Part 9

Maailma näyttää kauhistuttavia vastakohtia: toiselta puolen miljonia, jotka ovat ihmisten orjina saadakseen ylöspitonsa, äärettömän joukon työttömiä ja taas toisen joukon työläisiä, joille maksetaan huonoja palkkoja, toiselta puolen loistoa, ylellisyyttä ja mittaamatonta rikkautta. Sen kasaantumisesta sanotaan Chauncey M. Depeso'in kerran sanoneen:

"Viisikymmentä miestä Yhdysvalloissa voi kokoontua kahdessakymmenessä neljässä tunnissa ja rikkautensa perustuksella tehdä sopimuksen, jonka kautta kaikki liikeyhteys ja kauppa pysähtyisi ja jokainen sähkömoottori seisahtuisi. Nämä voivat myöskin hallita rahamarkkinoita ja saada aikaan silmittömän sekasorron, milloin vaan haluavat."

Maailman tuomio kirkkomahdeista.

Moite kirkkoa ja sen johtajia vastaan on ainakin yhtä ankara kuin se, jota harjotetaan hallitsijoita ja rikkaita vastaan, sillä huomataan, että niillä on yhteiset edut. Huomaa seuraava esimerkki.

"North American Review'issä" marraskuulta 1893 kirjotti John Edgerton Raymond "kirkon häviöstä" m.m.:

"Kun köyhät ja sorretut, joita oli opetettu katsomaan ylös taivaaseen tulevaisen palkinnon toivossa, näkivät, että pyhät papit ja suositut ruhtinaat olivat puetut purppuraan ja kalliiseen liinaan sekä elivät joka päivä herkullisesti, näkivät, että he kokosivat aarteita maan päällä huolimatta ruosteesta, koista ja varkaista, näkivät, että he hyvällä omallatunnolla palvelivat Jumalaa ja mammonaa, silloin alkoivat he epäillä heidän rehellisyyttään. Ja pian hylkäsivät he kirkon alttarin ja selittivät: kirkon erehtymättömyyden kieltäminen tai se, ettei usko sen tunnustuksia, ei ole samaa kuin uskonnon kieltäminen. Me emme sodi kristinuskoa vastaan, vaan tapaa vastaan, jolla kirkko esittää sitä. Jumalallisen totuuden kunnioittamiseen yhtyy mitä syvin kirkkojärjestelmän halveksiminen. Sitä suurta henkilöä, joka on polkenut maata, jonka kosketus tuotti elämää, ja jonka hymyileminen oli vapahdusta, häntä me ainoastaan kunnioitamme ja rakastamme, mutta emme sitä järjestelmää, joka väittää edustavansa häntä."

Toisessa sanomalehdessä selitti t:ri Rossiter W. Raymond kieltäytymisensä avustuksen antamisesta pakanalähetykselle näillä sanoilla:

"En voi enää antaa tukea lähetyssaarnaajille, jotka uskovat tuota halveksittavaa harhaoppia siitä, että kaikki pakanat tuomitaan kadotukseen, ja että Jumala ei rakasta heitä. Olen väsynyt koko tuohon petkutukseen enkä tahdo antaa penniäkään uutisen levittämiseksi kirouksesta. Se, että Jumala on rakkaus, on hyvä uutinen, mutta sen tekevät vanhaksi taruksi ne miehet, jotka hinaavat Jagernautin vaunut pakanain niskaan ja toivovat, että elättäisimme niitä eläimiä, jotka vetävät niitä. Minun kristillinen velvollisuuteni on, etten anna mitään lähetystyölle, joka opettaa pakanoille, että heidän isänsä menivät helvettiin".

Niinmuodoin näemme, kuinka nykyisten asiain järjestys heiluu yleisen mielipiteen vaakalaudalla. Määrätty aika sen kukistumiselle on tullut. Maan suuri tuomari nostaa ylös inhimillisen järjen vaakalaudan, osottaa totuuden ja oikeuden punnuksia, antaa tiedon valon virrata ja kehottaa koko maailmaa koettelemaan hänen päätöksensä oikeutta, jonka mukaan hän on tuominnut kristikunnan väärien vaatimusten petollisen ilveen hävitettäväksi. Maailma sovelluttaa koetuksen, ja lopuksi saavuttavat kaikki saman johtopäätöksen. Ja suuren myllynkiven tavoin heitetään Babylon, hämmennyksen suuri kaupunki, kaikkine kiitettyine porvarillisine ja kirkollisine mahteineen ja sille annettuine arvoineen, rikkauksineen, arvonimineen, vaikutuksineen ja turhine kunnioineen mereen (rauhattomaan rajun kansan mereen) niin ettei se enään koskaan nouse. (Ilm. 18: 21; Jer. 51: 61--64.) Vaikkei koetteleminen ole vielä loppunut, voivat kumminkin monet jo nähdä sen tuomion kirjotetuksi: "Sinä olet vaa'alla punnittu ja liian keviäksi havaittu", ja pian pannaan sen kauhea tuomio täytäntöön. Sen hävitys saatetaan loppuunsa, kun määrätyt "pakanain ajat" ovat loppuneet, vuonna 1915. Tapahtumat kehittyvät nopeasti sellaista käänne- ja lopputapausta kohden. Ainoastaan muutamat harvat suuressa nimiseurakunnassa ovat kyllin valvovia ja raittiita voidakseen huomata sen turmeltuneen tilan, koska sekä kuulijat että saarnaajat ovat liian paljon maailman hengen myrkyttämiä. Lukumäärään ja raha-asioihin nähden tuntee se kumminkin elävästi sairaan tilansa; sillä se pitää välttämättömänä voida osottaa suuremmoista ulkokuorta, koska se luulee, että sen jumalallinen tehtävä on maailman kääntäminen. Kuinka se on onnistunut tässä pyrkimyksessään, sitä tutkimme seuraavassa luvussa.

Kun niinmuodoin huomaamme, että Babylon on oikeuden edessä puolustamassa itseään kokoontuneen maailman läsnäollessa, millä voimalla palautuukaan mieliimme psalmistan ennustuksen voima, mikä ennustus on esitetty tämän luvun alussa! Vaikka Jumala on pysynyt hiljaa kaikkina vuosisatoina, kun paha on viettänyt riemuvoittojaan hänen nimessään ja hänen todelliset pyhänsä ovat kärsineet vainoa lukemattomilla tavoilla, ei hän kuitenkaan ole mitään unohtanut. Ja nyt on tullut se aika, josta hän puhui profetan kautta, sanoen: "_Minä nuhtelen sinua ja asetan näitä silmäisi eleen_." Pankoot kaikki, jotka ovat valveilla ja oikealla puolella, näinä hyvin vakavina aikoina, merkille kaiken tämän ja huomatkoot kuinka täydellisesti ennustus ja täyttyminen vastaavat toisiansa.

VIIDES LUKU.

Babylonin kansallissekaannus suuren tuomio-istuimen edessä.

Porvarilliset mahdit ovat ahdingossa ja näkevät tuomionsa tulevan. -- Ahdingon pelossa tekevät he liittoja keskenään ja katsovat turhaan kirkon ja sen muinaisen vallan puoleen. -- He lisäävät armeijojaan ja laivastojaan. -- Maa- ja meri-sotavalmistukset. -- Täydelliseksi tehdyt sotavarustukset. -- Herättäkää sankarit, takokaa vannaanne miekoiksi j.n.e. -- Huuto: "rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa olekaan.

"Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu... Ja maan päällä kansoilla (on) ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä; sillä taivasten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella."

"Vielä kerran minä järkytän maan, jopa taivaankin. Mutta tuo 'vielä kerran' osottaa, että ne, jotka järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, jotta ne, jotka eivät järky, pysyisivät... sillä meidän Jumalamme on kuluttava tuli." -- Luukk. 21: 22, 25--27; Hebr. 12: 26--29.

On hyvin selvää, että kristikunnan porvarilliset mahdit huomaavat, että tuomio heistä on käymässä, ja etteivät he ole varmoja vallastaan. Disraeli sanoi, ollessaan valtioministerinä, puheessaan 2 heinäkuuta 1874 (juuri elonkorjuun eli tuomiopäivän alussa), Englannin parlamentille näin:

"Suuri maailman ratkaiseva koetushetki on lähempänä kuin moni luuleekaan! Miksi on kristikunta niin uhattu? Pelkään, että sivistys on luhistumassa kokoon... Kaikkialla on tyytymättömyyttä, kansoilla on ahdistus, ja ihmiset menehtyvät peljätessään... Ei keltään jää tämä huomaamatta. Ei kukaan, joka joskus lukee sanomalehteä, voi olla huomaamatta, kuinka valtiotaivaan horisontti täyttyy myrskypilvistä... Siitä täytyy syntyä kauhea purkaus. Jokaisen Europan hallituksen valtaa levottomuus. Jokainen kuningas ja hallitsija seisoo käsi miekan kahvassa... Elämme ennen kuulumattoman säikähdyksen aikaa. Lähestymme loppua."

Jos näkyala oli sellainen tuomion alussa, kuinka paljon selvemmät ovatkaan nyt ajanmerkit!

Seuraava oli "London Spectator'issa": "Mikä on syynä siihen levottomuuteen, joka niin vallitsee Europassa? Etupäässä lienee siihen syynä se epätoivon aalto, joka nyt käy läpi koko sen maiden. Tällä epätoivolla on perustuksensa osittain taloudellisessa ahdingossa ja siinä, että anarkia on yhtäkkiä esiintynyt maailmassa voimana... Valtiomiehet odottavat laajalti vaaraa aina alhaalta päin, pommimurhayrityksestä. Itse asiassa näkevät he, että anarkistit muodostavat ainoastaan esijoukot siitä laumasta, joka hyökkää sivistystä vastaan ja murentaa vallallaolevan järjestyksen, jos ei sitä voida lepyttää tai voittaa... Tämä epätoivo on nyt paljon suurempi aineellisen ahdingon takia."

Esitämme aineesta: "Kansojen ahdinko", josta puhui Jas. Beck, Esq., "The Christian Statesman'in" (kristitty valtiomies) mukaan seuraavaa. Se on vilpitön kuva levottomasta ajastamme:

"Menneenä vuosisatana, joka alkoi Napoleonin kanunain jyrinällä Marengon luona ja päättyi samanlaisella jyrinällä sekä itä- että länsimailla, ei ollut yhtään rauhan vuotta. Vuoden 1800 jälkeen on Englannilla ollut 54 sotaa, Ranskalla 42, Venäjällä 23, Itävallalla 14 ja Preussilla 9. Siis 142 sotaa viiden kansan osalle, joista ainakin neljällä on Kristuksen evankeliumi valtiouskontona. Aikoinaan oli Rooman vallan seisova armeija noin 400,000 miestä, mutta tämä oli jaettu koko Eufratin ja Temsin väliselle alueelle. Nyt on Europan sotajoukkojen luku yli 4,000,000, paitsi varajoukkoja, joita on vähintäin 16,000,000, jotka ovat palvelleet armeijassa pitemmän tai lyhemmän aikaa. Viimeisenä kahtenakymmenenä vuotena ovat armeijat kasvaneet melkein kahdenkertaisesti, ja Europan valtiovelka, joka suuremmaksi osaksi on otettu sotavarustuksien tähden ja pantu kansan niskoille, on kasvanut tuohon ennenkuulumattomaan kahdenkymmenentuhannen miljonan dollarin summaan."

Keihään, peitsen ja taistelukirveen on nykyajan ihminen pannut pois lasten leikkikaluina. Niiden siassa ovat tuliaseet, joiden hävittävät seuraukset uhmailevat kaikkea kuvailua. Savuttoman ruudin keksiminen aiheuttaa, että hävitys tulee täydelliseksi. Metzin luona lakaisivat kuularuiskut eräässä ottelussa 6,000 saksalaista kymmenen minutin kuluessa. Plevnan luona kadotti Skobeleff lyhyen hyökkäyksen aikana 100 metrin matkalla 3,000 miestä, mutta kuularuiskuilla ja kivääreillä on nyt viisi kertaa niin suuri hävittämiskyky. Ajatus tulevasta teurastuksesta voi sentähden saada sekä sydämen että järjen seisahtumaan.

_Ei mikään ole selvempää kuin että ihmiskunta on tienhaarassa_. Varustukset ovat saavuttaneet huippunsa. Europan edelleen varustautuminen on mahdotonta. Italia on jo vararikon partaalla sotavarustustensa tähden, ja voi siellä minä hetkenä hyvänänsä tulla vallankumous. Monet ajattelevat sanomalehtimiehet arvelevat, että Europan kansojen sentähden täytyy joko alkaa sota tai myöskin riisua aseensa. Kuinka sattuvasti ennustikaan Mestari: "Maan päällä (on) kansoilla ahdistus... Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä."

Sosialismin ilmaukset Saksan valtiopäivillä, Belgian parlamentissa ja Ranskan kamarissa eivät ole ollenkaan olleet omiaan vähentämään vallassaolijain pelkoa. Sosialistiset puoluejäsenet Saksan valtiopäivillä kieltäytyivät ottamasta osaa keisarille omistettuun eläköön huutoon eivätkä nousseet edes ylös paikoiltaan. Belgiassa vastasivat sosialistit parlamentissa ehdotettuun kuninkaalle omistettuun eläköön huutoon, kuninkaan kun katsottiin olevan ylimysten ja pääoman puolella, huutamalla: "Kauvan eläköön kansa! Alas kapitalistit!" Ja Ranskan kamarin jäsenet selittivät, kun heidän sosialistisia ehdotuksiaan ei suosittu, että vallankumous suorittaisi sen, mitä nyt rauhallisesti pyydettiin, mutta hyljättiin.

On myöskin merkille pantava, että Saksan valtiopäivät hylkäsivät erään sosialisteja vastaan kohdistetun lain, ja Lontoossa kasvaa sosialismi alituisesti. Mahtavin työväenpuolue Englannissa on kokonaan sosialistinen järjestö. Se odottaa ennen pitkää veristä vallankumousta, josta seuraisi, että sosialistinen tasavalta perustettaisiin nykyisen kuningasvallan raunioille.

Ei ole siis mikään ihme, että kuninkaat ja hallitusmiehet ryhtyvät erikoisiin toimenpiteisiin suojellakseen itseään ja etujaan uhkaavalta vallankumoukselta ja maailmanlaajuiselta anarkialta. He koittavat yhdistyä toistensa kanssa, mutta heidän keskinäinen epäluulonsa on niin suuri, että heillä on hyvin vähän toivoa mistään yhdistymisestä. Kansat kadehtivat ja vihaavat toisiaan, ja heidän sitoumuksensa riippuvat ainoastaan heidän omista eduistaan. Sentähden voivat heidän liittonsa kestää ainoastaan niin kauvan kuin heidän itsekkäät suunnitelmansa sopivat rinnatusten. Niissä ei ole mitään hyvänsuopeutta tai rakkautta, ja päivittäinen sanomalehdistö on alituisena todistuksena siitä, että kansoille on mahdotonta löytää sellaista valtiotaitoa, joka saattaisi heidät kaikki sopusointuiseen yhteistyöhön. Turha on niin muodoin toivo, jonka odotetaan tulevan valtojen yhteen liittymisestä.

Kirkkolaitos ei ole enää tukiturva.

Kun mahtavat ainakin osaksi huomaavat tämän, suuntaavat he katseensa tuskallisesti kirkon puoleen (ei uskollisten harvojen pyhien puoleen, jotka Jumala tuntee ja tunnustaa Seurakunnakseen, vaan suuren nimiseurakunnan puoleen, jonka ainoastaan maailma tunnustaa). He haluavat katsoa, jos sillä olisi siveellistä vaikutusta tai kirkollista valtaa, joka voisi olla heille avuksi hallitsijain ja kansain välisessä taistelussa. Kirkko tahtoisi myöskin ilolla tukea heitä, sillä sen ja ruhtinasten edut ovat yhteisiä. Mutta turhaan odotetaan apua tältä taholta, sillä heräävillä joukoilla on enää hyvin vähän kunnioitusta papistoa ja valtiotaitoa kohtaan. Siitä huolimatta tehdään koetus kirkon avulla. Niin esim. lakkauttivat Saksan valtiopäivät sen päätöksen, jolla vuonna 1870 jesuiitat ajettiin pois Saksasta, toivoen voivansa voittaa katolisen puolueen vaikutuksen armeijasäännösten tueksi. Anarkian ja yhteiskunnallisen sodan pelosta koetti myöskin Italian maallinen valta sovittaa itsensä Rooman kirkon kanssa. Tästä selitti valtioministeri Crispi huomattavassa puheessa, että yhteiskunnallinen järjestelmä nyt käy turmiollisen ratkaisukohdan läpi. Olisi sentähden välttämätöntä, että porvarilliset ja uskonnolliset mahdit yhdistyisivät sopuisaan yhteisvaikutukseen tuota kunniatonta puoluetta kohtaan, joka on kirjottanut lippuunsa: "Ei Jumalaa eikä kuningasta!" ja että yhteiskunta ryhtyisi taisteluun sotahuudolla: "Jumalan, kuninkaan ja isänmaan puolesta!"

Tämän pelon tähden ovat kaikki Europan porvarilliset vallat taipuvaisia sovittamaan itsensä paavin kanssa. Tämä toivoo sentähden voittavansa paljon takasin kadotetusta vallastaan. Tämä asianhaara kävi selville paaviriemujuhlassa muutamia vuosia sitte, jolloin kristikunnan kaikkien valtioiden päät, Ruotsin kuningasta lukuunottamatta, antoivat paaville arvokkaita lahjoja. Porvarilliset vallassaolijat tuntevat itsensä heikoiksi heräävän maailman suuren voiman edessä, ja epätoivossaan muistuttelevat he paavikunnan, hirmuvaltiaan, muinaista valtaa. He vihaavat hirmuvaltiasta, mutta ovat halukkaat tekemään suuria myönnytyksiä, jos he senkautta voivat saada apua pitääkseen tyytymättömät kansat ohjaksissa.

Monet tunnustavat roomalaiskatolisen kirkon vaatimuksen, että nimittäin se on ainoa tukiturva nousevaa sosialismi- ja anarkismi-virtaa vastaan. Mutta että tämä on tyhjää petosta, sen osottavat olosuhteet korkeakatolisessa Belgiassa, jossa sosialismilla on ollut laatuaan ainoa menestys. Tästä on kreivi Paul von Hönsbrouck, joka ennen on kuulunut jesuiittaveljeskuntaan, mutta on nyt kääntynyt protestanttilaisuuteen, sanonut eräässä saksalaisessa sanomalehdessä, missä hän osottaa, kuinka turhaa on etsiä apua tältä suunnalta:

"Katolilaisuus voi yhtävähän pelastaa kansaa jumalankieltämisestä kuin sosialismistakaan. Tämä maa (Belgia), jota oikeudella on kutsuttu, luostarien ja papiston maaksi, on tullut yhteiskunnallisen vallankumouksen Eldoradoksi."

Ylenmääräiset sotavarustukset.

Uhkaavan vallankumouksen pelko vie kaikki "kristikunnan" kansat ylenmääräisiin sotavarustuksiin. Eräs lontoolainen sanomalehti mainitsee, että viiden Europan kansan sotakassat tekevät yhteensä 6,525,000,000 frangia, hävittääkseen kaikella tällä ihmisiä ja tavaroita sodassa. Ja Yhdysvaltain sotaosasto ilmotti vuonna 1895 armeijain suuruuden seuraavasti: Itävalta-Unkarilla 1,794,175 miestä; Belgialla 140,000; Englannilla 662,000; Ranskalla 3,200,000; Saksalla 3,700,000; Italialla 3,155,086; Venäjällä 13,014,865; Espanjalla (erikoisjoukkoja) 400,000, Sveitsillä (nostoväkineen) 486,000. Sitävastoin on Yhdysvalloilla 141,846 miestä kehittyneitä joukkoja, mutta se voi asestaa 9,582,806. Täytyy olla yhtä mieltä New York Heraldin kanssa:

"Ensi sota Europassa aiheuttaa tähän saakka tuntemattoman hävityksen. Ennenkuulumattomat armeijat ovat huolellisesti opetettuja ja asestettuja melkeinpä täydellisyyteen saakka. Tosin väitetään, että nämä armeijat ovat rauhan takeina, mutta ne aiheuttavat niin suuria kustannuksia, että niiden painostuksesta välttämättömästi nousee sota."

Näiden laajalle ulottuvien sotavarustusten kautta täyttyy selvästi Joelin ennustus (3: 9--11): "Julistakaa tätä pakanain seassa, pyhittäkää sota, herättäkää sankarit, lähestykööt, astukoot esille kaikki sotamiehet! Takokaa vannaanne miekoiksi ja viikatteenne keihäiksi! Heikko sanokoon: minä olen sankari! Kiiruhtakaa ja tulkaa, kaikki te pakanat ympäristöltä ja kokoontukaa". Eikö tämä huuto käy läpi maailman meidän aikanamme? Eikö niin hyvin vahva kuin heikkokin valmistaudu tulevaa taistelua varten? Eikö nimikirkko pyri vuodattamaan sodan henkeä miespuoliseen nuorisoon? Eivätkö kansat kokoa mahtavia sotajoukkoja ja eivätkö he verota kansoja melkeinpä yli sen voimien valmistautuakseen sotaan, suureen hätään, jonka he näkevät nopeasti lähestyvän?

Huuto: Rauha, rauha.

Mutta huolimatta siitä, että Jumalan tuomio kaikista kansoista on ilmeinen, ja huolimatta siitä, että monet äänet vastustamattomasti kohotetaan nykyisten asiain järjestystä vastaan, koettavat muutamat kätkeä pelkonsa huutamalla: "Rauha, rauha" vaikka ei rauhaa olekaan. Tämä huuto kuului suuresta laivaparaadista, joka pidettiin Pohjanmeren kanavan avajaisissa vuonna 1895. Saksan keisari, joka luottaa miekkaan erehtymättömänä välikappaleena rauhan rikkomuksia vastaan, oli kehottanut kaikkia kansoja lähettämään sotalaivoja (näitä rauhansäätäjiä) tähän juhlallisuuteen, ja yli sata näitä liikkuvia rautalinnotuksia, niiden joukossa kaksikymmentä jättiläistaistelualusta, saapui, kaikki täysin asestettuina ja kyeten kehittämään seitsemäntoista (engl.) penikulman nopeuden tunnissa. "London Spectator" sanoo, "että on vaikeata käsittää sellaista voimaa, joka muutamassa harvassa tunnissa voisi lakaista pois suurimman merikaupungin ja hukuttaa maailman yhdistyneen kauppalaivaston meren pohjaan. Kielissä kokoontunut laivasto oli todennäköisesti suurimman mahdollisen taistelu-voiman kokoumus, edellyttäen ettei taistelu koskaan kestä kauvempaa kuin räjähdysvarastot". Nämä laivat varustuksineen maksoivat satoja miljonia dollareita, ja noiden ylhäisten vieraiden kestitsemiseksi sai Saksan kansa maksaa 10,000,000 markkaa. Saksan keisarin ja vieraiden edustajain puheet koskivat "rauhan uutta aikakautta", mutta kauniita puheita ja kanunain mahtavaa pauhua, jolla kuninkaat ja keisarit julistivat: "Rauhaa, rauhaa!" ei kansa tulkinnut seuraavan sanoman täyttymiseksi: "Maan päällä rauha, ja ihmisille hyvä mielisuosio". Se ei ehdottanut mitään parannusta yhteiskunnallisia vaikeuksia vastaan, ei mitään helpotusta köyhien ja onnettomien joukkojen taakoille, ei se myöskään vakuuttanut hyvästä tahdosta maan päällä, olkoonpa kansakuntain välillä tai hallitusten ja kansain välillä. Se oli sentähden ilveilyä, suuri, rohkea kansallisvääryys, ja kansa katseli sitä juuri sellaisena.

"Chicago Chronicle" sanoi: "Kielin luona tapahtunut näytelmä oli mitä suurinta teeskentelyä. Kun rauhan työtä kiitetään, tehdään se mahtavien sotalaivojen läsnäollessa. Kuolevaiset viholliset kokoontuvat ja näyttävät aseitaan, kätkien vihollisuuden pakotetun ystävyyden taakse. Kohteliaisuudesta annetaan kanunain jyristä. Keisari itse sanoi kokoontuneen laivaston rauhan ja Europan kansain yhteistyön vertauskuvaksi Europan sivistyksen voimassa pysyttämiseksi ja kehittämiseksi, mutta kokemus opettaa päinvastaista. Se, jolla on pyssy, haluaa ampua sillä. Niin tarvitsee myöskin sotaa se kansa, joka on valmistautunut siihen. Ainoa, mikä uhkaa Europan rauhaa, on se tosiasia, että jokainen kansa on valmis sotaan. Kielin kanava tekee palvelusta sivistykselle, mutta sen avajaistapa ylisti raakalaisuutta. Se kaivettiin kaupan elvyttämiseksi, mutta se vihittiin kokoamalla kauppaahävittäviä laivoja".

Kovaääninen ja yhteinen huuto: "Rauha, rauha!" vaikkei rauhaa olekaan, muistuttaa meitä voimakkaasti profetta Jeremian kautta annetusta Herran sanasta: "Heidän pienistänsä alkaen aina suuriinsa asti he kaikki väärää voittoa ahnehtivat, ja profetoista alkaen aina pappiin asti he kaikki petosta tekevät. Ja he parantavat kansani tyttären haavan helpoimmiten, sanoen: 'Rauha, rauha!' vaikka ei rauhaa olekaan. He ovat joutuneet häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistusta; kuitenkaan eivät ota hävetäksensä häväistystänsä eivätkä tiedä olla häpeissänsä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukossa; minun etsikkoaikanani he kompastuvat, sanoo Herra." -- Jer. 6: 13--15.

* * * * *

Suuren valkoisen valtaistuimen edessä.

Nyt päivä suuri saapuu, tuo päivä helteinen, Kuin Herran tuomioistuin on eessä kansojen, Kun tuodaan Vanhan luokse tuo Poika Ihmisen Ja kansain joukot suuret tuo hälle kiitoksen. Kas tuopa vasta kruunaus, kun eessä istuimen Nyt Kristus kruunun, vallan saa jo yli kansojen.

Ja silloin Herran luokse myös morsian johdetaan. Hän valkovaipassansa jo häihin saatetaan. Tää puhdas joukko saapi myös jakaa kunnian, Kun otsissansa loistaa nimi yljän kirkkahan. Kas nuopa vasta oivat häät, kun eteen istuimen Vie Kristus morsiusjoukkonsa nyt siihen yhtyen.

Kas puku purppurassa on Sana Jumalan -- Hän taivaan joukot johtaa nyt yli maailman. Hän viinikuurnan polkee, myös kansat tuomitsee. Ja kohta ainaiseksi jo pimeys pakenee. Kas tuopa vasta voitto on, kun eessä istuimen Maan herrat heittää kruununsa nyt eteen Kristuksen.

Kun haudoista on nousseet nuo monet miljoonat, Niin Herran voidellulle he kunnian kantavat. Myös pelastetut joukot nuo maahan lankeevat, Ja kaikkein kuninkaaksi nyt Karitsan kruunaavat. Kas tuopa vasta kunnia, kun eessä istuimen Maan myriaadit polvistuu hänt' nöyräst' kiittäen.

Oi kuinka suuri voitto! miss' kärki kuoleman? Nyt Eeden uudistettu ei järky konsanaan. Vaan Jahven istuin kestää kautt' aikakausien. Ja kiitoslaulu kaikuu nyt vuodest' vuotehen. Kas tuopa vasta riemu on, kun eessä istuimen. Nyt halleluja-laulu soi ja kiitos ainainen.

KUUDES LUKU.

Babylonin kirkollinen sekaannus suuren tuomioistuimen edessä.

Totisella seurakunnalla, jonka Herra tunnustaa, ei ole mitään osaa Babylonin tuomiossa. -- Kristikunnan uskonnollinen asema ei tarjoa toivotonta vastakohtaa valtiolliseen asemaan verraten. -- Suuri sekaannus. -- Edesvastuu puolustuksen johtamisesta tulee papistolle. -- Suuren uskonpuhdistuksen henki on kuollut. -- Papit ja kansa samassa asemassa. -- Esitetyt syytökset. -- Puolustus. -- Liiton ehdottaminen. -- Haluttu päämäärä. -- Valitut jäsenet. -- Yleinen taipumus hyljätä totuus. -- Tuomio kristikunnan uskonnollisista laitoksista.

"Hän sanoi hänelle: Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen, sinä paha palvelija". -- Luukk. 19: 22.