Part 3

(Pori tirkistää heihin molempiin).

ROUVA HAAKUNA. Mikä teitä vaivaa? miksikä minua tuolla tavalla katselette? vastatkaa edes!

ANNA (väristen). Minun isäni!

EMILO. Ettekö tiedä täällä häitä pidettävän, tyttärenne häitä?

PORI. Häitä! — — — vai niin; no, sitte minun täytyy antaa morsian-lahja (ottaa pieniä kiviä taskustansa ja panee ne Emilon käteen). Kas tuossa.

EMILO. Mitä tämä merkitsee?

PORI. Oh, minulla on vielä paljon enemmän, vaan sitä ette nyt tällä kertaa saa; ei, täytyy olla säästäväinen.

ROUVA HAAKUNA. Pori, mikä pilkka tämä on?

PORI (ottaa hänen kädestänsä kiinni). Oletteko köyhä? tiedättekö mitä on tekeminen köyhäksi tultua? Niin, silloin täytyy lähteä etäälle, pois etäälle, pimeään metsään, ja kaivaa hyvin syvästi multaan. Katselkaa käsiäni, ne ovat tukkunaan kuluneet pelkästä kaivamisesta; siellä on paljo kultaa, tiedättekö? vaan minä en saanut mitään, sillä yhä oli toinen minun edessäni; yks, kaks, kolme, ja sitte hän vei kaikki. Ha, ha, ha! vaan ei se mitään tee, me alotamme huomenna uudestaan.

AHOKAS (syvästi liikutettuna), Tuo onnetoin on kadottanut järkensä.

ANNA (peittää pään käsihinsä). Ah, Jumalani!

ROUVA HAAKUNA (huudahtaa). Ha! — — — (malttaa mieltänsä paikalla, raivossa). Se ei ole kuuna päivänä totta! täm' on tehty liitto minua pettääksensä (heiluttaa Porin kättä). Pori! missä setelit ovat? ne ovat teidän tallessa, minä sen kyllä tiedän, mutta mihinkä te olette ne piilottaneet?

PORI (kohottaa itseänsä ja tirkistää häneen). Haha! nytpä minä oikein muistankin; te ne minulta otittenkin, te ne minulta varastitte! minun rahani! ha, ha, ha! (kauhistuttavalla tuskalla). Minun rahani! (vaipuu tuoliin).

IHAKSINEN (rouva Haakunalle). No; sanoinhan minä teille hänen kadottaneen rikkautensa, mutta te ette uskoneet minua.

ROUVA HAAKUNA (kovimmassa raivossa). Ah! kaikki toivot ovat siis hävinneet!

EMILO. Me emme ainoastaan ole köyhtyneet, meidän sukumme kunniaa on myös pilkattu; se on teidän vikanne, äitini!

ROUVA HAAKUNA (vetää sormuksen Emilon kädestä ja viskaa sen Annan jalkoihin). Kas tuossa! (ryöpsähtää ulos peräovesta).

EMILO (irvistäen Ahokkaalle). Saan teille toivottaa onnea, herra tohtori! (menee peräovesta).

KYMMENES KOHTAUS.

Pori. Anna. Ahokas. Ihaksinen.

ANNA (kiirehtii Porin luokse). Isäni! isäni!

AHOKAS. Kaikki mitä lääkintö-tiede ja kaikkein hellin sydämellisyys mahtavat — käytämme, häntä parantaaksemme; rohkaiskaa siis mieltänne, Anna! antakaa muistin menneestä ajasta hävitä surullisena unena ja toivokaa kaikki Jumalalta ja tulevasta ajasta.

ANNA (ojentaa hänelle kätensä). Ahokas?

AHOKAS. O, Annani! nyt vasta voin minä sanoa kuinka paljon minä lemmin sinua, nyt uskallan sinulta itseltäsi pyytää tämän käden, jonka omistaminen tekisi minut onnellisimmaksi maailmassa.

ANNA. Mutta minä olen niin köyhä, Ahokas, minulla ei ole nytkään enempää, kuin sinun minua hoitaessa katalassa luhti-kamarissa.

AHOKAS (likistää hänet syliinsä). Rikkaana tahi köyhänä, ylhäisenä tahi alhaisena, olet sinä ainiaan sydämelleni yhtä kallis.

IHAKSINEN (itsekseen, painaa kätensä silmiä vasten). Älä ole mikään raukka, Ihaksinen! kuinka hän olisi voinut sinua lempiä. (Ääneensä). Kuulkaa, herra tohtori, minä aion huomenna jälleen ryhtyä työhön, ja luvatkaa hoitaa rahat, jotka työstäni saan Porille, minä en voi maksaa hänelle, minkä hän minun kauttani hävitti, mutta jos hän kerran saapi järkensä takaisin, niin tahdon minä, että hänellä kuitenkin on joku markka elääksensä.

(Ahokas puristaa hänen kättänsä.)

JOKI (ojentaa käsiänsä ulos, innolla). Rikas! (antaa käsiensä langeta tuskalla). Köyhä!

IHAKSINEN. Niin maailma luulee niinkuin hänkin, että rikkaudessa on kaikki ilo ja onni, ja köyhyydessä vaan surua, vaivaa ja tuskaa; mutta ken on sovinnossa Hänen kanssaan siellä ylhäällä, hänellä lie toki tässä (panee kätensä rintaan) paras rikkaus.

(Esirippu lankee.)