Part 7

-- Menen katsomaan sitä vanhaa syntistä, vastaa Einar Malm pysähtyen sillä tavoin kuin olisi hänen seuraava lauseensa: -- Jos sinulla on jotakin muuta kysyttävää, niin tee se pian, sillä minulla on kiire.

-- Minä tulen mukaasi, sanoo Nurmelainen. Miehen käytös ei ole tolallaan. Hänen pitäisi minun ymmärtääkseni olla kuin seitsemännessä taivaassa, ja nyt hän kulkee niinkuin olisi saanut jonkun vaivan...

-- Mutta, jatkaa hän, kun Einar Malm ei vastaa, -- onhan se vähän ymmärrettävääkin, ainakin minä sen ymmärrän ja käsitän. Hurraa sinä taukoamatta neljä tai viisi vuotta, heitä sitten äkkiä kaikki ja tule onnellisimmaksi ihmiseksi maan päällä, niin eiköhän vaikuta fysiikkaasi. Jos minä olen kolme päivääkin peräkkäisin päissäni, niin minä juoksen pakoon, kun näen poliisin. Se on sitä lajia, näetkös.

-- Jos hän edes murjottaisi ja olisi onnettoman ja saamattoman näköinen, kuten tavallisesti, vastaa Einar Malm, viheltäen ohimennen ajurin, niin olisin perin pohjin levollinen. Se poistuu kyllä sitten kun aika tulee. Mutta eilen illalla tuli muutos aivan äkkiä. Mies muuttui suorastaan säkenöiväksi ja kotiväki ihastui. Tietysti minäkin ensiksi ilostuin, mutta loppujen lopuksi minua alkoi miltei kauhistaa. Siinä oli jotakin luonnotonta, jotakin melkein raivohullua. Hyi saakeli!

-- Et suinkaan sinä ajattele, että...

-- Mene ja tiedä. Kuollut mies nousee haudastaan, avaa tuskin silmiään ja alkaa vitsailla, laskea leikkiä ja nauraa omaa surkeaa itseään. Saatoin hänet kotiinsa Margitin kanssa, mutta koko yön minua on vaivannut painajainen. Kiiruhtakaa, ajuri!

Ruoska läiskähtää hevosen selkään ja ajoneuvojen vauhti kiihtyy. Vihmasade yltyy, mutta Einar Malm kiihtyy näkymättömistä syistä, kaivaa esiin sikarin ja alkaa imeä sitä kiihkeästi ja hermostuneesti.

Päädytään portille. Ajurille annetaan käsky odottaa, ja molemmat herrat ryntäävät portaita ylös.

Ovikello kumahtaa ensimmäisen, toisen, kolmannen kerran, sitten lukemattomia kertoja. Kukaan ei tule avaamaan.

-- Ehk'ei olla kotona, sanoo Nurmelainen rauhoittavasti.

Einar Malmin kärsimättömyys yltyy ja hän samalla kertaa soittaa ja lyö oveen nyrkillään.

-- Se samainen tyttökin siellä vielä on, supisee hän kasvot kalpeina. -- Kumma, ettei edes Margit ole sitä huomannut. Minun täytyy järjestää hänet tiehensä.

Kukaan ei vastaa. Nurmelainen odottaa neuvottoman näköisenä, ja häneenkin tarttuu Einar Malmin aavistus.

-- Ei olla kotona, vakuuttaa hän vielä kerran, mutta tällä kertaa äänessä kuvastuu salattu levottomuus.

Soittaminen yltyy, Einar Malm potkaisee oveen, niin että lasit helähtävät.

-- Jopa vihdoinkin.

Sisällä avataan ovia, avainta väännetään reiässä. Palvelija avaa oven kasvot säikähtyneen näköisinä.

-- Joko herra on noussut? tiukkaa Einar Malm.

-- Ei kai, vastaa tyttö ällistyneenä. -- Ei hän ainakaan ole soittanut.

-- Sinäkin saisit täältä jo oikeastaan laittaa itsesi lähtökuntoon, sähähtää Einar Malm ohimennessään tytölle ja kiiruhtaa työhuoneen läpi makuuhuoneeseen. Nurmelainen ja palvelustyttö kiinteästi kintereillä.

Mutta tuskin on hän saanut oven auki, kun hän jo huudahtaen peräytyy. Huone on täynnä iljettävää häkää.

-- Herra Jumala! pääsee häneltä ja hän pysähtyy sekunniksi neuvottomana ja kauhistuneena.

Vuoteessaan makasi Gunnar Sten täysin riisuutuneena ja levollisessa asennossa, mutta elämä paenneena.

-- Kauppaneuvos Stenillä on täysi syy olla tyytyväinen, sanoi Nurmelainen värähtelevällä äänellä, katkaisten tuskaa uhkuvan hiljaisuuden.

Einar Malm puristi kätensä nyrkkiin ja puri hampaitaan, mutta hänen silmiinsä nousivat suuret kyynelhelmet.

-- Mene hakemaan lääkäri alakerrasta, sanoi hän palvelustytölle hillityllä äänellä. Sitten hän voitti sen verran itsensä, että saattoi mennä huoneeseen ja lennättää molemmat ikkunat selälleen.

Parin minuutin kuluttua lääkäri oli paikalla.

-- Ei mitään tehtävissä, totesi hän juhlallisesti. Ja luoden katseen molempiin herroihin, jotka hän tunsi, lisäsi hän: -- Olisin toivonut, että hän olisi kuollut hiukkaista selvemmin.

Molemmat oivalsivat, mistä oli kysymys.

-- Ei, sitä se ei ole, vastasi Einar Malm hiljaa, mutta kiihkeästi.

-- Niin. Eihän se mitenkään ole uskottavaa, myönsi lääkärikin miettiväisesti.

Ulkona vonkui syystuuli ja vihmasade kävi pistäväksi.

Einar Malm loi vielä kerran katseen ruumiiseen, peitti sen ja poistui hitain, raskain askelin voimatta salata mielenliikutustaan. Nurmelainen seurasi synkkänä ja äänettömänä. Palvelija katsoi kuin apua rukoillen herrojen jälkeen, mutta nämä eivät katsahtaneetkaan häneen ja hän vaipui hillittömään itkuun.

-- Tässä on siis piste, lausui Einar Malm Nurmelaiselle, antaen ajurin mennä. -- Voi häntä ja voi rakastavaa sisar-raukkaani.

Hän ei tuntenut sadetta eikä tuulta, mutta askeleet tuntuivat lyijynraskailta, kun hän sanoja ja lauseita etsien kulki kotiansa kohti kuolinsanomaa vieden.