Part 2

Olen uupunut sotakentällä, jalat pettävät, pää taipuu, ja nyt tunnen mä: minut nielevi tuhon purppuravuo. Yli kaikkensa ken on antanut, hän vaipuu, levon ikuisen hälle haavansa suo.

Helatulten ja iloraikujen hämäryyksihin sota haipuu, avoikkunan läpi sointuja suvivirsikö tuo? Yksi ainoa mulla, turha, on elon kaipuu: alla syreenin kuolla äitini luo.

VAINAJAN VIRSI.

Mua itkettekö? Aika on nyt laata. Sain voitonunen riemullisen, syvän. Niin turvallista tuttunne on maata kuin parmahilla paimentajan hyvän. Minä maasta olen tullut ja nyt maaksi tulla pitää, mutta kuolematon haihdu ei, se haudan yli itää. Ken kyllin näki kukkia ja kuloa, ikivalkeuden vartovi hän tuloa kuin sulho oman hunnutetun suloa. Käy haudan läpi kaikkeuden häät. Siis soios, somer; hymnit, hymiskäät!

KAIKKISUUDEN KAUKOMAILLE

Päivän häivän painuessa vuorten taa, lunten, unten laajeneepi kaukomaa.

Yötä myötä yksin lähden hiihtämään tuolle puolle tuskan, riemun vaihesään.

Sinne, minne sähköt kiihkojen ei näy, tähden nähden tieni seestekirkas käy.

Kunne tunne kuoleman ei tulla voi: Siellä, siellä soinnut kaikkisuuden soi.

HUOMAUTUS.

Edelläesitettyjen sekä vanhojen että uusien rytmien käyttely perustuu seuraaviin julkaisuihin:

Ilmari Krohn, Suomalainen laulurunous (Y.L:n album. 1908).

Ilmari Krohn, Rytmioppi (Musiikin teorian oppijakso 1).

Onni E. Helkiö, Uuden runomittaopin alkeita.