Part 7

Deianira jätti tällöin, Sanaakana sanomatta, Lapsen lohduttamattoman, Hyllus paran huolihinsa Sekä lähti lapsen luota Lohdutusta löytämähän Katumuksen kauhistavan Sydäntänsä särkiessä. Poika katsoi kohta ylös Itkusohvan sopukasta, Mutta äiti oli mennyt Toiste tulemattomaksi. Hovin hyvä vanha piika Seisoi samalla sialla, Jossa äiti äsken seisoi Hyllus pojan haastaessa. Wanha piikapa valitti Hyllukselle huolissansa, Että ruhtinaatar rukka Oli itse ilmoittanut, Miten Nessus häntä neuvoi Kuollessansa kavalasti Tekemähän tuolla lailla Kun hän kurja oli tehnyt. Hyllus hyppäsi nyt ylös Katkerasti katuvaisna Äsken äijän äitiänsä Syylliseksi syyttämästä; Kiiti sitte suruissansa Luokse valta vanhempansa Anteheksi anomahan Pahoin puhumisestansa. Koska nyt ei kuitenkana Äitin ääntä kuulununna Hovin suurissa salissa, Huonehissa hohtavissa, Katsoi poika parka kerran Sänky-suojanki sisähän Sekä äkkäsikin äitin Sängyn päällä pötköttävän; Mutta miekka hirvittävä, Kaksiteräinen terävä, Seisoi äitin sydämessä Weren vielä vuotaessa. Hyllus halasi nyt vielä Runneltua ruumistaki Waikeasti valittaen Malttamattomuudestansa. Poika pyöri polvillansa Kuolleen äitinsä kupeella, Kunnes isän iso ääni Havahutti hänet ylös. "Hyllus!" huuti Herkules nyt, "Tule tänne turvakseni! Mutta missäs sinä olet, Kun en sua keksikkänä? Ahaa armas! joko kuulit? Koska tunnut jo tulevan, Tule tänne turvakseni! Auta mua armiasti! Tempaise nyt tapparasi! Säilä rautasi sivalla! Sekä lyödä läjähytä! Kaulahani kamahuta! Jotta kaula katkiavi, Pääni poikki pyörähtävi, Etten tässä tuskassani Kovin pitkältä kituisi; Älä arvele kun akat! Älä vapise kun vaimot! Mutta armahda minua Tällä tavoin tekemällä! Sillä muuten täytyvi mun, Uljahimman urohista, Nyyhkiä kun nuoren neien Iankaiken itkevänä." Kivuissansa katsoi hän nyt Siinä seisovien päälle Sekä levitti sylensä Tällä tavalla sanoen: "Katsokaapa käsieni Jäseniä jänteviä, Kuinka ne jo kuivettuvat, Surkeasti surkastuvat; Waikka niillä Nemeassa Tapoin julman jalopeuran, Joka paimenpoikasille Oli hirmu hirvittävin; Waikka niillä vielä voitin Lernan lohikäärmehenki, Mustan mörön, myrkyllisen, Monipäisenki mokoman; Nämä ovat samat sormet Samat kädet, samat kourat, Joilla köytin Kerbero'nki, Tapoin jätit jäyräpäiset. Ei ou sitä sankaria Tullut tämän ilman alta, Jonka keihäs jonkun kerran Oisi mua murrellunna. Mutta muuan murha-käsi Laittoi mulle myrkky-lahjan, Tämä myrkky murti minut, Tuotti tuskan sydämeeni. Katkaise nyt Hyllus kulta Tämä tuska tukkunansa, Sillä keinoin että sinä Kerran kättä kiepsahutat! Mutta muista vielä vasta Myrkky-lahjan laittajata! Sillä sydämeni kipu Ansaitsevi kovan koston." Waan kun Hyllus vannoi hälle, Että ruhtinaatar rukka Oli pettynyt peräti Nessus ruojan neuvomasta, Sekä sitte saatuansa Tiedä pahoin tehnehensä Sovinnoksi survaissunsa Murhamiekan sydämeensä; Niinpä Herkuleski heti Lauhtui aivan laupiaksi Sekä tahtoi kohta tiedä, Missä ruumis mötköttävi. Hyllus vei nyt Herkuleksen Makaus-suojan sängyn luokse Jossa Iolekin itki Waikeasti valittaen. Sekä tuskan tulen liekki Että suru mitä suurin Särki sankarin sydäntä Kielin kertomattomasti. Mutta vielä verivallan Waimo vainajansa luona Löysi uros lohdutuksen Lapsiansa lempimällä; Pani poikansa polosen Sekä itkevän Iolen Kädet kohta käsihinsä Tällä tavalla sanoen: "Lapset raukat rakkahani! Sydämelleni suloiset, Siinä sinäkin Iole Olet minulle kun oma; Kuolema jo kaivelevi Sydäntäni surkeasti, Mutta mull' on vielä muuan Lohdutus nyt lapsistani. Antakaatte armahani Tulla toivoni todeksi Siten ettette eroa, Tästälähin toisistanne!" Sillä lailla lopetti nyt Uros uljas itkusuulla Sekä liitti lempeästi Kaksi nuorta käsitysten. Tällöin tuli lähettiläs Tuolta Delphin temppelistä, Joka kertoi kielellänsä Pyhän immen ilmoituksen: "Tuolla Tuonelan tuvassa, Kaikkivallan kammarissa, On se päätös päätettynnä Perki peruuttamattomaksi, Että Herkule'n elämän Sammumisen sia onpi Oetan vuoren viimeisellä Kukkulalla, korkealla." Koska Herkules sen kuuli, Jätti hän jo jäähyväiset Sulavalla sydämellä Lapsiansa lempimällä. Wietti sitte viimeiseksi Tuskan kovan tungetessa Itsensä kannin-istuimella Oetan kunnahan kukulle; Teetti sinne suuren lavan, Rankarion rakennutti Sekä könti kivuissansa Rankarion reunamalle. Rion päälle päästyänsä Käski uros kumppaliinsa Tuoda tulta tervaksihin, Rankarovion rakohin; Waan ei sitä sankaria, Sitä yhtä ystävätä, Tullut tällöin toverista, Joka oisi tuonut tulta. Mutta koska uros kurja Tuskan kovan kouriessa Rukoillen ja ruikuttaen Waati tulta valittaen; Taipui toki Philoktetes Armon tulta antamahan, Sillä sankarimme kipu Näytti kovin kauhealta. Tämän yhden ystävänsä Nöyryydestä näytetystä Heitti Herkules hänelle Kiitokseksi, kunniaksi, Sekä nuolensa sulitut, Kaikki varmat vasamansa, Että jäykän jousensa ja Kostavaisen kuokkansa. Tuli alkoi tuikahella Rankarovion raoista, Liekki löi jo leimahellen Kohti taivasta kovasti. Ukko pilvien pitäjä, Isä Jupiter jumala, Keksi kohta poikasensa Pitkitellen paistuvaksi Sekä silloin sävähytti Tulen nuolen taivahasta, Joka poltti pikemmästi Rankarion ratisevan. Kaikki katsojat näkivät, Kuinka muuan musta pilvi Laskeutui nyt laveana Polttorovion poroille; Kuinka Jupiter jyristen Antoi poikansa polosen Nousta pilven naulakkeella Tuonne Tuonelan tupahan. Koska kumppalit menivät Tulen liekin loputtua Muka luita löytämähän Polttorovion poroilta; Niin ei täällä nähtykkänä, Hakemallakaan halittu, Yhen yhtä nikamata, Luuta aivan ainoata. Nyt ne muisti, mitä tästä Uljahimmasta uroosta Oli ennen ennustettu Tiresias tietäjältä; Nimittäen nämä sanat; "Että Hebe Herkulesta Outti Tuonelan tuvassa Tahi taivahan talossa." Aina armias Minerva Otti Tuonelan ovelta Herkuleksen hetimiten Jumalien joukkiohon. Koska Juno jumalatar Näki sankarimme siellä, Lauhtui hänki laupiaksi Uljaimmalle uroholle Sekä sääti tyttärensä Heben heti Herkule'lle Ihan iankaikkiseksi Morsiameksi mukamas. Koko Kreikan kansakunta Uhrasikin uroholle Kohta kiitos-uhrit niin kun Jollekulle jumalalle. Herkulesta jäi jälelle Iso parvi poikasia, Joiden pojanpojanpojat Wiho viimein valloittivat Koko Kreikan kansakunnan Asuin paikat parahimmat, Jotka sitälyytä jäivät Herakleidien hyviksi.