Part 2

Pappien palkkojen maksussa seurakuntain yhdessä oleminen on tuottanut vaikeuksia. Ristijärven isännän on täytynyt kirkkoherran talvisaatavat, m.m. heinäkuorma, ajaa Hyrynsalmen pappilaan ja Hyrynsalmen isännän samoin Ristijärvelle. Samoin Ristijärven tilanomistajan olisi ollut mentävä leikkuu-aikana päivätyöhön Hyrynsalmelle ja Hyrynsalmen torpparin tultava Ristijärven kappalaisen pellolle. Kirkkojen väliä on 2 1/2 peninkulmaa, mutta useamman perukkalaisen matka vieraalle kirkolle voi olla 6—7 peninkulmaa.

Ruumiin-siunauksen molempien kirkkojen papit lienevät toimittaneet ilman tilivelvollisuutta toisilleen, mutta lapsenkasteesta saaduista muutamista kymmenpennisistä on kappalaisen pitänyt osa luovuttaa kirkkoherralle. Avioliittoon meneviä taas kiusattiin Ristijärvellä siten että kappalainen antoi liittoon aikoville esteettömyystodistuksen ja tämän paperilapun kanssa sai sulhasmies, sukat, vanttuut kainalossa, lahnia 2 1/2 peninkulmaa Hyrynsalmelle kirkkoherran luo. Tämä se vasta kirjoitti aviokuulutuksen siihen muotoon että kelpasi Ristijärven kirkossa luettavaksi, saaden tästä työstä sulhaselta nuo sukat ja vanttuut ja vähän rahaa. Pastori Pfaler, ollessaan Ristijärven kappalaisena v. 1909—1911, sai muutoksen tähän kylläkin hullunkuriseen tapaan ja alkoi liittoon meneville antaa aviokuulutuksia lupaa kysymättä kirkkoherralta. Näin helpotettiin sulhasmiehiltä nuo tarpeettomat jalkajuonet.

Kaikista merkillisin tässä kahden eri seurakunnan yhteistyössä on ollut se, että kellotapulit ovat vaihtuneet. Näin kertoo kansa, että kellotapulien piirustukset ovat epähuomiossa lähetetyt. Ristijärven seurakunnan Hyrynsalmelle ja päinvastoin. Tämän huhun todentaa kellotapulien muuhun kirkkoon nähden erilainen muoto, niin että todellakin ne ovat vaihtuneet.

Ristijärven kirkko on rakennettu v. 1811. ja kellotapuli myöhemmin. Kansa kertoo kirkon rakennusmestarin kirkon valmistuttua ennustaneen kerran juhannuksena sen sananjulistajineen ja kuulijoineen palavan poroksi. Tätä ennustusta ei viime vuosikymmenillä ole puhuttu liioin ollenkaan, joten ennustus lienee kokonaan seurakuntalaisilla unehtumaan päin.

Kellotapulin rakennusmestarina mainitaan vieläkin Jaakko Kuorikoskea. Tämä rakennusmestari oli Ristijärven kirvesmiehille kerran näyttänyt, miten pitää osata lyödä kirveellä siihen kohtaan mihin haluaa. Oli asettanut kämmenensä, käsiselkä ylöspäin, sormet hajalleen puun päälle ja toisella kädellään löi kirveellä olan takaa jokaisen sormen väliin ja sanoi: katsokaa. Tämä temppu ehkä kirvesmiesten silmissä kohotti rakennusmestarin puolta pitemmäksi.

Kellotapulin laudottaminen ja maalaus tapahtui paljoa myöhemmin. Tällöin Uvan järveen hukkuneen Esko Kemppaisen pojat Hermanni ja Kalle näyttivät työtovereilleen sen ihmeen, että uskalsivat kellotapulin ristissä seisoa sekä jaloillaan että käsillään.

VIRKAMIEHET.

Kirjoitettaessa virkamiehistä täytyy Ristijärven kohdalla tyytyä melkein yksinomaan pyörittelemään seurakunnan pappeja ja lukkareita ja nimismiehiä, sillä nepä ne muodostavat pääasiassa Ristijärven virkamieskunnan. Tosin aikoinaan mainitaan Putkolassa asuneen nimismiehen, nimeltä Elminki. Samoin asui Kariniemessä pitäjän kirjuri, nimeltä Puumi. Nämä kaksi herrasmiestä lienevät asuneet samaan aikaan kuin Elminki oli ottanut emännäkseen Puumin tyttären.

Elmingin kerrotaan tulleen mielisairaaksi ja lienee senjälkeen siirtynyt pois.

Silloin oli kunnallinen hallinta yhteinen Hyrynsalmen kanssa ja nytkin nämä kaksi eri kuntaa ovat yhtenä nimismiespiirinä ja samoin yhtenä kirkkoherrakuntana. Niinpä Hyrynsalmen kirkkoherrat Appelgren, joka muutti Kemiin, Saksbäck (sanottiin jäkäläparraksi vaalean partansa vuoksi), meni Leppävirralle, Castrén muutti Pielavedelle ja Lindbäck Juuan kirkkoherraksi — nämä papit olivat ristijärveläisten kanssa tekemisissä vain palkkasaataviensa perimisessä ja lukukinkereillä. Ainakin pari kertaa vuodessa saarnasivat Ristijärven kirkossa, talvikinkerien ja Perttulin aikana.

Yksikään näistä papeista oi kuulosta olleen toimeentulemattoman pahankurinen. Kirkkoherra Castrén tosin leikin puhumisen ohella lukukinkereillä tarttui huonolukuisille tukkaan, toisinaan kahdellakin kädellä. Tämä meni kehoituksesta opetella toiseen kertaan paremmaksi.

Ristijärven erityisenä kappalaispappina on ollut Engelberg, Hellin, hänen vävynsä Ervasti ja joku poikapappi n.s. Putiini. Mellinistä on mainittava, että hän eräänä kauniina kesäiltana sitoi kiven kaulaansa ja hukutti itsensä Pakarilahden syvyyteen. Jonkun ajan kuluttua löydettiin ruumis veden päälle kohonneena. Ruumiin avaus toimitettiin pappilan pienemmässä riihessä. Mielenhäiriö lienee itsemurhaan ollut syynä. Mellin oli juoppouden paheisiin syvälle langennut. Ehkäpä tämä oli alkuna mielenhäiriöön.

Yksi Mellinin tyttäristä naitiin Mikkolaan emännäksi. Toisia perillisiä myös on jäänyt tänne ja lisänneet samaa sukua.

Lönnrotista mainitaan eri kirjoituksessa.

Ennen vuotta 1870 oli lukkarina Ristijärvellä Mikkonen, asui Mikkolassa. Ääni Mikkosella oli ollut hyvä kuin kulkusessa, mutta muuten miehiään suuri valehtelija. Kaikki asiat lähtivät lukkarin suusta tereen kanssa, usein niin paksun, ettei niitä kukaan uskonut. Olihan kerran lukkari sanonut Pyhännän joella Tupennientä niittäessään. paitansa povessa veden aallonneen. Hän muka niitti niin kovasti. Samoin Tonämäenkorvessa oli lukkarin sanoin niin paljon lakkoja, että konttia kun kielestä perässään veti, niin pian kontti puolilleen loksahti. Tupakan-purija lienee Mikkonen myöskin ollut kova. Melkein joka vastaantulijalta oli kysähtänyt suuhunsa ja vanha mälli aina talteen oli muljautettu. Näin luullaan lukkari Mikkosen sunnuntaisin saaneen kokoon viikon tupakat.

Lukkari Mikkosella oli emäntä sikäli tylsäjärkinen, että seurakunnan pappi lapsen synnytyksen jälkeen ei katsonut voivansa emäntää ottaa kirkkoon, vaan tämän siunauksen otti aina lukkari itse. Tämä tylsäjärkinen emäntä tavataan sitten kerran riihen parteen kaulastaan hirttäytyneenä. Tämän kamalan tapauksen jälkeen liikkui arveluja ja huhuja, että emäntä itse ei olisi tällaiseen tekoon ryhtynyt. Asiaa ehkä painettiin villasella.

Vaalin kautta tulee v. 1870 Ristijärven seurakunnan lukkariksi Johan Kajander, synt. 15 p. maalisk. 1836 Pielisjärvellä. Ne, jotka vaaliin ottivat osaa, mainitsevat, että seurakuntalaisten omilla äänillä olisi tullut valituksi joku toinen, mutta seurakunnan silloisen papin, Lönnrotin, antamat äänet ratkaisivat vaalin tuloksen Kajanderin eduksi. — Myöhemmin kirkkoneuvosto valitsi lukkari Kajanderin seurakunnan ainoaksi kiertokoulun opettajaksi, ja oli hän tässä toimessaan useamman vuosikymmenen. — Rovasti Lönnrot antoi vielä lukkari Kajanderin opettaa yhden viikon kunakin vuotena rippikoulussa, nimittäin ensimäisen rippikouluviikon.

Paitsi jo mainittua Elminkiä, on Hyrynsalmella asunut nimismiehiä m.m. Teeni, Piipponen, Linner ja Ståhlberg. Nämä kaikki ovat olleet, enemmän tai vähemmän tekemisissä Ristijärven kuntalaisten kanssa. Vieläpä sanotaan muutaman herrasmiehen asuneen Jokikylän Kinnulassa. Lienee hänkin ollut nimismies.

Nimismies Teenin elämänpäivät päättyivät surullisesti. Ryöstömatkoillaan sanotaan hänen joutuneen Kytömäen Naurisahon ukon kiroihin. Naurisahon ukkeli muka oli kuulu velho. Hän nimismies Teeniin suuttuneena pani sitten hänen takapuolilihaksensa elävältä mätänemään, jolle lääkärien konstit eivät mitään auttaneet. Ennenkuin nimismies Teeni heitti henkensä, oli Naurisahon ukko vaan voitonriemuisena ilkkunut: "Kyllä vallesmannin ruumiissa kipua kestää, kun minä leppänaulojani vain lujottelen." — Vieläpä Teenivainajan ruumiin pesijä oli saanut kuolettavan mätätaudin ruumiiseensa.

Nimismies Teeni tunnettiin kansan kesken hyvin kelvottomaksi herraksi. Ei lähestulkoonkaan ollut rehellinen. Yksinpä kyytinsä ja ruokaveronsa maksamisessa riiteli ja heitti mutkaa. Eipä näin ollen ole ihme, jos Naurisahon velhon teki mieli konstiaan kokeilla kelvottoman herran takapuolilihaksissa.

Teenin jälkeen tuli nimismieheksi kansan suosion saavuttanut Piipponen. Tämä kuitenkin lankesi juoppouspaheisiin. Juomatoverit varastivat kruunun kassan, josta meni virka. Kuoli Hyrynsalmella virkaheittona.

Linner oli miehekseen pikavihainen, aivan kuten tuli tappuroissa. Tämän vallesmannin kanssa meni pitäjäläisillä joskus asiat niin kimmille, että piti käsikähmässä kamuta. Toiselta puolen Linner tunsi sääliä niitä talonpoikia kohtaan, jotka tavalla tai toisella olivat joutuneet kateellisten naapurien kiusattaviksi. Tällaisissa tapauksissa tekaisi Linner omantunnonmukaisen tuomion ja sovitti riitapuolet.

Ståhlberg virkamiesaikoinaan joutui riitaan Tuliniemen Lauri Keräsen kanssa. Keränen ollessaan kruununvoudin puolesta Hyrynsalmella kantamassa tihuntikappoja, nostaa tätä nimismiestä vastaan kanteen liiasta jyväinkannosta kruunun puotiin. Tätä käräjäinkäyntiä kestää monta vuotta, sekaantuen juttuun vielä Ristijärven kunta. Ristijärven kuntakokouksen pöytäkirjoissa Ståhlbergin juttujen käsittely jakautuu vuosille 1886— 1889. Kun tämä riita pisti näin pitkälle, tuhlattiin siinä varoja paljon molemmin puolin, joten jälestä näkyy, miten laihakin sovinto olisi parempi lihavaa riitaa.

Maanteiden syynissä Ståhlberg oli Ristijärven kuntalaisten mielestä aikaantulemattoman häijy. Käräjiä tästäkin käytiin. Ainakin kerran tällaisessa jutussa näyttivät Ristijärven kuntalaiset nimismiehelle kolmen korttelin pituista nenää.

Kunnan luottamusmiehistä mainitaan toisessa kappaleessa.

ROVASTI F.F. LÖNNROT.

Ristijärven seurakunnan papeista puhuttaessa ansaitsee rovasti Lönnrot oman lukunsa jo siitäkin syystä, että hän oli seurakunnan sielunpaimenena kokonaista 47 vuotta. Vieläpä siitäkin syystä, että rovasti Lönnrot on seurakuntalaisiin saanut oman leimansa. Näin ainakin vakuuttavat ne, jotka Ristijärven hengenviljelykseen ovat saaneet tutustua.

Lönnrotin sanotaan syntyneen Sammatin kappelissa 9 p. maaliskuuta 1830, köyhistä vanhemmista. Armoleipää piti pienenä syödä. Neulan ja napin kaupalla nähtiin poika myöhemmin.

Suomen kansan suurmies Elias Lönnrot oli pojan setä. Tämä setä johti pojan koulutielle ja lainasi hänelle rahaa. Lainaehtona oli ollut, että jos poika pyrkii kunnon mieheksi, ei takaisinmaksulla ole niin kovin kiirettä. Päinvastaisessa tapauksessa taas lainaehdot tulevat kovennettaviksi.

Edelleen kerrotaan, että kun rovasti Lönnrot oli Paltamossa pappina ja setänsä Elias Lönnrot Kajaanissa lääkärinä, tahtoi rovasti setälleen maksaa lainaamansa velan. Mutta setä Lönnrot ei vielä silloin taipunut vanhain velkaerien selvitykseen, vaan edelleen otti puheeksi tuon mieheksi tulemisen. Setä Lönnrot arveli: "Sinusta on mies tullut, mutta minä tahdon nähdä, pysytkö sinä miehenä ja siis velka yhä edelleen saapi olla sen panttina."

Ristijärven kappalaisen virkaan astui Lönnrot v. 1860. Hän oli silloin vielä nuori pappi ja lienee itsekin suuresti epäillyt virkaan pääsyään, vaikka pääsikin vaaliin. Niinpä kerrotaan, että kun hän oli matkoillaan ja Mieslahden isäntä, tietäen vaalin tuloksen, tervehti häntä taloon tultua: "Ristijärven pastoripa sieltä ajaa köröttää", niin oli hän tullut niin kovasti liikutetuksi, että oli itkenyt. Tämä osoittaa, että hän oli helläsydäminen.

Rovasti Lönnrot oli Paavo Ruotsalaisen opin tunnustajia, omaksuen n. s. kerettiläisen (körttiläisen) ajatussuunnan, ja tällaisena pysyi hän kuolemaansa asti. Hän oli yksityisessä keskustelussa harvapuheinen, sanansa tarkoin harkitseva, mutta kun niiksi tuli, antoi leikin puhumisellekin tilaa ja laski leikkiä hyvin purevasti.

Saarnamiehenä taas hän oli verraton. Ainoastaan virsikirja oli kädessä kun pönttöön nousi. Sanat olivat selvät, ääni kuuluva, esitystapa mukaansa tempaavaa, puhui voimalla, joka hellytti kovatkin sydämet. Henkisesti heränneenä osasi ohjata sieluja pelastuksen tielle, painostaen usein synnintuntoon tulemisen tarpeellisuutta.

Varsinainen seurustelupiiri omassa seurakunnassa oli Lönnrotilla jotenkin pieni. Tästä huolimatta oli seurakuntalaisilla rajaton luottamus Lönnrotin mielipiteiden oikeaan osumisesta melkeinpä kaikissa asioissa. Niinpä jonkun uuden asian esille tullessa seurakuntalaisien oli tapana kysyä itseltään: "mitähän mieltä tästä rovasti on?"

Kotonaan pappilassa viihtyi Lönnrot mielellään, milloin mitäkin käsityötä kaperrellen. Usein oleskeli renkien parissa ja kaikkea taloustyötä mielellään seurasi, oli talon pehtorina ihan sanan täydessä merkityksessä. Kerran tai pari vuodessa kävi Kajaanin markkinoilla, kinkerimatkoilla pitäjällä, tarpeen tullen sairasmatkoilla ja siinä olivat hänen liikenteensä. Sairaan luo pyytäjältä useinkin tahtoi tietää, onko tämä sairaan itsensä tahto, vaiko jonkin sivullisen.

Myöskin luultiin, että rovasti ei kovinkaan tykkää vieraista, joilla ei ole jotain nimellistä asiaa, siis ei juttusilla olon vuoksi. Olipa tullut tavaksi, että vieras kansliaan mentyään ei puhunut asiastaan mitään ennenkuin rovasti siitä nimenomaan kysyi. Se kuului asiaan.

Varsinkin virkavuosiansa ensimäisillä kymmenillä otti rovasti kunnallisten asiain hoitoon tehoisasti osaa. Kaikissa pulmallisissa kysymyksissä kysyivät seurakuntalaiset neuvoa. Postiaseman hoito oli myöskin rovastin huostassa jonkun aikaa.

Eipä ollut harvinaista, että monet rahapulaan joutuneet seurakuntalaiset kävivät tuontuostakin pyytämässä rahaa lainaksi, toiset jyviä. Molempia aina auttoi, kuitenkin mieluummin niitä, jotka tunsi erityisen kunnollisiksi. Niinpä oli kerran eräälle Jokikylän isännälle sanonut, kun tämä pyyti 20 markkaa velaksi: "Eikö sinulla enää itselläsi ollut rahaa viinan ostoon?"

Vaikka rovasti Lönnrot ei mielipiteitään erityisissä asioissa päästänyt kyliä kiertämään, tiedettiin hänen uudistuksia monilla eri elämän aloilla vastustavan.

Rivouteen ja muihin paheisiin langenneet saivat niinikään käskyn tulla kahdenkeskiseen keskusteluun rovastin kanssa, ja tämä menettely useinkin näyttäytyi tehoisaksi. Näin seurakunnan ulkonainen järjestys pysyi jotenkin moitteettomana.

Mainitsin jo, että pehtorin tehtävät kuuluivat pappilassa rovastille. Tässä hän onnistui kerrassaan loistavasti. Kerrassaan kadehdittavan hyvä talouden järjestys oli siihen aikaan pappilassa. Työkalut olivat aina hyvässä kunnossa ja talteen järjestettynä. Pellonhoito ja lannoitus toimitettiin erityisellä huolella. Moni seurakuntalainen oli halukas uskomaan, että Luojan sallimuksesta pappilassa kaikki käy hyvin. Miehen tarmolle ei niinkään suurta painoa pantu.

Muutoin pappilan työkaluista otettiin oppia. Yksinpä reenjalaksia ihailtiin ja paininpuusta otettiin kaavoja.

Rovastin arvonimi annettiin Lönnrotille aivan viimeisinä elonvuosinaan. Huhuttiin että tämä suosionosoitus oli hänelle vähemmän mieluinen. Odottamaton ja outo oli tämä itse ruustinalle ja myöskin seurakuntalaisille. Vanhempi väki seurakuntalaisista ja ruustinna uuden arvonimen aikanakin itsepintaisesti nimittivät rovastia "pastoriksi", osoittaen tällä että kyllä se tämä nimi on sittenkin sopivampi.

Monta vuotta ennen kuolemaansa sairasti Lönnrot jotakin päällepäin näkyvää jalkaruusua, joka sitten 9 kuukautta ennen kuolemaansa kaatoi tautivuoteelle. Kyllä puhuttiin niinkin, että tämä tauti olisi ollut aikoinaan leikkauksen kautta parannettavissa, mutta rovasti ei tällaisiin parannusneuvoihin tahtonut turvautua. Kuolema kohtasi hänet 14 p. elokuuta 1907 77 v. 5 kk. ja 5 päivän vanhana.

Kauvan ja kaipauksella muistelee Ristijärven seurakunnan vanhempi väki rovasti Lönnrotia, niin lujat luottamuksen siteet olivat näiden välille kasvaneet.

Ristijärven hautausmaan korkeimmalla kukkulalla seisoo kiiltäväksi hiottu kivinen hautapatsas, jossa, paitsi vainajan nimikirjoitusta, syntymä- kuolinvuosilukua on kirjoitus: "Ps. 130. Seurakuntalaiset pystyttivät kiven."

PIENIÄ JUTTUJA ROVASTI LÖNNROTIN AJOILTA.

Paltamossa oli, Lönnrotin ollessa siellä apulaispappina, eräs mies, joka määrätyllä ehdolla oli myönyt itsensä sielun-viholliselle. Ja sitten kun määräpäivä tuli, ilmestyi rietas noutamaan omaansa. Mies kuitenkin rupesi katumaan entistä kauppaansa ja toivoi papin avulla saavansa sen rikotuksi. Lähetti niin noutamaan pappia manaamaan rietasta pois. Varsinainen virkapappi tuli ja riiteli miehen puolesta parhaansa mukaan. Rietas oli vain itsepäinen, eikä totellut. Arvelipa vielä: "Sinä et ole minua parempi." Niin käytiin paikalle apulaispappi Lönnrot. Tämä teki saman vaatimuksen, perustellen raamatun totuuksilla. Kotvan kuunteli rietas tuppisuuna Lönnrotia, vähän niinkuin hölmistyneenä, mutta jopa oli keksivinään puolustusaseen, sanoi: "Et ole sinäkään aivan viaton, kouluvuosinasi löit painia, revit takkisi ja varastit sitten neulaa ja lankaa, joilla ompelit kiinni." Tähän vastasi Lönnrot: "Tämä kyllä on totta, mutta ne kaikki olen rukoillut ja saanut Jumalalta anteeksi." Peli oli nyt sielunviholliselle selvä: hän oli hävinnyt. Kaikkein nähden pisti nyt rietas päänsä seinähirressä olevaan vääntiönreikään ja siitä mennä vornisti ulos. Mies oli pelastettu.

* * * * *

Kajaanin markkinoilla taas kerrotaan Lönnrotin saaneen useamman kuin kerran nolata puotipalvelijoita siitä että nämä pitivät häntä ulkomuotoon katsoen mustilaisena. Kerrankin olivat puotipalvelijat ruotsinkielellä toisilleen huomauttaneet, että tuota miestä täytyy pitää silmällä, jos se varastaa. Lönnrot silloin oli asettanut papin merkin kaulaansa, jolloin palvelijat huomasivat mustilaisena pidetyn vieraan ymmärtäneen heidän arvelunsa.

* * * * *

Kerran tultiin Lönnrotia noutamaan sairaan luo Hyrynsalmelle. Täällä oli sairastunut 25 vuoden vanha papinpoika tautiin, joka näytti päättyvän kuolemalla. Poika kuoleman kynnyksellä valitti rovastille tuota kovaa iskua, että paljon koulua käyneenä täytyy jättää tämä elämä saamatta nauttia koulunkäynnin hedelmistä. Tähän oli Lönnrot vastannut: "Jos sinä eläisit sadan vuoden vanhaksi ja sitten menisit helvettiin, mitä hyötyä olisi silloin elämästäsi?"

* * * * *

Pyhäntäjärven rannalla Niemelän torpassa asui Esko Kemppainen, kotoisin kirkonkylän Pohjalasta. Lönnrot oli merkille pannut että Esko ei milloinkaan käy lukukinkereillä. Niinpä kerran pappilan pirtissä rippikirjoituksessa Eskon esillä ollessa kutsuu Lönnrot Eskon kammariinsa kahdenkesken neuvotteluunsa. Esko meni. Täällä kysyy Lönnrot: "Minkä vuoksi sinä et milloinkaan tule lukukinkereille?" Esko vastaa: "Minä kun en ollenkaan saata lukea, niin minä on tule ihmisten eteen naurettavaksi." Rovasti Lönnrot huomauttaa tähän, että pitääpähän kerran viimeisenä päivänä kaikkien astua tuomarin eteen, oli asiat miten tahansa. Esko vastaa: "Se on sitte." Esko sai mennä.

* * * * *

Toisen kerran joutui Esko nuhteiden alle silloin kun leskimiehenä ollessaan meni vihille. Kun Lönnrot näki että Esko oli vihkiessä kovasti juovuksissa, käski hän hänet vihkimisen jälkeen kammariinsa kahden kesken ja kysyi: "Minkävuoksi se Esko tuli humalassa vihille, kun vihkiminen on kuitenkin pyhä toimitus?" Esko vastaa rauhallisena: "Joka kerran tämmöiseen reissuun joutuu toisen kerran, ei- se ilkeä olla selvällä päällä". Esko sai nytkin mennä.

* * * * *

Kivikylän Helkiö Mäkäräinen oli monta kertaa Lönnrotin kanssa parrastaan kiinni. Helkiö oli paljopuheinen. Lönnrot kyllä ymmärsi, että Helkiö on laisensa, eikä ojentuen parane; vain sanoi kuitenkin kerran Helkiön porutessa: "Kiven saisit panna Helkiö tuohon suuhusi, jotta eikö vähänkään aikaa olisi vaiti." Helkiö vastaa: "Kaksikin sinne saisi panna, vaan siellä ei pysy. Vaan jos me pastorin kanssa yhdessä mentäisiin kaikkivaltiaan Jumalan eteen, niin eipä tietäisi kummanko suuhun siellä kivi pantaisiin."

* * * * *

Kerran taas Lönnrotilla on kaksi pappia vieraana. He istuvat kansliassa kolmikannassa keskustellen, kun Helkiö tulee sisään ja kysyy: "Mitä ne miehet nyt niin kolmikannassa tuumailevat?" Lönnrot selittää: "Tuumailemme sitä, että Helkiön on ensi kesänä tuotava minulle voinaula kumpaisestakin tammasta." Tämän piti Helkiö pilantekona ja painoi mieleensä.

* * * * *

Hän kutsuu Lönnrotia monta monituista kertaa käymään kotonaan kylässä, mutta Lönnrot ei totellut. Sitten eräänä päivänä lähettää Helkiö suksimiehen noutamaan Lönnrotia, sanoen olevansa sairas. Lönnrot ei aavistanut petosta, vaan suksilla tulee rippilaukun kanssa Helkiöön, hevostietä sinne kun ei ollut. Helkiö täydessä pukineissaan tervehtii pappia ja sanoo: "Tässä minä jo ikävällä odottelin, ja kun ei alkanut näkyä, niin joutessani kävin tietä polkemassa tuonne lehtisuovalle." Nyt hoksasi Lönnrot, että Helkiö on vetänyt nenästä, ja sanoo totisesta naamasta: "Olisit sinä ollut paljon joutilaampi hiihtämään sinne pappilaan, kuin että minun piti tulla tänne."

* * * * *

Rovasti Lönnrot ei uskonut vähääkään taikatemppujen mahtiin. Päinvastoin inhosi kovasti sellaisia, etenkin niitä, jotka aikoessaan käyttivät loitsuja.

Tuskinpa kirkkoherra Castrénkaan suosi loitsuja, mutta näyttää siltä, että pienien temppujen tekemiseen olisi hän vähän hiottanut. Olipahan näet kornin vakuuttanut Lönnrotille, että jos ammuksissa olevan hevosen ristiluiden päälle tehdään tervaristi, noin vain tervaan pistetyllä jäniksen käpälällä vetäen, niin se auttaa.

Castrén tietysti puhui kokemuksesta. Tähän ei sanota Lönnrotin vastanneen mitään. Kai ajatteli, että uskokoon vain tervaristiin ketä huvittaa. Sattui sitten samana iltana, että kirkkoherra Castrén tuskitteli, että kaapin lukko oli joutunut epäkuntoon. Silloin oli rovasti Lönnrot taitavasti huomauttanut: "Tervaristin kun vetää lukon päälle, niin kyllä se auttaa."

* * * * *

Rovasti Lönnrotilla oli vain yksi poika, Eljas. Hänestä pitivät seurakuntalaiset paljon. Eikä vähemmän isä ja äiti. Monta isän ja äidin arvelua pojastaan kierteli satuna ympäri seurakuntaa. Arvelut olivat erittäin mielenkiintoiset Eljaan kosimavuodelta. Niinpä kerrotaan rovastin kysyneen Eljaalta silloin kun hän oli aikeessa lähteä Kannuksesta morsiantaan noutamaan: "Aiotko sinä ajaa Helkiön Paavon tavoin rekiketaralta morsiamen ollessa rekiperällä?" Helkiön Paavo nimittäin oli siten ajanut Ristijärvellä vihille. Eljas oli vastannut: "Kyllä minä meinaan rinnalle istua."

* * * * *

Niistä monista ihmisten liikanimistä, joita Lönnrotin aikaan Ristijärvellä oli, joutui Lönnrot tahtomattaan yhden tällaisen keksijäksi. Lauri Härkönen Helsingissä kertoo asiasta tähän tapaan: Oli kerran keväällä Lönnrot keittänyt karjan keittiössä verkkojen ja rysien värivettä. Silloin oli sattunut olemaan pappilassa eräs kuleksija, köyhä nainen. Kun tämä sai tietää, että karjan keittiössä paraaltaan kiehuu verkkojen värivesi, meni hän sinne ja pisti väripataan hamppusen alushameensa. Samassa tulee keittiöön Lönnrot, ja kun näkee, että nainen on jo väriveden sotkenut hameellaan, sanoo suuttuneena: "Katohan reämetätiä minkä teit!" Tämän sitten sattui kuulemaan eräs rengeistä ja siitä alettiin kutsua tätä naista "Reämetätiksi." Reäme-nimi johtui siitä, että tällä naisella oli heikot silmät, silmät, jotka tekivät aina "reämettä".

* * * * *

Kerran Lönnrot yllätti renkinsä ja piikansa heinähäkin purennan ohella asennosta, jota nämä kaikkein vähimmin olisivat toivoneet toisten näkevän. Nähdessään tämän arveli Lönnrot: "Näin vähällä väelläkö te häitä pidätte?" Samalla kehoitti hän heitä tulemaan kansliaan ja ilmoittamaan itsensä aviokuulutuksille. He menivät, ja Lönnrot teki heistä aviopuolisot.

* * * * *

Kerran taas pappilan renki ulkoaskareillaan vastoinkäymisten ohella tuli ääneen päästäneeksi karkean kirosanan. Tämän kuultuaan Lönnrot oli huomauttanut: "Mitä se nyt sillä parani?"

Muuten on huomattava, että Lönnrotin palvelijat olivat tavallisesti monivuotisia. Jörö Partanen ja Lauri Juntunen, kumpikin palvelivat toistakymmentä vuotta. Sisäkkö Kaisa Liisa Mäkäräinen taas koko ikänsä, ensin ruotilaisena, sitten piikana.

HERÄNNÄISYYTTÄ.