Part 3

Niin maamme tulevaisuus Myös meille hohtakoon, Kuin pyhä templi tuolla, Ja meitä kutsukoon! Se hohto sydämemme Innolla täyttäköön, Ja vauhti rientojemme Sen ilmi näyttäköön!

Hei! Soutakaamme veikot Ja siskot armahat! Me kilvan soutakaamme Ett' aallot vaahtoisat Vierellä venehemme Hilpeinä hyppelee Ja kokka mahtavasti Edessä kohisee.

Ja laulakaamme kaikki Nyt täysin sydämin, Kuink' on tää maamme kallis Ja meille rakkahin, Mut Herrallemme harras Myös kiitos kohotkaan, Ett' armostaan loi meille Näin armaan isänmaan!

_Juhani Pietari Hannikainen_.

Synnyinseutuni.

Mieltäni kun painaa murhe musta, Luokses silloin, etsein lohdutusta, Rauhaa pyytäin, pyrkii aatoksein: Siellähän ain' ennen löysin hoivan, Siellä, vaivoissani avun oivan Rakkahiltani sain tuskillein.

Riemua kun sydämeni saapi, Ihanuus kun mieltäin innostaapi, Kirkkaana oot silloin muistossain: Muistan kuinka riemut puhtahimmat, Kuinka tunteet ihanimmat Helmassasi tuntea mä sain.

Sydämeni sykkää yhä sulle! Maailmain ja kotimaani mulle Muinon olit, seutu armahin. Laajemmiksi kasvoivat ne sitten; Mutta mielestäni yhä niitten Vielä olet helmi kallihin.

_Kaarlo Kramsu_.

Santavuoren tappelu.

Santavuori, surun synkän mieleeni saa sana tuo! Santavuorell' liikkui kuolo, siellä vuosi hurmevuo. Kaikukohon sieltä nytkin jälkeen vuosisatojen Taru pinni taistelusta, saatu haudoilt' urhojen.

Taisteltihin lakkaamatta varhain aamust' alkaen, Illan tullen loppui vasta kuolon leikki verinen. Illan tullen talonpoikain toivo vaipui kuolemaan, Vaipui, niinkuin päivä kirkas vaipui länteen sammumaan.

Raikkahasti raikui silloin riemuhuudot sotilain: Sorrettujen huokaukset hukkui riemuun sortajain. Huudot kuullen, kuoleva nous talonpoika istumaan, Kuolon kalme kasvoissansa, pilkan hymy huulillaan.

"Riemuitkaatte", niin hän huusi, "rikoksista riemuitkaa: Murrettu on Suomen kansa, sorrettu on Suomenmaa! Riemuitkaatte siitä, että päivän peitti musta yö, Riemuitkaatte siksi, kunnes koston hetki vihdoin lyö."

"Toivehemme halla kylmä kyllä kuolettanut on, Urohomme urhe'immat sortuneet on kuolohon; Mut ei talonpojan voima murtunut oo vieläkään: Vartomaan hän tottunut on, tottunut on kärsimään."

"Nähneethän jo usein oomme, kuinka koko vuoden työn Kova onni kukistaapi, tulless' yhden hallayön; Mut ei silti mieli murru eikä murtua se saa: Kesää uutta toivokaamme, se voi kaikki parantaa."

"Kesä uusi koittaa vielä, vaikka kauan viipyiskin, Kansa uusi nousee silloin, kansa mielin hehkuvin. Sortajansa sortamalla, onnehen sen käypi tie; Mutta riemuhuudot teiltä kadoksissa silloin lie."

"Riemuitkaatte rikoksista nyt te kansan sortajat, Nythän valta teidän onpi, nyt te ootte voittajat. Tuhotöistä riemuitkaatte, teidän onpi hallayö, Mutta seuraukset senki poistava on kansan työ."

Näin hän lausui. Sammuneena silmänsä jo ummisti, Kuollehena kuollehitten päälle päänsä kallistuu. Taivahalla kirkkahasti kimaltelee tähtivyö, Yli Suomen lepää synkkä Nuijasodan hallayö.

_Kaarlo Kramsu_.

Vanhus.

"Lepoa vanhus itsellesi suo. Mit' auttaa sua raataminen tuo?"

"Ja raskaaksi sinulle käypi työ; Mi kädessäsi kirves puuta syö."

"Teit työtä nuorna; nyt jo vanha oot: Nyt vuorostansa nuoret raatakoot."

Vakaasti vanhus silmäs puhujaa: "Ei tehtäväänsä kesken jättää saa."

"Mä raadoin ennen käsin voimakkain; Nyt heikontunut lienen voimiltain."

"Mut miksi työstä kesken luopuisin? Työalan määräs Luoja kullekin."

"Ken jättäis työnsä Luojan säätämän? Työaika onpi aika elämän."

"Sentähden raadan, raadan täällä vaan Siks, kunnes kutsun Luojaltani saan."

_Kaarlo Kramsu_.

Unen tullessa.

Hiljaa, hiljaa! Ilta on. Taivas tummeneepi. Luonto tyyntyy lepohon, Maa jo himmeneepi.

Haukottava hämäryys Pirtin pienen täyttää. Pärekin jo pihdissään Pienemmästi näyttää.

Tuutusessa tummemmin Keinuu leino lapsi -- Alkaa armas äitikin Tulla tummemmaksi.

Sitte saapuu unonen, Päreen sammuttaapi, Pitkin pirtin penkkejä Hiljaa hamuaapi --

Istuvaiset nujertaa Vitkon vuotehelle, Pitkälleen jo äidinkin Kaataa kätkyelle.

Yö jo on ja hämynen Pirtti unelmoipi. Sirkka uunin korvassa Tyytyväisnä soipi -- --

_Jooseppi Mustakallio_.

Paimenen pyhä.

Kaukaa kuuluu kumahellen Ääni kirkon kellojen. Tuota tarkkaa säikähdellen Mäellä paimentyttönen.

Tuota tarkkaa -- -- Kyyneleitä Vierii vienoposkilleen -- -- Silloin sana tuulten teitä Syöksee immen sydämeen:

"Älä itke, paimen pieno! Herra kuulee tässäkin!" Silloin vaipuu tyttö vieno Maahan, Herran jalkoihin --

Pyhävirttä huminoipi Sitte maa ja taivaskin -- Mäeltä mäelle sana soipi: Herra kuulee tässäkin!

_Jooseppi Mustakallio_.

Pääskylle.

Et silloin, pieni pääsky, Sä laula riemuten, Kun meill' on kylmä talvi Ja maa on valkonen --

Vaan silloin Niilin luona Sä, surren oksalla, Siipeesi peität pääsi Näät unta Suomesta.

_Jooseppi Mustakallio_.