Chapter 2

_Kummellund_ (erikseen Rosennaaselle). Neiti, piru on irti!

_Rosennase._ Herran nimessä, mitä majuri puhuu?

_Kummellund._ Minun lankoni --

_Rosennase._ Majurin lanko -- --

_Rummellund._ Hän ei ole se kuin hän on!

_Rosennase._ Mikä hän sitte on?

_Kummellund._ Hän on jotain aivan toista -- hän ei ole kerjäläinen, vaan hän kuuluu olevan mahdottoman rikas.

_Rosennase._ Ah, Jumalani, enkö juuri aavistanut sitä. Olisin voinut sen jo edeltäkäsin sanoa.

_Kummellund_ (lyöden käsiään yhteen). Luuleeko neitikin niin? Jumala minua auttakoon! -- Minä voin menettää järkeni. Miksikä sitä ei ole kukaan sanonut? (Kulkee pitkin askelin edestakaisin). On hirveää näin pimittää silmäni. Mitä pitää tehdä? Olen olevinani aivan kuin en tietäisi, että hän on rikas (menee Job'in luo, joka vielä seisoo oven luona, kättelee häntä hyvin kohteliaasti ja taluttaa hänet esille). Tervetuloa, rakas lanko, asiani ja tuhannet huolet ovat estäneet minut kanssasi haastelemasta.

_Job_ (koko kohtauksen ajan nöyränä). Minä pyydän tuhannesti --

_Rosennase_ (itsekseen). Mikä vaatimaton ja yksinkertainen ihminen!

_Kummellund._ Sinä kyllä tunnet meidät kauppiaat, me olemme aina hiukan hajamielisiä. -- Ole nyt täällä kuin kotonasi. Missä asut? Minun kotini on sinulle avoinna -- -- Häijyt ihmiset ovat levittäneet huhuja, että sinä olet kovin viinaan menevä -- -- kas siinä syy, minkätähden niin kylmästi otin sinut vastaan. -- Mutta eihän ole niin? Ethän sinä pidä väkevistä juomista, ethän sinä suinkaan juo viinaa?

_Job._ Kyllä minä välistä otan napin takkiini, mutta se on enimmäkseen rommia ja arrakkia kuin minä --

_Kummellund._ Se on toista kun juo rommia ja arrakkia, paras ystävä, mutta viina -- se kirottu viina, katsos lanko, minä olen raittiusseuran esimies.

_Vesterkvist_ (erikseen). Ja myy tuhansia kannuja viinaa vuodessa.

_Kummellund._ Ja sentähden minä hiukan ensin kartoin sinua. (erikseen). Se joka juo rommia ja arrakkia, ei ole mikään jätkä.

_Vesterkvist_ (ottaa tuolin ja asettaa sen Jobin eteen). Unohdammehan kokonaan käskeä herra Kurk'ia istumaan.

_Kummellund_ (ottaa myöskin kiinni tuolista ja tarjoo sitä Job'ille). Suo anteeksi, paras lanko, ole hyvä ja levähdä hiukkasen.

_Job_ (istuutuu pitkän kursailemisen jälestä). Minä kiitän tuhannesti. (Erikseen). En voi käsittää mikä heille nyt on tullut -- minulla mahtaa olla erittäin hyviä sukulaisia.

KYMMENES KOHTAUS.

EDELLISET. TUOMAS (pitäen nenänsä edessä liinaa).

_Tuomas._ Katsokaa nyt, herra majuri, miten ne ovat minua taasen pidelleet. Eikö tämä ole hirveätä aivan?

_Kummellund._ Mitä sinulla on sanottavaa?

_Tuomas._ Ensin tulee tuo (osoittaa Vesterkvistiä) ja tahtoi väkisin sisään. Niinkuin majuri käski, tahdoin minä ensin ajaa hänet ulos ovesta, mutta silloin lykkäsi hän minut alas portaista, ja minä löin nenäni puulaatikkoon, niin että luultavasti joku valtasuoni katkesi.

_Kummellund._ Hyvä, hyvä!

_Tuomas._ Hyväkö -- no saakelia -- vai hyvä?

_Kummellund._ Ei liiaksi sinulle, kuka käskee olla epäkohtelias ihmisiä kohtaan?

_Tuomas._ Olenko ollut epäkohtelias? Tahdoin vaan heittää ulos heidät, majurihan itse käski -- --

_Kummellund._ Suokaa anteeksi, herrat; näin kun rupeaa mätäkuu tulemaan, niin tämä mies kääntyy hiukan hassunpuolelle.

_Tuomas._ Mi -- mitä? -- Minä sekä käännyn että väännyn, niin että voin menettää elämäni ja jäseneni tässä talossa; minä en kärsi tätä kauvempaa!

_Kummellund_ (tarttuu Tuomaan käsivarteen ja taluttaa hänet ulos). Ulos riivattu! Huomenna saat marssia matkaasi, siitä saat olla varma.

_Tuomas_ (ulos talutettaessa). Toivoisin, että majuri tuntisi samaa kuin minä nyt, niin kyllä tietäisi -- -- (Kummellund ja Vesterkvist ajavat ulos Tuomaan).

YHDESTOISTA KOHTAUS.

EDELLISET (paitsi Tuomasta). TILDA ja VIERAITA (tulevat sivuovesta.)

_Kummellund_ (esittää Job'in seuralle. Job käyttäytyy tavallisella merimiehen tavalla tervehtiessään).

_Rosennase_ (itsekseen). Mahtaneeko hän olla nuorimies? Voi, jos hän olisi naimaton! Kuinka hän on romantillisen näköinen tuossa yksinkertaisessa merimiespuvussaan. Ja kuinka hän käyttäytyy vapaasti ja miellyttävästi! Ah, jos hän olisi naimaton. (Menee Job'in luokse ja puhelee vilkkaasti hänen kanssaan).

_Vesterkvist_ (kumartaa Kummellundille). Niinkuin näen, ovat majurin vieraat saapuneet, siis saan luvan poistua.

_Kummellund._ Ei millään tavalla! Jääkää tänne ja sitte syömme vähän voileipää teen kanssa.

_Vesterkvist._ Minulle ei millään lailla ole mahdollinen se kunnia, sillä olemme päättäneet herra Kurk'in kanssa viettää iltamme yhdessä.

_Kummellund._ Unohtakaamme äskeinen riitamme! Ainoan lapseni onni on tärkeä sydämelleni -- -- kun vaan voisin saavuttaa lankoni ystävyyden, niin (jatkaa puhettaan Vesterkvistin kanssa).

_Rosennase_ (itseks.) Hän on naimaton! -- -- Se oli siis länsimeren aalloista, kun minun ihanteeni löytyi! Minä tahdon mielistellä tuota rauhatonta lintua, ei muun tähden, kuin näyttääkseni majurille, että elämäni onni voi kukoistaa ilman häntäkin.

_Kummellund_ (Job'ille) No, mitä pitää lankoni olostaan täällä? Saako luvan olla? (tarjoo hänelle nuuskaa kultasesta rasiasta).

_Job_ (ottaen nuuskaa) Kiitän nöyrimmästi! Tuo on mahdottoman kaunis ja kallisarvoinen nuuskarasia.

_Kummellund._ Niinkö lanko pitää? Jos lanko suvaitsee, niin on hyvä ja pitää sen todisteena siitä ilosta, joka valtasi mieleni, nähdessäni sinut jälleen. (Ojentaa Job'ille rasian).

_Job_ (ottaa rasian). Kiitän tuhannesti -- (erikseen) Mikä on mennyt tuohon ihmiseen? (katsoo kummastellen rasiaa) Tämäpä onnenpotkaus! (pistää nuuskaa suuhunsa).

_Kummellund_ (eriks.) Se oli onnellinen ajatus -- se tulee tuottamaan minulle rasian oikeista helmistä ja jalokivistä tämän sijaan.

Eräs herra (Job'ille). Herra tukkukauppiaalla kuuluu olevan viisitoista laivaa merellä?

_Job._ Onko minulla viisitoista laivaa? Sepä kummallista! (Erikseen). Kyllä minulla nyt on tuuli purjeissa, sen kyllä huomaan, mutta laivoja, niitä en ole koskaan vielä huomannut.

_Herra._ Onko herralla tukkukauppiaalla tapana vakuuttaa laivansa?

_Job._ Vakuuttava? Minä en ole koskaan vakuuttanut mitään, minä!

_Herra._ Mutta voisihan tapahtua, että kadottaisitte jonkun joskus, kun ovat vakuuttamattomia.

_Job._ Kuinka se voisi tapahtua, kun ei minulla koskaan ole ollut mitään kadotettavaakaan?

_Herra_ (nauraen). No, länsi-intialaiselle istutusmaiden omistajalle ei tunnu, vaikka joku laiva silloin tällöin hukkuisikin. Toista se on meillä.

_Job_ (eriks.) Tämä on jotain käsittämätöntä, tämä! Kaikki ovat niin erinomaisen kohteliaita minua kohtaan. Olen hiukan tottumaton siihen.

_Vesterkvist_ (Kummellundille). Hän esittää osansa hyvin. Uskoisiko kukaan, että tuon takin alla piilee miljoonien omistaja?

_Kummellund._ Hm, hm! Setää, jolla on hiukankin terävä näky, ei petetä niin helposti.

_Rosennase_ (Job'ille). Onko herra Kurkilla paljon tupakkaa?

_Job._ Jos minulla on tupakkaa? Sitä ei minulta puutu koskaan (ottaa esiin tupakkakäärön ja näyttää sitä Rosenn:lle). Jos haluttaa, niin elkää vastustelko.

_Rosennase_ (ottaa käärön). Kuinka suloista on edes nähdäkin Amerikan, tuon vapaan ja onnellisen maan tuotteita.

_Job_ (eriks.) Jota ostin Strömbergin puodista tuosta vastapäätä.

_Rosennase._ Tahdon kätkeä sen kukkaini ja muistoesineitteni joukkoon. (Kätkee käärön poveensa). Amerikassa löytyy varmaan paljon papukaijoja -- ne puhuvat varmaankin sangen kielevästi ja elävät luultavasti hyvin vanhoiksi?

_Job._ Niin, jos ne saavat elää kauan!

_Rosennase._ Oi, miten aina olen toivonut itselleni papukaijaa!

_Job_ (Kummellundille). Herra majuri on kovin hyvä minua kohtaan -- olen saanut paljon kovaa kokea elämässäni -- olen saanut kalliisti maksaa nuoruuden syntini -- -- köyhyys ja kurjuus ovat tulleet rangaistuksekseni.

_Kummellund._ Ah, paras lankoni, köyhyys ei ole mikään häpeä.

_Vesterkvist_ (laskee kätensä Job'in olkapäälle). Mies parka, kun on niin köyhä (nousee korolleen, kiertäen itsensä ympäri).

_Kummellund._ Kaikki ihmiset eivät voi olla rikkaita (nauraa).

_Job_ (itseks). Minä luulen, että he nauravat minulle. Jopa rupean tuntemaan sukulaiseni.

_Tilda_ (Job'ille). Kuinka meistä on hauskaa että eno on tullut tänne taas. Minä olin aivan pieni tyttö, kun eno matkusti täältä.

_Job._ Niin oli, pieni sisareni tytär oli silloin vasta kolmen korttelin korkuinen, ja nyt hän on jo koko pitkä neitsyt.

_Westerkvist._ Niin, Tilda, meidän on kiittäminen enoasi paljosta. Tietäisitkö, miten hyvä hän on meitä kohtaan ja miten hyvin hän meille kaikille soisi.

_Job._ Minä kiitän nöyrimmästi -- jos niin on, niin sitä parempi. Kyllä tahto on hyvä, mutta --

_Westerkvist._ Eläkäämme yhdessä onnellista elämää, emmekä koskaan erotko toisistamme.

_Job._ Siihen olen minä hyvinkin tyytyväinen! (eriks.) Sillä hitto vie, en tiedä minne oikeastaan nyt menisin ja mitä toimittaisin.

_Westerkvist._ Kunnioitettu eno -- sallikaa että minäkin käytän sitä nimeä -- tämä päivä on onnellisin elämässäni, sillä olen juuri Tildan arvoisalta isältä saanut Tildan omakseni.

_Tilda_ (isälleen). Ah, isä! Eikö tämä liene vain unta?

_Kummellund_ (hämillään). Niin, minä lupasin ajatella asiaa, mutta -- mutta --

_Vesterkvist._ Meiltä puuttuu vain enon siunaus enää.

_Job._ Jos voin niin vähällä palvella, niin hyvinkin mielelläni, mutta --

_Vesterkvist._ Se on vaan pieni lisä siihen kaikkeen, mitä jo olette meidän edestämme tehnyt.

_Job._ Mitä minä olen tehnyt?

_Vesterkvist._ Te koetatte maailmalta pitää salassa hyvät työnne, jalomielinen mies, mutta meidän kiitollisuutemme saattaa toiveenne tyhjäksi. Ne viisikymmentä tuhatta, jotka olette määrännyt Tildan hääpäivänä hänelle maksettavaksi, ei liene mielestänne suuriarvoista!

_Kummellund, Rosennase_ ja _Tilda_ (yht'aikaa) Viisikymmentä tuhatta!

_Job_ (hämillään). Viisikymmentä tuhatta! Olenko minä määrännyt viisikymmentä tuhatta? (Eriks.) No, onko sitte ihme, jos itse olenkin aivan ilman varoja! Siinä palkka hyvästä sydämestäni. (Kovaa) Mutta oletteko Te kaikki hulluja? Tahdotteko tehdä pilaa köyhästä sukulaisestanne?

_Vesterkvist._ Tule tänne Tilda, syleilkäämme yhdessä rakasta enoa ja pakoittakaamme hänet ottamaan vastaan se kiitollisuuden tunne jonka olemme hänelle velkaa. (syleilee Jobia.)

_Tilda._ Soisin, että aina olisimme enon rakkauden ansainneet! (syleilee Job'ia).

_Job_ (tukehtumaisillaan syleilystä). Tämäpä nyt tuhat tulim -- --

_Vesterkvist_ (pitäen kättään Job'in suun edessä). Ei, viisikymmentä tuhatta se oli, mutta siunauksenne on meille kalliimpi kuin kultanne.

_Kummellund._ Viisikymmentä tuhatta -- minä siunaan teidät, lapseni (yhdistää nuorten kädet).

_Job_ (irtautuen heistä). No, ottakaa ne sitte ja minun viisitoista laivaani myöskin kaupanpäälle!

_Kummellund._ Minua ilahuttaa kuulla, että olet rikas ja hyvinvoipa, mutta olisin kuitenkin suonut olevan toisin, niin että jollakin tavalla olisin voinut osoittaa, miten rakas vaimovainajani ainoa veli minulle on.

_Job._ Hä!

_Kummellund._ Voi, minun autuas vaimoni, miten minä kaipaan häntä! (itkee).

_Job_ (syleilee häntä). Voi minun lankoni!

_Rosennase_ (Job'ille). Onnittelen teitä kaikesta sydämestäni -- ja kuitenkin, sitä en voi kieltää, pidin teistä enemmän, kun vielä olitte silmissäni köyhä, yksinäinen ja hyljätty!

_Job._ Hä?

_Rosennase._ Minä olen valvonut Tildaa koko hänen lapsuutensa ajan -- olen johtanut hänen ensimäisiä askeleitaan tässä elämässä, ja hän on aina ollut kiltti ja hyvin oppivainen lapsi. (Itkee ja pyyhkii silmiään).

_Job_ (syleilee häntä). Ah, neitiseni! (itkee).

_Rosennase._ Ah, herrani, tämä päivä on onnellisin elämässäni.

_Job_ (liikutettuna). Niin myös minun! Tulkaa syliini! (syleilee Kummellundia ja Rosennasea samalla kertaa). Ah, lankoni; neiti kulta!

_Kummellund._ Kerro nyt omaisuuksistasi ja tiloistasi Rio Janeirossa.

_Job._ Minun tiluksistani? Pitääkö minun kertoa omaisuuksistani? Kaikista omaisuuksistani? -- -- No, samapas tuo! Kuulkaa sitte!

Laulu n: o 3

(Sävel: Fredman'in epist.)

Merestä minulle aartehia pyörii, Tuhannet orjat mun pelloillani hyörii, Kas siellä, miss' on Rio, Rio, Rio Janeiro!

Mulla on neekerejä, väkeä se mustaa, Tuhannet määrät -- ja vanhin niist' on Kustaa, Kas siellä, j. n. e.

Kameelia sata mulla, niissäkös on rasvaa, Kaneelia runsahasti pelloillani kasvaa, Kas siellä, j. n. e.

Rusinoilla siellä vainen eletähän aina, Aatamin ja Eevan puku se ei paljon paina, Kas siellä, j. n. e.

Vuorista suoraan saapi hopioita, Kultaa kasvaa kaikkialla niinkuin perunoita. Kas siellä, j. n. e.

Jokainen mökki on niinkuin linna suuri, Härkienkin ruokana on paras punajuuri, Kas siellä, j. n. e.

Rio Janeiro on maailman paras paikka, Valhetta jos lasken, niin piru vieköön vaikka! Hei Rio, Rio, Rio, Rio, Rio Janeiro!

Väliverho.

TOINEN NÄYTÖS.

Avonainen paikka ravintolan edustalla. Näköala kaupunkiin päin. Pöytiä ja tuolia näyttämön sivuilla; pöydillä pulloja ja lasia.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

MERIMIEHET (lasit kädessä ja piiput suussa).

Laulu n:o 4.

(Sävel: Vikingabalken "Frithiofin sadusta".)

Vapaa on merimies, sekä voittamaton, Kun se kuohuja viillättää, Kuningasta palvella kunnia on, Ja on siksi sen pystyssä pää! Meri raivota, vaahdota, telmiä saa, Meillä vainen on naurussa suu, Ja jos kuunari karille kalskahtaa, Väkivoimin se irtautuu!

Vähät siitä, jos kaappari päälle käy, Ylös miehet, ei armoo se saa! Pian meidän se on, ei pelkoa näy; Pojat potrat, jo hurratkaa!

Liput maston huipussa leikkiä lyö, Sataman kun me saavutamme, Ilo yllä on nyt, levon suopi jo työ, Merimiehelle juhla on se!

_Ens. merim._ Eläköön kauppalaivasto, mutta höyryalukset hiiteen.

_Toinen merim._ Seis masiina! Minä puolustan höyrylaivoja; olen palvellut parissakin sellaisessa!

_Kolmas merim._ Joonaksella on oikein! Purjelaivoilla ei päästä mihinkään matalilla vesillä.

_Toinen_ (juoksee kolmatta vastaan). Pidätkös suusi taikka -- --

_Kolmas merim._ (uhaten). Tahdotko tapella?

_Ensim. merim._ (menee väliin), Seis, meripojat! Onko kukaan teistä purjehtinut Kiinassa? Vuonna 39 olin minä siellä kapteeni Ris'in kanssa, hän johti silloin nimittäin Augusta-laivaa. Keisari tuli laivaamme ja osti suolalastimme. Hän kestitsi kapteenin ja koko väestön teellä suurista kiinalaisista astioista. Kun hän näki minut, sanoi hän: Mikä on nimesi, poikaseni? Nimeni on Klaus, sahalta, sanoin minä. -- Minä pidän sinusta, sanoi hän, jos tahdot jäädä tänne niin teen sinut laivastoni amiraaliksi, sanoi hän; -- kiitos vain, tuumasin minä, mutta teidän, majesteettinne kuuluu sahaavan kenraaliaan ja amiraaliaan aivan niinkuin meillä sahataan tammilautoja, silloinkun teidän majesteetillenne päähän niin pälkähtää, sanoin minä. -- Mitä se tekee, sanoi hän, kun vaan siihen tottuu niin se menee kun itsestään, sanoi hän; -- Ei kyllä minä sentään pysyn poissa, sanoin minä; -- se on oikein, arveli hän, antoi minulle neljä taalaria ja viinaa koko väestölle.

_Kolmas merim._ Mutta missä on Job?

_Toinen merim._ Niin todellakin minne hittoon Job on joutunut?

_Neljäs merim._ Hän lupasi meitä kestitä tänään. Kovin runsaskätinen on siitä pojasta tullut, siitä asti kun hän alkoi käydä niin komeasti puettuna.

_Ensim. merim._ Vaikka onkin rikas lanko, niin saa sitä sentään ottaa lusikan kauniiseen, käteensä. Narratkaamme häntä hiukkasen -- hän ei voi olla kaukana täältä.

(Menevät laulaen: Vapaa on merimies j. n. e.)

TOINEN KOHTAUS.

JOB (tullen vastaiselta puolelta, hullunkurisen koreasti puettuna).

Jos joku olisi kaksi kuukautta sitte sanonut minulle, että olen rikas, niin olisin antanut hänelle aika korvapuustin, sillä en tahdo olla kenenkään pilkan alaisena, mutta nyt tulee eräs ja sanoo, että olen istutusmaiden omistaja Rio Janeirossa, toinen, että minulla on viisitoista laivaa ja kolmas, että olen antanut viisikymmentätuhatta riksiä siskoni tyttärelle -- -- kaiken tuon täytyy olla totta, koska jokainen, ken minut näkee, niin minulle vakuuttaa. Minne menenkin, niin aina sanovat: tuossa kulkee se rikas eno, se kunnian mies, joka on niin hyvä omaisiansa kohtaan. Minulle annetaan lahjoja joka taholta; -- olisin hupsu, jos en ottaisi niitä vastaan. Täällä mäessä käy hyvin helposti rikkaaksi tuleminen, sen kyllä huomaan! Mutta minne minä sijoittaisin paljot rahani? Muutamat esittävät minulle kaivoksia -- se olisi hyvin varma paikka, sillä sanovat, että kun panee sinne rahansa, niin ei niitä onkimallakaan saa ylös enää. Toiset taas tahtovat, että lainaisin ulos ja auttaisin köyhiä viidenkymmenen prosentin korkoa vastaan, sillä nyt ei tähän aikaan tarvitse peljätä rahojensa menettämistä. Minä hyväksyn nykyisen lainkohdan, mikä koskee velkavankeutta. Minkätähden on valtio rakennuttanut sen suuren talon tuonne, ellei sinne ketään pantaisi -- Neiti Rosennase -- hihi -- hän on rakastunut minuun kuin takkiainen. Ottaisinko tuon vanhan akan? Olin tässä pari päivää sitte sen vanhan överstin luona ja hänen kaksitoista tytärtään hyppelivät kuin oravat ympärilläni -- hihi -- hihi (ulkona huudetaan Job'ia). Jaha, tuollahan ovat vanhat toverini, jotka olen käskenyt tänne tänään (kuuluu; "Job! Job!") En tiedä, voinko enää kauvemmin seurustella tuonlaisen kansan kanssa -- kun näyttää liiaksi paljon ystävällisyyttä tuonlaisia kohtaan, niin käyvät ne viimein aivan hävyttömiksi.

KOLMAS KOHTAUS.

JOB. MERIMIEHET (syöksyvät esiin).

_Ensim. merimies._ Tässäpä hän on! Eläköön Job, hän ja ei kukaan muu!

_Job_ (ylhäisesti.) Kiitos, kiitos, ystäväni! kiitos, kiitos!

_Toinen merimies._ Eläköön Job! Eläköön!

_Job_ (niinkuin ennen). Ei tarvitse! kiitos, kiitos!

_Kolmas merimies._ Nostakaamme hänet!

_Job._ Kiitos, kiitos, ystäväni! Kiitos, kiitos!

(Merimiehet kantavat Job'in ulos eläköötä huutaen).

NELJÄS KOHTAUS.

BRITA (ravintolatyttönä kantaen tarjotinta).

Tämäpä on hirveää elämää! Mitä oikeastaan ajattelinkaan, kun tulin tänne mokomaankin ravintolaan. Täällä käy vaan huonompaa väkeä, eikä saa ensinkään juomarahoja. Ravintolatyttö ei koskaan voi saada korkeampaa sivistystä tällaisessa paikassa. Mutta siellä Sinisellä portilla, siellä sitä tulee täydelliseksi kaikessa! Siniselle portille tahdon minäkin, vaikka pääni menköön.

VIIDES KOHTAUS.

BRITA. TUOMAS (kaartilaisena, vähän juovuksissa).

_Tuomas._ Näenkö minä pikku äijiä, vai onko se todellakin Brita?

_Brita._ Tuomas, ja entäs niin korea sitte! Mitäs minun nyt pitää sanoman!

_Tuomas._ Olenko minä korea? Se on loistavaa viheliäisyyttä. Minä olen kaartilainen, Brita. Kaartilainen ruumiineni ja sieluineni, Brita.

_Brita._ Nimeni ei ole Brita, kuuletko, vaan Josefina! Oletko koskaan kuullut Brita nimisestä ravintolaneidistä?

_Tuomas._ Kummastelen, ken on hänet uudestaan kastanut? Mutta miksi muutit pois majurilta?

_Brita._ En tahtonut elää piian unhotettua elämää, sillä minulla on toiveita paljon. Miksi sinä sitte olet mennyt kaartiin?

_Tuomas._ En voinut kauemmin kärsiä elämää majurilla! Siellä ei saanut muuta kuin selkäänsä aamusta iltaan asti, senvuoksi otin eron ja rupesin kaartilaiseksi.

_Brita._ No, onko nyt parempi sitte?

_Tuomas._ Parempiko, sanoit, vieläkö mitä? Onnettomuuteni on, että minua koko elinaikani kohdellaan kuin vanhaa haulipyssyä, joka jokapäivä tarvitsee rasvaa, kelvatakseen johonkin. Varhain aamusta myöhään iltaan saakka en saa muutakuin korvilleni, niin että tulen vielä hulluksi, vaikka sanovat tahtovansa tehdä minusta viisaan.

_Brita._ Mutta ajatteleppas, Tuomas, että sotilaat voivat niittää kunniaa ja laakereita!

_Tuomas._ Laakereitako? Minusta se on hiukan pampun näköistä ja maistuukin aivan samanlaiselle. Jos minulla sentään olisi vaimo, joka kanssani kohtaloni jakaisi! Kuuleppas, Britaseni, meillä on aina ollut pientä lukkarin rakkautta toisiamme kohtaan ja minä pidänkin, että -- --

_Brita._ Minä sanon, että: minä en pidä.

_Tuomas._ Ei sinun kannata siinä noin seistä ja kiemailla, sotilailla on aina onni naisten luona.

_Brita._ Sotilailla! Niin, mutta niiden pitää olla toista maata!

_Tuomas._ Sinä voisit kyllä hyvin elättää itsesi vaatteiden pesulla, kuten kunnialliset sotilaitten vaimot tekevät. Naineilla sotamiehillä on aina hyvät päivät, sillä vaimot käyvät apuna taloissa. Sinusta tulisi oiva kaartilaisen rouva -- sillä sanoppa, että sinulla on aina ollut niinkuin tuota vähäsen älyä. Muistatko vielä, kun olimme majurilla, silloin menin aina ruokahuoneeseen herrasväen mentyä levolle, ja söin marjahilloa yöt läpeensä.

_Brita._ Ei, rakas Tuomas, minulla on ihan toisenlaisia tuumia.

Laulu n:o 5.

(Sävel: Lemmenjuomasta).

Sini porttiin, sinne mielin, Siell' on lysti, luulemma, Riemu kai se suuri liekin, Kun on seurass' herroja! Juomarahoja, kas, vainen Saapi summat yhdess' yöss'! -- Hieno oon ma neitokainen, Hatun ostan, muhvin myös!

Tyttö soma kapakasta Miesten ihaeltu on, Hän kun mukana on, vasta Riemu ompi verraton. Kun ei vanhuus vainen kaada, -- Siinä pulma suruinen! Puolisoks' voin sentään saada Vaikka kammarneuvoksen!

KUUDES KOHTAUS.

TUOMAS (yksin).

Siinäpä ylpeä elävä! Se vain suuri vahinko, ettei hän lentänyt ilmaan linnan kanssa tuossa! Minä en voi kärsiä tämänlaisia lippulakkeja! -- Ovat kuin mitkäkin limsilukot -- kelpaavat ainoastaan silloin kun ei sada. Minä voin tulla hulluksi ajatellessani että vielä kestää kuusi vuotta ennenkun pääsen tästä kiusauksesta. Enhän minä muuten tyytymätön olisi, ellei ne pitäisi niitä perhanan harjoituksia. Talvetkin menisivät mukiin, kun vain pääsisi vahtivuoroista kaupungilla. Mutta kesät! En käsitä mitä teemme kesällä. Navetta-aita voi kyllä olla hyvä olemassa, mutta ne muut kesähuvit eivät oikein soinnu. Sitte vielä pakoitetaan meitä laulamaan -- kuinka hitossa sitä voi oppia laulamaan, kun saa vaan suolasta ruokaa aamusta iltaan! -- Nyt sanovat vielä, että ensi vuonna meidän on opittava soittamaan forte-piaanoakin. Kyllä on hirveätä tämä kaartilaisen elämä!

Laulu n:o 6.

(Sävel: Valkeasta rouvasta).

Voi kovin kurja, onneton, Sotilaan elämä aina on, Hän pyssyä näppiä, nyppiä saapi. Lopuks' itse nypätään! Ja herrat, jesta kun komentaapi, Ihan humuu ympäri pään! Välisti miestä ne rumpuna kaapii, Ah, silloin tuntevi sään! Se kaartinpojan elämää!

Voi, kovin kurja, onneton, Sotilaan elämä aina on! Kun leikkitaistossa variksia jahtaa Ihan nilkat ne nyrjähtää. Sata reklementtiä löytyä mahtaa, Pidä siksi pystyssä pää! Saat lihaa, herneitä suuhusi ahtaa, Mut kalaa et ensinkään. Se kaartinpojan elämää!

SEITSEMÄS KOHTAUS.

KUMMELLUND (syösten esiin hikisenä ja läähättäen avonainen kirje kädessään).

Mikä hirveä onnettomuus! Minun uusi kaljaasini ja kaikki viisikymmentä tuhatta viinakannuani ovat uponneet Villingenin myllyjen edustalla. Minä olen onneton, olen kadotettu! Minun ihana, rakas viinani! Kaikki kadotettu! Mitä pahaa olen minä tehnyt, kun minua näin rangaistaan? Olin laskenut jo puhtaan voittoni joka kannulta, eikä se ollut suuri -- olihan viina niin halpaa, niin viatonta, ja sentään -- -- sentään -- ei, ei löydy minkäälaista onnea maan päällä! Ja minun uusi kaljaasini sitte! Nyt vielä päällepäätteeksi tulen varmaankin häviämään rukiistani myöskin. Näytti alussa niin hyvältä, joka paikasta saapui tietoja katovuodesta -- silloin yks' kaks' tulee sanoma, että runsas sade on virkistänyt koko elon. Ei toivoa enää mitään ole minulla tässä matoisessa maailmassa! En voi elää näiden kompastuksien jälkeen. Ja minun uusi kaljaasini! Sehän oli aijottu tyttärelleni, joka on morsian, myötäjäiseksi. Sitte hänen sulhasensa velat, mitkä maksoin tässä tuonaan, ovat tehneet minut ihan tyhjäksi. Ja nyt tämä vielä! (Itkee). Onneksi on minulla sentään hyvä lankoni -- minua kummastuttaa ett'ei hän vielä ole mitään tehnyt edestämme ja minä olen ollut liian hienotunteinen viittailemaan hänelle. Hän odottaa joka päivä purjelaivoja ja vekseleitä. Minun viinani ja uusi kaljaasiani! -- -- Kuulin hänen lähteneen tänne iltapäivällä -- -- Se oli hirveä onnettomuus!