Part 2

_Päällikkö_. Kaksi viikkoa! (syrjään). Oh Luoja, hyvä Jumala ja kaikki pyhät! Ja sillä aikaa on alaupseerin vaimoa piiskattu! Vangeille ei ole ruokaa annettu. Eikä katuja ole edes kertaakaan la'aistu! Laupias Jumala, nyt hukka mun perii!

(Tarttuu molemmin käsin päähänsä.)

_Sairashuoneen talousmies_. Noh, Anton Antonovitsch, täytyykö meidän pukeutua univormuun ja lähteä ravintolaan?

_Piirituomari_. Ei, ei! Ensin meidän täytyy lähettää hänen luoksensa papisto ja kauppamiehet; käsketäänpä kirjassakin, jonka nimi on Ivan Masonin teot.

_Päällikkö_. Ei, ei! Jättäkää kaikki minun toimitettavakseni. Olenpa elämässäni näin vaikeita kohtia kokenut... mutta Jumalan avulla olen niistä päässyt, vieläpä kiitoksiakin saanut, .. toivon, ett'ei hän nytkään meitä pulaan jätä! (Bobtschinskille). Hän on siis nuori mies, vai kuinka?

_Bobtschinski_. Kahdenkymmenenkolmen tahi neljän vuotinen -- ei sitä vanhempi.

_Päällikkö_. Noh, mitä nuorempi, sitä parempi! Nuoren perille pikemmin pääsee. Pahempi, jos olisi joku vanha saakeli. Nuori enemmin pintapuolelle katsoo... Olkaa nyt, hyvät herrat, kukin kohdastanne valmiina. Minä lähden sinne yksinäni tahi Peter Ivanovitschin seurassa. En ole mitään tietävinäni... olen ikäänkuin huvikseni kävelemässä ja katsomassa, kohdellaanko vieraita hyvin. Kuule Svistunov!

_Svistunov_. Mitä suvaitsette?

_Päällikkö_. Juokse heti hakemaan ala-poliisimestaria! Mutta älä, maltas! Minä tarvitsen sinua; käske joku toinen hakemaan hänet puheilleni.

(Poliisipalvelija juoksee suinpäin ulos).

_Sairashuoneen talousmies_. Menkäämme täältä pois, Ammos Fedorovitsch! Jotakin onnetonta voisi todellakin tapahtua.

_Piirituomari_. Mitähän teillä olisi pelkäämistä? Te annatte sairaille puhtaita yömyssyjä ja siinä kaikki.

_Sairashuoneen talousmies_. Puhtaita yömyssyjä, noh, se on tietty! Mutta ohjesäännön mukaan pitää sairaitten saada kauralientä, -- ja käytävissä on niin tavattoman ankara kaalin-haju, että nokka on vaarassa.

_Piirituomari_. Siinä suhteessa minä olen aivan huoletta, sillä kenen mieleen voisi johtua pistää nenänsä minun virkahuoneeseni? Ja jos joku saisikin päähänsä katsahtaa asiakirjoihini -- niin pian hän siitä koko elämäksensä kyllänsä saisi. Jo kuusitoista vuotta olen tuomarina ollut ja kun vaan katsahdan asiapapereihin, viittaan kädelläni, sillä ei itse Salomo kaikessa viisaudessaan voisi saada selville, mikä niissä on oikeaa ja mikä väärää.

(Piirituomari, sairashuoneen talousmies, koulujen tarkastaja ja postimestari tapaavat, pois mennessänsä, ovessa palaavan poliisipalvelijan).

Neljäs kohtaus.

Kaupungin päällikkö. Bobtschinski. Dobtschinski. Svistunov.

_Päällikkö_. Noh, ovatko ajopelit valmiina?

_Svistunov_. Käskynne mukaan, herra päällikkö!

_Päällikkö_. Mene kadulle, vaan... älä, malta! Missähän kaikki muut ovat? Oletko aivan yksin? Käskinhän Prohorovia olemaan saapuvilla. Missä hän on?

_Svistunov_. Hän on vahtikonttorissa... mutta hänestä ei ole mihinkään?

_Päällikkö_. Kuinka niin?

_Svistunov_. Hän kannettiin sinne aamulla eikä tietänyt tästä maailmasta mitään. Olemme jo kaataneet pari saavia vettä hänen niskaansa, mutta hän on vieläkin yhtä tunnoton.

_Päällikkö_. Voi Jumalani! (Tarttuen päähänsä). Riennä heti kadulle... tahi seis, malta, kuule! Juokse ensin huoneeseni -- kuule! -- ja tuo tänne miekkani ja uusi hattuni! (Dobtschinskille). Ja nyt Peter Ivanovitsch, eteenpäin Jumalan nimeen!

_Bobtschinski_. Noh, entäs minä sitten... minä... ettekö salli minunkin seurata?

_Päällikkö_ En, en, Peter Ivanovitsch, se ei käy laatuun. Kolme miestä -- ei sovi, eikä sitä paitse ole vaunuissa tilaa kolmelle hengelle.

_Bobtschinski_. Ei mitään, ei mitään! Minä juoksen jälessä, jälessä... kunhan vaan pääsen oven raosta noin hieman näkemään, miltä hän noin niinkuin näyttää.

_Päällikkö_ (poliisipalvelijalle, joka tuo miekan). Mene, juokse, minkä käpälästä lähtee, ja kutsu kokoon kaikki kaupungin palvelijat, jotka tapaat, ja ota... Mutta voi kuinka miekkani on käynyt naarmuihin. Tuo häijy kauppias Abdulin! Näkee kaupunkinsa päälliköllä olevan vanhan miekan eikä lähetä hänelle uutta! Voi noita konnia! Mutta anomuskirjat riivatuilla ovat kyllä aina takkinsa alla... Jokaisen pitää ottaman katu, ei... mitä puhun, pitää ottaman luuta ja lakaiseman se katu päästä päähän, jonka varrella ravintola on, mutta siistiksi, puhtaaksi -- kuuletko -- oikein puhtaaksi! Ja paina se mieleesi! Minä tunnen sinut, niinpä niin, minä sinut varsin hyvin tunnen. Sinä olet hurskas ja typerä olevinasi, sinä pöllö, mutta varastat ja kätket saappaan varsiisi hopeisia teelusikoita. -- Ole varoillasi vaan, sen minä sanon. Mitä koirankuria kauppias Tshernajevin luona teit? Hä? Hän antoi sinulle neljä kyynärää verkaa univormuksi, ja sinä kaappasitkin koko pakan. Ole varoillasi mies! Sinä jo varastelet liiaksi asemassasi. Marss!

Viides kohtaus.

Päällikkö. Bobtschinski. Dobtschinski. Ala-Poliisimestari.

_Päällikkö_. Mutta missä maailman ääressä te piileilette, Stepan Iljitsch? Mikä häijy tapa se on?

_Ala-Poliisimestari_. Olinhan tässä portin takana!

_Päällikkö_. Kuulkaa, Stepan Iljitsch! Tuo virkamies Pietarista on saapunut. Mihin toimiin olette ryhtyneet?

_Ala-Poliisimestari_. Olen tehnyt aivan käskynne mukaan. Olen lähettänyt poliisipalvelija Pugovitsin ja kaikki muut poliisipalvelijat katuja lakaisemaan.

_Päällikkö_, Missä Derschimorda on?

_Ala-Poliisimestari_. Hän lähti tuonne, jossa oli syttynyt nokivalkea.

_Päällikkö_. Ja Prohorov on tietysti humalassa?

_Ala-Poliisimestari_. Aivan niin, hän on humalassa.

_Päällikkö_. Kuinka te sen sallitte?

_Ala-Poliisimestari_. Mitäs sille voi. Eilen oli esikaupungissa tappelu -- hän meni sinne järjestystä toimittamaan ja palasi sieltä itse peukalot keppinä.

_Päällikkö_. Kuulkaa, mitä teidän en tehtävä! Tuon pitkän kaupungin-vahtimestarin pitää seisoman sillan päässä järjestystä voimassa pitämässä. Ja suutarin talon viereinen aita on purettava ja paalutettava, että näyttäisi siltä, kuin olisi aikomus ryhtyä sen korjaamiseen. Sillä mitä enemmän on revitty, sitä toimeliaammilta näyttävät kaupungin hallitusmiehet... Ah, olin unhoittaa, että tuon aidan viereen on kaadettu neljäkymmentä kuormaa kaikenlaista soraa! Mikä ilkeä kaupunki; jos vaan asettaa johonkin paikkaan muistopatsaan, taikkapa vaan aidankin... niin heti kaatavat sinne kaikenlaista roskaa viereen! Ja jos tuo virkamies tulisi teiltä kysyneeksi, ollaanko täällä tyytyväisiä -- niin vastatkaa heti paikalla, "täällä kaikki on hyvin, ylhäinen herra!" Jos kuka rohkenisi mutista, niin minä sitten hänen tyytymättömyytensä perästäpäin tyydytän ja kyyditän. (Syvällä huokauksella,) Oh -- ho -- ho -- hoo! Voi minua syntis-parkaa! (ottaa hatun asemesta hattukotelon.) Voi Luojani, ole minulle armollinen, niin että eheänä hänen kynsistänsä pääsen; ja minä pyhitän sinulle isoimman vahakynttilän, mitä kukaan ihminen tähän saakka on sinulle asettanut. Kukin näistä koiramaisista kauppamiehistä on velvollinen siihen antamaan sata naulaa vahaa! Voi Jumalani, Jumalani, lähtekäämme Peter Ivanovitsch!

(Hajamielisyydessään panee hattukotelon päähänsä.)

_Ala-Poliisimestari_. Te olette panneet pahvikotelon päähänne Anton Antonovitsch. Tässä on hattunne.

_Päällikkö_ (heittää pahvikotelon pois). Kotelo, niin onkin; kotelo onkin. Hiiteen kaikki hattukotelot!... Ja jos hän kysyy, minkätähden sairashuoneen kirkkoa ei ole rakennettu, vaikka jo viisi vuotta sitten rahat on siihen määrätty, -- niin muistakaa vaan vastata, että kyllä jo oli alettu, mutta että se paloi. Olen siitä asiasta jo lähettänyt virallisen ilmoituksen... Älköön suinkaan kukaan tyhmyydessään tokaisko, ett'emme ole työhön ruvenneet! Ja sanokaa Derschimordalle, ett'ei hän saa liiaksi käyttää nyrkkiänsä... sillä hän järjestyksen vuoksi on aina valmis hosumaan sekä oikealle että vasemmalle ja lyö sekä syyllisiä että syyttömiä. Mutta lähtekäämme vihdoin, Peter Ivanovitsch! (Menee ja tulee takaisin.) Ja sitten ei saa laskea ketään näistä renttuisista sotamiehistä kadulle. Nuo ryysyrehjat eivät ota muuta kuin sotatakin päällensä, kun lähtevät ulos. Housuista ei puhettakaan.

(Kaikki menevät).

Kuudes kohtaus.

Anna Andrejevna ja Maria Antonovna (tulevat juosten sisään.)

_Anna_. Missä he ovat? Missä he ovat? Voi hyvä Jumala! (avaa oven) Anton, minun rakas pikku Anton!... (Tyttärelle) Taas on vika sinussa; kokonaan sinussa! Aina sitä viivytellään: milloin neula vaan, milloin taas huivi, milloin mitäkin puuttuu. (Juoksee ikkunalle ja huutaa) Anton, Anton, mihin sinä menet? Kuka on saapunut? Reviisoriko? Onko hänellä viikset -- isotkin viikset?

_Päällikön ääni_. Kohta, kohta, jahka joudun, sydänkäpyseni!

_Anna_. "Jahka joudun!" Mikä uusi tapa se on. Minä viisi siitä, milloin sinä joudut... Sano vaan, onko hän eversti? Mitä? (Närkästyneenä) Vai niin, hän menee tiehensä! Aivan oikein, hän todellakin menee tiehensä! Kyllä sen sulle kostan, ukkoseni! (Marialle) Mutta se on sinun vikasi. "Voi, odota silmänräpäys, äiti kulta. Olen heti valmis: jahka ehdin panna huivin päälle!"... "Heti!" Kas niin vaan! -- Mutta sinä, Maria, olet aina sen syynä, ett'emme mitään tiedä! Kaiken tämän syynä on tuo riivattu keikailemisesi! Kun neitonen kuuli postimestarin olevan täällä, niin heti neito peilin ääreen kurkistelemaan itseänsä joka taholta, oikealta ja vasemmalta, edestä ja takaa -- ja sillä aikaa menevät kaikki tiehensä!... Ehkäpä luulet, että hän sinusta huolii, mutta päin vastoin tekee hän sinusta pilkkaa, jahka vaan käännyt selin häneen.

_Maria_. Sitä minä en voi auttaa, äitiseni... Mutta eihän mitään hätää olekaan: saammehan parin tunnin perästä tietää kaikki.

_Anna_. Parin tunnin perästä! Paljon kiitoksia! Kas sepä vasta vastaus! Miksi et yhtä hyvin sano: parin kuukauden perästä? Silloin tiedämme kaikki paljoa paremmin! (Puoleksi ikkunan ulkopuolella) Kuulepas Avdotja! Oletko kuullut, onko ketään vierasta kaupunkiimme saapunut?... Et, et ole kuullut; mitä semmoinen hanhi kuulisi. Sinä olet parantumaton!... "Viittasi kädellänsä!" Viitatkoon vaan; sinun olisi pitänyt kuitenkin kysyä. Et voinut saada tietää... kun pääsi on kuin kaali, aina siinä hyörivät vaan sulhaset! Vai ajoivat liian kovasti? Olisithan voinut juosta vaunujen perässä! Juokse heti, minkä voit, ja kuulustele tarkkaan, mihin he menivät... mikä mies hän on ja minkä muotoinen, Kurkistele avaimen reiästä ja tule sitten takaisin kaikkia kertomaan. Katso, minkälaiset silmät hänellä ovat, mustat tahi muunlaiset! Mutta muista, että tulet heti takaisin. Joudu, joudu, joudu, joudu!!

(Hän huutaa sanaa: joudu, kunnes esirippu laskee.)

TOINEN NÄYTÖS.

Pieni huone ravintolassa. Sänky, pöytä, matkalaukku, tyhjä pullo, saappaat, vaateharja y.m.

Ensimmäinen kohtaus.

Ossip.

_Ossip_ (makaa herransa sängyssä.) Lempo tämmöistä kurjuutta kärsiköön! Pelkäänpä jo nääntyväni nälkään. Vatsani kurajaa, kuin olisi siellä puoli tusinaa rykmentinrumpaleja. Me emme näy enään mitenkään pääsevän kotia. Nythän on jo toinen kuukausi kulunut siitä, kun Pietarista läksimme! Rahat on tuo huimapää herrani humussaan ja tuhussaan tuhlannut! Nyt hän on allapäin, pahoilla mielin, eikä ollenkaan kiivastele. Rahoista ei tosin ollut puutetta, mutta kun tultiin kaupunkeihin, niin piti joka paikassa kopeiltaman ja pöyhisteltämän! (Matkii herraansa.) "Hei Ossip, mene ja valitse minulle huone ja komein, mitä löydät, ja toimita myös oivallisin päivällinen! En voi syödä tavallista päivällistä -- muhkeata pitää oleman!" -- Niinpä niin; jos hän edes olisi jotakin, vaan kun hän on vaan turhanpäiväinen tuhlaaja!... Ja sitten oli matkustavaisten kanssa tutustuminen.... korttia lyöminen... ja siinäkös mies nypittiin hyvänpäiväiseksi!... Hupaiseksihan tämä tämmöinen elämä ajan mittaan vetää!... Ei; toista oli kumminkin maalla olo! Siellä ei tosin eletä suuren kaupungin tavoin, mutta siellä saa kumminkin rauhassa ehdoltaan syödä. Siellä akkaseni on; siellä saa kaiken päivää peräpenkillä loikoilla ja pistää piirakoita poskeensa... Totta puhuakseni, tosin ei mikään vedä Pietarille vertoja... Kun vaan olisi taskut rahoja täynnä... Kas siellä vasta elämä, joka kelpaa; tivaatteria, koiratkin tanssaavat sinulle -- ja kaikkea, mitä vaan tahdot!... Ja miten hienon hienosti siellä puhutaan... ikäänkuin aatelisia oltaisiin!... Ja kun Tschukkin dvorissa [eräs kauppapaikka Pietarissa] käydään, niin kauppamiehet heti huutavat: "mitä tahdotte, armollinen herra!" -- Jos käyt veneesen istumaan ja lähdet virran poikki... niin kuka vieressäsi istuu? Korkea virkamies, näet!... Jos seuraa mielit, niin poikkee puotiin. Siellä herra rakuuna kertoo leiristä, selittelee, mitä jokainen taivaan tähti merkitsee, ihan niin selvään, kuin olisivat kaikki kämmenellä. Vanha upseerin rouva hulluttelee ja kaunis sisäneitsyt luo sinuun silmäyksen semmoisen, että...! Mutta hyi, hyi, Ossip! (Pudistaa naureskellen päätänsä.) Saakeli vieköön; kaikki käytös on niin galanttia, niin galanttia!... Epäkohteliasta sanaa et kuule, kaikki sanovat sinulle "Te." Jos kävelemiseen väsyt, niin otat ajurin ja ajelet kuin hyväkin herra; ja joll'et mieli maksaa, niin siitäkin helposti pääset. Joka kartanossa on takaportti, ja siitä puikahtaa tipo tiehensä, niin ett'ei lempokaan kiinni saa... Mutta asialla on toinenkin puolensa: tänään on rattoisa elämä, huomenna ollaan nälkään kuolemaisillaan -- niinkuin esimerkiksi on laitamme nyt. Mutta syy on tykkänään hänen. Vaan mitä tehdä? Isä kyllä meille rahoja lähettää, -- vaan sen sijaan, että niitä säästelisi, mitä vielä! Silloin ajellaan vaunuissa; joka päivä minua lähetetään pääsylippua tivaatterista noutamaan... Mutta kun viikon päivät ovat kuluneet, silloin on jo toinen ääni kellossa; silloin myydään uusi frakki juutalaisille! Ja välistä myydään kaikki tyyni, niin että jääpi vaan paita ja kulunut, kiiltävä takki!... Kas sepä oli hyötyisä kauppa... ja miten erinomaista englannin verkaa se oli! Frakki yksinään maksoi hänelle noin sata viisikymmentä ruplaa; kaksikymmentä ruplaa maksoivat juutalaiset; housuista en huoli edes puhuakaan, -- ne menivät polkuhintaan. Mutta miksi tämä kaikki, niin miksi? Sentähden, ett'ei hän viitsi virkahuoneessansa käydä, vaan mieluummin käydä pöyhkeilee perspektillä ja lyö korttia. Oi, jospa vanha herra sen tietäisi! Hän ei suinkaan välittäisi siitä, että hänen herra poikansa on hallituksen virkamies; -- hän luultavasti antaisi hänelle semmoisen selkäsaunan, että häntä neljä päivää syyhyttäisi... Kun on virka, niin pidä virastasi vaari! Ja tämäkin ravintolan isäntä ei sano antavansa ruokaa, ennenkun olemme kaikki vanhat velat maksaneet... Hm, ja ellemme maksa...? (Huokaa) Hyvä Jumala, jos nyt olisi edes jonkinlaista kaalia! Luulenpa, että söisin koko sangollisen... Joku kolkuttaa -- luultavasti on se hän.

(Hypähtää ylös sängystä.)

Toinen kohtaus.

Ossip. Hlestakov.

_Hlestakov_. Se, ota vastaan tämä...

(Ojentua hänelle hatun ja kepin.)

No, taasen olet sängyssäni maata lojottanut?

_Ossip_. Minäkö maannut? Ikäänkuin en muualla sijaani saisi.

_Hlestakov_. Nyt valehtelet. Sinä olet sängyssäni loikoillut. Näkeehän sen jo sängystäkin.

_Ossip_. Mitä minä sängystä? Tiedänhän minä, mitä sänky on. Onhan minulla jalat seisoa; mitä minun tulee teidän sänkyynne?

_Hlestakov_ (Astuu edes takaisin.) Katso, onko kartuusissa tupakkaa?

_Ossip_. Tupakkaa! -- Mistä sitä olisi tullut? Johan on neljä päivää siitä, kun viimeiset tähteet poltitte.

_Hlestakov_ (Yhä kävellen pureskelee huultansa; vakavalla ja uhkaavalla äänellä.) Kuuleppas vaan, Ossip!

_Ossip_. Mitä käskette?

_Hlestakov_ (jotensakin alakuloisella äänenä). Sinun pitää menemän tuonne alas.

_Ossip_. Mihin?

_Hlestakov_ (Melkein pyytäen). Alas ravintohuoneesen... Käske... lähettämään minulle vähä ruokaa.

_Ossip_. Sitä en tee. En tahdo.

_Hlestakov_. Kuinka sinä, pöllö, tohdit?

_Ossip_. En; sitä en ikinä tee; ja jos menisinkin, niin ei se mitään auttaisi; isäntä ei sano antavansa meille enää mitään ruokaa.

_Hlestakov_. Jospa hän vaan rohkenisi! Mitä joutavia.

_Ossip_. Niin; vieläpä hän päälliseksi uhkaa mennä kaupungin päällikön luo sentähden, että me täällä olemme olleet jo kolmatta viikkoa, emmekä ole ropoakaan maksaneet. "Sinä ja sinun herrasi", sanoo hän, "olette oikeita hirtehisiä ja herrasi on muuten täydellisin veijari. Moisia maankulkijoita ja roistoja olemme ennenkin nähneet", sanoo hän.

_Hlestakov_. Ja sinulle on tietysti erinomainen nautinto saada minulle kertoa kaikki nuo hävyttömyydet.

_Ossip_. "Sitten he kömpivät tänne", sanoo hän, "ja asettuvat minun luokseni ja velkaantuvat ja velkaantuvat; ja lopuksi ei saa niitä talostansakaan ulos", sanoo hän. "Vaan minun kanssani ei ole hyvä pelailla", sanoo hän vielä, "minä vihdoin valitan poliisille ja panetan teidät velkavankilaan."

_Hlestakov_. Kylläksi, tolvana! Mene jo, mene ja sano hänelle vaan...! Mikä törkeä konna se mies onkin!

_Ossip_. Eikö parasta olisi, että pyytäisin isäntää tulemaan teidän puheillenne?

_Hlestakov_. Ei minulla ole hänelle mitään sanomista. Mene itse sanomaan.

_Ossip_. Mutta toden totta, hyvä herra...

_Hlestakov_. Noh, mene siis hiiteen ja kutsu hänet tänne!

Kolmas kohtaus.

Hlestakov (yksin.)

_Hlestakov_. Minun on hirveä nälkä! Kävelin vähäisen matkaa, toivoen, että ruokahalu katoaisi -- vaan, lempo vie, se vaikutti päinvastoin! Joll'en olisi Pensassa hurjasti elamoinnut, niin olisi minulla rahoja tarpeeksi kotia päästäkseni. Tuo kapteini ymmärsi minun oikein nylkeä! Kas, sepä mies, osasi korttia sekoittaa! Neljänneksessä tunnissa hän minun perin puhtaaksi sai. Mutta kuitenkin tekisi mieleni koetella miestä vieläkin kerran. Kun vaan sattuisin yhteen! Mikä kehno kaupunki tämä kuitenkin on! Eivät edes ruokakauppiaat usko velaksi. Se on hävytöntä!

(Alkaa viheltää ensin Robertia, sitten venäläistä kansanlaulua, "punainen sarafan" y.m.) Eikö tänne tule ketään?

Neljäs kohtaus.

Hlestakov. Ossip. Ravintolan palvelija.

_Ravint. palvelija_. Isäntä käski kysyä, mitä tahdotte.

_Hlestakov_. No, hyvää päivää ystäväni! Kuinka jaksatte?

_Ravint. palvelija_. Niin, Jumalan kiitos! Kyllähän sitä hiljakseen mennään.

_Hlestakov_. Ja miten kaikki täällä ravintolassa teillä käypi?

_Ravint. palvelija_. Kaikki, Jumalan kiitos, kaikki käy hyvin.

_Hlestakov_. No, onko teillä paljo vieraita?

_Ravint. palvelija_. Kiitoksia, kyllähän niitä riittää.

_Hlestakov_. Kuulepas ystäväni, minulle ei ole tuotu mitään päivällistä; ole siis hyvä ja mene alas ja laita, että se viipymättä tänne tulee. -- Minun on heti syötyäni tärkeä asia toimitettava.

_Ravint. palvelija_. Niinpä kyllä, mutta isäntä on sanonut, ett'ei hän enää huoli teille mitään antaa. Vähällä oli hän jo tänään mennä kaupungin päällikölle valittamaan.

_Hlestakov_. Valittamaan? Mitä hän valittaisi? Ajattelepas itse ystäväni! Täytyyhän minun syödä... Enhän minä voi nälkään menehtyä. Minun on todellakin hirmuisen nälkä. Vakuutan, että se on totinen tosi.

_Ravint. palvelija_. Kyllä kai. Mutta isäntä sanoi: "minä en anna hänelle mitään syötävää, ennenkun on edelliset maksanut." Niin hän sanoi.

_Hlestakov_. Hyvä, hyvä, mutta menepäs nyt kuitenkin alas ja puhuttele ja taivuttele häntä.

_Ravint. palvelija_. No, mutta mitä minun pitäisi sanoman.

_Hlestakov_. Niin, haastele oikein vakaasti hänen kanssansa ja sano hänelle, että minun täytyy saada ruokaa... Mitä maksoon tulee... niin sehän on luonnollista... Mutta en minä ole semmoinen moukka, kuin hän, joka ei välitä, vaikka olisi koko päivän syömättä. Kylläpä käskisi!

(Ravintolan palvelija ja Ossip menevät.)

Viides kohtaus.

Hlestakov (yksin.)

_Hlestakov_. Olisi kuitenkin jotensakin ilkeätä, jollei hän nyt antaisikaan minulle ruokaa. En ole ikinäni tuntenut semmoista ruoanhalua kuin nyt. Möisinköhän jonkun vaatekappaleen, möisinköhän housut? Hm!... Ei; mieluummin tahdon nälkää nähdä ja palata kotiin muodikkaassa pietarilaisessa puvussa. Vahinko vaan, ett'ei Joakim tahtonut minulle vaunujansa lainata! Eipä olisi, lempo vie, niin hullua ollut ajaa herrojen tilanhaltijain luo komuvaunuissa, lyhdyt edessä. Ossip kiiltonappisessa takissa takana! Kuinka he silloin olisivat ikkunoille rientäneet! "Kuka tuossa ajellen saapuu? Kukahan se saattaa olla?" -- Lakeijani astuu esiin. (Matkii lakeijaa.) "Ivan Alexandrovitsch Hlestakov Pietarista. Suvaitsetteko ottaa vastaan?"... Mutta ymmärtävätkö nuo jörrit, mitä sisältää tuo lause: "suvaitsetteko ottaa vastaan?"... Noitten ihmisten kesken on tavallista, että mikä talonpoika-luntti, mikä pörrökarvainen kontio tahansa, sinänsä astua tömistelee suoraa tietä saliin... Siellä tapaisin neitosen, lähestyisin, lausuisin: "neitoseni, tohdinko?"... Huh! (sylkäisee.) Noh, sepä pahuus, miten vatsani vonkuu! On todellakin varsin kummallista, kuinka minun on nälkä.

Kuudes kohtaus.

Hlestakov. Ossip. Sittemmin ravintolan palvelija.

_Hlestakov_. Noh?

_Ossip_. Heti tulee ruokaa.

_Hlestakov_ (Taputtelee käsiänsä ja rummuttelee hiljaa pöytään.) Tulee ruokaa, ruoka tulee, tulee ruokaa.

_Ravint. palvelija_. Isäntä käski sanoa, että tämä on viimeinen kerta, jolloin hän teille ruokaa antaa.

_Hlestakov_. Isäntä, isäntä... Hm! Isäntäsi saa mennä hiiteen. Mitä sinulla siinä on?

_Ravint. palvelija_. Lientä ja paistia.

_Hlestakov_. Mitä sinä sanoit? Kuulinko väärin, vai onko sinulla todellakin vaan kaksi ruokalajia.

_Ravint. palvelija_. Ainoastaan kaksi.

_Hlestakov_. Tämä on julkinen loukkaus. Siihen en voi tyytyä. Sano isännällesi, että hänen käytöksensä on kummallinen... Se ei riitä.

_Ravint. palvelija_. Isäntä sanoo siinä olevan liiaksikin.

_Hlestakov_. Mutta miksi ei ole kastaketta?

_Ravint. palvelija_. Kastiketta ei ole!

_Hlestakov_. Miksi ei ole? Kyökin ohitse käydessäni minä omilla silmilläni näin kastiketta aika lailla keitettävän... Ja ruokahuoneessa istui aamupuolella kaksi tanakkaa miestä, jotka pistivät poskeensa lohta ja kaikellaisia muita herkkuja.

_Ravint. palvelija_. Niin, kyllä kastiketta on, vaan ei sitä ole kuitenkaan...

_Hlestakov_. On eikä ole; mitä se semmoinen lörpötteleminen merkitsee?

_Ravint. palvelija_. Niin... joll'ei ole, niin ei ole.

_Hlestakov_. Entä lohi, kalat, kotletit?

_Ravint. palvelija_. Varmaan, kyllä on, mutta ainoastaan niille, jotka ovat niinkuin parempia.

_Hlestakov_. Sinä hävytön pöllö!

_Ravint. palvelija_. Ja-ah!

_Hlestakov_. Sinä porsas, ilkeä porsas!... En siis saisi, mitä muille tarjotaan? Enkö minä ole samallainen vieras ja matkustaja kuin hekin?

_Ravint. palvelija_. Ette ole.

_Hlestakov_. Minkälaisia ne sitten ovat?

_Ravint. palvelija_. Ovathan ne tavallisia... mutta ne maksavat.

_Hlestakov_. Minä en tahdo sinun pöllön kanssa enään väitellä. (Aikaa syödä lientä.) Mutta mimmoista lientä tämä on? Paljasta vettähän olet vatiin kaatanut... Ei maistu miltään... puhdasta solkkuvettä... Tätä lientä minä en syö; tuo tänne toista!

_Ravint. palvelija_. Hyvä, siinä tapauksessa vien tämänkin pois. Isäntä sanoi, että joll'ei tämä teistä maistuisi, saisitte olla sitä syömättä.

_Hlestakov_ (Pitää kiinni lautasesta, jonka palvelija aikoo viedä.) Älä, älä; anna sen olla, sinä pöllö! Sinä olet tottunut kohtelemaan muita sillä lailla, mutta minun kanssani se ei käy laatuun; huomaa se, ystäväni! (syö.) Voi herranen aika, mikä soppa! (syö syömistänsä.) Olen aivan varma siitä, ett'ei yksikään ihminen maailmassa vielä ole moista soppaa syönyt... Siinä ei ole rasvan mehuakaan, vaan viljalta höyheniä. Paisti tänne! Ossip, tuossa on vähän lientä jälellä, -- ota sinä se! (Leikkaa lihaa.) Vaan mikä paisti tämä on? Eihän se paistia olekaan.

_Ravint. palvelija_. Mitä sitten?

_Hlestakov_. Sen lempo tiesi, vaan paistia se ei ole; senhän jo näkeekin... se on lihan asemesta paistettu kirves, eikä mikään paisti! (syö.) Te konnat ja hirtehiset, tämmöistä te vieraillenne tarjoatte! Täytyy pureskella leukapielet sijoiltansa saadaksensa palasta irti. (Kaivelee hampaitaan sormellansa.) Moisia lurjuksia! Niin on kuin kuusen kuorta! Ei saa millään uloskaan, -- ja vielä päällisiksi tulevat hampaat siitä mustiksi. Mimmoiset roistot! (Pyhkii liinalla suutansa.) Siis ei mitään muuta?

_Ravint. palvelija_. Ei mitään muuta!