Part 6

Ko Efraim ol sanottavas sanonn, ni arkkipisp puhel vähä aikka hiljaksis sem bapin gans, ko ol Efraimi saattannt tänn ja sitt se papp ott yhden girjam böydäld ja käsk Efraimi lukkis sisäld. Ja Efraim luk ja vähä puhtast sittengi. Se jälkke händ kuulusteltti ulkkolukemises ja kaikellk kunnjall Efraim sengi äksaamin guittas.

-- Hyvä on, sanos arkkipisp ja nyäkkäs päätäs Efraimill. Ja sitt arkkipisp ja nep papi juttliva jällk kesknäs piäne aikka ja vihdo viime yks niist papeist kysys; "Mimseldäst tundu nyk, kon de lukkit taedatt?"

-- Ihmeliseld tundu, vastas Efraim. Mnää olen diädättäk merellk kulkennp pali ja pali ihmelist nähn, mutt kyll nep pookstaavis sendän gaikist ihmeist voito viävä. Kon ei heit olk kon gakskymmend ja viis taikk kakskymmend ja kahdeksa, jos oikke nuugast räknätä, ja heijä avullas saada sendäm baperimbalasep puhuma meillk kaikengaldast, mitä Suamen giälellp puhhut tahdota.

-- Nii ja mitä kaike mailman giälillt tahdota sanno, lisäs yks papeist siihe Efraimim buhesse.

-- Älkkä ny! -- jatko Efraim. -- Näättäk, stää em mnää ol viäl tull ajatelluksikka. Jaa-a, o se sendän glookku. Tomsep piänek krääki ja koukup paperimbalasem bääll ja semne voim! Se, kon ei heit tunn, luulis heijä valla siki sokin grookituks kirjaha, mutt mitä viäl. Sillk, ko heijän dunde, he juttlevas, saarnava ja opettava. Saava meijä surust itkemä ja ilost riämuttema, vihast vimmastuma ja rakkaudest taipuma ai se jälkken gui heit kesknäs siiretä ja järjestetä. Sanota ett piänist suurek kokkom banna ja se on dosi puhe, mutt ei missä niin dosi ko näittem bookstaavette suhte. -- Nii händ. Ja ko mnääkin, dämä ikkäne miäs viäl opesi heijän dundema ja ymmärtämä, mitä hep puhuva, ni se o sendän gaikkjan glookumppa.

-- Kui vanhast te olett sitt? -- kysys joku niist papeist.

-- Neljängymmne ja kahde mnuum bidäis täyttämä siinp Pertum bäevä nurkis. Sillaill oikke. En ol mikkä eilisem bäevän deerem boik mnääkä enä. Em maarka. -- Jaaha, mutt ny mnää pauhangi valla liia gaua. Mnuu on giiru kotti lähtemä ja kiiru taita olit teijängi herr arkkipisp ja pastorit taikk provastit taikk mitä mahdatt ollk karahtääristänn. -- Händäst se lukusedel, kyll mnää sen gans tahdoisi.

Ei Efraim oll huamann, ett yks papeist ol ollk kirjottamisen doimeis koko ajan, go hän siinp pauhas. Ja nys se papp oijens iso raamatu ja pitkäm baperliuska arkkipispall ja käsk Efraimi odotta yhde hiuka, ni häne asjas pannan gunttoho. Sitt arkkipisp kiijott jotta se raamatun ganttehe ja siihem paperiliuskalla ja papp anno ne molemas se jälkke Efraimill. "Täsä o snuu lukusedelis", hän sanos, "ja tämä raamatu arkkipisp anda snuull lahjaks, niingon dähän ganttehe on girjotett."

Efraim ott vasta lukusedeli ja raamatu, noikkas ja notkist polveijas arkkipispallp, pan raamatum böydäll ja rupes ens tarkastama lukusedeliäs. Ko hän näk siin vallan gokonaissi ristej, ni hän laskutt sen dytyväisenk kokko, hak rahakukkaros liivis poviplakkarist ja pan se sinn. Sitt hän ott raamatun gässihis ja ko hän hetke aikka ol syynänns stää kirjotust, ko sen gannes ol, ni hän sanos: "Nii, gyll räkning o semne, ett kirjotust en mnää viäl oss lukki ja sendähde mnää pyydäisi, ett mnuull luetais, mitä herr arkkipisp tähä on girjottann."

Sillo se vanh Efraimin dutt niist papeist ott raamatun gättes ja luk: "Efraim Katavistolle palkinnoksi hyvästä lukutaidosta. Edvard Bergenheim."

-- Kiitoksi pali, mond tuhanen giitost, sanos Efraim ja kumars niingo ennengi arkkipispall. Mutt kon ei hän se jälkkengä lähtennt tiähes, ko seisos vaam baikallas ja kraape nisktukkatas, ni häneld kysytti, ong hänell viäl jotta asja.

-- Kyll olis viäl semmost asja, ett eng mnää sais viädk kiitokse herr arkkipispam bualest sill mnuu opettajallen, sill Hakkri Iiroll.

-- Mikäst miäs se sitt o, kysytti Efraimild.

-- Merimiäs hän o ja pali nuareve mnuu. Mutt lukkis se poik ossa ja opettak kans, ko vaa o ihmsells semsep piom bohja ett kestä se opetukse, sillett klopo hän anda runssall mitali opetuslapsilles. Sillaill oikke. Mnää tiädä sen, go ole sen goulun gäynn. Mutt kiitokse hän sendä mnuu miälestän o ansann.

Ja sillaills siins sitt käve, ett arkkipisp anno Efraimill uuden destmendi ja käsk häne viäds se Iiroll lahjaks. Sengin ganttehen girjotetti, ming tähde se ol annett.

Ny oliva Efraimin gaikk asjas sitt reedas. Hän men arkkipispan dyä ja sitt kaikette niittem bappeten dyyijö oikken gädest kiittämä ja hyväst sanoma. Ja sitt hän läks kirjak kainlos hyväll miälell jalkasi Rauma kohden dramppama.

Ilma mittän gommeluksi hän golmanell voorkaudells se jälkkem bääs Raumall ja siäld yks Kaunissaare äij ott hänem baattihis ja jätt häne Gatavkari ulknokka. Jalkasi hän sillaills sitt viimese osa matkatas jällen gulk ja tul ovest sisäll juur sillon go me muu oll ruvenn ehtot syämä. Hän dervett meitt, pan kirjas höölpengill ja lakkis naulaha, istus pöydä viäre, vet puukkon dupestas ja rupes syämä niingo mekki. Em mep puhunn mittä, ei Maij enemppä ko me muukka eik Efraim myäs. Sitt vast ko aterjald päästi, ni Efraim sanos: "Roskreis, mutt tul hän dehdyks. -- Nii, mnää meina stää vesikopireissu. Se mnuu reisun sinn arkkipispam buheill ol erinomase luanikas reis."

-- Kuik, kävekköstis snää arkkipispan dykönäkki, kysys Maij.

-- Käve händ; kuingasteten olis käynn?

-- Mitäst snää siälls sitt tei?

-- No, uutt lukusedeli tiätystengi hakemas. -- Ja miälelläs se mnuull annettin, go mnää ny olen, diädättäk, koko mestar sisäld lukema. Kyll meijäm brovastiki viäl se saa nähd, ko mnuun dukkan vaa on gerjennk kasvama niim bali, ettän gehta menn hänen dyyijös. Uude lukusedeli mnää häneldäkki vaadi ja näytä hänell, ett ossa se Katavkari Efraim sendä muutakkin dehdk ko juad ja tapell.

-- Vai oles snää arkkipispan dykönäkkin gäynn, ihmettel Maij. -- Olik siällk kyll komja?

-- Ol siäll. Huanekki oliva yht korkkjak ko vesikopi huane ja fiini ja puhdast huusholli muuton gaikim buali.

Ja sitt Efraim selitt meillk kaikk, mitä siäll arkkipispan dykön ol tapattunn ja näytt meills se raamatun, go hän ol saann. Ja montten gertta Vilkk sai lukki Maijalls sen girjotuksen, go siink kannes ol. Maij ihmettel ja me ihmettli. Oikken gattesse meijäm bakkas käymä Efraimi suur menestys. Ja Iiro sanos, ett kyll ny vaa Raumam bolisi ova vaaras, ko hän enskerrallk kaupunkki lähte, kosk vesikopi reis tomssen gunnjaha johta.

Mutt sillo Efraim sanos Iiroll: "Mnää luule, ett snää pääsek kunnjaha vähemättäkki. Ko, nääks, arkkipisp käsk tervettä snuu ja lähett snuullt tämä uuden destmendi. Ja sen ganttehen girjotetti ja jotta. Luestis ny, mitä siins seiso."

Ja Iiro luk: "Merimies Isak Hakkarille, Efraim Katavkarin ansiokkaalle opettajalle muistoksi. Edvard Bergenheim."

Ymmärtä se jokanen, go Iiron dunde, ming näköne Iiro ol, ko hän se ol lukenn. Hän gattel meit niingo jottan girko vaevassi ja maa madoj. Eng me viittinnykkän gauan gärssi hänen ylppelemistäs, muttko oti lakkin ja läksi ulos ja makasi, mnää ja Vilkk, niittlados se yässe.

Seoravanp päevän Iiro ol jo unhottan ylendymises ja kyll hän muutongim bian goerangureillas ja hurjall elämälläs turmel sen gunnjan, go hän arkkipispald ol osakses saann.

Mutt Efraimist tul oikken gova lukumiäs. Ensmäisill lukuvooroill ihmettel koko seorkund hänen daittoas. Ja ko sitt jäll muutama vuaden dakka tliiva uudep pispangeräjä, ni ei seorkund oikken dahtonns silmiäs uskok, ko se näk, kui arkkipisp ja ne oudop papi nyäkkäsiväp päätäs Efraimill ja kohtliva händ niingo vanha tuttu ainakki.

Tasala muarin dalongaupp

Jaahah -- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus on darjott. -- Hastell heilutt vasara ja pauhas jäll -- tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus -- olettak te ny vallam böhkössi, kodett ymmärt talost paremppa hintta maksa. -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus -- -- ong se mikkän dalo hind!

-- Kyll mar siin vaan darppeks on domsest rytiskäst, tuumal Suutar-Jokko. Kuulu vuatavangin go seul.

-- Kuulu vuatavas, tiuskas Hastell, vuata kaiketakki se. Kyll se muuto jo aikka sitt olis vett täynn oll. -- Mutt asutt siin o ja asuta viäläkki -- Tuhane seittmäsataviiskymmend ja kuus -- -- Ensmäine. -- Ole mnää näit talossi mond myynnt tääll Raumall, mutt en dotisestakka näin gamala huano hinttaha tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus -- -- toine. -- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus kolmas -- no, lissäkkäst, hyvä ihmse -- tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus toine -- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus kolmas -- -- no, lissäkkäst, hyvä ihmse.

-- Viiskymmend penni pääll, kirkas Tasala muar, ko ol käynn navetos lehmi kattomas ja tykkäs, ett hän anda vähä faartti niitten dalo huutajatte meiningeill. -- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus markka ja viiskymmend penni -- Eik kukka ann enemppä -- -- ensmäine -- doine -- --

-- Jumal armattakko, huakkal Tasala muar -- --

-- Kolmas! huus Hastell samas ja löi vasaras pöyttähä, nii ett komis vaa. -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus markka viiskymmend penni. -- Se ol Tasala muari huut. -- Se muar teke ai hyvi kaupoj. Onneks olkko vaa!

Ja vaikk Tasala muar ol valla valkonen daulvärkistäs, vaikk polve värisivä häne allas, leuk tärräs ja sydän hakkas ko riivatt hänem bovesas, nii hänell ol sendä viäl severra sissu jälill, ett hän sai vastatuks Hastellill: "Kiitoksi pali." -- Mutt sitt olivakki häne voimas kuiti, hän duns, ett hänem bäätäs rupes pyäryttämä ja vaikk hän oikkjastas oll tull lehmä ostama aupsjoonist, ni hän jätt kaikk kauppas sikses ja läks kiiruman gautt kottip, pist valu hellaha ja kaffepannum bääll. Sitt hän ott virskirjan gättes, pan glasip päähäs ja rupes jumala sana lukema. Mutt ei siit tahtonnt tull mittä. Klasi löivä yhtmitta hikisiks ja ajatukse ei pysynns sanas, muttkom balasiva ai vaa siihem gamalahan gysymyksehe, ett mitä sano Vilkk, kon dämnen glumm tapadus. Häm byhkeskel klasisilmiäs, luk taas kapple matka, yritt ja goitt, mutt pookstaavip poukkroittiva häne silmättes edes ja ei hän saann niist mittä muut kokkon go se ainase: "Mitä mahta Vilkk sanno?"

Tunnus oikke hyväld, kon gaffepann samas kiähus ylitte ja sai häne ajatukses käändymä askreihis. Hän nost pannu hellaaukom barttallp, pist suurukse siihe ja tul siihem bäätöksehe, ett hän on nys siin reedas, ettei hän saak kaht tyät tehty yhtaikka. Hän ott klasis pois päästäs ja rupes vahtamam bannuas. -- Mutt eiköst se klumm sittengi olit taas häne miälesäs, nii ett kaffepan jällem bääs kiähuma ylitt ja hän sai lisät suurust siihe.

No, mutt pitäköst mnuu nys sitt järken mistaman dämse maalise vahingon dähde -- ja niingo ei Vilkk olis itt tehn mond pali pahemppa klummi ja ehdon dahdo sitt viäl. -- Niin juur, mitä mnää sitt semsist huali. Ja ny rupes muar ajattlema, ett hän anda Vilkullk kymne sana takasi yhdest, jos Vilkk händ toruma ruppe. Se ajatus lohdutt muari yhde eine ja hän rupes koittama muistak kaikk nek koerangurik, ko Vilkull ol takanas. Ja kyll hän niit vaa muist. Koko roukki nii kartus ja ensmäisen gerra elämäsäs hän ilott siit, ett Vilkull ol niim bali syntti niskoillas. Näis ajatuksis hän jäll ol nii harttast kii, ett vähällp pit, ettei kaffepann taas olis pääss kiähuma ylitt. Mutt juur viimeses nipus hän äkkäs vaara ja sai pannus pärjätyks hella-aukoin barttall. Häm ban glaarninkki siihe ja hetkem bääst hänell ol tass kuuma kaffett sormettes nokas, häm bur sokerim balast muruse, puhals tassihi, nii ett höyr pitkäns soitton lens päin gööki akkna, ja ryyppäs kaffettas. -- O se kaffe sendä yks siunatt lääke, puhel muar ittekselles, ja ko hän daas ott virskirjan gättes, ni ajatuksep pysysivä valla hyvin goos. Ny vast hän huamatt, ett hän äskö hädisäs ol ruvennj lukema stää rukkoust, jong päällkirjotus o: "Rukous, koska ukkoinen jylise." No, olkko menneks, ajattel muar, kyll mar täsä talos vaa ukkonen gäymä ruppeki, go Vilkk saa kuull, ett mnää olen dalo aupsjoonist huutann. Jaa-a, mitä mahta se Vilkk sannok, ko mnuulls semnen glumm tul, mitä mahta sanno. Eng mnää vaevane, syndine saannp pittäs suutan gii. Paha polvik mnuum ban se 50 penni siihe lissämä. -- -- Kas nii, siinäl mnää ny jäll ole, tiuskas muar oikken guuluvall äänellk, kaai ittelles toisen gupin gaffett ja ko hän se ol juann, ni häm bäätt, ett nys se rukkous luetangim bääst päähä.

Mutt ei siit nykkä mittän dull. Muar ei ollk kerjenn viä montta sana lukeman, gon gööki ovi aukes ja Vilkk tul sisäll.

-- No, om mar hyvä, ett teill on gaffett, muar, puhel Vilkk. Ny maistu kupp kaffett ja pariki oikke hyväld, ko olen duall haminas rehkinn, nii ett paikat tunduvas semsild, ko olsi oikk aika selksauna saann -- Ja nii hyvä kaffett, kon deill o. Jaa-a, sano mnää se vaa, ettei semmost kaffett keitäkkän gukka mui kon de. Kelppa meijä sendä elä ja oll. Mnää ole skuunarillai dehnk kaks hyvä reissu ja kerkken dekemän gaks viäl. Ja raha tlee niingo roska. -- Kaatakkast toinen gupp. -- Jaa-a, ja niin gaunist ilma, ko meill ny o.

Vilkun gehumine ja tytyväisys oikke viilsivä muari sydänd ja hän ajattel ittekselles: "Tosa snää nyk kehu mnuu ja ole ilone ja hyväll miälell, mutt mitästis sanok, kos kuule, mimse glummi mnää olen dehn."

Ei muarill oll aavistustakka, ett Vilkk jo tiäs koko asja. Ol näättäk nii, ett ko Vilkk ja Anundilan Galkke ja Hakkri Iiro olivat tull haminast, nin gaikk heijän duttvas oliva jahdann heills siit muarin dalon gaupast ja Iiro ol sanonn: Kyll ny vaa nii on gäynn, ett muar o saannt talo erhetykses, ko hän aupsjooneis ai se viiskymmend penniäs lissä. -- Nii ett ny o sitt muar kiikis. Ja ny mes saan giusat händ yhde eine -- -- -- Kuule Vilkk, älä ny olt tiätvännäs koko asjast, muttkon gatota joku aik, kuis se muar tämä jutun gestä. Mnääkim bistä itten ehtost Tasalaha, ettän nään, gui hän huakkale, ko hän semse suuren gaupa on dehn. Ja snää Kalkke tleet tiämäs kans.

Mutt siihem buhesse ol Vilkk vastann: "Älä snää Iiro luulekka, ett mnää anna vanha äitin ollt tuskas ja levottomudes snuu lystikses, muttko mnää klaara se asjan goht eik hänem bidp paha sana kuulema sen dähde."

Ja ny hän istus sitt Tasalan göökis, joi kaffett muarin gans ja fundeeraskel, millaill hän oikke sopevall ja lohduttavallt tavall ruppeis stää muarin dalongauppa sortteerama.

Kon doinen gupp kaffett sitt ol juatt, ni Vilkk huamatt virskirja siink köökim böydäll ja ny hänells selkes, kui hän sais sladin gässihis laillsellt tavall. Hän ott virskirjan gättehes ja sanos: "Te olett näämäs lukenn jumala sana näi aikasi enne maat meno."

-- Ole händ.

-- Ja, "rukous, koska ukkoinen jylise". -- No mutt muar, näin gaunill ilmall!

-- Lui, mist kiri aukes.

-- Mnuu miälestän deijän darvittis lukkis siit Jumala miähest Saulist.

-- Kui nii?

-- No, ko hän, niingo me raamatus lue, läks hakema aasin damma ja sai kuningaskunna. Valdkunna ja kuninkkan gruunu ja muup parselli. -- Sillaill oikke.

-- Mitä snää sill meina? Muar katos pitkäst Vilkku.

-- Meina stää vaa, ett tekki menitt ostama lehmä ja saitt talo.

-- Jumal siunakko! Joko snää sen diädä? -- -- Eiköst tämä olk kamala?

-- Ei lainkka.

-- Kuis snää sano. Ja es snää ols suuttunn. -- Mutt vahingos se mnuullt tul. -- -- Ja muar rupes itkemä.

-- Mitä tes semssi itkett. -- Tlee vahing viissallekki, tyhmälls se o ain doises kädes. -- Mnää meina, ett mnuu sormetten nokas se ain geikku.

-- Nii oikke, vahing oikke meillt tul, mutt kuule, jos mnää mensi vanha Redarstaatin dyyijö ja pyydäisi, ett hän doimitais sen gaupa myttyhy ja ett se pannais uudestas aupsjoonihi.

-- Nii, ja sitt koko kaupung naurais ja tekis pilkka teist. Ei, muar, ei stää tehd.

-- Siunakko. -- Mikäst snuu ajatukses sitt o?

-- Mnuull o semne ajatus, ett se pidetä.

-- Meinaks vissi nii. -- Mutt kuule, ko hes sanova, ett se o nii ijangaikkine rytisk.

-- Vai nii hes sanova. Vai sanova, ett se o rytisk. -- Kyll mnää näytä heill rytiskä. Mnää olen dänä suven niingo mnää jo sanosin, dehn nii hyvi reisuj, ett mnuull o vara pittäs se talo, kon de olett ostann ja o mnuull viäl vara panns se semssen gunttohongi, ett he valla ihmettleväs stää. -- Ja nys se asi on glaar. -- Älkkä yhtä surkk, muar. Kaupp on deht ja hyvä kaupp se ongi.

-- Oi voi sendä. Es snää usk, kumsest taakast mnää olem bääss. O mnuulls sendä -- -- -- raar poik, meinas muar lisät, mutt äkkäsiki samas, ett jos hän se sano, ni hän saa kukatiäs kuulls se montten gerttan, go Vilkk klummimist tarvitte. Ja sendähde hän sanosiki vaa: "O mnuulls sendä hiukan gaffettakki viäl pannus. Juastis nyk kolmas kupp." -- Ja Vilkk pist kolmanen gupi liiveihis ja puhel hulluijas niingo ennengi. Vilku miäl ol hyvä ja muari sydän ol kevendynn -- Tasalan gööki ylitt liikus rauha ja tytyväisyde heng.

Linnalan gorsteeni

Pali stää Hakkri Iirot o moititt ja semsep puhe hänest ova liikkellk koko Rauman gaupungis ja viäl maakunnasakki, ett hän o niit suurimppi junkkrej ko maa päälläs kanda. -- Sillaill oikke. -- Ja jos vaan gaupungis jotta jekku on deht ja pantt kaikk asja riipi raapi, niin gyll sillon gans koht huudeta, ett se o Hakkri Iiron döit, tämäki; kenestis muun, go se Hakkri Iiro hultteme. -- Eng mnää tahd lainkka hänem bualestas alvoseerat; kyll asi semne ongi, ett yks ijangaikkinen giusangappal hän mond kertta ongi ja seotta oikke hän sillon dällö muitte ihmisten doimtukse nii, ettei niist tahd mittän dolkku saad. Mutt pane ai se poik joskus asja hyvängi reedaha ja vähä turkase nässist sittengi. Pane händ. Niingo esimerkiks ne Linnalan dalon gorsteeni. Ei maar niitäkkä vaan gukka muu ko Iiro olis nii äkki uudestas muuratuks saann, eik nii ihmelise yksingertasellt tavall.

Asja lait ol näi. Linnalan gapteen ol semne miäs, ett alokses häm bit nii hyväs kunnos, ett harvall miähell ol asti semses reedas. Ai stää krubatti ja kuuratti ja maalatti ja taklaust tervatti ja plisatti ja kläädätti ja uudistettingin, go nii hyväks katotti. Nii ett kyll Linnalan gapteenin guunar vaa hyväs kunnos ol, niingo sanott. Mutt hänen dalos kaupungis ol se sija vallam bäim bilivinni. Ol niingon ei häne hualembitos olis piisann molemppihi, astjaha ja taloho. Ja nii sai sitt talo jäädt tarppelissimppikin gorjauksi vaill. Eik semsis olois sitt ihme ollukka, ett se vähitelle rupes olema juur jämt niingo harakam besä. Sillett, niingo jokanen diätä, ko vaan dalo pitämä joutunn o, ni yhtmittast korjamist ja silmällp pitto talo vaati. Kyll se muuton gässihi luhistu taikk uhka kummingi luhistu. Ja nii ol Linnalangi lait. Satte oliva aikka päevi hakanns siit maali helkkrihi, seinäp pullistusivap paikotelle ulospäi, paikotelle ne olivas sisällppäin guapall, fuarlauda sauma hirvittliiväp pahast, akkunluuku oliva vino ja siällt täällk killus niist joku vaa yhdells saranall. Ei ollk katokan gehuttavas kunnos. Mutt kaikkja surkkjamas reedas olivas sendän gorsteenis siint talos. Tuule ja satte ja pakase oliva hakannt tiiliskive niis vallalles ja siirtänn ne jongu verram bois paikoildaski, nii ett korsteeni oliva ny valla vinkkräs ja vänkkräs ja ihmissi oikkem belgutt, ko he Linnala siutt kulkiva. Eik oll ihmekän, gosk Puandi Fretta kerra jo ol saanukki nyrkin gokkosen diiliskiven gapplen gnuppihis, ko hän lehmätäs syätt siin Linnala rännsteenis. -- No, se saatt usko, ett kyll Linnalan gapteen sillo sai kunnjas kuullf Frettald. Mutt ei asi siit parandunn. Ko Fretta kiukust kihiste ol nuhdesaarnas pitänn ja vihdo viime sanos: "Kuule, snää Linnalan guato, lait snää vaan gorsteenis kunttoho -- mitästis olsis sanonn, jos mnää ny makkaisi hengettömänp pää vallan gräämin", ni ei Linnalan gapteen go nauro vaa ja sanos: "Ei, Fretta, ei niitten gorsteenette laittamissehe raha haaskat; nes saava oll niingo ne ova. Riduillp pual mailma toimen dlee. -- Ja mitä siihen dlee, ett snää olsik kuall, ni vähäst tua, mene niit laevoijakki."

Semne ykspäine ja jumalatone miäs oikke se Linnalan gapteen ol ja korsteenej ei korjatt, muttko net tliivap päev päeväld vaa ai viheljäisemäks. Eik ollt takkeit, vaikk ne joku kaunis päev olsivap pudonnukki jongu niskaha ja tehn valla roineit, jos ei Iirot olis oll.

Iiro ol näättäk kerra seilej neulomas Linnalas ja sillo Linnala frou sano Iiroll: "Kuule, Iiro, snää kos ossa ihmisten gans puhell ja saa yht ja toist toime, eks snää sais stää meijä äijäm bäät käändymä siihe fiirihi, ett hän annais laitta nua meijän gorsteeni. Tiädäks, mnää häppen, go ne semses reedas ova ja saatta niitten dähde viäl joku vahingokin dapattu."

"No, stää em mnää ihmettel, ett te häppett", vastas Iiro, "mutt ei siin äijän gans puhelemine aut, toisellt tavallt tätä asja sortteerat täyty ja kyll mar se klaarata, klaarata händ. Jättäkkä se vaa mnuu halttuhun. Mutt älkkä odottakk, ett se asi huame valmis o. Jongum bäevä odottat täyty, ennengon gaikk valmiks saada."

Sillaill oikke Iiro sanos. Ei se poik silmäräpäystäkkä eppäl, ettei hän semsest toimest selkkeis. Ja se juur ihmelisind oliki, sillett ei koko Rauman gaupungis olis stää miäst, ko olis uskaldann ilma luppa mennp pitelemä Linnalan kapteenin gorsteenej. Linnalan gapteen ei oll näättäk vaa ykspäine ja häij, mutko hän ol lisseks vahvimppi miähi koko kulmakunnall ja käppi päällk käymä.

Mutt semse ei merkinn mittä Iiroll. Hänell ol järk apunas.

Sillaill oikke. -- Ja yks aamu, ko Iiro tiäs, ett Linnalan gapteen läks Nihattulaha auksioonihi, ni häm bistä ittes istuma Orelli sillall. Istu siin ja poltta piippuas ja kattle pikku poikki, ko ongesivas särjej ja seivej siinp Pihlmanin guljus. No, ja ko hän siins sitt o istunnt tiima ja kukatiäs pariki, niin dlee yks maangylä miäs kävellen gaupunkkihi ja sano hyvä päevä Iiroll.

"Jumal' andakko", vastas Iiro, "mistäs snää olek kotosi?"

"Eorjoe Maadeld."

"Vai nii, vai Maadeld snää ole. Mitäst asja snuull o gaupunkkihi?"

"Olen dyä haus."

"Vai nii, vai tyät snää hae."

"Nii händ, ei sunkkam batruunill olis antta mnuull jottan doind."

"No, olis kyll vaa, ei täsä kaupungis tyäst puutett ol. -- Kuule, ossaks snää muuraustyät?"

"En, gyll o niin goohot, ett em mnää ols stää tyät koskan dehn."

"Se o vahing se. -- Mutt ei sill väli ol; saas snää kummingi muuri hajalles, jos tarvita."

"Miks en sais."

"No niin, dleestis nys sitt mnuun gansan."

Ja sitt he läksivä, Iiro ja hänen dyämiähes. Menttin Guninkkangattu alas ja kom bäästi Linnalan gohdall, ni Iiro viä miähes toispuallk kattu, näyttä niit Linnalan gorsteenej ja sano: "Niingos nää, ni ova nuak korsteeni vähä jumalattoma huanoiks pääss, nii ett snää saa reppi ne alas."

"Ova ai näämäs peräte viheljäise. -- Kyll mar mnää ne vaa äkki alas ota. -- Mutt mitäst siit tyäst maksetam balkka."

"Markk tääll om bäeväs maksett ja talo ruak. Se o nykyne markkong."

"Kyll mnää siihe vaan dydy."

"No, se o hyvä. Mutt pan liukkast käymä. Ehtoks pitä kaikk oleman deht. Ja käsk meijäm biik appuhu, josas apulaist tarvitte. -- Nääks, mnää en gerkk ny oleman gotonk, ko mnuun däyty menn haminaha. -- Sillaill oikke. Ja niingo sanott, pan äkkin gäymän dämä tyä, niis saa enemängin doimitust mnuuld."

"Kyll mnää vaam barastan goita."

"No nii, se o hyvä. Ja ko mnää tleen gotti haminast ehtoste, ni mnää maksa snuum balkkas. -- Hyväst nys sitt siks aikka! -- Jaa, mutt meinasi valla unhotta viäl yhde asja. Nääks, täsä mnuun dykönän asu mnuu setän, hän o hiukam bäästäs seonn ja hänellt tlee usse semmost älli, ett hän luule olevas tämän dalo isänd. Ja jos hän niingo sekkanuis snuun doimeihis ja ruppeis isänäks täsä, ni älä kränit vasta lainkkan, go myänk kaikk ja ol häne miäles jälkke. Siit hän dykkä kovast -- Nii oikke ja hyväst ny."

"Jumala halttu."

Iiro men menoijas ja Maade miäs men gadom bääll ja ott ens kaikk nek kive alas, ko hän gynsi vallalles sai. Ja pali hän niit sillaills saiki. Ja sitt hän men göökkihi ja pyys piigald vasara ittelles ja kysys, ett kosk talos suurust syädä.

"Kell kahdeksa", sanos flikk ja kysys, ett mikäst miäs hän on, go noi vaan dlee vasara hakema ja suurukse aikka kysymä. Miäs selitt asjas ja flikk meinas, ett om mar hyväki, ett kapteen viime on dull niim bali järkkihis, ett hän anda uudek korsteenit tehdt talohos.

"Tlee mar frouaki vaa iloseks, ko hän sen guule. Frou ei ol näättäk nyk koton. Se men vähä asjoilles kaupunkkihi", lopett flikk puhes. Ja Maade miäs men dyätäs jatkama.