksi ja vähäpuheiseksi; sinä olet antanut pois sydämesi, sinä rakastat Kaarle Mileniusta. No niin, elä siitä punastu eläkä itke, luota vain minuun, kyllä asia isän kanssa hyvälle kannalle saadaan kun vain herra kapteeni itse on sinulle suosiollinen."

"Hän rakastaa minua", kuiskasi Mimmi, "mutta pidä mielessäsi, että minä olen rikas ja Kaarle varaton. Me olemme molemmin puolin tunnustaneet rakkautemme, mutta Kaarle pelkää isän halveksien hylkäävän hänet. Ihan äsken näin hänen menevän konttooriin. Hän ehkä tällä hetkellä pyytää minua. Oi miten sydämeni sykkii. Armas sisareni, jos en saa Kaarle Mileniusta puolisokseni, en milloinkaan mene naimisiin."

"Turhaan sinä pelkäät isää, sillä hän rakastaa meitä molempia hellästi, eikä muuta toivo kuin meidän onnea", lohdutteli Elvira sisartaan. "Sinun, joka aiot merimiehen puolisoksi, pitää olla rohkea ja luottavainen ja ajoissa tottua elämän koviinkin kohtaloihin, sillä meri on oikullinen ja ottaa saaliinsa, milloin ei luulisikaan. Malta nyt mielesi, odotetaan mitä seuraa rakastettusi keskustelusta isämme kanssa."

Sill'aikaa kuin sisarukset pakisivat keskenänsä ja Mimmi kokonaan purkasi sydämensä, oli kapteeni Milenius patruunan luona konttoorissa tekemässä samaa rikkaalle laivan reitaajalle, tunnustaen rehellisesti rakkautensa Mimmiin ja pyytäen häntä puolisoksi.

Patruuna kuunteli häntä tyyneesti ja keskeyttämättä. Kun kapteeni lakkasi, vastasi hän:

"Te sanotte, että te herra kapteeni, ja minun tyttäreni rakastatte toisianne eikä minun ole siihen mitään muistuttamista. Onhan se voimakas luonnon laki, että miehen ja vaimon pitää yhdistyä ja minä olen kylläkin tietänyt sen ajan tulevan, jolloin minunkin tyttäreni joutuvat sen lain alaisiksi. Enkä minä ole senlainen isä, joka vaatisin tyttäreni naimaan minun, eikä heidän mielensä mukaan. Niinikään en vaadi tulevalta vävyltäni rikkautta ja korkeaa säätyä, sillä rikkautta saa työllä ja toimella. Ja mitä säätyyn tulee, olen minä itse köyhän työmiehen poika. Niiltä puolin ei siis ole mitään estettä. Te olette nuori, kunnollinen ja uskalias, mutta..."

"Te sanotte kuitenkin 'mutta'; mitä se tietää?" kysyi kapteeni vilkkaasti.

"Se tietää sitä, että vaikk'ei minulla ole mitään muistuttamista tarjoukseenne tulla minun vävykseni, tahdon kuitenkin koetella intoanne ja kuntoanne", vastasi patruuna. "Tahdon tulla täysin vakuutetuksi siitä, että te ansaitsette tyttäreni ja sen rikkauden minkä hän kerran perii. Tähän asti olette laivan päällikkönä ollut minulle mieliksi, mutta se, minkä nyt uskon teidän tehtäväksenne, kysyy yhtäpaljon neroa ja rohkeutta kuin kokenutta merimiestäkin."

"Ja mikä se koetus on?" kysyi kapteeni uteliaana.

"Kuulkaa", vastasi patruuna, "minä olen kauppamiehenä tehnyt laskun, joka on hyvin rohkea, mutta jos se menestyy, antaa se hyvää voittoakin. Tiedot ulkomailta osottavat että sota pian syttyy toisella puolen Venäjän ja toiselta länsivaltain ja Turkin välillä. Silloin tulee Ranskan ja Englannin sotalaivasto Itämereen, Suomen ja Venäjän satamat tulevat saarretuiksi. Siitä seuraa elintarpeitten puute Suomen ja Venäjän Itämeren rantaisissa kaupungeissa. Ettekö luule niin käyvän?"

"Varsin varmaan", vastasi kapteeni.

"No niin, ettekö niinikään luule, että parhain pikakulkija höyrylaiva, jota johtaa rohkea ja taitava päällikkö, sekä luotsi, joka tarkoin tuntee Suomen saariston kaikki mutkat, voisi pettää satamain piirittäjiä ja viedä suomalais-poloisille suolaa, sokeria, kahvia, teetä, ryytejä y.m. sekä sitä paitse vähän rautaa ja lyijyä, ruutia ja kivääriä, jos ranskalaiset ja englantilaiset aikoisivat astua maalle? Luuletteko?" kysyi patruuna, salaperäisesti nauraen.

"Luulen ihan varmasti", vastasi kapteeni, "kun vain saatte kelvollisen höyrylaivan ja kapteenin sellaisen josta puhutte."

"Höyrylaivan hankkii Motalan konepaja vuoden kuluessa ja päälliköksi rupeette te ja tämä on se koetus, mille teidät panen", vastasi patruuna.

"Ja mikä on palkka, jos onnistun?"

"Tyttäreni avioksi."

"Mutta jos saarroksen särkijänä onnistun kymmenen kertaa ja yhdennellätoista joudun pinteesen?"

"Jos teitä silloin ei hirtetä, saatte kuitenkin tyttäreni, sillä tottahan kymmenen voittoa palkitsee yhden häviön", vastasi naurahtaen kauppias.

"Minä suostun tarjoukseenne", vastasi kapteeni. "Saadakseni tyttärenne, ei mikään yritys ole liian vaikea. Kyllä minä velvollisuuteni teen, se on varma."

"Se on hyvä; nyt sopii teidän mennä Mimmille kertomaan, että teillä on hyvä toivo päästä hänen herraksensa ja mieheksensä, mutta sopimuksestamme ette saa sanaakaan hiiskua. Tämä asia jääköön meidän kesken. Parin päivän kuluttua lähdette Motalaan tekemään sopimuksen höyrylaivasta. Siinä kohdin annan teille rajattoman valtakirjan. Se vain muistakaa: laivan pitää olla valmis tulevan vuoden ensi avovedeksi ja sen pitää olla lujarakenteinen pikakulkuinen ja paljon lastia vetävä. Minä ristin sen nyt jo Salamaksi ja salaman tapaisesti on se lentävä laineilla ja jättävä kaikki saarroslaivat taaksensa."

"Se tapa ja kyky millä te kehitätte aikeitanne, elähyttää ja kiihoittaa minua oikein kutkuttamalla, etenkin kun olen merimies. Minä soisin sodan jo olevan riehumassa ja Salaman valmiina alkamaan kiistansa Englannin ja Ranskan sotataivain kanssa."

"Minun puheeni on kauppamiehen tapaista, rohkean ja arastelemattoman keinottelijan tapaista, joka suuren voiton toivossa panee paljon alttiiksi", vastasi patruuna. "Rauhan kuten sodankin aikana tulee kauppamiehen olla valpas ja pitää vaaria mistä hyvää voittoa on saatavana. Sitä paitse teen minä suomalais-poloisille suoranaisen hyvän työn, olen jalona ihmisystävänä samalla kuin itse tahdon ansaita rahaa".

Kapteeni kiiruhti Mimmille kertomaan miten onnellisesti hänen keskustelunsa patruunan kanssa oli päättynyt. Hän sai toivoa, ja sillä oli jo paljon voitettu. Lempivä pari oli onnesta ja riemusta ihastuksissa, mutta kauan he eivät saaneet sitä nauttia. "Motalaan valmistelemaan Salaman rakentamista", käski patruuna, "siellä viivytte valvomassa sen valmistamista ja varustamista." Tämä käsky ei sietänyt vastaan sanomisia.

Kuten lukija tietää, oli Salama nyt valmis ja onnellisesti saapunut Gefleen. Ennen sanotusta syystä kysyi kapteeni patruunalta heti Mimmiä, jota hän ei ollut vuoteen nähnyt: sen vuoksi koetti hän kaikin tavoin lyhentää keskustelua patruunan kanssa, päästäksensä maihin morsiantaan tapaamaan, mutta kauppamies ei näyttänyt huomaavan hänen levottomuuttansa. Vitkaan ja vähittäin särpi hän viiniänsä ja tarinoi laveasti asioitansa.

"Kuten sanottu, minulla on kelvollinen miehistö valmiina astumaan laivaan", sanoi kauppias. "Niitä on 20 uljasta miestä, joitten joukossa kaksi varapäällikköä. Pekka Nord, paras luotsi ja peränpitäjä koko meidän seudulla, on teitä varten palkattu. Hän tuntee jok'ainoan lymypaikan, sataman, ankkuroimispaikan, luodon ja karin niin Suomen kuin Ahvenankin saaristossa. Mutta yrityksemme onnistuminen riippuu vähemmin miehistöstä, vaikka kyllä tarvitaan uljasta mereen tottunutta väkeäkin. Laivan nopeus, koneitten voima, rungon rakennus ja päällikön silmä ja kunto ovat pää-asia. Millaiset ovat koneenkäyttäjänne?"

"Oivalliset miehet molemmat. Carlsund itse antoi heille suosituslauseen", vastasi kapteeni.

"Hyvä; kun Salama nyt on lastissa, lähtee se Haaparantaan. Se on tarpeellista, jos joku sotalaiva saavuttaisi teidät ja rupeisi teitä tutkistelemaan. Silloin ovat paperinne selvät, mutta te ette menekään Haaparantaan vaan Helsinkiin, missä teidät avosylin otetaan vastaan, myytte lastinne ja tulette tänne ottamaan toista. Nyt tyhjennetään lasit ja noustaan maalle, sillä minä huomaan levottomuudestanne teidän ikävöitsevän Mimmiä yhtä paljon kuin hänkin ikävöitsee teitä."

Herrat lähtivät salongista ja nousivat kannelle, aurinko oli laskemaisillaan, lähettäen kultasateitaan maalle ja merelle. Väkijoukko satamassa oli lisääntynyt ja keskustelu eri ryhmissä ei muuta koskenut, kuin sitä uutta, komeata höyrylaivaa, mikä äsken oli siihen tullut. Sen tarkotuksesta oltiin eri mieltä, mutta oikein ei arvannut kukaan.

Tuskin olivat patruuna ja kapteeni päässeet kannelle; kun jo Yrjö Evert kiiruhti esille ja lakki kourassa asettui kauppamiehen eteen.

"Hyvää iltaa, kummi, nyt en laske teitä niinkään helposti", sanoi tuo rohkeapuheinen nuorukainen vähän ällistyneelle patruunalle. "Te tiedätte minun koko haluni ja taipumukseni hehkuvan merille ja että minä olen kelvoton lukemaan mutta ensimäinen kiipeemään taklinkiin; niinikään tiedätte minun turhaan hakeneen paikkaa. Nyt teidän pitää auttaa minua pääsemään merimieheksi!"

"Millä tavoin, poikaseni? Ovathan kaikki laivani pitkillä matkoilla, mutta minä olen luvannut sinulle paikan heti kohta, kun joku niistä tulee kotiin", vastasi patruuna.

"Eiköhän tämä komea höyrylaiva ole teidän, vai mitä?" kysyi Yrjö säihkyvin silmin.

"Onpa niinkin, sillä ei ainoakaan muu Geflen kauppiaista voi tällaista kustantaa."

"Te olitte kummini kun minä kastettiin suolattomalla vedellä, teidän pitää olla samoin kun nyt aion koetella, miltä tuntuu suolainen vesi. Kirstuni ja muut tarpeeni ovat valmiit. Elkää kieltäkö, sillä jos sen teette, ei laivallanne ole onnea."

Kauppamies naurahti, sillä nuorukaisen sanat huvitti häntä. Hän oli todellakin ollut Yrjön kummina ja oli hänen isänsä ystävä ja piti pojasta hänen uljaan ja nuortean käytöksensä tähden. Patruuna kuiskasi muutaman sanan kapteenille ja sanoi sitte Yrjölle:

"Kapteeni Milenius, jonka tässä näet ja joka on tämän laivan päällikkö, on minun puoltosanastani luvannut ottaa sinut laivaan ja tehdä sinusta miehen. Ole nyt reipas, nöyrä ja tarkkaava, kyllä kummisi näillä välipuheilla sinun toimeentulosi takaa. Varo, sinä riiviö, tiedä huutia eläkä noin kaulaani karkaa. Kiitä kapteenia, joka sinut otti, siinä kaikki."

"Sulimmat kiitokset molemmille", sanoi Yrjö äärettömästi ihastuneena. "Hei! nyt olen saanut merimiehen paikan ja huomenna varhain tulen minä kirstuineni laivalle."

Hän ryntäsi veneeseensä ja souti reippaasti kaupunkiin onneansa vanhemmilleen kertomaan.

"Reipas ja vilkas poika, tuo Yrjö Evert", sanoi patruuna kapteenille. "Vahinko olisi ollut, jollen olisi auttanut häntä toiveittensa perille pääsemään. Isä tahtoi häntä kirjamieheksi, mutta pojalla ei ollut halua siihen. Lähdetään nyt maalle, kapteeni!"

Sillä välin oli liittoutuneitten länsivaltain, Englannin ja Ranskan mahtava laivasto jo saapunut Itämereen. Ruokavarain ja hiilien ostoa varten tuli erityisiä niitten laivoja Pohjanlahden vilkasliikkeisimpien kaupunkien satamiin. Sellaisilla asioilla oli äsken kerrottujen tapahtumain aikana Geflen satamassa englantilainen Miranda niminen sotalaiva. Sen päällikkö, katteini Hall, ja I:nen luutnantti Cutler ynnä muutamia miehistöstä, oli tullut maihin. Kuten sanottu, oli patruuna Wulff'in Salamakin satamassa.

Seuraavana aamuna tuli Yrjö Evert, tuo "hylky", kirstuinensa Salamaan. Laiva siirrettiin rantasillan partaalle ja sitä ruvettiin lastaamaan. Katteini Hall, Mirandan päällikkö, katseli nähtävällä mielihyvällä tuota soreata laivaa. Kääntyen herra Cutlerin, Mirandan ensimäisen luutnantin puoleen, sanoi hän, osottaen Salamaa: "Oletteko huomanneet tuota laivaa?"

"Olen; se on Rattlerin luokkainen, vaikka vähän kookkaampi", vastasi Cutler.

"Se on rakennuksensa puolesta parhaimpia", lausui Hall, "ja minä olisin ylpeä, jos oman maani lippu liehuisi sen mastossa. Tuollaiset ovat oivallisia satamain sulkijoiksi ja rantain vartijoiksi."

"Samoin sulun särkijöiksikin", vastasi herra Cutler.

"Hm, sellaisten kanssa emme näissä vesissä joudu tekemisiin", vastasi katteini; "ruotsalaiset ovat liian toimettomia ajattelemaan tai yrittämään semmoista. Huomenna hankimme hiiliä ja ruokavaroja, sillä jo kolmen päivän kuluttua pitää meidän olla vartiopaikallamme. Varokaa, että pyöräköydet pannaan uudet. Jos elän ja mahdollista on, hankin tuon ruotsalaisen höyrylaivan piirustuksen. Kutsukaa soutomiehiä, sillä nyt lähden maalle."

KOLMAS LUKU.

Pekka Nord. -- Miten Salaman kävi sen ensimäisellä matkalla. -- Nenätön venäläinen. -- Suudelma on hyvä, kun se vain ei haise kynsilaukalta eikä pistä kuin karrikka. -- "Pojat vartioikaa tarkoin!"

Kahdeksan päivää oli Salaman katteini saanut "purjehtia lemmen merellä", s.o. saanut nähdä ja puhutella Mimmiä, mutta kahdeksannen päivän iltana oli Salama lastattu, sen paperit suoritetut ja kaikki valmiina matkaan lähdettäväksi. Patruuna oli kirjottanut venäläiselle kauppiaalle Ivan Bodukov'ille Helsinkiin Salaman tulosta ja pyytänyt häntä laivan toimimieheksi. Milenius katteini puristi Mimmin pientä, hienoa ja valkoista kättä jäähyväisiksi, lupasi kirjottaa hänelle Haaparannasta, sai patruunan viimeiset käskyt ja höyrysi varhain yhdeksännen päivän aamulla Geflen satamasta, välttäen vaaralliset Finn-karit ja suunnaten pohjoista kohden eteläisen merenkurkun lävitse. Aurinko nousi kauniina ja kirkkaana eikä ainoakaan pilvenhattara varjonnut sen säteitä, mutta kuitenkin oli aamu purevan kylmä, vaikka jo oltiin toukokuussa, kuten sanottu on. Kolkko pohjoistuuli puhalsi yli meren. Mutta jos kannella sai vilua kärsiä, kyllä konehuoneessa sen sijaan oli kuuma; siellä poltettiin parhaimpia Englannin kivihiiliä. Salaman koneet olivat suoraan vaikuttavat, sen vaakasuorat sylinterit yksinkertaisimpaa laatua. Konehuone ei ollut avarampi kuin 16 jalkaa pitkä, pannut olivat rakennetut 15 naulan paineelle joka neliötuumalta ja kun liian suuri lasti ei rasittanut laivaa, oli sen vauhti 12 solmuväliä. Miranda oli lähtenyt Geflestä neljä päivää varemmin kuin Salama. Sen luultiin yhtyvän päälaivastoon, jota johti vanha Napier ja oli nyt Hankoniemen lähellä Suomenlahdessa.

Sanoimme, että patruuna vakinaiseksi luotsiksi Salamallensa oli saanut taitavan ja paljon kokeneen Pekka Nordin. Pekka oli syntynyt pienellä Prestö-saarella Ahvenanmaan saaristossa, tuossa saari-, luotoja kariryhmässä, joita tuskin 25 penikulman matkalla Tukholmasta, on yhteensä 80 ihmisten asumaa ja 200 asumatonta saarta. Viittä penikulmaa lavea Ahvenanmeri eroittaa sen Ruotsista ja 3 penikulmaa leveä n.s. Kihti Suomesta. Niitten 15,000 reipasta ja hilpeää asukasta saa elatuksensa osittain maanviljelyksestä ja karjanhoidosta, mutta suurimmaksi osaksi kalastuksesta ja luotsaamisesta. He eivät mielestänsä ole ruotsalaisia eikä suomalaisia, vaan kerskaten olevansa ahvenanmaalaisia "aalantilaisia." He sanovat 10 neliöpenikulman suurta pääsaartansa mantereeksi; koko saariston ala tekee 110 neliöpenikulman paikoilla. N.s. manner-Ahvenalla on monta hyvää satamaa, joitten joukossa turvallinen ankkuroimispaikka Lumparen, johon voi mahtua koko Venäjän sotalaivasto. Sen rannalla oli luja Bomarsund'in linnoitus, johon saattoi sijoittaa 60,000 miestä. Vuosina 1742 ja 1808 valloittivat venäläiset Ahvenanmaan, mutta jälkimmäisellä kerralla karkoittivat saarelaiset venäläiset ja vangitsivat heidän päällikkönsä, majuri Neidhardtin. V. 1809 valloittivat venäläiset taaskin Ahvenanmaan ja siitä asti on se heidän vallassaan pysynytkin.

Pekka Nord oli siis Venäjän alamainen, mutta ei liioin rehellinen, sillä omasta mielestänsä hän oli ruotsalainen. Hänen asuntonsa oli Prestön-saarella ja ijältään hän oli jo kuudenkymmenen. Hänen ammattinaan oli laivojen luotsaaminen ja monta vuotta oli hän jo ollut luotsina niillä höyrylaivoilla, jotka matkailivat Tukholman, Helsingin ja Pohjois-Ruotsin kaupunkien väliä.

Vanha Nord seisoo jäykkänä Salaman komentosillalla, missä raikas pohjoistuuli liehuttelee hänen tuuheata, harmaata tukkaansa ja hänen vilkkaat silmänsä tähystelivät merelle. Tämä vankka ja harteva ukko on sellaisen saarimaan asukkaan oikea perikuva, jonka kasvot lapsuudesta asti ovat ahavoittuneet Itämeren tuulista ja joka siitä ajasta saakka on tutustunut vaaraan ja kuolemaan. Tuo ukko, vaikkei olekaan muuta kuin halpa luotsi, ei milloinkaan kiroo; hän juo lasinsa, kun joutuu koko yöksi valvomaan aaltojen loiskinnassa laivan kannelle, mutta juovuksissa ei kukaan ole häntä nähnyt. Hänen äänensä on voimakas, puheensa lyhyt. Hän on tyynimielinen silloinkin, kun moni merimies vapisee; hän tekee velvollisuutensa viimeiseen silmänräpäykseen asti, sillä hän on jumalinen ja rehellinen, täyttäen velvollisuutensa velvollisuuden tähden. Tämmöinen on Pekka Nord, ukko, joka seisoo uhkapurjehtija-laivan komentosillalla halvassa merimiespuvussaan.

Katteini Milenius tuli nyt laivan kannelle. Salama teki 12 solmun väliä vauhtia ja katteinin muoto loisti mielihyvästä. Olihan se hyvä vauhti, kun oltiin kulkemassa suoraan tuulta ja meren hyökyä vastaan. Valkeat pilvenhattarat varjostivat tuon tuostakin aurinkoa ja lunta rupesi pyryyttämään, joka siinä ilmapiirissä ei ole toukokuussakaan tavatonta.

Katteini astui luotsin luokse ja tervehti häntä ystävällisesti.

"Hyvää huomenta, luotsi, vieläkö näette maanrantaa lumipyryssä?" kysyi katteini. "Luultavasti on nyt rajuilma tulossa?"

"Kun kuu nousee, muuttuu tuulikin; luultavasti alkaa silloin lounainen", vastasi luotsi: "vasemmalla on Korkeakarin, oikealla Merihaaran majakka. Nyt sopii muuttaa suuntaa idemmäksi, jotta tulee näkyviin Matalakarin majakka. Jos ilma vastoin luuloani tulisi myrskyiseksi, niin me Matalakarin, Uussataman ja Korkeakarin majakkain johdolla vietämme yötä Ahvenan merellä."

"Mutta jos tulee hyvä sää ja esteetön näkö, mitä ehdottelette silloin?"

Luotsi heitti pitkän tiedustelevan silmäyksen kapteeniin. Häntä lienee miellyttänyt se minkä näki, sillä hän hymyili mielihyvillään ja vastasi:

"Silloin, katteini, käännetään suunta Ahvenan saaristoon, ei maataksemme yötä Sottungassa, kuten Suomeen menevät matkailija-laivat tekevät, vaan pyrkiäksemme yhä Hankoniemelle, ollaksemme auringon noustessa Helsingissä."

Nyt tuli katteinin vuoro tutkistellen katsella luotsia. Sen hän tekikin ja sanoi sitte:

"Te olette uskalias mies, luotsi, ja hyvin varma teidän pitää olla asiastanne kun rohkenette ehdottaa laivan johtamista yöaikana näitten lukemattomien saarien, luotojen ja karien välitse. Te lausuitte suuret sanat; saadaanpa nähdä, miten ne täytätte. Minä hyväksyn ehdotuksenne, joka kuitenkin riippuu säästä ja tuulesta."

"Minä luotan Jumalaan ja tarkkaan silmääni sekä siihen, että varmasti tunnen nämä vedet", vastasi, luotsi. "Muistakaa se, että olette sellaisen laivan päällikkö, jonka tarkoitus on pettää satamansulkijat sotalaivat ja onnistuaksensa täytyy sellaisen olla uskalias. Jos sotalaivat ennättävät oppia tuntemaan vedet ja väylät, kyllä sitte jo tulee vaikeaksi heitä pettää."

Katteinin keskustellessa luotsin kanssa oli lumipyry kiihtynyt ja ilma käynyt sakeammaksi. Etumastossa istui Yrjö Evert, komennettuna sinne tarkkaa vaaria pitämään. Siellä istui hän lumiäijän muotoisena, mutta mielensä oli reipas ja iloinen. Olihan toivonsa toteentunut ja hän päässyt merille, minne mielensä niin kauan oli hehkunut. Ilo lämmitti hänen sydäntänsä ja sai hänet unohtamaan sekä pyryn että pohjoistuulen.

"Onhan tämä oikein lystiä", jupisi hän itseksensä, "ja vielä lystimpi on, että vaikka kiikun täällä korkealla ilmassa, ensinkään en tunne merikipua. Mutta oikein susimainen nälkä minun on, ja olisipa jo mielestäni aika, että Edvard Ryd tulee päästämään minut, jotta saisin maistaa merimiehen muonaakin."

Edvard Ryd oli kuten Yrjökin nuorimpia miehiä laivalla. Mutta hän oli jonkun vuoden vanhempi kuin Yrjö ja kun hän jo oli tehnyt kaksi pitkää matkaa, toisen Amerikaan, toisen Välimerelle, oli hänen todistekirjassansa sanat: "hyvin kokenut", jommoista mainetta Yrjö ei voinut odottaa ennen kuin monta vastusta nähtyänsä. Ryd oli luotettava ja rivakka merimies ja oli Salamalla ottanut Yrjön erityiseen suojelukseensa.

Aamulla oli Ryd sanonut Yrjölle:

"Sinä ja minä saamme vuorotellen olla vartijoina mastossa. Ylös etumaston märsiin eläkä siellä huoli silmiäsi ummistella. Jos laiva tulee näkyviisi, huuda siitä ulos kannelle. Kun sinun tulee nälkä, hotki mahaasi meri-ilmaa; muuten tulen minä sinut päästämään, kun sopiva aika tulee. Iske kyntesi kiivetessä hyvin kiinni eläkä näytä arkurilta."

Se joka oli päälaellaan seisonut Presiosa-laivan ison maston huipulla, eihän se arastellut Salaman etumastoa. Kevyenä kuin orava ja vikkelänä kuin kissa, kiipesi hän köysiä myöten korkealle paikallensa ja lauloi siellä:

Koska ärjyvä tuuli käy purjehisin, Sepä mulle on riemua vaan. Josko kävisi purtenikin karihin, Sen saan kyllä irtaumaan.

Merirosvo jos tielleni sattuvi, sen Kiinni laivani kylläkin saa; Kita tykkien kuulia tuiskuvien Tuolle kuoloa tuo kamalaa.

"Tuosta tulee aikanansa kunnon merimies, se nyt on varsin varma", sanoi Edvard Ryd, joka kummastellen oli katsellut Yrjön reipasta mastoon kiipeemistä. "Siinä en pety, että tuo kerran on herra omalla laivallaan, jos vain saa elää ja pitkittää samoin kuin nyt alottaa."

Jopa nähtiin Yrjön kädellä varjostavan silmiänsä ja tarkoin tähystävän suoraan eteensä.

"Tuo suuri valkoinen pilvi, mikä näkyy kokasta suoraan, on joku laiva tai siirtyvä lumisade. Hiisi vieköön, se onkin purjeellinen höyrylaiva, sillä nyt näen savunkin. Julman suuri se onkin. _Höyrylaiva suoraan edessä_!" huusi hän alas kannelle.

"Höyrylaiva suoraan edessä!" kertoi kansivartija katteinille, joka vielä oli komentosillalle.

"Kiireesti, Willner, katsomaan, millainen sen asema on!" komensi katteini apumiestänsä, joka heti kiipesi ylös, mutta; ei ennättänyt edemmäksi kuin jo huusi:

"Peräsin tiukasti vasemmalle, sillä olemme toisiamme jo vallan lähellä."

Salaman peräsin muutettiin silmänräpäyksessä, kuten käsketty oli. Peräsimelleen kuuliainen laiva kääntyi heti oikealle. Se valkoinen pilvi, minkä Yrjö oli huomannut, näkyi nyt ihan lähellä Salaman toisella puolella. Se oli Miranda, katteini Hall, joka avoimilla purjeilla ja puolella höyryllä liikkui vartija-asemallansa, joka ulottui Ahvenanmeren suusta lähes Ruotsin rantaan, Svartklupin majakkaan asti.

Salamaan kuului laivapillien ja komentosanojen ääni vastaantulevalta sotalaivalta. Samalla jymähytti Miranda merkkilaukauksen ja nosti englantilaisen pysäyskäskylipun -- tämä kaikki käskyksi Salamalle tulla sotalaivan viereen tutkittavaksi, mitä laivassa oli ja millä asioilla se liikkui.