Part 1

RISTO SETÄN KIRJEET

Lasten hyödyksi

Helsingissä G. W. Edlund, kustantaja. 1882.

SISÄLLYS:

I. Koti II. Matkavaunut III. Ilmalaiva. IV. Purjelaiva. V. Erämaan laiva. VI. Höyryvaunu. VII. Aarniometsä. VIII. Farmi. IX. Sokerimaa. X. Teen saanti. XI. Sukelluskello. XII. Wuorikaivanto.

I.

Koti.

Rakkaat lapseni. Minä olen Risto setä. Kuka teistä tuntee minut? Te ehkä ette luule kenenkään teistä nähneenkään minua. Minä kun kuleskelen ympäri sinne tänne, oleskelen milloin missäkin, en koskaan jää mihinkään asumaan, sen vuoksi ehkä arvelette, ett'ette minua tunnekaan. Mutta juuri sentähden että niin paljon matkoilla olen, tunnen minä monta teistä. Niinpä minä, viimeksi matkatessani ----n kylän kautta, näin sinut, pikku Bertha; sinä leikitessäsi siinä pienten ystäviesi kanssa et minua huomannutkaan. Ja sinut, poikaseni, minä näin, kun kävin ----ssa; sinulla oli sillä kertaa vähä pahoja juonia ja minä kovin säikähdyin, sillä pahanelkisistä lapsista en ensinkään pidä. Toivon sinun toiste olevasi paremman, sillä muuten en tahdo setäsi olla, ja kuitenkin niin mielelläni kuulen sinun sanovan minua Risto setäksi. Jos matkoillani näen jotakin, josta luulisin olevan iloa pienille ystävilleni, minäpä heti ajattelen: oi olisivatpa he nyt kaikki tässä ympärilläni. Welhomiehiä en ole enkä siis voi loihtia teitä kaikkia luokseni, sillä Risto setä vaan olenkin; mutta kirjoittamaan olen Jumalan kiitos oppinut ja senpä vuoksi saatan teille kertoa matkoistani. Kirjeet tavallisesti pannaan kuverttiin eli kuorteesen, siihen sitte päällekirjoitus ja lähetetään postiin. Mutta niin kirje tulee vaan yhdelle hengelle, sille vaan, kenen nimi on päällekirjoitettuna. Minä taas tahdon kirjoittaa hyvin monelle lapselle yht'aikaa. Mitenkä siinä pitää tehdä? No näin: lähetän kirjeet kirjanpainajalle, hän ne, niinkuin sitä sanotaan, latoo (kirjapainossa pitää teidän välttämättömästi kerta käymänne) ja sillä tapaa saan monta sataa ihan yhtäläistä kirjettä, joita kuin monta lasta hyvänsä saattaa lukea.

Mutta ennenkuin rupean juttelemaan matkoistani, niin ensin puhun, ken Risto setä on.

Minä olen melkein yhtä vanha kuin isänne tahi se setänne, josta parhaasti pidätte; mutta en aina niin vanha ole ollut, vaan yhtä pieni ja nuori kuin tekin. Isäni oli maanviljelijä, s.o. hänellä oli oma maatila ynnä muutamia huonerakennuksia, ja niiden joukossa kaksi myllyä, toinen vesi-, toinen tuulimylly. Mylläri hän ei kuitenkaan ollut, vaan kumpaistakin myllyä hoiti oma myllärinsä; itse hän toimitti maansa viljelystä ja askaroitsi aamusta varhain iltaan myöhään. Me asuimme vesimyllyllä; emme toki siinä huoneessa, missä jauhoja jauhettiin ja missä jyryltä ja kolkkinalta ei omaa puhettaankaan kuullut, vaan vähäisessä huoneuksessa ihan myllyn vieressä. Siinä huoneessa oli, kuten ainakin, neljä puolta; yksi puoli antoi vesimyllylle päin, toinen karjapihaa kohden, kolmas vähään tarhaseen päin, jossa meidän kaikki kanat kävelivät, ja neljäs oli puutarhaan päin, joka oli hyvin suuri ja jonka läpitse juoksi joki, sama joki, joka vesimyllyä käytti. Ajatelkaapas vaan, kuinka kauniilla paikkaa meidän pytinki oli! Kolmella puolen oli ikkunoita, puutarhaan, kanatarhaan ja karjapihaan päin, ja tämän takana kohosi mäen kumpu, jossa tuulimylly seisoi. Ettepä usko, ystäväiseni, kuinka paljo huvitusta minulle oli myllyistä. Joka päivä tuli kansaa läheisistä kylistä ja toi jyviä; mikä tuli soutaen pitkin jokea pienellä ruuhella ja siinä joitakuita jyväpussia; kellä oli käsirattaat, joita itse veti; kutka taas ajoivat suuria kuormia, joita oli härkiä tahi hevosia vetämässä. Aina oli jotakin merkillistä nähtävänä, sillä hevosista, veneistä tahi muusta kaikenlaisesta on aina huvia lapsille, ja Risto setä oli silloin pikkuinen poika. -- Mäen takana oli kaupunki ja siinä koulu. Lukemaan ja kirjoittamaan opetti äitini minua; mutta kuusivuotiaaksi tultuani tehtiin minusta koulupoika. Sain pienen laukun kirjojani varten ja opettajan luoksi saattoi minua isäni, joka minut kouluun oli ilmoittanut. Minä nyt kävin kaikki arkipäivät koulussa ja joka sunnuntaina vanhempieni kanssa kirkossa, kaupunkiin vei kaksi tietä, toinen mukavampi, vaan pitempi ympäri kaartaen, toinen hankalampi, vaan lyhyempi, mäen poikki tuulimyllyn sivutse; aina läksin tätä jälkimmäistä, sillä niin saatoin yksin tein pistäytä katsomassa mylläri Jaakkoakin.

Minulla oli sisar, joka oli vuotta nuorempi minua ja josta hyvin paljon pidin; sen nimi oli Marketta. Häntä äitini opetti itse, sillä äitini oli hyvin viisas ja hänellä oli paljolta hyviä kirjoja. Kun olin kymmenen vuoden ikäinen, lahjoitti isäni minulle erään matkakertomuksen, jota oikein ahkerasti luin. Aina siitä ajasta alkaen en juuri suurta lukua pitänyt muista kirjoista kuin semmoisista, joissa pitkistä matkustuksista puhuttiin, ja se luja aikomus oli minulla, että kerran isoksi kasvettuani, itsekin samoin lähtisin niin pitkille matkoille. Wanhempani vaativat minulta ahkeruutta ja kuuliaisuutta; mutta he sanoivat minulle myös sen, että vastedes saisin tehdä haluni mukaan, sillä kylläpä minä muka palajaisin, katseltuani ympäri pitkin maailman laveutta. Nyt opettelin ahkerasti vieraita kieliä, etenkin englannin- ja ranskankieltä, sittemmin hispanian- ja italiankieltä. Luonnollisesti taas maantiede ja historia olivat vallan mielikulujani. Mutta kaikkea tätä en ensimmäisessä koulussa oppinut, en suinkaan, sillä silloin jo kävin realikoulua ja sen lisäksi vielä nautin opetusta yksityisiltä: englannin- ja ranskankieltä opetti äiti sisarelleni ja minulle. Markettaa ei matkustaminen haluttanut, vaan hän auttoi minua valmistelemisissa ja joka sukalta, jota minulle kutoi, sanoi hän: minkähän kansain tahi minkä eläinten maassa sinä tätäkin sukkaa pitänet? Wiisitoistavuotiaana läksin minä kodista ja minut pantiin muiden ruokaan ja hoitoon kaupungissa, joka mäen takana oli, vielä muutamia vuosia kerätäkseni oppia ja tietoa. Sitte palasin myllyllemme ja autoin isää maanviljelyksessä, sillä ylen nuori vielä olin mennäkseni ulos maailmaan. Lujasti aina vaan pysyin päätöksessäni ja isäni kyseli sieltä täältä, mistä saada minulle vanhempaa matkatoveria. Mutta kaikesta tästä en nyt sen enempää puhele. Te jo tunnette Risto setän tarpeeksi kyllä, tiedätte, minkä näköinen hänen kotonsa on, missä hän on elellyt lapsuutensa päivät, ja pianpa saatte ajatuksissanne vaeltaa ulos hänen kanssansa, ei kuitenkaan samassa järjestyksessä kuin hän matkusti, vaan ainoastansa niihin paikkoihin, missä hän on nähnyt jotakin merkillistä, joka teitä voi huvittaa. Sehän varmaan on hyvin teidän mieleenne.

II.

Matkavaunut.

Minun ensimmäinen matkustukseni oli ihan toista kuin nykyajan matkaamiset, sillä silloin ei vielä ollut rautatietä. Olin yhdentoistavuostias, sisareni kymmenen. Kerran sanottiin isäni tulleen kivulloiseksi ja hänen täytyvän matkustaa Karlsbadiin. Ah! matkustaa sepä nyt herttaista; mutta pappa se olikin kipeä, enkä minä, ja pääsisinkö minä mukaan, se ei vielä ollut päätetty. Kuka kanssa lähtee? kysäsin minä. Siihen vastattiin "kaikki hyvät lapset". Nyt en minä suurin entistä enempää tiennyt, sillä omatuntoni sanoi minulle, että joskus olin ollut tottelematon. En enempää tohtinut kysellä, kuuntelin vaan joka haaralta, enköpä havaitsisi mitään, mikä osottaisi sitä, että minäkin mukaan pääsisin; ja pian sainkin toivetta siitä. Äitini katseli ja käänteli vaatteitani, paikkautti ja pesetti kaikki sekä tilasi minulle uuden vaatekerran. Räätäli, joka mitan otti, sanoi: "tämän kuun 16 päiväksi on kaikki valmisna". Isäni piti lähtemän 17 päivänä; siis oli mammalla aikaa panna minunkin kapineeni sisään.

No 16 päivä tuli, minun vaatteeni tulivat myös ja pantiin matkalaukkuun. Meidän isot vaunut, joita sanottiin pereenlaitioksi, ja Juho molempine hevosinensa olivat valmiina lähtöön, ja pappa sanoi: "Risto, sinä saat lähteä kanssa; välitermiinasi alkaa heti, ota kirjoja ja kirjoitusvihkoja mukaasi, sillä työttömänä et saa olla". Nyt oli siis asia päätetty. Olin ääneeni kirkaista ilosta, vaan näytin malttavaiselta, peläten papan siitä närkästyvän. Mutta huoneestakin mentyäni minä kaksin käsin otin kiinni vasempaan jalkaani ja konkotin oikealla; niin tein aina, kuin olin oikein iloissani. Kreeta katsoi minuun. "Pääsetkö sinäkin myötä?" sanoi hän, sillä hyppyni yhdellä jalalla tiesi jotakin suurellaista. Kreeta myös läksi mukaan; vaan hän iloitsi ilman hyppimättä. Hän vaan laittoi sisään nuken-vaatteita ja vaatetti kolme mielinukkeansa; mutta, Kreeta parka! hänenpä suurella surulla täytyi jättää lapsensa kaappiin, sillä koko tälle nahkaseuralle ei ollut tilaa vaunuissa. Ainoastansa yksi sormen pituinen nukke, jonka hän voi pistää käsipussiinsa, sai seurata myötä.

Waunumme olivat hyvin mukavat; etuistuimella, jossa Kreeta ja minä istuimme, ei ollut kuomia; kun satoi, niin me nostimme sateenvarjon päällemme. Waunuissa oli monta monituista taskua, joihin oli pistetty evääksi voileipää ja kylmää paistia, rasiallinen sokeripaloja ja putelli vaarainnestettä. Me lapset saimme kumpikin nisukakun, ja sitte menoon.

Jos tähän aikaan matkustetaan Saksanmaalla, kussa vanhempamme asuivat, niin mennään rautatietä. Meidän myllyltä Karlsbadiin saattaa, jos höyryveturi on hevosena, päästä 24 tunnissa; mutta hevosemme eivät olleetkaan höyryveturia eivätkä höyryllä liikkuneet, vaan neljällä omalla jalallansa, ja senvuoksi joutuikin matka hitaammin. Me viivyimme kahdeksan päivää, sillä kuljimme päivässä vaan 5 tahi 6 peninkulmaa, ja otimme yösijan seitsemän kertaa. Puolipäivän aikaan pysähdyimme mihin sopi, milloin johonkin pieneen kaupunkiin, milloin kylään. Kylissä keitettiin potaattia, joita söimme kylmän paistin kanssa. Kaupungeissa taas, joissa yötä olimme, osteltiin uutta evästä. Kun tuli jano, niin joimme vettä, vähän vaarainnestettä ja sokeripalanen seassa. Woimme siis erittäin hyvin ensimmäisellä matkallamme. Eipä muistakaan huvituksista puutetta ollut. Pappa leikki ja jutteli paljon kanssamme, enemmän kuin kotona, kussa hän aina askaroitsi, milloin pellolla, milloin puutarhassa, milloin taas luvunlaskujen ja kirjain kanssa. Waunuissa ei hänellä ollut muuta työtä kuin panna arvoituksia meidän selvitettäväksemme tahi, kun pisti kouraansa muutamia rahoja, antaa meidän arvata, oliko niiden tekemä summa tasan vaiko ei. Joka oikein arvasi, ei mitään saanut, vaan ken väärin arvasi, sitä nenään näpähytettiin. Hyvin lystiä oli sekin, kun pappa ja mamma puolisen syötyä menivät vähän kylään kävelemään; silloin me katsoimme vaunuja, istuimme niissä kahden kahtuistamme ja olimme olevinamme "herra ja rouva", jotka matkustavat maita ja maailmoja. Väliin mentiin Amerikaan, väliin Afrikaan, välistä Jäämereenkin ja milloin taas mihinkin saareen, jossa asui kesyttömiä kansoja. Wälistä olivat vaunut laivanakin, sillä eihän ainakaan kaikkia matkoja voitu kulkea perheenlaitiossa.

Moni teistä, lapsi kullat, tietysti voi ajatella, kuinka hupaista tämä kaikki oli. Mutta rautatiellä matkustettaessa ei ole puoliksikaan niin lystiä. Siinä ei valjasteta hevosia vanhain vaunujen eteen, siinä ei ajajaa istu kutsipenkillä. Tosin siinä sen sijaan aika parempaa vauhtia mennään.

III.

Ilmalaiva.

Edellisessä kirjeessäni puhuin meidän matkavaunuistamme; nyt otan kertoakseni teille toisenlaisesta ajoneuvosta. Waunuilla kuljetaan maan päällä, niin laaksoissa kuin vuorienkin ylitse. Hevoset vetävät vaununkoppaa, joka vierii eteenpäin pyörillä, milloin kovemmin milloin hiljempää. Talvella pannaan pyörien sijaan jalakset, sillä pyörät kulkevat raskaasti lumessa, vaan reki liukuu sitä keveämmin. Mutta se ajokalu, josta nyt tahdon puhua, ei kulje maan päällä, vaan ilmassa, korkealla pilvien päällä. Oletteko koskaan nähneet ilmapalloa lentämässä? "Olemme", vastaavat muutamat, "emme", huutavat toiset. No, mutta paperileijan, jonka vanhemmat pojat panevat nousemaan, ainakin kaikki olette nähneet. Leijalla ei kukaan ihminen voi istua ja lentää ilmassa, mutta ilmapallolla se vallan hyvin käy laatuun. Ei se ole mikään pyörillinen vaunu eikä rekikään, vaan laiva, ilmalaiva. Katselkaa kuvaa, jonka olen tähän piirtänyt teille. Sitä suurta pallia sekä kopsaa, joka sen alapuolessa riippuu, sanotaan ilmalaivaksi, vaikk'ei se tosin ole niin rakennettu kuin alus, jolla merta purjehditaan. Selittääkseni nyt teille, mistä se tulee, että ilmapallo kohoaa ylöspäin sekä vielä voi kantaa aikaihmisiäkin, pitää minun ensin puhuman teille asioita, joita varmaankin joka päivä olette nähneet, vaikk'ette sen enempää niitä miettineet. Jos viskaatte kiven veteen, niin se painuu pohjaan; mutta puutikku kelluu veden päällä, eikös niin? Te viskaatte laudan kappaleen ilmaan, sepä ei siellä pysykään, vaan putoaa maahan. Jos sentähden tahdotaan saada laivaa ilmassa uimaan, niin ei sitä saa tehdä puusta; sen tulee olla keveämpi ilmaa, joka sitä on kannattava. Ja miten tämä pannaan toimeen, siitä nyt aion jutella.

Ensin otetaan oikein vahvaa silkkikangasta, joka tehdään hengenpitäväksi, s.o. niin tiheäksi, ettei se läpäse edes henkeä eli ilmaa. Tästä silkkikankaasta ommellaan hyvin suuri pussi, joka on nimellä ilmapallo eli balongi (ompa ilmapalloja, jotka ovat isompia kuin tavalliset huoneet.) Reiästä, joka pussiin jätetään, täytetään tämä vissillä kaasulla, eräällä ilmanlajilla, joka on paljoa keveämpää ja ohkoisempaa kuin se ilma, joka on maan ympärillä ja jota hengitämme. Palloa täytettäessä pitää se pantavan lujasti maahan kiinni, sillä, saatuansa vissin määrän kaasua, se paikalla kohoaa ylös. Se suuri ylösalaisin käännetty ilmapallo on täytettynä perunan näköinen, sillä jätetty reikä on alapuolessa ja aivan pieni. Tämän reiän suulle nyt kiinnitetään se varsinainen laiva, turvallisesti leveä kopsa, joka on veneen muotoinen ja johon ne ihmiset istuvat, jotka aikovat lähteä ilmamatkalle. Ompa se nyt hyvin ihanata se lentäminen ilman läpi, kaupunkien ja kylien, peltojen ja niittyjen, maiden ja merien, ihmisten ja eläinten päällitse. Paha vaan, että yhden ainoan asian vuoksi semmoinen matkustus on vastenmielistä ja vaarallistakin. Kun vaunuilla kulette, niin ajaja istuu kutsipenkillä ja ajaa hevosia, milloin oikealle, milloin vasemmalle: jos hän läiskähyttää ruoskaa, nepä nopeammin juoksevat, jos hän ohjista vetäisee, niin ne pysähtyvät. Laivalla purjehtiessanne perämies istuu peräsimen varassa ja ohjaa laivaa milloin minnekin; väliin hän sitä uittaa syvemmässä vedessä, välistä laskee rantaan ottamaan väkeä laivalle tahi päästämään toisia maalle. Ilmapurjehtija taas ei samalla tapaa saata ohjata laivaansa; hän sen antaa nousta joko pikemmin taikka hitaammin, mutta seisattaa, mihin tahtoo, sitä hän ei voi; ilmapallo on kuin poikien paperileijakin tuulenpuuskausten viskeltävänä. Lapsena, kun olin yhtä vanha kuin tekin, pienet ystäväiseni, kuulin kerran puhuttavan ilmalaivasta ja minua kovasti halutti päästä osalliseksi semmoiseen ilmakulkuun. Mutta sepä silloin oli mahdotonta, sillä ensiksikin ei meidän myllylle tullut ketään ilmapurjehtijaa, ja toiseksi, jos joku semmoinen olisi siellä käynytkin, eivät vanhempani ainakaan olisi sallineet minun lähteä niin vaaralliselle matkalle. Heinäkuorman päällä joskus sain istua, sillä Juho oli tarkka ajamaan ja hänen hevosensa säisyt. Wanhempani tiesivät että me, lähdettyämme niitystä, tulisimme onnellisesti takaisin, mutta ilmapurjehtija tietää ainoastansa, mistä paikasta lähtee; minne tulee, sitä hän ei tiedä. Kun kasvoin aikaihmiseksi ja saatoin tehdä mieleni mukaan, samoin kuin teidän vanhempannekin, jotka saavat tehdä mitä tahtovat, satuin minä kerta olemaan eräässä kaupungissa, missä ilmapallon piti nousta ylös. Sanomalehdessä ilmoitettiin: "Ensitulevana maanantaina kello 3 j.p.p. aikoo ilmapurjehtija herra Bernard lähteä matkalle; jos joku mielii tulla mukaan, ilmoittakoon itsensä". Minä olin jo paljon nähnyt ihmeellisiä asioita, olin kerännyt paljon tietoja, mutta ilmamatkassa en vielä ollut käynyt ja ilmoitin siis itseni herra Bernardille. Kun tahdotaan vaunuissa ajella, niin pitää panna hevoset eteen ja juoksemaan. Jos taas lähdetään veneellä soutelemaan, niin täytyy airoilla ponnistaa päästäkseen eteenpäin. Kun tulin ilmalaivan luokse, oli pallo vielä tyhjänä ja se piti ensin kaasulla täytettämän; tätä kesti jokseenkin kauan; mutta vähitellen se turposi ja kangistui, kunnes tuli niin hengestä paisuneeksi, että ne monet köydet, joilla se oli kiinni, tuskin kestivät estämään sitä nousemasta ylös. Ilmapurjehtija astui kopsaan ja minä kanssa. Meillä oli liput kädessämme ja heilutimme niitä hyvästijätöksi, sillä lukematon joukko katsojia seisoi ympärillämme nähdäksensä lähtöämme. Nyt päästettiin köydet irti ja ilmapallo alkoi nousta. Hurraa! onnea matkalle, huusivat ihmiset ja jäivät seisomaan jalkaimme alle. Pian kohosimme kaupungin ylitse, huoneukset pienenivät pienenemistään ja ihmisiä emme enää voineet eroittaa; yhä korkeammalle nyt mentiin vaan, leijailimme kuin linnut ilmassa. Hyvästi nyt, maa! huusin minä ja tunsin olevani oikein alla päin ja alakuloisena, nähdessäni olevani ihan yksin sen ventovieraan miehen kanssa siinä ihmeellisessä laivassa. Jos pallo halkeisi tahi muu vahinko tapahtuisi, niin täytyi meidän pudota rojahtaa alas, sillä niinhän vähä valtaa laivurilla oli aluksensa yli. Tiedättekö, lapset, mitä minä tein? Jos oikein mietitte, senpä tietysti arvaatte? Mitä on ihmisen tekeminen, kun itse on vallan neuvotonna ja hänen omat voimansa eivät ensinkään hyödytä? Jumalaa muistaminen, lapsi kultaiseni; Jumala on taivaassa ja joka paikassa maan päällä. Jumalan kaikkivaltiaisuutta minä ajattelin, liikkuessani taivaan ja maan välillä, ja pelko hävisi kokonansa sydämestäni. Ihmisellä on ymmärrys ja hänen tulee sitä käyttää tietojen saamiseksi ja levittämiseksi; vaarojen pelko ei saa estää meitä kokemasta tutkia luontoa. Jos lapsi uteliaisuudesta tahi häilyvästä mielestä antautuu vaaraan, niin se syntiä tekee, sillä se ei saa mihinkään ruveta ilman vanhempainsa luvatta. Täyskasvuisen ihmisen sitä vastoin täytyy astua monta vaarallista askelta elämässänsä, ja jos hän sitä tekee Jumalan kanssa, ei mikään askel hänelle vahingoksi ole. Moni kyllä saa surmansa semmoisissa tutkimisen yrityksissä; mutta kuolema on vain ruumiin kuolemista, sielu ei kuole. Ja jos ihminen Jumalassa elää ja kuolee, niin voi sanoa: hän ei ensinkään saanut turmiota, nimittäin sielunsa suhteen. Täksi kertoa, rakkaat lapset, tässä jo on kyllä.

IV.

Purjelaiva.

Tässä kirjeessäni ai'on kertoa teille jotakin vesilaivasta. Tämä sana ei ole tavallinen ja minä sitä vaan käytän eroittaakseni sitä ilmalaivasta. Wesilaivoja on monellaisia, kuten veneitä, jaaloja, purjealuksia, höyrylaivoja j.n.e. Pienet alukset kulkevat järvillä ja jo'illa, suuret taas merellä. Pienempiä aluksia kai olette kaikki nähneet, varsinkin tähän aikaan, kuin saatetaan kulkea höyryveneillä kauas sydänmaihinkin asti. Ilmalaiva on uudempia keksintöjä: vesialuksia taas käyttivät jo muinaisemmatkin kansat. Ensimmäiset alukset sanotaan raketuiksi Foinikialaisilta, jotka asuivat Välimeren luona ja olivat naapurina Israelilaisille, joista piplian historia tietää kertoa niin paljon kauniita ja tärkeitä asioita. Foinikialaiset kun asuivat meren ranteella, heissäpä nousi halu lähtemään kaukaisille maille. Alussa he lienevät käyttäneet ontoksi koverrettuja puunrunkoja tahi tukkilauttoja ja sille vähitellen rakentaneet täydellisiä aluksia. Jokaista vesialusta saattaa ohjata niinkuin vaunuja ja senpä vuoksi se juuri onkin niin paljoa etevämpi ilmalaivaa, jonka pitää nouseman ilmaan vallan perämiehettä. Mainioita merenkulkijoita olivat nykyisempinä aikoina Wenetialaiset Italiassa, Hispanialaiset, Portukalilaiset, Englantilaiset ja Hollantilaiset, luonnollisesti kaikki meren luona asuvia kansoja. Jos tahdotte hyviä olla, niin pyydätte äitiä tahi vanhempia siskoja näyttämään teille nämät maat jollakin kartalla. Tiedättekö kertomuksen Robinsonista? Hän oli vuosikausia ihan yksin eräällä valtameren saarella. Jos ei purjelaivoja olisi, ei niin ihmeellistä kertomustakaan olisi kuin se Robinsonista, sillä ainoastansa aluksella hän saattoi tulla saareensa. Hyvin tiedätte paitsi Europaa löytyvän neljä muutakin maanosaa: niistäpä ette ilman laivoitta tietäisikään. -- Nyt olen jutteleva teille jotakin erilaisista vesialuksista. Niitä on purjealuksia, nimittäin semmoisia, joita tuuli kulettelee, kauppalaivoja ja sotalaivoja, sekä nykyisempinä aikoina myös höyrylaivoja.

Kauppalaivoiksi sanotaan niitä, joita on kauppiailla ja joilla kauppaa käydään. Niissä on yksi, kaksi tahi kolme mastoa. Tiedättehän, lapseni, joka kaupungissa olevan ison määrän kauppiaita, jotka pitävät sekä kangasten että makutavarain kauppaa. Kankaat kudotaan, nimittäin palttinat, verat, j.n.e.; mutta makutavara eli siirtomaiden tavarat saadaan muista maanosista. Kahvia esimerkiksi tuodaan Itä-Indiasta tahi Amerikasta, teetä Kiinasta. Kun muuttolinnut, jotka vuosittain kulkevat pitkät matkat, eivät tuo muassansa tämmöisiä hyviä aineita, niin pitää meidän itse lähteä niitä noutamaan. Kaikki eivät kuitenkaan voi matkustaa Brasiliaan tahi Kiinaan ottamaan jokaista kahvi- tahi teenaulaa, jota tarvitsevat; heidän pitää siis menemän kauppiaan luokse ja rahalla vaihtaman itsellensä tarpeellisia tavaroita. Kauppias taas lähettää suuria purjelaivoja kaukaisiin maihin ja semmoiset ovat kauppalaivoja. Jokaisella laivalla on kapteini, jonka käskynalaisia kaikki ovat, sekä merimiehet eli matruusit, jotka tekevät kaikki työt, että luonnollisesti myöskin peränpitäjä eli tyyrmanni, joka on yhtä kuin vaunujen ajaja. Laivojen sisuslaitos on hyvin viisaasti ajateltu. Jokainen pienempikin loukko on käytettynä johonkin tarpeesen, sillä pitäähän pitkille matkoille ottaa mukaan varoja runsaasti. Ajatelkaapas vaan, miten paljon ruokatavaraa semmoinen ihmisjoukko, mikä purjelaivalla useinkin on, tarvitsee matkallansa, joka välistä kestää viikkoja, vieläpä kuukausiakin. Semmoista erillistä sänkyä, kuin teidän makuuhuoneessanne, ei laivassa ole ensinkään; siinä ovat makuusijat seinän sisässä melkein kuin piironkilaatikot päällitysten.

Sotalaivat eivät ole kauppaa varten, vaan niitä käytetään silloin, kuin ne kansat sotivat toinen toisensa kanssa, jotka meri eroittaa toisistansa. Semmoiset laivat varustetaan sotamiehillä, kanuunilla ja muilla kaikellaisilla sota-aseilla. Monta suurta ja veristä tappelua on tapeltu merellä. Kun kasvatte isommiksi ja saatte lukea muiden kansainkin historiaa paitse pipliallista, niin saatte myös kuulla meritappeluista. Muinaiseen aikaan taistelivat Kreikkalaiset usioissa semmoisissa tappeluissa, joista vastedes varmaankin luette hyvin mielellänne, kumminkin pojat, jotka nyt jo paljon pitävät sapelista ja pyssystä ruoskan rinnalla.

Höyrylaiva on alus, joka ei tarvitse purjeita, jota ei tuuli kuleta, vaan jolla on kone, mikä panee rattaat liikkumaan ja niiden kautta laivan eteenpäin menemään. Usealla järvellä meidän maassa nykyjänsä kulkee höyryveneitä: niitä eivät tietysti useimmat teistä, lapsukaiseni, ole nähneet. Oikein onkin kaunis katsella, miten semmoinen pitkä alus korkeine piippuinensa mennä sujuttaa vettä pitkin. Höyrylaiva kulkee tavallisesti nopeammin kuin purjealus, sillä sen ei tarvitse huolia tuulesta, joka joskus käy suoraan vasten laivaa, vaan ei kuitenkaan estä sitä kulkemasta.

Risto setä on iässään kulkenut pitkät matkat. Minä, näette, olen käynyt Amerikassa, Itä-Indiassa ja Afrikassa. Ett'en kaikkiin näihin paikkoihin ole matkustanut mukavissa vaunuissa enkä ilmapallossakaan, senhän kyllä ymmärtänette, sillä siltoja valtameren ylitse ei ole eikä taas ilmassakaan saada niin pitkiä matkoja kulkea, kun, kuten jo sanoin, ilmalaivalla ei ole perämiestä, joka mielensä mukaan voisi tien ja suunnan määrätä. Olen siis matkustanut vesilaivalla päästäkseni muihin maanosiin. Itä-Indiaan minä matkasin purjelaivalla, mutta Amerikaan ja Afrikaan höyrylaivalla.