Part 7

Kaks korsteeni Linnalas vaa oliki ja niim berstandunnu ne oliva, ett miäs sai häthättä ne alas ajetuks. Pualpäeväks se tyä ol teht ja jälkkem bualem bäevä miäs kanno tiile alas kadolt ja viide aigoin hän ol saannk kaikk valmiks. Häm bist tupakki piippuhus ja istatt kuistim bengill ja odott isänttätäs päevpalkka maksama. Frouakin dul siihe ai joukko juttlema hänen gansas ja ol kovast tytyväinen, go ne huanok korsteeni ny oliva alas otetu.

Kell kuuden gorvis tul sitt Linnalan gapteen gottip, pist heoses tallihi, vet rattas vahehe ja meinas menns sisäll huaneihis. Muttko hän näk se miähe siink kuistill, ni hän gysys: "Mikäs miäs snää ole?"

"Tyämiäs vaa. -- Jumal andakko hyvä päevä kans sendä."

"Jumal andakko. -- Snää olet tyät hakemas."

"Nii oikke. -- Ole sendän däsä jo semmost piänd tyät toimittannukki ja odota isänttä kotti, ettän saam balkkan."

"Vai nii. -- Frouak snuun dyähö o ottannt tänn?"

"Ei, kyll isänd mnuun doimeihim buhus."

"Isänd! Mnää tämän dalo isänd ole."

"Sillaill oikke, isänd oikken de olett. Kukast sitt isänd olis", vastas miäs, ko muist Iiro varotukse.

"Nii no, ja mnää en ols snuu pyytänn mihinkkän dyähö. Mitäs tyät snää olet tehns sitt?"

"Oti alas nuas saastase viheljäisek korsteenit tuald kadom bääld", vastas miäs, sylk ja näytt piipuvarrellas ylöspäi.

"Oti alas meijän gorsteeni! Aim bahustak snuull on dekko niitten gans", huus Linnalan gapteen ja karas kadullk kattoma, ett olik se miähe jutuis perä kans.

Ja ol oikke. Sill oikke ol Linnalan gado hari. Ei ollt trönttiäkkä jälill Linnalan gorsteeneist.

Linnalan gapteen suutus vähä kamalaste. Taulvärkk punasen, kaulsuanep pullistunnun ja silmä ymbyrjäisinp pääs hän hyppäs tasajalkka se Maade miähe edes ja kysys, kene luvall hän o hävittänn Linnalan gorsteeni.

"Isänä luvall", vastas Maade miäs hyvi levolisen.

"Isänä luvall. -- Eks snää kuull, ett mnää ole dämän dalo isänd."

"Kuuli händ, -- olett händ tet tämän dalo isänd. -- Kuingastetett olis."

"Kuule miäs; snää ole hull."

"Saatta kyll niingi oll, mutt o niit muitakki hulluj täsä."

"No, mutt snää nyt vast olekki aika vekar. -- Tiädäks, mnää mene hakeman geppin ja anna snuullp päevpalka."

"Niin gyll paras ongi."

"Kui, mitä snää sanosi? -- Siunakko sendä, snää ole vissi Seilist karann ja tleet tänn hajottaman gunnjaliste ihmisten gorsteenej. -- Kristiina, Kristiinaa --!"

Linnalan gapteen ol niim bois ittestäs, ett hänen däydys huutta frouatas appuhu, niingo ai ennengin, go oikkem brindullk kaikk asja oliva.

No, mitäs tästä, frou tul, kuulustel ens, mitä kapteenill ol juttlemist ja rupes sitt tutkima stää Maade miäst ja kyll asjast selk tul ja ymmärs frou jo sengi, ett kuka se miähe ol lähettännt töihi, mutt siit ei hän hiiskattanns sanaka.

Mutt Linnalan gapteen kävel ettit takasin guisti edes, kirol ja pärmänttäs ja sanos ai joukko: "Turkane sendän, go mnää tiädäisin, guka tämän dyä on dehn!"

Ja Maade miäs siunas ja kläppäs ja meinas, ett kyll hän on guull, ett kaikk kaupungi ova oikkem brakkrettem bessi, mutt ei mar hän dämmöst luulls sendä ihmsillt tehtäväs tääll. Ja sitt hän men frouan dyyijö, näytt peuklollas yli olgas stää kapteeni, ko ähkys ja puhgus kiukuisas, ja kuiskas frouan gorvaha: "Mutt tua miäs tosa, ei sunkka se sendän däysjärkine ol?"

Mutt kapteen guuliki se, ott Maade miähe niskoihin gii, nost häne ylös, pudist händ vähä kamalaste ja huus: "Vai hullun girjoihi snää viäl mnuum bistä!" -- Ja siin olis tapattunn vallan gauhjoit, jos ei frou olis tull välihi.

Ja ko sitt jäll ol asjoit hiuka sortteeratt, ni selkes ko selkeski siin vihdo viime, ett se miäs, kon dyähö ol käskenns se Maade miähe, ol ilmottann, ett Linnalan gapteen o vähä viti eik nii vähäkä.

Ymmärtä se, ett kapteen ol viäl enemä suuttunnk, ko hän semssi viäl sai kuuli, eik oll ihmekä, ett hän darjos keppi sill Maade miähellk, ko se kysys kapteenild, ett eik kapteen sitt maksakka hänellp päevpalkka.

Muttko frou ol hetkem buhellk kapteenin gans ja selittänn, ett he joutuva vallan gamalam bilka alaseks, jos tua miäs nys saa menns sillaillp pois talost ja jutellk kaikill ihmsill, mimmost jekku hänell ja Linnalan gapteenill on deht.

"Nii, niin, gyll oikke asi nii ongi", möris kapteen, makso Maade miähellt täydem balka ja anno viäl puale markka ylirahaki, ett miäs pidäis suus kii.

Ja miäs kiitt kovast ja vannos kova vala, ett hän mene stää päät Eotjoell eik ikänäs enä pist nokkatas Rauman gaupunkkihi. Ja sem buhes hän on bitännykki.

Mutt Linnalaha muuratti uudek korsteeni eik oll ihmekkä, sillett ei ilman gorsteenej missän doimen dulla. Ja kon gerran gorsteenit tehti uudestas, niin gorjattin goko taloakki yhde eine.

Linnala frou ol kovast tytyväine, kiitt Iirot ja varott, ettei hän vaa ilmotais, ett hän se ol, ko nek korsteeni hajottama määräs. -- "Ei, frou hyvä", vastas Iiro, "em mnää semsist mittän gohis. Em mnää ols se luandone, ett mnää kerskailisi hyvist töistän, vaikk mnää niit pali tee. Sendähde mnää olengi vähä semses huanos huudos, ko mnuum bahat tyän vaan dunnetuks tleeva. Mutt sill ei ol väli. Eiköst sanasakki sanot, ett josas tee jongu hyvän dyän, ni älä ann vaseman gäden diättä, mitä oikki teke."

Katavkari Efraimin golm juttu

Se, ko yks nelikymmend aastaikka takasim baatill liikkell ollesas poikkes Katavkarihi ja joudus jutuihin Gatavkari Efraimin gans, sai hyvim bian diättä -- jos ei hän jo enne stää tiätänn ett se luado ulknokkaha joku viiskymmend vuatt takasi yks fransklaine skuunarbarkk ol ajannk karill ja menns säpäleiks. Se nyk kyll ei ol mikkä ihmeline asi, sill ett ei se fransklaine oll -- jumal parakko -- aino asti, ko sen garin gylkke ol uponn, eritottengin gon gova syydvest paino pääll. -- Ei maaren, gyll niit aloksi siin ol hävinn nii ennen go jälkkengi se fransklaise, mutt tämä fransklaises skuunarbarki lait ol se, ett sillt tiädetti ollu lastinp paljast rommi. Ja juur sendähde Efraim siit juttel kaikillk, ko vaan dahdosiva häne jutuijas kuull.

-- Nii händ, päätt Efraim aim buhes, ajatelkkast vaa stää rommim baljoutt, ko siäll ny vallan durhambäite makka merem bohjas; ajatelkkast kui mond kertta siit sendä sais lämmityst tämne miäs ko mnääkin, go joudu däsä syyskylmilläkki verkoinen rähjämä ulkmeres. Ja ko hes sitt viäl jahtava, ett romm ja se sukuse liäme ovas semssi, ett hep paraneva ja tleeva maukkamaks, mitä kauemi heit säilytetä. -- Eiköst tämmöst ol oikken gamal ajatell? Eik se verran go yht halstoopim böhkö siäld ols saatt ylös, vaikk kyll on goitett ja vaikk siäll merem bohjas tiättvästengi om böhkössi ja kruusej ja tynnrej vaikk ming verra ja kaikk täynns stää parast vestindia rommi. -- -- Hohho, sendä!

Semssi oikke se Katavkari Efraim juttel kaikillk, kon Gatavkarihin dliiva. Eik stää sitt lainkka ihmetellt tarvitt, ett hän se jutum bauhas Moso handelsmannill ja Riikolan gapteenill ja Lella Sambullk, ko hes sinnk Katavkarihin dliivak koko suveks linnustleema ja kalastama. Ja vaikk hek, ko oliva vanhoj raumlaissi ja tunsivak kaikk kari ja grundi Rauma ulkpualell, Löökki ja Pirskeri myäde, ja vaikk he oliva montten gerttan guullk kaikk ne jutuk, ko niist pauhatti, ni hek kuulustliiva harttast Efraimi. Ja Lella Sampp vilkautt silmä Moso handelsmannillk, ko Efraim tul juttus lopumbuall ja vesi suupiälis huakkal: "Ajatelkkast, hyvä herras, stää rommim baljoutt, ko siäll ny makka merem bohjas."

"Nii, ja kui hyvä se ny olis, ko se o niin gaua siäll maann umbsulkkemes", pist Moso handelsman välihin, go hän diäs, ett se viäl enemä harmitt Efraimi.

"Älkkä muut sanokk, handelsman hyvä! Nii händ, semset tavarat tleevak kuulem paremaks, mitä kauemi heit saa takanas pidetyks. Ei ne ol niingo esimerkiks vaimihmisek, kon dleevak katkeramaks ja kirppjämäks vuas vuadeld ja viime -- --"

"Vai siins snää jahta ekkäs ann herratte oll rauhas! Lait ittes porstokamarihi; siäll o ehto pöydäll ja sia valmis. Älä siinp proht, ko syä ja men maat", keskeytt Efraimim buhen Gatavkari Maij, kon dul juur ehtoaskreildas ja ol kuull Efraimi meiningi vaimihmsist.

"Siins se ny näätt", kuiskas Efraim viärailles, "ja vaikk mnuu miälestän vaimihmssi ylipäätäs täyty pittäp piukill ohjaksill, nin däyty heijä miäldäski välist noudatta. Ni ett jos täst vissim bistäis ittes porstokamarihi syämä ja maat." -- Ja siihe Efraim sillk kertta jätt suviviäras.

Mutt kyll siihe juttuhu siit fransklaisest skuunarbarkist suve mitas palatti mond kertta ja kon gaunist ilma ol, ni menttin gaiki sinnk kari ulknokkaha ja laahattin dragi paati hännäs ja koitettin gähjät ja koperoit merem bohi pitkills saitoill. Mutt turha toimitust se ol, ko siinp paikka ol kyll suuri kivej pari sylläm bääs, mutt niitte viäres kymmengund sylttä vett. Dragi ott ain giveihin gii ja saitoj ol paha hantteerat nii syväs vedes.

Eik Efraimills semsis olois muut hyätty tulls siit fransklaise lastist, ko ett hän sai jutells siit ja ajatellk, kui hyvä se romm olis, ko se sais kässihis.

Mutt kon guukaus ol kulunns siit ko ne viäras sinnk Katavkarihi olivat tull, ni Efraimill ol jo toinengi jutt pauhattavank, ko hän gaupungis käve kaloj myymäs, taikk ko verkoill olttin, daikk ko joku eksys Katavkarihin gattoman, guis siäll eletti. Ja se ol hiuka lystelisemä sorttine se jutt.

Asja lait ol näättäk nii, ett ko Moso handelsman ja Riikolan gapteen ja Lella Sampp tliivas sinnk Katavkarihi suveks asuma, ni heill ol jos jotaki sälä fölisäs. Ja kaikkjast hullumppa ol Efraimi miälest se, ett Moso handelsman ol laahannf fölisäs hirmutte suuren gori ja siink koris ol neli kana ja komjas kuko. Moso handelsman ol näättäk kovast nuuga ruakas kans. Montta lai stää pit olema ja tuarett ja hyvä ja eritottengin kanamuni pit hänell olema. "Ne ova hyvä ruakka ja ilma niit ei saa munatodiakkan doime", meinas Moso handelsman, niingon dosi ongi. Vaikk ei Efraim sendä oikke sama miäld ollk, ko hän ol tottunnk käyttämän geväsi hahga ja svarti ja prakutte muni, ko häne miäles semmost ruakka tek ja muin vuade aigoin hän ol ilma munaruakka. Mutt Moso handelsman ol tottunnt toissi reklemendeihi ja sendähde hän ol kanase ja kuko fölisäs ottann. Ja hyvi se herrasväki siäll luados rupes toimen dleema. Kuko kiljus kilppa kalakaijatte ja louvetten gans ja kana munesiva niingo hullu. Mutt viime yks niist kanasist hak ittelles semsem besäpaika, ett Moso handelsman ei löytänns stää, vaikk hän gui olis hakenn. Viime se jäi pois pitkiks aigoiks ja ko se sitt tul syämä, ni se kotkott ja ol kiukkune ja kaikist merkeist näys, ett se ol ruvenn hautoma. Ja kon dämnen doim ol valla vasto Moso handelsmanni meiningeit, ni hän nappas sen gii, liottel stää kylmäs vedes ja kiros ja haukus stää. Mutt ei siin mikkä auttann. Kana pit asjas pääll vaa. Ja kon golm viikko ol kulunn, ni hän ol saannt tyäs tehty ja munist olivat tullp poja. Mutt siunakko sendä, mimmost sekalaist seorkuntta nep poja oliva. Asja lait ol näättäk nii, ett vaikk ei Moso handelsman oll löytänns stää kanambessä, ni Riikolan gapteen ja Lella Sampp tiäsivä, misä se ol ja nämä julmetu olivap pistännk kana all pari svarti muna ja -- mikä kamalimppa ol -- pari hyyppemengi muna kanamunatte joukko. Kana ol vallam bäästäs seonnk, ko yks osa hänem bojistas koht pist ittes merehe ja uisiva ja sukeldliva siäll, yks osa kulk emäs hännäs, niingon ganamboikattem bitäkin dekemä, ja kaks istus pesäs ja ain gon gana tul liki, ni ne avovas suus, nii ett se ol niingo viide leivä uun ja kana kaadus hännälles, ko häm belkäs vissingi, ett ne niälevä häne hööhmines päevines. Eik oll ihme, ett kana niit tarhpöllöm boikki pelkäs. Niit pelkäsivä ihmsekki ja Katavkarin goer, ko muuto ol vähä kiukkusesorttine elukk, pist händäs takakondettes väli ja läks ulvote mettä eik tull kottis syämängä ennengo vast voorkaudem bääst ja sillongi vallan gyyrysilläs ja pelgo hallus.

No ymmärtä se, ett Moso handelsman ol kiukkunen, go hän dämsen garja isänäks ol joutunn. Ja ko sitt viäl jongu ajam bääst koko Rauma ymbrystäs tiädetti, mimssi kanamboikki hän gasvatta, ni ei ol lainkka ihme, ett häm bäätt kosta Riikolan gapteenill ja Lella Sambull. Sillett kyll hän goht ymmärs, kukk hänest jekku olivat tehn.

Mutt Moso handelsman ol viisas miäs, eik häm bitännt turha kiirutt saadakses velkas kuittessen gapteenill ja Sambull. Ei maakan go hissuksis ja perimbohjasest hän gostoas valmist. Ens hän sous Saukom Betterin dyä ja lainas häneld semse vanha-aikkasem, blattingillp päälystetyn gannu savikruusi ja pist se likkoho yhte lahtehen, go ol pohjaldas nii ruahone ja roskane, ett oikke yllytt stää katell. Ja ko hän guukaude ja vähä toistakki ol stää siällp pitänn ja käändänn ai joukko, ni se ol nii meriruahoill ja knäkingengill ja merisuutreill ja muillk kuatoillp peitett, ett olis luulls se sata vuatt merembohjas ollu. Ja sillo se ol häne miälestäs valmis. Hän doimitt sitt kaupungist kannun gaikkja huanomppa rommi, semmost ko makso 80 penni halstoopp ja kaas sen gruussihi. Sitt hän ott piirongiloodast Riikolan gapteenin gulttases simisettknapi ja kukkrostas penningapple juaksevald vuadeld ja pist nekkin gaikk siihen gruussihi. Sitt häm bam brundin gruusi suull ja kiärs ruastunnu rautlanga se ylitt. Ja ko sitt Riikolan gapteen ja Lella Sampp yks ehto siin Jaakom bäevä jälkken, go angerjaissiakki ruppe parhate saama, meniväp pitkäsiima laskema juur niillp paikoill, mihi se fransklaine ol mäkke menn, ni ei Moso handelsman mennf fölihi lainkka. Mutt tuskin gapteen ja Sampp olivas saanp pitkäsiimatas laskettu niim bali, ett het tliivak kari nokan doisellp pualell, ni Moso handelsman pist rommkruusis ja dragim baattihis ja läks hakeman gapteeni ja Sampu reivin gässihis. Eik hänen gauan dragat tarvinnukka, ennengo hän sai siit osa ylös, ja ensmäisen goukun, go hän gässis sai, hän giinitt oikke lujast siihem blattingverkkohon, gon gruusi ymbärs ol. Ja ko se ol teht, ni -- läggoo -- pitksiim kruuseines yli buurin daas ja Moso soutaman Gatavkarihi, nii ett vesi paatin geulas kohis. Hän naureskel ittekses oikke makkjast, ko hän siins sous ja hän ol kerjenns syämä ehtot ja pistämä ittes peito all maat, ennengo net toisek kottit tliiva.

Ko sitt seoravan aamun menttim bitkäsiima kokema, ni Moso handelsman ol ensmäine miäs paatis ja Efraimikin dul fölihin, gonei hänell mittä muutakkan doimitust rookann oll. Stää aljetti sitt kokema siit pääst, mihi se lopetett ol ja kaloj tul hyvi. Mutt ain gon dul joku kräks ylös, ko ol tarttunns siimahan daikk kon dul semnen givi, ko ol pantt siimam bainoks, ni Riikolan gapteen, gon gokemisen doimeis ol, sanos: "Jaaha, ja täsä tlee nys sitt se Moson gala, se o häne osas saalist." No, ko siins sitt ettippäi mentti, niin dul viime se rommkruusingin voor. Riikolan gapteen, kon duns, ett siäll joku paina kovaste mutt ei lainkka nytk, sanos jo aikka enne, ett nyt tlee sitt taas semne Moson gala. Mutt ko hän ja ne muu näkivä, mikä siäld oikkjasjas tul, ni he istusivap pitkä aikka suu auk ja silmäs seljälläs pääs, ennengon gapteen viime sai sanotuks: "Ei, poja, ei tämä olekka Moson gala."

"Oi nyt turkim bippur sendä", ihmettel Efraimiki, "mistäs tomnen gruus meijä reivihin dull o?"

"Mist se tull o", vastas siihen gapteen suu messingis. "Ymmärräk kaiketakki snää se, ett tämä o ny yks piän osa siit fransklaise lastist."

"Jaa, mutt niin gyll ongi", päätiväk kaikk muukki ja sitt kapteen sanos: "Ja ny hurrata miähe ja oikke lujast."

Ja sitt hurratti ja Moso kirkas lujemin gon gaikk muu. Eik kalasaalist enä sanott sanaka, vaikk ol saatt aika joukk ahvnerohjakkoit, neli viis nätti haukki ja kaks kaunist angerjaist. Eikä niist ny lukku pidett, muttko stää vaa ihmeteltti, ett heills semne onn ol, ett hes saivas stää vanha fransklaist rommi ison gruusilise.

Ja viimem bäätetti sitt, ettei stää kruussi avetakkan goht, muttkom bannan doimem biän galaas ja käsketä neli viis kaupungim barhait herroj, provast, pormestar, tohtor ja Patolan gapteen maistama stää tavara, ko he oliva merembohjast onginn. Siihe astikk säilytettin gruussi visust kapteenim biirongiloodas lukun dakan.

Vihdo viime lähen sitt se päev, ko ol määrätt stää kalaasimbitto varte. Kaikkette suureks ikäväks Moso handelsman edelisen ehtons sendä sanos, ett häneld mene koko kalaas hukkan, go hän on gäskett Vuatlaha häihi, eik taed niist jäädp pois. Ja pyhävaatteihi hän ittes pistiki ja läks viäl hämys soutaman gaupunkki kohde. Mutt siutt mennes häm boikkes Saukom Eetterin dyä ja sanos: "Mnuu pyydettin gäskemä snuu kalaassihi huame ehtost Katavkarihi". Ja Saukom Better kiitt kovast ja lupas menn.

Mutt Riikolan gapteen ja Sampp ja Katavkari väki olivas seoravan aamun jo aikasi liikkell. Kapteem bist ittes oikkem byhävaatteihi, mutt ko hänem bit panema simiseti rinnoilles ja kraivärkik kaulahas, ni ei hän löytännk kuldknapeijas mistä, vaikk hän olis kui niit hakenn. "Se Mosom bahus o vissi ne lainann", sanos hän viimen, go hän aikas ol turha hakenn. Ja Sampp ol sama miäld ja meinas: "Nii se kyll ongi -- ilmangost se ol ni velikulla näköne, go se läks."

Ei siin nys sitt mikkä muu auttannk, kon gapteenin däydys oll arkkipäeväsis paedarustingeis, ko hän ranttaha men viärait odottama. Eik hänen gaua odottat tarvinnukka, ennengom bormestar ja tohtor ja Patolan gapteen tliiva. Riikolan gapteen tervett heit ja pyys kovaste antteks, ett hän ei oll oikkem byhätällis, ko se Moso raat men eilä ehtost häihi ja lainas omi lupines simisetin gnapi. Ja sama hän sanos provastillk, kon dul siins samas viherjäises paatisas mast pystös fööris mutt ilma seili niingo ainakki.

Kon gaikk viäras sitt näi olivak kokkondunnk Katavkarin duppaha ja pari kuppi kaffett ol juatt ja puhelt yhde eine ilmoist ja kalastuksest ja laevafrahdeist, niin dua Katavkari Maij todivehkes sisäll ja Riikolan gapteen otta piirongiloodast se rommkruusi, ni ruahosen ja roskasenk ko se ol merem bohjalt tull, ja pitä sitt piänem buhe ja selittä mingtähde nämäk kalaasip pidetä ja mimmost tavara heill on darjottavan.

No siinäköst sitt puhe rupes käymä ja siins sitt ihmetelttin gapteeni ja Sambu erinomast kalaonni, tehtin dodej ja ryypätti ja kradeerattin davara hyvys.

"Nii, em mnää händ ymmär", puhel pormestariki, "em mnää händ ymmär, ett tämä parema makust olis, kom boikattem buadist esimerkiks ostett romm -- siäld mnää ai rommin osta -- mutt joku toine maku täsä rommis kyll o."

"Toine maku kyll siin o", kiirutt Riikolan gapteen siihe sanoma, "toine maku oikke, mutt niin durkase fiin maku. Veli olis hyvä ja maistais vaa oikke nuugast. Täyty pittäs stää vähä aikka suusas, ennengo se niäle. Sillaills se erinomase hiäno maum barhate huamatte." Ja äijä maistliva ja pitivä vähä aikka todi suusas, ennengo he niäliväs se ja oliva juur niingon ganasek, ko ne juava. Ja päätökseks tul, ett fiini rommi se o, oikken durkase fiini.

Ja Riikolan gapteen hiäros kässiäs ja kerskail, ett hän o niim bali rommin gans klutann, ett ko hän sano, ett tämä o yläpuallk kaikkette rommette, ni se saa uskot todeks. Eik äijäs stää puhett vastam bannukka, muttko ussjama heist pistiväs stää liiveihis niingo gäe. Katavkari Efraim ei viittins stää todi piänis ryypyis nauttiakkan, gon gaas hurautt ain goko klasilise niäluhus, maiskuttel huulias ja ol onneline.

Ja nii ol sitt ilo ylimälläs Katavkari salis, ko Saukom Better ehtohämys astus sisäll ovest.

"Päevä Petter, snää tlee niingon gäskett", huus Riikolan gapteen, pist klasim Bettrin gätte ja käsk häne juads semmost ainett, jong verttast ei hän goska enne olis saann. Ja sitt kapteen selitt Pettrill, mill ihmelisellt tavall he olivat tätä rommi kässis saann.

"Älkkä ny hulluijan, ol nyk koohot sendä", ihmettel Petter, ryyppäs klasistas, rupes stää kruussi syynämä ja sanos viime: "Mnuun gruusin oikken dämä o, kyll mnää stää koht omaksen gattli, mutt en oll valla viss, ko se noin gamala rohjone o."

"Snuun gruusis! Älä ny iisuttel", sanos Riikolan gapteen. "Tiädäks, tämä kruus o maann viiskymmend vuatt merembohjas."

"Ei mar olekka. Kyll mnää tee vaikk valan sem bääll, ett tua plattingtyä o mnuun gäsistän lähtenn ja kruus on gans mnuu. Eik siit olp pali päällk kuukauden, go Moso handelsman se mnuuld lainas."

Vähitelle rupesivak kaikk kokkonduman Betteri ymbärs, ko hek kuuliva, mist kysymys ol. Mutt jos Petter pit lujast asjas pääll, niin gyll pit Riikolan gapteenikin giis siit, ett kruus ol siit fransklaisest skuunarbarkist. Ja viimen gapteen sanos: "Älä siin jaarittel, muttko laiteta snuull uus klasi, ett järkes selkke."

Mutt sillon ol romm jo nii vähihin gulunn, ett kon gapteen gallist kruussi, ni hän guull jottan grapina kruusi sisäld. Ja ko hän gallist enemä ja enemä, niin gruusi sisäld tul ens yks hänen guldknapeistas ja sitt toinen ja viimem benningappalki.

"No mutt siins snuun gnappis ova", huus Sampp, -- "ja katost tota penningappald, se on däld vuadeld -- -- -- Oi nyt tuhane juhanest! Oi stää Moso julmettu!"

"Pids suus kii ny", huus kapteen, mutt se ol jo liia hiljast. Kaikk oliva yhtäkkin dull asja jäljill. Ja nykköst siin nauretti. Nauretti stää, ett Moso ol nii nätisten gekann Riikolan gapteeni ja Samppu ja heitt kaikkiakki. Mutt kapteen ei naurannk, kon gattel luinauttel silmkulma rypys ja sanos Sambull: "Saastane Moso, olis se täsä, niim byssy mnää otaisi ja ammuisin goko ladingi läpi sen girotun gallo."

Mutt kaikeks onneks ei Moso olls saapvill. Hän ol, niingo sanott, aikanas korjannk koippes.

Ja pia se jälkke juteltti Raumall ja kaikis Rauma luadois Riikolan gapteeni ja Lella Sambu fiinist rommist ja unhotetti valla Moso handelsmannin ganamboja.

Mutt Katavkari Efraim ei unhottann niitäkkä ja jos ny vaa menett Katavkarihi, nii Efraimill on golm juttu teill juteldavann.

PRIKI EFROSIINA.

Kun laivan runko ryskyy ja ylt'ympäri käy hyrsky, ohii ohei! Ja köydet vinkuu, purjet lyö, kun pauhaa lounasmyrsky, ohii ohei! Niin merimies se riemuitsee hän haalaa ja hän hissaa, Vaan maamies raukka värisee ja pysyy kammarissa. Hei hiivuvee hurraa. Ja sen prikin nimi oll Efrosiina!

Niin paljon olen nähnyt, minä vanha pikipaita, ohii ohei! Oon ihaella saanut noita viljavia maita, hei hii ohei! Miss' viinipuut ne kasvaa sekä kukkii tullpaanit. Oon nähnyt pohjoisnavan, nähnyt kaikk' meritiaanit. Hei hiivuvee hurraa. Ja sen prikin nimi oll Efrosiina.

Nyt kertoella tahdon, jos te kuuntelette hiljaan, ohii ohei! Mun seikkailuni, kun ma kerta purjehdin Priksiljaan, ohii ohei! Mull' oll silloin kapteenina Johan Sötersunti Ja tyyrmannina oll riuskas Jonas Vesterlunti. Hei hiivuvee j.n.e.

Kun Lontooseen me pääsimme, ma henttuja sain kaksi, j.n.e. Nyt kiitän onneain, ett' pääsin niistä vapahaksi, j.n.e. Ja Jenny oll toinen näistä Lontoon simasuista, Sen toisen nimi oll -- voi sun hitto kun en muista! Hei hiivuvee hurraa. Mutta prikin nimi oll Efrosiina.

Kun Lontoosta me läksimme, he kulki rantaa pitkin, j.n.e. Ja kyynelillään kostuttivat kaikki laituritkin, j.n.e. Ma lohduttelin heitä: "enhän kahta ottaa taida Ja sitäpaitsi lupasin ma Iiskin Miinan naida". Hei hiivuvee j.n.e.

Kun Atlantille päästiin, alkoi tuulla, salamoida, j.n.e. Ja kapteenimme käski silloin prikin ankkuroida, j.n.e. Mut ankkurimme tarttui siinä valaskalan selkään, Ja sitten sitä mentiin, että vieläkin ma pelkään, Hei hiivuvee j.n.e.

Se vauhti oll kamalata, kokkipoika huusi, j.n.e. Ja virsikirjaa luki joka ainoa matruusi, j.n.e. Mut konstaapeli kysyi: "eikö lokata jo saisi?" "Ei", sanoi silloin tyyrmanni, "se vauhdin laimentaisi". Hei hiivuvee j.n.e.

Ja vuorokautta seitsemän näin mentiin kamalasti, Ol' virsikirjat luettuna miltei loppuun asti, j.n.e. Kun valaskala pyörähtihe ympäriinsä juuri Ja ankkurimme heltis, siit ol' ilo meille suuri. Hei hiivuvee j.n.e.

Mut kapteenimme kiroili: "nyt hullusti on laita, j.n.e. Ma turhaan katson kiikariin, ei missään näy maita"; j.n.e. Vaan tyyrmanni se iski silloin nyrkillänsä pöytää: "Ei hätää, kyllä Efrosiina Priksiljahan löytää!" Hei hiivuvee j.n.e.

Vaan kapteeni se hikoili ja huokas tuskissansa, j.n.e Hän katsoi taivaan tähtiä ja merikorttejansa, j.n.e Ja kun hän vihdoin julisti: nyt ollaan Bremenissä, Niin Riion kirkontornit alkoi olla näkyvissä, Hei hiivuvee j.n.e.