Part 15

Margareetta tunsi Sesilian liian hyvin, ettei hän arvaisi mikä hänen silmiänsä tummisti, mutta hän oli välttänyt loukata häntä antamalla hänen huomata että hän ymmärsi häntä. Sesilia nousi nyt ylös ja sanoi ystävällisesti: "tiedätkö, Margareetta, minä olen ajatellut suunnitelman. Jumala antakoon sen onnistua. Minä en ole sinulle tähän asti paljoa puhunut, kukapa olisi huolinut minua, ymmärtämätöntä raukkaa kuunnella? Mutta huomenna, huomenna puhun sinun edestäsi, silloin saavat sanani jonkinlaista tärkeyttä, niin, minä luulen onnistuvani. Ah, mutta nyt pitää minun kumminkin tuohon hulluun pukuun pukeutuman. Tiedätkö kuinka se minun mielestäni on hassua. Mutta miksi en tekisi Kaarlen tahdon mukaan tässä tyhjässä asiassa. Eipä olisi hullumpaa jos minä tuon asun mukana saisin vähän enemmän voimaa ja rohkeutta. Parasta on, että niinpian kuin olen ottanut vieraat vastaan, saan riisua nämät renkun rankut yltäni, ja sitten on sininen silkkihameeni kyllä hyvä."

"Kas niin, kypäri päähän nyt vaan ja sitten vieraitten luo," sanoi Margareetta kiiruhtaen. Heti kun molemmat sisaret olivat lähteneet huoneesta, tuli Mauno sinne avaraan viittaan puettuna. Hän pysähtyi sanoen: "eikä täälläkään? Aika kuluu turhaan, enkä minä tänä päivänä täältä tyhjin toimin lähde, vaikka koko maailman sukulaiset olisivat minulle vastarintaa tekemässä." Hän katsoi ympärillensä ja jatkoi: "mutta hän tulee varmaankin tänne takaisin. Täällä on kaluja, jotka selvästi kiireessä ovat jääneet esille, kyllä kumminkin toinen tänne pian mahtaa tulla. Mutta, ahaa, kas tuopas pitkäsäärinen juutas, joka tuolla katossa kiipee. Tämähän on Sesilian huone, ja hänpä kuuluu kovasti hämmähäkkiä pelkäävän! No, palvelus pikku-kälylleni, tässä odottaessani, ei ole liiaksi."

Hän heitti viitan hartioiltansa ja tarttui heikkoon, sievästi tehtyyn keihääsen, jonka Sesilia oli unohtanut ottaa mukaansa. Mutta juuri kuin hän nosti sitä kattoon päin, ottaaksensa hämmähäkkiä alas, tuli Katariina rouva sisälle ja pysähtyi hämmästyneenä. Mauno laski keihään alas, ikäänkuin sotilaskunnioitukseen, ja tervehti nöyrästi kumartaen. Nyt puhkesi Katariina rouva sanomaan: "te uskallatte vieläkin tulla minun huoneeseni! Mitä teillä on täällä tekemistä? Mitä te tahdotte?"

"Minä olen tullut vaimoani noutamaan."

Viha kiehui Katariina rouvan suonissa, mutta hän sanoi mieltänsä malttaen: "herra, te olette upseeri, jos tahdotte solvausta välttää, niin menkää!"

"Margareetan äidin käskyjä olen minä aina valmis mahdollisuuden mukaan noudattamaan, vaimoani hän vaan älköön minulta kieltäkö, ja häntä minä nyt olen noutamassa."

Niin sanoen pani Mauno keihään kädestänsä, kumarsi nöyrästi Katariina rouvalle ja lähti pois. Kun hän meni huoneesta piti Katariina rouva tarkasti silmällä että hän meni talostakin pois; kuitenkin tuli hän valepuvussa heti takaisin toisten naamioittujen kanssa.

Kun vieraat olivat kokoontuneet, hiipi Sesilia huoneesensa, jättäen Kaarlen huoleksi, joka, niinkuin muutkin talonväet oli ilman naamiota vaikka hän oli sotajumalan puvussa, kohteliaisuudellansa ja nerokkailla ilveillänsä hauskuttaa seuraa. Tultuansa huoneesensa, istui hän erään pöydän viereen nojaten kasvojansa kättä vasten. "Ah," sanoi hän, hiljaa itseksensä, "Vappu, tällä kerralla et arvannut oikein. Eihän sitä matoa, joka sydäntäni kalvaa, taidakaan ottaa pois, vaikka antaisin palasen sydäntänikin sitä seurata. Minä näin kerran köynnöskasvin, se oli kierrellen kasvanut erään nuoren, kauniin ja suoran vesan ympärille. Minä kävin niin mielelläni sitä paria katsomassa. Mutta köynnös kuoli, ja se oli loppu. Vuosia oli sitten kulunut ja minä näin saman puun madonsyömänä, vääristyneenä ja sen sydän oli ruvennut mätänemään; silloin minä iloitsin, että köynnös kuoli puun vielä ollessa kauniina. Sehän oli kaikin puolin kiintynyt puuhun ja olisi sitten vaan elänyt mädänneen ja vääristyneen kanssa. Ah, minun _täytyy_ häntä rakastaa, eikä kuitenkaan ole oikein, että minä tulen hänen vaimoksensa. Ah, minä en taida elää hänelle, niinkuin minä tahtoisin hänen edestänsä kuolla, sillä minun puuni sydän on ruvennut mätänemään, ja kuinka minä taidan sen vaimona olla, jota en taida nöyryydellä kunnioittaa? Oi Jumala, vahvista minua, valaise minua, sillä minä kuljen pimeässä!"

Sesilia pani kätensä ristiin ja loi katseen ylöspäin, silloin riippui seikissä iso, harmaa hämmähäkki juuri hänen päällänsä ja laski laskemistansa alaspäin, ja tirkistäen ylöspäin jäi Sesilia istumaan voimatta liikkua taikka koettaa paeta. Ja nyt putosi hämmähäkki alas ja tarttui kiinni juuri hänen sydämensä kohdalla. Kimakasti huutaen hypähti Sesilia ylös ja vaipui tainnotonna maahan.

Eri haaroilta riensivät Katariina rouva ja Margareetta Sesilian huudosta huoneesen. Kauvan koetettiin kaikkia keinoja turhaan. Vihdoinkin onnistui saada pyörtyneen tunnoillensa; hän avasi silmänsä ja rupesi puhumaan, mutta epäselvään ja houraillen. "Semmoisenko vastauksen rukoukseeni sain? Kohtaloni, harmaa, välttämätön kohtaloni vaan! Sydän parka, sinä olet nyt verkkoon kudottuna, ole hiljaa, siipiä kasvaa, madon pesähän se vaan on, pian saat lentää ulos. Se on ihanaa, se on kaunista!"

Katariina rouva koki ystävällisellä puheella rauhoittaa häntä; mutta hänen mielihaaveensa siitä vaan yltyivät. Hän tahtoi nousta ylös, mutta vienolla väkinäisyydellä painoi Katariina rouva hänen alas vuoteelle, ja kun Margareetta hyväilevällä äänellä pyysi hänen levätä hiljaa, laskeui hän alas ja näytti pian nukkuvan, mutta hypähti taasen ylös, ja yhä raivoisemmaksi tuli hänen hourauksensa.

Margareetta meni Kaarlea etsimään. Mennessänsä eräästä ovesta, läheni häntä eräs naamioitettu ja sanoi matalalla äänellä: "Margareetta, minä olen täällä noutamassa sinua. Ole varoillasi, kun vieraat rupeevat poistumaan." Margareetta vapisi iloisesta hämmästyksestä kuullessansa tuota rakasta ääntä, mutta vastasi ainoasti: "Sesilia on kovin kipeä." Vaikka hän puhui matalalla äänellä oli joku läsnäolevista kuullut sanat. Äkkiä levisi tieto Sesilian sairaudesta. Leikit ja ilot lakkasivat, kaikki iloiset puheet loppuivat, ja, sittenkuin oli saatu tietää, että Sesilia todellakin oli kovasti sairastunut, rupesivat useimmat vieraat lähtemään pois, etteivät olisi haitaksi.

Taasen oli aamu, pimeettömän yön perästä niinkuin kesäyö on, Sesilian aivotun hääpäivän aamu. Hiljaa avattiin ovi sairaan huoneesen, ja sisälle astui kartanossa harvinainen vieras, vanha Vappu. Katariina rouva, joka istui vuoteen vieressä, viittasi eukolle tervehdyksen, ja hänen katseensa osoitti, että hän nyt tunsi jotakin heimollisuutta halpaa vaimoa kohtaan, jonka hän tiesi tuntevan samaa kuin hän itse. Vakain askelin astui Vappu Sesilian vuoteen viereen ja katseli häntä hetkisen vaijeten. Sitten sanoi hän: "nuori kukkanen, sinäkö, ennenkuin lakastunut ruoho? Montaa surua on, jotka sydämen murtavat, mutta kaikesta surusta unohdetaan viimeksi äidin suru, kun viimeinen, rakas lapsi jättää hänen yksin kuolemaan."

Katariina rouva oli syvästi liikutettu. "Vappu," sanoi hän, "monta yötä ja monta päivää valvoit hänen tähtensä, joka silloin oli niin pieni ja heikko, ja nyt menee hän pois kauniimmassa kukoistuksessansa."

"Minä en taida istua nyt, sisällinen ääni kehoittaa minua puhumaan, sanomaan mitä hän ei enään jaksa sanoa. Katso, nyt ei eroita arvo eikä rikkaus ylhäistä alhaisesta, sillä katsokaa, ylhäinen rouva, ilolla nyt tervehtäisitte pojaksenne kerjäläistä, joka taitaisi pelastaa lapsenne. Ei, mitä, -- ettekö tahtoisi? Minun sieluni näkee kummallisia kuvia kylmästä ja hädästä ja hävittävistä ryöväristä, mutta silmäni näkevät vaan höyhenvuoteen ja lämpeyden ja äidin silmän. Kuka kantoi lapsen jää-haudasta ja toisen verisistä, häpäisevistä käsistä? Olisiko hän taitanut kantaa pois Luojan lähettämän kivunkin, jos hänen olisi sallittu? Kuitenkin, hyvä on ruumiin kuolla, vaikkapa nuorena ja kauniinakin, kun sydän jo ennen on kuollut. Rouva, hänen sydämensä kuoli vähitellen, älä anna sisaren sydämen kuolla. Eikö polttaisi vieläkin kovemmin, jos tämä olisi viimeinen lapsesi? Maksa ruhtinaallisesti velkasi, jalo rouva, se sopii sinulle!"

Seisoen silmät puoleksi kiinni, oli Vappu puhunut. Nyt vaikeni hän ja, haperoiden kädellänsä sai hän kiinni eräästä vuoteen jalkopäässä olevasta tuolista, jolle hän vaipui istumaan. Sanat, jotka hän oli puhunut, himmeät ja hänelle itsellensä käsittämättömät, olivat kuitenkin Katariina rouvan sielussa herättäneet eloon muistoja ja kuvia. Selvimpänä näkyi hänelle sen miehen muisto, jolta hän oli kieltänyt tyttärensä. Hän oli kuitenkin, niinkuin Vappu sanoi, kantanut yhden hänen lapsistansa jäähaudasta, ja toisen verisistä, häpäisevistä käsistä. Jos ei häntä olisi ollut, istuisi hän nyt viimeisen lapsensa kuolinvuoteen vieressä. Niin, jos hän olisi sallinut hänen ottaa pois hämmähäkki Sesilian huoneesta, olisi hän ehkä sen kautta taitanut "kantaa pois Luojan lähettämän sairaudenkin". Kuinka hän oli hänen palkinnut? Olikohan tahtonut häntä poikana tervehtää? Nämät ajatukset nöyryyttivät syvään hänen ylpeätä sieluansa, jota suru jo oli murtanut. Nyt avasi Sesilia silmänsä, katseli ympärillensä ja sanoi heikolla äänellä: "tämänhän päivän piti minun riemupäiväkseni tuleman, ja niin se tuleekin, vaikka toisella tavalla. Jumalalle kiitos, minä olen selvä nyt, minä tiedän että minä hourailin." Hän ojensi kätensä Katariina rouvalle ja Margareetalle, jotka seisoivat kummallakin puolen hänen vuodettansa, ja kun he nyt tarttuivat niihin, yhdisti hän ne rintansa ylitse ja sanoi: "äitini, toinen lapsesi menee pois, ota toinen taas rakkauteesi. Oi äitini, kuule viimeistä rukousta, jota lapsesi pyytää sinulta, älä eroita Margareettaa hänestä, josta hän ei taida erota." Margareetta vaipui polvillensa äitinsä eteen. Hänen katseensa, hänen ristissä olevat kätensä rukoilivat, mutta hän ei taitanut sanaakaan virkata.

Katariina rouva oli syvästi liikutettu. Ylpeä pää oli vaipunut alas. Nyt ojensi hän kätensä Margareetalle: "minä annan sinulle anteeksi, tee niinkuin toivot. Tulkoon hän puolisoksesi, jota paitsi minulla piankaan ei taitaisi ainoatakaan lasta olla."

Sesilia pani kätensä ristiin rukoukseksi, ja rukouksessa näyttivät hänen kasvonsa kirkastuneilta.

15.

Katariina rouvan ja hänen toisen tyttärensä myöhemmistä kohtaloista ei paljoa tunneta. Pieniä tietoja saadaan kuitenkin eräästä kirjeestä Mauno Malmilta Margareetalle, joka on kirjoitettu pari kuukautta Sesilian kuoleman jälkeen. Otamme sen sentähden tähän:

"Minun hellästi rakastettu Margareettani!

Enkö ole täällä nyt, niinkuin sinusta murheellisesti eroitettu olisin, ja on minulla kuitenkin toivoa sinua muutaman viikon perästä kotio jälleen saada. Mutta sen kaltainen ihminen on, ei se Jumalaa kylläksi siitä suuresta ilosta ja autuudesta kiitä, joka sillä on, se luulee vaan, että hänellä enemmänkin vaatimista on, eikä se vähintäkään tahdo poisantaa. Ja kuitenkin olen minä toisinaan jälleen, niinkuin se, jolla ei tervettä järkeänsä ole, lentäen ympäri, niinkuin en minä tietää mahtaisi, millä tavalla minä sen erinomaisen suuren iloni, joka minun sydämessäni asuu ja hallitsee, ilmoittaa taitaisin. Erinomaisesti on kuitenkin Herra Jumala meidän teitämme ohjannut, kun minä ajattelen, kuinka ei ole sen pitempää aikaa kulunut, kuin että minun korkeasti kunnioitettu, rakas anoppini, sinun armollinen äiti rouvasi, sen muistaa mahtaa, kuin se laki tehtiin, että kuoleman rangaistus sille aatelittomalle tulee, joka aatelisnaisen vaimoksensa vie. Ja nyt on hänen kuitenkin lopuksi sinun minulle antaa täytynyt. En minä hänen vastenmielisyyttänsä itse minuani kohtaan pahakseni pane, vaan olen nyt niin ylönpalttisen onnellinen siitä kuinka Herra meidän teitämme on ohjannut ja johtanut, että minä vaan sinua minun käsilläni kantaa tahtoisin, ja lentää ja ilmaan heittää sekä hatun kuin myös pään; ja olen minä niin vallaton, etten minä jalvoillani seisoa osata tahdo, ja pian tahtoisin ryssät tänne, että minä heidän päällensä minun kuohuvaa ja paisuvaa ylpeyttäni ja kopeuttani ajaa ja päällepanna taitaisin.

En minä kuitenkaan muuna kuin oikeana pitää taida, että sinä korkeasti kunnioitetun äitisi tykönä tämän surullisen ajan viettää mahdat, siksi kuin hän asiansa järjestää on ehtinyt Ruotsiin muuttamistansa varten, sittenkuin minulle sallittiin sinua, minun rakas Margareettani, ensin noutaa ja minun vaimonani kotio-viedä, ja sillä tavalla meidän tehtyä ja suostuttua liittoamme vahvistaa. Kuitenkaan en minä, minun korkeasti kunnioitettua, rakasta anoppi rouvaani, minun läsnä-olemuksellani enempää vaivata tahdo, koska hän ei minua mielellänsä nähdä tahtoa mahda.

Minun suuresti kunnioittavaisen ja nöyrän kiitokseni mahdat sinä sinun korkeasti kunnioitetulle, rakkaalle äiti rouvallesi ilmoittaa hänen lupauksestansa, Ruotsissa sanaansa minun hyväkseni käyttää, sanoden hänelle samalla, että minun nöyrä toivoni olisi, ettei hän armollisesti itseänsä sillä asialla vaivaisi, ajatellen minä niin, että mitä minulla on kelvollisuutta ja taitoa hoitaa, ei minulta virallisesti kieltää mahdettaisi; ja mitä sen ylitse käy, en minä siihen itseäni tunkea tahdo. Kiittäen häntä tästä hänen armostansa ja hyväntahtoisuudestansa, toivon minä, ettet sinä, minun Margareettani, joka minun kanssani hädässä monta kovaa kokenut olet, mitään siitä halvasta osasta, joka meille tulla taitaa, kärsiä mahda.

Se kaunis Kauniaisten kartano, jota minä nyt katsellut olen, näyttää minun mielestäni, sangen sopivalta, jos sinä luulet siihen tahtovasi panna sen perinnön, joka sinulla on. Kaikki siellä kaikista tarpeellisimpaan saakka, on hävitetty ja sitten rappiolle joutunut; mutta kun minä olen sinun uskollinen ja toimekas talonvoutisi, niin minä toivoa tahdon, että minä muutaman vuoden perästä moninkertaisesti suurentanut olen sen halvan arvon, joka talolla nyt on ja jonka tähden se niin vähällä rahalla myydään, kuin semmoista autioksi tullutta maata maassa niin paljon on. Ja lupaan minä, suurella toimella ja huolella sen sinulle, minun rakas ja armias Margareettani, tulevaksi leskentilaksi laittaa. Toivoen minä kuitenkin, että me yhdessä monta vuotta, lapsiemme kanssa, tässä kauniissa talossa elää ja toimia saamme, kuin ei palvelus minua kutsu pois, joka, niinkuin nyt näyttäisi, ei pitkäksi ajaksi eikä myöskään pitkälle matkalle tulla mahda.

Että sinun, Herrassa edesmenneen, rakkaan sisaresi eläessä, aivottu lankosi, Lejonankar, joka Suomeen jää, sinun äiti rouvasi asioita täällä hoitaaksensa ottaa, näyttää minusta hyvältä, ja taitaa hän siis mukavasti kotomaahansa muuttaa, jossa myös hänen armas poikansa, sinun korkeasti rakastettu veljesi, herra Yrjö Boije oleskelee.

Hän ei myöskään taitaisi ilman mielen harmia sitä alhaista säätyä nähdä, jossa minä, Jumalan avulla, toivon että sinä onnesi löydät, mutta jota hän ei semmoisena pitää taitaisi, kuin sen hedelmä niin halvalla puulla kasvaa, kuin sinun liittosi minun kanssani on. On kuitenkin Herran armo ja siunaus yhtä usein alhaisen osa kuin ylhäisenkin. Siinä toivossa, että sinä myös minun tyköni halajat, niinkuin minun sydämeni joka hetki sinun perääsi sykkii, olen minä, niin myötä-, kuin vastoin-käymisessä sinua aina yhtä hellästi rakastavainen puolisosi."

Pian tämän jälkeen muutti Katariina rouva Ruotsiin. Kun lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin sota taasen puhkesi Venäjää vastaan, luettiin jo ensimmäisissä raporteissa, että urhea Eversti-luutnantti Malm oli haavoittunut, niin ettei hän luultavasti enään kelvannut sotapalvelukseen.

Samaan aikaan omisti Hatanpään kartanoa eräs Lejonankar.