Part 47

[16] Tätä todistaa muun muassa se ristiriitaisuus, jota usein havaitaan saman kuvauksen eri kohdissa. Kun esim. Pohjolan tupa on "sivulta yheksän syltä, päästä seitsentä leveä", niin sitä seikkaa, ett'ei kukon ääni laesta kuulunut maahan eikä koiran haukunta perästä ovehen asti, ei voi käsittää muuksi kuin kuvaannolliseksi lausetavaksi, hyperholaksi. Se leikillinen tapa, jolla puhutaan Pohjolan isosta härästä, osoittaa niinikään, ett'ei sitä juttua saa katsoa totiselta kannalta, vaan että Runotar lystillisellä liiennyksellä kuvailee noita suuren suuria häävalmistuksia Pohjolassa. Ja onhan tällainen leikillinen puoli-iva ihan suomalaisen luonteen mukaista. -- Tällä en tahdo kuitenkaan väittää kaikkien Kalevalassa löytyväin suurennusten olevan tätä laatua.

[17] Samaa laatua ovat Egyptiläisten äsken löydetyt demootiset historiankertomukset, vrt. G. Ebers'in kirjoitusta "Neue Ergebnisse der ägyptologischen Studien auf dem Gebiete der hieroglyphischen Volksschrift", Deutsche Rundschau 1880, Heft 8. siv. 274.

[18] Psaltari, 104:s psalmi.

[19] _K. Lehrs_, Pop. Aufsätze aus dem Alterthum vorzugsweise zur Ethik und Religion der Griechen. 2:nen pain. Leipzig 1875. Siv. 204. Vrt. mainitussa kirjassa erittäinkin kirjoitus "Zeus und die Moira", sivv. 200-231.

[20] Aisch. Eum. 534-537; _ygieia foeron_, mielen eli hengen terveys, on tietysti sama kuin _sofrosyne_.

[21] Niin esim. Aristoteleen käsityksen mukaan; vertaa: J.F. Perander. Aristoteles' Idealstat, siv. 3-5 y.m.

[22] Yrjö Koskinen lausuu siitä (Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa, siv. 50): "Romalaisille oli itse kansallisuus ainoastaan välikappaleena -- nimittäin valtion tarkoitusperää varten. Roma oli valmis vastaan-ottamaan kaikkia kansallisuuden-aineita ja muodostelemaan omaa kansallisuuttansa niiden mukaan. Koko maailma saattoi mahtua Roman kansalliseen elinrakennukseen sillä ainoalla ehdolla, että maailma itse mukaantui Roman valtio-aatteen alle. Roma oli sen vuoksi aivan omansa valtiollisesti sulattamaan, koska se oli aivan altis kansallisesti sulautumaan".

[23] Vertaa Deutsche Rundschau, 4:ter Jahrg. 1877: E. du Boys- Reymond, Culturgeschichte und Naturwissenschaft, sivv. 225, 226.

[24] Vrt. Vischer, Aesthetik II § 450.

[25] Kuvaus löytyy saksalaisen runoilijan "pappi Lambrecht'in" Alexanderslied'issä (12:nelta vuosisadalta).

[26] M. Carriere on teoksessaan "Die philosophische Weltanschauung der Reformationszeit" miellyttävällä tavalla esittänyt tämän aikakauden filosofiset mietinnöt ja erittäin selittänyt Giordano Bruno'n systeemin ja merkityksen, niinkuin myös seuraavan aikakauden nerokkaan ajattelian Jakob Boehme'n tärkeyden filosofisen ajattelun historiassa.

[27] King Richard II, toinen näytös, 1., muutamissa painoksissa 2:nen n., 2.

[28] King Richard II, I. 3.

[29] Elämä on unelma, I, 4.

[30] Vrt. Vischer, Aesthetik III, s. 1418.

[31] Lyyrilliset runot, sekä hengelliset että maalliset, ovat riimillisiä ja kokonaan korolle rakennettuja eikä niissä laajuudesta huolita ollenkaan; ne ovat usein varsin sulosointuisia, mutta uuden-aikuisten kielten tapaan; esimerkkinä olkoot seuraavat keskiaikaisen virren säkeet:

Ut axe sunt serena nocturna sidera, Ut verna sunt amoena in campis lilia: Sic virgo caritatis es flore fulgida, Sic mater caritatis es rore limpida!

Yhtä uuden-aikaiselta soi seuraava tunnetun juomalaulun säkeistö keskiajalta, erään Saksalaisen tekemä:

Meum est propositum in taberna mori, Vinum sit appositum morientis ori; Tunc cantabunt laetius angelorum chori: Sit Deus propitius huic potatori!

Bürger'in onnistuneen saksalaisen käännöksen tästä pätkästä pitää Jakob Grimm todistuksena puheena olevan laulun perin saksalaisesta luonteesta, ja totta onkin, että se paljoa enemmin muistuttaa germanilaisten runoilijain (esim. Bellman'in) stroofeista kuin Horation runoista. Mitä runomittaan tulee, niin latinankielen tuntija pian huomaa, kuinka mielivaltaisesti tavuitten laajuutta kohdellaan, kun aivan arvelematta pannaan toisilleen loppusoinnuiksi: mori, ori, chori, potatoori. (Vertaa: Carriere, Die Poesie. Zweite Aufl. Sivv. 168, 169).

[32] Tämän ajatussarjan tarkempi perusteleminen veisi liian pitkälle ja on ulkopuolella tämän teoksen tarkoitusta. Mitä Jumalan persoonallisuuteen tulee, kts. muun muassa Herman Lotze, Mikrokosmus, III. Sivv. 549-580 (4:s pain.).

[33] Luulen nykyaikana tarpeettomaksi varoittaa lukijaa siitä väärästä käsityksestä, että aatteet muka olisivat jotain itsekseen olevaista, joka reaalisuudessa vaan ilmaantuu eri muodoissa. Niitä tulee tietysti ajatella perikuviksi, mielteiksi, Jumalan tai ihmisen hengen muodostamiksi.

[34] Toiselta puolen taas suomalaisen "ihanuus" sanan käytäntö on laajempi kuin saksalaisen sanan, esim. ihana toivo, elämän ihanuus.

[35] Tunnettua on, että näillä sanoilla osittain -- murteellisesti -- on toisetkin merkitykset kuin tässä mainitut (esim. sanoilla "soma" ja "sievä"); mutta tärkeätä on, että käsitteet tarkasti erotetaan toisistaan, ja kirjakielessä näiden merkitykset jo ovat ruvenneet tähän suuntaan vakaantumaan.

[36] Kant, Kritik der ästhetischen Urtheilskraft, § 25. "Erhaben nennen wir das, was _schlechthin gross_ ist." -- -- "Das Letztere ist das, was über alle Vergleichung gross ist." Ja edempänä: "Erhaben ist, was auch nur denken zu können ein Vermögen des Gemüths beweiset, das jeden Masstab der Sinne übertrifft."

[37] Vrt. ylevyydestä: Vischer Aesthetik, I §§ 84-116 (siv. 221-227).

[38] Ingmanin suomennoksen mukaan.

[39] Vischer, Aesthetik I, §§ 100, muist. 2 (sivv. 250, 251).

[40] Hor. Od. III, 3.

[41] _Intohimo_ on tietysti tarkasti erotettava _innosta_, joka on hartaan tunteen ja tehokkaan toiminnan yhdistys jonkun hyvän asian toteuttamiseksi, ja _innostuksesta_, joka on hetkellinen ja enimmiten pysyy paljaana tunteena.

[42] Julius Caesar, V, 5, P. Cajanderin suomennoksen mukaan.

[43] Vertaa, mitä näihin traagillisuuden lajeihin tulee: Vischer, Aesthetik I, §§ 130-139 (sivv, 300-321).

[44] Shakespeare, Myrsky, IV, 1. (P. Cajanderin suomennoksen mukaan).

[45] "Siveellisen vastariidan traagillisuus" ei olisi sopiva nimi, koska edellisessä siveellinen vastariita on pantu kaiken varsinaisen traagillisuuden ehdoksi.

[46] Kaikuja Hämeestä I, Traagillisesta periaatteesta Kullervossa.

[47] K. J. Bergbom, Det historiska dramat i Tyskland, siv. 47.

[48] Kun ennen olen sanonut (Runous ja runouden muodot, I.) Runebergin, joka pääasiallisesti edustaa suoraa kauneutta, "Salaminin kuninkaissa" karttavan "traagillisuuden syvempää ristiriitaisuutta, tuota syytöntä syyllisyyttä", niin tämä lausunto oikeastaan tarkoittaa Leontesta; päähenkilö Leiokritos sitä vastoin on täysin traagillinen. Mutta hänenkin syyllisyyttänsä on sen kautta lievennetty, ett'ei Leontes kuole ainoastaan Leiokriton iskusta, vaan Rhaisteen tikarilla jo ennestään on Tuonelaan vihitty. Muistettava on kuitenkin, että Leiokriton varsinainen syyllisyys ei ole siinä, vaan väärän vallan anastamisessa. -- Mutta kertomarunouden alalla, suurenlaatuisessa "Fjalar" runoelmassa, on Runeberg kohonnut korkeimpaan, syvämielisimpään traagillisuuteen.

[49] Vrt. Vischer, Aeshetik, I, siv. 318.

[50] Vischer, Aesthetik I, § 212.

[51] Miten ihanteet esiintyvät eri kansoissa, on esitetty teoksessa "Runous ja runouden muodot", I, luvut IV-XII.

[52] Toisessa merkityksessä käytetään välisti _styyli ja taidetapa_ sanoja, kun niillä yleensä osoitetaan sitä tapaa, jolla tekniikan avulla koetetaan ihannetta esittää. Siinä mielessä sopii puhua huonostakin taidetavasta. Koska taiteiden historiassa vielä kehittymättömillä ja vaillinaisilla, jopa pilaantuneillakin suunnilla saattaa olla jommoinenkin tärkeys, käytetään historiallisessa merkityksessä niistäkin usein "styyli" sanaa (esim. rokokostyyli rakennustaiteessa, Guarini'n styyli Italiassa j.n.e.).

[53] Vischer, Aesthetik, III, sivv. 134-138.

[54] Vapautettu Jerusalem XII, 59.

[55] Vrt. Runous ja runouden muodot. I.

[56] _Klassillinen_ on paitsi sitä, niinkuin tunnettu on, sama kuin "mallikas", "mallikelpoinen" ylimalkain.

[57] Vrt. erittäin: Runous ja runouden muodot, I, missä puhutaan Shakespearen runoudesta.

[58] Vrt. runous ja runouden muodot, I.

[59] Muistettakoon, mitä ennen on sanottu tyyppien ja varsinaisten luonteiden erotuksesta (I kirja).

[60] Hauskan ja lavean esityksen eri aikojen ja kansojen luonnonkuvauksesta ja luonnontunteen erilaisuudesta sisältää A. v. Humboldtin "Kosmos", toinen osa, sivv. 6-75.

[61] Katso I kirjaa.

[62] Vertaa: I kirja.

[63] Od. XIII, 96-112.

[64] Aiskh. Pers. 428-430 (Hartungin painoksessa).

[65] Vrt. Lehrs, Populäre Aufsätze aus dem Alterthum, 2:nen painos: Die Nymphen (Natur), sivv. 111-140.

[66] Od. V. 63-74.

[67] Oid. Kol. 668 seurr.

[68] Humboldt, Kosmos II, siv. 14.

[69] K. esim. Hor. Od. I, 9. ja erittäin IV, 7.

[70] Humboldt, Kosmos II, sivv. 27-29.

[71] Kosmos, II siv. 68.

[72] P. Cajanderin suomennos.

[73] J.H. Erkon Aino, siv. 13.

[74] K. Forsmanin suomennoksen mukaan.

[75] Että sitä rakkaudella painettaisiin rintaa vastaan, annettiin luonnolle jalompi arvo: kaikki osoitti pyhyyteen perehtyneille kansoille Jumalan jälkeä.

[76] Kaikki runous on _aaterunoutta_, s.o. aatteisiin perustuvaa, aatteita kuvailevaa; mutta _ajatusrunoudessa_ on ajatuksella tärkeämpi sija kuin ilmiöin kuvailemisella.

[77] Vrt. Godenhjelm, Lyhyt Runous-oppi.

[78] F. Th. Vischer, Aesthetik, III, s. 1219.

[79] Vrt. Moriz Carriere (Die Poesie, s. 102), joka vähän polemiseeraamalla ilmoittaa sen omaksikin mielipiteeksensä.

[80] Macbeth II, 2.

[81] Sitaatit Shakespearestä sekä tässä että muualla P. Cajanderin suomennoksen mukaan.

[82] O. Relander, Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa lyyrillisessä kansanrunoudessa. Siv. 280, 281. -- Tekijä mainitsee myös muutamia muita vertauksen muunnoksia ja kuvanmuotoja, jotka koskettelevat vertauksen alaa.

[83] Antonius ja Cleopatra V, 2.

[84] Vertaa: Vischer, Aesthetik III, siv. 1228, 1229.

[85] Katso Vischerin oivallista selitystä: Aesthetik III, siv. 1237.

[86] O. Relander, Kuvakielestä j.n.e., sivv. 281-283.

[87] Vertaa: Lyhyt Runous-oppi, siv. 25.

[88] Muutamat eivät pidä näitä syytä ja vaikutusta koskevia tapauksia oikeina metonymioina tai kuvaiminakaan. Siitä mitä ylempänä on mainittu, ilmenee kuitenkin, että ainakin useat tällaiset metonymiat ovat todellisia kuvalauseita. Vrt. Vischer, Aesthetik III, sivv. 1223, 1224.

[89] Katso: Kuvakielestä j.n.e., siv. 284 seurr.

[90] O. Relander, Kuvakielestä j.n.e., sivv. 184-195 ja 2S6.

[91] Tarkempi esitys runomitta-opin alkukäsitteistä niinkuin myös kaunistuskeinoista ja tavallisimmista runomuodoista on kirjassani "Lyhyt Runous-oppi", sivv. 32-64, johon pyydän saada viitata.

[92] Tässä en ota lukuun, että antiikisessa runoudessa runojalka voi muodostua useammastakin kuin kolmesta tavuusta.

[93] P. Cajanderin suomennoksen mukaan, joka tässä kohden noudattaa alkuteosta.

[94] Kuitenkin on poikkeuksena huomattava semmoisia sanoja kuin saksassa _wunderbar, Vertraulichkeit_ ja ruotsissa _tålamod, innerlighet_, joiden viimeinen tavuu on sivukorollinen. Mutta sivukorko ei ole näissä kielissä läheskään niin tarkkojen sääntöjen alainen kuin suomessa.

[95] Niinkuin esim. saksalaisessa säkeessä: "Denn blinder Missverständnisse Gewalt" viimeinen tavuu sanassa "Missverständnisse", tai ruotsalaisessa säkeessä: "Och strålande igen" viimeinen "strålande" sanassa. Nämä tavuut ovat samanlaisia kuin -nen tavuu suomalaisessa säkeessä: Vaan hirmuinen on valkea.

[96] Ett'ei muinaisrunoissa ole tällaisia koko sanaa vastaavia säkeitä, tulee, niinkuin Ahlqvist väitöskirjassaan huomauttaa (Suomalainen runousoppi kielelliseltä kannalta, s. 29), siitä, ett'ei yksi sana voi tehdä värsyä; "sillä värsy on järjestetty yhteys useampia sanoja".

[97] Vrt. Ahlqvist, Suomalainen runous-oppi kielelliseltä kannalta, siv. 23.

[98] Vrt. Ahlqvist, ylläm. teos ja Genetz.

[99] Usein muinaisrunoissa, vieläpä Kalevalassakin, ja vielä useammin myöhemän ajan kansanrunoilijoilla, tavataan lyhyitä pääkorollisia tavuita edempänäkin säkeessä; mutta sellaiset säkeet kuin esim. "kukas sanan saatantahan?" tai "läksi jänis juoksemahan" poikkeavat tavallisesta rytmistä ja ovat joka tapauksessa säännöttömyyksinä pidettävät.

[100] Tämän kirjan alkuosassa en tahtonut käyttää _havainto_ sanaa välittömän aistillisen tiedon merkityksessä, koska se oikeastaan osoittaa toista käsitettä. Mutta koska tämän sanan käytäntö mainitussa merkityksessä sen jälkeen on vakaantunut, pidän paraimpana kirjallisuudessa pysyttää tätä merkitystä.

[101] Katso: Herder, Stimmen der Völker in Liedern, "Vorrede der Volkslieder".

[102] Niitä näytelmiä, joita tavataan sivistyskansojen vanhimpina aikoina, niinkuin draamallisen taiteen alkeita kreikkalaisilla tai nytkin vielä monella luonnonkansalla, esim. voguuleilla (k. Ahlqvist, Unter Wogulen und Ostjaken, sivv. 124-127), ei sovi pitää varsinaisina draamoina, vaikka niissä kyllä saattaa ilmaantua vilkasta ja tarkkaa huomiota osoittavaa olojen kuvailemista.

[103] Vrt. J. Krohn.

[104] Miten Kalevalassa sivutoiminnat ja välikertomukset ovat yhteydessä päätapausten kanssa, on J. Krohn osoittanut kirjallisuuden-historiassansa.

[105] Krohnin kirj. hist. sanotaan alun olevan Kalevalassa suhteellisesti pitemmän kuin Homeron runoelmissa.

[106] Shakespearen Othello.

[107] Vrt. Vischer, Aesthetik III, s. 1384.

[108] Vrt. Vischer III, 1386 seurr.; Aristoteleen Runous-oppi 1. 6.

[109] Vrt. Vischer, Aesthetik. III, s. 1398.

[110] Vrt. Gustav Freytag, Die Technik des Dramas. Sivv. 92- 96.

[111] Vrt. Gustav Freytag, Die Technik des Dramas {3:s painos), sivv. 100-120 sekä 164-166 ja 167-181, jota esitystä seuraavassa yleensä olen noudattanut. Mainittakoon vaan, että Freytagin "tragisches Moment" olen nimittänyt _käänteeksi_ ja ainoastaan _alenevaksi toiminnaksi_, mitä Freytag osoittaa sanalla "Umkehr" (= "fallende Handlung").

[112] A.E. Ahlqvist, Unter Wogulen und Ostjaken.

[113] Kreikaksi _tragoodia_, sanoista _tragos_, pukki, ja _oodee_, laulu.

[114] Kreikaksi _koomoodia_, sanoista _koomee_, kylä, ja _oodee_, laulu.

[115] Meillä mainittu teos "Vasantasenan" nimellä on tunnettu Pohlin saksalaisesta mukaelmasta, jonka Irene Mendelin on suomentanut.

End of Project Gutenberg's Runous ja runouden muodot, by B. F. Godenhjelm