Part 7

"Huomatkaa sanani! Jos ei järkähtämätöntä lakia syystä ja seurauksesta ole pyyhitty pois Kaikkivaltiaan lakikirjasta, ja jos ei seisahduta hyvin pian, voidaan odottaa, että kymmenen vuoden kuluessa saadaan todistaa Ranskan vallankumouksen kauhut Amerikassa, ja vielä paljon kauheampana uudenaikaisten keksintöjen tähden. Tämä ei ole ainoastaan _minun_ ajatukseni. Herra Astor, joka muutama aika sitten muutti Englantiin ja tuli Englannin alamaiseksi, näki yhtä selvästi kuin minäkin, mitä on tulossa. Sentähden lähti hän pakoon ja muutti aikanaan pois. Sillä hän tiesi varsin hyvin, että jos tapahtumat kehittyvät, niinkuin ne ovat alkaneet, niin ei se aika voinut olla kaukana, jolloin sen yhteiskuntaluokan ihmiset, joihin hän kuului, hyökkäisivät niin suurin joukoin jokaiseen lähtevään valtamerilaivaan, että oli vaara, että hän työnnettäisiin laivasillalta mereen."

Yhdysvaltain laivaston sihteeri, H.K. Herbert, lausui seuraavaa eräässä puheessa, jonka hän piti Clevelandissa 30 p. huhtikuuta 1896 kokoontuneille liikemiehille:

"Me olemme ajan kynnyksellä, jolloin ryhdytään jättiläismäisiin yrityksiin, yrityksiin, jotka uhkaavat työntää pois toiset tavalliset inhimillisen edistymisen välikappaleet. Se, joka on toivorikas, uskokoon, että tämä johtaa suvun elämänehtojen parannukseen, että suuret yritykset saavat aikaan halvat hinnat tuotteille ja niiden kuljettamiselle. Jättiläisliikkeitä, joista voi saada kaikkea, mitä haluaa, ja sitä halpaan hintaan, löytyy kaikkialla. Ihmisviisaus näyttää voimattomalta tehdäkseen suunnitelman näiden yksinoikeuksien ehkäisemiseksi vahingoittamatta yksityisen vapautta, ja seuraus siitä on, että äärettömät rikkaudet kokoontuvat harvojen käsiin, monien elämisenehdot huononevat, ja tyytymättömyys leviää. Sentähden on taistelulla pääoman ja työn välillä suurempi merkitys tulevaisuudessa kuin menneisyydessä. Kaukonäköiset miehet ovat ennustaneet, että taistelusta pääoman ja työn välillä syntyy yhteentörmäys, joka koituu turmiolliseksi tasavallan hallitusmuodolle, yhteentörmäys, joka johtaa ensin anarkiaan ja verenvuodatukseen ja sen jälkeen itsevaltiuteen jonkun rohkean henkilön johdolla, jonka onnistuu asevoimalla saada järjestys uudestaan voimaan. Toisinaan esitetään sosialismi nykyisen tilan johdonmukaiseksi lopputulokseksi. Ensimäiset kokeilut tähän suuntaan, sanotaan, tehdään kaupungeissa. Työnantajat, joilla on käytettävinään rajattomat määrät välikappaleita, ja työntekijät, joiden melkeinpä ainoana apuneuvona on äänioikeus, taistelevat toistensa kanssa, ryhmä ryhmää vastaan, saadakseen haltuunsa kunnallishallituksen. Ennen on amerikalaista farmaria pidetty voittamattomana vallituksena, joka suojelisi olevia oloja, mutta monen farmarin mielessä on tapahtunut muutos."

Myöskin kristikunnan kirkollisia valtoja on varotettu ja ne ovat saaneet määräyksiä. He ovat saaneet varotuksia niiden rangaistusten kautta, joiden Jumala menneisyydessä antoi kohdata kansaansa, ja myöskin satunnaisten uskonpuhdistajain kautta. Kumminkin on hyvin harvoja, jotka voivat lukea käsikirjotuksen seinältä (Dan. 5), ja he ovat kykenemättömiä voittamaan kansan virtaa tai edes estämäänkään sitä. T. De Witt Talmage näytti huomaavan ja ymmärtävän osaksi, sillä eräässä esitelmässä hän sanoi:

"Jos ei Kristuksen seurakunta nouse ylös ja Jumalan palvelijattarena osota omaavansa rakkautta ja ymmärrystä kansan suurta joukkoa kohtaan, joka taistelee ankaraa taistelua oman ja omaistensa ylläpidon puolesta, niin jää se nykyisessä tilassaan kuolleeksi laitokseksi, ja Kristus menee taas, kuten muinoin, rannalle ja pyytää yksinkertaisia, rehellisiä kalastajia tulemaan apostoleiksi ja julistamaan sitä, mikä on oikein Jumalan ja ihmisten edessä. Aika on tullut, jolloin kaikilla kansanluokilla pitää olla samanlaiset oikeudet olemassaolon taistelussa."

Ja kumminkaan ei tämä mies, jolla elämänaikanaan oli sellaiset lahjat ja sellainen vaikutus kuin ainoastaan harvoilla, näyttänyt kiirehtivän, seuratakseen omaa vakaumustaan kristityn velvollisuuksista vaaran hetkinä.

Varotukset kuuluvat edelleen, ja velvollisuuden tunne pakottaa monia, mutta, oi, kaikki se ei ole miksikään hyödyksi; varotukset jätetään huomioonottamatta. Kirkon palvelijalla on ollut ja on yhä vielä jossain määrin suuri valta, mutta sitä on käytetty väärin ja käytetään yhä vielä itsekkäässä tarkotuksessa, ja kaikki tämä tehdään Kristuksen ja evankeliumin nimessä. Jokainen etsii omalla tahollaan omassa lahkossaan ihmisten "kunniaa", "etumaisia istuimia synagogissa" ja "että ihmiset puhuttelevat heitä rabiksi" eli tohtoriksi ja kunnianarvoisaksi, niinkuin nimet nyt kuuluvat, sekä omaa voittoaan omassa "tilassansa" (lahkossansa). (Joh. 5: 44; Matt. 23: 6--12; Jes. 56: 11.) "Mutta ihmispelko panee paulan". Se on estänyt muutamia Jumalan totisistakin palvelijoista olemasta uskollisia, kun taas monilla alipaimenista ei ilmeisesti ole koskaan ollut muuta mielenkiintoa Herran laumaan paitsi saadakseen lauman villan.

Tunnustamme ilolla, että monta sivistynyttä korkeassa asemassa olevaa ja hurskasta miestä on ollut ja vieläkin on papiston keskuudessa kaikissa nimiseurakunnan eri lahkoissa, joissa koko aikakauden aikana on ollut sekä vehnää että lustetta. (Matt. 13: 30). Kumminkin täytyy meidän myöntää, että monet, jotka ovat raivanneet itselleen tien puhujalavalle ja kuulijapenkkeihin, kuuluvat lusteluokkaan. Ihmisten arvonanto ja monet siihen yhdistetyt aineelliset edut, joita tarjottiin lahjakkaille nuorille miehille, jotka halusivat ryhtyä papin virkaan, ovat olleet varmana syynä sellaiseen suhteeseen. Sillä kaikista toimista on paikka kirkon palveluksessa helpoimmin ja nopeimmin vienyt maineeseen ja mukavuuteen sekä usein rikkauteen.

Tämä on syynä siihen, että niin monet, joita Raamattu kutsuu "palkkalaisiksi" (Jes. 56: 11; Hes. 34: 2--16; Joh. 10: 11--14); ovat tulleet hengellisiksi opettajiksi ja johtajiksi. Mutta niiden vastuu, jotka ovat ottaneet julistaakseen evankeliumia Kristuksen nimessä, on hyvin suuri. Kansan edessä ovat he Kristuksen edustajia, hänen henkensä ilmauksena ja hänen totuutensa selittäjinä. Ja luokkana katsoen on heillä ollut parempi tilaisuus kuin muilla oppia tuntemaan totuus. Mutta sen pahempi, ei suuri enemmistö heistä nähtävästikään ole ymmärtänyt käyttää hyväkseen etujaan! Sentähden ovat he tänä päivänä "sokeita sokeain taluttajia" ja joutuvat seurakuntineen epäilyksen kuoppaan. He ovat kätkeneet totuuden, koska ei sitä mielellään kuunnella, ja julistaneet eksytystä, josta pidetään vieläpä "uskovaistenkin" kesken, sekä esittäneet ihmisten oppeja, koska heidät maksusta on asetettu siihen. Käytöksellänsä ja toisinaan myöskin sanoilla ovat he julistaneet kansalle: Uskokaa varmasti siihen, mitä me julistamme, sensijaan että kehottaisivat heitä "koettelemaan kaikkea" apostolien ja profettain henkeytettyjen sanojen mukaisesti ja "pitämään" ainoastaan "sen, mikä hyvää on". Vuosisatojen aikana kätki katolilainen papisto Jumalan sanan sisällyksen, senkautta että he estivät kääntämästä Raamattua eläville kielille. He pelkäsivät nimittäin, että kansa tutkisi Raamattua ja huomaisi siten heidän väitteittensä paikkansapitämättömyyden. Aikojen kuluessa nousi kumminkin heidän keskuudestaan muutamia uskonpuhdistajia, jotka pelastivat Raamatun unohduksista ja panivat sen kansan käsiin. Sen seurauksena oli suuri vastalauseliike Rooman kirkon vääriä oppeja ja väärinkäyttöjä vastaan. Mutta ennen pitkää turmeltui myöskin protestanttilaisuus, ja sen papisto sepitteli uskontunnustuksia, joita he opettivat kansan uskomaan otteina Raamatun opeista ja mitä suurimerkityksellisimpinä. Niin ovat he kastaneet lapsia ja opettaneet heitä kristinopissa, ennenkuin he vielä saattoivat ajatellakaan. Kehittyneemmät ovat he tuudittaneet uneen, antaessaan heidän ymmärtää, että varminta kaikissa uskonnollisissa asioissa olisi jättää kaikki opinkysymykset ja seurata heidän johtoaan, että heillä, papeilla, yksin oli tarpeellinen sivistys ymmärtääkseen Jumalan totuutta, ja että heitä sentähden oli pidettävä _pätevinä_ kaikissa sellaisissa kysymyksissä ilman vetoamista Jumalan sanaan. Ja se, joka on uskaltanut epäillä näiden vaatimusten oikeaperäisyyttä ja olla toista mieltä, sitä on pidetty kerettiläisenä ja harhahenkenä. Oppineemmat ja etevimmät jumaluusoppineet ovat kirjottaneet paksuja kirjoja kutsumastaan järjestelmällisestä jumaluusopista, mutta tämä kaikki on juutalaisten Talmudin tavoin suureksi osaksi ollut omiaan syrjäyttämään Jumalan sanan ja korvaamaan sen ihmissäännöillä. (Matt. 15: 6; Jes. 29: 13.) Toiset ovat vastaanottaneet arvossapidettyjä ja tuottavia professori-virkoja jumaluusopin seminaareissa, jotka näennäisesti ovat perustetut kasvattamaan nuoria miehiä evankeliumin palvelukseen, mutta jotka itse asiassa opettavat heidän eri koulujensa n.k. järjestelmällistä jumaluusoppia, kahlehtivat vapaan ajatuksen, ja estävät sellaista vakavaa ja nöyrää Raamatun tutkimista, jonka tarkotuksena on yksinkertainen usko sen oppeihin ihmisten perimätiedoista välittämättä. Niin on "papisto", sukupolvi sukupolven jälkeen, vaeltanut perityn eksytyksen tallatussa vaossa, ja ainoastaan satunnaisesti on joku huomattu olevan kylliksi hereillä ja uskollinen voidakseen huomata eksytyksen ja huutaakseen parannusta. On ollut paljon mukavampaa seurata virran mukana, erittäinkin kun suuret miehet kävivät etunenässä.

Siten on papiston valta ja edut kokonaisuudessaan käytetyt väärin, vaikkakin sen riveissä on ollut ja yhä vielä on muutamia totisia, uskollisia sieluja, jotka todellakin uskoivat tekevänsä Jumalalle palveluksen kannattamalla vääriä järjestelmiä, joihin heidät oli johdettu, ja joiden eksytyksen kautta he myöskin suureksi osaksi ovat olleet sokaistuja.

Ylpeät ja omaansa etsivät papiston keskuudesta katsovat epäilemättä nämä huomautukset loukkaaviksi, mutta nöyrät pitävät varmastikin tätä oikeaa esitystä arvossa, tunnustavat totuuden ja päättävät vaeltaa Jumalan valossa, sellaisena kuin se loistaa hänen sanastaan, välittämättä ihmisten perimätiedoista, ja he tulevat siunatuiksi sen kautta. Meitä ilahuttaa sanoa, että tähän mennessä elonaikana olemme saaneet oppia tuntemaan muutamia harvoja saarnaajia, jotka, kun nykyinen totuus selvisi heille, jättivät eksytyksen ja pyrkivät palvelemaan totuutta. Mutta, oi, suurin osa papistosta ei kuulu nöyriin, ja taas saamme tuntea voiman Mestarin sanoissa: "Kuinka vaikea on niiden, joilla on tavaraa, mennä sisälle Jumalan valtakuntaan!" olkoonpa tämä tavara sitte maineessa, opissa, rahassa tai vaikkapa vaan tavallisessa hyvinvoinnissa.

Yleisen kansan ei pidä sentähden hämmästyä siitä, että kristikunnan uskonnon opettajat kokonaisuuteen katsoen ovat sokeita tämän elonkorjuun erikoisille totuuksille, aivan niinkuin tunnustetut opettajat Juutalaiskaudenkin lopussa olivat sokeita ja vastustivat silloisen elonkorjuun erikoisia totuuksia. Heidän sokeutensa on _palkka_, sentähden että he ovat käyttäneet väärin kykyjä ja tilaisuuksia. Valoa ja totuutta ei voida niinollen odottaa tältä taholta. On hyvin merkitsevää, että uskonnolliset johtajat Juutalaiskauden lopussa esittivät kansalle tämän kysymyksen: "Onko kukaan hallitusmiehistä tai farisealaisista uskonut häneen?" (Joh. 1: 48.) Ne, jotka silloin sokeasti seurasivat johtajiaan, kadottivat etuoikeutensa uuden talouden siunauksiin. Niin käy myöskin näinä Evankelikauden viimeisinä päivinä: Ne, jotka sokeasti seuraavat "hengellisten" johdatusta, joutuvat heidän kanssaan harhateille, ja ainoastaan ne, jotka uskollisesti vaeltavat Jumalan kanssa, joilla on hänen henkensä ja nöyrä usko hänen kalliin sanansa kaikkiin todistuksiin, voivat huomata eksytyksen "lusteen", joka niin kauvan on ollut totuudella sekotettuna ja rohkeasti pysyä kiinni evankeliumin uskossa ja olla sydämessään uskolliset Jumalalle, kun kansanjoukot kulkevat virran mukana uskottomuutta kohden sen eri muodoissa, uskoen kehitysoppiin, korkeaan kritiikkiin, kristilliseen tieteeseen, spiritismiin tai muihin oppeihin, jotka kieltävät suuren Golgatan uhrin välttämättömyyden ja ansion. Mutta ne, jotka jaksavat seistä tänä "pahana päivänä" (Ef. 6: 13), osottavat senkautta kristillisen luonteensa arvon. Sillä virran voima tulee niin vahvaksi heitä vastaan, että ainoastaan tosi uskollisuus Jumalaa kohtaan, into, rohkeus ja mielenlujuus voi kestää loppuun saakka. Nouseva epäuskon aalto vie varmaankin pois kaikki muut. On kirjotettu: "Tuhat kaatuu sivullasi, ja kymmenen tuhatta oikealla sivullasi, mutta ei se kohtaa sinua... Koska sinä olet sanonut: Sinä, Herra, olet minun turvani, ja koska sinä olet tehnyt Ylimäisen suojaksesi... Joka Korkeimman (vihkiytymisen ja yhteyden) kätkössä istuu, hän pysyy Kaikkivaltiaan varjossa... Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä pakenet hänen siipiensä alle; hänen totuutensa on kilpesi ja suojuksesi." -- Ps. 91: 7, 9, 1, 4, engl. k.

Kristitty ei voi välttää henkilökohtaista vastuutaan ja panna sitä pastorien, opettajien, neuvoskuntain tai uskontunnustusten päälle. Sillä meidät tuomitaan Jumalan omien sanojen mukaan (Joh. 12: 48--50; Ilm. 20: 12) eikä kanssaihmistemme mielipiteitten eikä käskyjen mukaan, kuinka lahjakkaita ja korkealle korotettuja he sitte lienevätkään. Sentähden pitäisi kaikkien olla jalojen berealaisten kaltaisia, jotka "joka päivä tutkivat Raamatuita" nähdäkseen jos se, mitä heille opetettiin, oli totta. (Apt. 17: 11.) Velvollisuutemme kristittyinä on se, että jokainen koettelee kaikkea, jonka ottaa vastaan ja pitää sen, mikä on hyvää. (1 Tess. 5: 21.) "Lakiin ja todistukseen! Elleivät he tämän sanan mukaan lausu, johtuu se siitä, ettei heillä ole valoa." -- Jes 8: 20, engl. k.

Sama periaate voidaan sovittaa sekä aineellisiin että henkisiin asioihin. Nyt, kun eri valtiolaivat menevät perikatoaan kohti, voivat ne, jotka näkevät tyrskyt etäältä, ainakin tarttua nykyisiin tilaisuuksiin järjestääkseen viisaasti omat olosuhteensa tuota välttämätöntä ratkaisukohtaa varten, joskaan he eivät voi muuttaa tapahtumain yleistä kulkua. He voivat asettaa pelastusveneet ja pelastusvyöt kuntoon, niin että, kun valtiolaiva hukkuu anarkian kiehuvassa meressä, he voivat pitää päänsä veden yläpuolella ja löytää pakopaikan. Toisin sanoin, puhumatta periaatteista, on kumminkin viisasta meidän päivinämme toimia oikein, jalomielisesti ja ystävällisesti kaikkia ihmisiä kohtaan katsomatta heidän elämänsuhteihinsa. Sillä suuri hätä nousee kiukustuneiden kansain vihasta, valistuneiden joukkojen tyytymättömyydestä ja suuttumuksesta parempiosaisia, hallitsevia luokkia kohtaan. Tyytymättömyyden syitä pohditaan nykyään laajalti, ja nyt, ennenkuin vihan myrsky puhkeaa, on yksityisen aika tehdä periaatteensa tunnetuksi, ei ainoastaan sanojen kautta vaan myöskin käytöksensä kautta kaikissa suhteissa kanssaihmisiinsä. Nyt on aika tutkia tuota kultaista sääntöä ja elää sen jälkeen; oppia rakastamaan lähimmäistään niinkuin itseään ja menetellä sen jälkeen. Jos ihmiset olisivat kyllin viisaita ajatellakseen, mikä hyvin läheisessä tulevaisuudessa täytyy tulla asiain nykyisen kulun lopputulokseksi, tekisivät he näin jo pelkästä viisaasta laskelmasta, joskaan ei periaatteesta.

On nimittäin järjellistä otaksua, että keskellä tulevan hädän hurjaa hämmennystä otetaan huomioon ne, jotka ovat osottautuneet olevansa oikeudenmukaisia, jalomielisiä ja ystävällisiä, kun sitävastoin erityinen viha kohtaa niitä, jotka ovat harjottaneet sortoa ja puolustaneet sitä. Niin oli Ranskan vallankumouksenkin julmuuksien keskellä, ja että se taas toistuu, siihen viittaa seuraava Herran sanan neuvo: "Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä, kukaties te varjellaan Herran vihan päivänä." (Sef. 2: 3.) Ja taas: "Välttäkää pahaa ja tehkää hyvää. etsikää rauhaa ja tavottakaa sitä! Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita, ja hänen korvansa heidän huutoansa. Mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan, hävittääksensä maasta heidän muistonsa." (Ps. 34: 15--17.) Nämä viisaat varotussanat ovat maailmalle ylimalkaan. Pyhät, "pieni lauma", "voittajat", on luvattu katsoa arvollisiksi _pelastamaan_ kaikesta tästä, mikä kohtaa maailmaa. -- Luukk. 21: 36.

Pakanakansain yhteys kristikunnan kanssa ja suuri hädän aika.

Kun Herran vihan hehku ensisijassa kohtaa kristikunnan kansoja, koska he ovat rikkoneet paljoa valoa ja erikoisia etuja vastaan, osottaa Raamattu kumminkin selvästi, etteivät myöskään pakanakansat ole olleet ilman edesvastuuta eivätkä sentähden jää rankaisematta. Monen sukupolven aikana ja läpi vuosisatojen on heillä ollut mielihyvänsä vääryydessä. Heidän isänsä unohtivat Jumalan menneinä aikakausina, koska he eivät tahtoneet pitää muistissaan hänen vanhurskasta hallitustaan; he rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa ja seurasivat tahallisesti omaa tyhmyyttään. Ja heidän jälkeläisensä ovat alituisesti rientäneet samaa alaspäinvievää tietä aina tähän päivään saakka. Apostoli Paavali ilmottaa meille Room. 1: 18--32 hyvin selvästi, mitä Jumala ajattelee näiden kansojen vastuunalaisuudesta. Siellä luemme:

"Jumalan viha ilmenee taivaasta kohdatakseen kaikkea jumalattomuutta ja vääryyttä, mitä ihmiset harjottavat, ne jotka pidättävät totuuden vääryydessä, sentähden että se, mikä Jumalasta tiedetään, on heille ilmeistä; sillä Jumala on sen heille ilmottanut. Sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa ijankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa ovat, kun niitä hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävänä, niin etteivät (kun heillä on luonnon valo, se on: luonnon todistus Jumalan olemassaolosta, vallasta ja hyvyydestä, ja omantunnon valo, joka ilmaisee mikä on oikein tai väärin) he voi sanoa itseänsä syyttömiksi (kun he antautuvat pahalle tielleen), sentähden, että he, vaikka ovat tunteneet Jumalan (ainakin osaksi), eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat käyneet ajatuksiltaan turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt (sellaisen elämän luonnollisena seurauksena). Kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmistyneet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevain kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät hyljännyt heidän sydämensä himoissa saastaisuuteen, niin että he keskenään häväisevät omat ruumiinsa; jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luotua kuin Luojaa, joka on ylistetty ijankaikkisesti. Amen."

"Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisten intohimojen valtaan (se on, Jumala ei koettanut saattaa heitä takaisin, vaan jätti heidät kulkemaan pahaa tietään ja kokemuksen kautta maistamaan sen katkeria hedelmiä)... Ja niinkuin he eivät tahtoneet Jumalaa tuntea, niin Jumala hylkäsi heidät heidän turmeltuneen mielensä valtaan, tekemään sitä, mikä ei sovi; he ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; he ovat korvaan kuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalalle kauhistuksena, he ovat väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, tyhmiä, sanansa rikkojia, sydämettömiä, armottomia; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskauden säädökset ja tietävät, että ne, jotka tuommoisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan tee samoin, vaan ilmaisevat mieltymyksensäkin niille, jotka noin tekevät."

Niinkuin tässä on osotettu, ovat pakanakansat kauvan sitten tukahuttaneet sen, mikä maailman varhaisina aikakausina oli tunnettua totuutena Jumalasta ja hänen vanhurskaudestaan, sekä pitäneet pimeyttä valoa parempana, koska heidän tekonsa olivat pahoja. Ja pahojen ja turhien mielikuvituksiensa perustuksella keksivät he vääriä uskontoja, jotka hyväksyivät heidän pahat tiensä oikeiksi. Ja kun jälkeentulevaiset sukupolvet ovat hyväksyneet esi-isäinsä pahan tien hyväksymällä heidän oppinsa ja vaeltamalla heidän jäljissään, ovat he ottaneet itselleen heidän kokoontuneet rikoksensa ja kirouksensa, ja näin he ovat tehneet saman periaatteen perustuksella, jolla kristikunnan nykyiset kansatkin ottavat itselleen edellisten sukupolvien velvollisuudet. Huolimatta kaikesta tästä eivät pakanakansat kumminkaan ole kokonaan jääneet joutumatta sen tosiasian vaikutuksen alaiseksi, että suuri valo on tullut maailmaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Jopa, ennenkuin Kristus tulikaan, oli Israelin ihmeellinen Jumala tunnettu monen pakanakansan keskuudessa menettelynsä kautta tätä kansaa kohtaan, ja läpi Evankelikauden ovat Jumalan pyhät levittäneet iloista sanomaa laajalti.

Siellä ja täällä ovat muutamat harvat yksilöt ottaneet varteen totuuden, mutta kansat sellaisinaan ovat ylimalkaan jättäneet sen huomioonottamatta ja vaeltaneet edelleen pimeydessä. Sentähden on Herra "vihainen kaikille kansoille". (Jes. 34: 2.) Pakanakansat, joilta puuttuu evankeliumi ja sen edut, tuomitaan arvottomiksi hallitsemaan edelleen, kun taas niinkutsutut kristikansat, jotka ovat nauttineet evankeliumin valoa ja etuja, mutta jotka eivät ole vaeltaneet sen arvoisesti, tuomitaan myöskin totuuden ja vanhurskautensa mittapuun mukaan arvottomiksi hallitsemaan edelleen.

Siten on jokainen suu tukittu, ja koko maailma on rikollinen Jumalan edessä. Kaikkien kansojen joukossa "ei ole ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikkityyni käyneet kelvottomiksi; ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään."

Jumalan oikeus siinä, että hän rankaisee kaikkia kansoja, on ilmeinen. Ja kun pakanakansat saavat osakseen oikeudenmukaisen koston teoistaan, niin ei meidän tule unohtaa kristikunnan suurempaa edesvastuuta. Sillä jos juutalaisilla oli kaikin tavoin etuuksia pakanain edellä, ennen kaikkea siinä, että Jumalan lausunnot ovat uskotut heille (Room. 3: 1, 2), mitä silloin sanomme kristikunnan kansoista, joilla on vielä suuremmat sekä lain että evankeliumin edut? Kumminkin on totta kristikunnasta tänä päivänä, niinkuin se oli juutalaisesta kansastakin, että heidän tähtensä pilkataan Jumalan nimeä pakanain keskuudessa. (Room. 2: 24.) Muistakaamme esim. että "kristityt" kansat kullanahneudessaan ovat pakottaneet pakanakansat opiumin ja väkijuomain kauppaan. Luotettava todistaja, joka puhuu henkilökohtaisesta kokemuksesta, kirjotti joku aika sitten New Yorkin "Voicessa" seuraavaa: