Part 3

XI. Sången.

Väinämöinen råkar i ny förlägenhet; räddar sig åter från en lifsfara, och öfverkommer lyckligen till andra stranden.

_Saunatar_ on soaren neiti, Pesulan pieni emäntä Ammensi korvoa kolmet, Soahvia satoa viisi; Voahellaan valutteloopi, Tyrskyllään tirskutteloopi, Kynsin pienin kylvettääpi. Hoikin sormin hierteleepi, Lykkejä lykerttelööpi, Hieroa hivutteloopi: 10 "Puhas, puhas pulmuiseni, Valmis, valmis varpuiseni Männä tuonnek tointuuallen, Onnelaisten noatikoillen, Taivalaisten taipaleellen, Pesän Runon penkerillen, Laulu-linnan liepehillen, Rannoillen ikuisan rauhan, Kussa kuullut kuunteloovat, Autuat asuskeloovat; 20 Kussa muistot muhkiammat, Mainittavat, mahtavammat. Isommat ikuistetahan, Vaipumasta varjellahan."

Saunastahan soatuammo, Pesulasta peästyämmö, Saunahatar soaren neiti, Pesyttäri pieni piika Hullust huusi hujahutti, Yli salmen sanan soatti: 30 "Venet tuokee Väinämöillen, Laivan loatu-laulajallen, Peästääksenne peä-runojan Nuoillen rannoillen runojen, Lauluin taivaan laiturillen!"

Soaren miehet nuon sanoovat, Uhkaavat salmen urohot: "Mänköön hiisi hiihtämähän, Lähköön lempo liesumahan Tietä tällen tieturillen, 40 Jälet jalon jaksajallen, Voiman tuulen voipahallen, Myrskyjen musertajallen! Oommo ennen nuoita nähnyt Myrrys-miehiä hyviäik, Velhoja verrattavia, Lumojaan lukeilevia, Noitujaan nostelevia; Voan ei ouk mokoma miesi Ennen näissä nähtyvissä 50 Kulkenut merellä meijän, Soatettu selän ylitek, Kuin tämä pukarin poika, Tämä ohvatta olia.

"Väitikäs on Väinämöinen, Suka suurin suvussamme. Jopa meijät noitui nuohin Alloihin avauntuvihin, Pohjahan puvottavihin, Uroisten upottavihin, 60 Miestehen mänettävihin. Jos hänet Runolaan soamme, Lauluin linnaan lasketaamme, Teköö linnasta lihoa, Luuksi lauluin laitostamme, Rustoiksi runoiliamme, Sorkiksi soitteliamme."

Saunatar emäntä soaren, Pesyttäri piika pieni Päivitteli Väinämöistä: 70 "Minnek peäset Väinämöinen, Kunnek ystäväin yritet, Lähet lankoini pakohon Näistä karista kovista, Luotoista lumottuneista, Kivisiä kirrottuneista, Poasista pakottuneista?"

"Mitäpä minun tuloopi, Ollaksein oletteloopi Saunattaren salvoksissa, 80 Pesyttären peittehissä? Eip' ouk ennenkään minua Hyvät piijat hyljänynnä, Vaimot väliin vaihtelunna, Tyttäret typäräyntynnä."

"Pa'e tästä Väinämöinen Näistä karista kovista, Luotoista lumottuneista, Kivistä kirrottuneista, Poasista pakottuneista, 90 Riutoista riivattuneista!"

"Kipeeksi kivillen moata, Paha poaen partahalla; Voara suuri, voara pieni Louhoin lomissa levätä, Nurmella nukahtamahan.

"Ennenkuin ehto tuloopi, Oamu toinen alkaneepi, Lepäät kuin lahoa puuta Toukilla syvältä syöty; 100 Makoot kuin vesi-hakoa Suon-muassa murtununna, Turtununna, turvonunna, Tuhansittain turmeltunna.

"Koska päivä peättyneepi, Ilta-puol' lähestyneepi, Kitku nousoopi kivistä. Häki hiekasta hikoupi, Auveret alenteleksen, Haikuavat haisut kaikki; 110 Sumut suuret, usmat pienet Kohoovat joka kohasta; Hämärässä höyryvässä Hakkaroivat hartahasti, Katkuvat katkerammasti, Ne ne tappaa taitavankin, Tukahuttaa tukevankin."

Tuosta vanha Väinämöinen, Alla-päin pahoilla mielin, Aivoonsa ajatteloopi: 120 Millä tästä mäntänehen, Pesulasta peästänehen Tuonnek rannoillen runojen, Lauluin taivaan laitumillen?

Vesti vuoresta venettä, Kalliosta kalkutteli. Emän ensinnik tekööpi, Vuoren rankasta rakensi, Voaran vanhan vempeleestä, Tunturesta turtuneesta, 130 Ahteesta alottaneesta.

Siitten koaret kahteloopi Kiskoista meri-kivien, Moan mukavan mukkuroista.

Pani pohjan ponttamalla Paksummista poatereista, Ohuimmista onkelmoista.

Littuhista laijat liitti, Saumat savella sovitti, Kiinitti tiili-kivellä, 140 Somerolla sai soreiksi.

Teki tapin tarpeheita Kovasta ukon-kivestä, Piin-murusta pikkuisesta.

Nauloita naputteloopi Rantojen rapa-kivistä, Muistaik pienistä mujuista.

Airoiksikin arveloopi Liukkaammista liuskohista, Hyrkäleisistä hyvistä. 150

Tahvosta tapaisi tuhtat, Pyysi pyyryt pyykihistä, Hakkais harkot hankohiksi.

Teki purjeet tierahista, Kiven karvesta kahesta. Kolmesta kovaisimesta.

Loipa köyet köyttämällä Harstin harmaan harjuksista, Viiksistä kiukun kivistä, Poaen parroista pahoista. 160

Perähäksi peättelööpi Pankon poasia paraita, Aitan astuma-kiviä, Myllyn aika myhkyröitä.

Laitto laivan loihtumalla, Purjehen puhuamalla, Sai veneensä valmihiksi, Syrjinensä syntymähän; Lykkäisi venon vesillen, Sata-sauman lainehillen, 170 Jolla laski lammin poikki, Lahen halki hailotteli Niemen lehtoisan nenähän, Petäjäisen soaren peähän; Mäntiin tuonnek myötäisillä, Tuuvitellen tuulen kanssa, Tuonnek rantoihin runojen, Lauluin taivaan laiturillen.

XII. Sången.

De resande beträda nu de lycksaliges land, hvilket beskrifves.

Lähettiinpä siitten tuosta Kartanoa kahtomahan, Onnen moata marssimahan, Autuan aloittamahan.

Sanan-laskuhut suloisat Oli pantu paulohiksi, Kahen puolen portahiksi, Viisahaitten viitoihiksi, Tiellen soattaviks' sanoiksi.

Oja juoksi, vesi vieryi 10 Maitona hunajan moalta, Puro pieni pujersihin; Kuikertellen kukkihissa Hohtais solkeena hopeena, Helmehennä heinikossa. Kourutteli koukuillansa Viisauen vilja-maita, Kostutteli tulvallansa Runouksen ruoka-maita, Kussa kaikki kukkiloipi, 20 Taivaan ohrat omenoipi, Viisaus vihertelööpi, Ymmärrys ylentelööpi, Runomus runsasteloopi.

Kasteen pikkuisat pisarat Kiiltivät kulta kivinnä Housuhuissa horsmo-heinän. Kaulalla kankas-kanervan.

Mehiläiset lentelivät, Puna-siivet purjehtivat, 30 Kulkivat kukasta kukkaan Tuomaan mettä mehtolasta, Simoa tapiolasta, Kussa käet kukkuisivat, Hauki-rastaat raikkuisivat. Onnen kukot, lykyn linnut Kukkuillivat, kukersivat, Lauloit taivahan laella, Soivat puihen partahalla, Maito-heinän hettehellä, 40 Voi-kukkien vuotehella.

Näissä leutoissa lekoissa Keväät kestivät ijäksi; Eikä loppu loppiaissa, Kuussa kaimalon katonna. Vuosittainkin tuomet tuossa Kukki kuuta viisi, kuusi, Hajotti hyvän hajunsa Koko korven kuuluvillen, Yltä-ympäri yhäkkin 50 Lemunsa levittelivät. Siinä suojissa suloissa Lykyn lapset leikihtivät, Taivaan miekot mieliksivät, Oleksivat onnen lapset.

Miekkoisetkin runo-miehet Joit' ei linnaan laskettunna, Päästetty perillen astik, Tässä toistaan kohtaisivat, Runoillansa huvittivat, 60 Pulmuitellen puheitansa, Ajan vieton viettelivät.

XIII. Sången.

Här träffa de _Heinätär_ (Blomstergudinnan), omgifven af sina blommor och sefirer, som emottager, och, under ett formligt triumftåg, vidare ledsagar de resande. Väinämöinen närä att förälska sig i henne.

_Heinätär_ hevakka piika, Ruohoin nuorikko nopia, Käveli keolla tässä Kuiskutellen kukkiansa, Helkytellen heiniänsä.

Korvon kanto kainalossaan, Korvossa kirjainen kippa, Jolla kastoi koaliansa, Hetelmöitti heiniänsä, Kypsytti kylvämiänsä 10 Kanteleillen kasvamahan, Laulajoillen loistamahan. Mieleheksi runo-miesten.

Siinä käyvä käpsytteliin Varpaisillaan varvikossa, Hiiskutellen heinikossa Kulki kukkien emäntä, Vaimo taivahan vaelsi.

Lennättäret lentelivät, Tuulen alta tuumailivat 20 Tulla tännek tupsutella. Lensivät kevään lemulla Pienoisinna perhoisinna. Pelmuisivat pensakoissa Keviäinnä keijuisinna, Kuiskuilivat kukkiloissa Leinonna leikihtevännä.

Kämmenillään käpryttivät Kähäriä käppyröihin, Kourillahan koprittivat, 30 Näpistivät näppilöihin; Mikä leukansa likisti, Huiskais huulen ympärillä; Mikä nännönsä näpisti, Sopotteli suun sopeesta.

Niinpä kulki kuninkatar, Heinätärpä hempiästi, Hajallahan haiveniaan Kuss' oil kukat kuvottunna, Lehmän-kielet keärettynnä, 40 Haisivat varpaat harakan. Kaunimmaiset ruusun-kannat Pantu peitteeksi povehen Puoleksi jo puhkeimassa, Kuitennik kukoistamassa. Peärmähissä peällisissä Keväin touvot käytettynnä, Peät orihin heitettynnä, Heiskahtivat kirsi-heinät; Kaunis-karvainen kanarva 50 Kahen puolen kaistohiksi, Heinättären helmohissa Lillukoita, lellukoita Pujottu povesta polveen, Viskattu vitinnä peällen.

Keksittyä Väinämöistä Heitti heinät helmoistahan, Varvut vanhat voatteistahan; Mäni kohta noukkimahan, Toisia tavoittamahan, 60 Herttaimmia heinän-päitä, Kalliimpia karvan-päitä, Joita kylvi kynnykselleen, Askelillemmö asetti. Mataroilla moata peitti, Apiloilla tien tasoitti. Ite rupeisi runoillen Sala-teihen soattajaksi, Oikean osottajaksi.

Tämän kuullun kulkiissahan 70 Sata-latvat laulelivat, Sian-kärsät siunailivat, Mainihti matarat kaikki. Vuorehella vuohen-kukat Heilahutti helmojansa, Huiskahutti huiviansa Tämän neijon nähtyissä.

Mieleksikin vielä meillen, Kunniaksi kulkiissammo, Lakka nosti lakkiansa, 80 Poika muuraman kumarsiin; Sara-heinät heittivätten Mättähällen mekkojansa, Nurmehellen nuttujansa Astuissahan oman armon, Heijän ehtiissään emoisen.

Ite ukkokin ihaili; Neijon nuoren nähtiissähän Aikiloipi ahkerasti: Millä tuon mielyttelisin, 90 Neitoa lepyttelisin. Heinättären jalan-heitot, Ihmittären silmän-iskut Viettelivät Väinämöistä, Villittivät viisahankin.

Vähältä jo Väinämöinen Näistä kultuen kujeista Rupeis suutaan sukeltohon, Poskeitansa posmentohon; Mutta muisti murhettansa, 100 Huomahtipa huoleitansa; Hillitti omat himonsa. "Kussa tästä kuja kulkoo, Poikkee polku linnan luokse?"

XIV. Sången.

De resande anlända ändteligen till sjelfva Slottet eller Sångarepalatset. En närmare beskrifning derpå, och på de krönte Skaldernas verkeliga lycksalighet.

Lähettiinpä siitten tuonnek Poikki noroin notkelmoita, Pitkin viijoin vilmikköihin, Leutoin lehtojen lävitek; Jopa tuolla matkan peässä Puistikosta paisteloopi Kumpu keskellä keolla, Kehä kummun kukkulalla.

Siinä rakennos rakettu, Lauluin linna laitettunna, 10 Hohtais Runolan hovia; Avara kuin aika auma Seisoi siinä. Pitueltaan Syltä seihtemän satoa, Ko'oltaanki korkeampi Sata kymmen kyynärätä; Loajempi kuin lauta-kirkko, Leveempi kuin lemmon leiri, Salvettu runon sanoista, Toinen toiseen juotettunna, 20 Sulattu moneella suulla, Monen miehen mielehestä, Monen vaivaisen varasta.

Tähänpä parahat pantu, Pitkät virret hirsihiksi, Lyhyeet laulut lautohiksi. Lattiat lasinna loisti, Permannot peilinnä paisto, Sillat silkillä siloltu Kiilti kirkkaanna kivennä. 30

Iso joukko ikkunoita, Tusinat monet tuhannet, Josta valkeus valuupi Näihin lauluin laitoksihin. Seinät säteet säistelivät, Loistelivat toinen toiseen, Tännek tuonnekkin tupahan, Yli ovien oloja, Alle penkkien pehuja.

Katostakin kahtelimmo 40 Miten ruunut ruskottivat, Paikoillansa poahtelivat; Oli heitäik hyvä joukko Pantu tähän äijän paljon; Lasihista laitettunna Ympärin yheksän syltä, Voaksoo kaheksan vaella Rihmoistansa riippumahan, Hihnohissa kiikkumahan; Kustaik heistä kuumotteli 50 Viisikymment' kynttilätä Palovatten yöt ja päivät

Oviaik oil monta kyllä Joka hoarallen hakattu, Kuhik ilmaan istutettu, Ilman lautoin laittamatak, Lukkojen lutisematak, Avonnaiset ukset aina, Kusta joukot kuljeksivat, Taivaan vallat vaelsivat. 60 Vielä pitkin pieleksiä Kahtelimme kahen puolen Oviin että akkunoihin, Kuin oil pantu ruusun-pannat Kukka-köyet köytettynnä, Sarjoillansa, sankoillansa Solmittu varsin somasti.

Samassa salissa tässä Oli pylvät pystyttynnä, Pahtaat paksut pantuhunna, 70 Kussa huilut huilaisivat, Lepyttimet lepäisivät. Kallihita kanteleita, Vanhoja valittuneita Oli nauloillen nakattu; Pantu paimen-sarvillenkin Toveriksi tuohi-torvet, Pillit suuret että pienet.

Perä-seinän seinuksella Rahi kullasta kuvattu, 80 Hopeasta hohtavasta, Kullasta kuumottavasta; Kiiltäväisillä kivillä, Helmillä hellittävillä Tehty korkeeksi, koreeksi, Ihanaksi istuimeksi. Joka jalka juotettunna Kasarista kalliimmasta, Joka naula laitettunna Kuparista kuulluvasta, 90 Vaskesta valoavasta; Tuohon tuolilla leveellä Istui Runolan isäntä. Ympärillä joka puolla Sanan-sepät seisoilivat, Rupeisivat runo-niekat; Ilveksivät, iskelivät, Sanan sanaan vaihtelivat, Leikki-puheet punnittivat.

Näillen vielä piika pieni, 100 Näöltänsä neito nuori Taitavasti tarjoitteli Miehillen mehua mielen, Mahalata marja viinan, Juomista Jumalan kulta.

Kesken heijät käyskenteli _Tarjoatar_ taitavasti Lavialla lautaisella, Kussa pullot punottivat, Viina-kupit kuumottivat, 110 Höyryisivät hyvät herkut. Yhtenäänpä yllytteli: "Puistelkaatte pullojanne, Mainitelkaa maljojanne! Mehun juokee mieleksenne, Olut kaikki onneksenne!"

Niin nuo miehet miekkoisetkin Jotka linnassa lihoovat, Virkistyyvät viinan luonna, Hyvä heilläik oil eleä 120 Mokomassa moisiossa; Laulujansa laulattaissa Nauraavatten naisien kanssa, Juovatten Jumalan kanssa.

XV. Sången.

Vid sitt inträde i palatset undfägnas de främmande af _Tarjoatar_ (den Finska Hebe); hvarefter de framträda inför _Runamoinen_ (den Finske Apollo). Väinämöinen samtalar med honom; hvarvid _Kieletär_ (det Finska språkets genius) förtjuses.

Viimen, tuohon tultuammo, Portahillen peästyämmö, Moni tuttu turvaksemme, Moni vieras veikoksemme Tervehtiipi meijät tässä; Iloittivat ite kuhik. Nähtyänsä Väinämöisen Syntyi salissa sohina, Väen joukossa helinä.

Nuorin tyttö _Tarjohotar_ 10 Kiiätteli kiiruisasti Tuomaan terve-tuliaista Tällen vento-vierahallen. Toiset tietä väistelivät, Rahvahassa raivailivat Ukollen uutta uroa Männä sillan liitoksellen. Astua pöyän nenähän.

Ite Ruhtinas runojen, Linnan kuuluisa kuninkas 20 Armojansa anteloopi, Lahjojansa lateloopi Niillen nuorillen runoillen, Selvillen sanan-sepillen; Millen mieltä mittelööpi, Kullen kunnian tasoopi.

Tuollen vanha Väinämöinen Kumarrutti kulmiansa, Painahutti polviansa, Tullessahan tuon tulillen. 30 Sanan sanoi, viisi virkkoi; "Emme tännek tullukkahan Tiijotonna, taijotonna, Varsinkaan voatimatonna.

"Lapset Suomessa suruuvat. Itkeevät puoli-ikäiset Kieltänsä kehnoitettua, Poljettuansa puhetta; Turussa jo turmeltunna, Hämeessä hätyytettynnä, 40 Uupuva uuella moalla, Ranta-mailla raiskattunna.

"Sitä harmaat hoasteloovat, Kesk-ikäiset kertoileevat: Muistot muinosat mänöövät, Vaikeneevat vanhuksemme; Kielemme on kiellettynnä, Sanat suuhun suljettunna. Murehtivat vielä muuten Runojaan jo ruostuneita, 50 Laulujaan lakastuneita. Sitä miehet mieltelöövät, Valittaavat vaimot kaikki: Minnek kanteleet katoisi, Hävisi hyvät hyreämät; Joutunut on joukostamme Ilon ilvekset ihanat, Soarvat soittojen suloisat.

"Kolkko korvissa asuupi, Kammoittaapi kartanoissa; 60 Koppelot koputtamatak, Käköiset kukahtamatak.

"Tuotin tänne tullessaini Sirkkuinen sinun sikiön, Väikkylän väestä meijän, Peukalon urollisuutta, Voaksan täys vaimollisuutta, Kanteleita kahtomahan, Vanhoja valihtemahan, Kieltämme kehoittamahan, 70 Kuuntelohon miten kuuluu."

Ite Runolan isäntä Hyteli hyvillä mielin, Iski silmänsä ilolla, Suutaan sulilla sanoilla. Anto kättä kämmenillään, Kämmenillään kymmenillään; Kieli huulistaan hunaili, Sulaisi molemman suussa. Suusta näijen Suomalaisten 80 Lainehti Lapin sanoja, Kuohui kieltä Karjalaista Vanhoo Vatjalan puhetta.

_Kielihitär_ neito nuori, Mesi-kiel', hunaja-huuli Seisoi siihen soapuvillaan, Kuunnellen ukon kupeella Pakinoita parta suihen, Näihen sankarein sanoja. Sulku suussa, kirja käissä, 90 Lukottu, voan ei luettu; Neijon toisessa näpissä Kulta-kielet kuiskuilivat, Hopiaiset helkkäisivät, Joita sormillaan sovitti, Runamoisen kantelellen.

Kuunnellen tätä suloista Runo-kielen ruikutosta, Vesi silmästä tipahti, Pisaroitti kuhik kulma. 100 Silmät ilon ilmoittivat, Suupa suloista surua.

Otti soiton Väinämöisen Sitoi siihen jouhiansa; Pani toiset sointumahan Kauheat ilon kapehet.

Ukko vanha Väinämöinen Oli itkussa itekkin; Tykytti tyyni-syäntä, Vellotteli Väinämöistä 110 Rupeisi povessa pohjat, Lihat kaikki liikkumahan; Veri vielä vierymähän, Ukon suonissa sulaisi. Minä paha poika riepu Itkin tässä lapsen lailla, Valitin vaimon tavalla; Surkeaksi keäntyi suuni, Muikeeksi minunnik mielein.

XVI. Sången.

Den Finska Pindens Gracer, Muser, Skaldinnor och Sånggudinnor, omgifvande Väinämöinen i lätta dansar, rosenkröna honom och hans lyra med sina blomstergirlander; hvaremot han förevitas af _Kaunihitar_, (den finska Venus) för köld emot de sköna. Väinämöinen försvarar sig härvid grundligen, och undskyllande sig nu till följd af sin höga ålder, ger han i thy fall anvisning på sin reskamrat. Genast stod för denne, liksom framtrollad, en himmelens tärna, den skönaste Runola ägde; och Skalden, hänryckt af förtjusning, vill just sluta henne i sina armar, då han vaknar -- träffad af en elektrisk stöt, hvarvid dröm och flicka försvann. Allt hvad han numera såg var endast Väinämöinens skarpa, hotande, och genomträngande blickar. Försent ångrar Skalden den obetänksamhet, hvarigenom han, för att vinna ett lägre mål, gick miste om ett högre; och med smärta bekänner sitt fel att hafva försummat tillfället att lägga sig till någon af dessa gamla Runolas harpor. Under dessa tankar inslumrar han åter, hvarefter han ännu en gång drömmer huru Väinämöinen tröstade honom öfver sin förlust, dermed att den verkliga lyckan och sällheten icke blef af ödet menniskan gifven, utan endast står att träffas bland Runolas Skalder.

Nytpä yhtyi ympärimme Taivaan naiset nauro-suiset, Vaimot Runolan valitut Liittivät, likentelivät; Kukiin anto kukkiansa, Kukiin laski lahjojansa Miesten ehoisten etehen. Palkinnoksi ruusun-pannat, Kunniaksi kukka-sankat Kantelivat kantelillen, 10 Asettivat laulajoillen.

Niillä peätä Väinämöisen Keärivätten kiehkuroiksi, Ohemia oivan miehen Seppelivät seihtemällä Sirkut taivaan sitehellä; Kaunistivat kanteleensa Lumpeilla lumisevilla, Lemmeillä leikihtevillä; Siiviksensä sitoilivat 20 Leivoisen lentelemiä, Kyyhkyisen kynäisemiä, Ukko-jousen untumia, Kotkan suuren sulkaisia, Havukan hajottamia.

_Laulattaret_ lauluillensa, _Soitottaret_ soittinensa, Ilmahuttivat ilonsa. Toiset riemun tyttäreiset Hyry-päissään hyppäilivät, 30 Huli-mielin kuiskailivat, Keikkuivatten toisten kanssa, Tekivätten leikkiänsä. _Suosihitar, Hyväilitär, Huiskuttaret, Kuiskuttaret, Ilottaret, Naurattaret, Riemuttaret, Reuhottaret_, llmahuttivat ilonsa.

Yksipä paniin pahoilleen, Ikävysty aikojahan, 40 Sep' oil mieru _Mieluatar_, _Kaunihitar_ kaunis vaimo, Armastutar aimo lintu Jok' oil ihostaan ihana, Kaikkiin kauniin karvoiltansa. Vaimoin kaikkein vallihtia, Miesten kaikkein mieluittaja Tirskuupi tora-sanalla: "Kosk' et piijoista pitännek, Etkä arva armahaini, 50 Minun kanojain katellet; -- Ei ouk mulla antamista Vaimon tapoin tarjoomista.

"Jos sa oisit nuorra miessä Vielä vanha Väinämöinen, Niin ma soattaisin sanoa: Ota joukosta omena, Mesi-marja mielestäisi, Ota paras parvestaini! Likistelek lillukkaini, 60 Maistattelek mansikkaini!

"Sanoisin niinkuin sanonkin: Ota nuorin neitoseini, Suuta suositellakseisi, Kättä keikuttellakseisi, Syäntä syleilläkseisi, Rintojaan riuskeiltakseisi! Kahet kultaiset käköiset Piilottaavat piika-puolet Poijillehen povissansa; 70 Kahet naurihin mukurat, Pari muuraman mukaiset, Kahen onnelan omenat Kasvaa piijan kainalossa; Puhkistuuvat niin kuin putket Nuorten neitosten nisistä."

Vastais vanha Väinämöinen: "Miessä nuorra ollessaini Piijat minusta pitivät, Suostuivatten neijot nuoret, 80 Suostui suuret että pienet, Kaikki käsiin keikahtivat; Kaihuttelin kanojaisi, Kesytin käköisiäisi Siipien silittämällä, Sulkien sylkyttämällä; Kaunukkaiset, kainukkaiset Tututtelin, tupertelin. Mik' oil neiti nähtyvissä Sokaisinma soitollaini, 90 Mik' oil naista noapurissa Lepytinmä lauluillaini. Monen morsiaa mokomaa Makuutin isän majassa; Monen miehen mieli-tievon Toisen souvatin sylissä. Ei ollut sitä tytärtä, Ei sitä emoisen lasta, Jot' ei vierys vietellynnä, Lauluini lauhtuttanunna, 100 Pettänyt pehmeet puheeni, Sanant hyvät houkutellut.

"Jop' on nyt jalkani jäykkä, Selkä-ranka rauaistunna, Jeähmetty minun vereni; Ei ouk vanhassa varoa, Harmaa-peässä hoasteliaa, Naisten pakinoin paniaa.

"Täss' on miesi mielestäisi, Poika tahtoisi tapainen; 110 Tuovos tyynnin tyttäriäis, Sinun sievin sirkkuisiais, Jolla miestä mielyttelet, Uuvistat tätä uroa!"

Sanottu tämän sanansa Jopa neitoinen sujahti, Puikahtiinpa nainen nuori Jok' oil kaunis kahtomoiltaan, Suloinen sukeltamoiltaan, Lihavimmiltaan ihana. 120

Tuota teki mieleheni, Polttipa minun poveeni Sytytteli syäntäini, Haluisin halatakseini, Kuten kuiskutellakseini, Miten mielytelläkseini.

Joma suutaini ojensin, Levittelin leukojaini, Käyttelin minun käteini Neijon soahaksein sylihin, 130 Ponnistella polvilleini -- Silloin liikahti lihani, Silloin vapisi vereni, Järskäytti jäseniäni, Luikahutti luontoani, Mänettelin miehuueni; Siihenpä se nyt hävisi, Hajoisi hyvä uneni; Enkä peässyt peähän astik, Perillen ei puolenkana, 140 Kuin tämä kana katoisi, Häjy herttainen hävisi; Liekköön taivaiseen tavonna, Pilvihin pirahtanunna; Vai lie männytkin merehen Painunna paha vetehen.

Silloin vanha Väinämöinen Iski silmänsä vihalla, Kahtoi kauvan karsahasti Peälleni minun poloisen; 150 Voi minä poloinen poika Miten mieleni mänetin, Pahoin käytin kunniani, Häpeisin tyhmällä työllä, Oman onneni kavotin, Kuin en ruvenna runoihin, Käynyt kauppaan kanteloihen, Kielen vaihtoon voatinunna.