Part 5

-- Sillaill oikke. -- Ja mnää osti halstoopi ja Koevkari Anselm ost halstoopi ja sitt Kaskisto Nikokin dul siihe ja hänell ol pott plakkris jo enne, ja meill ol pali juttlemist ja hyvän gunttoho mep praakkasingin gaikk asja. Mutt sitt nek toisek kiperysivä ja nukusiva. Mutt mnää otin sänttin ja läksin Guninkkangattu Tarvosaart kohde. -- Mnuu om baattin näättäk Ota rannas. -- Ja auring paist niin girkkast, kaupungin gukose veteliväk kilppa nuattias ja leivone visertel ja ihmse oliva nii ilose näkössi, ett mnääkin dykkäsi, ett om mar tämä mailm sendä ihan ja pisti vähä niingon drallitukseks, ko mnää siink kryssäsklin Darvosaart kohde. Ja kaikk olis menn valla erinomasest, jos ei se poliisim baha, ko hek Kekälfalesmanniks mainitteva, olis tulls siihe ja sanonn, ettem mnää saa veisat.

-- Soo-o, vai em mnää saa veisat, mnää vastasi. Kuulest, kuik kukosek kiljuvat täällk kaupungis ja kuulest kui leivone visertä ja sillo ei ihmnen, go sendä o luamkunna herraks määrätt, sais veisat. Mnuu miälestän snuu järjesjuaksus o hyvi vailnaine ja josas nyt tahdo viissast menetell, ni rupp trallittama mnuun gansan. Mutt jos snuuld puuttuva laulumboske, niin gyll mnää trallittle snuungim bualestas.

-- Eiköst tämä kaikk oll järkmiähem buhett ja paikallas sanott. Mutt luulettak, ett se kekälfalesmannim bahus tul järkkihis. Ei maaren go men hakema appu ja yks kaks mnuull ol kolmp poliissi niskasan. Mutt nek kaks muut oliva nii hyvänahkassi kambraatej, ett ko hek kaunist pyysivä mnuun dleema heijän gansas hiuka raastuppaha, ni mnää sanosi: "Saa kyll tullakki, mutt menkkä edellt taikk tulkka mnuum beräsän, go, näättäk, teijä seoran ei ole oikke hyväs maines, tiämäs." Ja sitt lähdetti ja kaikk olis taas menn valla luanikkast, jos ei torill olis sattunn olema jottan gaupungi herroj. Sillongost Belsebuub lens siihen Gekälfalesmannihi, niingo se sikalaumahangi enne muino lens, ja hänen dek vissi miäles näyttä voimias niill herroill. Kara pahus niingo mikäkim beto mnuun graivärkeihin gii ja ruppe nyhjimä ja repimä mnuu raastuvan drapuj ylös. "Kuule mitä snää siin ny meina, miäs?" -- mnää sanosi ja heitin Gekälfalesmanni yli trapungaittette, nii ett yks tuaksaus ol. Ja kaittet tekivä hänells seora. Mutt sillongost siin rymyl nous. Kaikk kolm oliva mnuu niskasan ja oikke lujast siin oteltti. Mnuu vaatten revittin dämsiks, mnuu sänttim baiskatti jumal tiäs mihi, raastuvan drapus siirysiväs sinnt torin geskkohdam baikoill ja viime mnää telosi nep poliisi yhte läjähä ja kallisti ne raatuvan drapuk kaunist heijä ylittes. Ja sitt mnää läksin garama. Karasi sinn Vanhangirkongattu päi, meni läpi Taka-Amblam biha ja siäld yli aedatte Naulamäkkehe. Päträmäell mnää vast pysäsim buhaldama yhde eine. -- Ja mitä mnää sillo nää? Eiköst yks niist poliisettem bahuksist olit taas mnuu hännäsän. No, mnää odoti händ ja ko hän dul mnuun dyän, ni mnää kysysi, ett mitä hän oikke meina. Ei se mittä vastannk, kon dul oitis mnuum bäällen. "Soo, soo poikan", sanosi mnää, "vai mnuu sylyhyn snää tuppa. No, tul vaa." Ja sitt mnää löin gäsivarten häne ymbrilles ja rutisti händ hiuka. Kamala mustaks sen daulvärkk sillo muutus, silmäs seisosiva ulkonp pääst ja natisiva ai hänen gylkluuski hiukan, go mnää händ siins sylysäm bidi. Ja ko mnää sitt olin darppeks miälestän händ hyvänp pitänn, ni ei hän ens oikke ruvenn henkkiäs takka saama, eik häne miäles enä lainkkan dehnk karat mnuu hännäsän. Eikän go hän läks kiltist kävelemän gottippäi eik taanes kattonn. -- Ja mnää meni Vetiskön danhvall ja siäld mnää tliin Durun diät uuden girkkmaa ja Luistingalljo siutt tänn ja täsä mnää ny ole.

-- Niin, däsä oikke snää ole, Eifram, mnää sanosi. Mutt kyll täst kamala jälklaskut tleeva. Esivallall ovap pitkäk käsivarre ja kyll snää sen gourihi viäl joudu, vaikkas ny olek karkkum bääss.

-- Kyll oikke asi nii on, gon Galkke sano, vahvist Vilkk mnuum buhen. Ja josas tahdo yässeks kotti, niin dee oikke aika mutk. Ment tuald Sikahaan daitte ja pappia haa läpitt Ottaha.

-- Jaa, ett mnää läksisin gotti ilma sändeijän! Se o vale se! Ne mnää mene ens hakema siäld torild. Kyll Maij muuton gamalast äkseerais.

Kyll mes sitt sain gamalast selittä asja Efraimill, ennengo hän ymmärs, ett häne ol paras jättä sänttis kokkomat. Eik hän niist meiningeistäs olis lainkka luapunn, jos ei Iiro olis luvann hakki häne sänttis ja tuad ne Ottaha.

Mutt ei Efraim ymmärettävästengäm belastann nahkatas lai ja oikkeuden gynsist. Pari viikko se jälkke -- me asusi sillo jo mekkin Gatavkaris -- häne asjas ol esill raastuva oikkeudes ja sakko tul niim bali, ettei Efraim taitann ajatellakka niitte maksamist, muttkon kahdellk kymnellp päeväll vett ja leippä Kakolas häne nek kuitat täydys. Nii ett se häne edesäs nys sitt ol, juur niingo me oll ennustannukki.

II

Me olin gans kaupungis sinä päevänk, ko Efraimi asi edes ol ja odottli händ Tasala salis. Ja ko hän viime sitt nörköksis palas reisuldas, ni mep pääti, ett mennä vast seoravanp päevänk Katavkarihi, ni o Maijakin gerjenn vähä rauhottuma. Kyll mes se vaan diäsi, ett niit semssi ihmissi ol, ko Maijall ilmotivak kiiruman gautt, kuip pali rangastut Efraim ol saann. Ja ko se päätös sitt teht ol eik meill oll muutakkan doimitust, ni me meni ulos kaupunkkihi.

Kävelttin dorill ja siäld mentti jokiranttaha. Mutt juur ko mep pääse Rautlan gulmaha, ni ruppevak kirkongellos soima ja väkki mene kirkkoho.

-- Mennäst mekkin girkkoho. Taedais mnuu sydämen siäll huajenttu, tuumal Efraim.

-- Mennä vaa, mes sanosi ja ihmettli, ett kirkomeno ova arkkipäevän.

Sillaill oikke siins sitt käve, ett me ennem bitkä löysi itten girkost vetelemäs saarnvirtt muu seorkunnan gans. Oikke hyväm baikangi mes sai sen gäytvä syrjäs, ko o liki saarnastooli. Mutt ensmäisellp paikall em mep pääss penkkihin, gom bengi ove viäres istus Priian Gruna ja käsk meijä mennp pengim beräll vaa häne siuttes. No, em met tiättvästengän girkos ruvenn äkseerama hänen gansas, muttko menim berällp penkki ja nii mes sitt istusi, niingo sanott, ja veisasi hurauti stää virtt. Ja sitt provast pit saarna ja vähä komja saarnam bitiki, nii ett Vilkk sanosiki: "Kyll se poik vaa saarnat ossa, ko se tahto". Muttko saarn ol päättynn, niin dleeki siäld papim bengild sakaristo ovipiälest vähä mond pappi ja yhdell ol kulttane rist rinnas.

-- Mikkäst juhlat tääll ny oikke ova? -- kysysi mnää Ryty Jankkeld, ko istus mnuun dakanan.

-- Pispandarkastukse ova ja tua vanh, valkotukkanen, go o rist kulttasis käädyis rinnas, o arkkipisp. -- Kas nii, ny ruveta seorkunna lukutaitto ja kristiuskon dundmust tutkima.

-- No, mutt tämä ny viäl tarvitti, sanos Vilkk, kon guul, mitä Ryty Jankke sanos. Ja sitt hän guiskas meill: "Mennäst pois nyp poja ja vähä liukkast". Mutt em mep pääss pois. Priian Gruna ol lyännp pengi ove lukkuhu eik häm bäästänn meit siuttes avama stää. Eng me pengi ylittengän gehdannk kiivet. --

-- Kyll meijä nyp paha peri, tuumal Vilkk ja kraape päätäs. Mutt Iiro sukels vähä äkkim bengi all. Mnuungim bäähän lens jo se ajatus, ett mnää tee vissi saman dembu ja mnää luule, ett Vilkk ajattel juur niingo mnääkin, gosk hän gattel nii surkkja näkösen sinn laattjall päi. Mutt ennengo mek kerkesi mittäm bäätöst tekemä, ni yks viäras papp pistä jongu rukkouskirja mnuun gätten ja käske mnuu lukkis sisäld. No, kyll mnää sen gonsti ossa ja luingi sitt vähä puhtast. Mutt yks toinem bapp men Vilkku luettama. Se osas anttak kirja väärimbäi Vilkull ja Vilkk mörätt koht, vähä kiukkusest "En mnää tämssi pookstaavej ol ikä nähnykkä." Ja vast sitt kom bapp ol hänellk kirjan gäändän oikkippäi, hän rupes lukema ja hyvi hän lukiki. Tiätä se, hän go semnen girimiäs o. Mutt Efraim bark ei osann lukkis sisäld ja hän sanosikin goht, ett stää konsti ei ollk koska hänell opetett. Muttko ulkko ruvetti luettama meit, ni Efraim vei voito meist niingo ei mittä. Se poik osas vähän gatkesmukse ja ruaklu'u ja aamu- ja ehtorukkoukse vähä hyvi, mutt me en osann niit yhtikäm behu. Ja meit nuhdeltti sitt kovast, mnuu ja Vilkku huanost ulkkolukemisen daedost ja Efraimi sisäldluvun taedom buuttest. Ymmärtä se, ett semne harmitt ja stää pahemi viäl, ko Iiro siällp pengi all nytke meit housundrumbust koko aikkan, go meit klummitti. Mnää potkasingi suutuksisan stää kerra, mutt toist kertta em mnää tehns stää, sillett vastaukseks mnuum botkassemissehen se pur mnuu säärehen, ett satus vähä jumalattomast, vaikk mnuull oliva vars-saappa jalasan. Vihdo viimen dul sitt viäl meijä oma provastiki siihe ja sano: "Mikä pahapolv teijä mnuu häppjäksen johdatt tänäpän girkkohon, gonett muuloistengan gäyt tääll, muttko joskus aikkatten dakka. -- Ja snää Efraimikin, gos ole niingo mikäki mull. Es oss edes sisäld lukki. -- Kuule, kesken gaiken, gerkkeisiks snää tekemä mnuullp paati mittmaarjaks?"

-- En gerkk, herr provast hyvä, ko mnuullt tleevat täsä Kakola reisu ja muuk kiiru etten. -- Ja mitä siihe lukemisen daittohon dlee, ni häppi oikke se o ja suur häppi ongi, etten mnää stää ovenn ol. Mutt händäst, josan ruppeisi viäl yrittämä.

-- Älä puhel, ei snuust semssehe valmist tul, mutt kyll snää jua ja tapplek; kyll snää siihe valmis ole.

Sill hyvällp provast sitt jätt meijä. Ol se yks harmiloinen girkkreis. Mutt päätys seki vihdo viime ja me läksin Dasalaha jäll. Meit harmitt oikke aika tavall, etten me oll lähtennk koht vaam bainaman Gatavkarit kohde, niim bian go Efraim raastuvast pääs. Mutt se ol ny nii sallitt, ett meijäm bit tämse häppjä viäl saama niskahan. Mnää anno osaldan oikke aika pyhke Iirolls siit, ett hän mnuu säärehem burr ol, mutt Iiro sanos hyvi viattoma näkösen: "Mitäst mnää sitt tehn olsi? Kon dek kohtlitt mnuu niingon goera, ni mnää vastasin gon goer. Kyll te muuto mnuu potkinn olsitt."

-- No oisis sitt nipistänn edes. Muttkos ruppep pureman doist.

-- Nipistänn! Kuule Kalkke, älä viit järjettömi puhell. Mitä snää luule, ett siit olis oll hyätty, jos mnää olsi nipistänns snuu säärehen, go snuull olivap pitkvartises saappa jalasas? -- Ei siin auttann muu kom buremine. Ja miksett pistännt tekki ittiän bengi all niingo mnääki, ni olsitt pääss koko häppjästän. Olett tes sendä aika Jaakossi. Ja nys sitt koko kaupung hirvittle ja naura teit, niingo oikke ongi. Sillett peräte heikot tes sendä uskongapplis olettakki. Em mnää olis luullukka, ett te nii huanoj olett niis asjois.

Semssi se Iiro pauhas ja olis pauhann, jumal tietä, kuik kauva, jos ei Vilkk olis sanon hänell, ett hän o juur tarppeks pöyhinns stää juttu.

Ja sitt mep pääti, ett mep painangi goht Katavkarihim bois kaikist harmeist.

Mutt Katavkari Efraim ei ollp puhunns sanaka siit saakk kon girkost tultti. Hän istus ja fundeeraskel vaa. Ja vast sitt ko me oll Otast lähtennp paatillan seilaman Gatavkari kohde jälle, ni hän yhtäkki löi nyrkkis polvehes ja sanos: "Jaa-a, poja, ny o semne värkk, ett mnää opettle itten lukema. Mnää näytä meijäm brovastill, ett Katavkari Efraim teke muutakkin go jua ja tapple. Ja arkkipisp ja konstuurjumiki seiso viäl silmäs seljälläs pääs, kon dämä boik luke kirja niingo villitt."

-- Se o oikke, Efraim, ja mnää ruppe snuu opettajakses, sanos Iiro siihe.

-- Snää! -- ihmettel Vilkk, es snää kettä opet. Mnää se olen, go Efraimi lukema opeta.

Ja sitt he, Vilkk ja Iiro, rupesiva riitlemä siit opettaja virast juur turhambäite, sillett kyll mnää se ymmärsi, ettei kumbika heist semssen doimehen gelvann. Ja sentähde mnää sanosingi heill, ett kyll mnää se vira ota hoittaksen.

Mutt sillo nep pahukse rupesiva molema moittima mnuu ja tekivä mnuust prääkkmiähe yhtäkki. Turkanen go mnuu harmitt ja mnää annoingi heijän guullk kunnjas. Ja nii mes siins sitt olsi riidellk kukatiäs maat meno aigoihi saakk, jos ei Vilkk, ko ruaris istus, olis unhottank koko sen doimes ja päästännp paati sillk kivellk, ko siin Heinäste ulknoka eteläm bualell o. Oikke aika faartti mes se nokkaha meningi ja siin me nys sitt istusi nii lujast, ett saatti menn joka miäs yli buuri lykkämäm baatti tiähes sild kiveld ja siint toimes riit unhotusiki vähä likki. Kyll Vilkk vähä häpes, ko hän niin dutu vedealase give niskaham baati ol päästänn ja hän goitt pärjät ittes sill, ett hän rupes ihmettlemän, guis se kivi ai o eri paikas ko enne. -- Mutt kyll se vaam baikkas pitä, ei siit mihinkkäm bääs. Nii ett ei Vilkun gränittämise auttann händ lainkka. Eik hän gaua semillp puheill yrittännykkän gunnjatas pelasta, muttko ol vai ja häpes. Ja nii mes sitt oll unhottannk koko Efraimin duteeramise hankkek, ko mep pääsin Gatavkarihi.

III

Mutt nek kon ei unhottans stää lukemise opettlemist oliva Efraim ja Iiro, niingo me vast kuukaude verra jälkkembäi sai nähd. Kyll me mond kertta oll ihmetell, ett Efraim ja Iiro ain, go Efraimill ol aikka, läksivä uiduksell, vaikkei hek koskan galoj saann niill matkoillas. Ja stää mek kans oll ihmetell, ett Efraim viimesin aigoin ol ruvennp puhelema niin glookust. Ei hän sanonn esimerkiks: "Hyvä päevä", muttko sekös sanoma "h, y, hy, v, ä, vä, hyvä" ja niim boispäi. Mutt kaikkjast hullunppa meijä miälestän ol, ettei Efraim enä soutann nii miälelläs ko enne. Hän aristel piom bohjias juur niingo joku mamsell, ko joutu aerok kättes ottama. Kyll me händ tohtroittingi ja huuslagasin gaikin davoin, geiti hänellk kaikengaldassi kleinivoitteit ja suansalvoj ja voitli hänem biombohjas ja viäl hänen gäsivarteski ai olkpäihi saakk, mutt ei meijän gokkamisestan vaa mittä appu oll. Eik ole ihmekä. Kyll mes se sitt jälkkembäi ymmärsi, mingtähde ne meijä erinomase lääkken valla hukka menivä.

Ol näättäk nii ett runssast kuukaus se jälkken, go meills se klumm siäll Rauman girkos tapahdus, tlee yks sunnunda-aamu, ko me viäl makasi, Efraim virskiri kädes meijä huanessen, ja sano: "Ei sunkkan deill mittä stää vasta ol, ett mnää luen deillt tämäm bäevä evangeeljumi?"

-- Kuis snää sanosi? -- kysys Vilkk, nous istuma sängysäs ja rupes kaevaman gorvias. Eng mnääkä hetke aikka saanns sana suustan, mutt vähitelle mnää algo sendä auningoitteman, gui asja oliva ja sanosi Efraimill: "Lue vaan, kyll mek kuulustle."

Ja eiköst siirtännykki Efraim toolim böydä viäre, istus sillp, pan virskirjas pöydäll ja rupes lukema. Tankkas se siin yhde eine ja luk jongu sana vääringi joukko, mutt ylipäätäs se selkes siit toimituksest sillt tavall, ett me oll valla ihmeisän. Maijaki ol tull ovest sisällk, ko hän guul Efraimi lukevas. Hän seisos käde ristis ovipiäles, notkist aim bolveijas ko vapattaja nimi mainitti ja pyhkeskel silmiäs joukko. Ja ko Efraim ol lopettann lukemises, ni hän men Efraimin dyyijöm, ban doisen gäsivartes hänen gaulahas ja pist toisen gätes Efraimin gättehe ja kiitt händ. Ja sitt hän läks kiiruman gautt kaffett laittama meillk kaikill.

Ja sinä aikank, ko mes sitt paiskasi siin vaatte yllen, Efraim selitt, kui he Iiron gans oliva ain, go heill joutlast aikka ol oll, soutann yhdellp piänell ulkkarill ja kui Iiro ol vähitelle opettann hänell ens pookstaavi ja sitt yhdistämä niit sanoiks. -- "Ja kyll siin vaam brässi oll o, se saatt usko. Ja klopo mnää ole saann nii jumalattomast" -- lopett Efraim juttus.

-- Kui, ong se Iiro klopoakkin gäyttänn? -- kysysi me.

-- Kuingast sitt. -- Ja sendähde mnuum biom bohjan nii argoiks käynn ova.

-- No, oles snää, Iiro, sendä oikke aika vekar, sanos Vilkk, ko hän se ol kuuli.

Siihe saakk ei Iiro ollp puhunns sanaka. Hän ol vaan gatellk kattoho muin miähin. Mutt kyll hänest nyp puhett läks. "Vai aika vekar mnää ole", hän sanos, "aika vekar eik mittä muut, ko mnää ole Efraimi lukema opettann. -- Vai oleng mnää aika vekar sendähde, ettän olen glopo käyttänn? -- Soo-o. Ja kuingast teit sitt, snää Vilkk ja Kalkke, o opetett lukema yht ja toist? -- Klopo siin o vingunn vähä turkasest ja olis saann vinkku viäl enemängin gosk tes semse häppjä seorkunnall olett hiljakkoisten doimittann huanon daitonn tähde ulkkolukemises. Klopo tet tarvittisitt viäläkki ja jos teis olis se oikki katuvaine ja nöyr miäl, niin dep pyydäisitt mnuu opettaman deit uudestas yht ja toist kon de olett päästänn unhottuma. Mutt jos te mnuu siihen doimehem byydätt, nii diätäkkä ett klopo tes saatt ja oikke runssast. Se o a ja o mnuun goulusan."

-- Kuulest tota, Kalkke, sanos Vilkk sillo, annetang sill ryhäm bääll?

Kaikeks onneks tul Maij samas sisäll ja toi meillk kaffett. Muttkon gaffe ol juatt, ni Maij oijens molemak kätes Iirollk, kiitt händ ja sanos: "Kyll snää aika hulivili taeda oll, mutt hyvä sydän snuulls sendä o. Eng mnää koska unhot, ett snää olet tua meijä Efraimi lukema opettann."

Ja Iiro seisok nokk pystös ja sanos: "Kyll Efraimi opettak kelpas, ko se o nii hyväpäine miäs, niingo jokane siitäkki ymmärtä, ett hän guukaudes lukema o ovenn. -- Mutt niit on doissi, ko ova niin govapäissi, ettei metäst tahd löyttä niim bali pajuvarvuj, kon darvitan glopoihi heijä opettamisesas ja seki hiukk, mikä heijäm bäähä saa suurell vaevall ajetuks, ei pys siällk kauemppa ko hyvämbualne saunhöyr."

Ol onn ettei Iiro kattom mnuu ja Vilkku ko hän nämä viimeses sanas sanos, sillett jos hän olis piänimälläkkän davall andann ymmärttä, ett hän meinas meit, ni häne olis lopuldakkin gäynn huanost -- Mutt hän ymmärs välttäs se vaara ja pia mek kaiki istusi ja join gaffett jäll ja puhelin gaike mailma asjoist. Ilosell humöörill me olin gaikk ja palanajan dakka tulttin daas siihe erinomassen dapauksehe, ett Efraim ol ovenn lukema. Postillaki haetti esill ja me luim bäevä saarnast kapple vooron jälkke. Se ol oudomppa ko evangeeljumi Efraimill ja sendähde saarna lukeminen gäveki sitt häneld hiukan gankkemi. Mutt hän sanos, niingon dosi oliki, ett kyll se tait vaam barane päev päeväld, ko harjottle ja Kakolas hänell o aikka harjotell viäl enemän gon goton.

Ja nii mes sitt tliin gaikk, Maijaki, siihem bäätöksehe, ettei se Efraimin Gakola reis lopuld ollukka nii onneton, ko se alus näytt.

IV

Ei Efraimin darvinnukka sitt kaua odottas stää Kakola reissuas. Pari päevä enne mittmaarja tul, näättäk, falesmann Katavistoho vaatima nes sako Efraimild.

-- Mnuull olis täsä saatva snuuld, hän sanos Efraimill, sakoj, todistajattem balkoj ja vahingongorvauksi yhdeksäsata kuuskymmendkahdeksa markka seittmängymmendkuus penni kaikkjanas.

-- Mnää usko se, vastas Efraim, mutt mist mnää semse summa ota. Ja kon ei raha piiss, niin gärsikkö ruumis. Nii ett lähdetäm bainaman gaupunkki kohde vaa. Kyll mnää sitt siäld Kakolaha jatka.

Ja sitt he läksivä. Maij itk oikke aika tavallk, ko Efraim hänell hyväst jätt ja lohdutt händ. -- "Älä yhtä hual Maij", hän sanos, "aikas kutaki, sanos ämm, ko joulyän gatiskas ol."

Sillaill oikke, leikiks oikke Efraim koitt lyädk koko reisu, vaikk mek kyll näi, ett sendä ol haikki jättäk kotos ja juur heinängorju ajaks.

Ja ko sitt rannast lähdetti, ni Iiro pist Efraimin gätten gnyytilise sualassi silakoj, rullam bikanelli ja pualen garduusi Jaakobstaadin "gänn poot" ja sanos: "Syäs sualast, Efraim, ja naut tupakki niim bali kos jaksa, ennengos vesikoppihi mene, sillett suala ja tupakki miäs siällp pahimin gaippa."

Nii händ, hyvä neuvo ja tarppelisem brovjandi Efraim fölisäs sai, ko hän reissuhus läks ja kiitolisell miälell hän nek kaikk vasta ott. Eik oll aikkaka, ni hän istus hiuksek kerittynp päänahka myäde vesikopis, ja kaippas, niingo Iiro ol ennustannukki, suala ja tupakki, nii ett sydänd karvastel. Mutt aik kulus häneld sendä joingin, go hän stää lukemisen gonstias parans ja hän ol koko mestar lukema sisäld, ko hänell yks kaunis päev sanotti, ett hän o rangastukses kärsinn ja saa lähtik kotti.

Kotti! -- Niin, gyll häne miäles sinnt tek niim bian go suingi. Kottik Katavkarihi merem barttall aalotte loiskna kuulema ja laillse ruam barihi! -- Mutt, ajattel hän, kon gerran Duru reis tekemä o joudutt, niin doimitetast kaikk asjas samallk kertta.

Hän hak ens sendä yhde vanhan duttva huusholli siäld Turust, tilas ittelles aika fatilise halastuj peruni ja sualassi silakoj, toopim biimä, kyrsä leippä ja voit. Ja ko silaka ja peruna olivat tarppeks kiahunn ja kaikk se, mitä hän ol tilannt, tuatti häne ettes, ni hän gattel stää rua runssautt ens iso aikka ja annos sydämes ilot. Sitt vast häm ban gätes ristihi, luk ruaklu'u ja pist kaikk liiveihis.

Aterjastas vahvistunnun ja voimistunnun hän läks kaupunkkihi ja kysel ihmisild, ko hän vastan dliiva, misä arkkipisp asu. Ja kyll ne vaa sen diäsivä ja neuvosiva händ, ett siälls se asu tuamiokirkon dakan. Eik oll aikkaka, ni hän ol arkkipispan göökis ja sanos piikallk, ko siin rua laittamisen gohinois ol, ett hän dahdois arkkipispam buheill.

-- Kukast te olett sitt? -- kysys piik silmä ymbyijärsinp pääs.

-- Katavkari Efraim mnää ole siäld Rauman gulmild. Vaikk vesikopist mnää nyt tlee, niingos mnuum dukastanikki nää. Ja kyll arkkipisp mnuun dunde, hän ol fölis sillon, go mnuu klummitti Rauman girkos sendähde, etten mnää osanns sisäld lukki.

-- Vai niin -- -- -- mutt arkkipisp -- ei ol nyk koton.

-- On gaiketakki hän sendän gotimais, ettei hän reisuis ol? -- Kyll mnää istun duall ulkon ja odota, siks ett hän dlee. -- Mihi aigoihi hän dulle?

-- Kyll hän -- tota noin, gyll hän o reisus eik tulk kotti ennengo viikom bääst.

-- No, ol se ny vast harmin gappal. -- Ei sitt tulk koko värkist mittän, gon em mnää taed odotta niin gaua. -- Mutt ei siins sitt mikkä aut. -- -- Hyväst ny vaa sitt.

Ja nii Efraim läks suru sydämes pois arkkipispan dalost. Mutt portillt tul yks herr händ vasta. Hän gatos stää hetke ja samas hän duns, ett se ol juur se papp, ko händ ol luettanns siäll Rauman girkos ja torunn händ siit, ettei hän sisäld lukkit taitann. Efraim tul nii iloseks, ettei hän muistann lakkias päästäs otta, muttkon graappas sem bapin gätten giip, pudist stää oikke aika tavall ja sanos: "Hyvä päevä, terveksi siäld Raumam bualeld. -- Kuingast pastor -- taikk taedatt ollp perätem brovast -- voi?"

-- Kiitoksi, hyvi vaa, mutt kukast te olett?

-- No, mutt ettäköst te mnuu sitt tunn, vaikk tep pari kuukautt takasi mnuu ripititt ja vähä lujast sittengi siäll Rauman girkos? -- Katavkari Efraim mnää ole.

-- Vai nii -- Ming tähde mnää teit ripiti, sitt?

-- Kon em mnää sisäld lukki osann. Nii händ. En osann lukki yhtä einett sisäld. En aat olis tundenn, vaikk se kadull vastan dull olis. Mutt ny mnää ole opetell itten lukema. Ja sendähde mnää meinasi menn arkkipispald pyytämä vähä niingo uutt lukusedeli.

-- Eik hän ottannt teit vasta sitt?

-- Kyll mar hän mnuu vasta olis ottann. Mutt hän guulu olevas matkoill eik tulk kotti ennengo viikom bääst. -- Sillaill oikke. -- Nii aim biikflikk tuallk köökis juttel. -- Ja se ol vahing. Mutt ol mar hyvä, ettän sain deijän gässihin, ni saada se mnuu asjan sendä joingin glaarattu. Vaikk kyll se oikkjastas arkkipispa edes selitettäv olis ollk, se arkkipisp päämiäs siint toimitukses ol, misä mnää häväsi itten.

-- Tulkka ny mnuun gansan. Kyll täsä on dapattunn joku erhetys. Ei arkkipisp matkoill ol. Mnää koitan doimitta nii, ett tep pääsett hänem buheilles.

Molema hes sitt menivä oikke isost trapust sisäll. Ja ko Efraim koht kuistill ott lakkis pois pääst, ni se häne seorlaises, se papp, katos händ vähä pitkäst ja kysys: "Koskast te Raumald läksitt?"

-- Kyll siit o aikka neljätt viikko. -- Näättäk, mnää tlee viimetteks vesikopist.

-- Stää mnääkin däsä kattle. -- Varkkauden dähdeng tes siäll olitt?

-- Älkkäm bahus soikko, sendä semmost luulk. En olk koska viäl tehn erhetyst toise ja oman davara välill. -- Ei, juapmuksest ja tappluksest mnää vesikopis istusi. Ja se o häppi kyll jo seki. -- Tul niit Raumam boliisej hiukan golhituks. Mutt ne ovak kans nii säseräluandost väkki.

-- Nii, semmost siit juapumuksest tlee.

-- Semmost oikke. Mutt kyll asi sendä semne o, ett ilma stää trankkamist sillk kertta em mnää sunkka olis lukema ovenn. -- Ja ny mnää meinangim bittä vaari, ettei viin enä koskam bääs mnuu villittemä.

-- Se o oikke, se.

Siinp pauhatesas he olivat tull arkkipispa salihi. Ja sitt se papp käsk Efraimi odotta siks, ett hän ensin gäy arkkipispam buheill. Hetkem bääst häm balas sitt jälle ja vei Efraimin doisse suure salihi. Siin huanes ol pöyt keskell laattja ja pöydäm bääs istus arkkipisp kulttane rist rinnas ja kummallakim bualellp pöyttä ussemam bappi.

Efraim kumars ja notkist polveijas, sanos hyvä päevä ja rupes koht asjatas selittämä arkkipispall.