Chapter 3

MERCUTIO. Parempi kuin uroskissa,[5] sen voin vakuuttaa. Oi! hän on kunniaseikkojen urhokas pääkomentaja. Tappelee kuin nuottien mukaan, tuntee tahdit, rytmit ja intervallit: vaarinottaa pienimmätkin nuottipisteet: yks, kaks, kolme! ja miekka on rinnassasi. Oikea silkkinapin teurastaja! Kaksintaistelija, kaksintaistelija! Ylimys parasta kantalajia, mies, joka a'sta o'hon tuntee miekkailun perusteet. Ah, nuo taivaalliset passadot, temput ja puntit ja --

BENVOLIO. Ja mitä?

MERCUTIO. Hiiteen sellaiset houkkamaiset, sammalkieliset, teeskentelevät muotinarrit, jotka ovat niin uusnuottiset turvastaan! "_Mon Dieu_; saakelin hyvä miekka! -- saakelin miehekäs mies! -- saakelin kelpo huora!" -- Oi, sinä iso-isä, eikö ole surkeata, että meitä vaivaavat nuo ulkomaiset kärpäset, nuo muotihassakat, nuo _pardonnezmoi't_, jotka ovat niin piittyneet uuteen muottiinsa, ett'eivät enään mitään piittaa vanhasta muotista. Voi, noita kirottuja _bon! bon!_

(Romeo tulee.)

BENVOLIO. Tuossa on Romeo! Tuossa on Romeo!

MERCUTIO. Rommiansa vailla, niinkuin kuivattu silakka. -- Oi, liha, liha, kuinka olet kalamustunut! -- Nyt häntä miellyttää sellaiset lirutukset, joita Petrarca lasketteli: hänen naiseensa verrattuna oli Laura vaan kyökkipiika; -- totta vie! sillä tytöllä oli rakastaja, joka paremmin osasi hänestä nimitellä; -- Dido, homsu; Cleopatra, mustalainen; Helena ja Hero, hutsuja ja porttoja; Thisbe, sinisilmä tai jotakin sellaista, mutta ei mitään itse asiassa. -- Signor Romeo, _bon jour!_ Siinä ranskalainen tervehdys ranskalaisille roimahousuillesi! Teit meille viime yönä aika sutkan.

ROMEO. Huomenta, veikkoseni! Minkä sutkan?

MERCUTIO. Sala-sutkan; sutkit pakoon. Ymmärrätkös?

ROMEO. Anteeksi, hyvä Mercutio! Minulla oli tärkeät toimet, ja kun semmoiset on paikat, täytyy kohteliaisuudessa vähän koukkuilla.

MERCUTIO. Toisin sanoen: semmoisissa paikoissa täytyy miehen koukistua.

ROMEO. Tietysti, kun kumartaa.

MERCUTIO. Paikalle osattu, ihan pilkkaan!

ROMEO. Sangen kohtelias selitys!

MERCUTIO. Minähän se olenkin oikein kohteliaisuuden kukkanen.

ROMEO. Oi, mikä kukoistava kukkanen!

MERCUTIO. Niin kyllä.

ROMEO. Niin, niin! Yhtä kukoistava kuin minun kenkäni.

MERCUTIO. Hyvin osattu! Jatka tuota pilaa, kunnes olet kenkäsi kuluttanut; niin että, kun niiden yksinkertainen pohja on piloilla, pilasi vielä piloillaankin olisi yhtä pilanpäiväistä.

ROMEO. Oi, yksinkertaista pilaa! Pilaumatonta, aioit kai sanoa?

MERCUTIO. Tule avuksi, Benvolio! Älyni uupuu.

ROMEO. Lyö ja kannusta! Muuten julistan sinut voitetuksi.

MERCUTIO. Jos älymme lentää tämmöistä hanhen-hamppua, niin olen minä myyty; sillä viides osa sinun älystäsi on enemmän hanhimaista, kuin kaikki minun älyni yhteen. Joko hanhi puri?

ROMEO. Niin, hanhena kyllä ma sinua aina olen pitänytkin.

MERCUTIO. Tuosta pilasta tekisi mieli purra sinua korvaan.

ROMEO. Älä pure, hanhi hyvä!

MERCUTIO. Pilasi on katkeran kaltaista; liian karvasta kastiketta.

ROMEO. Eikö se hyvin sovi kaltatulle hanhelle?

MERCUTIO. Nyt tulee paksua pilaa; kasvaa kärpäsestä härkäseksi.

ROMEO. Ja kun härkä pannaan hanheen, tulee siitä oikein härkähanhi.

MERCUTIO. No niin, eikö tämä nyt ole hauskempaa kuin rakastuneena voihkiminen? Nyt sinä olet ihmismäinen, nyt sinä olet Romeo; nyt olet luonnollinen, niin luontosi kuin taitosi puolesta. Sillä tuo höperö rakkaus on suuri pökkelö-pää, joka kieli roikollaan juoksee edes-takaisin, etsien jotakin läpeä, johon narrinaamansa piiloittaisi.

ROMEO. Hiljaa jo!

MERCUTIO. Tahdotko minua hiljentämään laitostani parhaassa vauhdissaan.

ROMEO. Se voisi muuten tulla liian pitkäksi.

MERCUTIO. Hoh! Sinä petyt! Lyhyeksihän sen aion tehdä; sillä olinhan juuri päässyt painokohtaan, ja arvelin todellakin parhaaksi heittää koko laitoksen.

ROMEO. Tuossapa soma laitos!

(Imettäjä ja Pietari tulevat.)

MERCUTIO. Purje, purje!

BENVOLIO. Kaksi, kaksi: hame ja mekko.

IMETTÄJÄ. Pietari!

PIETARI. Mikä on?

IMETTÄJÄ. Viuhkani, Pietari![6]

MERCUTIO. Anna se hänelle, Pietari, kasvojen peitteeksi, sillä viuhkan on ulkomuoto kauniimpi.

IMETTÄJÄ. Hyvää huomenta, hyvät herrat!

MERCUTIO. Hyvää iltaa, kaunis rouvaseni!

IMETTÄJÄ. Onko nyt ilta?

MERCUTIO. On oikein, rouvaseni; tiimapatsaan rietas sormi on nyt ihan keskipäivän pisteen kohdalla.

IMETTÄJÄ. Hyi teitä! Mikä olette mies?

ROMEO. Mies semmoinen, rouvaseni, jonka Jumala on luonut itseänsä turmelemaan.

IMETTÄJÄ. Totta vieköön, hyvin sanottu: -- itseänsä turmelemaan, niinkö? -- Hyvät herrat, voiko kukaan teistä sanoa, missä saisin tavata nuoren Romeon?

ROMEO. Sen minä voin sanoa; mutta nuori Romeo on tavatessanne vanhempi, kuin hän oli etsiessänne. Minä olen nuorin sen nimisiä, pahemman puutteessa.

IMETTÄJÄ. Hyvin sanottu!

MERCUTIO. Vai niin! Onko pahin hyvää? Sangen hyvä käsitys, todellakin! Älykästä, älykästä!

IMETTÄJÄ. Jos te, herra, olette hän, niin olisi minulla teille vähän puhuttavaa kahdenkesken.

BENVOLIO. Pyytää häntä varmaan illalliselle johonkin.

MERCUTIO. Parittaja, parittaja! Ho hei!

ROMEO. Mitä vainut?

MERCUTIO. En muuta lintua, kuin paastopiirakan lintua, joka jo on vähän vanhaa ja haaskahtanutta, ennenkuin sitä syödään.

"Ei vanhakaan lintu se haittaa tee, Kun se paastona pöytään lyödään; Mut vanhakin lintu se tympäisee, Jos se haaskana vasta syödään."

Romeo, tuletko kotiin isäsi luo? Syömme siellä päivällistä.

ROMEO. Tulen jäljestä.

MERCUTIO. Hyvästi, vanha rouva! Hyvästi, rouva, rouva!

(Mercutio ja Benvolio menevät.)

IMETTÄJÄ. Niin, hyvästi vain! -- Sanokaa, kuka se oli tuo rietas iljetys, joka oli niin täynnä koiruutta.

ROMEO. Muuan herrasmies, joka mielellään kuuntelee omaa puhettansa ja tuokiossa puhuu enemmän kuin mistä kuukaudessa voi vastata.

IMETTÄJÄ. Jos hän minusta mitään puhuu, niin kyllä minä hänet vastaan, vaikka olis hän pöheämpi kuin onkaan, ja parikymmentä samanlaista lönttiä lisäksi; ja jos en itse voi, niin kyllä niitä on, jotka voivat. Se kemeini kanalja! Olenko minä hänen västäräkkejään? Olenko minä hänen narttujaan? -- Ja sinäkin siinä seisot ja siedät että jokainen konna näin saa päälleni karata.

PIETARI. En minä nähnyt kenenkään päällenne karkaavan; ja jos olisin nähnyt, niin olisi pamppuni heti ollut maalla, sen vannon. Minä tohdin sen paljastaa siinä kuin joku toinenkin, kun vain rehellinen tappelu on tarjona ja laki minun puolellani.

IMETTÄJÄ. Nyt olen, Jumal' avita, niin vihoissani, että jok-ikinen ruumiini jäsen vapisee. -- Se kemeini kanalja! -- Pari sanaa vain, hyvä herra! Ja niinkuin sanoin, nuori emäntäni käski minun etsiä teitä; mitä hän käski minun sanoa, sen pidän takanani. Mutta ensin suokaa minun sanoa teille, että jos häntä meinaatte vetää nenästä, niinkuin sanotaan, niin se olisi hyvin rumaa käytöstä, niinkuin sanotaan; sillä neitoseni on nuori, ja siis, jos le häntä kohtaan valskiutta käytätte, niin olisi rumaa sillä tavalla säätyihmistä kohdella, ja sangen hävytöntä lisäksi.

ROMEO. Imettäjä hyvä, vie terveisiä neidillesi ja emännällesi, Minä vakuutan --

IMETTÄJÄ. Herrainen aika! Totta totisesti, sen hänelle sanon. Herran Kiesus, kuinka hän siitä tulee iloiseksi!

ROMEO. Mitä hänelle sanot? Ethän kuule minua.

IMETTÄJÄ. Sanon hänelle, että te vakuutatte; sehän on luulisin, oikein hienon miehen tarjous.

ROMEO. Hänt' aattelemaan käske keinoa Ripille päästäksensä iltapuolla; Lorenzon kopissa hän ripin saa Ja vihkimyksen. Tuossa vaivastasi!

IMETTÄJÄ. Ei, herra hyvä, ei penniäkään!

ROMEO. Sun täytyy, sanon minä; ota.

IMETTÄJÄ. Siis iltapuoleen? -- Hyvä; kyllä tulee.

ROMEO. Jää, hyvä eukko, tuonne muurin taa; Tuo tunnin kuluessa palvelijani Köysistä tehdyt tikaportaat sulle, Jotk' onnen ylipurjeen huippuun minut Hiljaisess' yössä vievät. Hyvästi! Tee työsi uskosti, niin vaivas maksan. Hyvästi! -- Tervehdykset neidillesi!

IMETTÄJÄ. Sua taivaan herra siunatkoon! Mut kuulkaa!

ROMEO. Mit', imettäjä kallis?

IMETTÄJÄ. Onko taattu Tuo miesi? Kauppa, niinkuin tiedätten, On kahden, korvapuusti kolmannelle.

ROMEO. Vakuutan: hän on taattu niinkuin teräs.

IMETTÄJÄ. Hyvä vain! Minun emäntäni on mitä ihanin neitonen. Herran Kiesus! -- kun hän vielä oli pieni rupattaja -- Oo! -- Täällä on eräs ylimys kaupungissa, eräs Paris niminen herra, joka mielellään iskisi kyntensä häneen; vaan hän, se kultanupukka, näkisi yhtä mielellään sammakon, oikean sammakon, kuin hänet. Kiusoitan häntä väliin sanoen, että Paris on mitä muhkein mies, mutta uskokaa pois, kun näin sanon, muuttuu hän heti vaaleaksi kuin pöytäliina. Eikö rosmariini ja Romeo kumpikin ala samalla kirjaimella?

ROMEO. Alkavat. Kuinka niin? Kumpikin ne alkavat R:llä.

IMETTÄJÄ. Te, pilkkakirves; R, R.; sehän on kuin koiran ärinää. Ei, minä tiedän että se alkaa toisella kirjaimella; ja hän on siitä tehnyt mitä somimmat soinnut ja sananleikit, teistä ja rosmariinista, niin että sydämmenne hyppelisi, kun niitä kuulisitte.

ROMEO. Terveisiä neidillesi!

(Menee.)

IMETTÄJÄ. Kyllä, tuhatkertaisia! -- Pietari!

PIETARI. Mikä on?

IMETTÄJÄ. Edellä, ja joutuin!

Viides kohtaus.

Capuletin puutarha. (Julia tulee.)

JULIA. Lähetin imettäjän yhdeksältä; Palata lupas puoli kymmeneen. Tavannut ehk'ei häntä. -- Eikö mitä! Oi, hän on rampa! Lemmen airueksi Ajatus yksin kelpaa, joka kiitää Kymmentä joudummin kuin säde päivän, Jok' ajaa vuorilt' öiset utuvarjot. Sen vuoks on virkull' Amorilla siivet, Ja kevytsulka-kyyhkyill' ajaa Venus. Tiens' ylimmällä huipull' on jo päivä; Ja yhdeksästä kahteentoista kolme On pitkää tuntia, -- hän vain ei saavu. Jos veri häll' ois nuori, lämmin, kuuma, Niin nopeaan hän lentäisi kuin palli, Ja kimmoilis mun luotan' armaan luo Ja sieltä tänne, viestit vieden, tuoden. Vaan vanhat on, kuin kuolleet oisivat, Ätyrät, kähläät, lyijyn-raskahat. (Imettäjä ja Pietari tulevat.) Hän tulee, ah! -- Oi, imettäjä kulta, Mit' uutta tiedät? Kohtasitko hänet? Pois laita miehes.

IMETTÄJÄ. Varro ulkona!

(Pietari menee.)

JULIA. No, hyvä eukko-kulta! -- Miks noin synkkä! Jos synkkä uutises, se riemuin kerro; Jos riemukas, sen soinnun turmelet, Kun noin sen muikistellen mulle laulat.

IMETTÄJÄ. Ma uuvun; hetki hengähtää mun suokaa. Voi, luitani mun vihloo! Sekös juoksu!

JULIA. Ma luuni vaihtaisin sun uutiseesi. Oi, kerro, hyvä eukko-kulta, kerro!

IMETTÄJÄ. Jes sentään, mikä kiire! Vartokaahan! Vähissä hengin olen, niinkuin näette.

JULIA. Vähissä hengin? Henkeäpä sentään Sanoa, että vähiss' olet hengin. Pitemmät viivytykses estelykset, Kuin tieto, jota niillä viivytät. Hyvätkö uutiset vai huonot? sano. Se sano vain, niin loppua ma varron. Rauhoita mua: hyvätkö vai huonot?

IMETTÄJÄ. No niin, te olette tuhmasti valinnut; te ette osaa valikoida miestä. Romeo! -- Se se vasta mies! -- Tosin hänen kasvonsa jo ovat säällisemmät kuin muiden miesten, mutta sääret, ne, ne vasta kaikki voittaa; ja käsi ja jalka ja ruumis sitten! -- vaikk'ei niistä paljon kannata puhua, niin ei niillä kuitenkaan ole vertoja. Hän ei ole mikään valio tavoiltaan, -- mutta siivo kuin lammas, siitä lyön vetoa. -- Onnea matkalle, tyttö-raiska; pelkää Jumalaa! -- Oletteko syöneet päivällistä kotona?

JULIA. Ei, ei; tuon kaiken ennalta ma tunnen. Hän mitä sanoi naimisista? Mitä?

IMETTÄJÄ. Voi jesta päätäni! Kuin sitä särkee! Se jyskää niinkuin lentäis kappaleiksi. Ja selkääni! -- Voi, selkääni, voi, voi! Hiis teidät vieköön, näin kun sinne tänne Mua juoksutatte, niin ett' ihan kuolen.

JULIA. Mua varsin huolettaa sun huono vointis. Mut kulta, kulta, kulta eukko kerro, Mit armas puhui?

IMETTÄJÄ. Armahanne puhuu Kuin kunnon, hyvä, kohtelias, kaunis Ja, totta vie, kuin siivo mies; -- Miss' äitinne?

JULIA. Miss' äitinikö? -- Huonehessa tuolla; He, missäs muuten? Kuinka kiertäin vastaat: "Armaanne puhuu niinkuin kunnon mies, -- Miss' äitinne?"

IMETTÄJÄ. Oi, pyhä, hurskas neitsyt! Noin kiivasko? Haa, katsos vain? Ja tääkö Haudetta särkeville säärilleni? Vast'edes käykää itse asianne.

JULIA. Kuink' elämöit! -- No, mitä sanoi Romeo?

IMETTÄJÄ. Ripille tänään saatteko te mennä?

JULIA. Saan.

IMETTÄJÄ. Lorenzon kammioon siis rientäkää? Mies siell' on, joka teistä tekee vaimon. Kah, veri hurja poskillenne lentää! Ne oiti liekehtii, kun uutta kuuluu. Te kirkkoon juoskaa; minä toista tietä Käyn tikapuita noutamaan, ett' armas Pimeän tullen linnunpesään pääsee. Näin puuhaan riemujenne vuoks kuin juhta. Vaan taakkannepa tekin saatte kohta. Nyt menen syömään. -- Kirkkoon joutuun vaan!

JULIA. Hyvästi! Riennän iki-onnelaan.

(Menevät.)

Kuudes kohtaus.

Lorenzon kammio. (Lorenzo ja Romeo tulevat.)

LORENZO. Niin taivas siunatkoon tään pyhän liiton, Ett'ei ois vasta meillä syytä suruun.

ROMEO. Amen, amen! Vaan antaa surun tulla, Ei vertoja se vedä riemulle, Min tuottaa lyhyt näkemisen hetki. Kätemme yhteen siunaa; tehköön sitten, Min voi, tuo lemmen-kuristaja kuolo, Kun omakseni vain ma hänet saan!

LORENZO. Noin hurjall' ilolla on hurja loppu, Se kuolee riemuunsa, kuin suuteloonsa Tuli ja ruuti riutuu. Mesi makein Se liika-imelyyttään äitelyyttää Ja maistaissa jo maitin hävittää. Siis lemmi maltilla, se lempi kestää: Hitaus ja hoppu joutumista estää. (Julia tulee.) Tuoss' on jo neiti. -- Oi, noin kevyt jalka Kiveä kuluksi ei kuluta. Ne lempivät ne kulkee seitillä, Mi kesä-ilman auterella leijuu. Eivätkä putoo: niin on turhuus kevyt.

JULIA. Hyv' iltaa, hurskas isä!

LORENZO. Romeo kiittää Molempain puolesta.

JULIA. Hänelle samaa, Ois muuten hänen kiitoksessaan liikaa.

ROMEO. Oi, Julia! Sun jos riemus määrä on Niin täys kuin mun, ja kauniimmin kun taidat Sit' ilmaista, niin hengelläsi ilmaa Nyt höystytä, ja kieles sävelillä Julista onnen autuutta, min tuottaa Tää armas hetki meille kummallenkin.

JULIA. Sanoja rikkaampi on tunteen hyvyys: Ydin sen ylpeys on eikä kuori. Kerjääjä aarteittensa määrän tietää; Mun lempen' aarre on niin ääretön, Ett'en voi laskea sen puolta määrää.

LORENZO. Mua seuratkaatte: heti toimeen käymme. Te ette kahdenkesken ennen jää. Kuin pyhä kirkko teidät yhdistää.

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Julkinen paikka. (Mercutio, Benvolio, kantapoika ja palvelijoita tulee.)

BENVOLIO. Mercutio hyvä, lähtekäämme täältä! On päivä kuuma, Capuletit liikkuu; Jos heitä kohtaamme, niin syntyy riita: Näin heltehessä kuuma veri kiehuu.

MERCUTIO. Sinä näytät olevan niitä pukareita, jotka, heti kun ovat kapakan kynnyksen yli astuneet, paiskaavat miekkansa pöytään, sanoen: "Jumala suokoon, etten sinua tarvitsisi!" Mutta kun toinen ryyppy on päähän kiehahtanut, laskettavat sillä juomanlaskijaa, ja aivan ilman syytä.

BENVOLIO. Olenko minä moisen pukarin kaltainen?

MERCUTIO. Olet kuin oletkin: semmoinen tuittujaakko, ett'ei moista koko Italiassa; yhtä kiivas vihastumaan, ja yhtä vihainen, kun kiivastut.

BENVOLIO. Vieläkö samaa sorttia?

MERCUTIO. Niin, jos olisi kaksi samaa sorttia, niin pian ei olisi yhtäkään jäljellä, sillä toinen tappaisi toisen. Sinä, niin! -- sinä riitaannut toisen kanssa siitä syystä, että hänellä on hiuskarva enemmän tai vähemmän parrassaan kuin sinulla. Miehen kanssa, joka pähkinöitä särkee, haastat sinä riitaa siitä syystä vain, että sinulla on pähkinän-ruskeat silmät. Mikä muu silmä, kuin mokoma silmä, voi mokomasta riitaa haastaa! Sinun pääsi on niin riitaisuutta täynnä kuin muna herkkua; ja kuitenkin on pääsi piesty pehmeäksi kuin munaherkku riitaisuutesi takia. Miestä vastaan, joka kadulla yski, nostit jupakan siitä syystä, että hän herätti päiväsessä loikuvan koirasi. Etkös kerran haastanut riitaa erään räätälin kanssa siitä, että hän oli päälleen pukenut uuden nuttunsa ennen pääsiäistä? Ja toisen kanssa siitä, että hän oli kiinnittänyt uudet kenkänsä vanhoilla rihmoilla? Ja kuitenkin tahdot minua moittia riitelemisestä!

BENVOLIO. Jos minä olisin niin kärkäs riitaan kuin sinä, niin ei kukaan voisi viideksi neljännes-tunniksi taata henkiparkaani.

MERCUTIO. Henki-parkaasi! Mies-parkaa!

BENVOLIO. Henkeni kautta! Tuossa tulevat Capuletit.

MERCUTIO. Kenkäni kautta! Se ei minua koske.

(Tybalt y.m. tulee.)

TYBALT. Pysykää liki; puhuttelen heitä. -- Huomenta! Yhdelle vain yksi sana.

MERCUTIO. Yksikö sana vain yhdelle? Pankaa parittain: sana ja isku.

TYBALT. Siihen olen valmis, kun vaan annatte mulle syytä.

MERCUTIO. Ettekö voisi syytä saada antamatta!

TYBALT. Sinä, Mercutio, olet sopusoinnussa Romeon kanssa. --

MERCUTIO. Sopusoinnussa? Mitä? Teetkö meistä soittoniekkoja? Jos meistä soittoniekkoja teet, niin varo ett'et saa kuulla pelkkää epäsointua. Tässä on minun jouseni; tämä kyllä panee sinut tanssimaan. Saakeli soikoon! Sopusoinnussa!

BENVOLIO. Me tässä haastelemme kaikkein kuullen Johonkin syrjäpaikkaan lähtekää; Puhukaa kiihkotta; tai erotkaa. Täss' ällistelee meitä kaikkein silmät.

MERCUTIO. No ällistelkööt, siksi ne on luodut; Kenenkään käskystä en minä väisty.

(Romeo tulee.)

TYBALT. Te jääkää rauhaan; tuo mun mieheni.

MERCUTIO. Käyn hirteen, jos on teidän puku hällä. Edellä menkää vain, hän teitä seuraa; Hän siinä mielessä on kyllä -- mies.

TYBALT. Se rakkaus, jonka sulle vannoin, Romeo, Supistuu kahteen sanaan: olet konna!

ROMEO. Syy, mikä mull' on rakastaa sua, Tybalt, Pidättää kiukun, jota muuten sietäis Tuollainen tervehdys. En ole konna. Hyvästi! Huomaan ett'et mua tunne.

TYBALT. Seis, poika! Tuoll' et maksa loukkausta, Jonk' iskit minuun. Käänny, vedä miekkas!

ROMEO. En koskaan sua loukannut, sen vannon. Enemmän sua rakastan kuin luulet, Syyn kunnes tietää saat mun rakkauteeni. Siis, hyvä Capulet, -- se nimi kallis: Kuin omani on mulle, -- malta mieles.

MERCUTIO. Hyi, häpäisevää, halpaa nöyryyttä! Miekalla tukkiellaan moisen suu. (Paljastaa miekkansa.) No, Tybalt, hiirten hirmu, otellaanpas!

TYBALT. Minusta mitä tahdot sinä?

MERCUTIO. En muuta, hyvä uroskissa, kuin yhden yhdeksästä hengestäsi; sen aion noin sivumennen siepata; ja vast'edes, jos tarvis vaatii, pehmittää ne muut kahdeksankin. No, vedä huiskasi kotelostaan! Joutuun! Muuten minun huiskaa korvissasi, ennenkuin sinun on tupesta maalla.

TYBALT. Min' olen valmis.

(Paljastaa miekkansa.)

ROMEO. Mercutio hyvä, pistä tuppeen miekkas!

MERCUTIO. No, herra, temppujanne näyttäkää!

(Taistelevat.)

ROMEO. Benvolio, vedä miekkas, mene väliin! -- Hävetkää, herrat! Väkivalta pois! Tybalt, -- Mercutio, -- prinssi kieltänyt on Kaikk' ottelut Veronan kaduilla. -- Seis, Tybalt! -- Oi, Mercutio! --

(Tybalt puoluelaisineen poistuu.)

MERCUTIO. Haavan sain. Kirotut suvut nuo! -- Min' olen myyty. -- Hän lähtikö, ja ehjänä?

BENVOLIO. Kuin? Haavan Sa saitko?

MERCUTIO. Naarmun, naarmun, vaan se riittää. -- Hoi, poika! -- Nouda haavuria, lurjus!

(Kantapoika menee.)

ROMEO. Miehuutta, ystävä! Haava ei liene isokaan.

MERCUTIO. Ei, niin syvä se ei ole kuin kaivo, eikä niin leveä kuin kirkon-ovi; vaan siinä on tarpeeksi, se riittää. Kysykää minua huomenna, niin tapaatte minut haudan hiljaisena. Kyllä minä nyt olen suolattu, se on varma. -- Kirotut nuo teidän sukunne! -- Hiisi olkoon, että koira, rotta, hiiri, kissa noin kynsii miehen kuoliaaksi! Mokoma pöyhkäri, roisto, lurjus, joka taistelee taskukirjan mukaan! -- Miksi, piru vieköön, te väliimme tulitte! Teidän käsivartenne alta minä sain haavani.

ROMEO. Parasta tarkoitin.

MERCUTIO. Benvolio, auta mua katon alle, Ma muuten pyörryn. -- Vietävät nuo suvut! Matojen ruokaa minust' ovat tehneet. Osani sain, ja hyvän. -- Hiiden suvut!

(Mercutio ja Benvolio menevät.)

ROMEO. Ylimys, prinssin lähin heimolainen Ja oma ystäväni, minun kauttain Sai kuolinhaavan; kunniani tahras Tybaltin solvaus, Tybaltin, jok' äsken Mun tuli langokseni. -- Armas Julia! Sun kauneutes mun hempeäks on tehnyt Ja miehen tarmon povestani vienyt.

(Benvolio palajaa.)

BENVOLIO. Oi, Romeo! Mercutio on kuollut! Ylevä henkens' ylös pilviin nousi, Ja liian varhain halvaks katsoi maan.

ROMEO. Tuo yksi turma muita mukanaan: Viel' uutta tulee; tää ol' alku vaan.

(Tybalt palajaa.)

BENVOLIO. Tuoss' on hän taas, se raivopäinen Tybalt.

ROMEO. Elossako? ja voiton-riemukkaana? Ja surmattuna on Mercutio! Pois taivaaseen, sa armahtava sääli! Tulinen raivo olkoon oppaani! Nyt, Tybalt, peruuta tuo konnan nimi, Jonk' äsken sulta sain; Mercution sielu On vasta hiukan matkaa päämme päällä; Se seurakseen sua vartoo: sun tai mun Tai molempien täytyy täältä mennä.

TYBALT. Tääll' olit, poika-lurjus, hänen puoltaan, Nyt seuraa häntä.

ROMEO. Tuo sen ratkaiskoon!

(Taistelevat; Tybalt kaatuu.)

BENVOLIO. Pois, Romeo! Porvarit on aseissa, Ja Tybalt surman saanut: -- älä seiso Noin tuijotellen! Jos sun tavoittavat, Sun prinssi kuoloon tuomitsee. Pois! Joutuin!

ROMEO. Voi mua, onnen narria!

BENVOLIO. Miks viivyt?

(Romeo menee.) (Porvareita y.m. tulee.)

1 PORVARI. Miss' on se Mercution surmaaja? Mihinkä murhamies, se Tybalt, karkas?

BENVOLIO. Hän tuossa makaa.

1 PORVARI. Nouskaa, herra! -- Tulkaa! Nimessä prinssin käsken; mua kuule!

(Prinssi seurueineen, Montague, Capulet, heidän vaimonsa ja muita tulee.)

PRINSSI. Ken julkea se tämän riidan alkoi?

BENVOLIO. Ilmoittaa, jalo prinssi, minä taidan Tän onnettoman kinastuksen laidan. Ken tappoi lankosi Mercution, Hän tuoss' on surmaamana Romeon.

KREIVINNA CAPULET. Voi, Tybalt, lanko! Veljen lapsi, voi! Oi, prinssi! Capulet! Vielä huppeloi Tuo veri kallis! -- Prinssi, veren tään Montague saakoon maksaa verellään. Voi, lanko, lanko!

ROMEO. Benvolio, kuka tämän vainon nosti?

BENVOLIO. Tuo Tybalt, jolle Romeon miekka kosti. Kauniisti puhui Romeo, huomautti Syyn turhuutta ja uhkas vihallanne. Tuon kaiken vaikka kertoi lempein katsein Ja hellin äänin, maassa polvillaan, Tybaltin tyyntynyt ei hurja raivo. Sovulle kuurona hän raudan työnsi Mercution kelpo rintaan, joka suuttuin Murhaavan terän terää vastaan käänsi, Ja, ivall' urhon, toisin käsin torjui Pois kylmää kuolemaa ja toisin viskas Sen Tybaltiin, jok' osaavasti taas sen Takaisin paiskas. Romeo ääneen huusi: "Seis, erotkaa!" ja joudummin kuin kieli Välihin käsi rivahti ja maahan Heilt' aseet löi. Sen käden alta tapas Tybaltin sala-isku Mercution Ja tältä hengen vei; nyt Tybalt karkas, Mut tuli oiti jälleen Romeon luokse, Jok' antoi kostolle nyt vasta valtaa. He iskivät kuin leimaus; ennenkuin, Heit' erottaakseen', ehdin vetää miekan, Sai surmans' uljas Tybalt. Tää on totta, Tai saatte Benvolion hengen ottaa.

KREIVINNA CAPULET. Tuo mies on Montaguelle heimolainen; Luo valheit' ystävyydestä hän vainen. Kakskymment' oli heitä yhtä vastaan, Ja nuo sai hengen yhdelt' ainoastaan. Ma oikeutt' anon: Tybalt Romeon On surmaama, siis Romeo kuolkohon!

PRINSSI. Romeo hänet, hän Mercution surmas; Ken sovittaa sen veren?

MONTAGUE. Romeo ei; Mercution ystävyys vain hänet hurmas; Mit' oisi laki vienyt, sen hän vei: Tybaltin hengen.

PRINSSI. Ja tuon teon saa Hän oiti maanpaolla sovittaa. Minuunkin koskee hurja kapinanne, Vereni vuotanut on riidoissanne; Mut vaadinpa niin tuiman sovinnon, Ett' ijäks tappioni muistoss' on. En korviini ma ota estelyitä, Ei rukous, ei itku poista syitä; Ne säästäkää siis. Romeo joutuin pois! Hän tavattaissa kuolon oma ois. Pois ruumiit! Älköön käsky olko turhaa; Ken murhan anteeks suo, se itse murhaa.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Huone Capuletin talossa. (Julia tulee)