Part 7

ROUVA SOLNESS. Oi kuinka se helpoitti! Kaksi kertaa meillä on pudonnut mies telineiltä alas. Ja molemmat kuolivat heti paikalla. (Kääntyy _Hilden_ puoleen.) Hartaat kiitokset, neiti Wangel, että Te pidätitte häntä kiinni niin hyvin. _Minä_ en olisi saanut häntä taipumaan.

TOHTORI HERDAL (veitikkamaisesti). Niin, niin, neiti Wangel, Te osaatte kyllä pidellä, kun vain tahdotte.

(_Rouva Solness_ ja _tohtori Herdal_ menevät naisten luo, jotka seisovat lähellä portaita ja katsovat puistoon päin. _Hilde_ seisoo kaiteen ääressä etualalla. _Ragnar_ tulee Hilden luokse.)

RAGNAR (tukahuttaen nauruaan, melkein hiljaisella äänellä). Neiti, -- näettekö nuo nuoret tuolla alhaalla kadulla?

HILDE. Näen.

RAGNAR. Ne ovat tovereitani, tahtovat katsella mestaria.

HILDE. Mitä ne _hänessä_ tahtovat katsella?

RAGNAR. Katsella, kun hän _ei_ uskalla nousta omaan rakennukseensa.

HILDE. Ohoh, _sitäkö_ he tahtovat, poikaset!

RAGNAR (vihamielisesti ja pilkallisesti). _Hän_ on pitänyt meitä niin kauan alhaalla. Nyt me tahdomme nähdä, että _hän_ vuorostaan saa kauniisti pysyä alhaalla.

HILDE. Sitä Te ette saa nähdä. Ette tällä kertaa.

RAGNAR (hymyillen). Niinkö? Missäs me sitten hänet saamme nähdä?

HILDE. Korkealla, -- ylhäällä viirin vieressä Te hänet saatte nähdä!

RAGNAR (naurahtaen). Hänet! Kyllä kai!

HILDE. Hän tahtoo mennä huippuun. Ja siis Te saatte hänet siellä nähdäkin.

RAGNAR. Niin, kyllä hän _tahtoo_! Sen minä hyvin uskon. Mutta hän ei _voi_! Hänen silmissään alkaa mustua jo kauan ennenkuin hän pääsee puolitiehen. Hän saa ryömiä nelinkontin takaisin alas.

TOHTORI HERDAL (osoittaa ulospäin). Katsokaa! Tuolla nousee jo esimies tikapuita ylös.

ROUVA SOLNESS. Ja hänellä on kai se seppelekin. Oi, kun hän vain olisi varovainen!

RAGNAR (tuijottaa ulos uskomatta silmiään ja huudahtaa). Mutta sehän on --!

HILDE (purkautuvalla riemulla). Se on mestari itse!

ROUVA SOLNESS (huutaa kauhuissaan). Niin, se on Halvard! Oh, hyvä Jumala --! Halvard! Halvard!

TOHTORI HERDAL. Hyst! Älkää huutako hänelle!

ROUVA SOLNESS (melkein tajultaan mennen). Minä tahdon hänen luokseen! Saada hänet takaisin alas?

TOHTORI HERDAL (hillitsee rouva Solnessia). Älkää liikkuko kukaan! Ei ääntä!

HILDE (liikkumatta, seuraa silmillään _Solnessin_ nousua). Hän nousee, nousee. Yhä ylemmäksi. Ylemmäksi! Katsokaa nyt! Katsokaa!

RAGNAR (melkein tajuttomana). Nyt hänen täytyy tulla takaisin. Siinä ei muu auta.

HILDE. Hän nousee, nousee. Pian hän on huipussa.

ROUVA SOLNESS. Minä kuolen pelosta, minä en voi tätä katsella!

TOHTORI HERDAL. Älkää siis katsoko häneen.

HILDE. Tuolla hän seisoo korkeimmilla telineillä! Aivan huipussa!

TOHTORI HERDAL. Kukaan ei saa liikahtaa! Kuuletteko!

HILDE (riemuiten hiljaisen syvästi). Viimeinkin! Viimein! Nyt näen hänet jälleen suurena ja vapaana!

RAGNAR (saaden tuskin sanaa suustaan). Mutta tämähän on --

HILDE. Tällaisena olen nähnyt hänet kaikki nämä kymmenen vuotta. Kuinka varmana hän seisoo! Hirveän jännittävää, toden totta. Katsokaa häntä! Nyt ripustaa hän seppeleen viiriin!

RAGNAR. Tämä on kuin katselisin jotakin aivan mahdotonta.

HILDE. Niin, _mahdottoman_ hän nyt juuri tekee! (Jälleen määrittelemätön ilme silmissään.) Voitteko Te nähdä erään toisen hänen luonaan tuolla ylhäällä?

RAGNAR. Ei siellä muita ole.

HILDE. On eräs, jonka kanssa hän väittelee.

RAGNAR. Te erehdytte.

HILDE. Ettekö kuule laulua ilmoista?

RAGNAR. Tuuli mahtoi suhahtaa puiden latvoissa.

HILDE. _Minä_ kuulen laulun. Valtavan laulun! (Huutaa hillittömästi, ilosta hurjana.) Katsokaa nyt! Nyt hän heiluttaa hattuaan! Hän tervehtii tänne alas! Oh, tervehtikää hänelle takaisin. Sillä nyt, nyt se on täytetty! (Tempaisee valkean saalin tohtorilta, huiskuttaa sitä ja huutaa ylöspäin.) Eläköön rakentaja Solness!

TOHTORI HERDAL. Seis! Lakatkaa! Jumalan tähden --!

(Kuistilla olevat naiset huiskuttavat nenäliinojaan ja kadulla olijat yhtyvät eläköön-huutoon. Sitten vaikenevat kaikki yhtäkkiä, ja kansa puhkeaa kauhun huutoon. Nähdään epäselvästi, miten ihmisruumis lankkujen ja puunkappaleiden seassa syöksyy alas puitten väliin.)

ROUVA SOLNESS ja naiset (yhtaikaa). Hän putoaa! Putoaa!

(_Rouva Solness_ hoippuu ja horjahtaa pyörtyneenä selin naisten syliin, jotka rientävät häntä tukemaan, keskellä yleistä sekaantumista ja huutoa. Ihmistungos ryntää kadulta puistoon, murtaen aidan. _Tohtori Herdal_ juoksee myöskin alas. Vähään aikaan ei kuulu sanaa.)

HILDE (tuijottaa yhä ylöspäin ja lausuu kuin kivettyneenä). _Minun_ rakentajani.

RAGNAR (nojautuu vavisten kaiteeseen). Hän on varmaan murskana. Hengettä heti paikalla.

ERÄS NAISISTA (sillaikaa kuin rouva Solness kannetaan sisään). Juoskaa tohtorin luo --

RAGNAR. En voi jalkaani liikuttaa --

ERÄS TOINEN NAINEN. Huutakaa edes jollekulle!

RAGNAR (koettaa huutaa). Miten siellä on? Elääkö hän?

ERÄS ÄÄNI (alhaalta puistosta). Mestari Solness on kuollut!

TOISIA ÄÄNIÄ (lähempänä). Koko pää on murskana. -- Putosi suoraan kivilouhokseen.

HILDE (kääntyy Ragnarin puoleen ja sanoo hiljaa). Nyt en voi nähdä häntä ylhäällä enää.

RAGNAR. Hirveää tämä. Hän ei siis kuitenkaan sitä voinut.

HILDE (aivan kuin hiljaisessa, hurjistuneessa voitonriemussa). Mutta aivan ylös hän nousi. Ja minä kuulin, kuinka ilmoissa soivat kanteleet. (Heiluttaa saaliaan ylöspäin ja huutaa intohimoisen hellästi.) _Minun, -- minun_ rakentajani!