Part 1

"ROJOHOPPE" VIIMENE REIS

Uussi raumlaissi jaarituksi

Kirj.

HJ. NORTAMO

WSOY, Porvoo, 1921.

SISÄLLYS:

"Rojohoppe" viimene reis Tasala Vilkk opettle fransklaist paini Kuik Katavkari Efraim lukema opes Tasala muarin dalongaupp Linnalan gorsteeni Katavkari Efraimin golm juttu Priki Efrosiina

"Rojohoppe" viimene reis

I

Niingon gaikk vanhema raumlaiset tundeva ja tiätävä, ni se Aguksen gapteen ol semne viheljäine, ettei hän osann järjell hantteerat stää ainett, ko met tähä aikka mailma Raumall litra-aineks sano, muttkom bist ittes, vaevana, hyvi usse semsse reedaha, ettei hänest aigottaisin dahtonn oli mihinkkä -- Mutt jokattell meill o meijä vikan ja niingo sanott Aguksen gapteen ol paha litrarna. Sendähde frou oliki ai fölis, kon gapteen reisuijas tek ussemitte Saksaha, -- Flensburihi, Lyybekkihi ja Appenraadehe -- mutt välist Englanttihingi saakk. Aguksen gapteen omist näättäk piänem barklaevan, go ol "Hoppet" nimeldäs. Vanh ja huan se jo sillo ol, ko hän se ost, ja "Rojohoppeks" stää kaupunglaisten geske sillo jo valla nimitetti, mutt ko se ol alkkuas vahvast rakenett, niingon gaikk astjas siihe aikka mailma rakenetti, niin goos se ai vaam bysys ja reisuj sill yhtmittan dehti, niin go sanott. -- Sillaill oikke.

No sitt käve syksyll viis vuatt niitten göyhätte vuassitte jälkke nii, ett frou saerastus, juur ko alos ol täydes lastis ja valmis lähtemä. Eng mnää lainkka ihmettell, ett frou saerastus, sillett kyll sendä o liiaks vaaditt vaimihmiseld, ett hänem bitä vuaskaussi laevas olema. Mitäst semne suvell mittä olis, mutt keväsi ja syksysi siäll o mond kertta niin dylkkjä olo, ett miähengi o siint täys kärsimine saatikk sitt vaimihmse. Ei heijä ruumis stää kest ja siin ruppevakki sitt gleinimboltte ja kynsilise ja heimeroodtaudi ja jumal tiäs mikk käymä heijän gimppuhus vähä nässist. Ja nii ain gäve Agukse frouangi. Maihi hänen däydys jääd ja konei hän sillaills sitt saann ollk kapteeni kaittimas täll reisull, ni hän lähett sana, ett mnää tliisi hänem buheilles. Mnää meni ymmärettävästengi, ja ko siin ens ol puhelt yht ja toist mailma menost, ni hän sano: "Kuule Kalkke, ny o asja lait nii, etten mnää pääs fölihin däll reisull. Eks snää, kos ole semne jämtt miäs, menis konstiks 'Hoppehen' dällk kertta. Mnää olsi sendäm bali levoliseve sillaillk, ko se styyriki o, niingos tiädä, vähä nii ja näi niis ryyppasjois."

-- Nii händ, semne oikke hän o, vanh Ilose Heikk, kyll hän vaan dunneta, jua ja prällä merell ja mais ja o stää paitt täynn kaikengaldassi koerangurej, mnää sanosi. -- Ei siin ol eno settätäs pali pareve, mitä kapteenihi ja styyrihin dlee. Mutt jos frou luule, ett o joksikki hyädyks, ett mnää mene heijä fölisäs, niin gyll mnää valmis ole lähtemä.

-- Niin, gyll oikke olis yks siunatt asi, josas mensi.

-- No, mene, mene mnää, vaikk kyll niin dosi o, ett em mnää menn meinannk, ko mnää tiädä, ett Tasala Vilkk om boosun ja Hakkri Iiro timberint tällk kertta "Rojohoppes" -- -- -- antteks "Hoppes" mnuum bit sanoma.

-- Sans snää "Rojohoppe" vaa. Mutt kuule, eiköst ne ol hyvi merimiähi kumbakin, Dasala Vilkk niingo Hakkri Iiroki?

-- Ova. Kyll "Rojohoppes" täll haava o mitä merimiähen daittoho ja kokemuksehen dlee semnem besättning, ett semne o harvas laevas. Se teijän gapteeniki, vaikk hän -- mnää sano sen deill oitis päi silmi -- o semne väkevätte orj, ni se sanovas sendän gaikk, ett semmost ei olt toist bestikki tekemä ja höyde ottaman go hän. Ja hän deke se ja räknöitte kaikk ulos, vaikk hän o niin gännis, ett hän duski seisomas pysy.

-- Nii, nii, san muut, Kalkke. Hyvä miäs hän olis gaikim bualin, gon ei hänell olis stää vikka.

-- Hyvä oikke; miästem barhait. Eik paha kettä muut ko ittiäs vasta. -- Ja taitav merimiäs o styyriki, o vanh ja tottunn niingon Dasala Vilkk ja Iiroki.

-- No, mutt ei asjas sitt hullumallk kandill ol.

-- O vak kyll sendä vaa, frou hyvä, sillett kon golms semmostakki miäst ko Ilose Heikk ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro joutuvas sama reissuhu samall aloksell, niin, diätäk frou, niit ei kaittik kukka ja kyll siin vissin goerangurej tehdä niim bali, ettei sill ol mittä määrä. Kyll vaa o semnem baikk, ett pelkkä mnää stää reissu. Mutt jos -- niingon jo sanosi -- o joksikki lohdutukseks frouall, ett mnää mene fölihi, niin gyll mnää lähde.

-- Kyll mnää ole niin giitoline, etten stää sannot taed, josas lähde heijäm barisas.

-- Lähde mnää, lähde händ, mutt kuulkkast, kyll mar "Hoppe" asikureeratt o?

-- O oikke ja täydest hinnast.

-- Se o hyvä se, sillett mnää ajattle, ett me joudu enemäst pääst praksiissi seilaman, gon gapteen semne o eik styyr ol oikke naplikatsuunis sisäll.

-- Oi voi sendä, auningoitteks snää semssi, ett te mäkke seilatt?

-- En juur semmostakka, mutt kaikki täyty ajatellk, ko semsse reissuhu lähdetä.

Ja nii mnää sitt elokuu lopull 1872 joudusi nii merkilisell matkall, ettän muista se, niingauan gon elä, vaikk moni muu reis jo pakkaki unhottuma. Ja eiköst oli niingo ylhäld näht, ett kaikest mnuu vastambyristelemisestän hualimatt met taas oli yhdes buuris, mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro.

II

Ol ihmelisen gaunis ja tyven aamu, ko "Rojohoppe" väki siins seittmä aikka ol koos kanali vahtkopin dykön. Haminast kuulusivat tutu ääne: väkipyärätten kitkumise ja ankkurpeletten gilaukse ja ainasent taustan niill äänill näin dyäaikans sadotte girvette ja mookrette isku. Välist nes satusiva viäl puttoma yhtaikka ja sillo ol niingo hiittem bäämiäs olis lyänn nyrkkis haminan galljoihi. Joukkoho sekosiva miäste veissavall äänellk kohotetu oohii-oohei-huudos, se viimene hei nii lyhkäsen ja terävän, ett tämsis toimis valla outoki olis ymmärtänn, ett nys se väeryhm kokko kaiken darmos yhtesse, voimakkassem bonnistuksehe. Mnää kuulustli hetke aikka tätä tyä jättläisvirtt, kuulustlin, guik kaikk nämä äänet teräväst kajativa haminan galljoist, ja mnää nautesi siit. Se ol musiikki mnuun gorvisan ja mnää saa ne ääne muiston ja miälkuvituksen avull viäläkkin kosk hyvänäs toistuma -- --.

Pali ol väkki meit saattamas, äidej, muiji ja morssemi. Mnää huamasi, ett kokillakki -- yks nuar pois Vasaraisild -- ol morssi, vaikk hän vast toisse reissuhus läks. Ei ne muus stää huamannukka, mutt mnää näin, go häm bist ittes makasiini nurkan daa ja ko hän dul siäld, ni hänell ol yks pari uussi sukki poviplakkris. Ja semse ova varma merki niis asjois. Iiro ymbärs kiäpus niim bali vaimväkki, etten mnää ruvenn heit räknöittemängä, ja Tasala Vilkk puhel hulluijas niingo ainakki. Je enemä siins sitt naurettin go itketti. Nii ett paremi semmost hulivili seora se ol ko "Rojohoppem" besättning.

Ko sitt kaikk sälä ol saatt laeva issom baattihi, ni Iiro käsk kaikkette miäste menns siihe istuma. Hän ja Tasala Vilkk oliva näättäk puhunnp pari kolm nuart poikka, ko seisosivas siin ja kattliva meijä lähtöän, vetämäm baatti köydest kanaali suuhu. -- "Haaluvee poja!" sanos Iiro sitt, hyppäs paattihi ja rupes veissama.

Merimiäste läksilaul

Ulos mailmaha viä Meijä jäljetön diä Merell laudottem bääll. Kauas pois pala miäl, Kauas sinn, misä auring ai lämmindäs lua, Misä huajuvap palmu meill varjoas sua. Ko siällt tarppeks o olt, ni mek kotti jällt tlee. Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.

Meri käy, must o yä, Puijep paukku ja lyä, Köyde vingu ja soi. Kapteen huuta: "Ohoi, Ylös mastoihi reivaman goht joka miäs, Ny o viimene hetk meijän dullk kukatiäs!" Jumal tiätä, jos koska mek kotti jällt tlee. Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.

Meri rynnist ja riäh, Nous ja vahtopäis kiäh, Katkas köyde ja puu, -- Nii me vastusta snuu! Meijä rohkeutt vasta snuu voimas ei aut. Jos es voitto meills sua, meill o aaloisas haut. Brassip piukkan, gyll kerra mek kotti jällt tlee! Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.

Nii ett flikk, älä itk, Vaikk se matk o niim bitk, Yli valdmeren gäy, Misä rannoj ei näy. Jumal hallitte aalo ja taeva ja maa, Jos hän dahto, ei kualem meit saalikses saa. Älä itk, rakas flikk, kyll mek kotti jällt tlee Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.

Kyll se muuttu se retk; Aika riämune hetk. Niingon gompassi neul Meijä astian geul Käändy pohjossi. Lämmiä maa jäävät taa, Kodoranna me nähds saa ja syndymämaa. Ilo sillo o suur, ko mek kotti jällt tlee. Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.

Joka värsy lopp-puale me veisasin gaikk yhdes ja oikke juhlaliseld se kuulusiki. Vilkk komens joka pojan, gon ganaalim barttall ongell istus, tranuma meijäm baattian ja ol stää tytyväiseve mitä enemä hän sai fiirat fongliina matka varrell uusill miähe aluill. Ja kyll niit kartus; tiätä sen, go niit poja nolkej o ai niim bali kanaalin diäll. Viime heit ol kolmattkymmend meijäm baattian vetämäs ja ko he välist karasivakki, ni me meni nii ett vesi kohis fööris. Iiro veisas vooro ja soitt vooro harmonikka. Vilkk ol suu messingis ja kamalan dytyväine ai vaa. Mutt oliva aim bojakkin dytyväissi, ko Vilkk hamina sillan gorvas anno heillk kakstoist markka tasittavaks ja sanos: "Tosa on deillp, poja. Näättäk, merimiäs o herr ja häne vaimos o frou, ain go mais olla."

Kapteen ja styyr ja pari miäst oliva jo enne meit buuris ja ko ol hyvä tuul näi aamuste, ni olivak kaikk valmistukse lähtö vartem bian dehdy. Luutsjöösiki liähus jo fokkmaston dopis ja pia me oli nii valmi, ett me vaa odoti luutsi. Kapteen ol jo kerjennt troppris ottama eik styyrikä oikke selkki oll. Ja konei luuts tuli niim bian gon gapteen doevos, ni hän giros ja sanos: "Pahukse luutsip, pelavak kortti eik hoidt toindas. Mutt mitä me heit odota. Seili auk vaa ja ankkur ylös, ni mnää seilam bahus soikkon glyyvarbummi heijä akknastas sisäll ja käänän gorttpaka heijä nokkas all. Kyll mar hes sillo sitt meijängi huamatteva."

Ja kyll "Rojohoppes" nys semnem bestättning ol, ett se tämse oorteli vähä äkkin däyttänn olis.

"Täst tlee lysti", sanos Iiro ja huus miähill: "Pankkast äkkin dyä käymäm, boja!" Ja Vilkk hirvittel niingo susi kuuvalos.

Kaikeks onneks luuts tliiki juur ko ankkri hiivatti ja nii se odotett lyst men miäste noka siutt.

"Rojohoppeks" stää meijä laevatan haukutti, mutt mnää oli se mond kertta nähnt täydes seilis ja tiädä, ett se nykki ol vähä komjas parsell, ko se joka riät levjän juhlalisest niingo joeksin läks mertkyndämä. -- Ja mikä sen gaunemb nähtäv onkkan go laev täydes seilis!

Pia oliva väkipyärä laann natisemast ja kaikk brassik kiinitety ja mes seilasi ulos, nii ett vaht kohis fööris. Nojattim bäi reelinkki ja katelttin go Rauma hamin ja kirkondorn katosiva enemä ja enemä näkyvist. Kokkiki jätt rua laittamises, seisos kabysi oves ja kattel päin Getungalljo, ja ko mnääkin gäänsi silmän sinnppäi, ni mnää näi yhde nuare flika haahmom biirtyvän girkast taevast vast nii selkkjäst kom baperist leikatt kuva olis ollk kiinitett sinisellp pohjall. Siäll oikke seisos koki morssi ja huiskutt liinatas -- ja itk. Mnää tiädä, ett hän itk. Siäll Lonsin Getungalljoll o mond kyyneld vuadatett, surun gyynli ko laeva ova lähtenn ja ilon gyynli ko laeva ovat tullk kotti. Siäld ne ensmäiseks aim balja silmi näke, ko net tleeva, ja siäld niit taita seorat, siks ett ne näkyvist kattova. Sill olis paljo juteldava, sill Lonsin Getungalljoll, jos se taedais ilmotta, mitä niitte vaimihmste miäles o liikkunnk, ko se harjald läpi vuassadatte ovak kauas ulos merellk katell.

III

Meill ol plankklast, ko meijäm bit viämä Londoho ja siäld ol oordel baarlastis Flensburihi ja sitt kappaltavar-lastillk kotti. Hyvä tuuld meillp piisas ai Oolandi merehe saakk, mutt siällk käänys tuul syydvestihi, nii ett mes sai ruvet kryssämä. Ol nii verkkast tuuld, ettem mep pali knuupuj tehn ja yhtäkki meijä rinnallan ol tuulem bualell yks luvilainem brigi. Niingo eri kylätte nuartten geske ai o semmost härnämist ja pilapuhett ja välist tappluksen grähinäki, nii o eri kaupungitte laevatte väe välilläkki ai semmost piänd nälkkimist, vaikk sitt jäll ollan gamalast yht maat, ko joku ulkmaalaine yrittä kränittämä. Merell luvilaise ova ain goittann uskotell, ettei raumlaissi saad mastoho menemä, jos ei heill ens siirappi annet, ja raumlaises sanova, ettei luvilaisill ol mittän diätto styyrbuurist ja baabuurist, muttko merkittevä ne asjas samallt tavallk, ko niihi aigoihin, go he elukoit Ruattihi laahasiva. Ja ko siin ny rinnasi seilatti ja meill ol pari miäst viäl bramraagall seilin gans vähtämäs, ni siäld luvilaiseld huuta yks miäs: "Ovakk raumlaises siirappi saannk, kosk ova mastohon giivenn?"

"Älä siälls siirapist kohis, muttkom biukot niit snuu nuarias siäll musta härjäm bualell, ettäs pääsep paremi ylös tuulehe", huus Iiro takasi, vaikkei luvilaisell mittä elukoit buuris oll, muttko seilas puulastis niingo mekki.

-- "Teit taita olis siäll miähi Sorkast, Kollast ja vaevasist Vasaraisist", kysytti luvilaiseld.

-- Kyll tääll o miähi monest hyväst kyläst, mutt ei yhtä siäld, ko isänäs syksysin, go heild kysy, mitä heili o myytvän, vastava muhkjast "Rukkit kaiketakki", mutt keväsim barkuva:

Ei ol jumal armattakko muut ko sammli ja kuusehakko.

Ja kyll Iiro se viimesem barkusiki, nii ett kaikk meijä väki ol valla vääränäs naurust. Mutt luvilaisek kiukuttliva ja jos ei vaa olis vesi meijä välillän oll, niin dakka mnää se, ett siin olis tapelt ja vähä viätävän davalls sittengi.

-- Pahuksem bitsknypylä, huus yks luvilaine meill viime, ja sitt heijän dliikin giiru laevatas käändämä. Mutt heijä laevas ol semne, ettei se menn oikke nässist yli staagi, muttko hakkas siinp paikallas, ko se olis pitänn kiärttä ymbärs vasttuulehe. "Rojohoppe" teki sen dembu vähä nässist ja Iiro huus luvilaisill: "Misäst se teijän goivune mookrin o, ett kapteen sais hakat teijän sikaruuhen guano ylös tuulehe?"

Vaik luvilaise vissi ovat toimeljast, kelvolist väkki ja niingo raumlaisekki yht hyvi mert kyndämän gom belloijaski, ni he nys siin vissi olsiva jatkannp pistlemissiäs vaikk kuik kaua, mutt ko "Rojohoppe" ol pareva seilaman gryssis, niin dull välimatk niim bitkäks, ettei puhe kuulunn enän doisest aloksest toissehe. Ja ko ehto tul, ni em me nähnp prigist enä haimeitakka. Tuul ol ruvenn näättäk friskama ja ko mep pääsi Itämerell, ni se ol paisunnp pualmyrskyks. Kyll me ny hyvä faartti tei ja meijän däydys vähenttäs seilejäkki hiuka. No, ja kon goko yä siin ol kryssät, niin gäve nii, ett me näi maat styyrbuuris, kom bäev rupes valknema.

-- Ain helkkrisäk me oikke mahda oll, sanos styyr, ko hän se huamatt.

-- Matala suara ettippäi baabuuris! -- huus uutskiikk samas ja meijän dul vähä jumalaton giiru käändämän, gom baabuuris parin golmen gaabeli matkam bääs meri murrus kalljoihi, nii ett valkone vaht lens mone syllän gorkkeuttehe. Onneks "Rojohoppe", niingo mnää jo sanosi, ol käppi käändämä ja nii me läksi sitt painamam bois siit vaaralisest paikast. Mutt kon daas ol vähä aik kuljett toisellk kyljell, ni uutskiikk huuta: "Mait suara ettippäi ja baabuuris!"

-- Mihin durkasen gattlaha me ny ole joutunn, puhel styyr.

-- On ain dämä klookku, pidäis mar Itämeres sendä liänd piissama, tuumal Vilkk. Ja Iiro ja muu väkik kattlivas silmäs seljälläs, ko maat rupes näkymä jo kolmellp pualell. Mutt ei siin ollukka aikka vauhkotell. Styyr komens vähendämä seilej, nii ett laev juur ja juur tottel ruarias.

Kapteen ol siit saakk, ko me Rauma haminast läksi, oli yhtmitta tropis, nii ett me eppälin, go siinf fundeeratti mitä pahust nyt tehdä, ettei äij taeva merkeist ja sekstandeist ja semsist alstandeist mittän diädäis. Mutt viime styyr sanos, ett koiteta nys sendä, ei stää tiäd, vaikk se tämä asjan glaarais sittengi. Ja sitt talutetti äij ulos kajuutist ja annetti hänellk kaikk semsek kaluk, kom bestikin dekkohon darvitti. Ja kon hän siin hetke ol kiikroinn ja sanonns styyrill, ett kirjot ny ne ja ne numrasep paperill, ni hän hoipproitt kajuuttihi jäll. Siäll hän sitt räknöitt ja kattel karttat ja merikortej eik oll aikkakan gulunn, ni hän sano: "Helkkris, poja, me ole Riigabuhtis, pankka äkkin gurs nordvästihi!"

Met tein dyät käsketty, mutt styyrman sanos, ett äij tek ittelles tavalist vahveman droppri semse rasitukse jälkke ja nukus sitt niingo marjaskarh. Ja kyll mes sitt jo korteistakki rupesi ymmärtämä, misä oltti ja ett äij meill oikkjan gursi ol andann.

Pia mes sitt jäll oll Itämeres ja kon duul koht sen jälkken gäänys myättäseks, ni mep paino aika hyämy Sundi kohde. Kyll meit vähäm belgutt lähtip Pohjamerellk, kon gapteen ai vaan droppas ittiäs, nii ettem me händ nähnykkän go harvimitte. Muttko hän siinäkki reedas bestikin dek, ni me lepysi vihdo viime ja ko Jumal sitt viäl anno meill ai vaa myättäst tuuld, ni me olin gaikk ilossi ja hyväll humöörill. Styyr ja Vilkk ja Iiro tekiväk kaikenkaldast jekku väli meijä lystiksen ja väli meijä harmiksen. Ja kerra nep pahukses siällp Pohjameres panivas semse lystin doime, ett ol vähäll, ettei nep poja olis joutunns Siperjahan, gon gottit tultti.

Ol näättäk nii, ett ko mes siins seilaskli, ni yks päev uutskiikk ilmotta, ett englandilaine sotalaev o näkyvis styyrbuuris. Se ol komjas nelimastone ja sen gurs ol nii, ett se kulk poiki meijä. Niingon diädätt, ni o vanh laki merells semne, ett ko sotalaev lähene kaupplaeva, niin gaupplaevan däyty ensmäiseks tervettä flagullas. Mutt mitä meijä styyr, ko ol hiukan gännis kans, olis hualinns semsist.

-- O seki sendä vallam bäi seini, ett kaupplaevatten, go raha tiänavat, täyty ensin dervettä noit sotalaevoj, ko valla lystikses tosa kronava ja haaskava raha, puhel styyr, ko ol tull halvdäkild kattoma miästen doimei.

-- Ni händ, meinas Iiro, valla väärä peli oikke semne o.

-- Mitäst muut ko väärä, vahvist Vilkk heijäm buhes.

-- Ei ollat tiätvännäs merimiästen davoist, sanos styyr siihe, muttko menkkä ruffihi ny joka miäs paitt se, ko ruaris o. Katotast, mitä se engelsman siit tykkä.

Mitäst täst, me menin gaikk ruffihi ja styyrman pist ittes kajuuttihi.

Engelsman tul likemäks ja likemäks ja ko se ol pääss semsell hollill, ett se arpel meijä selittäväs häne signaalis, ni se kysys, mitä natsuuni me ole. Mutt ei styyr mittän gomentto andann, kattel kajuuti akknast vaa ja nauro hirvittel. Engelsman odott hetke aikka, muttkon em met tiättom bistänn häne merkeijäs, ni hän ammus yhde ganunalaukaukse.

Jos ei se meijä styyr olis olls semne ylönannett ko hän ol, taikk jos hän olis oll edes valla selkki, ni hän olis jo tull järkkihis ja ymmärtänn, ett ny olikin dosi käsis, muttko hän ol semnen go hän ol, ni hän sekott asja viäl pahemaks. Ko näättäk Iiro kysys: "Joko mnää vedä flagu ja tervetä?" ni styyr sano kiukustunnun: "Flagu! Ved sinn jotta, mutt älä flagu!"

No, kyll mar tet tiädätt, kumne junkkar tua Iiro o. Eiköst se julmett saanukki jostan gässis vanha niinmatta, mist mahdo saadakka, ja yks kaks meijän gaffeli nokkaha nous paha, rikken niinmatas, nous ja lask kolmk kertta ja jäi sitt siihe fleijama.

Olsitt nähnk kuis sinns sotalaevan däkill ilmestys miäst. Toppihi lens signaal: "Pyssäkkän goht!" ja ko meijä styyr sanos: "Paineta ettippäim boja vaa", ni siäld sotalaevast ammutti jäll ja tällk kertta oikken dodem bääll. Meijä fokkmastom bramstong tul alas däkkihi, nii ett krapsatt vaa.

Ny vast nep poja ymmärsivä, ett täsä olikin dosi käsis. Mep prasasin goht seilip pakkihi ja styyr ja Iiro ja Vilkk, kon dämä lystin doime olivap pann, oliva vähäm bleikej poikki, ko he näkivä, ett sotalaevast pantti sluupp vesill.

-- Mitä jumal siunakko nyt tehdä? huakkal styyr, mutt Iiro järk juaks vähä turkase liukast, niingo ainakkin, go hän ens ol pann jongun glummin doime ja sitt joudus paikkama stää. Hän gokos kaikk meijä alokse flagu yhte läjähän däkillk, komens joka miähe seisoma vesipyts kädes ja sitt hän viritt flagup palama ja käsk meijä muittem bittä vaari, ettei valu vallalles pääss.

-- Jaa, mutt snuun gnupisas ongi järkki vähä enemän go mones muus, sanos styyrman, ko rupes ymmärtämä Iiro vehke.

-- Stää sama ova muukki sanonn, vastas Iiro, hyppäs ko helkkar se flaguläjä ymbärs ja kähjäs stää ai joukko. Ja ennengo engelsmanni sluupp ol pualmatkall laevatte väli, nii ei meijä flaguistan oll jälill muut ko ruuppe. Ne Iiro kokos yhtem bakkloodaha ja nost sen gajuuttihi ja sitt skrubatti se paikk däkist, misä flagup poldetu oliva.

Sitt mes seisoskli muin miähin vaa ja nojasi ittiän reelinkki vasta. Panttim baraadtrapp ulos baabuurim bualellk, ko engelsmannit tliiva likemäks, ja styyr seisos valmin ottamas heit vasta.

-- Mitä meriryävrej te oikke olett ja olettak tek kapteen! kysys meijä styyri se englandilaine meriupseer, ko heijäm bäälysmiähen ol.

-- Suamest olla, eng mnää olk kapteen. Kapteen o gippi, vastas styyr.

-- Vai nii, vai ryssi te olett, mitä te meinatt tollf flagulls sitt?

-- Em me mittä ryssi ol. Suamlaissi me ole. Raumlaissi olla. -- Ja mitä toho flaguhun dlee, niin vähä riätas oikke se o, mutt ei meill ol muut. Käve näättäk nii, ett meijä flagup palovak kaikk. Ol pudonn valungipin niitte joukkom -- biipust taikk mist ol mahtannp pudot -- Ja kon dep pakotitt meijä flagama, vaikk ei meillf flaguj oll lainkka, ni me hissasin duangi sitt paremam buuttes.

Ei engelsman ottann ens oikke uskoakses styyrim buheit, muttko styyr nikkas Iiroll ja Iiro toi nef flagutte jätte engelsmanni ette, ni hän giros ja käsk miähes ottama alas se meijä niinmattan. Ja ko se tul alas, ni het tramppasivas se ens jalkkattes all ja paiskasivas se sitt merehe.

Kyll styyr käsk heijän dullk kajuuttihingi ottamam biänen glasi, mutt ei se englandilaine upseer siihe suastunn, muttkon gomens miähes sluuppihi jäll ja sitt he läksivä.

Mep prässäsi seilin jällen duulehe ja läksim bainaman Londot kohde vaa. Mutt styyr ol nii miälisäs, ett hän anno pualen gorttli rommi miäst pääll ja mep pidim biäne juhlan goko klummim bääll. Iirot kehusivak kaikk ja kyll hänes tiättvästengi ny äijä ol. Hän soitteskel harmonikka ja met tansasin däkill ja Iiro meinas ai joukko, ett piänet tämses solkkna ova, o niist pahemistakki seljett. Ja kyll se vissin dosi oliki, se puhe, sillett jos Iiro vaa jongum bahuden dehn o, niin gyll se julmett ittes ain o glaarannk kans niist. Moni o vähemist joutunnk kuukausräkningillk kistus istuman daikk Kakolas päeviäs viättämä. Ja ilma Iirot me olsin gukatiäs tämä flagujutun dähde joutunns Siberjaha joka sorkk. Nii ett ei se ihme ol, ett me ny lysti pidin, go siit olttin gunnjallp pääst.

Mnää sain goko lopu matka neulot uussi flaguj "Rojohoppesse" ja vähitelle mnuull olivakki sitt darppelisema heist valmin, nii ett "Rojohoppe" ol juhlalises mundeeringis, ko me yks kaunis päev bugseerpaati hännäs pääsi Londoho ja kiiniti aloksen drossim bollareihin Gomersiaaldokas.

IV

Ei meijän gapteen Londosakkan davoijas muuttan. Hän makas enemäst pääst kajuutis vaa ja ott troppri sillon dällö, nii ett häm bysys tasases kännis. Ja styyrman ei ollp pali pareve, mutt ol hän sendä liikkell ja pari päevä se jälkken, go me oll Londohom bääss, ni hän sano mnuull: "Hoids snää nyk, Kalkke, nämä lossaukse ja baarlasti lastamise. Kyll mnää sitt ne raha-asja hoida ja lähetä vekselin gottik, ko frahtraha makseta meill. Mutt buuris em mnää kerkkeis pali oleman, go mnuull o ni jumalattomast toind mais."

Niin, diätä se, ett hänellt toind ol. Käve suamlaisis laevois. Buurist buurihin gäve, joi ja hurras vooro siäll ja vooro mais, ko hän sai kässis semssi kambraatej, ko olivas samaluandossi, ko hängi.