Part 5

_Anna Andrejevna_. Tulepas Mariseni! Minun on sinulle jotakin sanottavaa, minkä olen vieraassamme huomannut ja josta vaan meidän kesken voipi puhella.

_Päällikkö_. Kyllä siellä nyt puhutaan; jospa menisi ja kuulisi, niin kyllä korvat kipenisi. (Ossipille). Noh, ystäväiseni, sanopas...

Yhdestoista kohtaus.

Edelliset. Derschimorda. Svistunov.

_Päällikkö_. Tsch! Lempo periköön nuo vääräsääriset kontiot saappaineen! Pauhaatte, ikäänkuin heittelisitte kärryiltä neljänkymmenen puudan painoja! Missä saakelissa te kuhnailette?

_Derschimorda_. Toimitimme, mitä käskettiin...

_Päällikkö_. Hsch!... (Panee kätensä hänen suunsa eteen). Mikä riivattu rääkkyminen tuo on! (Matkii häntä). "Toimitimme, mitä käskettiin"...! Mölisee kuin härkä! (Ossipille). Mene, ystäväni, ja valmista, mitä tarvitset, ja käytä hyväksesi, mitä talossa vaan on! (Ossip menee). Ja te käykää vahtiin tuonne portin edustalle! -- Älkääkä tuumaakaan paikaltanne siirtykö... Älkää ketään kynnyksen ylitse päästäkö -- varsinkaan ei kauppiaita! Jos yksikään kauppias vaan pääsee, niin...! Katsokaa tarkkaan, ett'ei kukaan kannekirjaa muassaan tuo -- niin, vaikkapa ei olisikaan kannekirjaa -- ei ketään, ymmärrättekö, ei saa päästää sisään ketään, jonka voisi luulla tahtovan valittaa! Pankaa suoraan niskaan ja tällä lailla potkua! (Potkaisee jalallaan). Joko ymmärsitte? Tsch! Tsch!

(Menee ulos varpaillaan työntäen poliisipalvelijoita edellänsä).

(Esirippu laskee).

ELJAS NÄYTÖS.

(Sama huone kaupungin päällikön kodissa.)

Ensimmäinen kohtaus.

Piirituomari. Sairashuoneen talousmies. Postimestari. Koulujen tarkastaja. Dobtschinski. Bobtschinski.

(Kaikki täydessä univormussa astuvat varpaillaan sisään. Kaikki puhuvat kuiskutellen).

_Piirituomari_ (Asettaa kaikki puoliympyrään). Jumalan tähden, hyvät herrat, asettukaa joutuin puoliympyrään! Järjestys ennen kaikkea! Kunhan vaan menisi täältä Herran haltuun; hän käypi hovissa ja antaa itse valtioneuvostollekin välistä kyydin! Astukaa asentoon, niin asentoon! Te Bobtschinski, asetutte tänne sivulle ja te Dobtschinski, seisokaa tässä näin.

(Bobtschinski ja Dobtschinski kiiruhtavat kumpikin paikallensa varpaillaan).

_Sairashuoneen talousmies_. Eikö teidän mielestänne, herra piirituomari, meidän pitäisi vähäisen koetella?

_Piirituomari_. Mitä koetella?

_Sairashuoneen talousmies_. No, kyllähän ymmärrätte.

_Piirituomari_. Pistääkö käteen?

_Sairashuoneen talousmies_. No, vaikkapa niinkin.

_Piirituomari_. Mutta sehän on vaarallinen asia... Jos hän siitä nostaisi melua -- hän on hallituksen asiamies! Mutta jos hänelle tarjoisimme jotakin kaupungin ja seudun aateliston antamana kiitos- ja muistolahjana?

_Postimestari_. Taikka, eikö sopisi sanoa, että on postissa tullut rahoja -- eikä tiedetä kenelle ne kuuluvat?

_Sairashuoneen talousmies_. Olkaa varoillanne vaan, ett'ei hän teitä itseänne postissa lähetä sinne, missä ei kuu kumota, eikä päivä paista! Tietäkää siis, että hyvin järjestetyssä valtiossa menetellään aivan toisin! Mutta miksi on meitä tänne koko komppania kokoontunut? Olisi pitänyt esitellä itseämme yksitellen ja sitten kahden kesken noin, niinkuin... on tavallista, niin ettei korvakaan kuulisi! Sillä tavoin sivistyneessä yhteiskunnassa menetellään. Te, herra piirituomari, saatte alkaa.

_Piirituomari_. En, se tulee teidän itsenne tehdä -- teillähän korkea reviisori söi aamiaisensakin.

_Sairashuoneen talousmies_. Ei, ei, ei! Silloin saa herra koulujen tarkastaja, nuorison kasvattaja, alkaa.

_Koulujen tarkastaja_. En, en voi, hyvät herrat, sitä on minun tuiki mahdoton tehdä! Minun täytyy tunnustaa, että olen niin kasvatettu, että aivoni menevät aivan sekaisin niin pian, kun minun pitää puhutella vähänkin itseäni ylhäisempää virkamiestä, suuni on ihan tukossa, kieleni lyijyä raskaampi. Ei, hyvät herrat, päästäkää minut, päästäkää minut!

_Sairashuoneen talousmies_. Toden totta, Ammos Fedorovitsch, ell'ette te aloita, kuka sitten! Teillä on suu kuin Cicerolla!

_Piirituomari_. Kaikkia vielä! Cicero! Kylläpä osasitte! Mitäs siitä, jos joskus innostuukin ja puhuu jahti- ja hurttakoirista.

_Kaikki_ (hänen ympärilleen tunkeillen). Ei ensinkään; ei vaan jahtikoirista; kyllä te olette puhuneet Baabelin tornistakin. Ei, Ammos Fedorovitsch, te ette saa meitä pulaan jättää! Olkaa meille isänä! Ei, ei, Ammos Fedorovitsch!

_Piirituomari_. Antakaa minun olla, hyvät herrat...

(Samassa Hlestakov kuuluu sivuhuoneessa kävelevän, yskivän ja syljeskelevän. Kaikki syöksähtävät ovelle, vaan ahdingossa ovat toinen toisellensa esteeksi, tuuppaavat ja loukkaavat toisiansa. Hillittyjä huutoja kuuluu).

_Bobtschinskin ääni_. Ai, Peter Ivanovitsch, ai, ai, voi, voi! Te tallaatte minua varpaille!

_Sairashuoneen talousmies_. Mutta, hyvät herrat, hyvät herrat, älkää minua peräti kuoliaaksi likistäkö! Te minut aivan tukehdutatte! En jaksa tätä kauemmin kärsiä. Olen jo perin hukassa!

(Ai ja voi huutoja kuuluu. Vihdoinkin ovat kaikki päässeet ulos ja huone on tyhjä).

Toinen kohtaus.

Hlestakov (yksinänsä).

_Hlestakov_. (Näyttää uniselta). Olen tainnut nukahtaa aika lailla! Olikin hirveitä matrasseja ja untuva-patjoja! Olen varsin hiessä!... Varon saaneeni vähän hattuuni eilispäivän suuruspöydässä; pääni on vieläkin pökkelönä. -- Muuten täällä, saakeli soikoon, kuluu aika hyvin hupaisesti. Tämmöiset kunnon ihmiset ovat aivan mieleeni. Paljoa parempi toki on tulla kestityksi näin puhtaasta hyväntahtoisuudesta, kuin itsekkäästä voitonhimosta... Ja tuo tytär ei ole sitä hullumpi... ja äitikin vielä semmoinen, että... Mutta kaikessa tapauksessa tämä tämmöinen elämä minua miellyttää.

Kolmas kohtaus.

Hlestakov. Piirituomari.

_Piirituomari_ (Astuu epäillen sisään; syrjään). Herra Jumala auta minua pulasta! Oikein polveni vapisevat! (Ääneen, hattu kädessä ja suorana kuin kyynäräkeppi). Saan kunnian esitellä itseäni, Liapkin Tiapkin, piirituomari ja kollegiasessori...

_Hlestakov_. Olkaa hyvä, istukaa!... Te olette siis tämän paikkakunnan piirituomari?

_Piirituomari_. Viisitoista vuotta sitten valitsi minut aatelisto tähän virkaan kolmeksi vuodeksi ja siitä saakka olen virkaani hoitanut.

_Hlestakov_. Teidän virkanne lienee joksikin edullinen?

_Piirituomari_. Yhdeksän vuotta palveltuani olen saanut kunnian vastaanottaa Vladimirin neljännen luokan, esimiesteni tyytyväisyyden osoitteeksi. (Syrjään) Rahat ovat kourassani ja kourani on kuin tulessa.

_Hlestakov_. Minä pidän Vladimirin tähdestä; se on Annan tähden kolmatta luokkaa korkeampi.

_Piirituomari_ (Ojentaa vähäisen suljettua kouraansa eteenpäin ja lausuu itsekseen). Voi, Herrani, en yhtään ymmärrä, miten minun pitää tehdä. Tuntuu siltä, kuin neuloilla istuisin.

_Hlestakov_. Mitä teillä on kourassa?

_Piirituomari_ (Hämillään, pudottaa setelit). Ei mitään...

_Hlestakov_. Kuinka, eikö mitään. Rahojahan pudotitte!

_Piirituomari_ (Kovasti vavisten). En suinkaan! (syrjään). Voi Luojani, nyt olen hukassa! Nyt jo on kahleet kaulassa!

_Hlestakov_ (Kokoo rahat). Niin, kyllähän nämä ovat rahaa!

_Piirituomari_ (Syrjään). Nyt olen auttamattomasti lutkassa!

_Hlestakov_. Kuulkaapas, lainatkaa nämä rahat minulle!

_Piirituomari_ (Kiireesti). Kyllä... kyllä... mitä suurimmalla mielihyvällä! (syrjään). Rohkeutta, rohkeutta vaan! Oi Pyhä Maria auta minut tästä pulasta!

_Hlestakov_. Minulla on nimittäin matkalla Matti massissa, sillä on ollut hirveä joukko menoja, jos jonkinlaisia. Muuten saatte heti rahanne takaisin, jahka vaan tulen kotia.

_Piirituomari_. Oh, ei millään muotoa, miksi niin? Älkää itseänne sillä rasittako? Sehän jo on minulle suuri kunnia... Heikot voimani, uutteruuteni, alhaisin alttiuteni hallituksen palveluksessa... Tahdon aina vast'edeskin tehdä parastani... ansaitakseni suosotanne... (Nousee tuolilta, aivan suorana, kädet pitkin housujen saumaa). En tohdi kauemmin kallista aikaanne kuluttaa. Onko teillä muuten mitään käskettävää.

_Hlestakov_. Mitä minulla olisi käskettävää?

_Piirituomari_. Jotakin. Minä tarkoitan, eikö teillä ole mitään käskettävää täkäläiselle tuomiokunnalle.

_Hlestakov_. Mitä varten? En minä pidä sitä ollenkaan tarpeellisena! Kiitän nöyrimmästi.

_Piirituomari_ (Kumartaa ja astun ulos; syrjään). Nyt on kaupunki meidän.

_Hlestakov_ (Yksinään). Oikea kunnon mies tuo piirituomari.

Neljäs kohtaus.

Hlestakov. Postimestari (univormussa).

_Postimestari_ (Astuu suorana, täysissä tamineissa, käsi miekan tupella). Saan kunnian esittää itseni: Schpekin, postimestari ja hovineuvos.

_Hlestakov_. Vai niin; terve tultuanne! Minä pidän paljon hupaisesta seurasta. Käykää istumaan. Kaupungissako aina asutte?

_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte.

_Hlestakov_. Tämä pikku kaupunki minua miellyttää. Väkiluku tosin ei ole ylen suuri -- vaan mitäpä siitä, eihän tämä ole mikään pääkaupunki. Enkö ole oikeassa; mikään pääkaupunki tämä ei ole?

_Postimestari_. Aivan oikeen.

_Hlestakov_. Ainoastaan pääkaupungissa on bon ton ja siellä vaan ei ole maalaisia töllöjä. Vai mitä te arvelette?

_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte (syrjään). Ylpeä hän ei kumminkaan ole: hän kyselee kaikkia.

_Hlestakov_. Mutta saattaahan pikkukaupungissakin elää onnellisena -- eikö niin?

_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte.

_Hlestakov_. Sillä mitähän hyvin viihtyäksemme tarvitsemme? Ainoastaan kunnioitusta ja vilpitöntä rakkautta. -- Enkö ole oikeassa.

_Postimestari_. Aivan oikeassa.

_Hlestakov_. Hauskaa toki on, että siitä olemme samaa mieltä. Minua pidetään tosin kummallisena miehenä, mutta luonteeni on sellainen... (katsoo postimestaria silmiin; syrjään). Entäs jos tältäkin vähän lainaisin? (Ääneen.) Matkalla tapahtui minulle kummallinen seikka: matkarahani kokonaan loppuivat; saattaisitteko ehkä lainata minulle kolme sataa ruplaa?

_Postimestari_. Vallan hyvin... vallan hyvin...! Pidän sen erinomaisena onnena! Olkaa hyvä, tässä ne ovat. Olen aina altis teitä auttamaan kaikin voimin.

_Hlestakov_. Paljon kiitoksia! Tahdon teille ilmoittaa, ett'en matkaillessani mielelläni puutetta kärsi -- ja miksi niin tekisinkään? Eikö niin?

_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte! (Nousee ja käypi asentoon, vasen käsi miekan kahvassa.) En rohkene kauemmin kallista aikaanne kuluttaa... Onko teillä kenties mitään muistuttamista täkäläistä postilaitosta vastaan?

_Hlestakov_. Ei, ei vähintäkään. (Postimestari kumartaa ja astuu ulos. Hlestakov sytyttää sikarin.) Tuo postimestarikin näyttää olevan kunnon ukko. Hän on ainakin auttelias -- semmoisista ihmisistä minä pidän.

Viides kohtaus.

Hlestakov. Koulujen tarkastaja, (joka tuuppaamalla sysätään sisään; hänen takanansa huutaa joku puoleksi ääneen: mitä sinä pelkäät?)

_Koulujen tarkastaja_ (vavisten, selkä suorana). Pyydän saada kunnian esittää itseni, Hlopov, koulujen tarkastaja ja nimineuvos.

_Hlestakov_. Oh, terve tultuanne! Istukaa, istukaa! Suvaitsetteko sikarin?

(Tarjoo hänelle sikarin.)

_Koulujen tarkastaja_ (arvellen: syrjään). Voi, Jumalani, tätä en tiennyt ennalta aavistaakaan! Otanko vai en?

_Hlestakov_. Ottakaa, ottakaa. Sikarini ovat tavallista lajia, jos kohta eivät vedä pietarilaisille vertoja! Kas sielläpä, herraseni, siellä poltan sikareja, jotka maksavat noin viisikolmatta ruplaa sata -- aivan nuolaisee sormiansa, kun saa polttaneeksi! (Ojentaa hänelle kynttilää.) Tässä on tulta! No polttakaa vaan!

_Koulujen tarkastaja_ (koettaa sytyttää, mutta vapisee ankarasti).

_Hlestakov_. Toinen pää, toinen pää!

_Koulujen tarkastaja_ (pelästyksestä pudottaa sikarin, sylkäisee, viittaa kädellään; itsekseen, syrjään). Lempo vie; tämä pelkurimaisuus pilaa kaikki.

_Hlestakov_. Näen, ett'ette juuri ole polttomiehiä. Vaan minä sanon suoraan, että olen aivan tupakan orja. Samaten en voi olla väliäpitämätön naisille. Miten on teidän siinä suhteessa? Musta- vai valko-veriset naiset teitä enemmän miellyttävät?

_Koulujen tarkastaja_ (ihan ällistynyt, eikä saa sanaakaan suustansa.)

_Hlestakov_. Tunnustakaa vaan suoraan: mitkä parempina pidätte, musta- vai valko-veriset?

_Koulujen tarkastaja_. En rohkene tietää...

_Hlestakov_. No, kas nytpä kursaillaan, puhukaa suunne puhtaaksi! Tahdon ehdottomasti tietää mielipiteenne...

_Koulujen tarkastaja_. Siinä tapauksessa uskallan ilmoittaa, että... (syrjään). Tosiaankaan en ensinkään tiedä, mitä sanon. Kaikki on päässäni mullin mallin.

_Hlestakov_. Vai niin! Ette tahdo siis sanoa. Varmaankin joku pikkuinen mustaverinen veitikka on tehnyt teille tepposet. Sanokaa suoraan vaan...

_Koulujen tarkastaja_ (on vaiti.)

_Hlestakov_. Vai niin, te punastutte! Kas, kas vaan! Miksi ette puhu?

_Koulujen tarkastaja_. Minä olen niin hämilläni. Teidän... jalo... Teidän kor... Teidän yl... (syrjään.) Kirottu kieli petti taas!

_Hlestakov_. Vai hämillännekö? Minun silmissäni on siis jotakin, joka saattaa ihmisiä hämille. Tiedän ainakin, ett'ei mikään nainen voi vastustaa minun silmiäni -- vai mitä luulette?

_Koulujen tarkastaja_. Aivan oikein lausuitte.

_Hlestakov_. Olen vastikään joutunut eriskummalliseen asemaan. Matkallani kulutin kaikki rahani. Voisitteko kenties lainata minulle kolme sataa ruplaa?

_Koulujen tarkastaja_ (hakee taskustaan; syrjään.) Kuinka!... Mitä!... Sepä olisi kaunista, jollei minulla olisikaan! (saa viimein rahansa esiin ja ojentaa ne vavisten Hlestakoville).

_Hlestakov_. Suuri kiitos!

_Koulujen tarkastaja_. En tohdi kauemmin teitä läsnäolollani viivyttää...

_Hlestakov_. Vai niin, no jääkää hyvästi!

_Koulujen tarkastaja_ (meikein juosten; syrjään.) Jumalan kiitos ja ylistys! Ehk'ei hän tulekaan kouluun!

Kuudes kohtaus.

Hlestakov. Sairashuoneen talousmies (univormussa, käsi miekalla.)

_Sairash. talousmies_. Pyydän saada teille esittää itseni: Semljanika, sairashuoneen talousmies ja nimineuvos.

_Hlestakov_. Hyvää päivää! Tehkää hyvin ja istukaa!

_Sairash. talousmies_. Sain eilen kunnian olla teidän seurassanne ja vastaanottaa teidät siinä laitoksessa, joka on minun hoitooni uskottu.

_Hlestakov_. Aivan oikein, nyt jo muistan. Te tarjositte oivallista aamiaista.

_Sairash. talousmies_. Suurin onneni on pyhittää heikot voimani isänmaalleni...

_Hlestakov_. En tahdo teiltä salata, että suuresti pidän hyvästä ruoasta. Mutta kuulkaa -- minusta näyttää aivan siltä, kuin olisitte entistänne pitempi -- ettekö ole eilispäivästä venyneet?

_Sairash. talousmies_. Se on kyllä mahdollista! (vaikenee hetkeksi.) Tohdin, Teidän ylhäisyytenne, väittää, ett'en mitään itselleni vaadi ja että tarkkuudella ja uutteruudella virkaani hoidan yhteiskunnan hyväksi. (Vetää tuolinsa likemmäksi ja puhuu matalalla äänellä.) Mutta täkäläinen postimestari esimerkiksi ei tee mitään; hän ei yhtään välitä virkavelvollisuuksistaan, lähetykset loikoilevat konttorissa... tahdotte kenties tehdä hyvin ja ottaa asiasta selkoa. Ja sitten meillä on piirituomari, joka äsken oli puheillanne; -- se mies ei muuta tee, kuin vaan juoksee jäneksien jälessä. Koiransa hän on tuomiosaliin majoittanut ja hänen käytöksensä -- niin en voi olla sitä teille ilmi antamatta, vaikka hän onkin sukulaiseni ja ystäväni; se on velvollisuuteni, koska se isänmaatamme koskee, -- hänen käytöksensä on ylen moitittava. Täällä asuu eräs tilanhaltija Dobtschinski, jolla myöskin on ollut kunnia päästä eteenne. -- Niin pian kun tämä Dobtschinski kotinsa kynnyksen yli astuu, piirituomari heti seurustelemaan hänen vaimonsa kanssa; olen valmis vaikka valallakin asiata todistamaan... Ja katselkaa vaan Dobtschinskin lapsia: niistä ei yksikään vivahda Dobtschinskiin, mutta kaikki nuorempaan tyttäreen saakaa ovat niin kuin tuomarin kuvia.

_Hlestakov_. Mitä sanotte! Sitä en voinut aavistaakaan.

_Sairash. talousmies_. Ja entäs koulujen tarkastaja sitten. Minun on vaikea käsittää, kuinka hallitus on hänelle semmoista virkaa uskonut. Hän on jakobiinia kauheampi... hän istuttaa nuorisoon vaarallisia mielipiteitä, joita on vaikea kertoakin... Jos suvaitsette, niin esitän kaikki kirjallisesti.

_Hlestakov_. Niin, tehkää niin, tehkää se. Se olisi vallan mieleeni. Minä nimittäin, kun minun on ikävä... luen halulla jotakin hupaista... Mikä nimenne oli? Minä aina unhotan.

_Sairash. talousmies_. Semljanika.

_Hlestakov_. Oikein, oikein, Semljanika. No, sanokaa, onko teillä lapsia?

_Sairash. talousmies_. Viisi on minulla niitä, kaksi jo täysikasvuista!

_Hlestakov_. Ja kuinka he ovat noin... niinkuin?...

_Sairash. talousmies_. Tahtonette kai tietää, mitkä heidän nimensä ovat?

_Hlestakov_. Niin, mitkä ovat heidän nimensä?

_Sairash. talousmies_. Nikolaus, Ivan, Elisabet, Maria ja Perpetua.

_Hlestakov_. Hyvä!

_Sairash. talousmies_. Mutta en tohdi kauemmin teitä rasittaa ja kuluttaa teiltä niitä kalliita hetkiä, jotka aiotte käyttää pyhien velvollisuuksien täyttämiseen...

(Kumartaa ja aikoo lähteä.)

_Hlestakov_. Ette minua millään muotoa rasita. Olipa toki lystillistä, mitä kerroitte... Ettekö vieläkin jonkun kerran, kun sopii... Sanalla sanoen: tuontapaiset jutut huvittavat minua. (Kutsuu hänet takaisin.) Kuulkaapas! Sanokaa, mikä... olen taas tykkönään nimenne unhoittanut.

_Sairash. talousmies_. Artemy Filippovitsch Semljanika.

_Hlestakov_. Odottakaa, Artemy Filippovitsch, tehkää minulle pieni palvelus! Matkallani kulutin kaikki rahat. -- Oletteko tilaisuudessa lainata minulle noin neljä sataa ruplaa!

_Sairash. talousmies_. Olen kyllä.

_Hlestakov_. No, sehän oli oivallista! Sulimmat kiitokseni.

Seitsemäs kohtaus.

Hlestakov. Dobtschinski. Bobtschinski.

_Bobtschinski_. Minulla on kunnia esitellä itseäni! Olen täällä kaupungissa asuva ja nimeni on Peter Ivanovitsch Bobtschinski.

_Dobtschinski_. Tilanhaltija Peter Ivanovitsch Dobtschinski!

_Hlestakov_. Oh, teidät olen muistaakseni jo ennenkin nähnyt! Tehän se olitte, joka ravintolassa suinpäin romahditte huoneeseni! Miten on nenänne laita?

_Bobtschinski_. Jumalan kiitos, saatte olla aivan huoletonna: nyt se jo kuivi, aivan kuivi!

_Hlestakov_. Vai niin, hyvä että kuivi! No sepä hauskaa kuulla...(Äkisti ja jyrkästi.) Onko teillä rahoja muassanne?

_Dobtschinski_. Rahoja? Kuinka, rahoja?

_Hlestakov_. Lainatkaa minulle tuhat ruplaa?

_Bobtschinski_. Voi, semmoista summaa ei jumaliste minulla ole! Onko teillä, Peter Ivanovitsch?

_Dobtschinski_. Ei, minulla ei semmoista summaa ole. Niinkuin luultavasti tiedätte, olen rahani sairashuoneen rahastoon tallettanut.

_Hlestakov_. Noh, ell'ei tuhatta ruplaa, niin ainakin sata?

_Bobtschinski_ (Kaivellen taskujaan.) Peter Ivanovitsch, eikö teillä ole sataa ruplaa muassanne? Minulla on kaikkiaan neljäkymmentä...

_Dobtschinski_ (Niinikään taskuistaan etsiskellen.) Minulla on yhteensä vaan viisikolmatta.

_Bobtschinski_. Katsokaa tarkoin, Peter Ivanovitsch! Tiedänpä teillä olevan oikeassa taskussanne läven, -- varmaankin ne ovat lävestä luiskahtaneet.

_Dobtschinski_. Ei, ei ole lävessäkään!

_Hlestakov_. No, olkoon menneeksi! Jos kohta ei enempää, kuin viisiseitsemättä ruplaa... sama se! (ottaa rahat.)

_Dobtschinski_. Saanko luvan puhutella teitä eräästä arasta asiasta?

_Hlestakov_. Mikä se olisi?

_Dobtschinski_. Niin asia on todellakin tukalaa laatua. Asia on näetten niin, että vanhin poikani ilmestyi maailmaan vähää ennen häitä...

_Hlestakov_. Oh, todellako?

_Dobtschinski_. Se on: poika on minun oma poikani, aivan kuin jälkeenkin häitten syntynyt, ja asia onkin lainmukaisella avioliitolla korjattu. Tahtoni on, että hän pidettäisiin laillisena poikanani, ja että häntä, niinkuin minuakin, nimitettäisiin Dobtschinskiksi.

_Hlestakov_. Hyvä, nimitettäköön vaan, miks'ei?

_Dobtschinski_. En mielelläni olisi teitä vaivannut; mutta pojan luonnon lahjoihin katsoen... hän on todellakin tavattoman toivehikas:... hän osaa ulkomuistilta lausua pitkät runot ja, kun hän saa käsiinsä veitsen, veistelee hän heti pieniä vaunuja niin taitavasti kuin täysi mestari! Sen voi Peter Ivanovitschkin todistaa.

_Bobtschinski_. Niin, kyllä hänellä on hyvät lahjat!

_Hlestakov_. Hyvä, hyvä! Kyllä koetan, kyllä koetan... Toivon sen mieliksenne päättyvän... Noh, niin! (Kääntyy Bobtschinskin puoleen.) Entäs te, eikö teillä ole mitään sanottavaa?

_Bobtschinski_. Kyllä kaiketi, minullakin olisi nöyrä pyyntö...

_Hlestakov_. Noh?

_Bobtschinski_. Niin, tahtoisin suurimmassa alamaisuudessa teiltä, jalosukuinen herra, anoa, että, Pietariin palattuanne, suosiollisesti kertoisitte kaikille mahtaville herroille, senaatoreille ja amiraaleille, että tässä kaupungissa asuu Peter Ivanovitsch Bobtschinski. Ei muuta kuin tämä: sanokaa vaan, että Peter Ivanovitsch Bobtschinski asuu täällä.

_Hlestakov_. Hyvä, kyllä sanon!

_Bobtschinski_. Ja jos joutuisi keisarinkin kuuluviin, niin sanokaa hänellekin: "Teidän Keisarillinen Majesteettinne, siinä kaupungissa asuu Peter Ivanovitsch Bobtschinski."

_Hlestakov_. Kyllä minä sen teen.

_Dobtschinski_. Suokaa anteeksi, että olemme teitä läsnäolollamme vaivanneet!

_Bobtschinski_. Niin, suokaa anteeksi, että olemme teitä läsnäolollamme vaivanneet!

_Hlestakov_. Se ei mitään tee, ei mitään. Olihan minun päinvastoin hyvin hupaista.

(Saattaa heidät ulos.)

Kahdeksas kohtaus.

Hlestakov. (Yksinänsä).

_Hlestakov_. Täällä on paljo virkamiehiä. Näyttää siltä, kuin luulisivat minua joksikuksi ylhäiseksi hallitusmieheksi. Varmaankin tein eilen heihin mahtavan vaikutuksen. Kylläpä ovat aika pässejä! Tästä minun täytyy Trapitschkinille kirjoittaa, -- siinä hänelle on aihetta kyllin oivalliseen sanomalehden kertomukseen. Kuinka hän heidät kylvettää! (Huutaa). Hoi Ossip! Tuo minulle kynä, läkkiä ja paperia! (Ossip kurkistaa ovesta sisään ja vastaa: "kohta"). Mutta tuo Trapitschkin... jos hän saa käsiinsä jonkun hupaisen aineen... kyllä silloin lähimmäinen saa kyytinsä! Saadaksensa kertoa lystillistä juttua tahi laskeaksensa kokkapuheita ei hän säästä omaa isäänsäkään... Ja kyllä hän rahaakin rakastaa! Mutta muuten nämä virkamiehet ovat oikein hyväntahtoisia! Se osoittaa heidän hyvää sydäntänsä, että lainasivat minulle rahaa... Paljonko jo olen keräillyt: kolme sataa piirituomarilta, samoin postimestarilta; se tekee yhteensä kuusi sataa. Kuusisataa, seitsemänsataa, kahdeksan... -- nämäpä, lempo vie, ovat rasvaisia setelilappuja! -- Kahdeksan sataa, yhdeksän sataa. No, jopa nyt jotakin! On jo toista tuhatta! Nyt, hyvä herra kapteeni, jos nyt kynsiini joutuisit... niin nähtäisiin, kuka ketä...

Yhdeksäs kohtaus.

Hlestakov. Ossip (tuopi läkkiä, paperia ja kynän.)

_Hlestakov_. No, pöllö, näetkö, kuinka minua kestitään?

(Alkaa kirjoittaa).

_Ossip_. Jumalan kiitos! Tiedättekö mitä, Ivan Aleksandrovitsch?

_Hlestakov_ (kirjoittaen). No mitä nyt?

_Ossip_. Parasta jo lienee pötkiä tiehensä. Kyllä minusta jo on aika.

_Hlestakov_ (Kirjoittaen). Mitä loruja? Miksi niin?

_Ossip_. Niin vaan! Jääkööt Herran haltuun! Hummasimme jo kaksi päivää, -- eiköhän se jo riitä? Miksikä täällä enään virumme? Sylkekää kaikelle! Aika ei ole aina sama. Saattaa joku toinenkin tulla ja silloin, Jumala meitä varjelkoon! Täällä on kelpo hevosia -- lähdetään täältä pois!

_Hlestakov_ (Kirjoittaen), Ei, ei, tahdon täällä vielä vähäsen elamoida. Huomenna lähden!

_Ossip_. Huomenna! Herran tähden lähtekäämme, Ivan Aleksandrovitsch! Vaikka teitä pidetäänkin suuressa kunniassa, olisi kuitenkin parasta lähteä. Huomaattehan itsekin, että teitä luullaan aivan toiseksi, kuin olette -- ja isä-ukkonne närkästyy teihin, jos suotta kauaa viivytte... Ja niin mainion hyvin, kuin nyt päästäisiin, ja niin mainiot kyytihevoset, kuin nyt saisimme.

_Hlestakov_ (kirjoittaen). No, niin! mutta ensiksikin vie tämä kirje postiin -- sitten saat mielesi mukaan heti hankkia hevoset ja vaunut. Mutta pidä silmällä, että saamme oikein hyvät hevoset. Sano ajureille, että juomarahoja annetaan ruplittain ja että ajaisivat, kuin lennossa, ja laulaisivat lauluja! (Kirjoittaa kirjoittamistaan). Trapitschkin kuolee varmaan naurusta.

_Ossip_. Minä, herra, lähetän jonkun tämän talon väestä toimittamaan tämän asian ja itse panen kapineemme kokoon, ett'ei aikaa meiltä menisi hukkaan.

_Hlestakov_. Noh, tee vaan niin: mutta toimita minulle ensin kynttilä!