Chapter 3

Laulu n:o 7.

(Sävel: Rykmentin tyttärestä).

Ken on kuullut, nähnyt, ken, oi, Syyn tähän kurjuuteeni, mi mulle jääpi? Järjen tässä menettää voi, Ihmiset kaikki kun vainen irvistääpi. Paloviinani mereen meni; -- Nyt kaikki maailman kansat mua surkutelkoot! Kuinka käy minun vielä rukihineni? Hirveää, hirveää, kovin hirveää! Ihan tässä, ihan tässä sekoavi pää! En laivaakan takasin saa!

Kas, tuossa hän tuleekin! -- Mutta mitä seuraa hänellä on muassaan?

KAHDEKSAS KOHTAUS.

KUMMELLUND. JOB ja MERIMIEHET (tulevat räyhäten).

Laulu n:o 8.

(Sävel: Rykmentin tyttärestä).

JOB.

Majuri, hei, terve sä, Kunnon veikkonen!

(Ojentaa Kummellundille lasin.)

MERIMIEHET (tarttuvat laseihin).

Majuri, hei, j. n. e.

KUMMELLUND.

Mulla on se kunnia! Teitä palvelen!

JOB ja MERIMIEHET.

Majuri, hei, j. n. e.

_Kummellund_ (keskeyttäen laulun, ottaa Job'ia käsivarresta ja vie hänet erikseen). Kiitos ja kunnia, rakas lankoni, mutta minulla olisi erittäin tärkeätä asiaa sanottava sinulle. Minulta on hukkunut laiva -- minä olen suuressa rahapulassa -- minä tarvitsen vähintään 20,000 nyt heti.

_Job._ Tarvitseeko lanko 20,000 nyt heti? (laulaa)

Majuri, hei, j. n. e.

MERIMIEHET.

Majuri, hei, j. n. e.

KUMMELLUND.

Mulla on se kunnia! Teitä -- -- --

(keskeyttää laulun ja sanoo) Anna anteeksi, hyvä lanko, mutta nyt ei ole aikaa iloitsemiseen ja lauluun, kun viisikymmentä tuhatta kannua viinaa makaa meren pohjassa. Minä olen kadotettu.

_Job._ Onko lanko kadotettu. (Laulaa)

Majuri, hei, j. n. e.

_Kummellund._ Mutta hiljaa toki! Minä tiedän, että lanko on iloinen ja hiljainen luonnostaan!

JOB (laulaa täysin voimin).

Majuri, hei, j. n. e.

_Kummellund_ (pitäen kättään hänen suunsa edessä). Älä huuda, lanko kulta! Minä vakuutan kunniasanallani, että jos en huomiseksi voi saada kokoon 20,000, niin ovat kaikki asiani sikin sokin ja minä olen pakoitettu tekemään -- (huomaa Rosennasen) Mitä tahtoo tuo täältä?

YHDEKSÄS KOHTAUS.

_Rosennase_ (läähättäen). En suinkaan tullut liian myöhään! Ah, minun kiltti Job'ini, minun kiltti Job'ini! (Nojautuu Job'in olkapäähän.)

_Job._ No entäs nyt, kultaseni!

_Kummellund._ Paras neiti! Minulla on hyvin tärkeitä asioita haasteltavana lankoni kanssa jonkavuoksi älkää pidättäkö meitä.

_Rosennase._ Tärkeitä asioita! Ai, minä tiedän sen! Mutta minä en koskaan salli, että Job sekaantuu niihin!

_Kummellund._ Mitä neiti sanoo?

_Rosennase._ Että minä en koskaan salli, että majurin lanko saattaa itsensä häviöön auttaakseen toisia häviöstä. Minun oma Jobini, etkö jo ole tarpeeksi paljon hyvää tehnyt langollesi ja hänen perheelleen?

_Job._ Juu--u!

_Kummellund._ Mitä sinä olet tehnyt, lanko? Oletko sinä mitään antanut, jo, lankoni?

_Job._ E--en!

_Rosennase._ Etkö ole antanut hänen tyttärelleen viittäkymmentä tuhatta morsiuslahjaksi?

_Job._ Juu--u.

_Kummellund._ Onko hän saanut ainoatakaan äyriä vielä?

_Job._ E--ei.

_Rosennase._ Mutta hänen lupauksensa on yhtä hyvä kun hänen rahansakin. Eikö se ole niin, rakas Job?

_Job._ Juu, tietysti on minun lupaukseni yhtä hyvä kun rahanikin.

_Kummellund._ Mutta sinähän olet miljoonain omistaja?

_Job._ Jaa--a, tietysti!

_Kummellund._ 20,000 ei ole sinulle mitään!

_Job._ 20,000 ei ole minulle mitään.

_Rosennase._ Se voi kyllä olla niin, mutta Job ei saa sitä yksin ajatella -- hänen tuleva puolisonsa täytyy olla hänen ensimäinen ja viimeinen ajatuksensa.

_Job._ Niin rakas lankoni, minun täytyy ajatella vaimoa ja lapsia.

_Rosennase._ Sinä jalo, kunnon mies!

_Kummellund._ Mutta ajatteletko todellakin kieltää minulta tämä pieni palvelus?

_Rosennase._ Kiittämätön! Hän kutsuu sitä pieneksi palvelukseksi! Vaan sellainenhan se on maailma!

_Job._ Niin, se on kiittämätöntä, kutsua sitä vaan pieneksi palvelukseksi.

_Kummellund._ Olenko minä kiittämätön? Mistä, taivaan nimessä, minun sitte tulee kiittää?

_Rosennase._ Hän kysyy, mistä hänen tulee kiittää? Siinä hyvistä teoistasi, Job!

_Job._ Kysyykö lanko, mistä hänen tulee olla kiitollinen?

_Kummellund_ (vihaisesti). Kiitä minua sinne ja kiitä tänne! Minä luulen, että saan halvauksen! Neiti Rosennase! Se olette te kun olette matkaansaattaneet tämän, viekas nainen!

_Rosennase._ Kuulitko, Job! Kymmenen vuotta olen ollut hänen talossaan ja kuinka on hän minua kohdellut?

_Kummellund._ Kuinka olen teitä kohdellut?

_Rosennase._ Ensimäisen kevääni olen uhrannut hänelle, mutta nyt se on lopussa. Rakas Job! Toisen kevääni uhraan sinulle. Lähtekäämme tästä maasta, lähtekäämme Rio Janeiroon. Sinun kanssasi tahdon lähteä meren toiselle puolelle, sinun kanssasi aina haudankin tuolle puolen. (Nojautuu Jobia vastaan. Merimiehet, jotka kohtauksen alussa peräytyivät, lähestyvät taasen ja remahtavat nauruun).

_Rosennase_ (pelästyen). Mitä tahtovat nuo ihmiset?

_Kummellund_ (merimiehille). Mitä te töllistelette? Mitä väkeä tämä on, lankoni? Kentiesi on se sinun laivaväestöäsi?

_Ensim. merimies._ Job'in väestöä! haha -- haa! (merimiehet nauravat).

_Kummellund._ Kenties joku laivoistasi on saapunut?

_Toinen merim._ Job'in laivoista! ha--ha--haa! (merim. nauravat).

_Rosennase_ (nojautuu Job'in olkapäähän). Päästä minut noista ilkeistä ihmisistä!

_Kolmas merimies._ Mitä neiti sanoo? Job, se, jonka kaulassa nyt riiputte, ei ole rahtuakaan parempi kuin mekään, vaikka hän nyt on koristettu kun korein apina markkinoilla.

_Neljäs merimies_ (Job'ille). Kas niin, Job, tule nyt juomaan kanssamme! Mitä hittoa sinä tuolla vanhalla noidalla teet? Hän on näköään kun ijäkäs rikkirevitty purje. (Merimiehet ympäröivät Jobin ja tahtovat viedä hänet muassaan).

_Rosennase._ Näenkö unta -- vai -- --

_Kummellund._ Miehet, mitä tahdotte langostani?

_Toinen merimies._ Paljonkin! Olemme hänen tovereitaan ja hän on käskenyt meidät tänne hiukan hauskaa pitämään; mutta koska herra on hänen lankonsa, niin olkaa hyvä ja tulkaa mukaan ottamaan lasillinen kanssamme, te kai muutenkin saatte kaikki maksaa, luulen ma.

_Kummellund._ Mitä tämä kaikki merkitsee? Sanotte häntä toveriksenne! -- Hänhän on viljelysmaiden omistaja Rio Janeirosta? (Merimiehet nauravat).

_Ensim. merimies._ Oletko sinä maanomistaja Rio Janeirosta, Job?

_Job._ Tietysti minä olen -- niinhän kaikki ihmiset sanovat.

_Ensim. merimies._ Mutta mitä sinä itse sanot?

_Job._ Minä sanon niinkuin kaikki ihmiset, minä -- minä en tahdo riidellä kenenkään kanssa.

_Kummellund_ (surkealla äänellä). Hyvät ystävät! Eikö hän ole laivojen isäntä, eikö hänellä ole viittätoista kuunaria merellä?

_Kolmas merimies._ Herra tarkoittaa ehkä ilmapalloja? Oletko ruvennut ilmapurjehtijaksi Job?

_Job._ Jos niin tahdotte, ei minulla ole mitään sitä vastaan, kun vaan ei synny riitaa.

_Kummellund._ Sinä onneton! Vastaa minulle, oletko rikas vai köyhä?

_Job._ Kuten lanko vain tahtoo, äsken olin rikas, mutta en minä niin tahtonut, nyt olen köyhä, ei minulla ole mitään sitä vastaan.

_Kummellund_ (huudahtaen). Siis köyhä!

_Job._ Köyhä, mutta ylevä.

_Rosennase._ Ja teillä ei siis ole mitään?

_Job._ Ei ropoakaan, sanoi Mäenpään Kalle.

_Rosennase_ (vaipuen tuolille.) Minä pyörryn!

_Job._ Se on ikävä se!

_Kummellund_ (lyö otsaansa). Ah, nyt minä huomaan totuuden! -- Petetty, narrattu, vietelty (syöksee Jobin kaulukseen). Ihminen! minä -- minä -- sinut on vietävä hirteen! -- minä -- minä -- anna takaisin nuuskarasiani.

_Job._ Nyt se on loppu sen vihellyksen kanssa, sanoi ukko kun huulet putos.

KYMMENES KOHTAUS.

EDELLISET. KAUPANHOITAJA (juosten esiin kirje kädessä).

Sain tietää, että herrasväki lähti tänne. Neiti Rosennasen eno, se rikas komissaario Nykkelling on kuollut, ja koska tämä kirje neiti Rosennaselle on varmaan hänen kuolinpesänsä selvittäjiltä, niin kiiruhdin tänne sitä tuomaan. Arvelin neidin olevan täällä.

_Kummellund_ (riistää kirjeen). Anna tänne kirje, mutta ole vaiti kun muuri! (Erikseen). Komisarius Kylling kuollut -- silloin on neiti Rosennase hänen perillisensä -- -- kaikki voi vielä muuttua hyväksi; (rientää neiti Rosennasen luo ja taluttaa hänet lavan keskelle) Ah neiti! Me olemme molemmat joutuneet hävyttömän petkutuksen alaiseksi, sitä pahempi vielä kun sen on aikaansaattanut eräs minun läheisimmistä sukulaisistani, mutta me kostamme hänelle. Rakas neiti, me olemme kauan käsittäneet väärin toinen toisiamme, mutta juuri onnettomuuden hetkenä käy kaikki valoisaksi ympärillämme. Ah neiti! Minä olen todellakin paljon kadottanut, mutta on minulla vielä sen verran jälellä, että voin viettää huoletonta elämää, rakastetun vaimon kanssa. Oletko ymmärtänyt minut, Beata? Vastaa minulle! Koko minun elämäni riippuu siitä.

_Rosennase._ Onko tämä totta? Oh, sanokaa, että tämä ei ole unta! -- -- Olemmeko maassa vai taivaassa. Antti! (Nojaa päänsä Kummellundin olkapäähän). Antti, olen sinun, ijäti sinun!

_Kummellund._ Rakas tyttö!

_Job_ (pistää päänsä heidän väliinsä). Kuinka nyt käy rakkaan Jobin kanssa?

_Rosennase._ Pois, sinä ilkeä ihminen silmäini edestä!

_Kummellund_ (työntää Jobin pois). Sinut pannaan lukkojen ja rautojen taa.

_Job._ Se olisi kovin ikävää se; mutta minä en luovu oikeuksistani neiti Beataan, sillä rikas eno Nykkelling on kuollut ja sentähden -- --

_Rosennase._ Onko eno Nykkelling kuollut?

_Job._ Majuri pisti surukirjeen taskuunsa juuri nyt. (Kummellund nipistää Jobia). Ai, ai, miksi lanko nipistelee?

_Rosennase._ Missä on kirje, missä on kirje?

_Kummellund._ Katso, rakas Beata, minä en tahtonut sinua saattaa levottomaksi näin tärkeällä hetkellä; minä tahdoin vähitellen valmistaa sinua; minä tiedän, että sinä olet kovin tunteellinen.

_Rosennase._ Kirje, kirje!

_Job._ Vedä esille kirje nyt vaan, lanko kulta!

_Kummellund_ (Jobille). Odota, sinä veijari! (ottaa kirjeen esille). Kas tässä, rakas Beata, mutta syytä jos muserrut. -- Rakas Beata! (Antaa kirjeen ja suutelee häntä kädelle).

_Rosennase._ Kaikin mokomin, ei mitään mairitteluja nyt (itsekseen nauraa). Eno kuollut! -- Saammepa nähdä, herra majuri, niin en minä aijo maksaa teidän kaljaasianne (avaa kirjeen).

_Kummellund_ (itsekseen). Jumala, älä anna hänen muuttaa mieltään! Herra vahvista hänen rakkauttaan!

_Rosennase_ (lukee, Kummellund kurottelee hänen olkapäänsä yli). "Korkeasti kunnioitettu neiti Rosennase! Holhoojanne, komissario Nykkellundin kuolinpesästä on minulla kunnia ilmoittaa, että mainittu komissario, joka on testamenteerannut suurimman osan omaisuudestaan hyväntekeväisyys-laitoksille, on myöntänyt sisarensa tyttärelle maksettavaksi vuotuiseksi eläkkeeksi -- viisikymmentä riksiä!" (pudottaa kirjeen). Viisikymmentä riksiä!

_Kummellund_ (surkeasti). Viisikymmentä riksiä!

_Job._ Viisikymmentä riksiä! -- Ei ole laisinkaan siunausta enoilla nykyään, ei Rio Janeirossa enemmän kun täälläkään.

_Kummellund_ (niinkuin ennen). Kaikki hyväntekeväisyyslaitoksille!

_Job_ (silmäillen Rosennasea). Hän tuossa, joka on parhain hyväntekeväisyyslaitos, saa vaan viisikymmentä riksiä -- -- ohhoh!

_Rosennase_ (nojaten Kummellundiin). Viisikymmentä riksiä! -- Mutta eiväthän rahat ole maailman korkein onni. Näyttäkäämme että tulemme onnellisiksi ilman rahojakin!

_Kummellund_ (työntää hänet luotaan) Mene sinne, missä pippuri kasvaa! (itsekseen). Kaikki on kadotettu -- minun täytyy luopua kaikesta. Kyllä kävisi laatuun, jos olisin hiukan alhaisemmasta luokasta, mutta olenhan suuri mies, majuri ja ritari! Mitähän upseerit sanonevat, ja -- -- entäs -- --

_Job_ (ottaa esiin suuren tuohisen nuuskarasian). Saako luvan olla hyppysellinen de Comte -- de Contradous'ia.

_Kummellund_ (riistää rasian). Anna tänne nuuskarasiani! -- Mitä tämä on? Tuohinen käppyrä! (Heittää rasian ja tarttuu Jobin kaulukseen). Kalle, minnekkä olet pannut minun kultaisen nuuskarasiani?

_Job._ Olen sen lainannut panttikonttooriin. Minähän aina olen niin auttavainen. Mitäs kulta muuta on kuin multaa!

Laulu N:o 9.

(Sävel: Robertista).

KUMMELLUND.

Hyvästi ihmiset, hei, Ne mun onneni vei, Olen konkurssilainen! Mut kyllä ma sen Pahan pöyhistelen, Kell' irvinen, Suu mulle on vainen!

JOB ja MERIMIEHET.

Majuri, hei, terve sa, J. n. e.

Majuri, hei, terve sa, J. n. e.

(Laulun loputtua rientää Kummellund pois, mutta häntä vastaan tulee Vesterkvist ja Tilda).

YHDESTOISTA KOHTAUS.

EDELLISET. VESTERKVIST ja TILDA.

_Kummellund_ (tarttuen Vesterkvistiin). Herra!

_Vesterkvist_ Mikä on, appiseni?

_Kummellund._ Voitteko katsoa minua kasvoihin punehtumatta? (jättää hänet ja tarttuu Tildan käsivarteen). Sinä hävytön lapsi, voitko katsoa minua kasvoihin vaalenematta?

_Tilda._ Mitä isä tarkoittaa?

_Kummellund_ (Vesterkvistille pilkallisesti nauraen). Missä on nyt ne viisikymmentä tuhatta, jotka rikas eno lupasi teille? Haha!

_Job_ (Vesterkvistille). Niin missä on minun viisikymmentä tuhatta piasteriani? Antakaa takaisin minun viisikymmentä tuhatta piasteriani!

_Vesterkvist_ (erikseen). Ai hitto vie!

_Kummellund_ (niinkuin ennen). Mokomakin laivojen omistaja Rio Janeirosta! Haha!

_Job._ Niin, purjehtikaa heti tänne laivojeni kera!

_Kummellund._ Se olette te, kunnioitettava herra, joka olette kutoneet kokoon tämän sievän jutun, saadaksenne minun tyttäreni; mutta häntä ette vielä ole saaneet.

_Job._ Ah, nyt minä ymmärrän koko historian!

_Rosennase_ (Jobille). Ja se olette te, alhainen ihminen, joka olette välikappaleena kaikkeen tähän sotkuun.

_Job._ Neiti Rosennase, antakaa takaisin minun tupakkaviljelysmaani!

_Vesterkvist_ (Kummellundille juhlallisesti). Kiittämätön mies! Onko tämä palkka siitä, mitä minä olen edestänne tehnyt? Minun kertomuksieni kautta olette saanut etuja, joita kuka hyvänsä, voisi kadehtia. Valtio tilaa teiltä 10,000 tynnyriä rukiita, nälkääkärsiville maassamme, ja maksaa 20 riisiä tynnyristä ja eno Jobilla on myös osansa siinä, sillä huhut hänen suuresta rikkaudestaan ovat edistäneet minun toimenpiteitäni. Kas tässä on tilaus! (Antaa Kummellundille paperin).

_Kummellund_ (silmäillen paperia.) Saatanko uskoa silmiäni? -- Kymmenen tuhatta tynnyriä rukiita -- ja kaksikymmentä riksiä tynnyriltä! -- minä olen pelastettu -- minä olen rikas, upporikas! -- Onnellinen maa, jossa rukiista maksetaan kaksikymmentä riksiä tynnyriltä.

Laulu n:o 10.

KUMMELLUND.

Ah, onnellisin mies Ma olen pohjolassa Ja ehkäpä, kenties, Myös koko maailmassa! Hohhoi, Sen onnen vävypoika toi! Ja ruis kai -- frallalalaa, Tään aikaansai -- trallalalaa! Nyt, vilja sä, Kiitos Herran, oot myytynä!

ROSENNASE.

En tahdo enää, en Ma onnee etsiskellä, Nyt huomaan, parhaiten Käy yksin elostella. Ma vain Oon neitonen ijäti ain'! Piikaisna näin -- frallalalaa! Ja pystyssäpäin -- trallalalaa! Kun miestä en saa, -- Ah, hiukan se surettaa!

JOB.

Nyt päättyi leikki näin, Ja onnen päivä laski, Kaikk' meni väärinpäin Ja paloi loppuun kaski. Aijai, Tähänkö se loppunsa sai? Voi, hitto vie, -- frallalalaa, Mit' elämä lie? -- trallalalaa Nyt mennä, niin Ma saan vaikka helvettiin.

Jos sulla rahapula lie -- Se kai on sulla aina -- Niin eno minunlainen sie Sa etsi, hän se lainaa! Hahhaa, Minunlaisesta turvan saa! Sit' toivon ma, -- frallalalaa, Eno etsi sa; -- trallalalaa! Joka päivä, niin Et joudu pintehisiin!

(Esirippu).